1948-01-17-08 |
Previous | 8 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Kun he palasivat varovaisesti pälyillen, itkeskelin jo nöyränä havukaiteen ylitse heille: — Tulkaa päästämään Juosi-ukko täältä pois! — Mistä sinne jouduit, utelivat pojat ihmeissään.' — Tulin taivaasti. ^Menkää meille ja sanokaa, että vedättäisivät kuormallisen heiniä tähän petäjän alle. En uskalla laskeutua huojuvia tikapuita, sillä huimaa niin, kun olen taivacUiporstuasta asti tänne pudottautunut. Pojat lähtivät juosta latmistamaan kvlään. Olin tosiaankin ankarassa pohmelos-sani niin peloissani, etfen olisi millään - uskaltanut laskeutua notkuvia tikapuita ^ s , vaan .mietin hyppäämistä heinä-pielekselle," silmät kiinni ja siunaus mie-lessä. • - Iltapäivällä ajoi tuulenpesän vierelle tupani uusi isäntä, vanhin poikani, joka kaatoi kuormallisen heiniä puun alle ja lähti mitään sanomatta palaamaan, takaisin kylään. Ei vastannut, v*aikka kuin huutelin. Söin ensiksi konttini tyhjäksi, join sitten loppuviinani, itkeskelin hiukan, poltin sisunkeräyspiipullisen tupakkaa, kokosin luuni ja heittäydyin havukaiteen ylitse alla olevaan'heinäläjään kuin onneton tyttö koskeen. Yhdessä välähdyksessä, ennen heinille raätkähtämistäni, näin koko svnti-vaellukseni ja vieläpä senkin, että olin unohtanut konttini tuulenpesään. Kauan puhaltelin pieleksessä ja kuuntelin luustoni asioita, mutta koska jokainen kohtani tuntui pitävän, nousin, \yöcin kupeeni, loin haikean silmäyksen }?lös ja lähdin sitten kampsimaan kotiin. Uusi isäntä oli näinä kolmena poissaoloni päivänä niin ylpistynyt, etfei antanut minulle edes puuraruunaani, vaan sain kantaa koko tuulenpesän alla lojuvan helnäpieleksen selkätaakkoina kotiin. — Joudathan kantamaan, tupaukko. murahti hän vain vastaan, kun anelin hevosta avukseni. Xiin, siten loppui isännyyteni loru. Taivaan porstuassa kävin, mutta tu-pahuokailijaksi minut sieltä alennettiin, lopetti Hussin Juosi tarinansa ja alkoi täyttää joutuisasti piippuaan. Puhetta kuunnelleet kylänmiehet jäi- . \-ät httkeksi miettimään, että olipa näillä main millainen partakuontalo hy-vän-sä, niin tarinanpa puhalsi kuin kultake-rän huuliltaan, jotta harmaat seinät ihan ilostuivat ja \'älkähtivät. HEI, HEVOSTA SELKAAX.' N'j"t noustiin jo lähtöön . . . Hevosella tulleet torkkelilaiset ke» • rääntyivät ensiksi ovensuuhun ja jättivät hyvästelynsä tupaan. joTa oli jo yhtenä sauhumyllöksenä. Kun he a\-asi\-at "oven. lensi ylitseen lex-eä. harmaansinervä hursti kirkkaan-kylmään uikoon ja jalkojensa välitse luikerteli lattialle %-alkeaa viluvirtaa kuin tulva\-että. Torkkelilaiset kantoivat ensiksi hakkurinsa ja aseensa rekeen sekä lupasivat palata iltahämärissä, jolloin lähdettäisiin Rj*>-r\n Penulle tupakaisille, tapojen mukaan pitkänä ukkosaattona. tuohitörpiköitä kantaen ja loruja lukien sekä viulua vinj^ahdutellen ja tahtirau-taa kilahdutellen. Tobct tuvassaolleet kcrääntj-ivät seuraamaan beicEm lähtöään, pait.si Hussin Juosi, joka jäi tietysti vahtimaan tu-pakJkatSrltö^ ja kuvittdemaan niitä Ötkein hixyihää katsella, knn^ulkonapn.pakkanen.^^^M^ tämä kuvioonkin tehty Floridassa ja tekijöinä ovat sen saman *'viekätyskoulun'\{chann sckool> oppih^ joista äskettäinkin oli kuva ja maininta. " . omikseen . . . Onhan aina niin, että jos hevosmiehen lähtöä keräännytään katselemaan, on hänen myös näytettävä sen malli. Niinf)ä, kun Torkkelin Saska öli saanut kauniin kauransyöjänsä peritetyksi niyllytantereelle ja käännetyksi lähtösuuntaan, kiristi hän ohjakset ojokäsin kupeilleen, lanteiden korkeudelle ja soitti niitä pitkin sälkevänsä suupieliin hurjan ja vahvan ajokäden värinän, tuollaisen hullustajapojan lähtökäskyn, mihin hepo punaisin, väiisevin huokui-min vastasi ja mistä ymmärsi, että nyi kohta helähtäisivät ohjasperät selkään ja ajohoilu kajahtaisi. Hetkisenpä siinä Saskakin tällä tavoin soitti sälkevänsä suupieliin kiihdyttävää Iähtöyllytystä*ja sai hepoherkkän-sU tanssimaan paikoillaan kaviopolkkaa niin että jäätynyt maa kumahteli kuin hirsinen silta. Sitten loikkasi Saska-notkeasti seiso-aus Kirj. TAPIO PIHA Tuntemattomasta syystä ei vielä de kirjoitettu tieteellistä erikobtutkimusta kadua psykologiasta eli niiden ihmisten sielunelämästä, jotka kadun kansoittavat. Kuitenkin tämä tutkimuksen ala olisi mitä antoisin sekä lisäksi perin y-leishyödyllinen. Sellaisen teoksen luettuamme olisimme saaneet ratkaisun moniin kiperiin kysymyksiin, jotka nyt ongelmallisina uhkaavat tehdä katuva-elluksemme ^suoranaiseksi uhkapeliksi. kelinkin Saskan ukkokuofma, hupaisaa oli myllytuvan portailta katsella, miten sen rinnalla kumaraisina juoksevia ja reenlaidoista kiinnipitäviä miehiä vedettiin rekeen vielä myllyjoen maan leveäreslaiseen työrekeensä, huik- 'f^' , . . „ „ ., t . , - , , ^ , , . ~ riomi kaikm ja vemmelkello soi! kasi kimakasti kuin kylmään veteen hyppääjä ja mukalaisensa lennähtivät pohjaheinille yhtenä mylläkkänä. On vielä tällaisessa lähdössä tapana, ett'ei ennen ajajaa saa kukaan käydä rekeen, \'aan on itse kunkin herkistyttävä kahahtamaan nopeasti yhteislähdön rajuun tempaukseen niinkuin tepi-koivan hevosenkin. Auta armas mies silloin lähdön huikeata rymähdystä, kim ohjaskätinen poimahtaa rekeen, hoilahduttaa rajuutensa- ja- ajoilonsa merkin, läjähdyttää herkistet5m heN-osensa lauteisiin ohjas-perillä pitkän juovan, kun pekuna kap-ristaa niin hapraasti kavioitaan maahan, että selkälihansa soutavat, kun muka-miehet ryntää\'ät huutaen resloille — kuka minkinlaiseen asentoon, johon jäävät hetkeksi vaappumaan kuin puntarin \-arteen. kunnes pääsevät lopulta vetäytymään turvalliseen keskirekeen. jakistenkin jo löydettyä oikeat uomansa tiestä, kun viimeiseksi jäänyt juoksee kiroillen reen jäljessä ja kaatuu lopulta laahautumaan kannasten \-äliin, kunis vedetään nauraen ja hoilaten rekeen ja kun kaiken yllä kaikuu vcramelkellon pauhu ja huiman*ajajan hoilaus sekä he- \T»npiristyshuuto: — Sain himimat, sain sxtmnaat, sain rekurellat! Ja niin mennään sitten, jotta tienpie-le^ soivat, mutkat höylääntyvat ja ai-dak5i5ta kuoret tippuvat. Tällä tavoin lähti parbaillaajQ Tork- Hei, hevosta selkään! Nopeasti! Sillä illalla ovat kylänilot, pitäjänne-mut, lääninjuhlat, Saskan ja Lyytin tu-pakaiset, nuo myllytuvan käräjien huimat perut! Purkautukooö odotuksen jännitystä tähän tuliseen ajoon! Kohta remahtava talvihämäran unohdusjuhla kuimioittakoon jo nyt uutena kuuna puiden takaa! Hei, hfevostä selkääni Kun torkkelilaisten reki oli haipjmyt, nouti\-at portaillaseisojat karvareuhkansa tai huopakoljonsa sekä lähtivät astelemaan kylää kohti. Vain Vanha Tuttu jäi lämmittämään myllytuvan uunia, siivoamaan lattiaa, kantelemaan tupakanhakkuupölkkyj ä katokseen ja odottelemaan iltajuhlan he\-osvieraita, joiden jouhihännät Ryysyn Penun oli määrä lähettää laveaan n:yllykatokseen. Kun tupakanhakkaajat olivat tulossa sillalle, kiiti yksinäinen, katkennut kais-lanlehti \-iimassa heitä \*astaan pitkin tie jäätä kuin salaperäinen viesti jeniäkin; kuin manan neula se lensi tai eksyne nuoli, jolla tuuli leikki. — Ketähän tuokin on ammuttu hakemaan, urahti ASyUäri-Juones ja pysähtyi katsomaan, miten kaislanlehti kiiti säristen kohti myllyä. — Vanhaa Tuttua varmaan, vastasi joku kuin leikillään, mutta kaikki hätkähtivät tuon lausahduksen kuullessaan, sillä, niin, enteilyhän on olevaista asiaa — naiksipä ei, ett eikö Vanhaa Tuttiia . - - (Jatkuu) On tuhansia asioita, joita voima,: kadulla tehdä herättämättä ainataii-- mainittavampaa huomiota. Saamme» merkiksi harjoitella sadan metrin juol sim loppukiriä, jos vain huoraaamiK . ottaa liikkeellä olevan raitiovaunE maaliksi. Saamme mielin määrin tä mäillä ihmisiin, kunhan vain muistai- • me sanoa "anteeksi". Saamme ina-'' maaliaikana^ heitellä banaaninkuori katukäytävälle voidaksemme naumi, ihmisten liukastumiselle, ja saamme pe-.' tää lähimmäisiämme sateenvarjonpiiki^ lä silmään.. Meillä on oikeus vipaV vastaantulevalta tuttavalta satanen, äO: della kovaäänisesti seuramme kanssa 'i \ tehdä laajassa mitassa mustan porsi., kauppoja. Saamme tuntikausia uinaJ.. la puistossa tuntemattoman samkketi"^ pyytäjän tyrmäämänä, eikä se herat: huomiota. Jokapäiväisyys ei ole mtt-. lenkiintoista. Mutta toisaalta taas on lukuisia ejiV merkkejä siitä, että viattomanlaaluiiK: esiitymisemme aiheuttaa hetkessä ut^' " liaiden ihmisten yleiskokouksia, joiti' taas poliisi^ ei pfda suotavina. Jättäeni tulevan tutkimuksen tehtäväksi Iuett^ loida, ryhmitellä, seuloa ja selvitelB ne, keskitymme tässä vain yhteen kysv mykseen: miksi ei tavallinen verOJ maksava ja kansalaisluottamusta naut-,^ tiva kaupunkilainen saa hyöd>kseea ter\'eydekseen tai huvikseen kävellä b-dulla puujaloilla? Nimittäin sellaisillJ kahdesta seipäästä valmistetuilla kulkuneuvoilla, jotka lapsuudessamme maalla olivat niin suosittuja leikki- ia u^ heiluvälineitä. Miksikä ci? Lenni Lounainen teki tämän saniu^ kysymyksen poliisikamariss;i koniisan-olle, joka tutki hänen yleistä {lahenmij' ta herättänyttä esiintymistään Tan»- menterhonkadulla hetkistä aikais<rnmin- Erinomaisena osoituksena siilii, kuinka välttämätön alussa suosiltelemanuV esitys olisi, komisario ci osannut vastJ-t l kysymykseen. "TaäUä vain minä kysyn!" o\\ häJiefl ainoa" ja sävyltään jääkaappimaisco kylmä Umoituksensa. "Miksi y'»" päänsä lähditte moisilla vehkeillä kecllc?" "Että miksikö lähdin?" sanoi UV» ^däxndliscsti. LAUANTAINA, TAMRHKinJN 17 PÄIVÄNÄ. 1»48
Object Description
Rating | |
Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 17, 1948 |
Language | fi |
Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
Publisher | Vapaus Pub. Co |
Date | 1948-01-17 |
Type | application/pdf |
Format | text |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
Identifier | Liekki480117 |
Description
Title | 1948-01-17-08 |
OCR text |
Kun he palasivat varovaisesti pälyillen,
itkeskelin jo nöyränä havukaiteen
ylitse heille:
— Tulkaa päästämään Juosi-ukko
täältä pois!
— Mistä sinne jouduit, utelivat pojat
ihmeissään.'
— Tulin taivaasti. ^Menkää meille
ja sanokaa, että vedättäisivät kuormallisen
heiniä tähän petäjän alle. En uskalla
laskeutua huojuvia tikapuita, sillä
huimaa niin, kun olen taivacUiporstuasta
asti tänne pudottautunut.
Pojat lähtivät juosta latmistamaan
kvlään.
Olin tosiaankin ankarassa pohmelos-sani
niin peloissani, etfen olisi millään
- uskaltanut laskeutua notkuvia tikapuita
^ s , vaan .mietin hyppäämistä heinä-pielekselle,"
silmät kiinni ja siunaus mie-lessä.
• -
Iltapäivällä ajoi tuulenpesän vierelle
tupani uusi isäntä, vanhin poikani, joka
kaatoi kuormallisen heiniä puun alle ja
lähti mitään sanomatta palaamaan, takaisin
kylään. Ei vastannut, v*aikka
kuin huutelin.
Söin ensiksi konttini tyhjäksi, join
sitten loppuviinani, itkeskelin hiukan,
poltin sisunkeräyspiipullisen tupakkaa,
kokosin luuni ja heittäydyin havukaiteen
ylitse alla olevaan'heinäläjään kuin
onneton tyttö koskeen.
Yhdessä välähdyksessä, ennen heinille
raätkähtämistäni, näin koko svnti-vaellukseni
ja vieläpä senkin, että olin
unohtanut konttini tuulenpesään.
Kauan puhaltelin pieleksessä ja kuuntelin
luustoni asioita, mutta koska jokainen
kohtani tuntui pitävän, nousin,
\yöcin kupeeni, loin haikean silmäyksen
}?lös ja lähdin sitten kampsimaan kotiin.
Uusi isäntä oli näinä kolmena poissaoloni
päivänä niin ylpistynyt, etfei antanut
minulle edes puuraruunaani, vaan
sain kantaa koko tuulenpesän alla lojuvan
helnäpieleksen selkätaakkoina kotiin.
— Joudathan kantamaan, tupaukko.
murahti hän vain vastaan, kun anelin
hevosta avukseni.
Xiin, siten loppui isännyyteni loru.
Taivaan porstuassa kävin, mutta tu-pahuokailijaksi
minut sieltä alennettiin,
lopetti Hussin Juosi tarinansa ja alkoi
täyttää joutuisasti piippuaan.
Puhetta kuunnelleet kylänmiehet jäi-
. \-ät httkeksi miettimään, että olipa näillä
main millainen partakuontalo hy-vän-sä,
niin tarinanpa puhalsi kuin kultake-rän
huuliltaan, jotta harmaat seinät
ihan ilostuivat ja \'älkähtivät.
HEI, HEVOSTA SELKAAX.'
N'j"t noustiin jo lähtöön . . .
Hevosella tulleet torkkelilaiset ke»
• rääntyivät ensiksi ovensuuhun ja jättivät
hyvästelynsä tupaan. joTa oli jo yhtenä
sauhumyllöksenä.
Kun he a\-asi\-at "oven. lensi ylitseen
lex-eä. harmaansinervä hursti kirkkaan-kylmään
uikoon ja jalkojensa välitse
luikerteli lattialle %-alkeaa viluvirtaa
kuin tulva\-että.
Torkkelilaiset kantoivat ensiksi hakkurinsa
ja aseensa rekeen sekä lupasivat
palata iltahämärissä, jolloin lähdettäisiin
Rj*>-r\n Penulle tupakaisille,
tapojen mukaan pitkänä ukkosaattona.
tuohitörpiköitä kantaen ja loruja lukien
sekä viulua vinj^ahdutellen ja tahtirau-taa
kilahdutellen.
Tobct tuvassaolleet kcrääntj-ivät seuraamaan
beicEm lähtöään, pait.si Hussin
Juosi, joka jäi tietysti vahtimaan tu-pakJkatSrltö^
ja kuvittdemaan niitä
Ötkein hixyihää katsella, knn^ulkonapn.pakkanen.^^^M^ tämä kuvioonkin tehty Floridassa
ja tekijöinä ovat sen saman *'viekätyskoulun'\{chann sckool> oppih^ joista äskettäinkin oli
kuva ja maininta. " .
omikseen . . .
Onhan aina niin, että jos hevosmiehen
lähtöä keräännytään katselemaan,
on hänen myös näytettävä sen malli.
Niinf)ä, kun Torkkelin Saska öli saanut
kauniin kauransyöjänsä peritetyksi
niyllytantereelle ja käännetyksi lähtösuuntaan,
kiristi hän ohjakset ojokäsin
kupeilleen, lanteiden korkeudelle ja
soitti niitä pitkin sälkevänsä suupieliin
hurjan ja vahvan ajokäden värinän,
tuollaisen hullustajapojan lähtökäskyn,
mihin hepo punaisin, väiisevin huokui-min
vastasi ja mistä ymmärsi, että nyi
kohta helähtäisivät ohjasperät selkään
ja ajohoilu kajahtaisi.
Hetkisenpä siinä Saskakin tällä tavoin
soitti sälkevänsä suupieliin kiihdyttävää
Iähtöyllytystä*ja sai hepoherkkän-sU
tanssimaan paikoillaan kaviopolkkaa
niin että jäätynyt maa kumahteli kuin
hirsinen silta.
Sitten loikkasi Saska-notkeasti seiso-aus
Kirj. TAPIO PIHA
Tuntemattomasta syystä ei vielä de
kirjoitettu tieteellistä erikobtutkimusta
kadua psykologiasta eli niiden ihmisten
sielunelämästä, jotka kadun kansoittavat.
Kuitenkin tämä tutkimuksen ala
olisi mitä antoisin sekä lisäksi perin y-leishyödyllinen.
Sellaisen teoksen luettuamme
olisimme saaneet ratkaisun moniin
kiperiin kysymyksiin, jotka nyt
ongelmallisina uhkaavat tehdä katuva-elluksemme
^suoranaiseksi uhkapeliksi.
kelinkin Saskan ukkokuofma, hupaisaa
oli myllytuvan portailta katsella,
miten sen rinnalla kumaraisina juoksevia
ja reenlaidoista kiinnipitäviä miehiä
vedettiin rekeen vielä myllyjoen
maan leveäreslaiseen työrekeensä, huik- 'f^' , . . „ „ .,
t . , - , , ^ , , . ~ riomi kaikm ja vemmelkello soi!
kasi kimakasti kuin kylmään veteen
hyppääjä ja mukalaisensa lennähtivät
pohjaheinille yhtenä mylläkkänä.
On vielä tällaisessa lähdössä tapana,
ett'ei ennen ajajaa saa kukaan käydä
rekeen, \'aan on itse kunkin herkistyttävä
kahahtamaan nopeasti yhteislähdön
rajuun tempaukseen niinkuin tepi-koivan
hevosenkin.
Auta armas mies silloin lähdön huikeata
rymähdystä, kim ohjaskätinen
poimahtaa rekeen, hoilahduttaa rajuutensa-
ja- ajoilonsa merkin, läjähdyttää
herkistet5m heN-osensa lauteisiin ohjas-perillä
pitkän juovan, kun pekuna kap-ristaa
niin hapraasti kavioitaan maahan,
että selkälihansa soutavat, kun muka-miehet
ryntää\'ät huutaen resloille —
kuka minkinlaiseen asentoon, johon
jäävät hetkeksi vaappumaan kuin puntarin
\-arteen. kunnes pääsevät lopulta
vetäytymään turvalliseen keskirekeen.
jakistenkin jo löydettyä oikeat uomansa
tiestä, kun viimeiseksi jäänyt juoksee
kiroillen reen jäljessä ja kaatuu lopulta
laahautumaan kannasten \-äliin, kunis
vedetään nauraen ja hoilaten rekeen ja
kun kaiken yllä kaikuu vcramelkellon
pauhu ja huiman*ajajan hoilaus sekä he-
\T»npiristyshuuto:
— Sain himimat,
sain sxtmnaat,
sain rekurellat!
Ja niin mennään sitten, jotta tienpie-le^
soivat, mutkat höylääntyvat ja ai-dak5i5ta
kuoret tippuvat.
Tällä tavoin lähti parbaillaajQ Tork-
Hei, hevosta selkään! Nopeasti!
Sillä illalla ovat kylänilot, pitäjänne-mut,
lääninjuhlat, Saskan ja Lyytin tu-pakaiset,
nuo myllytuvan käräjien huimat
perut! Purkautukooö odotuksen
jännitystä tähän tuliseen ajoon! Kohta
remahtava talvihämäran unohdusjuhla
kuimioittakoon jo nyt uutena kuuna
puiden takaa! Hei, hfevostä selkääni
Kun torkkelilaisten reki oli haipjmyt,
nouti\-at portaillaseisojat karvareuhkansa
tai huopakoljonsa sekä lähtivät astelemaan
kylää kohti.
Vain Vanha Tuttu jäi lämmittämään
myllytuvan uunia, siivoamaan lattiaa,
kantelemaan tupakanhakkuupölkkyj ä
katokseen ja odottelemaan iltajuhlan
he\-osvieraita, joiden jouhihännät Ryysyn
Penun oli määrä lähettää laveaan
n:yllykatokseen.
Kun tupakanhakkaajat olivat tulossa
sillalle, kiiti yksinäinen, katkennut kais-lanlehti
\-iimassa heitä \*astaan pitkin
tie jäätä kuin salaperäinen viesti jeniäkin;
kuin manan neula se lensi tai eksyne
nuoli, jolla tuuli leikki.
— Ketähän tuokin on ammuttu hakemaan,
urahti ASyUäri-Juones ja pysähtyi
katsomaan, miten kaislanlehti
kiiti säristen kohti myllyä.
— Vanhaa Tuttua varmaan, vastasi
joku kuin leikillään, mutta kaikki hätkähtivät
tuon lausahduksen kuullessaan,
sillä, niin, enteilyhän on olevaista
asiaa — naiksipä ei, ett eikö Vanhaa
Tuttiia . - -
(Jatkuu)
On tuhansia asioita, joita voima,:
kadulla tehdä herättämättä ainataii--
mainittavampaa huomiota. Saamme»
merkiksi harjoitella sadan metrin juol
sim loppukiriä, jos vain huoraaamiK .
ottaa liikkeellä olevan raitiovaunE
maaliksi. Saamme mielin määrin tä
mäillä ihmisiin, kunhan vain muistai- •
me sanoa "anteeksi". Saamme ina-''
maaliaikana^ heitellä banaaninkuori
katukäytävälle voidaksemme naumi,
ihmisten liukastumiselle, ja saamme pe-.'
tää lähimmäisiämme sateenvarjonpiiki^
lä silmään.. Meillä on oikeus vipaV
vastaantulevalta tuttavalta satanen, äO:
della kovaäänisesti seuramme kanssa 'i \
tehdä laajassa mitassa mustan porsi.,
kauppoja. Saamme tuntikausia uinaJ..
la puistossa tuntemattoman samkketi"^
pyytäjän tyrmäämänä, eikä se herat:
huomiota. Jokapäiväisyys ei ole mtt-.
lenkiintoista.
Mutta toisaalta taas on lukuisia ejiV
merkkejä siitä, että viattomanlaaluiiK:
esiitymisemme aiheuttaa hetkessä ut^'
" liaiden ihmisten yleiskokouksia, joiti'
taas poliisi^ ei pfda suotavina. Jättäeni
tulevan tutkimuksen tehtäväksi Iuett^
loida, ryhmitellä, seuloa ja selvitelB
ne, keskitymme tässä vain yhteen kysv
mykseen: miksi ei tavallinen verOJ
maksava ja kansalaisluottamusta naut-,^
tiva kaupunkilainen saa hyöd>kseea
ter\'eydekseen tai huvikseen kävellä b-dulla
puujaloilla? Nimittäin sellaisillJ
kahdesta seipäästä valmistetuilla kulkuneuvoilla,
jotka lapsuudessamme maalla
olivat niin suosittuja leikki- ia u^
heiluvälineitä.
Miksikä ci?
Lenni Lounainen teki tämän saniu^
kysymyksen poliisikamariss;i koniisan-olle,
joka tutki hänen yleistä {lahenmij'
ta herättänyttä esiintymistään Tan»-
menterhonkadulla hetkistä aikais |
Tags
Comments
Post a Comment for 1948-01-17-08