Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 23, 1952

              TT Jatkoa
Phyllis palasi vuoteeseensa, sytytti
lufculainpun ja avasi kirjan, niin että
icaikki kyttäisi mahdoUisinim luon­nolliselta.
Sj^viänkurkista^sa sisään
liän toivotti sisaren tervetulleeksi mitä
sydällPielligTmmiii hymyillen.
— Oletko i n a a i m u t l ^^
tanut minua? sanoi Sylvia. — Olet
^ttilUunenl MinuUa on ollut niin haus-
' Sylvia keskeytti, ehkä hänen ei kui­tenkaan
pitäisi mainita tavanneensa
Jerryn.
— Tapasit tietysti jonkun tuttavan,
vastasi Phyllis.--r- E i sinun tarvitse sa­noa
kenet, enhän kuitenkaan tunne en­tisiä
ystäviäsi^ Olen tuntenut itseni
Ihiukan yk^näiseksi, miittä sehän ei
\8nerkits^ mitään, fialuatko t^tä? ,
— Miten itsekäs olenkaan! sanoi Syl­via
katuvaisena. — Oletko minulle vi-haiiien?
~ En tietyst^tään. Eöhän kuiten-
Jkaan itse voi^lähteä m i h i n ^
pian P«erinku(rtehäah jälkeen. - Istiiu*^^
diäian hetkefei Sylvia, olen ajatellut
erästä asiaa. Käyttäydyin täiiäan ai­van
järjett6inästi.Jymmärsin Jerryn ai-vah
väärin, käsitäthän, että :plen W
niin yliherkäksi tuon kauhean onnetto­muuden
jälkeen. Lui4in J e r i ^ tarkoi-tiiksdlisesU
haluavan loukata minua,
mutta luonnollisesti olin väärässä. Pyy­sin,
ettet t a l i s i häntä, annathan minul«
le anteeksi? Jerry saa tulla tänne niin
•usemk^in haluaa, niinuUa ei ole mitään
sitä vastaan. Häpeän itiäni. Jerry
Oli oikein miellyttävä.
Öi, kuinka olen iloinen, vastasi
/Sylvia. -—Pidän Jerrystä todella hyvin
talon komeat mut. Kallisarvoisia
suuria saUMcuja löytyy te^^os
rikassa, «aa. Jdhänn^slnu^^ ja
Pretori^sa. l^samaam <m tSHlaifiia
kuitenkin A m e t ^ o ^ . Jdälsoss»
valtavia pftä^isiaiBlECiJ^,
kuuluu ^to|a Itsenmsiä ääz^kmo-ja.
M a ä i i t ^ o o n v ^ Wa2mnaSk^
auditorion i6^sora»oiset P h ^ d & l -
phiassa, j a Atäantic C i t y n ioMaih^^
Iin 7-so«nkHset, jcrtjka nykyään ^ a t
maailman suurimmat Ol&es 3 3 ,M
pilliä).
svomasKm smojk- J A
KONsaQEmnsxi;£miN ousi
S A A T A V A marojA
Suomen juhla» j a konseitlasaleis-sa
ei vielä <A% H ^ s ä n ^ Sibelius-
Akatemian salia lukuunottamatta,
edes kesldkokoisia uirkuja. Pieniä
urkuja on kyllä muutamien oppilai­tosten
ju^asaleissa. Suotavaa o l i si
että aluksi ^sdes kaupungintalojem-me
juhlasaleilun alettaisiin hankkia
monipuoliset Ja riittävän suuret u -
rut, mill«in sellaisille voidaan Jär­jestää
taikoituksenmukainen paik­ka.
Tämä on kaiten^dn vanhoissa
saleissa«^ingen vaikeata. Mutta
uusia s i ^ a sutmnit^taessa
tästedes Aiaa varattava t ^ ^ v a t i ­l
a myös urkuja varten. Tällaisissa
saleissa iiurtttlu9nnollisestioh^
tettavaaäas yleisön eteen täysin a-vonaiäik^
i l m a n ääntä estäviä p y l ­väitä
tai muureja. £sinL Tukfaol-mcA
iiudenkätip^
sullottiin uudet 115-äänik; urut h u i ­maavaan
korkeuteen katon rajaan,
kauas kaikesta, ahtaalle parvek­keelle,
j o l ta urkuja ei näy lainkaan,
kun melkein kattoon saakka ulottu­v
a parven reuna ne peittää taak­seen.
Meillä ei ole tällaisiin e r ^ -
d y k s i i n varaa!
Jos esimerkiksi Tampere hankki­s
i lähitulevaisuudessa rakennetta­van
uuden kaupungintalonsa juhla­s
a l i in m(»upuoliset suuret urut, se
olisi merkkitapaus, ja varmaax^dn
muut kaupunkimme alkaisivat va-hitelleen
noudattaa .esimerkkiä.
— a T. M u s i i k k i lehti.
^ Ä ^ K - O ^ U B T O S
paljon. Olin niin surullinen, ettette ole
ystäviä. Nyt on kaikki, niinkuin p i ­tääkin.
;
^ Niin on, hymyfli Phj^lis. — Syy
oli kokonaan ininuh.
Phyllis tarkasteli kiihkeästi Sylvian
eloisia käsvbja. Hän näki ttiis^ sen,
mitä haluäikin tietää. Sylvia oli rakas-tunvt
Jerryjn. Ja jos Phyllis nyt .to­siaan
aikoialpittaa taistdun Jeriystä, ei»
hän voinut kidtää mieheltä p ä ä ^ tän­ne.
. S y l ^ tuudittettaisiin ^teen^^^^^
muuteen.
Etkö nyt lialnaisi rhiukan^^ t ^
kysyi Pl^ishejda^^
^ ijpusen Ä t ä m ^
sen. • r/;->-J:;
—^ ^Ciitcföy ^ tPsiaarikaJMi
;^Uettpmän Ä t i j ^ t t a ^ ^ f e ^ ^
nyt, että tuntuu ilisU^
,/teeseen.-v-' ^ - L : ' :^'':\/:••^•i'••''•
maankaan ole oikein terve, jjUfcoi Phyl­lis.
Nttkiitko öisini^r^^ ,
~ tietysti, v^iiinka niin?
- - niitään, ajattdin v^
yötä! • :'• • - •
Sylvia lähti, "Heidän makuuhuonei­taan
erotti toisistaan vain ohut,
Phyllis sytytti savukkeen ja makasi
kuunndlensi^ren liikkeitä seinän toi­sella
puolen. -Hän voi kuulla selvästi,
kuinka puku kahisi Sylvian ripustaes-sa&
h ^sen ^natiläkfeDön -mennessään kyl-
^]Q^httonefeseeh. Silvia palasi pian ja me-
^ ^citeesfe&n. <Nyt 3iän sammutti lam-psn.
PiiySiääti ^smimmä ^mppunsa maa-.
«en f^6ää^ A o S t Srtifangonaosta lois­taen,
^aHesi ^ibh^änl^ ajatus oli lois­tava
jo^idaiito s31e, mitä tulisi tapahtu­maan.
;^hyl& noa^i istumaan vuotees-
^saääi,$a ^ctiun^i 'Sylvian hengitystä, jo­ka
lihalleen nmttoi rauhalliseksi j a
tasaiseksi. SiSoki PhyDis nousi ylös ja
hnpi huoneestaan.
Hän odotti pari. minuuttia Sylvian
oven takana, ^tten hän työnsi sen auki
äkkiä j a ryntäsi huoneeseen. Phyllis sy­tytti
lamimn |a Sylvia heräsi säikähty-neenä.
— MJka sinun on? huudahti Phyllis.
Miksi valitit niin 'kauheasti? Miksi
huusit apua?
— Huusin apua? toisti Sylvia häm­mentyneenä.
— Olenko mmä . . . Mitä
tatkoitat?
-r- He eivät saa tippaa minua, sinä
housit. —> Apua, a^ua, he tappavat mi­nut!
Oletko nähnyt jotakin pahaa un­ta?
— En , . . en tiedä, sanoi Sylvia ve­täen
pei^eea ^tiukemmin ympärilleen.
— nua unta, ^ muista . . . Pe­lästyin
sinun tullessasi si^än.
— Et sinä sitä pelästynyt Luulit
Jonkun toisen olevan täällä. Jonkun,
joka tahtoi sinulle. pahaa. Sylvia-kul-ta,
tämä ei ole ensimmäinen.kerta. Olen
kuullut sinun valittavan ja huutavan;
usein . aikaisdxuninkin, vaikka en . ole
tohtonut puh^^ Näetkö
usein painajaisiinia?
Syl\na koetti pakottaa itsensä muis­tamaan.
Päänsärky oli palannut entis­tä
voimakkaampana. Oliko hän tulos­sa
sairaaksi? Tuntui melkein siltä. Jos­sakin
hänen alitajunnassaan tuntui kas­vava
kauhuntunne. Miksi sisar tuijotti
häntä niin oudosti? Niin, ehkä hän oli
huutanut, vaikk^d nyt voinut muistaa
miksi?
— Ehkä sillä on jotakin yhteyttä si­nun
p^msärkysi kanssa, jatkoi Phyllis
selittämättä, —jos sinusta tuntuu ikä­vältä
nukkua täällä yksinäsi, niin voim­mehan
hel^sti siirtää vuoteesi minun
huoneese^.
JEn t i e ^ ; 5 ^ 'Eh­k
ä ^ Johtuu -päänsärystä. "Huusinko
tosiaan apua?
• K}^, ,sanoi Phyllis Vafcuuttavim-maHa
äänellään. — -Mutta nyt haen si­nulle
pidverin ja huomenillalla katsom^
me/ Siirräminekö vuoteesi. 1 ^ niikut
samassa huoneessa kanssani,
kauhusi aivan varmasti.
Phyllis^ nyökkäsi lohdtit^vasti jaakii4
ruhti ky]pylk»»neeseen nöutaMä lääk^
kaäpista^aspininia. Sy^ us-
:kovaui, kaikki gijj^^^
•pifitaisi^
^vtöhäii^tf^^^
' ^-tmsl»^ ^isapea'jpain^ hän^osa-
-^d^suöi^^
: ^uitaa^^^^
> n o ^ Ja ^tätä ^ u l o a tuki v ^ söklii,
ietfö imnitirttu^
Mhra l i i to
rauhaftbnöksi. JÖkä yö-Phyllis herätti
Sylvian ja kertoi hänen huutisd^ apu
Usein tältä saattoi toistua monta kertaa
yössä; ^yain intiutamieh tuntien välia-join.
Pi^ilis oli väsymätön.
Yö jran jälkeen järjesti sa­man
häjfeliiilui
tavanuhin. Itse hän väävöi vaanien
otollista tilaisuutta. ^Näm oli jatkunut
^ c i koko viikon ja Sylvia tuskin enää us­kalsi
T i i i k k u a ^ Altiksi hän oli koett^inut
pitää koko juttua thitättöihänä pikku-i
, miitta vähit^lfeh hän alkoi
a omaa tnielehtilaansa. Phyllista^
jonka k£tuniitkasvöt^^^ ai-dpitita
sääliä ja myötätuntoa l ^ e n he-rättäessäah
sisarensa, ei Sylvia osan­nut
hetkeäkään epäillä. Sylvia koetti
tarkkailla itseään J a lepäsi valveilla a-vonaisin,
iK)lttavin silmin Phyllisin hen­gittäessä
hänen vierellään tasaisesti ja
rauhallisesti. Lopulta hän kuitenkin
tavallisesti nukahti j a seuraus cHi aina
sama. Viimein hänen terveen järkensä
ääni vaikeni ja Sylvia uskoi, että hä­nessä
täytyi olla jokin vika. Mutta
millainen vika?
Sylvia olisi halunnut neuvotella asias­ta
Jerryn kanssa. Jerry oli kuitenkin
viime päivinä ollut niin tiukasti työs­sään
kiinni, ettei händtä ollut liiennyt
aikaa mihinkään muuhun. Peterin kuo-lenm
aiheutti paljon kaikenlaisia uusia
järjestelyjä. Jeny ei ollut käyi^t tei^
yehtimässä eivätkä he oUeet tavanneet
mul^lllakaan. Tietenkin Jerry dli Uit­tanut
silloin tällöin, mutta % l y i a ei
tahtonut puhua sellaisesta asiasta pu-helunessa.
. Phyllisillä pK oHut y s ^ t M d e t toi­mia,
e&ä Jiä^ oflut epäröinyt Jtiuri
tä^iänkaltamen myyräntsp huvitti hän­tä,
se oii Ö i n ^ l i ^ ^ Ätrfttai^a ur­heilua..,
Ilräpi^^ Sylviaa ^aaspmäliä
ja lietsoi ky^ästi ja" sydämettiiniästi
sisaren^^^^ , k ^ ^ levottomuutta.
KaikH %Oinautuksensa ja viittailunsa
hän käärimitähdlnnpään ystävyyteen.
Ulkopliolisesta Sylvia näytti olevan ko.
ko hänen maailmansa.
Sinä päivänä, jona Phyllis. katsoi val­mistelujen
riittävän, istui^^t molemmat
tytöt parvekkeella. Sylvia oli valvonut
matei kpko yön, aamupuolella oli Phyl­lis
antanut höfteUe unilääkettä. Sylvia
ei olhit jaksanut nousta vuotedtaan en-nenkuin
iltäpäiväUä' Pukeudiittuaan
turisi hän itänsä kuumeiseksi ja huono­vointiseni,
hänellä oli tuskaiiinen p ^ w
särky. Se oli samanlamen ^tdie*
_ säiky kiön. enÄmäiseDäkni t
Taivas oU pilvessä ja Hma >
kinviilrä. Sylvian nukkuessa 4
lis ollut kaupungissa ja tehnyt
.sia ostoksia^
— Haen^middläni sinulle
sanöij^yte katsoen sisareensa
Miniista^^ytä^ huoBofflmaltl
kovin, k a ^ ^ Paleletko?
r-r- En. Se johtuu vain
P | ^ ^
seeni 7 Hän n a ^ ifceens^
köi Söt «JU^ niinkä äsaroli^
# e t ^ y t i f i B n e n poskensa olivat saaJ
attnotm^i-väilä^;^^ ^anön^j^
foariMnändoisteeh.
paljoa vati-
- ^ ^ ^ ajattdi Sjlii
Ku&m -vlMsfe^^
^ ^ i i ^ t t e i ^
c sehän ^oli^hica^^^^ mftkuaraa.'
h a s s a g ^ hah pji,
J^MJaSsi^tä^ 3a;?iuu ^ig^
^ ö i k e a ^^
Hjaiöi^iii^taiiä^^ Hanoliitf
- ; p i ^ 2 ^ hermijtau^'
iS Äfe^^^Ö^^^^ mitään vihi.
- 1 ^ ^ puhua painajäisiiDäöa
ie, Öli ^lääkäri ja voisi pari
^^häatiaa;:^ \
Hänkietoi^
^^uaJf^M^ ympärille'helllvij
*röen. : ylleen le^
n^y^ä, HkeltJösen " aurinköpuvun, la^
nä3rtti aivan pursuavan terveyttä jaeS.'
määl
•Tuiitiiuko nyt parenunälta?
[&,^0^Ethän vain palele, Sj5vij
pieiu? - I ^ ^ suiulle jotakin lämmia:
tä juotavaa?
Sylvia tiiplsi, mutta hetken iulutta
PlQJllis' teki s ^ hudehtivan eMo-
, tiÄ^m Tietysti^ suloista tulla flSia
hellästi -hoivatuksi, mutta sainanaäsh
: sesti jokin Sylviassa jarrutti vastaa'
Jos M n itse yrittäisi hiukan ponnistel­la,
hsm ehkä pääsisi päänsärystään jj
paiiaajaisu^staan. Hänen täytyfeiioet^
taa uskoa, ettei ollut sairas, «Illoin jui
ei; tulisikaan sairaaksi.
Sylvia kertpi ajatuksensa
mutta sisar pudisti hymyillen päätään.
— En usko tuollaiseen, sanoi
r— Pian kyllä tulet jälleen terÄ
Enkö ole kelvollinen hoitajatar?
— Tietysti. 'Mutta minusta tuiftDH
että kuvittdenime molemmat tarMi
Olemme saaneet päähämme, että Jief-moni
ovat epäkunnossa. On sellaiseo-kin
sairaus, jota kutsutaan luulotaffii-
; SL Taidanpa soittaa Jerrylle jai,.
häntä kanssani ratsastamaan . . . fis*
tis ihna j a liikunto d ainakaan :V(H(J;
la vahingollista. Sydämenihänonto
nossjaeikä minussa ole kuumetta.
Odota ainakin huomiseen, sanoi Piu^:
lis luiplestuneena. — Mitä
tdisikaan, jos kertoisit häi ,
joistasi ja kaikesta muusta..
vallaanhan on jnaurettavaa.
cJen,r!todellak^
jollakm tavoin muuttuneen . • • ^
tää^sSytä^k^
goi&Jäkdn s i i v i l l i i^
puhuen, Sylvia, pdkäätkö jotakin?
- En, pudisti^p^- f ^
n k ÄJiptysti.epäm^yt^
^tten«ikein, tiedä . . . ,
: ~ Yim^iän ^ d d l ^
ni. 3futta usko minua, ^
pian taas.hyväksi. Sinun täytjir^
levätä ja olla vuoteessa. ÖnpaJ^^
rempi, että minä hoidan sinua, kina .
tä joutuisit johonkin parantolaan. ^
- iPamntdaan? Sylvia
kistyi hämmästyksestä. — - « « ^
parantolaan? .
- Niin, tiedätiiän i t s e k i n . ^^
vat taitavaa hoitoa. 'En#»an
mm 4 Ti«want«tn«. ^okaiitt 29 piMiuu 1952