Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 31, 1953

              ^ Jatkoa
Hän oli juuri seisahtunut yhden täl­laisen
eteen, kun hän kuuli jonkin na4^
sen puhuvan hyvin ^nekkäästi jollekin
toiselle. Ääni oli jotenkin tuttu, mutta
Inga ei kääntynyt katsomaan; koska
kuiili, että puhe oli hänestä jä koska
ääntä vielä korostettiin hänen kohdal­leen
tultaessa tarkoituksella, että hän
kuulisi.
"Tuolla on se ehtinen Hallan rouva,
joka jo miehensä sairastaessa piti yhtä
tämän nykyisfeh .miehensä kanssa."
"Voi hyvänen aika tuota tyttöä, niin
on Pellon Markun näköinen, aivan kuin
samasta puusta veistetty ja siitä putis­tahan
se onkin, vaikka on ristitty enti­sen
miehen nimiin, että saadaan elä­ke",
pauhasi nainen. .Inga kääntyi kat-
; somaan, kuka tuo halpamainen ihminen hua täynnä ja kyseli äidiltään vielä
oli, joka kadullakin,, yleisellä paikalla, kaikkea, että'muistaisi,
viitsii haukkua toista ihmistä. Sama Saa nyt nähdä, muistaako Salme,
Salmiska taaskin. Tämä katsoi Ingaa ajatteli Inga pukiessaan tätä valkeaan
ööö juomaan sitä rinn,i
Gunnarin lähdetty^ tuli toisille Idire
valmistua kirkkponmenoa varten. He
tahtoivat yllättää Gunnarin. 'Inga oli
ostanut edellisenä päivänä torilta kinir
pun tummanpunaisia neilikoita ja oli
koko viikon opettanut Salmea, kuinka
ojentaa kukkaset isofle veljelle sitten,
kun äiti sanoo. Mutta veljelle ei saa
puhua tästä edeltä päin mitään, oli vie­lä
teroitettu tytölle, joka oli kuunnellut
tärkeän näköisenä. Ja nyt tyttö oli tou-riiih
miiiä olen hiin iloinen^ että en edes
harkitöe puheitani, suo anteeksi mum­mo
a.
suu ivallisessa naurun vireessä.
Ingan teki mieli sanoa hänelle, että
"tule ja sano kerta kaikkiaan, mitä i l ­keyttä
sinulla on mielessä minua koh­taan
ja jätä sitten minut rauhaan",
mutta jätti kuitenkin sanomatta. Eihän
sitä nyt kadulla viitsi riidellä. Hän ot­ti
Salmea kädestä ja lähti tämän kanssa
kulkemaan toiseen suuntaan.
Mai;kulle hän kertoi illalla kuule­mansa.
"Kyllähän me, Inga, tiesimme jo
edeltäpäin tämän kaiken. Kun et suos­tunut
menemään vihille ennen tytön
syntymää, tuli tyttö Hallan nimelle ja
joutui siis automaattisesti saamaan sen
vaivaisen eläkkeen. Tämä eläkeasia mi­nua
kaikkein enimmän harmittaakin.
Silloin en huomannut koko eläkejuttua
ja jos olisin sen huomannutkin, niin oli­sin
vienyt sinut vihille vaikka väkisin.
•Emmekä me ole kuluttaneet sitä eläket­tä.
Gunnarinkin eläkkeen v, olemme
panneet hänen nimelleen säästöpankkiin
ja nyt poika saa pankkikirjan haltuun­sa
ripillepääsypäivänään, että saa itse
jatkaa talletuksia jos haluaa. Ihmiset
vain saivat tästäkin pirullista puheenai­hetta
kaiken muun puheen lisäksi", pu­heli
Markku.
"Sinäpä sen sanoit. Jos minäkin oli­sin
sen muistanut, niin ei ainakaan täs­t
ä asiasta ihmisten tarvitsisi vaivautua
puhumaan", vastasi Inga katkerana.
Seuraavana päivänä oli Lainalla va-
-paapäivä ja hän tuli jo aamusta päivin
ystäviensä luo. Inga piti hänet luonaan
koko päivän ja unohtui tämä ikävä asia
sillä kertaa.
Valkeni sitten kauniina rippisunnun-taiaamu.
Inga oli noussut jo varhain
laittamaan Gunnaria lähtökuntoon^ sillä
hänen piti olla kirkossa aikaisemmin.
Poika oli komea valkoisessa paidassaan
j a mustassa puvussaan ja solmiossaan.
E i äiti ollut puhunut mitään, että he
kaikin tulevat kirkkoon, eikä poika ollut
sitä kysynyt.
uuteen leninkiin. »Hiuksiin laitettiin -vie­lä
kaunis valkoinen silkkinauharuusuke
ja niin tyttö oli kuin nukke.
, Kirkossa oli jo paljon väkeä heidän
saapuessaan sinne. Lasten vanhemmat
ja muuta kirkkokansaa oli tullut kat­somaan
tätä suurta tapahtumaa, ripille-pääsyä.
Jqkäinenhaii muistaa, kuinka
suiiri asia se on ollut itsekunkih elä­mässä,
silloinhan tullaan aikuisiksi.
Sveakin oli tullut. Inga huomasi hä­nen
istuvan toisella puolella käytävää,
ihan etupenkissä. «Häh kuiskasi Mar­kun
korvaan huomioistaan.
Rippilapset olivat asettuneet alttarin
eteen etumaiseen penkkiin ja sieltä va­rovaisesti
kurkistelivat, olivatko omai­sensa
tulleet kirkkoon. Gunnar katsoi
myös taakseen ja huoriaatessaan van­hempansa
ja pikku siskonsa siellä istu­massa,
meni hänen suunsa lämpimään
hym)ryn; Äiti ja isä hymyilivät myös­kin
ja hänen tulisiin hyvä olla. Sitten
hän huomasi mummonkin aivan ta­kanaan.
Kaikki nämä ihmiset olivat
niin rakkaita hänelle, ajatteli hän.
Kun sitten kaikki seremoniat olivat
ohi ja lasten vanhemmat ja omaiset siir­tyivät
onnittelemaan ripille päässeitä,
olivat Gunnarinkin omaiset tulleet ja
odottivat vuoroaan. Svea-mummo oli
ihan edessä, eikä vielä ollut huomannut
Ingaa ja Markkua taampana. Gunnar
tuli sitten vuorollaan alttarin edestä ja
joutui heti Svea-mummpn syleilyyn.
Munmio oli omasta kukkivasta ruusus­taan
taittanut useita suuria vaalean­punaisia
ruusuja ja antoi kimpun kyy-neleet
silmissään tyttärensä pojalle.
Sitten tuli Salme Gunnarin eteen, ojen­si
kukkakimpuh ja sanoi veikeästi:
"Gunnar, tässä oh kukkia sinulle mi­nulta,
äidiltä ja isältä, kun m,e niin kai­kin
pidämme sinusta." Salme niiasi
somasti ojentaessaan kukat.
"Kiitos, pikkusisko", sai poika itkul­taan
soperretuksi. Hän nosti Salmen
syliinsä ja suuteli pikaisesti tytön peh-
"No, eiköhän lähdetä nyt meille rip-pikairirille",
sianöi Marltku^ ottaen
don Msiinsä; Jä hiin lähdettiiii^
"Sainien niinun ainakin pitää esittä^^
mummolle, eihän ifiumma ole häntä vie^
lä ennen nähn>4kääh", j)uheli Giihnar
heidän kävellessään.,;, . >
jVlutta tyttöpä teki itse esittelyn
omalla viattomalla tavallaan. Hän
tarttui mumrnoh käteen, kallisti veike­ästi
päätään ja sanoi
"Oletko sinä minunkin mummoni,
kun kerran olet Gunnarinkin mummo?"
Inga, joka kulki Markun kanssa ta­kana,
odotti sydän läpättäen, mitä äiti
vastaa tytölle. *
"Totta kai minä olen sinunkin mum­mosi,^
kun kerran olen Gunnarinkin
mummo" sanoi tämä ja niin he kulki­vat
käsi kädessä kuin vanhat tutut ai­nakin.
Gunnar katsoi taakseen äitiin­sä
ja Markkuun ja nyökkäsi hymyil­len.
Kotiin tultua Inga alkoi heti puuha­ta
kahvja. Hän oli leiponut hyvää veh­nästä
ja pikkuleipiä. Markku auttoi
mummon päältä päällysvaatteet ja ke-hoitti
tätä käymään kamariin, jonne it­sekin
meni hänen selirakseen ja jossa
Salme ja Gunnar jo olivat vilkaassa
keskustelussa. Tyttö kyseli veljeltään
kaikkea, mitä oli kuullut aikuisten pu­huvan.
"Tuleeko sinusta nyt aikuinen ja
pääsenkö minäkin rippikouluun, että
minustakin tulee aikuinen?" Mutta he­ti,
kun mummo tuli, kiipiesi Salme tä­män
syliin.
"Annahan, Salme; mummon nyt is­tua
rauhassa. Mummo on väs3myt, ei­kä
jaksa pitää noin suurta tyttöä sylis­sään",^
torui Markku.
"Anna tytön istua mummon sylissä,
tämähän on ensi kerta, kun hän siinä
istuu", sanoi Svea. Hänestä oli niin
mukavaa istua täällä tyttärensä kotona
viiden vuoden jälkeen.
Markku.
Juhlallinen oH kahvTnSr^
rin kukkaset helotthat^^
maljakoissa ja vehnät
k ^ juodessaan, että
v Ä r o i j y n hän kutoo
»äpräili villaisia niyssyii
röijyjä pMulapsiUe ja 4-
den sillä tavalla pientä
^^^-^ lisäksi.
tannt'
talonväen ja lähti onnellL^.
kalleen.
Tämä olikin viimeinen SOBÖ
hänen elämässään, sillä jo
kesänä hänet saatettiin
Haultaan, hänet, joka itse u..
rakkaistaan saanut saattaa"
Kaikki hänen lapsensa dit
koolla ja surujuhla pidettiin!
himman poikansa, Rijdiar^
Pellon perhe oli myöskin
Svea-mummo oli saanut heidi
'denien välit hyviksi jälleen.
Vielä toinenkin yllättävä
tui sinä kesänä. Eräänä
Moistosen emäntä lupauksena
kaan Markun äidin poikansa!
ga oli juuri laittanut lihapn
v^miiksi päivällistä varten ja
dössä läheiseen maitot
vieraat, tulivat.
"Päivää, päivää, mitäs
luu?" myhäili Mustosen .Aliina'
sään tultuaan ja kävi kätte
gaa.
"Samaa vain kuin ennenkin",
Inga ja katsahti toiseen vieh
Tämä oli hintelä ja pieni nainen,
ta kasvot, kenen ne olivat? Ne
niin tutut, vaikka vanhat
Ingan ajatuksissa vilahti jotain ä
vilkaisi Mustosen emäntään,
nyökkäsi nauraen,
"Te olette varmaan Markun i
velen samannäköisyyden per
sanoi Inga, ja tarttui eteensä'
vanhuksen käteen, puristi sitä^
mästi. "Olette sydämellisesti
lut meille."
"Olenko minä nyt sitten poi]
tona?" kysyi Pellon Saara ja
molempm naisia ihmeissään.
Silloin tuli Salme äitinsä
"Oletkos sinä kanssa mummo? •
syä paukautti tyttö.
Ei ollut Pellon Saaralla enää:
mistä, missä hän oli tytön
Kun Inga huuteli kahville, kutsui Hän puheli enemmän itsekseen:
Markku härietkm kamariin hetkiseksi.
Sitten, kun kaikki olivat koolla, meni
hän toiseen kamariin, jossa hän enem­män
oleskeli ja tuli sieltä kädessään
kaunis rasia. Hän avasi sen ja sieltä tu­li
esiin kaunis kultakello. Hän astui
Gunnarin eteen ja ojensi kellon pojalle
sanoen:
'"Tässä on rippikoulumuisto vanhem­miltasi
ja tässä on pankkikirja. Sinun
eläkerahasi olemme tallettaneet säästö-ksestä.
"Nyt hän oli jo hjrvällä tuu­lella,
sillä hän oli jo varma oikeuden
päätöksestä ja toinen seikka, mikä hän­t
ä miellytti, oli se, että melkein koko
Amerikan sanomalehdistö oli hänen
puolellaan ja kansan enemmistä kat­seli
Winiam Jennings Bryania suurena
tomppelina.
Scopes sai 100 dollarin sakon, mutta
korkeimmassa oikeudessa sekin peruu­tettiin.
Moni mies Bryanin asemassa ottaisi
murheen maljan, mutta Bryan tilasi
eräänä aamuna itselleen oikein ahma­tin
aamiaisen ja aterian jälkeen hän las­keutui
levolle ja kuoli. Darrow meni
vähäksi aikaa lepäämään ja kun hän
palasi Chicagoin, sanoi eräs sanomaleh­timies
hänelle, että Bryan kuoli suruun
ja Darrow oli siihen suurin sj^yllinen.
Tähän Darrow murahti:
'Mitä helvettiä, hän söi nim että
napa repesi!"
SITLO-takin
äitinsä tunteet. Markku tarttui
pojan käteen ja puristi sitä lujasti, sa­noen:
"Onneksi olkoon, Gunnar! Nythän
meidän perheeseen tulee sitten kaksi ai­kuista
miestä ja reilua miestä, sillä ei­hän
se sovi,-että miehe^ itkevät, eikä
tässä itkun syytä olekaan."
Svea oli siirtynyt sivummalle, kun nä­mä
toiset tulivat onnittelemaan Gun­naria.
Poika .huomasi sen ja sanoi:
**Tule tänne lähemmäksi, mummo", sa­noi
hän ja kun mununo tuli, teki Gun­nar
siron kumarruksen kaikkien edessä,
sanoen naurussa suin:
'Saanko esitellä teidät toisillenne."
"Gunnar, älä nyt laske leikkjä tällai­sessa
pyhässä tilaisuudessa ja täällä kir--
kossa", virkkoi Svea.
"Kun minä pidän nim paljon teistä
kaikista ja te olette kaikin nyt täällä,
kalpea
mielenliikutuksesta j a hänen oli nieles-keltävä
muutama kerta -tyhjää, ennen­kuin
sai sanan sanotuksi.^
"Kiitos, isä ja äiti! Tämä on ihan
liian suurta ja arvokasta minulle.'' Hän
katsoi Markkua silmiin ja jatkoi: "Sinä
olet paras isä, minkä koskaan olisin
voinut saada oikean isäni kuoleman jäl­keen.
Isä oli aivan oikeassa sanoessaan
niin ennen kuolemaansa . . . " Pojan
ääni värisi viimeisiä sanoja lausuessaan.
"Sanoiko isäsi niin sinulle?" kysyi olivat tämäkin muminoja
Markku. täydellisesti ystävystyneet
Poika nyökkäsi.
"•Nyt käy sitten toteen se, mitä hän
sanoi nunulle 'Meidän ystävyytemme
kantaa kuolemankin rajan y l i ' " , sanoi
Markku.
Svea ja Inga itkivät. Salme katseli ja
kuunteli kaikkea ihmeissään.
"Mutta eiköhän nyt siirrytä keitti-
"Niin on kuin Markku emien
ikäisenä. Olen minä mummo,
mummo", leperteli hän tytölle
tämän silkinhienoista vaaleata i '
"Olisit sinä, Aliina, sentään voi:
noa siellä kotona, mihin sitä-'
että oli^i ollut jotam tuomista,
ei, lähteä piti vain ja kun
päästiin, niin sitten piti Aliinan,
tuttavia tervehtimässä ensin ja
sitä nyt ollaan", puheli Markat
ensr
taklaa
;yttÖl!äll
ma oli, mutta hänelle kävi hyvöj^-
nyt:. heiluu Lepolan suuressa
emäntänä, ajatteli hän.
Inga laittoi kahvia. Hän «li
hermostunut, mutta samalla iloffi
t ä ensi tapaaminen Markun aidm
sa oli käynyt näinkin luonteaj
oli taas suuremmaksi osaksi
hänen pikkutyttönsä a n*
taivaallinen voima lapsUIa onUaa
da viattomuudellaan ja välUOT.
lään aikuiset järkeviksi, ajatteu^
Jatkuu
•ReUu romaus on parempi tuli­nen
kitinä.
Lystiä muistaa niin naurattaa,!»
kauan muistaa nim itkettää.
Akaton mies on kuin katoton'
Sivu 4 lauantaina, lokakuun 31 päivänä. 1$53
ta? £q A . i . i i i iTla. ttu'