Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 11, 1948

              * ä ISvdlyt täin "'
lei •vieraat kädet siepaa^j^
i tieltä pois.
aäpä olisi voinut käydä h i i W ,
aues, joka vielä piteli tvtönlij
lujassa otteessa. "Voi«(ioJ
Ia häpesi heikkouttaan ja r^^l
si, samaUa kiittäen vierasta.^
1 avulias. Mies, David BeT
enkaan ollut siihen aivan t ^
, vaan vei tytön läheiseen häSi
iukan rauhoittumaan.
'Jayn peUot makasivat iy^^l
«n auringon laskevissa varjosa
ipipa, tuloksettomina, kuten S^
lujaJtädet. Kesä oli mwm}ic.I
ään voittoja tuottanut,
i puuhaili EUeen keittiössä ja]
Äve, nojasi aitaan pää käsien ta.j
Nythän pitäisi olla onnen ji
aika, ei enää kolkkoa tyhjyjui
ennen. Mutta sama kaiho yiä
änen mieltään ja Eileen oU iisi
kuin vieras.
liuu!" kuului ääni pellon laidas-l
n kuultuaan lähti ^teve tupam
lie.
essään Eileen äkkiä laskflusSaa
istiaan ja katsoi suoraan t ä ^ \
iin.
ie, minä en voi kestää tätäenea-itä
nyt on kysymys?" Steven äj.]
vain", Eileen sanoi yksinkerta-että
olen väsynyt elämään tDi-j
tisen labkurin kanssai"
ien kasvot lehahtivat p u nÄ
n muuttuivat harmaan kalpeiksi,
mnahti seisomaan,
.en ole kylliksi h>Tä. Mäil
nimessä pani sinut menöiääa
tanssani avioliittoon? Kyllä nu-i
korjaan luuni sinun tieltäsil'
halua riitaa", sanoi Eileen an-
^ytävästi, "mutta tällainen e5-
meitä nälkäkuoleman partaat,
sit voinut tehdä niin paljon työ-iä
työtä kesän aikana. mutU si-j
hionutkaan." Ääni sammui kat-
-muminaan.
mykistyi. Hän heitti 3'liden lur
l^tseen vaimoonsa ja meni tel­oneeseen,
josta otti takkinsa ja
1. Tultuaan takaisin keitliöcaj
oi melkein nöyrästi:
jn, minä lähden."
in tarkoittanut että sinun pitul
' Eileen koetti pysyä t\->-neiä.|
cö voi'sopia muuten?"'
lä ei ole mitään"', sanoi Stevel
. "Mistä sopisimme. Elä sn\
i, se johtaa aivan toiseen sir:3-|
tn minun. Tämä paikka on 5i-
:lussasi nyt. Menettele kutflj
Kyllä järjestän viralliset pa?^
laluat sen myydä. On^o^e-^•
selvä — niin taivaan sel«.<^
.tti Eileenin sy.iämeen. Siibe>
tyi hänen rakkautensa tu«3
Imäistä, poikan-.aista nii^
, joka tuossa seisoi hänen edes-l
kara ilme kasvoillaan^ ?)^"-^
;stomainen tieto, että 5•.eveta^j
jen apuaan, mutta kuinka l ö j
mies on raudasta valettu. H
i on", hän vihdoin sai saaol*
halua mitään virallisia WHi
pyörähti, ettei olisi k>y^
t alkaen kiireesti kasata a- 1
ilta. Han kuuli kun on ^
j*aa kiinni, ja .^teve oli ;ncn^|
in tahdonlujuus oli (Kttan^
nen kätensä oli jo ovessa
aamaan sen ja kutsumaan
ikäisin: ".Älä nionc. 01
ilkeät sanani. Steve, sic
•Me tar^•it5cmme sinut i^*^
t sanat vain takoivat hanca
ja ovi jäi kiinni.
« U KK »
Mielettömänä unohtaen kaiken varo-iuuden
oli Des Trebes suunnannut
_ vasten hänen kasvojaan. Rourke
^ sen. tarttui salmannopeasti rans-i^
en ranteisiin, ja ennenkuin viimek-littu
ehti edes mitään ajatella, hei-ettim
hänet suinpäin ulos ovesta.
Vihdoinkin vapaa,
,^-omin, ko-iipuroi hän ylös.
lii sulkenut oven ja seisoi tyynesti odot-enmitä
seuraisi.
•Ettekö ole vielä saanut tarpedcsen-kysyi
hän, kun varakreivi näjrtti
vaikkakin nelin-
Suurimmalla mielihyvällä, eversti
Rourke", vastasi upseeri, jonka silmät
loistivat hänen liikkumattomilla kas­voillaan.
''Odotan monsieur Des Tre-besin
sekundantteja huoneessani."
Ranskalainen yritti vastata, pyöräh­ti
äkkiä kannoillaan ja astui hieman
epävarmoin askelin rappusia alas.
Rourke naurahti ja ojensi kätensä.
"Onnellinen sattuma, johti teidät tän­ne
juuri nyt", sanoi hän. Sydämellinen
kiitos . . . Mehän tapaamme huomen­na,
kun olette selvittänyt asian . .
ovan hyökätä hänen kinq)puunsa. N Sucrfcaa anteeksi kiireeni, mutta muuan
Tai haluatteko päästä samaHa taval- ystäväni odottaa minua huoneessani."
rappusia alas?"' jy
Rourke
«Koira!"' sähisi Des Trebes ja vetäy-
Ivipari askelta taaksepäin. Mutta sitr
en hän yhfäkkiä saavutti jälleen tyy-evtensä,
suoristautui arvokkaasti ja
ilkoi rauhallisesti puhdistaa vaatteitaan.
i'ain hänen puoliavoimet sihnänsä ilmai-
; hieman hänen; häijyä, jä^ -SÄnämM-itonta
vihaansa. ... ' ,
"Minä en. ikävä kyllä, halua teidän
ane hälinää, eversti Rourke", sa.-
oihän pilkallisesti, "mutta kuitenkaan
minä ole tyytyväinen. Minä varoi.
I teitä. Säätyni estää minua henkilö­kohtaisesti
taistelemasta kanssanne:
oin taistella ainoastaan herrasmiesten
Rouike nauroi ääneensä.
"Minä neuvon teitä kuitenkin jättä-
Monte Carlon jo tänä iltana. Jos
ätte. tai jos toisen kerran tulette lä-fisyyteeni,
ammun minä teidät kuin
Mun rakkikoiran — tai t<Mmitan, et-Ön
vaikeata lähemmin selittää mitä
Rourke odotti tapaavansa, kun hän pan­tuaan
oven salpaan jälleen seisoi huo­neessaan.
Hänen ensimmäinen vaiku­telmansa
oli kuitenkin ällistys ja epä­toivo,
sillä hänen poissaollessaan oli va­lot
sanunutettu; Miittä äkkiä näki häh
ikkunan ääressä liikkuhiättoman ja var­jomaisen
naisvartalon.
Sähkövalon nappi oli hänen ulottu-"
.villaan. Yhdellä ainoalla liikkeellä saat­toi
hän saada koko huoneen kylf)e-mään
valossa. Eräänlainen hienotun­teisuus
sekä hänen synnynnäinen tai­pumuksensa
romanttisiin ja salaperäi­siin
seikkailuihin pidättivät kuitenkin
hänen kätensä, ennenkuin se oli koske­nut
nappiin.
"Madame", aloitti hän, "tai mademoi­selle,
mikä lienettekin, ikkunat ovat au­ki,
enkä minä tahdo pidättää teitä.
Menkää, jos haluatte, mutta teette mi­nulle
palveluksen, jos se tapahtuu pian."
laulua niinkum sinä
Naisen kädet vaipuivat alas,
''Sydämesi, Terence?" toisti hän hie-man
katkerasti.
"Niin, mikä se muuten olisi? Epäi­letkö
sitä?"
Nainen pudisti surullisesti päätään,
^'Mistä minä tiedän? Rakkahin, kak­si
ihmistä ei ole voinut olla onnellsem-pia
kuin me — ja kuif&\ikin — vuoden
kuluttua avioliittomme solmiamisesta
hylkäsit sinä minut, pakenit luotani , . .
Miksi?"
'Sen sinä tieijiät sangen hj-van, ra­kas,
samoin kuin sinä tiedät, että se
oli vain minun rakkauteni sinuun, joka
karkoitti minut pois. Saatoinko antaa
ihmisten sanoa, että sinulla oli mies,
joka kykenemättä huolehtimaan sinusta
eli kuin iilimato sinun rahoillasi? pi-kö
minun täytynyt paeta oman itsesi
takia?" .
" E i " , sanoi nainen toistamiseen vä­syneesti
pudistaen kaunista päätään,
"ei, luulen, että se oli rakkaus sinuun
itseesi, Terence — se ja ylpeys. Miksi
kenenkään meidän seurapiirissämme
Mi orjuutta, le
kurjuutta
Mi orjuutta, ^
se kurjuutta;
mi sorioa,
se valhetta, """jj
mut mikä meilV on vapautta,
on totuutta, on rakkautta.
Mi lämpöä, )
se ftenkeä;
mi taistoa, \
se eloa, '
— vapauden auringossa vaan,
saa ihmishenki kukkimaan!
KASIMIR LEINO.
"Silloin olet säästänyt minulta seu
vaivan", ja hän näytti tahtovan vetää
naisen jälleen syliinsä. Mutta tämä
peräytyi nopeasti. ^
" "Ei, lue se", käski hän. "Lue Tulen­liekistä."
"Tulenliekistä?" toisti hän. "Mitä
tarvitsisi saada tietää, että sinä et ollut sinä siitä t i ^ ä t ?"
se rikas mies, joka naimisiin niehnefs- "Sen mitä kii-jeessä o n— en mitään
teidät ammutaan."
"Se on aina pelkurien keino",' vasta-irlantilainen.
"Mutta teidän ei pidä nainen ei liikkunut eikä^vastannut.
[mohtaa, että seisotte vain yhdellä ja-seuraelämässä
— ja tuo jalka on
«(fin maineenne kaksintaistelijana.
lisäsi hän: "Annan teille tämän ainoan
tilaisuuden; minuutin kuluttua kierrän
valon palamaan."
Nainen oli edelleen liikkumaton, mut­ta
Rourke oli kuulevinaan hänen kii-fa
minä kyllä pidän huolen siitä, että
Ä on pakko taistella kanssani en-en
seuraavaa auringonlaskua, muuten vaan hengityksensä,
koko Eurooppa saava tietää, että te "Olisin kiitollinen", jatkoi hän, "jos
tte pelkuri raukka." te mennessänne tahtoisitte jättää ta-
Varakreivin takana nousi hissi, py- kaisin mitä olette ottanut, jos olette tul-kv"
i Ja jätti käytävään vain yhden lut tänne varastaaksenne. Minulla on
ilijan. minkä jä)keen se jäUeen hävisi. vähän, mitä ilman voisin olla."
Iloinen hymy kareili Rourken huu- Ei vastausta.
3a. kun hän tunsi tidijan vanhaksi Hän kiersi kärsimättömänä nappia,
ävaksi. Ranskalainen oli nyt >täy- astui askelen eteenpäin*, suoristautui ja
esti hänen vallassaan. pysähtyi äkkiä, kalpeana ja vavisten.
'Kapteeni Einenf',- sanoi hän kiireh- "Beatrix!" huudahti hän tukahtu­neella
äänellä.
"Vaieten levitti hänen vaimonsa käsi­vartensa
ja heittäytyi hänen syliinsä.
Olisi turhaa ajanhaaskuuta koettaa'
kuvailla naista sellaisena kuin Rourke
hänet näki. Ei hänen hiuksissaan, jot­ka
olivat vaaleat ja hohtavat kuin päi­vänpaiste
merellä, tai hänen ruskeissa,
loistavissa silmissään, ihmeellisessä ihos­saan,
hienoissa piirteissään tai viehät­tävässä
vartalossaan, vaan naisen hänel­le
lahjoittamassa rakkaudessa, hänen
puhtaan sielunsa sulossa, hänen sydä­mensä
uskollisuudessa näki hän kau­neuden,
jonka kuvaaminen oli mahdo­tonta
. . .
Mutta on epäiltävää, oliko hän kos-h
hän puristeli Monsieur le Vicomte kaan niin tarkoin määritellyt tunteitaan
' Trebci;in nenää voimakkaasti ja ha- vaimoaan kohtaan. Tänä hetkenä, jol-
' ^ t » : huolellisesti, sääntöperäiscsti loin tämä aivan odottamatta oli hänen
'^^> Itämättä puristeli, pascrtdi ja sylissään, oli hän lodennäköisesti vain
•^^i hän sitä, ennenkuin hellitti ot- tietoinen palavasta kaipuustaan saada
painaa buuleosa tämän huulia vastaan.
Matta hänen kunniantuntonsa pidätti
häniä. Sitä^ mistä hän vapaaehtoisesti
ja oman konoiansa rähdenoli luopiuuit,
ci hän tahtomit nyt ottaa takaisro, ei,
vaödca ae häncHe vapaasta tah<iosta.tar-sämme
itsesi luulit? Kuka olisi heille
sanonut, että perintötilasi Irlannissa o-soittautui
olevan aivan arvoton. En mi­nä,
ystäväni."
"Sen tiedän", myönsi hän, "mutta
ennemmin tai myöhemmin olisi se tullut
tunnetuksi, ja silloin olisivat ihmiset
sanoneet: "Tuolla menee hän onnen-ritareineen,
seikkailijoineen, joka meni
hänen kanssaan naimisiin hänen raho­jensa
takia'."
"Entäpä sitten? Mitä me juoruista,
jos sinä minua rakastat?"
"JosI" huudahti hän melkein vihai­sena.
"Jos . . . Ei, rakas, sinä tiedät
paremmin kuin hyvin, että minä kai­paan
jisoan ja janoan sinua."
"Siinä tapauksessa", pieni väristys
suloisessa äänessä, "siinä tapauksessa
armahda minua, vaikkakin vain pieneksi
hetkeksi!" Ja jälleen ojensi hän rukoil­len
kauniit .käsivartensa Rourkea kohti.
Ja mies veti hänet tulisesti syleilyyn­sä,
ja puoleksi sulkeutunein silmin vas­tasi
nainen hänen intohimoisiin suudel­miinsa.
"Sinähän se olit, joka lauloit minulle,
rakas?"
"Kuka muu se olisi ollut,, sinä suuri,
yksinkertainen poika? . . . Ja kun sinä
seurasit minua ovelle yhtä. meluav^ti
kuin .elefantinpoikanen, Terence, päär
"P>7dän saada sihnänräpäyksen
ata aikaanne". •
ilies pysähtyi • upseerin tuikkaan
loon.
'•Pa]\-elukseksenne, eversti Rourke",
si hän moitteettomalla ranskankie-
- Mutta iriantilainen kohdisti jäl-
' jakamattoman huomiansa Des Tre-m.
"Monsieur, teidän nenänne suututtaa
^ " 3 " . julisti hän äkkiä, ja samaHa
^ui hän tuohon ärsyttävään esinee-
^•ahvoin ja tottunein sormin. "Se
suututtanut minua", selitti hän väli­in'",
-aina siitä lähtien kun ensi
näin teidät, te kaiken maailman
mikä olette".
muuta. Mutta missä se oh?" Mutta
Rourke oli ottanut kirjeen kuoresta ja
luki sen jännittyneenä.
Se oli omituisen kuiva ja liikekirjeen
tapainen ollakseen määrätty vaikutta­maan
niin syvällisesti niin monen mie­hen
ja naisen elämään. Lyhyesti il­moitti
messrs. Seoretan & Snyder, muu­an
asianajotoimisto Rangoonissa, Bur­massa,
eversti Terence Rourkelle, saa­neensa
eräältä asiakkaaltaan, joka ha­lusi
pysyä tuntemattomana, tehtäväk­seen
luvata sadantuhannen punnan pal­kinnon,
jos tämä saisi vahingoittumat­tomana
takaisin rubiinin, joka tunne­taan
nimellä Tulenliekki. Viimeiset
tiedot mainitusta rubiinista olivat, että
se oli yllämainitun Rourken hallussa,
joka saisi luvatun palkinnon, jos kysy­myksessä
oleva rubiini kuuden kuukau­den
kuluessa kirjeen päiväyk.sestä lu­kien
jätettäisiin joko henkilökohtaisesti
tai asiamiehen kautta allekirjoittanei­den
konttoriin Rangoonissa.
Irlantilainen oli lukenut hitaasti kir­jeen
viefä kerran, minkä jälkeen hän
repi sen pieniksi palasiksi.
"Se on siis tullut", sanoi hän surulli­sesti,
"aivan niinkuin 0'Mahoney en­nusti".
Hän nojautui taaksepäin tuolissaan,
ja hänen vaimonsa istuutui sen käsi­tin
minä rangaista sinua — vain vähän,^ nojalle ja painoi hyväillen poskensa hä-hieman
vain. Senvuoksi avasin vain nen poskeaan vastaan.
oven ja suljin sen sitten äänekkäästi jäl­leen."
• -
"Ulkona hallissa oli nainen."^-
"Minä näin hänet; ystävä, ja nau­roin
ajafellessäni miten ällistyisit*^. . .
Olinko ilkeä, rakkaani? Mutta se ei
ollut tarkoitukseni. Suunnittelin tä­män
yllätyksen, jmimärrätkö, heti kun
huomasin huoneittemme olevan vierek­käin."
"Ja tämä kirje?" Rourke otti sen tas­kustaan.
"Oliko se sinulla mukanasi?"
"Oli, se tuli Lontooseen kaksi viikkoa
sitten. Clara Plinilimmon ja minä a-suimme
Carltonissa odotCaessamme hä­nen
huvipurttaan. Hän kutsui minut
ja muutamia muita pienelle retkelle Vä­limerelle.
Minulla ei ollut aavistusta-kaarf
minne olisin kirjeen lähettänyt.
Lue se, ystäväni, ellet sitä ole tehnyt.
Se tulee herättämään mielenkiintoasi."
"Vaimoni kiinnostaa minua enemmän.
-"Mikä on .tullut, rakkahin?"
"Satatuhatta puntaa", vastasi hän.
"^Seh' kolmenkertainen - arvo, kaksinker­taisesti
se, mitä CMahoney ennusti..."
"Kuka oli 0'Mahoney?"
Hän riistäytyi irti ajatuksistaan.
"Muuan vanha ystävä, Beatrbc —
vanha toveri. Hän kuoli muutamia
vuosia sitten Tugelan rannikolla taiste­lussa
buureja vastaan. Hän oli yksi­näinen
mies, jolla ei ollut sukulaisia eikä
monia ystäviä, aivan kuin minä itsekin.
Ja tämä oli luultavasti syynä siihen, et­tä
hän antoi Tulenliekin minulle. Ker­ron
sinulle sen historian.
"Kun 0'Mahoney matkusti Etelä-
.Afrikkaan, jätti hän sen minulle", jat­koi
Rourke. "Eräänä iltana tuli hän
luokseni muassaan pahyikotelo, joka oli
kääritty ruskeaan paperiin ja sidottu
nuoralla, ja pyysi minua säilyttämään
sen hänen poissaollessaan. Minä en
^«täjtyi hän pari adteUa taak-
Pyyhki nenäliinaHaaa käensä,
^ ^ J ^ kallelleen ja ihaiH tmtten-
J » teki hyvän inukutukae»'*, .fetK>-
^ arvostclevsötr. ^ J « Imil- joltiinkin.
tahdotte taisltHa. ' Yaftjhräic
^«msä mii»m«t*niii«iiwit-
' kapteeni voo IBimmi ^^oMitlbe^
. "Niin", sanot hän vihdoin hämmen-ty
»«n äänin,, "se oJit sittenkin sinä,.
Badiix! Sydämeni samoi minulle, «t^rn
Itufeaiia-ffittu naixNcn jroiaut. laulaa -sitä
Mistä aina tiedät, cttä.se herättää mie-. tiennyt mitään muuta kuin että se sisälsi
lenkiintoni?"- r . jotakin, jota, hän piti suuressa arvossa,
"Oien ehkä li^kenat sen«? ja minä tallein Mncimn pankin kassa-
Rourke tarkasti lähemmin sangen tah- . kaappiin — mioka hän itsekin, olisi teh-rijutunutta,
kinekuorta. ja -näju, että «e ..nyt, e»*i -hän piisi ollut ajattelematon
oli .yhdeltä sivultaan Jctkattu^adti. hutiUi^--ixiantilainen . . . . ,
. "Tuwö oi^st sioäk näht*s«ä»ti telmytr; . "Sitten ään kirjoitti minulle lurjc^
saxKM hän.- aain sen n«mta yiifUcoa hänen ^k^^
"Se oU auki,. lma;.sea «auo, ja kuifika ma4i3ji jälke<^—- miaöä h ^ ilmoitti OIT:
vqin jsilloia qiO» liiuaoMU 4*0?'* .. v ., yan^^fciioi^nMisilla^n Ja; laAijpittavan.'»
1 •..'Sri
I
j-