Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 11, 1948

              Kirj. MIRJA
**Tuoiia menee Bardayn poika", sar ka muistutti liiankin hyvin Martin Bar-noi
eräs emäntä toiselle jutellessaan por- clayta.
tinpielessä. "Ei hän työllä itseään pal­jon
rasita."
"Eipä taida", myönsi toinen. "KyUä
siitä vekkulista tulee pitelemistä jonkun
Se oli erittäin kaunis kesä. Senkö
vuoksi, että ensi kerran elämässään
•Steve rakastui? Salaa he usein Lin-ajan
kuluttua. " E i näytä kehittyvän yh- dan kanssa tapasivat,toisensa, ettei Ed-na-
täti olisi sanut tietää, sillä he tiesivät,
kuinka 'han paheksui heidän seuruste:
luaan. Mutta kielet kertoivat monelta
taholta, miten asiat olivat Steven ja
Lindan välillä, ja luonnollisesti nämä
tiedot kulkeutuivat tädinkin korviin.
Syksyinen tuuli humisi surullisesti
puitten latvoissa, kun Linda ja Steve
kulkivat hitaasti polkua jokirantaan.
tään parempaa oniestä hänestä kuin
isänsä oli."
Ja niin he purkivat mielipiteitään,
kunnes lähtivät omille asioiUeen.
Steve Barclay käveli hitaastj BJrch
Creekin pieneen kauppaan. Päätä'sär-l
i niin hirveästi. Kai se johtui suurim-
«nalta osalta eilisiltaisesta juopottelusta.
Ke^i-ikäinen nainen tuli kaupan puo-vaan
löydän keinon!" olisi cMöL kävellyt päin (*itiitj
Steye hypähti pystyyn, hummat ^1- tpa, eUei vieraat kädet siepanne
mänsä kiukusta säihkyen. . vaaran tieltä pois.
"Mikä oikeus teillä oh sekaantua Lin- "Siinäpä olisi voinut käydä h
dan ja minun asioihin? Vai eiikö miiiä sanoi miesi joka vielä piteli tM;
ole kylliksi hyvä teidän mielestä — varsia lujassa otteessa. "Voitte
teidän ja koko kylän mielestä? Kyllä nosti?"
meidän asiamme on meidän, Lindan ja Linda häpesi heikkouttaan j
minun vallassa. Jos minä kelpaan hä- anteeksi, samalla kiittäen vieras
nelle mieheksi, niin siUien asiaan ei oli niin avulias. Mies, David
pidä kenenkään sivullisen puttua!" ei kuitei&aan ollut siihen aivan
Edna-täti muuttui k^mankälpeaksi vainen, -vaan vei tytön läheiseen
ja hyrskähti itkemään. Käsiensä vä- laan hiukan rauhoittumaan.
Iistä hän valitti: » * ,
"Voi Steve poikani, pyydän että muu-lelle
takaosasta, mikä kuului asuntoon, jossa istahtivat kivelle.
"Hyvää päivää, Edna-täti'*;^ sanoi "Niin, tahdoin puhua sinulle tänä
Steve'hiljaa, välttäen toisen tutkivaa Utana", Linda aloitti. "Täti vaatii mi-fcatsetta.
nun menemään kaupunkiin työhön."
Edna Gilroy, joka oli "täti^ kaikelle "Miksi?" Steve iysyi tuimana. "Sen-
Birch Creekin «nuorelle väelle, vastasi , kö tähden että minä en ole sinun arvoi-tavanmukaisesti,
yhä tarkkaavasti kat- nen seuratoveri?"
. ."Älä puhu tuollaista pötyä", Linda
torui ja sitten puolustaen Linda-tatiä
jatkoi: "Täti sanoi eltk se tekisi mi­nulle
hyvää, nähdä hiukan muiftakin
maailmaa."
"Aiotko mennä?" kysyi Steve pie­nen
äänettömyyden jälkeen.
"Minä liqjasin. Hän on ollut niin
hyvä minulle, ikäänkuin oma äiti. En
tahtoisi, loukata häntä." Lindan ääni
petti ja hän painoi kasvonsa Steven ol­kapäähän.
'Kauan Steve istui sanaa^caän lausu­matta.
Sitten hän hellästi kosketti ty­tön
hiuksia.
"'Kuule, Linda, minäkin menen pois
talveksi. Tullaan takaisin keväällä.
Sitten ei enää kukaan voi meitä eroit-
Tytön tumma kiharapää kohosi ja
taa.
soen nuorta miestä.
Tehtyään pienet ostoksensa. Steve
poistui j^ Edna meni takaisin keittiöön,
jossa istui nuori tummatukkainen tyttö
kuorimassa perunoita.
"Kuka kävi?" kysyi tyttö.
"Steve", sanoi täti huokaisten. "Poi­ka
on tainnut olla taas humalassa, kos­ka
silmät näyttivät niin surkeilta."
"Mitäpä siitä", Linda puolusti. "Juo-hän
kaikki pojat toisinaan. Miksi ei
Steve saa olla rauhassa niinkuin toiset­kin?"
"Enhän minä muuta sanonut", sanoi
tätr rauhallisesti, "mutta en tahtoisi si­nua
nähdä hänen seurassaan kovin
usein."
"Jos pidän hänestä, niin miksi ei?"
sanoi Linda kiihtyneenä.
"Hänellä ei näytä olevan mitään to­dellista
päämäärää eikä halua vakitui- hän hymyili heikosti,
seen työhön." • • •
• • • Niin lennätti kohtalon tuuli heidät
Oli toukokuun tuoksuva ilta ja pie- «ri suuntiin. Ensi kerran joutui Steve
nen mäen laidassa valkoisen tuvan rap- ^koetukselle työn kanssa, sillä tukki-pusilla
istui solakka nuori mies miettei- kämpällä olo ei ollut lapsenleikki.. Mut­siinsa
vaipuneena. hänen elämässään oli valonkipi-'
"Minä olen raukka", hän sanoi puo- »^ä, mikä näytti tietä. Hän haaveili,
liääneen ja muisteli häveten niitä ret- i^uinka laittaisi isänsä vanhan resuisen
kiä, joihin hän oli .sekaantunut nuoresta farmin kuntoon. Hänelläkin olisi ys-iästään
huolimatta. * *ävä, jolle voisi puhella ja ajatuksia
"Jsäni poika", hän mutisi. "Enkö ha- vaihtaa,
luaisi olla!" Hän muisteli Martin Bar- Tuli joulu — Birch Creekin valkoi-clayta.
kovaäänistä ja kylmäkiskoista nen, kimalteleva, luminen joulu. Steve
isäänsä, joka oli neljä vuotta takaperin saatuaan Lindalta kirjeen, päätti men-ajanut
juovuksissa yhdeltä St. Lucasin nä kotiin jouluksi nähdäkseen tumma-ja
Birch Creekin välillä olevalta sil- silmäisen kaunottarensa. Astuessaan
laita jokeen. Isä Barclay oli ollut ko- junasta hän ajatteli, kuinka hauskasti
mea mies, mutta sydämetön. Edna Gil- voisi viettää ne kolme päivää, mitkä
roy sen parhaiten tiesf, sillä he olivat hänellä oli lomaa,
seurustelleet kuten rakastuneet ainakin. Samana iltana kylän pojat kerään-
Sitten Martin oli mennyt pois paikka- tyivät Barclayn talolle ryypiskelemään
kunnalta ja palatessaan oli hänellä Jiuo- hiukan juhlan kunniaksi. Steve, kuten
ri vaimo mukana. H>^'in hämärästi poi- ennenkin, antoi vallan luonnolleen, vaik­ka
muisti sen hennon olennon, joka oli ka sillä seurauksella että jouluaamuna
kuollut hänen ollessa viisivuotias. Isän­sä
kuolema oli selvästi jäänv^t mieleen,
silFä hän oli sen tapahtuessa jo kuuden­toista.
-
Nj-t oli k>-symyksessä tulevaisuus ja
työnteko, ja asiat näyttivät hj^in hä­märillä
hänen mielessään. Vaikka mi­t
ä hän suunnitteli, oli aina edessä kam­mottava
tyhjyys. Miksi? Minkä asi­an
eteen työtä tehdä? Jospa olisi ollut
hyviä ystäviä lukemassa häntä myötä-oli
pää kipeä ja muutenkin tekonsa hä­vetti.
Kuitenkin hän päätti mennä Gil-roylle
katsomaan jos Linda on koto­na.
Heillä olisi nin paljon asioita kes­kusteltavana
ennen ke\*ättä. Ja hän
meni.
Edna-täti tuli ovelle kuultuaan kopis-tuksen.
^
"Onko Linda kotona?" kysyi Steve.
"Ei ole", sanoi Edna. "Hän juuri
meni jonnekin tapaamaan ystäviään.
tunnollaan ja seurallaan, mutta ei ollut Käy sisään, minulla olisi sinulle vähän
muuta kuin " h ^ ä n ihnan" ystävnä, jot- sanotta\'aa."
ka olivat aina valmiita juopotteluretkiin
ja muuhun huvitteluun.
Pojalla oli jäytävä ikävä, mikä ei
häipynyt vaikka olisi kuinka etsinyt
unhoitusta pullojen sisällöstä. Mutta
Hiukan hämillään vanhan naisen sa-'
noista Steve totteli ja istui vastahakoi­sesti
tuolin kulmalle."
"Linda sanoi minulle aamulla teidän
aikomuksen olevan mennä avioliittoon
näitä ikäviä ajatuksia ei maailma saa- keväällä", Edna aloitti hyvin vakavana,
nut tietää, sillä Steve oli niin syvään "Kuten arvaat, tämä asia ei miellytä
Mtkenyt ne, ettei kukaan nähnyt muu- minua ollenkaan. Saat ^ «varaoa, eta
ta kuin sen kovettuneen ulkokuoren, jo- koetan estää teidän yhteenmi-nori, jos
tat mielesi." Bardayn peUot makasivat
Rajusti nyyhkyttäen Edna-täti katosi syksyisen auringon laskevissa v
keittiöstä ja erieinpää odottamatta Ste- — laihpipa, tuloksettomina, kut
ve painui tiehensä. Miksi, hän ajat- ven sielu ja kädet. Kesä oli mei
• teli, Edna Gilroy ei voinut kärsiä aja- kä mitään voittoja tuottanut,
tustakaan heidän naimisiin menosta? Siellä puuhaili Eileen keittii
Pelkäsrkö hän, että Lindalle kävisi ku- Steve, nojasi aitaan pää käs
ten hänelle kauan sitten, että saisi äk- rassa. Nythän pitäisi olla on
kmäiset rukkaset? . . . riemun aika, ei enää kolkkoa tyl
Juuri ennen pimeän tuloa koputti jo- ^"te^i ennen. Mutta sama ka'i]
ku Barclayn oveefl. Steve melkein J^yti hänen mieltään ja Eileen i
juoksi avaamaan. Varmaankin Lindal »^^"»P» ^"»^ ^e^as.
Mutta siellä seisoikin naapurin pieni "Huhuu!" kuului ääni pellon
poika kirje ojennettuna. ta. .Sen kuultuaan lähti fee
. %inda pyysi n(»inun tuamaa?i,t^än",, vialliselle,
sanoi poikanen, ja vastausta odottamat-; Syödessään Eileen äkkiä laskf]
ta lähti koiransa kanssa . juok^maan soppa-astiaan ja katsoi suoraan n
kotiinsa. sä^sihniin.
"•Kiitos" huusi Steve perään, sulki "Steve, minä en voi kestää tätä
oven. ja alkoi tutkia uteliaana kirjettä. P^a.
"Rakas Steve. ^ ^^Mistä nyt on kysymys?" Stev
Tulin kotiin ja löysin Tädin hyvin ni oli tyly.
sairaana sinun käyntisi johdosta. On "Se vain", Eileen sanoi yksiii
parempi, että emme tapaa toisiamme sesti, "että olen väsynyt elämää
vähään -aikaan, sillä Tädin sydän on hana&aisen labkurin kanssa!"
heikko enkä tahtoisi olla syyllinen hä- Miehen kasvot lehahtivat pun
nen kuolemaansa. Olisin niin ilomielin sitten muuttuivat harmaan ka!
tahtomrt tavata sinua joululomallasi. Hän ponnahti seisomaan.
Miksi näin piti käydä? Pyydän, Steve "Vai en ole kylliksi h>Tä.
rakas, että et vain tule Tädin luokse, ^^^^^ nimessä pani sinut mem
sillä se voi aiheuttka vaikeamman koh- «"""^ kanssani avioliittoon? Kyl
tauksen. Minun on niin ikävä smua. ^ \LOX]^avi luuni sinun tie!
Sinun Linda." halua riitaa", sanoi Eilee
"Steve rakas!" poika kertasi kätke- teeksipyytävästi, "mutta täUaine;
ralla sävyllä. Kauan hän tuijotti e- ^^^^^ nälkäkuoleman par
teensä ja uudelleen suuttumus täytti olisit voinut tehdä niin paljo
mielen. Sitten katsoi hän nuhruisia sei- hyvää työtä kesän aikana, mu
niä ja yksinkertaista huonekalustoa ja et tahtonutkaan." Ääni sammi
pohjaton ikävä palasi jälleen hSnen sy- ^^^^^ muminaan,
dämeensä. Vielä samana' iltana juna Mies mykistyi. Hän heitti yhde
kiidätti hänet kaupunkiin, .josta lähti kaisen katseen vaimoonsa ja mer
tie tukkikämpälle. ^een huoneeseen, josta otti takkir
Parin viikon kuluttua palasi Linda hattunsa. Tultuaan takaisin
takaisin kaupunkiin, kun täti jaksoi hän sanoi melkein nöyrästi:
hoitaa entiseen tapaansa pienen kaup- "E^^en, minä lähden."
pansa. Ei tyttö myöskään käsittänyt "^^^^n tarkoittanut että smun
tätinsä^ katkeruutta Steveä kohtaan, "^ennä." Eileen koetti pysyä tn
Hän katui jo lupausta, minkä oli tädille "^niekö voi'sopia muuten?'
antanut joulun aikana ja kuitenkin tun- "-^^«iUä ei ole mitään '. sanoi
si hän suurta kiitbUisuuden velkaa ja synkästi. "Mistä sopisimme. E!J
velvollisuutta tuota hyvää naista koh- elämääsi, se johtaa aivan toiseen
taan, joka oli hoitanut hänet kuten k"^" '^^^"'^ P ' ' * " ; ' !
äiti siitä saakka kun hänen oma äitiqsä hallussasi nyt. Menettele
sairastui tautiin, joka vei hänet hau- ^^^^^^^ ^ ^ ^ ^ järjestän viralliset
taan. "^J JOS haluat sen n^.yydä. On.<o >
* * * vä?"
Tuli kevät taas. Vienot tuulet ja Oli se selvä — niin taivaan sehi
lempeä aurinko, jonka paisteessa ruoho ,kipeää otti Eileenin sy.Lmieen. M
kasvoi ja puut pukeutuivat vihreään. Päättyi hänen rakr^auten^
Tämä teki mielen keikaksi. Vaaleita tummasilmäistä, poikan.aista n
pilvenhattaroita leijaili sinisellä taivaal- kohtaan, joka tuossa seisoi hänen
la ja kaupungin puistosta lehahteli kuk- ^^^^''^ ""^^ kasvoillaan. O
kien tuoksu, kun Linda eräänä päivänä P^^°^ vaistomainen tieto, etta ^.e
kiirehti työstä asunnolleen. Hän. kat- ^"^"^^ ^P"^^"' ,
sahti, onko hänelle kirjeitä pöydällä. ^" ' ,
Xunpä tietenkin, siellä oli kirje tädiltä. "«^^ä on", hän vihdom sa.
Avatessaan sitä Lindan mieleen vä- "^n halua mitään virallisia
lähti, miten hauskaa oli.^i pian, kun hän «^n pyörähti, ettei olis. k .
palaisi Birch Creekiin. Kai selviäisi hä- P^^^neet, alkaen k.iroo>. ka.<i.
nen ja Steven asiatkin parempaan päin. ^y^^l''^' ^" : l
Kirje oli pitkä, ^utta siitä ei j^nyt ^^'^^
Lindan mieleen kuin pieni pätkä: "Bar- ^'^^"'^ tahdonlujuus oh ^ t
Clayn talossa on nyt emäntä myos. Steve ^J"' L!' m ^
tuli eilen vaimonsa kanssa kotiin " """"^ avaamaan sen ja kutsun ^
Linda ei t;rf,lonut uskoa silmiääi.. Yhä ^^"^^ ""'Zvc uudelleen hän luki sanoja, jotka olivat « " / ^ ^ ^ : inuttäl
muutamassa silmänräpäyksessä tempais- 1"^*^ '^'"^^ZC ha«
seet kaiken kuvitellun tulevaisuuden on- sanat vam takoivat
nen. voissaan ja ovi icnnni.
Kiiruhtaessaan scÄeasti kadulle hän Jatkuu
smj 4 .|j\irANTAINA, SYY^TON U PÄIVÄNÄ, 1948