Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 27, 1957

              i i i i
(Kilpakirjoitus Xo. 36)
MIXÄ olin hv-vin pikkuinen poika
silloin, kun ensikerran näin oi-
,kean maantien. Meillä oli tapahtunut
jotakin sellaista, mitä en jaksanut pie­nellä
järjelläni käsittää. Sinä ihmeelli­senä
kesänä oli minun äitini sairastanut
kovaa tautia, koska kuulin isän sano­van:
— Jos tuo nyt kuolee, niin täällä kor- kun me sieltä pois lähdettiin? Sisar kai-vessa
me ei voida sitten enää olla. keti selitti,; ettei hän vielä tiennyt, kosr
Mieleni pohjalle oli jäänyt, että mi- ka oli kuulhit isän myyvän sen sille ku-tähän
se sillä tarkoitti — ettei voitaisi ka haluaa ostaa;
mukavaa, kun kaikki lähdetään ja tyhjä
tölli jää k^-höttämään sinne pienen
lammin rannalle. (Ei se jammi silloin
ollut mielestäni pieni.) Navetassa ei
enää määkinyt lammas eikä ammunut,
lehmä.
Kysyin sisareltani, joka minua talut­ti:
— Kuka nyt menee meidän tupaan,
sasin smoa HannaUe, että dfaan mei­dän
isä ole koskaan päissään.
— Eipä ole, mutta saattavat ne pa­hanilkiset
akat piestä siivojakin miehiä
ja vallankin kun hänellä on lapsia, sa­noi
Hanna ja lisäsi: Onminun mie­lestäni
aikalailla hassua, että isä igrt'
ottaa ^kan, kun minä jo osaaä laittaa
ruokaa niinkuin litkin. Mitä se sillä
akalla? Oikein pahaa tekee, .
^Mv^^ puolesi löMutin: —-äl^ si­nä
sitä niin kovasti pahaksesi ota. Ei­hän
meidän tarvitse olla hänen plekset-tävänään
. . . Jos kerran lyö, niin ei lyö \
kahdesti —- tl ainakaan minua.': Minä
juoksen pakoon ja menen vaikka Annä-^
sisaren luo.' Kyllä Mn ottaa inm läp-alkiipäästä
oli toinen toisensa jälkeen kiinnosti minua, koska veljeni oli ker-poistunut
paremmille laitumille. Ensik- tonut, ettei siellä maantiellä ollut yh-si
poistuneita minä enää tuskin muistin- tään isoa kiveä johon voisi lyödä var­kaan,
mutta myöhemmin menneet kä- paansa verille . . . Väsyksiin asti piti
vivät silloin tällöin meitä jalelle jäänei­tä
katsomassa. Siitä heidät parhaiten
muistin, kun he toivat aina^ 'pompo-mia",
joka oli hyvin makeaa ja pyöreää,
suussa sulavaa ja parempaa kuin soke­ri,
jota sitäkin sai aniharvoin.
Tänä mainittuna keväänä kävi use­ampi
sisaruksistani äitiä katsomassa ja
silloin he sanoiva^:
-— Ei saisi tuota Yrjöä laskea äidin
viereen nukkumaan, voi vaikka tarttua
se keuhkotauti . . . ^
Tuollaisia pidniä pirskeitä on siltä
ajalta jäänyt mieleeni. Ja sitten se, kun
sinne kotimökkiin tuli väkeä paljon
enmmän kuin koskaan ennen oli siellä
ollut . . . Silloin he veivät rakkaan
olennon iäksi pois sen joka oli vielä
kuitenkin ensin kulkea tuota kivikkoista
tietä ja monta kertaa siinä^ ehti satuttaa
jalkansa.. Veli kuitenkin kantoi minua
osan matkasta ja niin se matka kului.
Viimein aukeni yhtäkkiä aava tieväylä.
Niin oli leveä ja pitkä, että sitä täytyi
ihmetellen katsella oikein kauan ja —
lopulta huutaa: ----J'uotako saa kävel­lä
I Toiset nauroivat, vaikka minusta
ei siinä ollut mitään nauramista. Tie
oli pitkä, näkymättömiin asti vfenyvä
ja sileä — ei yhtään isompaa kiveä.
Olin nopeasti mennyt tielle ja poimi­nut
isompia kiyiä kouraani ja sitten
voitonriemmsena sanonut:
—Katsokaa nyt, eikö ole tielläkin
kiyiä? vaikka onkin inaantie. Silloin
taas aikuiset nacunamazm:^^
viimeisillä voimillaan siliteHyt tukkaa- myöhemmin, etten ollut äenkoomniin
ni, kun kädet kylmästä kankeina tuh*n koko matkan aikana hiiskunut mitään
ulkoa ja juoksin suoraapäätä sängyn kysyttäessäkään. Olisinkohan jo siUpin
viereen ja painoin pääni hänen poskeaan ollut niin ylpeä luonnoltani, etten Sie­västen
. . . Niin, sen kyllä muistaa koko tänyt sitä kun miniiUe naurettiin. Mene
. ikänsä jokainen, jolta lapsena ollessa ja • tiedä^ . mutta ainakin suiurimman
viedään äiti kylmänä pojs. OKn ollut osan matkasfa nukuin känyillä nukku-nukkumassa
silloin, kun hänet nostet- mapaikassa, millainen se sitten lie ol­tiin
aittaan ja laitettiin naapurissa teh- lutkaan; \
tyyn arkkuun . . . Siitä ei ole jäänyt Joka tapauksessa heräsin paikat kan-juuri
mitään muuta muistikomerooni keinä ja näin niin paljon taloja, etten
kuin tuo ihmeellinen saattoväki ja liiste- olisi uskonut tässä maailmassa niitä niin
reeii päälle asetettu musta arkku. Kau- paljoa olevankaan. Siihen kylään sita
an se kummitteli mielessäni . . . Sitten sitten jääti&i asumaan. Oli jonkinlai-se,
kun sisareni Iita piti usein minua' nen iso huone, jossa asuttiin. Veljeni,
sylissään ja lohdutteli: — Kyllä meillä^ joka oli • fo mustalaispojan kokoinen>
on hyvätkin oltavat, kunhan tästä su- joutui jcAonkin juoksupojaksi ja niyö-rusta
selvitään. Isä hankkii, meille uu- hemmin Qikem kauppa-apulaiseksi. Si-den
kodin päästään oikein kyläää saret pääsivät kouluun, jota ei ollut toi-asumaan.
silla-vanhemmilla lapsilla tilaisuus käy^
, 'Minä olin pesueesta nuorin j a ^ksi dä. • ^ - ' i ' ^
vanhempaasisarta ja yksi veli oK silloin ^^^V^ ja minäkin olin jo
vielä^kotona. ^ ' kouluiässä, kun sain kuulla, että jälleen
Sitten se muuttotouhu alkoi. — Me muatetteisiin; Nyt e
.mennään nyt, Yrjö, oikein kaupunkiin, lapsfa iötona muita kuin Hannä-sisar*
jossa on tasaiset tiet,,niin tasaiset kuin «nihä.ytsä, joka oUräätäK,oU saanut-tämä
tuvan lattia, sanoi isä ja^oli hyvin i » y ^ työpaikan kaupungista — ja tai-iloisen
näköinen. Minun pien^S pääs- ^si.^fiKä'"o}iä muutakin vetoyekotinta jon-säni
kangersi ajatus, että lieneeköhän, ka vvoksi nyt taas lähdettiin täältä ko-isäni
iloinen siitä, kun äiti kuoli jä nyt toiselta seudulta pois.. Kävi nimittäin
päästään kaupunkiin. Eikö sinne olisi kun «li muutama päivä kivitalos-voitu
mennä jos äiti olisi elänyt? Mi- sa asuttu, että sisar sai kuulla talonmie-nusta
ainakin olisi silloin ollut vielä pa-- "»^jalta s^^ että mei-irempi
mennä sinne, että äiti raukkakin *^än oma isämme oli mennyt kihloihin
olisi päässyt. Oikein minä aloin hiljal- »han tämän kivitalon omistajan kanssa,
leen vihata koko kaupunkimatkaa, kun Voi hyvänen aika miten se meihin* kos-isä
siitä niin iloisesti puhui. k»« Sisar sanoi:
Mutta sitten kun kaksi lehmää oli jo — Nyt sitä saa lähteä taipaleelle,
viety pois ja tavaravähäiset viety hevo- isä' ottaa rikkaan lesken vaimok-sella
ja ihmiset aloimme taivaltaa ki- seen. Ei se meitä suvaitse . . . Niin oli
vikkoista ja mutkittelevaa tietä maan- ennustanut se talonmiehen muijakin, yl-tietä
kohti, alkoi mielenkiintoni hera- peäksi ja äksyksi oli sanonut. Ihan
ta . . . Tämähän vasta taitaakin olla "»e yö itkettiin, kun ei isäkään tul­lut
koko yönä kotiin. Ei meitä muu
niin paljoQ itkettänyt kuin se, että se
• tuntematon voi olla isäraukalle hyvin
- fiaha^ Isä Vkun oli enemcaän hiljainen
mies, niin ajateltiin siltä kannalta, että
se voi ^'aikka pienaa is^, jos oikein si­sukas
on. V SieM maalla, kun oli sellai­nen
p i ^ suutarin käppyrä, jota sen iso
akka usein pieksi, varsinkin siUoinkiin'
sutitari oU päi^än.^^ frana hök-
Sivu 10^ Lauantaina, bulitikuun 27 päivänä. 1957
Tällaista me juttelimme jä paljon
muutakin. Aina jos. näimme seÄ meil­le
äidiksi aikovan jossakin kulkevan, sil­loin
juostiin toiselle suunnalle. Mutta
kerran en ehtinyt. Olin tullut pahki
porttikäytävässä, kun juoksin kotiin,
siinä hän sieppasi minua kädestä ja se
oli niin luja ote, etten saanut rimpuile-misesta
huolimatta,irti kättäni, vaan oli
alistuttava siihen mitä nyt tuleman pi­ti.
Aluksi katsoin tiukasti maahan,
mutta kun kuulin hänen yhä uudelleen
puhuvan, nostin hiukan päätäni. :
—Mikä sinulla on, kun aina juok­set
pakoon, jos mSna
Sano toki nutä tämä
Hän kyseli minulta.
Kuvittelin hänen äanss^
lan kamalaksi nmta^
kaikki satukirjojen
mutta^mitä kummaa nyt^
sui ib^nen äänsä vähiteflen «
kätensä,h^Uän lämpimäksi"
enää.mieUäni sitä iieittäu^^
Han piteUkin siitä yhalijajsml
Jeen,:melkein huo
puolueen.
Siejlä toisen kerrokSeö^
neessä vasta tajusin miig^;
Hän. antoi minun hetketr'^
ihailla: valoisaa huonefta/o^..
ikäytä^^ riiyöten kahteö^it»
n^eehi^- Tdinett^li 'dSkAiU
kk^i^ikkto; tööi^jplj
si ikkunainen. Siinä ine''
SiinnmiiiDimiiiiii^tiuinuuiniiiiinniuiiii
Xljsä
liuosta
pe
Pii
ajosta
t?
ED«B»»t
r-niia oi
1^- Täh
saDOtiu
- M i i »
Ivai oletteko
K I I T O S
1 Tahdon lausua suuret,
1 toksef teille, jotka' ylla
I minut 75 - vuotissynt "
I väni johdosta. Kiitos
I ta katetusta pöydästä.
I MRS. TEKLA
1 Bingley, Alberta
iiiiiiiiiuiiiiiinuuiuntmiiiininiiiuniniiiiiniiminnu
KIITOS
yiUeni j a siamilaisilleni, .jo$ka-- n i i n *?TOinTiik^Us1'nii; ikÄ^t-tft- tuon^islen ^
minua ibarfisomassä^^s^älaisa ollessani ja^ <mnitteiiUlDOi?teisifc^ joita-
YHiJyisvraltain-lPUOldita^^si^ . ' ,
•Env^^ luiuniita sanotja paMtsepiaan Jisrvyyttäime; 1
käjncmit sairaan liioxm o n i k u ^
^-kosQi^aan 'fK>i l ^ r ^ ^ ,ux^oiiU;aa, se'säiW^i^^
ftNytoliö
Ife Oliksi hän
Litseai.sillä
[iloita sitä k
jtni vihaa, s
•taisi olla ke
liänen sipaii
i Katsoin 1
liBiin ja sitt<
Ifeutta — ti
fpoimallani j
[jyyhkyttäei
Antak
he ja Hanna
Itu teitä no
lisän ja sitt
[nälkää näk(
Ihm enkeli
Ihettänyt me
Iron Hannall
Ileitä pelkää
I minua oikei
[pkhuuttaV'k
J. JJL ...1,'.-.
Sylvan Lake
ElkLEN STENLUiND
KIITOS
••Mx':
Täten haluan kiittää Nolalun ja ymp|is
tön :Naisten kerhoa, kun t^^ yllättän^äD
minua^ pikku-tyttönT kanssa maaliskuuni 2i
paivana. . • % \
Kiitos kauniista lahjoista ga;^nii3tä4lei#j
^ista jotka toitte tullessanne. . , |
Kiitollisuudella teitä mtjjsta^h^J' 2
MBS. iJOJLJAN HXJHTÄ JA PIKlttTi^
^ilver Mountain -^'*-^'^'Ont
.. •li.JvllC»!
^ Parhaat onnittelunune
EVERT ALHOLLE
hänen Cl-vuotissryntjnnriä-päiyänsä
^johdosta
TILI JA VIC. HÄimiNENr
Jjonct-lialEe''' ^•••.•.'•^<- ' Ontario
)PÄRHÄAT ONimT^UIiÄME
VICTOR HÄNNISiLLE
hänen täyttäessään 70 vuotta huhtikuun ISrpäiväfla
T i l i Hänninen
Elina, Viljo. HelleiL Donna
ijä John,Hänninen
Katri* Stan, David j a J im
Mari ja Vaitpas Hänninen
Ma j a Jussi Tuokiko
Arttu lEUminen ^
LUa-Ros^Bertha ja Kaarlo 7V>i!k3ca
Laina j a Väinö KaUio
Viesti. Virginia j a ^ a s Hänninen ^
Lea. Olen j a Niilo Toadca
Helmi» K . , 'Cheryl j a Taisto '
Hanninen _
Syhröi <ja Leytbn caiajpman^
Mr. ja mrs. G. Dobspit
Onerva «ja M a r t t i Latvala
Aino j a T a t u Lankinen ^
Aira j a Eridd Län&inen -j
Alma Pylkkinen ^ ^]
Hanna Ja John Koski *:
Alma j a Lauri K a r j a l a i n^
Hanna j a Matti* Poutanen^
Anna ja' V i l h o f
-Anna j a Topi Iieskinen
Aino j a K e n K e n t t ä l ä
Lempi Salo
Ida j a A t u Koivula - \
K I I T O S ^
Sydämellinen kUtos teille kaikille yhteisesti j a jc3caiseUB e r i i s e ^^
. muistorilnkaasta yllätyiksestä. jonlka jäii}estl*te minun TO-rVuotissyntyi»*»'
väni johdoata. .
^ KUtos niistä käjtännöölsistä lahjoista sekä rahasta j a ihaixis^. g*g
jottuk sain vastaanoötaa, k u i n on^yoäktn nautintorifekaasta jteadbcvipöydasta.
tos puheista, soitosta ia lauluista.
Kiitos myös lapsillemme laä^joista. 1H
I l l an emännSit sekä homman lUBkumgtärktjät m n n ä ; Jussi, 'Id^» v i »u
I/ea, ansaitsevat etritjrisen lämpöisen Iditakseh.
Teitä kaa&la tulen aina Mitollisuudella m u l s t a a ^^
k.
R. R. 2, Long Lake R«L
VICTOR H^JLNNINEN Sudbury, On*»^
M A
.Varatks
Ipaästöl
Jolloin
Gutavit
ibBfiin
natkasl
New
• "I
.. • (
U
Ml
Seuraan
ou:pai]i m
MUka'
Matkat
Yorkist
Suomet
Kääntj
Swe
1255
470 1
TJnioi
ECOTS
BOX 69