Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 19, 1952

              Jatkoa
tolassa aitoi elämä luistaa hyvin
n Panun tartuttua talon ohjiin,
oli paikallaan, tämä oli hänen
.^ansa työtä: kylvää, kyntää,
tuoreen mullan kantavan hedel-
^ d ä hennot keväiset oraat nou-mustasta
maasta. Illoin hän vie--
ebeksi työväen vetäytyessä le-
=än. meni kiertäinään kaikki pelr
tä kaikki olisivat järjestyksessä,
kalissa iltaisin lasten nukkuessa
tteli kirjanpitoa. Vaikeaa se oli
mutta hän ei antaisi periksi!
täytyi perehtyä kaikkeen,
'sena katseli vanha emäntä heitä,
tuke, hän sanoi käydessään kat-t
tilikirjoja. Hän itse oli myös-
11a tavalla-opetellut. -Ei siUoin
Jouluja, itseopiskelun avulla oli
ty. Hyvin oli Peltola hänen
i.isännän käsissä ^nnpstunut.
\ luontoinen oli vanha: iematntä,^:
liiafoi surrutvpqolisoa^
uumille sopii, silla ei miniillar
ä ä ketään tuttuj;^ ole, vailii^
i toista kertaa sinne, ölin vii-isäni
kanssa seuraniät^la
ja näinolleii tunnen vähän^ to
oia sitten sovittu, mtittaonjpa
jo vierähtänyt ja näyttää' aa-i
nousevan myrsky, ^ikä öle
hyttipaikkoja. iNäraä Itamereln
t kuuluvat olevan aika teräviä,
olen kuullut puhuttavan: Meni­kö
kahvilan puolelle, peJkään tei-
'evah kylmän täällä kainnella;- Eh-
1 on parempi yönsä vi^tää."
ronään väm; fcyllälmii tätä iraitis-ri-
ilmaa on jo saatu tarpeeksi." '
hen kuluttua he istuhrät kähviläs-vassa
nurkkapöydässä j jossa.hä-
\^ voi jopa torkahtaakin. Raimo
kahvia ja liköörilasit. Kun neiti
katsahti kysyvästi häneen, sar
lio hymyillen:
anhat merenkulkijat sanovat pika-i
auttavan meritautia vastaan ja
•>1tää tulevan pienoinen myrsky,
jattelin, että kokeilkaamme mekin^
lääkkeen tepsivyyttä."
o, en minä vastaankaan ole, jos
erran viisaat sanovat ja hyväähän
lääke onkin."
paheksuen katsoi pastori Kaste ja Elina-tytätr
häntä, kun hän pisti tanssiksi ke­nen
kulloinkin parikseen sai. Hän sa­noi
Elinalle:
"Ole huoletta. Rakastin puolisoani
niin paljon, rakastin ja jumaloin häntä
eläessään. Olimme kuin linhun pojat.
Nyt hän saa levätä rauhassa. ' Miksi
hänen untaan häiritsisin? Olemme kuu­luneet
toisillemme yli puoli vuosisataa.
Tiedän, .mitä on jäädä yksin, menettää
rakkain. Mutta meillä on myöskin vel­vollisuuksia
heille, jotka ottavat mei­dän
^ paikkanime."
Peltolassa oli joka kesä järjestetty
kaksi pientä juhlaa. Ensimmäinen sil­loin,
kun kaikki kylvöt oli saatu Maa­han
ja toinen syksyllä sadon korjuun
jälkeen.
Nytei pidetä mitään juhlaa, oli pas­tori-
Kasteen julistus; Täytyy kai su­ruvuosi-
ilman juhlia kulua. "Pidäm-
; me • ^ sai|0(.päätt^jji^n
- tä.-j>Eliiia ei ni^j^tanut sanpa mitään. /
Hän olisi joJaöÄenytKuroj^veU^
ta rakkaus lapsiin; esti. Miten kuluisi
aika: sieHä? IHiljainen oli heidän uusi
kotinsa, kovin hiljai©^, nyt knnei enää
tarvita huolehtia pappila: työväestä,
Näin he usein iltapäivisin kinastellen
viettilfät aikaansa ja vs^hs^ emäntä nau­roi
heidän huolilleen;
Oli. taas kesäilta^ jimri jv^iannuksen
edellä. Ensi; viikolla olisi, juhannus,
jolloin talon juhlan oli määrä olla. pas­tori
istui keinutellen siypkuistiUa; ja
vanha., emäntä istui rapulla alhaalla^
Pikku Erika otti ensi askpkitaan sileäl­lä
nurmellai Ti^tä, tuli; Erika Simon
kanssavheoUvat käyneet postissa*, Eri­ka
luki' kiijetÄ iijj^a käv^ Simo
juoksi.^dellä Ja: meni stipraan niummon
syliin. f
Tiili sihen Elinakin sisältä. Vanha
mummo katsoi hetken iniettien lapsia ja ,
sanoi sitten t^uttaen Simoa olalle:
"Usein olen ajatellut kysyä,,että mi-.
kä ön tuo yhdennäköisyys Erikassa ja
Simossa? Kaikki tuntuu niin ihmeelli­seltä
ja salaperäiseltä. Erika on vasta
kaksi vuotta ollut naimisissa. Muuten
uskoisin, että Simo olisi hänen pieni
harha-askelensa."
Elina katsoi miestään.
"Olisi väärin antaa tuon harhaluulon
mustata Erikan elämää", sanoi hän.
uyöstä nousikin myrsky ja pieni
^inui kum lastu Itämeressä. Nukr.
Kta ei tullut yhtään mitään, vaik-oHut
säiJiykin. Hetkisen tor-
"ttuaan istuimiellaan he vähän yä-
#ah tavallista kovenapaai heilah-.
hipsahtivat päin toisiaan^
^ni vihdoin aamukin |>itkan: ja
•yttäyän yön jälkeen, Myr^y?;i
oli sivuutettu ja nyt kulj^tiin
olman ulkosaaristossa, jonne eivät
"git yltäneet. Yksi ja toinen oli
'uessa käynyt ruokkimassa meren
Ala ja meritaudin yllättäessä. Saa­ntia
kesti muutaman tunnin ja
alkoi näkyä Tukholman laitaosia.
^ oli saaristossa ja paljon komei-
^T^oita, joista juuri oli lähdössä
moottoriveneitä kohti, kaupunkia
ihmisiä työhön, sillä useimmat
olivat vain kesäasuntoja.
" laivalla syötyään nipeshrat
^jat kokoamaan matkatavaroi-
^>lyi ja Rauno olivat jo lauk-
«^teen ääressä ja ihaiUvat ohi
"^mia ja odottavasti silmäil-
5Ȋin towoen pian kaupungin
^näköpiiriin.: Sylvistä^jalUi-aiaUa
kahvilassa, istuessaan
r^^h he kutsuJvat-toiaaan etot
Jatkuu
"Ei se ole kauniisti tehty, vaikka toisaal­ta
ka^tsoen voisi myöskin olla väärin ker­toa
asian todellinen laita."
"Niin, olen kauan tuon taakse aavis­tanut
kätkeytyvän jotain. Parempi on
kuulla totuus kuin peitetyt huomautuk­set.
Palvelusväki kuuluu ainakin luule­van
poikaa Erikan lapseksi ja että. Pa-
. nu olisi muka korjannut erehdyksensä."
Isä Kaste nousi kiiya^i.; Hyvä ju­mala!
Erikan menneisyyden eteen ei
saa langeta pienintäkään varjoa.
"Katsokaa häntä tuolla, kuinka puh-
-das, kuinka kirkas on hänen katseen­sa!.
Ihmiset, mitä te ajattelette! Kaik­ki
on korjattava. Vastatkoon jokainen
rikoksistaan. Ettekö käsitä, mitä se te­kee
Erikanlaisen ihmisen elämälle, hä­nen,
jonka täytyy olla esimerkkinä pal­velijoille.
Asia on kerrottava kaikille,
kerrottava heti!"
Erika oli kävellyt hiljaUeen kirjettä
lukien. Hän oli kuullut lopun keskustCr
lusta. Rauhoittavasti hän taputti isää
olkapäälle.
"Voi, isäpappa, mikä nyt on? Rau­hoitu
toki. <Men kai m i n ^ jo vais­tonnut
sen. Kuulin eflen tyttöjen piAu-van
tuosta. Mutta kaikki selviää aika­naan,
emm^^yt-mene suoraa jöätahefl-le
kertomaan. Mummo saa vain sen
knulla; Poika on Simotvdjeni ja Pa-
^P^of*'f*!lf^uf^^^^ parh(ulldaii vierailulla Ykdysvalloissa^
ja säa^ivirdlliselle vierailulle Canadaan tk,2i pViJaV
nun siskon. Sitä en jaksa kestää, että
mummo pitää minua niin halpana.
Muusta en välitä. Katsokaas, sain Si­molta
kirjeen, hän lupaa tulla juh-laanune.
Toiset veljet eivät tule. No
niin, silloin Simo näkee poikansa ja
katsomme, initen hän suhtautuu asi­aan."
Mummo katseli ihaillen Erikaa.
"Ai?väsinkinj ettei sinun elämääsi si­sälly
mitään salattavaa, iNyt olen rau­hallinen."
"Sieltähän Panukin tuke pellolta, ah­kerana
kuten aina", sanoi isä Kaste pu­heenaihetta
muuttaen* Panu otti pik­ku
Erikan nurmikolta, nosti korkealle
ihastuneena khkuvan pikku tyttösen.
Sitten oli Sinrion vuoro , . .
"Et minua huomaakaan", sanoi Erika
kiusoitellen. Panu nosti hänetkin ylös
ja näin kisaillen he istuivat munimon
viereen rapulle. Erika kertoi:
"Saamme vieraita juhlaamme. Ajat­tele,
Panu, Elisä tulee sieltä Törmän
kirkonkylästä) pyysin Mariaa ja Erikiä
myöskin. He eivät voi saapua, eikä äi­tikään
tule, kuten arvelit, äiti ei jaksaisi
tehdä matkaa. Joskus haemme hänet
sitten tuonnempana. Elisa kertoi mene­vänsä
samalla Helsinkiin, saaniaan vä­hän
vaihtelua. Ja sitten tulee Simo
velr. Puhelinune juuri, miten hän stih-tautuu
pikku .Siföoon. iLapsi ei itse­kään
tiedä, ketkä ovat hänen vanhem­pansa.
Palvelijat ovat valmiit puhu­maan
kaikkea sopimatonta ja hän alkaa
jo käsittää, että kaikki ei ole oikein hä­nen
kohdaltaan. Usein ajattelen, että
olisi pitänyt opettaa hänen sanomaan
meitä isäksi ja äidiksi, kuten olemme
opettaneet pikku Erikallekin."
Simo oli vanhempien puhellessa pu­jahtanut
omiin hommiinsa. Häntä kiin­nostivat
eniten pienet däunet. Siellä
hän nytkin teubasi koiranpennun kans­sa.
-'Kaunis poika", sanoi mummo.
'Kaunis, terve lapsi. Miten ja koska
Simo sitten oli tilaisuudessa tutustu.-
maan Panun siskoon?"
"Voi, mummo, se on pitkä juttu. Sil­loin
vuosia taaksepäin, ollessaan kesä­lomallaan
Törmällä. Kai muistat Han­nun
ja Elisan, Simon koulutoverit?"
Muistihan mummo heidät. Yhden
kesän he olivat täällä Peltolassakin
viettäneet.
"No niin,mummo", jatkoi Erika,
"kerromme sinulle joskus koko sadun.
Mutta nyt meidän täjrtyy taas käydä
työhön kasiksL: Menenkio^vionäan Eri­kan
nukkumaan ja menen sittenStinan
avuksL - Panu voi jäädä seuraksi van-;
huksille." .
"Oo, ei mitenkään'', sanoi Panukin
nousten. "Menen katsomaan^ riittävät*
kö siemenet pellolla. Vien jo mennes­säni
lisää. Työt täytyy saada loppuun
tänään ja sitten otamme vähän helpom-paa.
Korjailemme kaikkea heinäaikaa
varten ja siivoamme ruismaan ojat. Kai
sitä aina löytyy työtäj että aika kuluu
ja sittenhän onkin se mummon juhla^"
äiolseiia lähti Panu takaisin pellolle
kisaillen mennessään pikku Simon kans­sa.
"Onnea, ovat tuoneet nuo lapset tän­ne",
sanoi pastori Kjtste, "Ilman heitä
ei olisi mitään, mikä. sitoisi elämään.
Jospa olisi Simollakin lapsi siellä Kuro-järvellä.
Saisimme hänet aina luoksem­me.
'Pian täytyy meidän lähteä kotiin.
Jospa Panu antaisi pojan meille sinne
kotiinjme!"
Äiti Kaste pyyhkäisee kostean silmä­nurkastaan.
"Niin, nyt osaamme antaa arvon Pa­nulle,
kun olemme nähneet, miten jalo
hän on ollut. Ei jokainen hänen sijas­saan
ojiisi ottanut hoivatakseen siskonsa
lasta. Kunnan hoitoon olisi joutunut,
raukka Nyt on heillä koti. Kaikki on
Sallimus heille antanut. Ken oikein
elää, hän onnen löytää, niin se on tässä­kin
käynyt,"
• • • • Hi
Tänään oli sitten juhannusaatto. Aa­mulla
oli Panu herännyt ensimmäisenä.
Hän oli luvannut isä Kasteen kanssa
mennä verkkoa kokemaan. Tänään
paistetaan tavan mukaan kaleja hiilien
päällä, niin oli mummo sanonut. Koko
vierasjoukko saa itse illaUi^tisa paistaa
ja rannassa syödään ja flakoidaan kokon
palaessa.
^ "Miten hauskani" sanoi Elisa. Hän
oli ttdfait «ilen ja E r i k ^ kanssa he jär-jestivslt
ruokakoreja vahniiksi. Sitten
myöhemmällä tanssittaisiin isossa pir­tissä,
k a ^ i palvelijat, lähinaapurit, vie­raat
ja omat väki. Ei mitään säätyeroä.
Jokainen saa vapaasti oltaoma itsensä,
se o3i mununon määräys ja sitä totel­laan.
Iita oli kulunut hupaisasti^ Juhan­nuskokko
oli poltettu ja kaikki olivat
olleet mukana. AHnoastaan Kasteen
vanhukset olivat jääneet pikku Erikan
kanssa kotiin. Riehakkaana paistoivat
tytöt kaloja ja pojat avustivat—- aina­kin
syömiseissä. Iloisena oli Simo Kas­tekin,
K-urojärven pastori, ottanut osaa
juhlaan. Täällä oli niin vapaata, misa
oli hänen parinaan. Salaa he hiipivät
polulle-ja. poikkesivat läheiseen metsik-kööm
Ileidän välillään oli joskus ollut
pieni rakkaiissuhhde. Selityksen aina­kin;
Simo tunsi olevansa velkaa Elisalle.
JSS^ Siirii 8