Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 27, 1945

              apurin eämd
0ORTEX ySTÄVYYS-SILTA
' InvUusi on pitkä aika. Kaikki
^-li^aatu jo järjestykseen. Valpuri
iatsoi että nuoren emännän huone
parhaassa kunnossa ja niin edes^
" Vaihtelua Chathamin talossa
^ kuitenkin Violet. Ensialkuun hän
tuU sellaisten tekosyiden nojaUa, että
hän oli taas löytänyt jotain siskonsa
omaisui^tta ja tahtoi tuoda ne taloon^
Käynneillään hän tavallisesti jäi pit-
' ykii ajoiksi rupattelemaan j a V a l ­puri
tarjosi hänelle milloin syötävää
: ja milloin teetä.
Ensialkuun hänestä näytti kuin
Violet olisi teeskennellyt taTpeetto-man
paljon, kuten monilla englanti­laisilla
on tapana, erittäinkin mikäli
sula ystävyys on kysymy<ksessä, jonka
he tavallisesti metsästävät makeilul­la.
Mutta kuta useammin häin kävi,
sitä välittömämmäksi ja vapaammak­si
hän tuli. Lopulta hän. ei enää
fcäyttäjiyt autoa vaan :tuli jalkaisin
ja PauH useimmiten taipui häiitä
saatolle kotiin.
Valpiiriäta tuntui huvittavalle seu­rata
tätä nuorten hommaa. Niin hä-joka
seurasi poikastensa leikkiä hiek-kaläijälE.
Nuoret keskustelivat kir­joista,
opinnoistaan, musiikista ja
elokuvista.
Lopulta oli seinä jo niin pahasti
väliltä murtunut, että Pauli taipui
soittamaan Violetille harien laulaes­saan,
taikka joskus siirtyi tyttö soit-tajapaikalle.
Hänen pieni, vieno ää­nensä
kantautui hiljaisena sointuna
kautta talon. Hauskaa heillä oli yh­dessä,
sen saattoi äiti erottaa,-mutta
se hauskuus ei saattane kestää kau­an,
sitä. hän epäili.
Eräamä iltana nuoret lähtivät yh­dessä
elokuviin ja siten jatkui nuor­ten
vapaa seurustelu, vie'lä sittenkin
kun häämatkalla olleet olivat kotiutu­neet.
Violet oli ainainen vieras talossa.
Valpuri samoin kuin Maudkin aavis­tivat
syyn siihen, mutta kukaan ei
vielä puhunut mitään. Loppu sille
tultenkin on tuleva jostain — ja se
jostain — ei ole muualta kuin Viole­tin
kotoa. »
"Kuuks. pikku, sisareni", kuuli
Valpuri eräänä iltana Maudin sano­van
Violetille, heidän ollessaan kah­den
kirjastossa. "Näyttää siltä, että
sinä pian muutat tänne asumaan.
Olethan täällä miltei joka toinen ilta.
Älä yritä petkuttaa minua, en minä
niin sokea ole. Kyllä minä tiedän
ettei sinun sisaren rakkautesi ja hel-
Ijytesi ole niin pitkämielinen, että
»ninun vuokseni täällä yhtenään
E p ä i s i t . Jos ei täällä olisi Paulia,
niin loisinpa veikkaa, että tuskin ker­ran
kuukaudessa pistäytyisit. Mitä
Juulet isän ja äidin tästä sanovan?
^'o. isä nyi ei perustaisi, siliä hän on
toista maata kuin äiti. Hänestä on
yhdentekevää kenenkä me saamme
^leheksemme, kunhan vain saamme
jonkun, euei hänen tarvitse meitä
^iattää. -mutta äiti. Odotas kun hän
-^aa tietää, niin myr^y siitä tulee,
isko se!"'
'Mutta et suinkaan sinä mene äi-
Qilie juoruamaan, ethän"?" kuului nuo­rempi
ky5>-^-än.
"Kaikkea vielä. Kyllä meidän äi-trmammaTTime
(haistaa missä men-
^aan pikemmin kuin voit aavistaa-
*^3n. :,jutta sanopa nyt mitä sinä
<^iKem aijot kultaseni?"
,"^Iinä aion? Enhän minä mi-l^
n aio, ja pitäisikö sitä jotaih aikoa
jonkun kerran pojan kanssa käy
elokuvissa?"
"Jaa, älä nyt piiloudu nurkan taak­se.
Mitä sinä tuossa pojassa näet?"
"Paljonkin. Ensiksi hän on niin
hyväsydäminen, rehellinen, älykäs ja
komeakin ja . . . "
"Jaa-a ylistyslaulua sii?!"
" E i , mutta Maud. Suoraan sa-
' noen hän on ainoa poika johon tunnen
enempää kiintymystä kuin mitä tähän
asti ketään muuta kohtaan. Harold
on hänen rinnallaan vanha virsu ja
niin joutava jaarittelija. Hyh!"
"Minä huomaan, että sinä olet ot-
-tanut askeleen väärään ,5.untaan..sit­tenkin..
Entä Valpuri sitten, mitä
hän sanoo?"
" E i mitään. Hän on kultainen. En
ymmärrä miksi ihminen voi olla aina
samanlainen tyyni, hymyilevä, järjes­televä
ja taitava. Riehaantuuko hän
koskaan?"
"En ole vielä nähnyt. Mutta ehkä
hän on niitä ihmisiä, jotka riehaan­tuvat
vain kerran ja »silloin niin tui­masti,
että vuoretkin lohkeavat. Ei
hän ole meidän maatamme, jotka suu­tahdamme
JQika aukeassa ja sitten yri­tämme
etsiä silitystä synneillemme
kuin kissat. Mutta mitä hän sanoo
tästä sinun ja Paulin pelistä?"
" E i mitään. Et voi uskoa miten
meillä on ollut hauskaa yhdessä. jMi-nun
puolestani olisitte voineet olla
häämatkalla lopun ikäänne. Me vain
olemme olleet yksissä, hän on kestin­nyt
minua ja hymyillyt hommillem­me.
Ja mitä hänellä sitten voisi olla
sanomista?"
' "Sinä olet pieni kana. Et suinkaan
toivo että hän antaisi sinulle anteeksi
sen, että sinä leikittelet Paulin kanssa
ja sitten sopivan tilaisuuden tullessa
jätät hänet toisen rikkaamman vuok-
Harpunsoittaja
Sl. 5J
"Jätän hänet. Mutta minäpä en
jätä."
"Et sinä, mutta äiti hän«t kyllä jät­tää
ja silloin muuttuu sinun musiik­kiisi
toinen tahti."
"Mutta Maud, älä puhu mitään
hänelle. Odotetaan ainakin siksi kuin
ukonilma tulee ja sitten nähdään . . ."
Näin haastelivat neitoset, Valpuri
tunsi että Paulin ja tytön välillä oli
kehittymässä ystävyys, sellainen joka
johtaisi vain harmin tielle. Ei hän
epäillyt tyttöä lainkaan. Hän luuli
tuntevansa, että tyttö alkuperäisestä
kiusottelun halustaan huolimatta oli
polttanut sormensa ja kiintynyt Pau­liin.
Mitä hän nyt tekisi Paulin
kanssa.
Niin "mitä?
^L\LVIINA.
M - \ A I L ^ t ^N suurimman, Kairos­sa
sijaitsevan muhamettilaisen yli­opiston
AI .Azharin oppilaat ovat
päättäneet yksimielisesti vaatia eng­lantilaisten
joukkojen poistamista
Egvptistä sekä esittää Palestiman
asettamista itsenäiseksi arabialaiseksi
valtioksi, ja edelleen, että kaikki
suurvallat luopuisivat siirtomaistaan
pohjois-Afrikassa.
^^^^^ •
EVERSTI Riis Lassen, yksi Tans­kan
maanalaisen liikkeen johtajista
natsien miehityksen aikana, on am­muttu
kuoliaaksi Aarhusin kirkkaasti
valaistulla pääkadulla. Teko on il­meisesti
tapahtunut tanskalais-saksa-laisen
terrorijärjestö Hiopmenin toi­mesta,
jonka johtaja, kun hänet äs­kettäin
pidätettiin, ennusteli sellaista,
samalla kun uhkaili, että hänen lau­mansa
pian alkaa murha- ja terron-kamparijan
Aarhusissa.
Jatkoa.
X I I .
Kesä on kauneimmillaan. Luonto
on kukkivassa hääpuvussaan niin i -
hana, ettei vertaa! Kesävieraat ovat
saapuneet kauniisiin huviloihinsa pö­lyävästä
suurkaupungista. Saarissa
on il^a ja elämää. Mies- sekä nais­palvelijat
saavat juosta edestakaisin
ja täyttää herasväen käskyjä, jotka
ovat toisinaan hyvin monimutkaisia
ja oikullisia, Joka tietenkin johtuu
huonosta ruansulatuksesta, sillä ylen­syöminen
"jä"juominen fek^" ihmisistä
kärtyisiä olioita. Tänne raittiiseen
luontoon ovat ihmiset tulleet palve­lemaan
himojensa jumalaa. Kaunis­saaren
väki on onnellinen ja iloinen.
Laulut ja soitto ovat ihania illanviet­toja.
Salme oli kirjoittanut äidil­leen,
että hän on mennyt avioliittoon
ja että hänellä on pieni, sievä oma
koti, jota hän onnellisena hallitsee.
Pieniä höyrylaivoja viillättelee pit­kin
veden pintaa. Harmonikan, viu­lun
ja 'huilun soittoa kuuluu silloin
tällöin. Laulua ja naurua kuulee tä­män
tuosta, huviajelulla olevista jou­koista.
Väliin paukahtaa pyssynlau-kaus
ja joku sorsa putoaa lennosta.
Niin vietetään aikaa 'ja hankitaan
ruokahalua, joka onkin suurinta työ­tä,
mitä nuo laiskat ja mässääjät suo­rittavatkaan.
Eräänä sunnuntai-iltana oli tyyni,
ettei lehti puussa värähtänyt. Kau­nissaaren
väki oli tapansa mukaan ul­kona
istumassa kivellä. Malagias
soitti ihanasti harpullaan ja naiset
lauloivat, joka kantautui pitkien mat­kojen
taa kiirien kaikuna takaisin.
Lähemmän saaren rannalla pysäh­tyy
pieni pursi ja siinä olijat kuun­televat
haltiotuneena tuota ihanaa
konserttia. Kun laulu ja soitto, oli
tauonnut Kaunissaaressa, niin ajoi
pieni höyrypursi saaren rantaan ja
kiinitti sen rannalla olevaan puuhun,
väen tullessa ulos purresta. He oli­vat
venäläisiä, hienosti puettuja rou­via
ja herroja ja nuoria neitosia ja
poikasia. Empimättä nousi herras­väki
mäelle, missä pieni ja soma tupa
teki ystävällisen (vaikutuksen vie­raisiin.
Siinä tuvan edustalla istui
saarfen väki. Malagias nojasi kädel­lään
harppuunsa ja katseli kysy­västi
mitä vieraat täältä hakevat.
Herrasväki ei osannut suomea.
Mutta Salme osasi venäjää, jota oli
sirkuksessa ollessaan opetellut puhu­maan,
sillä se oli välistä tarpeen.
Herrasväki halusi kuulla soittoa ja
laulua ja olivat tulleet maalle sitä-varten
tässä saaressa.
Hetken perästä kajahtivatkin har-punkielet
soimaan. Malagias soitti
yhden kappaleen. Ja kun hän alkoi
soittamaan toista, niin yhtyivät nai­set
laulamaan soiton tahdissa.
"Miten kaunista!" huudahti her­rasväki.
He esittivät useita kappaleita, jot­ka
saivat osakseen hyväksymisen.
Sitten yksi herroista kysyi jos har­punsoittaja
tulee soittamaan heidän
huvilalleen pyydettäessä.
-Aivan kernaasti", oli vastaus.
Viiden ruplan kultaraha painettiin
soittajan käteen. Herrasväki palasi
takaisin purteensa ja meni huvilal­leen.
Kaunissaaren väki oli iloinen äskei­sestä
tapahtumasta, sil,lä siinä tarjou­tui
ansaitsemismahdoUisuus kesänai-kana.
Eikä sitä tarvitse ilman mak­sua
tehdä niinkuin sirkuksessa olles­saan
täytyi soittaa ja koota rikkautta
- Kirj. ANNIE RUISSALO
sirkusmestarille. V
Tämä on toista, tämä! niin aja­teltiin
iloisesti.
Tämän illan jälkeen oli Kaunissaa­ressa
aina joku kysymässä Malagias-ta,
sillä maksusta ei kitsasteltu, kun­han
vaan saatiin nautintoa.
Sitten ilmaantui eräs venäläinen
herra, jolla oli käytöksessään sotilas-mainen
ryhti. Hän soitti viulua hy­vin
ja pyysi saada harjoitella yh- '
teensoittoa Malagiaksen kanssa, Ma-lagiaksen
suostumuksella ja kauhaa
Sälme-röuvan luvalla tuli tuo hieno
herra aina Kaunissaareen harjoituk­sille,
ja tapahtuivat nuo harjoituk-melkein
kaikki "ylösotetut", Mala
set aina päivisin, sillä • illat olivat
giaksella.
Herra Miljukov, se oli tuon ko­mean
ja nuoren herran nimi, tuli nyt
mielellään hyvin «sein tänne saareen
harjoituksille, niin että se jo aiheutti
mustasukkaisuutta hänen mbrsiames-saan.
Joka oli myös kesähuvilassaan,
mutta se ei auttanut, vaikka morsian
uhkasi purkaa kihlauksensakin, ellei
Miljukov lakkaa käymästä siellä
Kaunissaaressa.
Llikaus ei auttanut, joten morsian
itki ja huokaili yksinäisyyttään vali­tellen.
Mutta herra Miljukovilla oli omat
mietteensä eikä välittänyt morsia­mensa
itkuista. — Hän oli rakastunut
tuohon kauniiseen saareen ja Salme-rouvaan.
(Niillä sanoilla hän mairit­teli
Salmea). Hän kauhukseen sai
sen huomata ennen pitkää, sillä käyn­nit
saaressa olivat nyt aivan jokapäi­väiset.
Salme kärsi tästä kovasti,
mutta ei puhunut siitä miehelleen mi­tään,
sillä hän päätti taistella yksin
- tuota kiusaajaa vastaan. Hänelle
olivat tuttuja tämänluontoiset asiat
ja häikäilemättömät lähentelyt her­rain
puolelta, mutta Salme oli päät­tänyt
jättää kaikki pahan taakseen
ja alkaa elämän aivan alusta.
Hän oli seisonut syvän lie'juisen.
kuilun partaalla. Sysäys vain, niin
hän olisi pudonnut ja sinne hukku­nut
ikuisiksi ajoiksi, mutta pelastus
tuli aivan viime hetkellä — hän oli
löytänyt ystävän, joka auttoi häntä
hellästi.
Malagias, tuo tumma mies, maail­man
halveksima ja loukkaama, oli
ainoa, joka tarjosi kätensä rohkeasti
ja pelasti. — Rakastettava, jalo sielu,
tahdon elämälläni ja uskollisella rak­kaudellani
palkita sen sinulle, enkä
anna kättäni kiusaajalle. Näin päät­ti
Salme vakavasti suojella pyhän
rakkauden, jolla rakasti elämänto-veriaan.
— Tämän pienen i)esäni,
jonka olen tänne rakentanut, aivan
kuin piiloon maailman myrskyiltä ja
solvauksilta, tämänkö heittäisin kot­kan
kynsiin, joka sitä vaanii ja yrit­tää
suuret, mustat siipensä levittää,
tummentaakseen onneni taivaan? —
Ei ikinä! ^ •
Salmen rintaan hiipi rauha. Hän
oli taistellut ja — voittanut.
Kaunissaaren asukkailla oli pieni
ja kaunis vene, jolla Salme souti ai­na
mantereen puolelle ja meni vierai­lemaan
kylän asu Janten lud, jotka ot­tivat
hänet avosylin vastaan. Suo­rastaan
pidettiin kunnia-asiana, että
Salme-rouva kunnioitti heidän köy- ^
hää majaansa yieraskäynneillään.'^
Kaunis "Salme-rouva" kunnioitti her­ra
Miljukovia poissaolollaan. Tätä
ihmetteli hänen miehensäkin, kun
huomasi Salmen aina kadonneeksi
kun herra Miljokov saapui harjoituk-