Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 13, 1943

              Sivu 4 LAaANTAINA, HEOIIKUUN 13 PÄIVÄNÄ
Kirj. LAILA LARSON
Hautajaisiin mennessä Winifred
päätti ettei hän mitenkään kenelle­kään
näytä tunteitaan — ei vihaa, ei
inhoa, eikä vastenmielisyyttä. Rai­kas
kevättuuli puhalsi läpi hautaus­maan.
"VVinifred värisi vanhassa tal-vitakissaankin,
ja melkeimpä sääli
niitä harvoja naisia tässä tilaisuudes­sa,
jotka olivat paikalle tulleet kevät-pukimissa.
Yksi surevista varsinkin
näytti kylmemmältä kuin kukaan
muu — laihat, terävät kasvonsa oli­vat
nielkein siniset valkoisen ja pu­naisen
maalin alla ja huulensa värisi­vät
lakkaamatta. Tällä nuorella nai­sella
oli päällään mitä kaunein musta
"lievättakki ja - linnunpesän näköinien
musta hattu harsoineen keltaisten
hiusten päällä. Vähän liian lyhkäi-sen
hameen alta loistivat solakat,
kauniit sääret tavallista tummemmis­sa
sukissa.
Winifred oli tarkoituksella myö->
hästynyt hautaustilaisuudesta hau-taantoimittajan
koppelissa, ettei hä­nen
tarvitsisi kovin kauan katsella
juuri tuota surevaa nuorta naista.
Onni oli kyllä mennyt tilaisuuteen,
vaan Winifred oli puhunut äkillisestä
pahoinvoinnista ja luvannut tulla
ajoissa.
Surevia ei ollut monta, kahdesta
syystä. Ensiksikin, Elias Ruoho oli
köyhä mies. S3mtisyydestään ja
köyhyydestään huolimatta paikalle
olisi varmasti saapunut montakin u-teliasta,
jos ei Brenda olisi pyytänyt
toiskielistä pappia puhumaan. Jos
pastori Umpula olisi ollut paikalla
haukkumassa Ruohon syntejä ja
menneisyyttä, niin moni uskovainen
olisi mielihyvällä tullut. Toiskieli­selle
kaupunkilaispapille Ruohon
synnit eivät merkinneet mitään täss^l
viimeisessä toimituksessa. Niinpä
pappi kiireesti luki erään psalmin ja
isämeidänja sitten meni tiehensä.
Jotkut vanhat eukot nyyhkyttivät
ajatellessaan että heidänkin viimei­nen
hetkensä oli niin lähellä. Toisil­ta
vieressä olevilta kuului:
"Eihän tuossa juuri mitään men­nyt."
"Parempi jos olisi aikaisemmin
kuollut eikä tuottanut niin paljon
häpeää ja surua monelle naiselle."
"Hyvä on, että sekin raato on nyt
pois tieltä."
Elsie, Topi ja Brenda lähestyivät '
\Vinifrediä ja Onnia, jotka seisoivat
vähän etäällä haudasta, S5mkkämieli-senä
katsellen haudanpeittäjiä. Elsie
ja Topi mu.tisivat jotakin — he eivät
todellakaan tienneet mitä tällaisessa
(suuren vapauskirjan). Vuoden
1648 vallankumous epäonnistui. Vuo­den
1688 vallankumous saavutti tar­koituksensa
ilman että veripisaraa­kaan
vuodatettiin. Niin päättyi vuo­sisadan
kestänyt kaksintaistelu val­lasta:
kuningas oli yksinvaltiaana
tahtonut hallita jumalallisella oikeu­della,
mutta toiselta puolen oli kan­sa
tahtonut hallita itseään valitse­miensa
edustajien välityksellä. Kan­sanvallan
periaate ja parlamenttaari-ncn
hallitustapa saivat voiton Deda-ration
of Right-säännön nierkcissä.
V:n 1688 vallankumous ratkaisi sa­malla
myös uskonnolliset riidat. Si­säinen
rauha toi helmassaan arvok­kaita
ulkonaisia saavutuksia. Eng­lanti
sai Euroopan politiikassa ja
kaupassa määräämisvallan.
Jatkuu.
tapauksessa piti ihmisille sanoa.
Brenda sen sijaan läheni veljensä vai­moa
veikeästi, hymy huulillaan, vaik­kapa
hän vielä värisi tuulen kylmyy­destä.
"En ole vielä tullut tuntemaan
uutta sisartani, vaan ehkäpä ei tämä­kään
ole liika myöhäistä." Brenda
ojensi kätensä Winifredille, joka mie­hestään
piti lujasti kiinni niinkuin
olisi pelännyt että hänetkin joku vei­si,
niinkuin kuolema oli vienyt van­han
Ruohon.
"VVinifred katsoi ojennettua kättä
kauhu silmissään ja käänsi selkänsä
Brendalle. Elsie ja Topi vaihtoivat
omituisen katseen. Onni seisoi tyr-mist3meenä,
mutta Brenda aivan rai­vostui.
"Vai niin", hän huusi, "en siis kel­paa
sukulaiseksi niin hienon t^on
tyttärelle. Vaan muista, senkin yl­peä
mampseli, sinäkin olet nyt Ruoho
ja samalla harjalla tervattu."
Winifred purskahti itkuun. Onni
veti vaimonsa syrjään ja puhui hänel­le
hellästi:
"Minkä tähdäi kohtelit siskoani
noin? Tiedän että siskoni on ollut
vähän sellainen ja että sinä olet aina
ollut hyvä tyttö, vaan sentään, Wini-fred,
todellakin —"
"En voinut sitä auttaa, en voinut
mitenkään'', vaikeroi Winifred tus­kaantuneena.
Onni riensi Brendan luokse.
"Kuule, sisko, tiedät että "VVinifred
odottaa lasta — hän on hyvin her­mostunut,
ko:ka asiamme eivät ole
menneet niin ^yvin talven aikana.
Älä ota hänen käytörtään ollenkaan
huomioon. Ajetaampas kaikki far­mille
ja keitetään kahvit. Tulkaa
mukaan, Elsie ja Topi. Kuumasta
kahvista rauhoitumme ja voimme
keskustella tulevaisuudesta."
"No, enhän minä ole mikään pitkä-vihainen
ihminen", myönsi Brenda.
"Saisin joka ikistä ihmistä tällä seu­dulla
vihata jos muistaisin heidän
loukkauksiaan ja soi vaisu jaan. Ai­nakaan
ei vaimosi sanonut mitään,
joten en siis voi kantaa häntä koh­taan
kaunaa."
"VVinifred tunsi voivansa yhä huo­nommin
auton mennessä Ruohon far­mia
kohden. Punertuneitten silmä­luomiensa
alta hän tarkasti vilkasta
Brendaa, joka piti Topin ja Elsien
naurusuussa. Onni ainoastaan oli
hyvin vakava ja koetti lohdutella,
vaimoansa silittämällä tämän käsiä
ja taputtamalla häntä selkään. Far­milla
Brenda toi uutta elämää ja läm­pöä
kosteaan farmikeittiöön laitta­malla
hellaan tulen ja keittämällä
maukkaan kahvin. Hän oli kylältä
muistanut tuoda leivoksia,
"Olisihan sitä pitänyt kaikille hau-tausvieraille
toimittaa kahvit", tyttö
myönsi,, "vaanne hitot ovat aina
meitä vihanneet — me Ruohot olemr
me olleet saastaa ja likaa heidän jal­kojensa
alla — miksi siis tarjoilisin
heille mitään hiellä ja tuskalla tiena­tusta
palkastani. Nyt ystävien kes­ken
ryypätään sife kahvit isän muis­tolle.
H3rvrä että mies kohtasi kun­non
kuoleman eikä viinapäissään
mennyt. Keveät mullat haudallensa,
niinkuin suonialaiset tapaavat sa­noa."
"Etkö sinä enää laske itseäsi suo­malaiseksi?"
kysyi Elsie, ja Winifred
huomasi että hänen^ äänessäsän oli
nyt vuorostaan jotakin vihamielistä,
ehkäpä sen tähden että Topi liian
usein kutitteli Onnin sisarta.
"Minä, raskas lapseni, olen mitä
sattuu — riippuu miehestä jonka
kanssa satun olemaan. Kyllä jokai­sen
heistä osaa viehättää, ainahan
he tulevat takaisin hakemaan lisää."
"En voi ollenkaan hyvin. Onni, mi­nun
täytyy mennä ulos", sanoi VVini­fred
ja hoiperteli kalpeana ovea koh­ti.
Ulkona hän puristi nyrkkiään.
Hänen täytyisi päästä tämän inhon
puuskan ohitse, vaan kuinka hän to­dellakaan
voi. Eikö tuo tyttö ollut
juuri sanonut: "Ainahan he tulevat
takaisin—" Mahtoiko tuo letukka
sillä tarkoittaa kaikkia — kaikkia —
yksin niitäkin, jotka olivat jo toisen
löytäneet? Nopeasti Winifred koko­si
mielenmalttinsa ja meni uudestaan
sisälle. ^ _
"VVinifred, voitko edes juoda ku­pin-
kahvia?" kysyi Elsie osaaotta-
: vasti.
"Niin — kupin kahvia, kyllä, ai­van
mustana — ehkäpä se selvittää
pääni."
Kahvikuppien yli Brenda puhui
perinnöstä. "Isä on tehnyt jonkun-tapaisen
testamentin, että omaisuus,
sellainen roska mitä on, jaettaisiin
puoliksi. No, en oikein viitsisi muut­taa
tänne maalle omaisuuttani hoita­maan.
Toiselta puolen en haluaisi
myöskään farmia tällä hetkellä myy­dä,
että voisimme rahat jakaa. Far­mit
ovat niin huonossa hinnassa ja on
mahdollista että niiden hinnat nouse­vat.
Jos joudumme sotaan, on paljon
ihmisiä jotka pelkäävät rahan hal­ventumista
ja sijoittavat omaisuu­tensa
maatiloihin."
"Kylläpäs sinä oletkin viisas — en
olisi luullut", huomautti Topi ihail­len.
VVinifred näki mustasukkaisuu­den
pilviä Elsien kasvoilla. Topi ei
entiselle tyttöystävälleen koskaan sa­nonut
mitään kaunista, enimmäkseen
rivoja sutkauksia.
"Maailman naisen täytyy tietää
yhtä ja toista", nauroi Brenda, pu­haltaen
renkaita savukkeestaan.
"Niin, Onni, koska tässä on ystäviä
todistajina, haluaisin tehdä-ehdotuk-sen,
jos nimittäin ei sinulla ole mi­tään
sitä vastaan. Teillä on niin hir­veä
asunto siellä kauppalassa —-kyl­lähän
minä tiedän sen Ramsayn ylä­kerran
— entinen koiratorpparse".
"Brenda, en halua että puhut sel­laisista
VVinifredin edessä", huomaut­ti
Onni tylysti. "Puhu suusi vaan
puhtaaksi muista asioista.''
"Voi, voi, että veljeni piti naida
pyhimys — vaan en voinut hänestä
mitään muuta odottakaan, sillä aina­han
hänkin oli vähän liika hyvä per­heeseensä
ja seurapiiriinsä verraten.
Kuitenkaan, ei minulla ole mitään
teitä vastaan, vaikkapa olettekin niin
liika puhtaita."
Topi nauraa hohotti Brendan hu­vittavalle
puhetavalle ja Elsie koetti
vastenmielisesti hymyillä. Brenda
jatkoi selitystään: "Niin, ehdottaisin
että VVinifred ja sinä muuttaisitte
tänne farmille. Onni. V^erot vasta
lankeavat maksettavaksi syksyllä ja
talvella, siis teillä ei olisi huolehti­mista
vuokrasta eikä mistään.
IMyöskin sinä saat luvan käyttää au­toa
että pääset työhön, minä en sitä
tarvitse, en täällä niin usein käy
omaisuuttani katsomassa. Minä teen
h3rvää palkkaa piikapaikassani ja ai­na
tulee lisää. Kun otollinen tilai­suus
saapuu, myymme farmin. Onni,
ja jaamme rahat."
"Mitä sinä tästä ajattelet, VVini­fred?"
Onni kysyi vaimoltaan helläs­ti.
"Se riippuu sinusta." \Yinifred
vajosi syvemmälle tuoliinsa. Hetken
hän ajatteli, kuinka rauhallista
täällä tulisi olemaan — ei junan kb.
kuvaa vihellystä, ei nokea, eikäratj.
semista. Samalla hän sentään muis.
ti, että paikka oli Brendan omaisuut,
ta, ainakin puoliksi. Tämä oli hir.
veä paikka — täällähän oli tapahtu-nut
sellaista mitä harvat ihmiset edes
ääneen sanovat vaikkapa kuinka ri-voa
kieltä käyttäisivät, kuinkahan
voisi tänne tulla? Kuitenkin, kuin.
ka voisi hän miehelleen sanoa mitään
pätevää syytä selittäkseen vastenmi^
lis3ryttään, eihän hänkään voinut
sellaisia asioita kertoa, ei edes omalle
miehielleen mainita.
"No, ajattelen että Winifred voi
täällä paljon paremmin", päätti Onifi.
"Muutammesiis tänne heti viikoa-lo-pulla."
Viikot ennen pikku Anelman syn-tymää
menivät nopeasti. "VVinifred a
voinut oikein paljon tehdä paikan
puhdistuksessa eikä muissakaan
muuttohommissa, koska kaikki kul-keiiiinen
oli hänelle jo hankalaa.
Kuitenkin olihan sitä aina jotakin
helpompaa, joten farmi saatiin jon­kun
näköiseen kuntoon. Onni teki
työtä talon kunnostamisessa joka ilta
ja vapaa päivinään ja jostakin syystä
Elsie tuli keveämmissä töissä \Vini.
frediä auttamaan.
1943
'Sinulla näyttää olevan paljon ai­kaa
nykyään", huomautti VVinifred.
Hän tiesi että hänen olisi pitänyt olla
kiitollinen Elsien a\^sta. Sentään
tosi oli että tytön vierailut ainoas­taan
hei-niostuttivat häntä. Vaikka
päivä olisi alkanut minkälaisella pu­heenaiheella,
niin se aina johti lo­pulta
yhteen asiaan — Brendaan.
VVinifred nykyisessä kunnossaan oli­si
mieluimmin keskustellut vaikka
mistä, vaan ei Onnin siskosta. Tä­hän
saakka ei hän koskaan ollut
aavistanutkaan että Elsie niin täy­dellisesti
tiesi joka ikisen seikan
Brendan elämästä — kenenkä mie­hen
kanssa tyttö oli ensiksi ollut
suhteissa ja kuka oli seuraava. Pe­losta
vapisten VVinifred odotti että
Ensie mainitsisi sen kaikista hirveim-män
jutun. Mutta Elsie ei nähtä­västi
sitä tiennytkään, ei ainakaan
siltä näyttänyt.
"Niin, minulla on paljon aiba,
Topi on löytänyt toista seuraa", vas­tasi
Elsie katkerasti ^^"'inif^edi^ huo­mautukseen.
Odottavan äidin hermostusta IL^*
si se että Brenda nykyään kirjoitti
Onnille melkein joka viikko. Ensin
Brenda oli kotona käynyt torstaisin
ja sunnuntaisin. Jos hänen oKsi
täytynyt junalla tai bussilla tehdä
matka, niin suurin osa palkastapa
olisi menn3rt kyytimaksuihin. mutU j
joku toiskielinen oIL häntä-kyydit-'«-1
mässä. Winifred värisrajatellessaaa
mistä Brenda oli mahtanut seilata
"mustalaisia" löytää. Ehkäpä he oli­vat
hyviäkin miehiä, vaan ei silti
näyttänyt. Turhaan hän koetti itsel-leen4odistaa,
että armenialaisten, s?y
rialaisten ja muitten sellaisten jou­kossa
oli monta hyvää ja kunnon iii*,
mistä. Ne tietysti oleskelivat omassa
joukossaan eivätkä seurustefl«J
Brendan kaltaisten kanssa. ^
miehet toivat mukanaan omituiii^j
liköörejä ja koettivat niitä tarjo«
Onnille ja VVinifredillekin. Ede&
senä sunnuntaina oli ^.
laisen vierailun jälkeen purskahta­nut
hysteeriseen itkuun.
Jatkuu.
Jokela, toi
Rakas Eeva,
Pitäisi kai ^
olet feminiini, i
lostaa kanamai
päänsä pitäisi
vielä vähemmäi
sellaisia sanoja,
märrä. Minull
peräinen taipun
mitä ei pitäisi,
fia todistaa jok;
parhaiten tienne
Äiti on taas s]
nossa. Hän istu
virkkaa minulle
juo jonkun y-kahvia.
Pelkäi
liiasta kahvista i
koilleni. Eilenki
sikynimentäkuus
hän hänen satakc
ruhonsa vaatia ei
meikäläisen luuk.
sentään aina liika
Latva-juttua
masta päästyäkir
ettei ollut minun
ollut tullut vielä
uskonut sitä.
nä>ttäneen sulha
maa. ettei hän u:
destaan yrittämää
sä olisin voinut hi
käänlaista naamas
pun jälkeen nähny
roaankaan saatikk
Koetin selittää i
va oikein todestaai
niin hän yrittää vi
kaus ei väsy, ei mi
väär\-yttä. Ehkäp
liittoasiassa seurai:
ohjetta "vaikuttaa
kiirettä, mutta kun
poa". Äiti vastasi
kaikin puolin viis;
dattaisi hänen neu>
laisten ajatustehtai
mitä saksalaiset läl
le, on humpuukia,
teamaan, e t t ä täyt}
kua ja niraismiehe
seen lausua noin o
piteitä.
Kaiken varalta :
noihin, ettei äiti v
le\'ite]lä muualle, ei
le. Lainasin seppä
sakset. Perheeni i
muuden unta nappa
hei in langan poikki,
roiksi koukuiksi ja y
puotinuoralla. Oli
kätevä pienessä pioi
Lukkarin puhelin oi
epäkunnossa, .vaikka
monta päivää tutkin
jaa. ia puhelinta, mi
dy.
Lauantaina vihdoi
pui. Olin Lempin
nia^sa marjapensait
"Sun haltuus rakas
puustellin portille,
saapumista siitä hoi
muodostuu jalkojeni
ylhäisyytensä \-ilkais
takalistooni, mutta/
armahaistaan, mikä s
ie anteeksi. Siniset
f^vat tusinatavaraa, ja
piha on yhtä ilmeetön
Lempi sensijaan k
ja tutki ujostelematta
"Onko neiti kotona
Lempillä.
«