Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 24, 1936

              Canadan suomalaisten kauno­kirjallinen
viifikolehti
tarjotaan kaikkien isuomalaisten tilat­tavaksi.
^Tilaushinnat:
1 vk. $2.00
6 kk 1.10
3 kk. .60
Ulkomaille
1 vk. $3.00
6 kk. 1.65
Irtonumerot 5 senttiä
Liekki ilhiest^ jokaisen viikon lau­antaina
12-sivuisena, sisältäen parasta
kaunokirjallista luettavaa kaikilta aloil­ta.
,
Asiamiehille myönnetään 20 prosen­tin
palkkio.
löytäkää asiamiesvälineitä jo tä­nään.
Kustantaja: Vapaus Publishing Co.
Ltd.
Liekkiin aijotut kirjoitukset osoi­tettava:
P.O. Box 69 Sudbury. Ont
.f
L I E K I N tässä numerossa julkaisem­me
tmsen kirjoituskilpailun, joka al­kaa
t.k. 25 P: nä. Olemme varmat
siitä, että kirjoituskilpailu saa osak­seen
vielä suuremman huomion kuin
edellinen, sillä useat vasta-alkavat ky­näilijät
näkivät v^iime kilpailun aika­na,
että ei se ole mikään "konsti" ky­hätä
kokoon kirjoitusta. Kun halua
ja tarmoa riittää, niin kyllä sitä kir­joittaa
voi, jolla vähänkin on siihen
taipumusta.
Kuten kirjoituskilpailun säännöis­sä
näkyy, on siinä merkitty erikoisesti
kohta, että kirjallinen varkauden har­joittaminen
on ankarasti Aiellettyä.
Viime kilpailun aikana jotkut kir­joittajat
si^ä harrastivat. Se on runiaa
ja alhaista. On luonnollisesti selvää,
että helpoimmalla sitä päsee, kun ot­taa
ja kopioi jonkun kynäilijän kir­joittaman
kirjoituksen. Mutta se on
kuitenkin varkautta, aivan samanlais­ta
kuin suoraan anastaisi toiselta jo­tain.
Sellainen ei ole sallittua, vaan
jokaisen tulee Pyrkiä omintakeiseen
työskentelyyn kirjallisella alalla.
Liekin ensimäinen kirjoituskilpailu, joka alkoi viime vuoden joulukuulla
ja.päättyi tämän vuoden tammikuun 31 p:nä, sai odottamattoman hyvän kan­natuksen.
Lukuisat kirjoituskilpailuun osanottajat ovat ryhtyneet Liekin va­kituisiksi
ayustajiksi ja heidän tuotteitaan ovat lukijamme saaneet lukea Lie­kin
ilmesiymisestä saakka. /
Saadaksemme yhä laajemmat suomalaisten kynäilijäin joukot kehittä­mään
kirjallisia harrastuksiaan, julistamme taas uuden kirjoituskilpailun alka­vaksi
t.k. 25 p:nä jä kestää kilpailu joulukuun 20 p:ään.
Useiden lukijaimme toivomuksesta teemme viime kirjoituskilpailun sään­nöissä
useita muutoksia. Uuden kirjoituskilpailun säännöt ovat seuraavat:
I. Kilpailuun voivat osallistua kaikki muut suomalaiset kynäilijät, paitsi
eivät tämän mantereen suomenkielisten sanomalehtien ja jidkaisujen toimit­tajat^
sekä eri järjestöjen palkkalistalla olevat toimitsijat.
• 2. Kirjoitukset saavat olla mitä aihetta tai alaa käsitteleviä hyvänsä, mi­käli
ne eivät edistä sotaa ja fasismia.
3. Kirjoitusten tulee olla ehdottomasti omintakeisia. Kirjallisen varkau­den
harjoittaminen kielletään ankarasti.
4. Runoja ei lasketa kilpailukirjoituksiksi.
5. Kirjoitukset saavat olla korkeintaan 700 sanaa käsittäviä. Tämän sana-määrän
ylittäviä kirjoituksia ei lasketa kilpakirjoituksiksi.
6. Kaikkiin niihin kirjoituksiin, jotka ovat aiotut kilpailua varten, tidee
merkitä sana ''Kilpakirjoitus" ja kirjotuksessa olevien sanojen lukumäärä.
Muussa tapauksessa ei kirjoituksia hyväksytä kilpakirjoituksiksi.
7. Jokaisen kirjoittajan tidee ilmoittaa toimitukselle oikean nimensä ja
osoitteensa .
8. Kilpakirjoitukset julkaistaan lehdessä toimituksen harkitsemassa jär­jestyksessä
9. Toimitus pidättää itselleen oikeuden harkita, mitkä kirjoitukset ovat
julkaisemisen arvoiset. Mikäli joku kirjoitus ei ole julkaisukelpoinen, siitän
ihnoitetaan kirjoittajalle' \
10. Kirjoituskilpailu kestää lokakimn 25 p:stä joidith^^ päivään.
II. Palkintolautakunnan muodostavat P. Mertanen Torontosta, Annie
Ruissalo Fort Francesista, Lempi Jokinen, Martta Setälä, E. Smith ja J.
Saari Sudburysta.
12.Patkinnotovatseuraaväf: ensimäinen toinen ^S] kolmas $5;
neljäs ^5, sekä 10 kirjapalkintoa kehoituspalkintoina.
Ym. likeiiinieoimettomiiiiksia
Kirj. Katri Vala
Muistavatko L I E K I N lukijat, että
imKKj täyttää pian l vuoden? Ensi-tämmikuussa
tidee kuluneeksi vuosi
siitä, kun LiT-KKi alkoi ilmestyä sään­nöllisesti.
Tämän merkkitapauksen
kunniaksi ilmestyy LIEKKI 5/7/o/« m-koisena
vuosinumerona, smirempdna
tavaiiista. Tätä numeroa varten tidisi
L I E K I N dvustajien myöskin valmistua,
kirjoittamalla jonkun erikoisen kir­joituksen
tähän numeroon. Tehkääm-we!
L I E K I N vuosinumerosta yhteisin
voiviin tätä merkkipäivää vastaava
lehti! Tähän mimeroon aiotut kir­joitukset
tulee varustaa merkinnällä
**vuosimimeroon", ettei niitä vahin­gossa
käytetä muihin lehtemme nu­meroihin.
Kun rupeamme julkaisemaan kilpa­kirjoituksia,
niin täytämme myöskin
samassa yhteydessä useiden ystäviem­me
toivomuksen. Alam mc silloin
julkaista erikoista pikku osastoa, jos­sa
aina mainitsemme kunkin kirjoi­tuksen
kohtalon", olkoon sitten ky­symyksessä
kilpa- tai muu kirjoitus.
Siis kvnät heilumaan kaikkialla!
• •
TOIMITTAJA.
CLEAR XAKE, Man. — Kun ih­misiä
täynnä deva autobussi oli mat­kalla
Rfding Moun^ainin kansallis­puistossa,
hyökkäsi kookas uroshirvi
bussin kimppuun. Hyökkäyksen seu­rauksena
menetti bussi likasuojan ja
ovenrivan.
HERRA ja rouva Morötin avioliitto
oli pitkälle kehittynyt. K. o. avio­liitoille
tunnusomaista on sanojen
säästeliäs käyttö: ollaan hiljaa ja n.s.
annetaan sielujen puhua. Ainoastaan
erimielisyyksien sattuessa käytetään
sanoja tai muita välineitä.
Eräänä iltana herra Morot ei ollut
kokouksessa. Hän loikoi ja luki "Sie­lunelämää
biologisena ilmiönä." Rou­va
Morot käsitteli hänen takkinsa si-sustetta.
Hän eliminoi pois reikiä
siitä panemalla paikan näiden tosiasi­oiden
päälle. En voi salata sitä, että
hän oli hiukan ikävystyneen näköinen,
sielujen keskustelu voi olla hienoa,
mutta toisinaan kuivaa.
— Kuule, sanoi herra Morot su­keltaen
esiin Sielunelämästä, jos vi­hainen
härkä ahdistaa sinua avonai­sella
niityllä, voit pelastua heittäyty­mällä
ojaan.
Rou\'a Morot hätkähti, mutta huo­mattuaan,
että oli todellakin kysymys
jonkinlaisesta keskustelun alusta, hän
\^itellen tointui ja virkistyi.
— Onko se psykologiaa? kysyi hän.
]\Iinusta se oh liikenneohjesääntö.
Herrat Morot katseli häntä säälien.
—: Sinun pitäisi todellakin lukea
joskus filosofisia teoksia. Eihän ih­minen
voi kehittyä lukemalla romaa­neja.
Kaikki romaanit ovat ajanvie-tekirjallisuutta.
—.Mutta Hamsun, Undset, Gals-
>Yorthy... yritti rouva Morot.
. — Kaikki, sanoi herra Morot. Vain
Schopenhauer ja Nietzsche ja muuta­mat
harvat muut voivat kehittää ih­mistä.
— Sinä sanoit, että minun pitäisi
heittäytyä ojaan, kun härkä ahdistaa
minua avonaisella niityllä, väisti rou­va
Morot. Mimista tämä sinun neu­vosi
on ajallisesti, paikallisesti ja vuo-denajallisesti
myöhästynyt. Mehän
asumme nykyaikaisessa Helsingissä,
• jossa härät ovat niin vanha asia, et­tei
niitä ole edes museoissa. Sitä­paitsi
on keskitalvi.
— Oi sinä Jiaisen älyl sanoi herra
Morot musertavasti. Ei museoissa!
Mutta lihakaupassa niitä on. Per-heenemäntänä
sinun pitäisi se tietää.
— Lihakaupassa olevaan härkaän
nähden minulla on yhote, minun ei
tarvitse heittäytyä ojaan. Sitäpaitsi
täällä ei ole kunnollisia ojia saata­vissa,
on vain katuoja, jota voi käyt­tää
ainoastaan vertauskuvallisesti il­mentämään
ihmisen rappiota tai muu­hun
sellaiseen.
Herra Morot vaipui Sielunelämään.
Oli aivan hiljaista, vain radio soi-läntisen
naapurin puolella, viulu poh­joisen
ja yläkerrassa todennäköisesti '
muuteltiin huonekaluja. Mutta rou­va
Morot kaipasi todella muutakin
virkistystä. Viikko oli ollut yksitoik­koinen.
Herra Morot näet oli persoo­nallisen
vapauden innokas puoltaja.
Se tarkoitti sitä, että hän oli mahdol­lisimman
paljon kotoa poissa ja rouva
^lorot oli mahdollisimman paljon ko­tona.
Herra Morot nautti siitä, että
häntä odotettiin kotona. Rouva Mo­rot
tuskin nautti siitä, että hän
odotti, mutta imuuten olisivat avio,
pupHsot voineet kadottaa toisensa ko^
konaan näkyvistään, ja rouva iloro-tm
imielesta tämä; ;nakyminen sentään
jollakin tapaa kuului avioliiton ole­mukseen.
Sitäpaitsi herra Morot ni­mitti
rouva Morot in Jiarvoja poissa­oloja
"juoksemiseksi", hänen omana
olivat nimeltään "tärkeät asiat".
Rouva Morotinr mielestä persoonaUi^
nen vapaus oli mystillinen käsite
mutta naiseltahan puuttuu logiikkaa!
Nyt kaipasi siis rouva Morot virkis­tystä
ja kiipesi rohkeasti yli hiljai­suuden
muurin.
— Miksi et neuvo minua, miten
voin välttyä joutumasta väärällä puo­lella
ajavan auton alle tai ainakin
siirtää sen toistaiseksi? Se olisi ajan­kohtaisempaa.
— Hyvänen aika, pidä silmäsi
auki! huudahti herra Morot.
— Niin pidänkin, mutta kadun yli
mennessäni täytyy minun katsoa oi-keia
ajavia autoja, ensin vasemmalta
tulevia ja kadun puolivälistä oikealta
tulevia. Jos tarkkaisin väärin ajavia
autoja, joutuisin oikein ajavien alle.
Väärin ajava kuljettaja sentään jou­tuu
syytteeseen rniniin kuolemani tai
taittuneiden jalkojeni vuoksi, vaikka
eihän siitä enää ole, minulle persoo­nallisesti
apua. Sano, mitä pitää teh-
•dä?
— No, hyppää ojaan! sanoi herra
Morot leikkisästi yrittäen vaipua taas
Sielunelämään. Mutta rouva Morot
ei hellittänyt.
—- Tarkoitatko, että nähdessäni
väärin ajavan auton juoksen rauta­kauppaan
ostamaan lapion ja kaivan
ojan?
Herra Morot katseli puolisoansa
silmät täynnä filosofiaa.
— Oletko sinä leikkisä? kysyi hän
lempeästi. V'oithan ampua kuljetta­jan.
Hätävarjelusta.
Rouva Morot pudisti päätään.
— Tuo kuulostaa meikäläisiltä sa-nomalehtiotsakkeilta.
Ei se käy. Auto
kulkee sittenkin. Kumin voisi ehkä
ampua. Mutta minä en ole koskaan
saanut osumaan siihen, mihin olen
tarkoittanut^
— Oletko-sinä käsitellyt pyssyä?
huudahti herra Morot kauhistuneena.
— Kyllä, kun olin vielä nuorempi
kuin nyt. Rauhoitu, ne olivat vain
halkoja tai oikeammin pino, 5 metriä
leveä ja 2 metriä korkea. Kyllä minä
osasin sentään pinoon joskus, mutta
en siihen halkoon, jota olin ajatellut.
Herra Morot vaipui Sielunelämään.
Rouva Morotmietti liikenneproblee-mia.
Suhteellinen hiljaisuus vallitsi.
Huonekalut eivät kiinnostaneet enää
yläkertalaisia. Radio lännessä välitti
jonkin kuunnelman tappelukohtausta.
Viulu soitti kymmenettä kertaa As­falttikukkaa.
— Heureka! huudahti rouva Mo­rot
jonkun ajan kuluttua.
— Sinä olet suulas, valitti herra
Morot.
— Olen pelastanut ihmiskunnan,
sanoi rouva Morot. Kuulehan nyt:
ihmmen on varustettava kevyestä
.mutta lujasta metallista valmistetuUa
kUvellä hiinkuiri kUpikonna. Vaaran
uhatessa bän heittäytyy kadulle ve­täen
kUven suojakseen ja vaarat _ine-nevät
hänen yUtseen vahingoitta­matta
häntä.
— Mutta milloin hän sitten pääsee
kadun yli? kysyi herra Morot.
Rouva Morot tuijotti vaieten
manteien reikään herra Morotin takin
s i s u s t a . (Kangas oli sikama^
huonoa.) Elämä on täynnä ongei
mia... -: