Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 9, 1943

              Jatkoa.
Johnysta oli tullut tarkka-ampuja
ja 'hän oli kaatanut lihaa, jonka he
kolmisin olivat kotiin kantaneet ja
savustaneet talven varalta.
Kaksi kuukautta joulun jälkeen
sai Judith maksuosoituksen Juhanil­ta,
ja hän yritti säästää niistä niin
paljon kuin mahdollista aitalankoja
varten. - ~
Keväällä sitten saapui Juhani ko­tiin,
mutta aivan poikkinaisena. Hän
oli juonut ja pelannut viimeiset ti­linsä
kaupungissa.
Rahoilla, mitkä Judith oli saanut
säästetyksi noista yhdeksästäkymme­nestä
dollarista, ostettiin aitalangat
ja siemenet, mutta ne lehmät, jotka
piti jo tänä kesänä hommata, jäivät
saamatta.
Joe, kuullessaan tuon ikävän asian,
lupasi heille kuusi vanhemmanpuo­leista
lehmää vasikoittensa kanssa,
jos Johny nuorempi kulkisi hänen
poikiensa kanssa karjapaimenena ke­sän
ajan, sillä hänen karjansa oli jo
liian monilukuinen kahden pojan
huolehdittavaksi. Hän heti pani nuo
lehmät pojan nimelle, sillä tekihän
poika myös työn niiden ansaitsemi­seen.
Joe lainasi myös ratsuhevosen
kesäksi, sillä Johnyn hevonen oli vielä
liian nuori työhön. Usein Nelly täyt­ti
veljensä tehtävän, sillä hänestä oli
yhtäkkiä kehittynyt kuudentoista-vuötias
neitonen, joka pystyi ratsas­tamaan
kuin "kaupoika".
Lehmät kulkivat yhdessä laumas­sa
Joen lehmien kanssa, mutta Joe ja
Steve polttivat niiden reiteen leiman,
joka oli ympyrä ja sen poikki viiva.
IMyös vasikat saivat samanlaisen lei­man
reiteensä. Vain kaksi vasikois­ta
oli sonneja. Syksyllä Johnylla oli
kymmenen päätä käsittävä karja.
Rahoilla, jotka hän sai myydessään
kaksi sonnivasikkaa, osti hän lasit
navettarakennukseen, jonka he olivat
pystyttäneet hirsistä, mutta katto
täytyi tehdä päreistä, joita hän oli jo
viime talven aikana halkonut sisällä
ja jossa työssä Nelly ja äiti olivat u-sein
häntä auttaneet, etenkin puiden
kotiin tuomisessa. Keväällä olikin
heillä suuri kasa päreitä ladottuna
sievään pinoon talon takaseinälle.
Kun navetta oli valmis ja sato kor­juussa,
alkoi taas Juhani jutella i -
tään menostaan talveksi. Judy oli
luullut että hän jäisi täksi talveksi
kotiin, sillä olihan heillä nyt heiniä ja
viljaa tarpeeksi asti, ja perunoita
myydäkin. !Mutta Juhani näytti ai­van
kauhistuvan ajatustakin jäädä
talveksi aavikolle, hänen täytyi pääs­tä
idän metsiin! Judith pelkäsi pa­hinta.
Hänen naisen vaistonsa sa­noi
hänelle, että hän oli menettämäi-sillään
miehensä — mutta mitä hän
voisi tehdä sille? Hän rakasti mies­tään,
mutta hänen rakkautensa oli
kykenemätön pitämään tätä kotilie­den
lämmössä. Juhani oli kuin
muuttolintu. Joka syksy, kun muut­tolinnut
alkoivat lentää etelään, tuli
tälle halu päästä itään.
* * *
Taas tuli kylmä talvi, ja elämä aa-vikkomajassa
kulki entistä tasaista
latuaan. Judith oli laihtunut huo­lesta,
joka häntä painoi kuin raskas
taakka. Jouluksi hän sai taas viisi­kymmentä
dollaria, mutta se olikin
kaikki, mitä Juhani hänelle lähetti.
Karja oU suuri ja tyÖ raskasta, \'aik-ka
Johny ja Xelly tekivätkin suuren
osan siitä. Kun karja tuli sisälle,
alkoivat he Iv-psää lehmiä, sillä vasi­kat
ei^*ät enää tarvinneet maitoa. Ne
eroitettiin niitä varten tehtyyn karsi­naan.
Kermalla he saivat vähän l i ­sätuloja,
mutta se oli vietävä asemal­le
joka viikko. Usein Joe kyllä vei-sen
omansa mukana ja toi heidän pos­tinsa.
Vain silloin kun oli paljon os­toksia
suoritettavana täytyi Johnyn
tehdä matka suurilla ja hitailla työ­hevosilla.
-Kxm isM'oli-liukUnur"kevääseen,
alkoi Judith varttoa miestään kotiin.
Tämän kirjeetkin olivat harvenneet
harvenemistaan, viimein kevätpuolel­la
tauoten kokonaan. Mutta kun kyl-musta
varsa", sanoi Phil kesken ker­tomuksensa.
"Se on minun!" sanoi Johny omis­tajan
ylpeydellä.
Phil hypähti heti ylös-ja käveli ai­van
aidan viereen tärkastafnaan var­saa.
"Mutta todellakin — mistä olette
saaneet tuon varsan?"
"Se on Nancyn varsa", selitti Joh­ny-
. "Tuon raskaan Clydesdalen var­sa?"
kysyi Phil ihmeissään.
vöaika oli käsissä, ei JuhaniaJiuulu- ky's•yNi iiJno, hnmyi kvääs hväink al oNukaknacaynstsuän eoenn?a",
nut kotiin. Judithin täytyi tehdä >*Niin mikä! Sehän on niin kauka-kylvötyö,
sillä Johny kulki karjan na juoksijasta kuin kuu on aurin-mukana,
joka oli lisääntynyt kuudel- gosta. Kellä on tuon varsan isä?"
Ia vasikalla. Karja kulki taas Joen "En tiedä. Se karkasi — tarkoi-karjan
mukana niinkuin edellisenä- tan — Nancy karkasi — ja se oli
kin kesänä ja vasikoiden reisiin pol- mennyt neljäkymmentä mailia. Me
tettiin tuntomerkki niinkuin niiden löysimme sen viimein eräältä halli-emänsäkin
olivat saaneet edellisenä tuksen koefarmilta, jossa oli paljon
kesänä. Judith oli myynyt vuohen- kauniita hevosia, siellä oli seuraavalla
vasikat, joten heillä ei ollut nyt muu- viikolla karjanäyttely", selitti Johny
ta kuin alkuperäiset kolme ja niiden innokkaasti, sillä hän oli nähnyt nuo
tämänkesäiset vohlat. Kanat kyllä jalot hevoset koefarmin aitauksessa,
olivat lisääntjTieet eikä niiden munia "Nancy oli reväissyt itseensä suu-teä,
sanoi hän: "Jos te ette pahakvu
niin haluaisin jäädä taloon edelleen
En halua palkkaa työstäni, mutta ha­luaisin
nähdä mitä tuosta hevosesta
.kehittyy. Voisin auttaa teitä talven-aikana
töissä ja keväällä taas opet­taisin
Pataässää, niin että kun tulee
ratsastuskilpailut Calgaryssa, voisit,
te antaa hevosen koettaa onneaan.
Olen koettanut ottaa selvää Pataäs^
sän isästä ja olen varma että se oli
"Lightning", tuo kuuluisa juoksija,
mutta joka oli jo liian vanha ottaak­seen
osaa kilpailuihin johonkin vuo-teen.
Tuo rataveteraani oli vain
kunniavieraana näyttelyssä. Se oli
ainoa ori Nancyn siellä vieraillessa."
Philip veti taskustaan tukon kirjeitä
jotka todistivat hänen epäilyksensä
oikeaksi.
enää voitu käyttää kaikkia. Liiat
myytiin asemalla olevaan kauppaan.
Judith usein kaipasi miestään. Oli­ko
tämä jättänyt hänet ja perheensä?
kyseli hän usein itseltään. Kuinka
Juhani voisikaan tehdä tuollaista —
hänen oma Juhaninsa! Usein vie­reen
haavan, sillä se oli hypännyt ai­dan
y l i " , jatkoi Johny.
"Kyllä se hyppy oli sen haavan ar­voinen.
Haluaisimpa tietää mikä
tuon varsan isän riimi on. Kyllä
Nancy näkyy osanneen valita oriin.
Tuo vatsa on arvokas eläin -— jos
rahti k 3 ^ e l hänen silmäkulmaansa, se olisi oikeassa paikassa."
mutta hän pyyhki sen kiireesti pois,
ettei lapset sitä näkisi.
''Mikäs sitten on vikana tässä pai­kassa?"
kysyi Johny kummastellen.
"Se vain, että tämä on kaukana
, juoksuradalta, missä tuo eläin pitäi­si
olla. Jos tuo varsa olisi Kentuc-kyssa,
niin ..
Judith oli myös tullut ulos, näh­dessään
tuon varsojen ihailun karja-kujalla.
"Minä tunnen hevoslihan, kun
näen missä on sitä oikeaa!" kuuli hän
Philipin sanovan saapuessaan paikal­le.
"Kuinka vanha varsa on?" kysyi
tämä huomaten Judithin tulon.
"Se oli kahden vuoden vanha pari'
kuukautta sitten", vastasi Judith hy­myillen
toisten innostukselle.
"Kun on kiireimmät työt ohi, a-
Syystöiden ajaksi täytyi hänen
palkata mies, vaikka siksi täyt3rik'n
hänen pyytää Johnia myjmiään yh­den
hjrvän lehmän. He saivat sii­tä
eräältä uutisasukkaalta sata dol­laria,
sillä se oli täysirotuinen An-gus-
lehmä.
Mies, jonka he sitten palkkasivat
Juhanin tilalle syystöidsn "Sjaksi, oli
noin neljänkymmenen ikäinen, lyhy-enpuoleinen
ameriikkalainen. ' Hä­nen
nimensä oli Philip Norris ja hän
oli syntynyt Kentuckyn valtiossa —
niinkuin hän itsensä esitti Judithille.
Hän oli tullut elonkorjuukängin mu­kana
lännelle, sillä hän halusi nähdä
mitä Canadan aavikolla oli tarjptta- lamme opettaa varsaa, se on juoksi-vana.
ja", sanoi Philip nostaen varsan jal-
Phil oli hiljainen luonteeltaan, .koja yksitellen ja tunnustellen.niiden
mutta halukas kertomaan seikkailuis- joustavuutta.
taan etelävaltioissa. Eräänä iltana, Judithia vähän pakkasi nauratta-kun
vilja oli saatu kuhilaille, kertoili maan tuo touhu. Että juuri Nancyn
hän erästä seikkailuaan kilpa-ajora- varsasta tulisi juoksija, oli aivan ty-dalla,
sillä nuorena ollessaan hän oli perää ajatellakaan!
ollut "jockeyna" Kentuckyn kuului- Mutta kun syksy teki tuloaan, näki
salia kilpa-ajoradalla. hän outoa touhua karjapihalla. Pa-
He istuivat kaikin rapuilla. Phil, taässän hoikkiin kinttuihin käärittiin
Johny ja Nelly, Judithin vielä järjes- siteitä ja niitä hierottiin ja tehtiin jos
tellessä oleskeluhuonetta. mitä — ja välistä taas koetettiin sitä
Juuri kun PhU oli kerinnyt kes- juoksuttaa. Johnysta kehittyi hyvä
kelle parhainta kertomustaan, varsat ratsastaja tuossa touhussa. Phil o-juosta
tömistivät karjakujaan. Var- petti poikaa käsittelemään hevosta
sat näet olivat aina olleet kahden lai- oikealla tavalla. Sen täytyi Judithin-tumella
sillä aikaa kun työhevoset o- kin myöntää. Hän itsö oli jo liian
livat töissä. Mutta nyt Joe oli vienyt raskas ratsastamaan varsalla, mutta
Nancjm ja Kingin lainaan ja omille pojan täytyi oppia jockeyksi ja opet-pelloilleen,
sillä hänen raskaat työ- taa hevosensa "maasta ylös", niin-hevosensa
alkoivat tulla kovin van- kuin hän tapasi sanoa,
hoiksi vetämään raskasta leikkuuko- Johny oli hintelä niinkuin isänsä,
netta — nuoret hevoset olivat vain o- täysi vastakohta Nellielle, joka oli
petettu satulahevosiksi. Siksi Joe oli kuin äitinsä nuorena,
luvannutkin tulla ensin leikkaamaan Ennenkuin lumi oli maassa, ravasi
naapurinsa viljan, sillä aikaa kun hä- Pataässä kuin sirkushevonen. Ju-nen
oma viljansa kvpsyisi, sillä se oli dithin rinta oli pakahtua ylpeydestä
kylvetty myöhemmin. Nyt oli kaura nähdessään poikansa tuon kauniin
leikattu ja kuhilailla. kiiltävänmustan hevosen selässä. Ne
Pataässä himasi Johnylle aidanta- olivat niin kaunis pari katsella yhde^;-
kaa, vaatien kauraosaansa ja Rusko, sä, aivankuin nuoruudeirinnostus oli-
Nelhni nimikko, toisti vaatimuksen si pulpunnut ehtymättömänä lähtee-nä
heistä molemmista.
-Mutta kylläpä teillä on sievä Kun tuli aika että Philipin piti läh-
Talvi kului hupaisesti. \aikka
Julith kaipasikin miestään, ei hän oi-lut
kuullut tästä koko talvena. Vas-ta
keväällä, kun lumi oli jo sulannut,
näki hän eräästä Ontarion sanoma­lehdestä
erään otsikon ja Juhanin va­lokuvan.
Häntä etsittiin erään mie­hen
murhasta. Judith oli pyörtyä
kun häh luki tuon kamalan uutisen,
että hänen oma Juhaninsa olisi mur­hannut
miehen — toisen naisen täh­den!
Ja nyt häntä etsittiin vastaa­maan
teostaan. Hän ei ilmaisut tuo­ta
kauheaa tietoa lapsilleenkaan,
vaan poltti sanomalehden ennenkuin
nämä ehtivät nähdä sen sisällön.
K u n toukotyöt oli taas tehty, alkoi
taas tuo vähän keskeytynyt varsan
opetus. Nellyn Ruskosta oli tullut
p'an sellainen satulahevonen kuin sii­t
ä koskaan tulisikaan, mutta Pataäs-sästä
piti tulla enempi kuin vain sa­tulahevonen.
Noin puolivälissä toukokuuta sai
Judith kirjeen etsivältä. Häntä vaa­dittiin
tulemaan itään — tuntemaan
miehen ruumis, jota epäiltiin Juhanin
ruumiiksi. Miehen taskusta oli löy­detty
Judithille osoitettu kirje ja sii­tä
arveltiin ruumis olevan Juhanin.
Miehen kasvot olivat murskautuneet
aivan muodottomiksi, siksi eivät vi­ranomaiset
voineet siitä tuntea. Kir­jeessä
oli rautatielippu ja vähän ra­haa
matkaa varten.
Lapset olivat ihmeissään kun kuu­livat
äitinsä lähtevän itään eivätkä
tienneet siihen syytä. IMutta Judith
ei voinut sanoa miksi hänen täytyi
tehdä matka, eikä myös sitä, että hän
tekisi sen kruunun kyydillä.
Kun hän saapui kaupunkiin, ajoi
hän heti poliisiasemalle, josta hänet
vietiin vainajan äärelle. Nähtyään
arkussa makaavan miehen, tiesi hän
heti että se ei ollut Juhani. Juhanil­la
oli yksi litistynyt sormi, jota ei
tällä miehellä ollut. Tämän miehen
sormet ohvat aivan normaaliset. Mut­ta
samalla tunsi hän vanhan rakkau­den
miestään kohtaan ja halusi pelas­taa
tämän. Kun hän nosti katseensa
ylös, kohtasi hän poliisipäällikön kat­seen
tarkastavan itseään.
"Kyllä se on mieheni ruumis", sa­noi
hän kuivaten silmiään nenäliinal­la,
"ei ole epäilystäkään siitä". Hän
oli huomannut arven miehen vasem­massa
ranteessa ja sanoi Juhanilla
olevan sellaisen. Hän oli valehdel­lut
— mutta vain rakkaudesta mie­heensä.
Vasta myöhemmin häntä vahan
puistatti että oli tehnyt niin. -^illä kä­vi
selville että ne olivat olleet Juha­nin
herikivakuutuspaperit, jotka tä­mä
oli aikonut lähettää postitie vai­molleen,
ja jotka olivat löytpeet
tuon kuolleen miehen tasku.-ta.
• * •
Judithille maksettiin tuhat dolla-r'a
henkivakuutusta, joka oli tävrin