Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 14, 1939

              LAUANTAINA, TAMMIKUUN 14 PÄn^NÄ
(Jatkoa)
s; lonie säilytti laatikoiden avaimia
ia hänen emäntänsä konelukon avain­ta
-Mutta välistä mrs Savaran, joka
terävästä liikeälystään huolimatta oli
tavEitoman huolimaton, unohti sul-ea
yhdistelmälukon.
Avatessaan lippaan ftirs SävB"ran
a\ afi sielunsa. Sen vallitseva into-him
> tuli näkyviin. Hänen ihastuk-senra
jalokiviin oli vielä voimak­kaampi
kuin hänen tahtonsa toimia
oman päänsä mukaan. Mutta tuo
korujen palvonta ei ollut niin arki­päiväistä
kuin olisi luullut: jalokivien
todellinen arvo ei ollut otjuiittähut
omistajattaren sydäntä, vaan niiden
kajneus ja taidokkaat kehykset; toi-seli?
sijalla öli liiidien historiallinen
arvo ja vasta kolmannella niideh ra­ha-
arvo. Viimeksimainittu öli kiieltä-mätiä
hyvin suuri, joskaan ei niin
suunnaton kuin huhu kertoi.
joka esineellä oli oma osastonsa.
Eräi; laatikko sisälsi yksinotnaan sor­muksia,
toinen ka^uläketjuja, kolmas
rannerenkaita ja solkia ja neljäs se­kalaisen
kokelman omituisia esinei­tä,
jotka vain erikoisten ominaisuuk­siensa
vuoksi olivat käyneet vanhalle
rouvalle vastustamattomiksi.
Hitaasti ja hellävaroen mrs Sava­ran
otti esineen toisensa jälkc^en laa­tikosta,
jossa sormukset olivat. -Hän
unohti hetkeksi ruman aikomuksensa
Sidonien suhteen, mutta piian hän
huomasi jotakin, joka muistutti hän­tä
siitä, nimittäin tyhjän päikäri laa­tikossa.
,
' Sidonie", sanoi hän lempeästi.
"Rouva", vastasi Sidohie yhtä peh-neä;
lä äänellä.
'^Guisen herttuan arhetististjrmus..."
' K a i rouva muistaa,-että sen ke­hys
oli rikki ja minä säiri määräyksen
viedä sen jalokivisepäile."
Mutta nyt mrs Savärän ojentau­tui
ja katsoi Sidbhiehin kissamäifefen
tarkkaavasti fa silmissään ja h^iulil-laan
selvä ivahymy.
" Sid<*nie, sinä ikävystytät minut
kuoliaaksi. Kunpa kerrankin olisit.
niin mielevä, että huvittaisit minua
alkuperäisellä valheella. Tulen sai^
raaksi, kun aina saan kuulla sinulta
tuon saman vanhan jutun. Paljonko
sinä sait siitä?"
' Kymmenen dollaria", vastasi Si-donie
sävyisästi.
"£tkö enempää?''
Xuo panttilainaajat • —! Mitä
tehdä? Niillä ei sitteii ole omaatun­toa:"
; •
•Roisto:" sanoi mrs Sävärän hi­taasti
ja selvästi.
oli kuin tuulenpuuska, joka pi-nienää
tyynen vedenpinnan, ennen­kuin
myrsky puhkeaa.
•Sinulla on kuitti, luulisin?"
iässä se on, rouva." Sidonie ava­si
tottelevaisesti kätensä ja näytti pa^
P^n^appua, \ 'v
^-^rs. Savaran tarttui käppiinsä ja
J^un^artui eteenpäin; hänen teräk-senbarmaista
silmistään iski pahaa-ei^
ni3stavia salamoita.
Sunien onneksi puhelm soi.
^^rs. Savaran kuuli äänen vierei-
^^^tä huoneesta, tiuskaisi iikrästi ja
Sidonietä paholaiseksi. "Me-
^^tsomaan, mitä se on!" komensi
^an kii^•aasti. Ja kiiii Sidonie
Peasii katosi, vail^i hän tikafein tuo-raivoissaan
kuin iiaäi^tiikeii,
^OKa on menettänyt säaliiiisä:"
^'^tta se, niikä tuflein^ p^^^
lykätty tuomiemhÖiksi:'TOiilu-
^1=1 -yllä l^kia Sidötoi^ile.
"No?" kysyi hän tuimasti, kun Si-
Ipnie palasi.
"Nuori nainen, joka pyytää teidän
puheillenne; hän ilmoitti nimekseen
Grayce. Sanoin niille konttorissa,
että hänet lähetettäisiin heti tänne
ylös."
"Vai niin,. SÄBoUko-^sinä niin!"
Hän valmistautui sinkoamaan uiiden
salaman. "Millä oikeudella — - ^"
Anteeksi, rouva, mutta minä ar-,
velin, että tuo nuori nainen on tullut
•tänne rouvan ilmoituksen johdosta",
äelitti Sidonie nopeasti. "RöuVälla öli
niin kiire saada joku mainion miss
Biddlen sijaan, että minä —"
"Suu kiinni!" kivahti mrs. Sava­ran
ja sulki nopeasti jalokivilippaan.
• Sidönie sulki hiin ollen <)haet' huu­lensa;
Hän hjTn)dli jo salaa ajatel-
^ lessaan, miten hänen tällä kertaa oli
onnistunut' petkuttaa emäntäänsä,
"kun hänet saattoi ymmälleen mrs.
Savaranin erikoinen hymy, hymy,
jokasanoi: "Ahaa!", jos Sidonien vai­valla
hankittu kyky tulkita Mrs. Sa
varanin myrskynmerkkejä jotakin
merkitsi.
Se ennusti hirveitä asioita, tuo hy­my;
sen takana piili kamalia mah­dollisuuksia,
ja Sidonie oli kiitollinen
siitä lepohetkestä, jonka hän sai iiien-nessään
ovelle, johon nyt joku koput­t
i .:
Hän avasi, ja Cytithia tuli näky­viin.
Vaikka oli nukkunut kovin vähän
edellisehä yöhä — kun oli koettanut
laittautua mähdöilisirönian hyvään
kiihtooh seuraavaksi päiväksi — sei­soi
Cynthiä nyt kyiinyksellä raikkaa­na
ja kauniina kuiri kasteineii riiusu
aamun sarastaessa. Hänen hipiänsä Oli
heleä ja uhkui terveyttä, mihin epäi-leriiättä
reipas kävely öli vaikutta­nut.
Köyhän, miitta sivistyneen
naisen kekseliäisyydellä harien oli On­nistunut
kätkeä joukko piuitteitä Vaa-tetiiksessaäh.
Vaiti silihät saattoivat
ehkä kavaltaa hänet, sillä väsyihys
teki tie tavattoman suiiriksi ja tuin-miksi;
vaikkakin he saiiiallä loistivat
toivosta ja luöttäihuksösita. Sillä
vaikka hän öUkiri päässyt lähteinään
hiukäii myöhään J ä öli hukannut ai­kaa
silmäillessään turhaan Hei-aldin
palstoja löytääkseen Mrs. Savaranin
ilihoituksen, ei kuitenkaan kukaan
ollut tullut etinen häntä, kim hän i l ­moittautui
hotellin konttoriin.
iiän oli sahalla sanoen ihastutta­va,
sen myönsivät mrs. Savaran ja
hänen kamarineitsyensä heti paikalla.
Cyhthiän katse pysähtyi käuhii-seeh
vanhaan naiseen, joka istui pie­nen
pöydän takana ikkunan luona.
Hän täivtitti päätään hiukan ujosti.
"Mrs. Savaran?" hän kysyi.
"Minä se olen", sanoi mainittu
henkilö. "Ettekö käy sisään?"
Cynthia astui huoneeseen, ja Si­donie
siilki oven.
"Oikäa hyvä tulkaa peremmälle —
valööh", sanoi mrs Savaran ystävälli­sesti,
ja kim Cynthia totteli, hän jat­koi:
"Te halusitte ta\'ata minua?"
"Teidän ilmoituksenne Heraldis­sa
. v . " • : ^'
^*Oh'Vvirkkoi mrs. Savaran välin­pitämättömästi.
Hän öli itse asiassa
pettynyt. Mieltyheehä Gynthian ul-kötiiuötoöh
hän öli odottanut jotakin
ihari toista.
"Minä ajattfelin tarjoutua i
Itaäh." Mrs. Savaranin" asento sai
Qrnthiän aiitamaän tämän lisäseli-
**Istäkaal" ^nöi mrs SaVaran
äänessään juuri feert Verran y l ^ ^ ^
että Cynthiasta tuntui olo hiukan lu­ukalalta,
kun hän tottele\'a!sesti nou­datti
kehoitusta. "Nimenne, saanko
luvan?"
"Cynthia Urcilla Grayce."
"Oh!" tällä kertaa hu^idahdukses-sa
piili varma tarkoitus, \'aikkäkia se
jäi selittämättä.
Vanhoilla terävillä silmillään mrs.
Savaran mittaili nuorta naista kiirees­tä
kantapäähän, pyytämättä anteeksi
tungettelevaista tarkastustaan, ja
voitte olla varma siitä ettei häneltä
jäähy tr mitään huomaamatta. Cyn­thiasta
tuntui, kuin vanhus olisi näh­nyt
suoraan hänen lävitsensä ja
kuin koko hänen entinen elämänsä ja
mahdollinen tulevaisuutensa olisi\'at
olleet tuon hirveän ja" ankaran van­han
naisen tiedossa ja mikä pahin­ta
—se petos, johon hän oli suostu­nut,
näkyi hänen sielunsa luontaista
puhtautta vastaan selvästi kuin noki-pikku
lumessa.
Hän liikahti levottomasti. Vanhan
Qaisen silmissä välähti tyytyväisyys,
ja hän hymyili heikkoa, ivallista hy­myä.
Cynthiaa värisytti tämän luonnot­toman
pitkän tauon aikana. Sidonie
näki emäntänsä katseen, ymmärsi sen
ja vapisi sieluaan myöten. Mrs. Sa-varanilla
oli epäilemättä» jokin valtti
kädessään, ja kun se oli pelattu, öli
Sidonie rhenettänyt pelin.
"No, millaisia tehtäviä odotatte
saa\ranne, jos minä otan teidät pal-velukseehi?"
kysyi mrs. Savaran.
^"Niin", vastasi Cynthia hiljaa, "si­käli
kuiri minä ymmärrän j haluaisit­te
te: söurahäista ja sihteeriä, jolla ei
olisi mitään hiatkäa vastaan ——"
"Niin", keskeytti mrs. Savaran.
"Ja te olette nähnyt kaiken tuon
ilmoituksensa?"
Cyhthiän -huulet yrittivät muodos­taa
rityöhteistä vastausta, ihuttahä-neri
kielensä ei tähtöhut lausua sitä.
Häh ei Vielä ollut oppinut valehtele-riiaän.
Sentähden hän vaikeni.
- E i " , vastasi Vähha nainen heti
: hänen sijastaan, "te ette ole hähhyt
sitä ilhiöit>iksessa. Tiedätkö niiksi,
Sidohie? Sentähden etten hiiriä kos-kaäri
ole pänriiitkään sitä itmöitusta
lehtöen, ^enkiri riiaräfcatti! Huöhia-sin,
että se asia kiihnitti sinun miel­täsi
aivan liiaksi, kiin yllätin siriut
kokoamasta' ensihlmäiseh konseptin
palasia; sentähden eri sanonut mi­tään,
olin vain menevinäni Heraldin
konttoriin. Ja sitten sinä myit mi­nut
j Sidonie. Ja minä olisin tosiaan­kin
ollut vanha narri, ellen olisi odot­tanut
sitä sinulta, eikö töttaj Sido­nie?"
•
Kamarineitsyen laihojen kasvojen
kalpeus puhui uskottavampaa pieltä
kuin hänen sopertamansa "ei". ^
"Kylläpä-sinä osaat valehdella, Si­donie!"
huomautti mrs. Savaran. Sit­ten
hän kääntyi Cynttiian puoleen
hiukan vähemmän vihamielisesti.
"Kuka teidät lähetti tänne?" hän ky­syi.
^
"Minä — niin —", sammalsi Cyn­thia
punaisena häpeästä ja hämmen­nyksestä.
"Kuka kertoi teille ilmoituksesta,
jonka minä aioin panna lehteen- Se
Rhode-lurjusko?" :
"Niin", vastasi Cyhthia surkean
näköisenä. ,
"Te myönnätte sen? Te rohkenet­te
sanoa minulle päin naamaa, että
hän on lähettänyt teidät tänne saa­vuttamaan
minun luottamukseni, va­koilemaan
muiua ja kavaltamaan mi­nut
hänelle — niinkuin tiio Sidonie
tuossa?"
Cyhthia.oli vähitdleh saanut ajat-telukyk5aisä
takaisin. "Se eKole'tot­ta",
sanoi häh selvästi ja täsmälli-
"Rakkaani, Vilrne yönä minä näin
unta, että sinä annoit mhiuUe niin
kalliin ja ihanan helminaulian."
"V-vo-yoi hyvänen aika, hiiksi sinä
i i y f juuri satuit sitä uneksimaan!"
sesti.-*Mistään sellaisesta ei ole pu­hetta.
Teillä ei ole vähäistäkään oi­keutta
luulla sellaista — eikä puhua
raihuile niinktrin puhutte." * r
Hänen silhiissään'o^
kiilto. Häh ei osoittanut millään ai­kovansa
lähteä, sillä hän oli lujaSti
päättänyt, että tuo vihattava olento
sai tietää koko totuuden hänestä.
Tehdäkseen itselleen oikeutta hän
tahtoi kertoa, miten kaikki oli käy­nyt,
uskoipa vanhus tai ei.
Mrs. Savaran tuijotti hämmästy­neenä
naiseen, joka istui,siinä ja vas­tasi
rohkeasti hänen vihaansa, katsoi
häntä suoraan silmiin eikä näkynjrt
lainkaan haluavan pötkiä tiehehsä.
Hän piti urheista naisista eikä erikoir
sesti sietänyt ihmisiä, jotka eivät
uskaltaneet vastustaa hänen tah­toaan.
Mutta siitä huolimatta ei hä­nen
pikainen vastauksensa ilmaissut
minkäärilaista lempeämpää käsitystä
asiasta.
"Tosiaankin?" virkkoi hän ärsyt­tävän
terävästi.
"Niin, tosiaankin!" vastasi Cyn­thia
rohkeasti. "Minä tulin tänne
teidän luoksenne, koska olin köyhä ja
halusin saada työtä. Ihan sattumalta
sain mri Rhodelta tietää, että te tar­vitsitte
seuranaista; Tulin tuntemaan
hänet vasta eilen ja tunnen tuskin
häntä vieläkään. Hän ei tehnyt pie­nintäkään
viittausta siihen suuntaan,
että minun pitäisi koettaa pettää tei­tä;
hän neuvoi minua vain oliemaan
mainitsematta hänen nimeään."
V "Minä ölin päivällisellä erään ys­täväni
kanssa." Cynthia kertoi tari­nansa
ipahdollisimman lyhyesti, Il­mari
hiiiuta tarkoitusta kuiri saada se
kei-röttiksi jä sitteri hiennä. "Syij-tyärame
tuli hän — hlrRhode — sin­ne.
'Hän nimittää itseään toim^^
keksijäksi — Otaksun, että te tiedät-t
e - s e h ? " ; ; • '
"Kyllä, jatkakaa!" sanoi mrs. Sa­varan
ankarasti. "Sidohie, lopeta
heti nuo inhoittavatiiVistyksesi. Me­ne,
miss Graycen taakse — taikka
jonnekin, niin ettei hän näe sinuaI"
(Jatkuu)
"SUn, vahha veikko, Itun ihtoun vai­moni
^noo, että meillä pitää olla lam­punvarjostin,
niin se pitää hankkia."