Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 4, 1941

              JLAUANTAINÄ, T A M Ä H K U U N 4 P X I V S NÄ Sivn 9
>s1
johtivat tervehdj^sehkinV k3rsäsi-it
**Oiiko tässä hunttauselukoita
ipärillä ?'' Pistivät savukkeen ham-lisiihsa
ja sanoivat: *^Jos viiväh-le.
metsässä, niin tulemme kam­allesi
yöksi" Lähtiessä toiset pai-iuivat
autoonsa poikkeamatta si­lliä,
sanomatta hyvästi jä fciit<iksia
Iveluksesta ja olosta. Joku kaa-lasi
r kamppeensa sisältä ja sanoi
mennessään: '^Tulemme joskus uu-
>mman kerran."
Olipa kerran joku niin hiiömaavai-.
Ien että kehäsi, ' 'on hauska olla täl-äinen
kortteeri", kun tulivat liko-iärkänä
metsästä. Pidin kämpän
|uumana, että saivat riisuutua alus-^
latteisilleen; vuoteelle lepäilemään
I kuivailla vaatteensa. Samoin pi-
| n kahvin ivuiimana. Lähtiessä ei-it
huomanneet kyvyyksiä eikä ini-m
vaivojani kokkailussa; sainpa
|elä tiskaiHa. astiat ja lakasta lat^
m heidän jäljiltään. Ajattelin it-tseni:
'Hauskoja kavereita!"
,Kun eräät kayerit sitten tulivat
eljännen tai viidennen kerran, pli-it
he kai päättäneet kerta kaik-lan
lopettaa' pihjuilun ja näyttää
tä he ovat reiluja poikia, ja jilinpä.
livat pistäneet viisitoista senttiä
lehestä likoon ja ostaneet "ainetta",
^itä oli neljä ja minä olin viides
^ ja sitten sitä ryypättiin. Niin
|ä oli niillä pojilla lopuksikin "pää
cealla paikalla". — L. P.
SS?' V
K- •
•Ns:>x-;v,:-.:s"
Amerikan puolustuskomitea liittolaisten avustamiseksi järjesti äs­kettäin
New Yorkissa juhlat', joissa oli suosituimpofia huvina
nuolien heittäminen maaliin, jona oli erittäin suuressa määrin
erään maa7i jyhr eriä muistuttava kuva,. Filminäyttelijätär Rosalind
Russell esittää kuvassa taitoaan.
-O
1 1 •••• .
henkilö paa-sisälle
saLnoma-lehtityöhön?
It^fsyy Morris Inshemtz kirjoitukses-
The Je#iäit-Digestissa ja vastaa:
j ^ ^ , se on vaikeaa. Työpalkkoja
'"*%|harvassa, harvat jättävät toimen-
'4-
-.'•SSk ja kustantajien pyrkimyksenä pn
.-,j^|äyttää avoimeksi joutuneita paik-_
;'*^^a, jos suinkin voivat sen välttää,
lopisto diploma, varsinkin journa-likoulusta
auttaa, mutta ei mil-muotoa
merkitse pääsylippua
maikkaan. Sivullisten kirjoitukset
it harvinaisia näinä aikoina. "Sen
een kun Newspaper Guild astui
tämölle, tuumakaupalla kirjoit-t
ovat melkein hävinneet päivä­istä.
Niiden kirjoituksia ilmenee
vain sunnuhtäilehdissä ja jos-kirja-
arvosteluina. Tilaisuudet
iä tavalla ansaita elämänsä ovat
niukat.
lonet sanomalehdet ovat omak-eet
ansiojärjestelmän. Yksinpä
feomalehtimieskoulun käyneetkin
avat korittoripoikina ja avoimiksi '
tuneet paikat toimituksissa täyte-n
niillä, jotka vastaavat toimitus-
Imah -jäsenten "poika" huutoon,
ö tta_ fcointtot^jpjan; ,tö to saan-bn
vaikeata ellei henkilöllä ole su-aisia
tai ystäviä s^oraalehtialail-
^Henkilöllä, joka asuu suurkaupun-n
laitamilla, on jonkunlaisia mah-isuuksia
päästä suurkaupungin
ivälehden paikalliseksi kirjeenvaih-ksi,
mutta pyrkimyksenä on an-sellaiseUcin
toimet jo ennestään
ikallisissa lehdissä työskenteleville.
äivälehtien ohella on uutistoimis-ja
ja syndikaatteja. Mutta uutis-mistot
ovat liikamiehitettyjä, vär­ikin
sen jälkeen ovat olleet kun to-itäärimaat
yksi toisensa jälkeen o;
karkoittaneet amerikalaisten uur
oimistojen ja sanomalehtien 4:ir-vaihtajat.
- Associated Press, Uöi-
Press -ja International New Ser-ovat
olleet pakoitettuja kutsu-n
useat .tilkomaiset kirjeenvaihta-,
— Hei, Lasa, mitenkä asiat su-jurat,
kysyi Unski Valkiala vanhal­ta
ystävältään joka oli ryhtynyt he-delmäkauppiaaksi,
palatessaan rau­tatieasemalta
-— hän oli nimittäin
asemalla sähköttäjänä.
— Eipä hullummin, vastasi Lauri
Runhila.
— Eikö sinua kaduta, että jätit
sähköttäjätoimen?
— Ei ollenkaan. Ei mikään ole
oman liikkeen veroista.
— Vai hiin. Minä ainakin aion
jatkaa aloittamaani uraa.
— Se on sinun asiasi. Muuten —-
vaimoni on tällä kertaa matkalla si-
-sarensaJuona ja minä olen yksin ko­tona.
Tule katsomaa minua illalla,
ellei sinulla ole muuta erikoista. Pa­nen
liikkeen kiinni kuudelta ja olen
jo seitsemän ajoissa kotona.
- — Kiitos vain, kyllä minä tulen.
Runnila sai asiakkaan ja Valkiala
vetäytyi syrjään.
Suuri musta auto seisoi Rurmilan
asunnon edustalla Laiu-in* palatessa
kotiin. Ohjauspyörässä oleva mies
puhui matalalla, äänellä:
— Minä. sanon sinulle vielä ker­ran,
Aroj että sinä teet tyhmästi
näyttäytyessäsi nyt jo ulkona. On­han
vasta kuusi viikkoa kulunut kar­kaamisestasi..
. . . . - . ,
— Eivät. „ ne . minua täältä .etsi..
Katsos, Sorto,.eikö se ole hän?
— Kyllä, Sieltä se kaveri näyttää _
tulevan. Nyt me menemme ulos..
Autossa olleet kaksi miestä lähes­tyivät
Runnilaa hänen juuri sovitel­lessaan
avainta ulko-oven lukkoon.
— Herra Runnila? — kysyi Aro
hiljaa.
Minä olen. Mitenkä voin pal­vella
herroja?
— Te olette hiljakkoin -avanneet
hedelmäliikkeen, Fredrikinkadulla ?
—^ Pitää paikkansa.
— Toverini ja minä haluaisimme
.mieleUäntme puhua teidän kanssfmne
eräästä t^keästä asiasta..
— Astjukaa sisään!
Runnila aVasi oven ja vieraat seu­rasivat
häntä.
Runnila sai heti alusta pitäen
miehistä sellaisen vaikutelman, ettei
hän antaisi velaksi miehille edes yh­tä
bfanaaninippua. Han avasi muka-natuomansa
laukun ja asetti sisällön
— omenat ja banaanit - r - maljak­koon.
— No niin, mistä on kysymys?
jansa kotiin he ovat kirjaimellises­ti
toistensa tiellä kotimaisissa toimis­toissa.
*
Ylempänä oleva kuva on-synkkä,
mutta ei tarkoita sitä, etteikö sano­malehtialalla
olisi työtä. Siellä on,
mutta jos istut ja odotat voit saada
odottaa kauan. SpesiaHsointi on hyö­dyllistä.
Miehellä, joka tuntee yh­den
tai kaksi alaa hyvin, on parhaim­mat
mahdollisuudet uutisten kirjoit­tajana.
Ja hän myös huomaa hel­pommaksi
sanoinalehtialalle pääsyn.
Maassa on satoja viikko- ja kuukau­sijulkaisuja
ja lukuisia, ammattileh-tiä„;
jotka Icaikki pitävät sanomaleh-timiehiä.
palveluksessaan, ja lausuvat
tervetulleiksi vapaiden sanomalehti'^
miesten hyvin kirjoitetut artikkelit.
Oletteko te kauppamatkustajia. Ne
ovat ahdistelleet minua koko päivän.
Luulen että olette nyt katsoneet ti­laisuuden
sopivaksi uuteen rynnis­tykseen
täällä kotona.
Hän naurahti itsdcseen tälle aja­tukselle.
— Älitä arvelisitte vähän sivutu­lojen
saamisesta, Runnila?
— No, sitä vastaan minulla ei ole
mitään. Millä tavoin?
Jokin varoitti häntä olemaan tark­kana:
L3rhempi miehistä tuli aivan hä­nen
eteai^ä.
4- Teidäa, tajrvitsee vaino myydä
"lunta". Te saatte 25 prosenttiin
m3rytinistä.
joukkue, ajatteli Runnila. Vaaral*
— Lunta? Vai niin.*""Siis kokaini-lista
väkeä. Onpa parasta olla va­ruillaan.
Ääneen hän kuitenkin vas­tasi:
— Ei kiitos. Olen tyytyväinen ny­kyiseen
liiketoimintaani.
—- Sitä suurempi syy teillä on
myydä meidän tavaraamme. ,
— Mitä te tarkoitatte?
— Tiedättekö, kenellä tuo huoneis­to
oli ennenkuin te ostitte sen?
— Tietenkin. Se oli Börje Strand-
—- Aivan oikein. Mutta Strand-ber^
t biisi ;qnri«lliii€»^
omistaja vidäkin, jös hän olisi päät­tänyt
ryhtyä myymään meidän tava-raammie.
Ymmärrättekö^
Runnila 3mimärsi.
-—Kyllä, kyllä minä ymmärrän,
ysanoi hän hajamielisesti. — Mitä
minun on nyt tehtävä.
Te otatte kauniisti tämän pa-bergillä.
.Hän harjoitti lihakauppaa.
Mutta hänen, luonaan sattui tulipalo
ja lisäksi räjähdys. Merkillinen^ ta­paus^
johon, mjyilaiokaan «i ole sagtu
selvy3rttä. • , ;
ketin.
Toinen miehistä otti käärön .povi­taskustaan.
Samassa soi ovikello.
— Pitäkääpä nyt varanne. Ei mi­tään
tyhmyyksiä. Yksikin varoma­ton
liike, ettekä te enää millöm^
kaan myy hedelmiä. Kuka sieltä
tuleekin — koettakaa joka tapauk­sessa
saada hänet mahdollisimman
pian pois. Ja ottakaa hupmiodn, että
me olemme "kauppamatkustajia".
" Tulija oli luonnollisesti Unski Val­kiala,
joka oli päivällä tulostaan hä­nen
kanssaan sopinut.
— Vai niin, sinulla on vieraita?
— Kauppamatkustajia ainoastaan,
vastasi Runnila.
— Hyvää päivää, nyökäytti Val­kiala
vieraille. Jatkakaa vain, äl­kää
antako minun häiritä. Hän is­tuutui
nurkkaan vastapäätä ystä­väänsä,
joka tuntui hermostuvan yhä
enemmän, mUtta joka koetti suhtau­tua
tilanteeseen parhaalla mahdolli­sella
tavalla.
— No niin. Mitenkä olette aja­telleet
järjestää näyteikkunan, kysyi
Runnila kauppamatkustajilta.
— Se tulee kyllä olemaan mainio.
Miehet jatkoivat keskustelua he-delmäasioista.
Vieraat alkoivat kui­tenkin
ilmeisesti kadotta^ kärsiväl­lisyytensä
Valkialan läsnäolon vuok­si
jä Runnilan hermot tuntuivat ole­van
aivan repeämäisiilään. Hän ot­ti
banaanin maljakosta ja asetti sen
pöydälle. Pani sen sitten taas va­pisevin
käsin takaisin. "Kauppa­matkustajat"
katselivat miehestä
mieheen puhuessaan, Lauri oli jo
ottanut miltei kaikki hedelmät mal­jakosta
ja pannut ne taas takaisin
ikäänkuin ainakin mies, joka ei tiedä
mitä hän tekee.
— Panisitko pahaksesi, Unski, jos
tulisit vasta huomeniHalla. Tämä
meidän neuvottelumme taitaa venyä
aika pitkälle.
— Hyvä on, kyllä minulle sopii,
vastasi Valkiala reippaasti ja poistui.
— Se ei ollut lainkaan liian ai­kaisin,
s^noi toinen "kauppamatkus­tajista".
Ottakaa nyt tämä paketti.
Meidän asiamiehemme antaa teille
huomenna tarkemmat tiedot.
~ Saisiko olla ryyppy kaupan
vahvistukseksi, tarjosi Runnila ja
otti esille kaksi lasia ja kaatoi.
— Eikö teille itsellenne kelpaa,
kysyi Aro.
— Peijakas, senhän olin unohtaa.
Runnila kaatoi itselleen myöskin
lasin jä miehet joivat.
— Kiitos, sanoi Aro. Me . . .
— Kädet ylps, kaikui samassa
ovelta joka on avautunut huomaa­matta.
Kaksi univormupukuista po­liisia
seisoi huoneessa. revolverit koh­distettuina
"kauppamatkustajiin",
~ Katsos vain! Tuossahan näkyy
olevan peräänkuulutettu Veikko Sor-r
to, jota on etsitty kaikkialta.
Unski V^alkiala, joka oli seurannut
konstaapeleita sisään, kysyi:
— Tunnetteko te miehet?
— Josko me tunnemme. Luulen
miltei, että tunnemme. Ilmoitetaan-pas
tästä laitokselle, niin ilostuvat
varxnasti. sielläkin. Tuo toinen naar
puri karkasi vankilasta- kuusi viikr
koa sitten. .Ja toinen oUut kierrok-sessa
iiämärien. puuhiensä vuoksi- jo
pitkän ajan.
7 j