Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 8, 1944

              ttua, koska
n tunne sit-ei
jätä pilk-niin
kiih-it
enempää
va katsoi a-oi
ryöppyä
kuin tuuli
en puheen-ista
ennen
lustaal
yllästyä ja
ja ymmär-
?t jmimär-set
kaikki
mme an-v
ä k s i . . ."
tuota po-hyvä
siu-pyhän
va-rvellä
tul­le
saapu­ne
tuvan
tulia si-akkunan
n äärellä
^ästi hän
:eskuste-anssa
si-
Herne-udestani
•
Sen tie-veneessä
i emän-räperäi-
)isa us-vaimo-ännällä
ttoman
emmin
li Kus-lännät
olivat
)uheil-iah%
i-tiilta
it nii-
. Äiti
a nyt
uolta
n vi-anut
siinä
hmi-anut
pää-i.
ja
vai-
:on-kir-l
U U -
»ko
1Q44
jatkoa) .
Davyidov tarkkaan selosti hänelle
maksusta ja ehdotti, että Jaköv Lu-kitsh
huomispäivänä lähtisi piiriin,
— Meidän on vakavasti pohditta­va
mitä, mihin ja kuinka kylvämme
ja on valittava peltotöiden ohjaaja,
tietävä, kokenut ihminen. Ennen kol-hankkimaan
rautaa ja hiiltä. ^^^^^I^
uiys rehuvarastosta
peasti. Ja sitten
taas Jakov Lukitsh:
ratitaistiin no-leenvuoron
otti
kyläkunnan — kauhun valtaan! " S i i ­hen
tapaan äiti minulle pormeikkasi
pitkän aikaa.
Kun hän oli saanut sydämensä tyh­jennetyksi
minulle metuamalla, niin
minä aikojen jii^ästä puhuin'niinkuin
vusi agro-yaltuutettua,
mutta heidän työtään ei
näy missään. Peltotöiden ohjaaja on
valittava vanhoista kasakoista, joka
tuntee kaiken meidän maamme, lähei­set
sekä kaukaiset sarat. Ennen uut­ta
maanjakoa tulee hänestä olemaan
meille paljon hyötyä. Ja minä saiion
näin: nyt on kollektiivitaloudessa mil­tei
koko huuttori. Vähitellen liitty­vät
loputkin Yksityistalouksia on e-olin
ennenkin ptihunut. nää , pu_ olisrasa^ta a, ja nekin eräänä
Minun piÄ^ni^äiRäiia^^iSäkäaÄtyi^
.,„f^w^o« :^u'i^^•hiir>•.:^i<i.Aii^^^^l.^: «ksl mödäh^ g^in
%rkoitäÄAsitäi^'etlä
Puoluesolun sihteeriä kylä-neuvoston
puheenjohtajaa.
7- Minä olen solun sihteeri ja tä­mä
toveri oh kollektiivitalouden pu­heenjohtaja.
— Sepä hyvä. Minä olen agitko-lonnasta
,toverit. Me olemme vasta
saapuneet ja odottelemme teitä neu­vostossa.
Pystyneinäinen, tummakasvoinen
nuorukainen katsahti Davyidovin
kasvoihin ja alkoi hynijrillä:
— Etkö sinä, toveri, ole Davyidov?
— Olen.
— Minä tunsin sinut. Pari viikkoa
sitten me kohtasimme toisemme piiri-kunlakomiteassa.
Minä työskente-
Ifen pljytehtaMla pusiM^
' j ^ r i y f v a ^ D a ^ ^ ^
ritsinoon... Ja jo mjröhemn^
keskustelussa kosketeltiin mdiiieifer
teen vaipuneita kansalaissodan imp'
sia, joiden kaiku oii elävänä s^oSh-ottajien
sydämissä, kondratjllo f i i i -
heli hiljaisella ylpeydeMä: VMel
on Kiementii, luga^i^laihen'
Kuinkas, ennen olimme hjrvät -
mahd^isesti vieläkin satumnie {öi­semme
kohtaamaan. Hän tunteeni-nut
heti! Kun Tsaritsinon luona tais­telimme
valkoisia vastaan, niin i än
usein laski leikkiä minun kusts^nok-sellani:
"Nomiten ovat asiasi,-Kon-dratjko?
Sinä olet vielä elossa^ i^än-ha
susi?" "Elossa olen, sanon! Kie­mentii
Ohrimitsh, ei ole aikaa kiille-kuuntelemaan
. j a - h ä n ^ ä ä b^
myhäili. V •
Äiti äkäisesti tuiska:isi hänelle:
"Siinä sen nyt n^^ Itse muka o-letisajum^
a! Opeta nyt jxjikasi ym-niäi^
mään edes yähäiseri hu "
j s ä ^ ^ n ö i minulle:
tiede
kahdestasadasta yakoviljoille tarkoi­tetusta
desjatiinasta olisi puolet pan­tava
hersonilaiseksi kesannoksi. Tänä
keväänä rae kynnämme 110 desjatii-naa
uutismaata, niistä ei kummin-miseen,
liäeltefiän, miten hakkaam­me
kontraa? J^iinkuin mielipuiolUl"
^MMÄikäiien läh^^tj^es^ <ai yfitS^ niin rupeaisi^r-kiä^
aäkatititHuntu^ atiriäg^ ' maiti'jiitrtusUle^^ — lopetti Kon^
}5m makea tuoksu: i)ojan nahkatakki ko varmuudella. . I
"Tiedätkö to, Eljas, .kaan^e kunnollista sa-ei
kiikaaii usko, että siliä todella luo­tat
Jumalaan?"
'^••"En:"••;;•s•-•'vv;-^•--;•r
"Jos. sinä veneessä olisit langennut
polvillesi,ypimnut kätesi^v>^^ ja
öjeiitahut ne ylÖs taivasta'^cÄäen ja
olisit vapisevästi lukenut "^feti^S^^
nausta, isämeitää tahi vaivaista syn­tistä,
hiin nyt kylällä sanottaisiin, et­tä
Nifckarin-Eljas on herfäapelkää-väinen
ja usikoväinen pojan pölvätin.
^ Eikä sinun olisi tarvinhut Valtoa ke­nenkään
kanssa."
Äiti huokasi helpotuksesta. Huh!
minkä käänteeh isän stföat" tökivat.
Äiti iahpi minulle:
"Niin,'Eljäs, herran edessä ihmisen
' t u l ^ nöyrtyä^ ainoastaan rukoile­malla
:^vbipisyhtinen ihminen juma­laa
puhutfellä.!V^^^^^^^:^^
Minä sanoih:
"Ajattelin, minälun sitä veheessä.
kokeiieen" fälouJenHoifajansa tiedois­ta/
— Se on sellainen kesanto, jota. vie­lä
toisella nimellä sanotaan amerik­kalaiseksi.
Se on^iittäin mielenkiin­toisesti
ja älykkäästi ajateltu! Te esi-meriik^
i-^j^vätfe^öä' v^
oli tämän haihtumattoman maukkaan
tuoksun läpikyllästämä.
X X I I L U KU
•Kyiän^voston-portailla,
liestyyään Dayyidoyiin seisoi tanak-lia,
^^lailysta^
tuun puoli turkkiin pUettu mieshenki­lö,
Vä^ss^n matala kufeahilaiheh tehnyt . . . Nyt eivät taisteliitdve-rit
enää tuntisi sitä samaa Osip'^0n-a
vuonna 1918
.sinon edustalla hakkasi
toa, tehkaäihfee hiistä hersohilaihen
kesihtO. . ; .. ;:"
— Ensi kertaa kuulemme koko ke­sannosta!
.
- ^ s e s e l l ^ ^ ^ ^ ritenaatunt.
dra^koa, |ok
sesti, — pyysi Davyidov, ^ylpdllen
Sodan jälkeen hän taas joutöi l u -
ganskiin, palveli Tshekan elimissä
rautatiellä, sitten hänet siiri-eltiin
puoluetyöhön ja taas tehtaalle, ^ e i ­tä
lähetettiin hänet puoluemobfli^Sin-nin
perusteella auttamaan koUlkuvi-soituväa
maaseutua. Viime Vbo^en
aikana Kondratjko oli lihonut ^ja^le-härtiat
rblivat' härvinäiseh leveät ja
tavattoman tilava selkä peitti koko
oven pihtipielineen. Hän seisoi ly­hyet,
voimakkaat jalat hajallaan, ma­talakasvuisena
ja mahtavana kuin
•4mn';jälavar I ^ ja-ryj^pyvärtiset,
Hnttakorkoiset saa olivat kuin
taistella
. . , . . . . portaisiin kiinni kasvaneet Ta tuntui-su,
^unngonkukkaa^^^
samantapaisia kasveja ja kylvätte ne ^ö'painolla
kahta^ kertaa harvemmin riveihin " i^^j.^^^^ meidän agitkofohhähi-kuin
tavallisesti, min etta sato tulee .
tavallista , satoa puolta ; piehempi.
me komentaja, toveri Kondratjko, —•
. . . . . . . . , , *N :sanoi;Davyi<^ hänen vierellään
Maissin jyvat tai auringonkukan ha- kuikwa'
tut te katkotte, mutta varret jätätte
paikoillenne. Ja samana syksynä kyl-
. nuorukainen. Ja huomat­tuaan'hyinjTi
Davyidovin huulilla, l i ­säsi
kuiskaten : 3 ^ ^ e M k i l l ä m n ^ ni-
. yhdttähyt j h ^ a i i pö^
• täny t 'vehera ytina^ Silloin
^aiha'\^e^k:äaiiy^^
^ k Ä s ; pedästyÄ^^^
Vdellalah ^ a t t ä a ^ '
: Äiti-vfllöiisi
^kuähi, jokab^ öriköpta^ä^^
^seh;ki^i^^ääi|to;;^^
silmissä suoritaan
'seen/ ettehP o31ut UusK
' neessa tuhrihut. Ja kun aiti ef säho-niit
mitään, hiin minä jäSp"»''äskeis-
'tä puhettani kysyen isältä:;
"3ViMs teidän mielÄ^'öli=i)^r^äs
• t e h d ä ? » - , ' ; >
"Sinä teit hiVäriöikee^^ W h i i l -
loinkaari myrd^ssä tahi mife^ään yää-
^rah hetkellä menetä kurssiasi ja heitä
' melaa kädestäsi pois rukouksen takia;
vene voijii kaatua tahi vaara saapua.
•Auta aina itseäsi niin 'kauan
voit, viimeiseeh hengenvetoon asti!
* • *
Kummallista kyllä, siinä erotes- .
samriie kaifhiih RäKah kätisäa niinä
sanoin mieleni palavan Helsinkiin ja
kauaksi ulkomaille katselemaan maa­ilmaa.
Nämä kaikki toteutuivat — ja
vielä paljon enemmänkin on toteutu­nut,
paljon sellaista, josta silloin en
osannut haaveksiakaan.
Ja silloin kun puheemme jäi emän-
^tien tulon takia kesken, ja sanoimme
hyvästi toisillemme, tu^m kumpi­kaan
osasimme ajatella, että sanoim­me
jäähyväiset ainiaaksi.
väällä) kun^ vfetiriä oh ^hiukäiir;M^-
fhut, Varrret Idtfcetääh pö^ • : ^ i j ^ .
!n inidgnkfih^i-h'elj'ä'
Icasakkaa ja kubanilaisen^sö^i-kan,
Malyimagan, joka oli "urhoolli­suudestaan"
saanut itsensä Wra§ge-lin
kädestä hopeaisen, kultakörislei-sen
sapelin. Osip oli alkanut "Van­hentua,
hänen kasvoilleen oli ilihföty-nyt
sinisiä ja sinipunertavia siiÄiia
. . ."Niinkuin väsymys ja nopea^ jtibk-su
saattavat hevosen harmaan säip-puämäisen
kuohan peittoon, niin"^oli
aika saippuoittanut Osipin harmaal­la;
jopa riippuviikisiinkin oli hj^pihyt
petoUisia harmaita säikeitä. M^tta
tahdonlujuus ja voima auttavat ösip
Kondratjkoa, ja mitä tulee maH^ot-toniasti
lisääntyneeseen lihavihitien,
niin se on tyhjänpäiväinen asia. *^Ta-ras
Bulba oli minua lihavampi, *rautta
hyvinpä tappeli puolalaisia västian.
Konrad M s u ^ ^ v^ e p u d ^ # ^ minäkin. Jos tulee sota, niin •
~ Ei s^^^ kyllä niinä vielä osaan hengen Ihie^
e h ä f ^ , ^««stä^ttaal Ja puolisataa v ö o & i
eivät merkitse mitään! Mihith isäni
'ki ^ a vuotta tsaarivallan jÄkInä,
mutta minä oman armaan valtamihö
älkahä elän kaikki puöirtoistalV'^
'ptrfielee hän, kun hänelle huöÄiäfite-taan
h ^ e n iästään ja yhä liiäanty-vasfä'lihavuudesta.
Kondratjko astui ensimntäiäjnä-
Ityläi^uvostoon. :
— Pyydän hiljaisuutta, pojat!%ä-mä
on kollektiivitalouden puh^ri(Joh-t2tj*
a-jk tämä — puoluesokm slht|eri.
Me heti saamme kuulla, mrten^t^llä
ön'ai^at, että tiedämme mitä hiettlän
on tehtävä. Istukaa!
Viitisentoista henkeä agitkbldhna-is-tumaan.
Kaksi lähti ulos, nähtäväs­ti
hevosten luo. Tuntemattomia-ias-voja
tarkastellessaan Davyidov Alva­si
kolme piirin työntekijöiksi: ijro-noomin,
toisen asteen koulun dpfita-jan
ja lääkärin; toiset olivat pnriiun-nasta
lähetettyjä, muutamat h^o»*
muodostaan päätellen tuotantolaitok­sesta.
Sillä aikaa kunnes toiset^^etsi-vät
itselleen, paikkoja, kolisuttlEvat
tuoleja ja ryähtelivät. Kondratjko
kuiskasi DavyidoviUe:
-r- Käske antamaan meidän Kevo-sillemme
heiniä ja sano etteivät *Iyy- .
timiehet poistuisi hevosten luota. —
r n | i ? t ^ ^ ^ ^te ;i?äJähtiyät * y .
' myn^paljastamat v ^ hampaat.
esivalta?.'Teiye/.y^^
~ T ^inä olen k^öl-na
oli aikbmtikseni ^kok^^ Se :ön : iMiivitaudoudeli ?puheenj^ ja
variha ja luotettava menetelmä! . hän on puoluesolun sihteeri.
N i i h , ^ s se öh jotkin! /Känha- --^^H;jn^v -te
tan! — Davyidov sysäsi jalaJlami Na- p^^ ikävystyneet odptel-x)
hJäUömjileI^
sesti. ;Minäen tosin itseole vielä tälr-l
ä t a Ä f k ] ^ ^ mÖttk^tkhä^Ä- ;
""ghihovihjälkaap^
si — Näetkö? ' Jä sinä vastustit hän­tä
. . .
Minä vastustan nytkin.
iessa^ • Mihä.^o^^ ta^mäti^ägiflcöiöh-riämrne^
joh täja ja hailuäh hiufcän^es-kusteiia
teidän kanssanne. Minun
nimeni on Kondratjko, ja jos «^iSojät
—No tuo on jo itsepäisyyttäj se.on sanovat, e t t ä minä olen KvadratjTco, - 'Vutisentoista agitkölon
sa^^I 'Vasfäfiäkbihönkuin^ hiin ä l i ^ i i i Ä o ^ ä 'Misfa; alkoivat puhellen laittautua
Neuvottelu hyväksyi Jakov Lu- • niin vallattomia ja niin hupsii ja, et-'
kitshin ehdotuksen. Tämän jälkeen
käsiteltiin vielä useita pienempiä ky­symyksiä.
Kokous päättyi. Davyi­dov.
jVlSfa^lnöv eivät ehtineet vielä
kyläneuvostoon asti, kun kyläneuvos-tei
sitä voi sanoin kuvata . . . — pu­heli
hän jylisevällä bassolla, työntyen
sivuttain ovesta sisään.
. Ösip Kondratjko oli työskennellyt
etelä-Venäjällä.yli kahdenkymmenen
ton pihasta astui heitä vastaan mata- .vuoden. Ensin Taganrogissa, sitten
lakokoinen, kaupunkilaislippalakkiin Donin Rostovissa, Mariupolissa ja
ja jung-sturm-pukuun puettu nuori
poika. Hän lähestyi nopeasti, pidä­tellen
kädellään ruudukasta lippalak-kiaan
ja ponnistellen voimakasta tuul­ia
vastaan.
— Nähtävästi joku piiristä, —
koetti Nagulnov arvata.
Poika tuli heidän luokseen ja teki
sotilaallisesti kunniaa, nostaen käten­sä
lakin lippaäri:
viimeksi Luganskissa, josta oli lähte­nyt
punakaartiin, tukeakseen leveillä
hartioillaan nuorta neuvostovaltaa.
Vuosikausia venäläisten keskuudessa
oltuaan hän oli menettänyt ukrainan
kielen puhtauden, mutta ulkomuodol­ta,
shevtshenkolaisista riippuviiksis-tään
hänessä saattoi vielä arvata uk- Ja leikkisästi hymyillen lisäsi: —
rainalais^n.; Yhdessä Donin kaivos- Mahdollisesti annat vähän kauhoja-,
tyoläisläi jVV6^Öshnovih'^k^^^ lih? 'Jatkiiu.
-i
? I