Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 12, 1949

              ja siitä saa oUa vissi ,että perille se
viepi.
— Samapa, sama . . . mitäs arvelet.
Liisa?
— Mene vain, jos hj'\'in mielesi te­kee.
:
— Ei minun mieleni niin tee . . .
vaan minä ajattelin, että Jos sinun te­kee
. . . mutta jos ei tee, niin . . .
— Xiin, no lähdetään vain . . . vaan
«lilloinka takaisin?
— Kyllä sieltä vielä tänä iltana ta­kaisinkin.
. , lähdette vain rataa myöten
astumaan.
— Saapiko sitä kävellä?
— Kukapa tuolla metsän keskessä
lie poiskaan käskemässä, käypi päälle
vain, ja tie on hyvää, eikä se eksyksiin
kuljeta.
Matilta ja Liisalta päästä hyrähti hy­vän
anielQO nauru . . . Niin leikkisä se
Vrlle, vai ei eksyksiin kuljeta. No ei
kai!
—— Pääsisi sieltä samalla lailla ta­kaisinkin,
kun odottaisi muutamia tun­teja,
sanoi Ville.
Mutta kyllähän Matti ja Liisa toki
paluumatkan kävelläkin saattaisivat . . -
hyvähän tuo, kun sinnepäin ajoi . . .
tmitäpä sitä toki kahakäteen . . . ;
Ja niin olivat Matti ja Liisa päättä­neet
lähteäkseen rautatiellä ajamaan.
-— Kohta se tulee, sanoi nyt Ville ja ,
siitä sanasta tuli Matille ja Liisalle kii^
re. '
~ Hyvänen aika! — tuota ihankö
paikalla?
Puolen tunnin päästä on tässä .
nyt pitäisi jo maksaa kyytirahä.
—Kyytiraha, niin, tuota, paljonko
sitä olikaan kyytirahaa?
— Markka! • ^
— Vai markka . . . mitenkä se on?
lähdetäänkö me, Liisa?
— En minä häntä tiedä, tässä kiirees­sä,
markkahan sitä, eiköhän lähdetä,
vaan en minä tiedä . . .
— Lähtekää nyt vain — pitäähän
sitä siinäkin!
— Eikö se Ville lähtisi matkaan?
— En minä —^ kyllä se tgifie yksin­kin
passaa . . .
— Niin, no lähdetään sitten, lähde­tään,
kuj^ on kerran tänne asti tultu . . .
Matti kaivoi Villelle markan taskus­taan
ja Ville meni ostamaan pilettiä.
Ja Matti ja Liisa ajattelivat*, että nyt
sitnä ei auta mikään ja että nyt sitä
Icai pitää kohta siinä mennä. Niin tun-
^ tui. kuin olisi suuri tapaus tulossa, jota^.
ei ennen ollut elämässä ölliit^eikäpä,
mahtaisi vastakaan tulla, ei kuin tämän
yhden kerran — ja nyt se oli tulossar­ja
se ajatus heidän sydänalaansa va­pisutti
ja pani äänen väräjämään . . .
Siihen oli nyi jouduttu ja siinä sitä
nyt mentiin. Liisa istui peidcillä ja pite­li
tukasti jkiinni. Matti seisoi penkkien
^'älissä ja piteli hänkin käsillään kiinni?
— Tule, Matti, istumaan ettet putoa
— onhan tässä sijaa.— minun vieressä­ni!—
sanoi Liisa vapisevalla äänellä ja'
puristautui yhä. lujemmin penkin \sii-^
taan kiinni.
— Eihän tässä — minnekkä — pu-donne,
— sanoi Matti, mutta siirtyi
kuitenkin penkille istumaan ja tarttui
käsipuuhun kiinni.
Yhä kiihtji kulku, metsät ja maat
vilisivät silmissä, kun ikkunasta/ulos
karasti — välistä se viheltää hihkaisi,
että selkäpiitä karmi — ja silloin täl­löin
paiskasi valkean sa\*im ikkunan
eieen. »
Matti ja Liisa istuivat vastakkain, tui-jotti\^
t toisiinsa ja pitelivät kiinni. Kum
mastakin heisiä tuntui kuin isTuisiN^at
he vauhkon hevosen rattailla, joka suit-settumiji
suin alasmäkeä laukkaisi. Ker*
ran oli Liisa koskea.laskenut; mutta eJ
se niin hirveätä ollut kuhrtämäi Eiv.
Liisa, uskaltanut ulos ikkunasta katsoa.
Matti uskalsi vain välistä vilkaista..
Mutta koki\'at Matti ja Liisa kuiten­kin
olla niin, ettei toinen saattaisi sanoa
toiseo pdäoneen.
Kirkkaana kylmänä
päivänä Albertan
arolla
OLEN täällä nyt ollut vnikon, sitten
kun tulin sieltä huvimatkalta . . .
aivan yksin vain kaikessa rauhassa.
Mutta pitkäksi tulee päivä ja yöt vielä
pitemmiksi. Päivä hiljalleen hiipii il­taan
ja kylmä pitkä yö alkaa, pakkanen
paukkuu, messinkimunkit jaataa (?)
. . . Oikeinpa säpsähdän, että oliko se
suojelushenkien kolaus. Turhaa, en us­ko
sellaisiin.
Luen päivät^ luen puoliyöhön. Kuu­len
sotarumpujen pärinän, sotapillien
äänen, kuulen miljoonien työläisten rau-hackhuudot,
paremman elämän toiveet
. . . Mihin ollaan nyt menossa? ; Kun
Amerikan raha on vallankärrvnssä, niin
mennäänkö huimaa vauhtia fasismiin?
Eihän tässä meillä mikä hätä ole,
koki Liisa vakuutella Matille.
— Mitäpäs tässä.lie meillä sen kum­mempi
kuinmuillakaan.
— Onko täällä muitakin?
Liisa istui siinä selin muuhun vau­nuun
^eikä nähnyt muita kuin Matin.
— Näfcyj-hän tiiolla olevan.
Liilaa, vähän rauhoittui, kun oli mui-takin.
V '
~<3tiiko-i^^
— Etkö sinä saata^ katsoa?
-—Etkö uskalla föätäsi kääntää?
Liisa Uskalsi — heitti kätensä irti
ja kääntyi katsomaan. Taisihan:^ siinä
senitäähpifeieraättäkin pysyä
Mikähän nyes se tuo on tuossa?
• Missä?. \- •
>-7- Tuot liossa, jolla on pa rta — joka
meihin nyt katsoo.
Kondiiktööri tuli vaatimaan pilettiä.
Siliä" ori komeat verkavaatteet silläkin,
hoj^isei napit, tähti otsassa ja nahkai­nen;
kotelo kup^
^^Missä pilöti?
|^>^iÄc^i sinullahan ne on.
Matti kaivoi piletit^taskustaan ja kon­duktööri
pisti ne koteloonsa.
Pois ne otetaan?
~- Pois!
— Ei kaf tässä anitään vaaraa ta­pahdu?
-—Mitä vaaraa?
— Jos sattuisi kaatumaan — eli miten
muuten — lehmän päälle — kun näin
kiivaasti?
•Konduktööri natu'ahti ja meni ulos.
Ja siitä naurahtamisesta 'väheni paljon
Matin ja Liisan pelko.
Alkoivat katsella vaunua, sen seiniä,
kattoa ja penkkejä, ja tarkemmin ik­kunasta
piMlc.^
Kivakkata oli yhä menon kyyti. Met­sä
ei kuin v^Uahteli jälelle jääden. Huis-kahtaen
lensivät ohitse sanomalankapyl-väät,
toinen. toisensa perästä, ja kun
pelto tai niitty tai järvi kiAdalle sattui,
ei ennättänyt kuvalle katastaa, niin oli
jo metsä taas^^
— Ei. siUe haikealle näy paraskaan
juoksija piisaavan, ajatteli Matti. —.
Mutta mikä kumma tätä vetää? — Sitä
ei Matti jaksannut ymmärtää.
Matti siirtvi likemmäksi ikkunaa. Se
oli auki. Eiköhän tuota tuosta näkisi,
kun päänsä pistäisi u\os }a katsoisi, mi­kä
se siellä edellä tätä vetää . . .
— Mutta j<^o se seisattuu?
— Nyt-^^iMfluunyt pitää läh­teä
maille ^.mehäfilollaan tähän jää-piä,-—
ehätti Uisa,: ^
— Eikö a^tavie^ä v4itä väliäi kua
oOaan kerta liikkeellä, onhan tässä ai­kaa!
•• - • • • -
— Ei nyt enää! ^
I ^ n m m m Ä o j ^ ^
saa oli kerääntynyt tmtexin
Siiifi oli kaiken::Bäköisiä ja
monta eri kieltä puhuvia \
tä löytyisiköhän tuosta j o i i ^
menkieltä puhuvaa, ja ensimmäto ^
ta sitä kysyin^ vastasi "jes'-. Sj
tei täällä taida; olla muita suoL.
kun Clinton kaalilla juhlitaan mycK
siellä hänkin oli jö ollut. Ja mikä-tys,
kim. esittelimme itsemme, hoi
Mutta eihän minulla ollut aikömuä-^-sinime että- olimme ennenkin to'-
näin suuriin asioihin ;sy\'entyä. "Ajatte- tavanneet;^ neljäkymmentä vuott.
— Nythän pitää jo olla lupa WaU-stree-tiltä
Aiihin maantuotteet saamme myy­dä,
mihin panemme ne sadat miljoonat
nisubusselit . . - Jaa, se Marshall-plaa-ni
alkaa näkyä. , . "
Iin sitä Lännen matkaani. Koko vuoden
olin sitä ajatellut, työtä tehnyt kuin
hullu, en yhtään lepopäivää saanut V . .
Sato hjr^-ä, aitat täynnä, seinät puHis-tui.
„
Niin kaunis kuva sieltä kotikylästäni,
synnyinmaastani, iki vihreästä AVashing-tonista,
missä laulumme kajahteli Suo­mi-
äidin kielellä^ laaksot ja inäet kaikui,
siellä lemmetärkin asui, siellä sen tuli
leikki povissa . . .Elin nuoruuden muis­toissa,
että kun sinut vielä nähdä saan!
Kesän pitkän, työn ankaran ohella se
minulle sinfoniaansa, soitti — ikivihreä.
Washington ja lapsuuden ystävät . . .
Sinne läksin talven kylmää pakoon^
mutta kuinka^^^ kävi?'. Albertan kylmä-talvi
seurasi,mukana. Maa jäätyi, joet
jäätyi, vettä satoi, vaan sekinjäät}^, tiet
lasisileä jää peitti, autot ja trokit yh­teen
törmäilivät, ojaan suistuivat.- vedet,
padoissa vähenivät, sähköturbiinit hn
taammin kävivät, sähköä täyt}^ säästää,
pyykit pitkin viikkoa pestä. Ihme'vaaiv
* oli ettei kukaan ryssää tästä syyttänyt,
vaikka kyllä pelätään, että jonakin päi­vänä
se Bonneyille^tämmeen pommin
pudottaa . . . -
En päässyt näkemään-ikivihreääAVas-hingtonia
ollenkaan, jäin Oregonin puor
lelle äitini ja siskojeni luo. Sairastuin
kylmyyteen ja olin vähällä henkeni me­nettää.
Äidin hoidolla -parannuin '.äi­tihän
se on ystävistäi-parhain. Tammi-
. kuun yönä juna .piphjoista kohti kiiti,
lunta- satoi,-.ei näyttänyt Washington
vihreältä. Masentuneella mielellä lap­suuteni
tutut seudut jätin,
nut tapaani
mutta — jos niitä on. niin ne on noita-
Ol^n toivo-valveutuneita
tovereita,.
vuotta
ten, jolloin tulin ensi kertaa Ca
Olin lioinenT
Istutaan, salissarjohon on ainaKj,-
hat henkeä kokoontunut. Lenininu
lavan seinää koristaa. Kuullaan
mni. venäjän^ italian kielillä. To
että olisin söomehkielelläkin kuu
mutta ei. Niin, Leninin nimi yli
^ ilman tunnetaan ja hänen muistonsa
lyy kansoilla vielä silloinkin kun
^nykyiset siiuruudet unohdetaan,
puhujien puheita kuultiin; ijp oliyat
viä ja joka saria totta. En olekaan
lut tilaisriudessa kymmeniiti
läöritakääafmhett^ kutiin silli
laisiin paikkoihin, missä se disi
mäSdcJlistiäv mäilm
Tyova^itehtien • ja ijul^
Jöjeh ävulia olen yrittänyt pysyä
tasolla, seuirata tapahtumia ja
luja, voittoja jä lutviöitä. Tmon
noitakin ori aina joskus singonnut
remman yhteiskunnan saavuttaimf
Mutta kiiii saa kuulla hyvän puB*
selvin sanoin asioita selostavan, se
aivan eri juttu. Olin kovin ty>if
nen,' -ettei "^kiertomatkani turhaap
nyt, vaan sain vielä tätäkin —Ja
työn ja kärisanvallan voittoon.
Täällä sitä - nyt öllaäii keskellä 1
peittämän kylmän aron. Ehkä vielä
vät-nähdään. lämpöisestä pidän,<
mettymistä varon. - S i t t e n taas
elementissäni kun peltotyöt ,all
.\jattelen, että onpa sitten syksyllä i
suuri jä kultalanka juoksee. Huvin*
kan sitten taas tehdä saan, jos olen "
päällä maan, tuttavia tavata tuolla U
lioitten ja vuorten länsipuolella.
_ Yhtävät, näiri nyt tervehdykseni
Ie lentää. Yksinäisyydessä ja tove
ran kaipuussa usein mielikuviti
ni teidän seurassa^e talvista
vietän —- kuten nytkin.
SAM PORA,
Göddart, Alta.
jahti rhaanalle ajanut.
Vihdoin Canadan puolelle tultiin, ja
aina lunta.. Jyrisevät ja paljon ääntä
pitävät katuvaunut Vancouverin katu­ja
liikkuu, ja vaikka kaikki ilmansuun­nat
tuntuivat olevan väärin, oikeaan
paikkaan kuitenkin tultiin. Labor-puo-lueen
päämajassa käj-tiin, saimme tietää
Leninin muistojuhlan olevan parin, päi­vän
päästä. Monien tiedustelujen kaut­ta
saimme tietää missä Untiset asuvat Tässä eräänä iltana tuli nuori
ja niin kävimme näitä entisiä Albertan tuo kultainen kuopukseni luokseni
asukkaita tervehtimässä. Pitkästä ajas- nä3rtti kirjastaan kysymysmerkkiä
ta huolimatta on Joonaalla vielä elämän kysyi mikä.kirjain^.on.. Minä
huumoria ja henkisfä voimaa, tarmoa; jaisauoin etta se oii kai kysym
on tietoinen maailman taloudellisesta ja
poliittisesta kulusta. Mamma Untinen
lukee lehtiä ja Joonas kuuntelee, —
Joonaan näkö on niin huonontunut et­tei
vöi lukea. Ihailen teifii työn ras­kaan
raatajatoverit, hattuani nostan,
työn mitalin rintaanne panen, vuosia
monta vielä viipyä toivon. Mammalla,
onkin tilaus sataan vuoteen ja usko elä­mään
auttaa . . ; Liian pian tuo iltapäi­vä
kului. Hyvästi Mamma ja Joonas,
toivottavasti vielä vastakin tavataan.
\'ancouverin kivisiä ja koloisia katu­ja
ajelimme, Aatamin aikuiset katuvau­nut
täynnä. Päästiin kuitenkin aina
sinne mihin oli aikomus mennä, vaikka
aina tuntui että \'äärään se nyt vie.
ja koetiii selittää mikä tarkoitus silla
vaikka tuskin sitä itsekään oikein
dän, onhan siitä jo pian puoli vuos'"
kun sitä on tarvinnut käyttää. >'
merkkejä on. niin monenmoisia,
huudahtusnierkki, jota ei täällä
kaan kerkiä ^käyttää — huudetaan
loin kun tarvitsee ilman merkkiä, Sit
ajatusviiva. Sitä kyllä pitäisi käy
jokapäiväisessä elämässä enemm
niin ei tulisi sanotuksi mitään pahaa
säästyisi, monelta pikku riidaltakin
hän niitä välimerkkejä näin kirjoittaf
meikäläinen muista, ja ei kai niitä
toimituksessakaan niin nuukalle
ta — hm, niin'—voimmehan ^'aikö
Kaasutehtaalla kulutimme seuraavan ^ i r i !
pistää niitä kirjeen loppuun enetni
päu-än. JEräs tuttava meitä kuljetti.
ViisitoistamilJoonaa kuutiojalkaa päi-
\'ässä kuultiin kaasua valmistavan ja
enempi olisi kysyntää* Monien mutkal­listen,
menetelmien ja koneitten kautta ^_
vahnistuu kaasu ja muita sivutuotteita, se, farnaarinkineläinä on taas palj*»*
Ihmisen nero on ^ ä k i n alaSa-korkeaHe hauskeso^paa» - vaHdca siinä.- sitttn^
kehittynyt. Automaattisesti koneet käy, myös kiireet mi&ana, ettei tahdo JoaJ^
riiuutamaTnies vain sihnällä: pitää, mit- - lehtiäkääahikeinaan, - Talvella^^-
tareilaym. . t\y hankkia kaikenlaista lukemia
Kyiräpä nyt on kirkas päivä, etta
jo oikein tuntevinaan kevään tu»
ilmassa, vaikka on 30 asteen
ja vasta helmikua menossa. Kun tu»^
kui taas kevät ja sitten kesä. niin kj^