Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 5, 1955

              PoJvesta^ polva
ittava aina aio
^"Ȋt paikat]
•ssa lakia ja
i tuvassa
oli tunne
' askelin
vieläpä —
inaan sipinät
oista.ja ui
sesti lakkasi
J^isti kuule
uulikin nime
en 'Hiljan kup
vastapäätä Vä
etsiä mitä suui
^llin kauan ole
nyt se saa bp
tava pikkupiiall
isellä, ettäs
oli jälleen l
VKSVINEN myrsky raivoaa uiko-jia.
Sade pielvsää ikkunoita, ulko-ei
näy mitään elämää. Kukapa olisi
ona tällai^eUa Umalla . . .
Pieni kalastajakylä nukkuu. Kaikki
t onnellisesti lämpimissä, joskin
Itimattomissa kodeissaan. Kuiten-ei
koko kylä nuku. Hiukan eril-toisista
kalasta jäin asunnoista on
muista erilainen asumus. Hiukan
Jäaniallinen avoimine kuistineen.
e on kaunis rakennus. Sen on ker-eräs
kapteeni rakentanut rakastetul-
Kauniin ulkomaalaisen vaimonsa
oli sinne kantanut. "Uutuuttaan oli
loin kiiltänyt joka nurkka . . . Kau-s
kukkatarha melkein työntämällä
Öntänyt monivärisiä ulkomalaisia
jkkiaan.
n on, että tytöJH Vain vähän aika oli kaunis satu riit-jäksi
ja hän saBinvt. Kapteenin ollessa merillä oli
ien! kaunis vainio, kadonnut. Koskaan
kukaan ole varmuudella tietänyt mi-
1 kaikki oli tapahtunut. Jokunen
rtoo nähneensä nuoren vaimon lähte­nen
jonkin ulkomaalaisen laivan mu­na.
Usein oli nähty kaunis merimies
»enoa päreitteMuvan vieraana. Ja viimein oli pää-itystä
ja hanti tly siihen, että rouva oli lähtenyt,
naurattaa, ette Kapteeni oli palannut sitten kerran
ä tyrskähdysti ysyönä. Kova myrsky oli ollut sil-
Imestyi toki pa jnijin. Kuitenkin oli kapteeni saanut
ettava aihe, ku] ijatuksi laivansa satamaan. Suurten
npäältä suoraai Jiaisten kanssa hän oli sitten rientä-ja
kasteli tas yt vaimoaan tapaamaan . . . 'Mutta
ukaisi koko tu loneet olivat tyhjät. Turhaan oli
'stilan, joten en jpteeni huudellut yöhön rakkaimpansa
an voitiin aika: imeä. Kukaan ei kuullut häntä, myrs-vain
pauhasi . . . Kaikki laiva-imuistoisiin
ta J^^^^t olivat myöskin rientäneet mai-iestyksen
ohella in, mikä minnekin,
»aikka pidettiii Aamulla oli laivanhylky tavattu rah-n
päässä hänei ilmoita. Aallot olivat repineet sen irti
ka, vaikka häi i nakanneet läheiselle karille . . .
pöytään tule Kapteeni oli tiedustellut naapureilta
rioille. Emänti umoaan, mutta kukaan ei rohjennut
iisenä ja nuor fftoa totuutta . . . Kapteeni oli sitten
llä häntä vasta yynyt huvilan pilkkahinnalla eräälle
t torpparit, päi alastajalle, joka puolestaan myi sen
tämän jälkeei ^kyiselle omistajalle,
iläiset. Kukaan ei pitänyt tuosta huvilasta,
si luonnollisesi f ^ vieroksuivat sen erikoisuutta.
uoren emännäi f\ ^""^ ^^"""^
n oli kohta ta ini, oli eaellmen omistaja kertonut.
paikkansa täyt
in myös laste:
oli totuttu
l a emäntä. Hi
]fn rikkominei
)ahana, vallan
i n ajatteli:
Las, josta miin
1 hyvää, viene»
änen poikansa oli kuollut merellä jä
aimo hukuttanut itsensä rannalla.
Xuori Henry, erään kalastajan^ poika,
I sitten ostanut huvilan. Nauraen oli
uhmannut naapureita. Ostan sen
kaimmalleni, oli «hän sanonut. Vuo-lan
Henry ei osaa pelätä kummituk-'
Talven tultua muutamme Anna-ellin
kanssa sinne, oli hän äidilleenkin
/an' uusille rai^^^^^' ^ämän vastustellessa.
Annabell oli kaunis kesävieras. Tullut
stakin ulkomaailmasta kalastajalky-
Hän.
Kohta kylään tultuaan oli Annabell
kenyt silmänsä Vuorelan Henryyn —
aren komeimpaan poikaan . . . Rak-lus
oli kehittynyt äkkiä, Annabell pai-anhojen
silmien
polven luisuvan
ivoista? Piika-
)t istuivat ml
iha emäntä ale
ellaan. Mutta
ssa kuului asi'
-kseensa kuului ''^.^"''"^ «eriryn turvallisegh syliin.
josta he vaan
,^at käyttöÖnfä.
la emäntä mi
3 itse oli aloit
lie mieluisessa
askel on otet-
/asti useampia-
'hittyä esi-isien
äättäväksi mie^
,iseksi, joka oli
ava, omaa ryii-
. .Herkkäher-
. . . Aina kun
livahtivat kuu-minsä
ja syda-ästi
kouristi
katseli kuiflJ^
reisuillaan olivat he viipyneet
yöhään. Yhtä ainoata sanaa oli An-
^bell odottanut ja viimein kun Henry
'uskaltanut sen sanoa: olethan niinun
•oli tyttö ollut hänen omansa. .
Pian sitten näki kylä, kun huvila
isottiin sisältä ja ulkoa. Ja eräänä
tana pienessä kappelissa vihittiin An-
3bell ja Henry avioliittoon. Koko
^•^a juhli silloin. Jokainen halusi tuo-
Pienen lahjansa, samalla nähdäkseen
on pelätyn huvilan sisältä. Sitten oli
'•ilittu ja vasta aamutunneilla oli nuo-
Pari saanut jäädä kahden kesken.
Pnmää ryyrpättiin palanpaineeksi
^"tuopista ja röyhtäistiin kuuluvasti
• t n » ! M ^lumi^on varaamat paksut
ta^^^^J^ ,;;r'^'ät ja maitomukit iltaisin, antoi-inssa
olisi o: m kasvunvauhtia näille molemmille
äkkikasvun ansiosta
Siinä V^^mh pojasta hieman hontelo rakenteinen,
. p^.|"^^' ajanoloon kyllä -vahvistui. -
Jatkuu.
muut.
M.%RJATTA::
Syd amen sy
Näin alkoi onnellinen elämä huvilassa.
Henryn ollessa kalastamassa t)ii nuori
Annabell yksin. Puolisonsa vanhem­pien
ja sisarusten kanssa ei hän paljon
seurustellut. Väin harvoin nähtiin van­han
Vuorelan vaimon käyvän miniänsä
luona — sisarusten ei juuri ^koskaan
. . . Annamme heidän elää omaa elä­määnsä,
vastaili vanha äiti toisten vai­mojen
tiedusteluihin.
Nuori vaimo kertoi sitten eräänä i l ­tana
Henrylle, tämän palattua mereltä:
— Kuule rakkaani — ja hän painautui
puolisonsa rintaa vaaten — saamme
pienoisen. Olen sen tietänyt heti ensi
hetkestä lähtien, mutta ei halunnut heti
kertoa sinulle. Ajattelin, että huoleh­tisit
liiaksi.
— Voi sinä pieni, kuiskaa Henry . . .
Minun oman lapseni äiti. Nyt pidän
sinusta huolta. Aina kun olen kotona
täytyy sinun levätä, minä hoidan kodin
. . .Kuule, ehkäpä otamme siskoni seu­raksesi
tänne poissa ollessani. Sinun
täytyy varoa Itseäsi . . . ilenryn mie­lessä
'häivähti tuskainen ajatus huvi­lasta.
Ehkäpä täällä ei asukaan onni?
Hän'ei kuitenkaan puhunut tästä vai­molleen
mitään, alkoi vain hiljaisena
järjestellä huvilaa uutta tulokasta vas­taanottamaan.
Saapui sitten syksy. ^lyrsky ulvoo
ulapalla. Aamulla on Henry lähettänyt
erään kalastajan hakemaan mantereelta
lääkäriä. Itse Jiän on istunut nuoren
Annabellin vuoteen vieressä ko\o päi­vän.
Pienimmänkin toivomuksen on
hän huomannut vaimonsa katseesta,
tukenut ja auttanut häntä.
— Haenko äitini, on hän kysynyt.
Hän voisi auttaa sinua ennenkuin lää­käri
ja sairaanhoitaja tulevat. Minä
kun en osaa kuin surra sinun tuskasi
takia . . . on niin vaikea nähdä sinun
kärsivän.
Mutta Annabell on pyytänyt: — Älä
hae ketaan . . . Ole luonani. Kerron
sinulle jotakin — hyvin tärkeää. Niin
Annabell kertoo tarinansa. Hän etsii
Henryn käden omaan, katsellen tuskai­sin
suurin silmin puolisoaan.
— Kuule Henry! Annathan• anteek­si
. . . Lapsi jonka synnytän ei ole
sinun. Halusin sinut toverikseni —
olin hyljätty. Tulin tänne etsimään
kuolemaani, mutta näin sinut ja rakas­tuin
heti. Ajattelin, ettei se ole liian
suuri uhraus sinun puoleltasi jos otat
minut. Aioin kertoa heti sinulle, mutta
pelko esti minut sitä tekemästä. Kun
nyt tunnnen kuoleman läheisyyden tah­don
kertoa sinulle, en enää tahdo kan­taa
salaisuutta — en jaksa. Kun lapsi
syntyy vien hänet johonkin — lähden
takaisin sinne mistä tulin. Maailma
kutsuu minua. En voisi elää täällä van­kina,
kun olen päässyt jälleen elämään
. . . Jos kuolen — älä kerro kenellekään
tätä. Ethän? Onhan meillä sentään
ollut niin paljon kaunista yhdessä.
Henry on kuunnellut sanatonna .\n-nabellan
kertomusta. Katse on kään­tynyt
pois vaimon kärsivistä kasvoista.
Nyt ei hän enää tunne sääliä häntä
kohtaan. Heidän välillään on nyt kuin
muuri, joka ei koskaan voi poistua. Sit­ten
hän viimein sanoo kylmästi:
— Petit minut . . . No, vom kantaa
salaisuutesi. Jos lapsi elää, jää kuiten­kin
luokseni. Koetamme elää hänelle,
emme toisillemme. Mitäpä maailma
voisi tarjota sinulle siellä ~ - ehkä uuden
pettymyksen.
Aamun saapuessa
muuten niin ja rakkaudetonta
kotiaan.
Vuosi kuluu. Pienokainen kasvaa,
yhdistäen pakostakin toisilleen vieraat
sydämet.
Kaiken kauniin kantaa nuori isä lap­selle.
Joskus jää hän surulHsesti kat­somaan
tyttöä huulillaan kysymys:
Kuka on lapsen isä? .häneen ei hän
mitään sano. Joskus ohimennen hän
silittää Annabellin kalpeaa poskea. A i ­noa
Im-äily mitä hän on vaimolleen
antanut sen yön jälkeen jolloin pieni
Kirsi syntyi.
On taas syksy. :Myrsky rynnistää
ulkona ja sen voima tuntuu vielä sutr-remmalta
kuiii ennen. Huvilassa val­vovat
puolisot eri huoneissa. Tuska
ennen tuntematon täyttää sydämet.
Pieni Kirsi on kätketty tänään kalmis­toon
. . . Tuuli on ravistellut kuin vi­hoissaan
keltaisia lehtiä pienelle kum­mulle,
jonka alla nukkuu Kirsi — syk-sy-
yön lapsi. Hiljaisina ovat puolisot
palanneet kotiin — huvilaan jossa ei
onni asu. Kumpikin on sanaton su­rusta.
Ei kuulu pienen tytön ääni eikä
tutut aslkeleet.
Annabell kumartuu Henryn eteen,
rukoilleen anteeksiantoa, pyytäen: —
Jään luoksesi, synnytän sinulle lapsia
— olen omasi. Mutta Henryn kasvot
ovat kovat kuin marmori.
— Nouse ylös, sanoo hän. Muista
y^ötä jolloin kerroit kaiken minulle . . .
Sanoit lähteväsi takaisin. Nyt menet
. . . Minäkin menen ja tämä huvila saa
jäädä ainaisesti autioksi. Täällä asuu
paholainen. Jokainen joka asuu täällä
on tuomittu. Kuule myrskyn kohinaa.
Se etsii jotakin johon voisi ajaa, tyh­jentää
voimansa. Mene huoneeseesi ja
kun myrsky bn ohi niin lähde. Ole
hyvilläsi, että saat sen ajan olla sisällä
huoneessa . . . Pienoisen mukana meni
kaikki mikä oli meillä yhteistä — mene.
Ja Annabell laahustaa huoneeseensa.
Hetken .valvoo hän pimeässä huoneessa,
viimein nousee horjuen. Ääneen hän
huutaa: — Haa, sinä myrsky! Sinä
etsit jotakin johon voit kohdistaa voi­masi
. . . tässä olen, peitä minut, kuten
peitit keltalehdillä lapseni kummun.
Hän juoksee rantaan, kiskoo kaikin
voimin vanhan purren irti rannasta . . .
Nousee siihen horjuen ja — venhe kii­tää
kovan myrskytuulen kourissa kohti
karia, johon hajoaa.
Seuraavana aamuna löytävät kalasta­jat
nuoren Annabellin ruumiin. Kalas­tajakylän
kappelin kellot soivat koko
ajan, kun häntä kannetaan hautaus­maalle
pienen Kirsi tyttönsä viereen
nukkumaan. Vaimot pyyhkivät esiii-noihinsa
kyyneleensä ja sanovat: >-*
Hän, Annabell ej kuulunut tänne —
liian hauras oli tähän karuun elämään.
Rauha hänelle.
Mutta Henry seisoo avoimen haudan
ääressä yksin. Syksyn kukkasia on
hänellä, mutta ei hän huomaa kuiten*
kaan laskea kummulle. Hän katselee
tuskaisena kumpua, joka sittenkin kät­kee
poveensa hänen nuoruuden rakkau­tensa
ja onnensa.
VIELÄ .ARMONAIKAA
Siamin pääministeri marsalkka Song-gran
ilmoitti äskettäin, että ooppiumiu
polttoa sallitaan Siamissa vielä puoli­toista
vuotta. Polton salliminen johtuu
siitä, että valtiolla on vielä suuret va­rastot
ooppiumia.
Parhaat onnittelumme
Kalle Sippolalle
hänen 70-vuotisyntymäpäivänsä
johdosta!
Veikko Sippola
Helmi ja Allen
Mr. mrs. Kaija
Port Arthur, Ontario
K I I T OS
Sydämellinen kiitokseni teille
ystävät, jotka järjestitte yllätyk­sen
minulle täyttäessäni 60 v.
Kiitos teille järjestäjät ja illan
emännät kauniista kahvipöydäs­tä
herkkuineen. Kiitos myöskin
arvokkaista lahjoista, jotka jätit­te
käyntinne muistoksi.
Kiitos teille ystävät, jotka otit­te
osaa lahjaan, vaan ette voi­neet
olla mukana.
Teitä kaikkia kiitollisuudella
muistaen,
SILJA ANNALA
90-4th Ave. "Schumacher, Ontario -
- K I I T O S
Sydämelliset kiitokseni teille, naapu­rit,
tuttavat ja sukulaiset, kun tulitte
kanssani viettämään 60-vuotissyntymä-päivääni
lokakuun 15 päivän iltana-
Kiitos Jussille puheesta Ja soitosta,
jolla huvitit meitä koko iUan ja sait
meidän väphain jalat niin kevyeksi. Kii­tos
myös Eevalle, ahkeralle illan emän­nälle
sekä tyttärelleni Lilylle ja vaimol­leni
Hilmalle, joka. kaiken tämän jär­jesti
niin salaperäisesti. Se oli tosiyllä-tys
minulle, säilyen kauan mielessäni.
Kiitos myös kaikille lahjoista, joita
toitte tullessanne.
Teitä kaikkia muistaen,
WILJAM K A L L E LA
R. R. No. 2, Rankin, Sault Ste. Marie
Ontario
KIITOS
Haluamme lausua sydämelliset kiitokset lapsillemme, sukulaisillemme
ja ystävillemme, kun saavuitte niin suurilukuisina kanssamme viettämään
mpldän 70-vuotissyntymäpäiväämme, jonka järjfestimme Pohjolan haalilla
lokakuun 8 p:nä.
Kiitos suuri P, Vuotilaiselle esityspuheesta, sekä pikku tytöille kukista.
Kiitos kaikille siitä suuresta rahalahjasta jonka tilaisuudessa saimme vas­taanottaa
sekä yksityisistä lahjoista.
Kiitos illan emännille, jotka niin ahkeraan tarjoilivat koko illan. Kiitos
kaUcille, jotka antoivat apua tavalla taikka toisella. Kiitos R. Takalalle
soitosta. Kunnian osoituksenne säilytämme kauniina muistona elämämme
iltaan saakka.
MRS. FRANK KUORINEN MRS. JENNY SILEN MR. ANTON UBHTO
R. E. No. 2 K^mUnistlfluia, Ontario
r K I I T O S
on sitten kaikki ;
onnellisesti ohi. Myrsky tyyntyy uiko- ;
na, vain mainingit lyövät rantakallioi- ;
hin. Lääkäri on mennyt ja sairaanhoi- j
taja huolehtii Vuorelan perheestä. Kau- •
nis pieni tyttö on rikastuttanut heidän
Ystävä.Uinen kiitos teille kaikille, jotka yllättäen tulitte kotiini viettämään
rattoisan illan syyskuun 9 p:nä 1955, minim täyttäessäni 70 vuotta.
Kiitos arvokkaista lahjoista, jolta sain läheltä Ja kaukaa. Kiitos illan tar­joilusta
emämiille. Kiitos teille lahjan lähettäjät. Jotka ette voneet olla
mukana.
Teitä aina lystävyydellä muistaen.
MRS. MARY TETO
CAMBIE BRITISH COLUMBIA
•f
.•|:>'V.:^.;
.V-
•9 •
• 4 .
Läuanlaina, marraskuun 5 päivänä« 1955 Sivu 5
" '-m