Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 12, 1950

              'aivan liiöag^i,
'•^aevSt-liiji-:.
1.
lat^i kua ^-ak&a alkoi, pälaa M--
T sjttyisivät verliot -Ja^^-isit-'
^äips|>erit Ja kuiv^a lautar^ems-|is
Uona ennenkuin kukaan-voisi sitä-
Hän oU %-aiiimiit'3iJTki ta---
- kuin iiimiset -olisi^^at ^paA^aas-'
Sitten saisi bän vafeM-ja
jonain kauniina'yönä" •.•iinoli--^^
P^ta juopottelureissaitaäis"^'kotiin-.
luö — ja tietysti katoaisivat :^Ta--.
^ mukanaan . . Kuka oli sa--
etiä elämä alkaa -lieljänkyiime-'
äeen • • • ' oli-paras vaikka
^omantuntonsa sopSoissa joku
rieS vastustikin tätä keinoa.
Lyisa liekit huImaMivat ylös pit-rcilioia
ja kiiveten pitkin seinäpa-
^v, uijn että jossain hetkessä oli
^sisusta yhtenä tulimerenä. Hän-
>jt tullut ajatelleeksi kuinka pääsisi
ovesta naapurien näkemättä tuota
HutteHjanlaa^i valaisemaa huoneen sisustaa
tuntui i i i i Q | i ^ . f^iLi niin itsensä pelastusvaisto
[fj liekit alkoivat käydä kuii-
»ka vanha olsti
it olevasi'kW:-
rvessyöd, saaoV,
mutta num
•^tta siitä oa
ni täytyy sekia
»let niin uteHas.
fvä syksynä tiiiet
/aUan a&mBa
h "kakaralta, n
fikä miöään vaj-matta
oäyttdy-otit-
kQukktmfli
a. Vaisinkaas
t minua kutsu-oin_
sanoa, etts
t hauskaa tänä
llut sitä mieltä,
i^telijänlahjojs,
kakaramainen
m, synti., Nyt
iki puhelahjani
iksi, että olei j"
1
että haluat oi '
inssani?" r
en? Enkö oli
ulimaisesti ra­ina
et.ole.edö'^
tettanut teMI
1, mutta nilG
•ta, nähdesiäai
- no, ainakin
kuitenkin h-isän
silmien
.Itti hihassani,
kanssani nai-arma.
teiä."
e. Olet ^-ais
.enkin."
Onhaa isäkio
in Helinä. Ja
setä Petteri.
a morsia-nt:-
a
raakalainen.
enalleja-^-j
lyt toiseukial
kihlat «tet-|
;en mesoi)''''
:t sanaalassj
•piänet pakenemaan kohti oveai.
luttamitä ihmettä! Oliko hän va-lisQudessaan
lukinnut ovn? Ja mis-i
avain, sillä sitä ei ollut paikäPaän?::
etsi joka taskusta^ mutta'tuJ^se^;
Voi kauhistus! Pitiko häiieri pa!&-
jnifcina .•. . ?
[uita samassa osuivatiiäneii kateii-flutu^
ojeeseen, joka • riipptii sei-"
Veera oli ostaöut sea jotei vu<^
I, ja näyttänyt hähdie'ktiliikä ise
i,-ffil!tta-;hän^e! -olliit '^edes^^TOlsoiyt';
katsoa-sillöiii.' HaM'dli'tam'
luf-si#-kahtatoista • dollam, Jotkä^'-.
it meiineet tuohon Tehkei^eeiiV joa^-
;Mn oli böminnut ihaii taifjeetto-
3 kaupui±iolöissa '— mitä" 'värlm'
olivat palokunnat? oli hän tuhis-iVeeralle,
joka pelkäsi tulenväafäa."
valtasi hätä. Häii Ihäb^ väpi-inltaaltaän
ja häneä teki mieli'Mu-^
apiia. • Mutta- samassa ösiii •hänen -••
mä oikeaan nappulaan^ ja siitä
1 suihku jotain nestettä aivaa pato
kasvojaan: Nyt' vain parnia- se i
maan oikeaan paikkaan; Haö rier
•mn mieletön,'sillä liekit olivat saa-ntä
kuristelloovat. Oo^- tuo^a K i -
££^00 btellä", tuumi-Äapeli; -
lutta setä Petterillä^ ei ole'', paii-iti
tyttö vastaan. "Hah ori melkein
lis vanhapoika nyt jo.- Paras 'tehdä "
muntös hänen elämänäni enhetf
^ on myöhäistä."
•'ittaapa olla", myönsi Aapeli.
yi .
jnt-eniJt. rsH
i alkaa. M
;ti kätfiai.
jli asia ti-j
.ennuttii] M
iia^UP f]
seoj jo isännällä, viiaoes tuo-mag
katella vähäv vanahemmasta'
fl —emäntee, niät."
J hänestä kukaan muu huoli kuin
^uskokaa pois!" sanoi Kitti:
ph, oiittee siinä sitte enhee om
^-iamista. Eipä taetas huolijak-
I Aapeli loi minuun vahingoailoi-l^
tseen. '^a sanotaaha, jotta kaek-iSGiitäsuap
katuva, vua ei nuorena
^^taa", antoi hän Itkulta siunauk-
Eutäs tiä Mehtola? Jos tuo-peUolan
suhteen emme tee n^itään
tea", vakuutin. "Me tulemme
^ toistaiseksi jäämään pääkau-
Kesälomille ehkä tuleihme
— jos olemine tervetulleita."
%sti olette", sanoi Leena. ''Kuin-.
P^yöri sellaista kysyykään!"
13a — rmutta me tuomme joka vuo-
Psi pienokaisen tullessamme. Minä
^^intään kvinmenen!" huu-f
Kitti innoissaan,
poHn saada sydänkohtauksen, ai-
|a^raarentämättömän.
_se vuan. kääp luatuu", hä-
1 Aapeli raapaisten piippuunsa tul-ne
om pennut, onpa hyvin-
^^^esi-at ^1Jan olla pienempiä kun
l^en kesävieras, jottei ne hetj
jättee poes ^mielestäa, jos
immeisenalakuja raual-
'PFöfäatellä."
Lcjppu.
; neet liänesl|:-etuotteeii. •• Mutta vähitel--
• Ien. alkoivat myös liekitkin sammua" ja
huoae,..täyttyi: .kitkerällä..savulla.. ^ Mut-.,
ta nyt olivat hänen voimassakin lopus-
- sa. Hän-• hoetti-••yyömiä läheBä-fettiaa,
jossa savu ei olisi niin sakeaa, koettaen
taas päästä ovelle — mutta ovi oli lu­kittu
— eikä hänellä ollut voimia mur­taa
sitä auki . . . .
Hän makasi siinä oven edessä -voima-tonna
liikuttamaan edes jäseniään. Oli­ko
tuo \'ii!meinennaukku alkanut toimia
juuri nyt? Hän oli kuin horroksessa,
joskus ollen aivan unen partailla —
mutta ^ a säikähtäen heräsi siitä tim-tien
vaai-an inissä oli.
Hän koetti rukoilla; mutta auttaisiko
jumalakaan rikollista? Savu alkoi hän­tä
yskittää ja,k'0*ra murisi--Jospa-koira.
'•- edes alkaisi * havl^uä ja siten herät­täisi
naapurit.. M-utta- koira tuntui ete- .
nevan pois ovelta ja kuului vain Milty-iieen
puim paukahtelua. Oilkö tuli al-
_ känut-iiudeBeen^kenties''••Kua-hän' -
. kcietia. nousta, -huompsi; häiih sea'>aivaa-."
snahdottömaksi,. ja. käsiä ja--kasvoJa--kir^ •-
. veli ..siim. :,iiiweästi-.' -Kok<05";Tutimls -oli. _
, ptiuitunut kuin halvautmie^i-.mas.sak!'
.-si,-jossa •••valm-Järki j^^
"Nyt -aikoi hänen- .omatantopsa- .soimat "-•
ta^-—;omatanto^-joaka-häB-oll^laul!^^^
• aikoja:^tteii;kuolleeksi-.' -Häli.rmuistl
kmttka raia'asti hän oli soimannut vai-möaanv
Häukkumit tätä siveettömyy­destä
ja :yarkäudesta ja jos vaikka mis-täi.
Oliko-- k u i n m a , - . ; e t t ä ' - - j o ^ c i is
ihan.'.kimpaaiiiuikia--ja •••syyti- .suustaan-- •
Mokottomiiuksia vastaan •— usein to--
tuuksla^-"jotka-.^osuivat'kaiken- .:Mpeim-".
:pään paikkaan . . . . -Veera-tiesi,-että':^
Kässu:- vieläkin-^ havftteli- :--Taiitiia,'• ja.; se'-..;
sai hämt: hm^jistumaan-aivan :smiaml---
.tään.Mahtoikohan-. Veera ./akastaa'
häntä . - ? ' ~
TuöalkcH häntä naurattaa niiiri hillit'-
tömästii että se-kxiuloisti aivan oudolta
hänestä itsestäänkin^" Oliko Bäii hyi ai­van
viime hetkellä vielä menettänyt
järkensä •;•-.•.'? ' '' •
SamasSa kuului taas koiran murinaa,
jopa tämä hatfkahtikiii kerran, mutta
tassutti taas tiehensä;'
Hänet Valtasi jonkinlainen hoFrostila,
jonka aina silloin ^ l ö i n keskejrttivät
savun tuottamat yskänpuuskat ja jos­tain
huoneesta kuuluvat paukähfelat.
Mahtoikohan tuli olla uudelleen valioil­laan
? Kukaties se oli jään3rt johonkin
kytemään ja pian leiskahtaisi ilmiliek­kiin
. . .
Mutta, samassa -hän • taas vajosi -tuo­hon
horrostilaan — jota hän niin kovin
pelkäsi. ^Kaikki tuntui horjuvan ja hän
vajosi—vajosi . . .
Kun hän taas heräsi, kuuli hän kovaa
ratinaa ja pauketta. Hän ei tiennyt
mistä se tuli, mutta ensimmäinen vais­to
sanoi, etta tulj oli taas uudelleen val­loillaan!
Hän voi jo hengittääkin pa­remmin,
siis tuli oli polttanut reiän kat­toon,
josta savu pääsi ulos . . .
Hänen korvissaan humisi ja jyskytti,
ja keuhkonsa tuntuivat ihan pakahtu­van,
samalla kun' kaikki ^-eri tuntui
^öksyvän samalla kertaa' hänen pää-'
hänsä. Ainoa, joka läpäi-si • hänen' ta­juntansa
oli tuo ainainen jyske ja pau­ke
. . . Hän palaisi elävältä tähän paik­kaan
. . . Hän -koetti huutaa, mutta Me- -
likin oli turvomiut-niin suureksi, että se
täytti koko suun — eikä sieltä päässj^-
ulos äänlä-
-- Silloin-hän kuuli km^aa ryskettä . . .
Nyt oli tull»t loppu! Katto oli var­masti
pudonnut «ssään, ja -piasi- haa Jiau-tautuisi,
aIas'piitoa-raB tuM- jahiiiimas-saii
alle . . . Haa oli ihan kauttaaltaan-hien--
peittämä:-' Hän ' paistuisi ^ tlhän"
paikkaan' €la\'altä" kuin.,' torakka! "Hän
kieriskeli -tuskissaan,^ mutta--• ci- voinut-nousta
ylös — olikohan; se Tohkalsu-
O^yppy heikentänyt hänet näin pehme-
Häri oli kuullut sanottavan, että vii­me
hädässä ihmiselle palää se yiiniei-nen
voima, jolla hän tax^llisesti pelas­taa
henkensä . . . • Mutta annettaisiinko
hänelle raukalle tuota viimeistä pelas­tuskeinoa
. . . ? Olisiko tämä hänelle
viimeinen kosto kaikesta . . .?
•Kassu kä-vi tuhannen kuoleman läpi
noina viimeisinä hetkinä — jotka hänes­tä
tuntuivat vuosilta! Taas kuului ry­sähdys!
Siis ei olisi enää kauan odotet­tavissa
loppua! ^ Hän jo kuvitteli kuint
jka hän hautautuisi putoa\-an romun alle.
Hän oli valmistanut oman hdvettinsä!
Varmasti tuli riehui ja räiski, vailla
hän ei sitä nähnyti Kaikki oli pime^,.
pimeää^i:.;. .Oliko-hait menettänyt nä-'-
-könsä-.Ilmeissä-". . . ?- "-Hän oH siis-^-^ielä;-
sokeakin.-:; Hän-pyylikäisi'vaistomaises-'
ti kaswjjaai3- •ja-- tunsi; - vaia----ldrve!evää'.-
tuskasy-jo!nka-%osketeroll.-tuottanut.:-- -
:Ryokeyja&ii|---jo-ss'ain,'- mutta - häniestä--..
.se.limtid-;ijyi^;sarasM'ek^\'ältl. - Olokin-,,
tuntui jo, 2nukava,mmälta"-i—--^s ei olisi-'
kirvdlyt- •hiin;--hirveäsö;:- niiä-'. hl^---olisJv--
voinut"-v^fcka aukaktaa::--.Häiien^'teki;
mieli nukkua niin hirveästi ^ siten olisi'
kai _paräs;kin — .ei • tietäid • koska-loppuf'
tulisi--. . _ : - V
Mutta -samassa- kotulöi Mnfeä^TysMh--''
. ,dys, ja-'ovi -murtui • sirpaleina •••lattialle.-'.
Savu alkoi hälvetä hitaasti,- ja ihmisiä
•;tunkeutui^-sisälle,"ysklei!S--,,saviin- seassa;-'--
- Aamuii-kä^jea-kalo-älkM
aukosta sisälle — siis hän ei <S!utka^l
sokea--niihkiiiii-oli luullut Jokii--kom-"-:-,
pastui. -häRcen vkiinilita,essaaneteentpäln. - -
savun-.seassa. "
"Hyi sentään! kllpaisi tuö -fa)mpas-tumit
akkä kun huoäiasi, että oli ästii-nut
ihmisen päälle. '-'Täällä makaa hu­malassa
kuiri sika; vaikka hu<me palaisi
päältä poroksi!" paapatti akka- kauhms^:'
saan, •"• -' •
Ensimmäiset jo pateivat-kierroksel­taan
yläkerrasta ja löysivät sammutus-väiöieet
lattialta — ja myös Kassun,
jota. "eivät -olleet huomanneet" kiirees­sään
. Saanassa saapui myös palokunta
ja iltkiunat lentelivät auki joka" taholla
ja nähtiin savun hälvetessä tulen teke­mät
tuhot.
—"On kai käniiissä nukahtaniia, ja jät-tännä
tupakkansa palamaan", sanoi
eräs harvasanainen naapuri.
"Semmosta se on kun sitäjuuvaan ja
resutaan", vahvisti toinen.
Kässu kuuli kaikki kuin kaukaa. Vii­mein
joku alkpi pöj^hiä häntä, ja avain
kilahti lattialle hänen vasemsoiasta kä­destään,
jossa häh sita oli puristanut
kaiken aikaa. Avain, joka oiiä voinut
maksaa hänen henkensä! Joku öli kut­sunut
paikalle laÄärin, joka pisti neu­lalla
hänen käsivarteensa. Hetken pe­rästä
tuntui saman tekevältä mitä ih­miset
sanoivat tai tcskrvät hänen ympä­rillään.
Kas.?u heräsi,sairaalassa. Ovi,avau­tui.
.Sisään,.astui ,hoitaja kysyen;hänen
vointiaan — j a sitten, jatkaen: • "Tääljä
on käyiiyl kak,sikie naista, -jotka.- ovat
halunneet nähdä teitä. Töinen heistä,
i-^aimonne,, meni kotiin, matta -toinen'
odottaa. . . . "
'%^tiiMikää • Mmtt laokseai''-'^ sanoi,
hän odotuksesta jämiittyaMiä-
Het&eä. myöhemmin astuiklii huonee- ,
srni-.visy^mfÄi^.mköinffi',,!^ "Tm^^-.
pysähtyi hanaa. vtioteensa --TOearecii'
. syea. ^?alÄ•|*et%»eelm:-"--.•
"£tk8 t-aaae enää Talini»?**
''Terve, TainiS.", «anoi häis..väsyi»e«sti.
la hänen sitoäiisä, seuiraavat imisefi
- liikkeitä .elenkiii,:j,a&oja,,-kiiii. «miiMai,
--poistui ,,ka,uemir.alsl,. -vuotee» 'vkreslS,
.1s:assii,ei,,vo:ai«t nähdä -miitäy^^a.aK; ,kaii-,
enipana.häii^ erotti:.vaiii-tavalliset musr
tai kävelykengät--joita \^Kiikiö - käytti
• - kotona.-.-^ Koko ...tapaaminen,- oli -.pilalla,
sillä Buo-ts^ikakalut ollyal poissa.. Ja
mwhemmin-kun hän kysyi aiisiä vain
noin ^siTOmennen, -sanoi Taimi:
''Niin, muistan nuo vihan kapineet.
• mkka. eläisin -tuhannen vuotta! Ne
• olivat, niin. kauniit etten voinut jättiiii
niitä (fötamatta vaikka ne olivatkin nu­meroa
liian .ahtaat, ja kärsin joka kerta
hin^eästi kun ne oli- vmn jaloissani:- An­noin
ne serkulleni, jolla- ei sata olemaan
- niin suuret Jalat kuin minulla,"
Nainen oli, istahtanut tuolille, jonka
oli noutanut toiselta puolen huonetta ja
kirkas auringon valo paljasti räikeästi
ajan jättämät jäljet hiinen kasvoillaan.
Niitä ei oltu voitu pois pyyhkäistä tai­dokkaalla
maalauksellakaan. Suun ym­pärillä
näkyivät.kyymHisst-vvaot, aivan-kuin
nainen olisi uh?iiaisiiut,-eEmää-jat- •
kamaan matkaansa. • • Mym silmien- ala­puolelle
olivat; jääneet ajanhaiiipaan -
• jättänaät jäljet. ^ Tukkaa o!!:,-kai ydtetty
.värjätä, mutta- juuresta näkyi - selvästi
. harmaata <tumnii€ii hiussuortuvaia jou-
.kossa... Tafem.-oli-:koettanut, säilyttälr
tyttömäistä;.-'vartaloaan^ -nälkiiiiayttä-mällä—
vaan laihdutus oli jättänyt |äl-ken^^
- kaulaan ja. • kas^oiMii.. •— jotka ,
, muistuttivat ;kalman' • kasTOja.; Ennen
•niin- pehmeät ja valkoiset -kidet.-.oMvat
muuttuaeet - luiseviksi -—-ja- punaisiksi
maalattuine -kynsineen, ne «muistyttlyat
_enem'man haukaii ,ahneita-• kynsiä-kuin,
liasiä: Kassua.:ihan' puistatti, .kun.-jiai-
'nen nosti, kätensä liyväilläkseen hänen
vuoteella lepäävää kättään.
Nainenkin .oli tehnyt inventaariota •
;Kassll^m,fflähd€n^ ja-iausui-vlimdii aja- -
tuksensa. ilmi:' ';.", '
"Kyllä kai sinun kasvoihisi jää paljon
• • -arpia, -kun-^ovat-noin' kovin kääreissä..
• Hoitaja sanoi, että olit, saanut, vakavia -
palohaavoja kasvoihisi . . . "
"Niin kai, mutta mitäs ne arvet enää
näin loppuiällä haittaavat —aikaahan
se naama luonnostaankin tulla ryppyi­hin."
Naisen kasvot venähtivät irooniseen
hymyyn. Nuo sanat eivät olleet hänelle
imartelevia, sillä hän oli viitisen vuotta
vanhempi Kassu a. Ilma alkoi tulla ko-
\in painostavaksi, «ilFä he kiumplkin
huomasivat, että menneet vuodet olivat
muokanneet hdtä kumpaakin lilan pal­jon
ja ,että jälelle ei ollut jäänyt mitään
yhteistä.
-Kassu ilostui, kun kuuli käytävästä
ripeitä askelia — hän olisi tuntenut nuo
askeleet vaikka missä. Ne olivat niin
varmat, ja kun tuon lisäksi pantiin nii­den
päälle parin sadan paunan paino,
niin niitä voi jo verrata "siipiaarin" in-sin
tahtiin. Mutta tällä kertaa ne tun­tuivat
Kassun mielestä musiikin tah­dilta,
. ja Kassu oli oppinut hiottamaan
niihin jo pian parisenkymmentä vuottJi.
Ne tuntuivat tällä kertaa niin turvalli­silta
~ etenkin Taimin suhteen.
Veera - astui louhukkaana. sisä,än sa­noen
omaan ripeään tapaansa:
"Kas vain,, jokos se -Taimikin on taas
palannut entisille metsästjremailleen?
Vai joko riista muualta on lof^unut?"
Toinen ci odottanut' enempää, vaan
sanoi hänellä olevan kiireen johonkin.
Hän nousi ja poistui tavallista ripeäm-
-mässä tahdissa huoneeifta.
• "No kuinkas sinun - Kassu parka on
käynyt? ' Sellais,ta'se on kuin kMSi^ää
vaio selkänsä,-niin huoneet palaa, pääl­tä
ja .ukko-käi:wntyy. .sisälle kuin ,torak-ka!'
-Kävikö sinun likko kulta, f^hasti-kin
. . . ? • Käväsin kolo», kuin eivät
antaneet tulla heti tänne- änua katso-- •
vielä .tledotoöjia . Poliisit |a sen tu-i
' 1
m
ff
m
4 'l'
m
I I
*)
iiii;- ff
V'. \ b i l . n'
MUANTÄINA, fiUÄUUH U PÄVJiMÄ, 19S0