Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 19, 1953

              luotsista
5 se aika, jolloin vaW
arten. MHennuoZ
tuntuu kuin olisi joia^
ilu. iLapsuustoiveetaW
taitavat pian t oM
> ehtinyt liian v a^
Haisesta tilanteesta, iB5^
saan olla toisen
oli,,mutta täälläkin't|
otaan ja kiireen kfivj
(lataan, naulataan,^
lan ja o$tetaan lahjoi
tten aattoiltana jakSJ
V kaiken ikäislUe. 3
likanaan lunta, s iM
sti lentävää ja-IjauniJ
tehdä lumiukkojar^
n puhdas jasaea,sid
et seilailevan luisM
laan ja toiset istu3
tulee naapurin eSl
a. Mitäkn siinäM
m hänbnp(Hstimut;J
in nyytissä" oii pj^
tnä pidän paljdh. S
thta tuntia viriati
!jä vaikka si&ani
tärkeämpää, mutta (
näe, mitä
binäni nyplään;
:aa — enhän enää (
i muuan naapurin
arunpätkää ja pol
Hän on ristinyt min
1 häneltä puuttuu
la on 'kaksi. Itse
kovin nuori isoäid
il suurta kunniaa
se miellyttää po
leeksi. Saapa sitt
terjäämässä voOe
1 ja lörpötellä
)set ovat sentään
tpa he mitä kieltä
että he käyvät tl
, sekin virkistää e
lan.
ä viemään tätä
ekin joulunumer
lua kaikille lukij
le siellä Canad
Lselle.
ORVOKKI.!
iMnaa
i jouluuuu . .
tun sain näpeisti
laketin läht
mään pienen
lostani ja ke^
oman jouluter
ottuneet joka y\
ymmenen ^^lo
ysti odottavat.]
I taas kynttilöij
n tulit pimeän]
ttiläsi. Onnell
;n juurelle ja
ämme kaikki
aanpa saada nj
nhakin nyt nu
taan . . • *l
an kotona ja I
viinaa. Olen
btautuminen^
ranäksi.
Kfkovaisten
a, kun ensinj
;a laulamme]
masti vilpit^
riitaisuudet.!
r ja pommei^
päättää 'p
lla viinan
rsinkin jo'J
villitys on 1
rt ihmisestä j
1 päätöksen
ien puoleä^
makin,
eni?
T^M'S on joulu aivan, ovella. Sitä
ovat miljoonat ja taas miljoonat ih-nuset
eri puolUla maapaUoa juhlineet jo
lähes 2.000 vuotta joka vuosi-ja toi­vottaneet
toisilleen Hauskaa joulua ja
onnellista uutta vuotta. .
Kuinka suuri lienee kunakin vuonna
ollut se lukumäärä, jolla on todella ollut
laukka joulu ja onnellinen uusi vuosi?
Epäilemättä on v''elä suurenipi se jouk­ko
jolla ei ole ollut mitään erikoista
jouluna, eikä onnea, uute-na vuotena,
etenkin köyhissä työläisperheissä, jois-
^ on suuret lapsilauniat ja Joiden ai­noana
huoltajana on . alipalkattu isä.
Sellaisten perheitten lapset, jotka eivät
ole tottuneet saamaan paljon -mitään
jouluksi, voivat olla hyvin vähäänkin
tyytyväisiä. He voivat iloita, jos saa­vat
jonkin uuden vaatekappaleen, suk­aset,
kelkan, nuken tai vaikka vain pa­remman
ruoka-aterian, palasen puUaa,
jnakeisen tai muutav sellaista^ Sellaiset
onnesta osattomat lapset yoivat iloita
jo yksistään siitäkin, että näkevät tai
kuiievat jotain kaunista; kuten kyntti­löillä
valaistun kirkon, jossa urkujen
säestyksellä lauletaan jouluhymnejä ja
muita kauniita lauluja ja virsiä, tai jos
näkevät jonkin rikkaan naahtavasta
asunnosta loistavan ylevän joulukuu-seuj
jonka ympärillä lapset Rikkiä lyö­den
saavat lahjoja joulupukilta.
Tuollaista nähdessään monen köyhän
lapsen mieleen hiipinee kysymys, että
miksi ei hänelle ole sallittu .tuollaista
yellisyyttä —^ ei edes jouluna, saamat-
Panen pisteen ja lähejtän vielä lämpi-
^mät jouluterveiset kaikille Liekin ystä­ville
ja toimittajalle..
ULLA.
Halpoja
ajanvi
amme
Gunnar Widegren:
Pörri — Se olen minä
Romaani . mntä $1.00
Agatha Christie:
Aikataulukon arvoitus
Romaani . Hint^ $1.00
Jean Webster: • •
Paras vihollinen
«<®aani ^^^^
Carl Haensel: " ' ^ ^ "
Matterhornin valloittajat
loaromaani Hinta $1.00
P. Wms Crofts: ^'
^J^ight-saaren arvoitus
Hinta $1.00
Richard Voss:
Kafesi ihmistä
Romaani " Hinta $L^^
:%id.'Boo:
Kyökin puolella
*^ Hinta $1.00
SeMouTrufis: Seonnut rkharuhtinas
««apoUisiitjmaani Mnta $1.00
^Wendt:
hyvä kaikM hyvin
«anaanl Hinta $1.00
. fio^ttä ja
|««naani ,, •,-Hlntai-$l:00^
P^oJ" Bennett: V^^^^^
(; fij^hotem Babylon
Änta $1.00
katkaa <rtoH^^
.ta siihen kuitenkaan selvää vastausta.
-Joulupukkikin, jonka pitäisi olla kaik-
• iden lasten puolueeton ystävä, unohtaa
köyhän töllin lapset tykkänään, ei edes
käy näyttämässä itseään, puhumatta­kaan
lahjoista.
Mutta siitä huolimatta, vaikka asiat
näyttävät näin huonosti olevan, voisi­vat
ne olla paljon huonommin. Voisi­han
tapahtöa jokin kaamea onnetto­muus
ja jouluna," kuten kerran, kauan
sitten tapahtui eräässä Hiitola-nimises-sä
talossa Eteläpohjanmaalla Suomessa.
Hiitola^oli vain pieni ja vähävarainen
maalaistalo, jonka Antti-isäntä oli vä­hän
omituinen — samoin kuin monet
muutkin meikäläiset olemme. Lieneekö
Antti-isäntä ollut vähän "löylyn lyö-m
ä " vaiko suuruudenhullu, kun hän
oletti olevansa oikein äveriäs, varak­kaan-
talonomistaja. Tuon olettamuk­sensa
hän puki kaikissa mahdollisissa ti­laisuuksissa
kc^men sanan lauseeseen,
nimittäin: "Mikäpä vuoren vyörytä."
Ensimmäisen kerran hän lienee tuon
lauseen lausunut eräälle mustalaismui-jalle
Taasan markkinoilla, kun tämä oli
hänelle markan edestä korteista povan­nut.
Mustalainen oli sanonut korttien
näyttävän, ^että tällä kertaa Antti on
omillaan elävä, mutta tulee vielä aika,
jolloin hän oh köyhä kum kirkon rotta.
Tuollaisesta ennustamisesta ei Antti
oikein tykännyt. Niinpä hän vihaisena
kivahti muijalle: "Mikäpä vuoren vyÖ-ryttU"
Todistaakseen varallisuutensa
hän heitti muijan helmaan kaksi mark­kaa
ja poistui vihaisena puhisten pai­kalta.
• • _
~ Hiitolan läheisin naapuri oli Partala-niminen
torppa, jonka Jussi-isäntä elät­teli
perhettään talviaikoina tukkien
hakkuulla puutavarayhtiöille ja kfe^äi-sin
uitteli tukkeja, ollen kesät^JEalolli-silla
töissä. Eräänä syystalven ]^ivä-nä
Jussin päähän pälkähti ajatus käydä
Hiitolan Antilta pyytämässä rahaa lai­naksi,
voidakseen ostaa itselleen hevo­sen/
jonka kanssa voisi ansaita tukki-
, metsässä enemmän kuin jalkamiehenä.
Niinpä hän sitten eräänä iltana lähti
Antti-isännän puheille. Koko meno­matkan
hän mietti, miten hän pääsisi
alkuun asiansa edistämiseksi, sillä hän
tiesi jo entuudestaan, että AntUle pitää
osata puhua mieliksi, jos mieli apua
saada. ^
Kartanolle päästyään Jussi näki, et­tä
portaiden pieleen oli juuri purettu
halkokuorma. Siinä oli sopiva aihe
päästä heti puheen alkuun. Jussi sanoi
heti pirttiin "päästyään:
. "Siitä sen näkee elävän talon, että
missä on polttopuita kartanolla, siinä
talossa on aina muutakin olemista. M i ­nä
olen aina sanonut, että Hiitolan Ant­ti
on niin varakas mies, ettei sitä köy­häksi
saa itse paholainenkaan,''
Antti-isäntä tuon kuultuaan hörähti
nauruun ja sanoi:
"Mikäpä vuoren vyörytti", ja antoi
sinä iltana ilman takuita Jussille he­vosen
hintarahat. *
Toisen torpan mies, Rönkön Hemppa,
oli kuullut, että Partalan Jussi pärjää
paremmin hevosen kanssa kuin jalka­miehenä
tukkitöissä ja se sai Hempan-ikin
, hevosenostohommiih. 'Hänellä
- olikin mieleinen hevonen tiedossa, jon­ka
olisi saanut velkakaupalla, kun vain
olisi ollut joku talollinen takaamassa.
OSTiinpä Hemppa lähti Hiitolaan apua
pyytämään — ja sai myöskin, sillä
Jussi oli neuvonut, miten pitää Anttia
puhutella, että apu lähtee.
Antin vanha ja puolittain sokea äiti
oli kaikista Antin hommista kuusaila ja
kerran kahden kesken ollessaan varoitti
poikaansa olemaan enemmän varuillaan
omaisuutensa kanssa, ettei itsekin jou­tuisi
jalkamieheksi, kun toiset ajelevat
hevosella. Tuohon Antti ^ taas vain
ärähti: "Mikäpä vuoren vyörytti!"
Hiitolan talo sijaitsi joen äyräällä ja
k«räällä tukkien uittajilla oli tapana
yöp\^, syödä ja vieläpä täyttää lähties­sään
eväsreppunsakin Hiitolassa. Erään
kerran tukkiroikan johtaja, joka tiesi
Antti-isännän luonteenlaacJurt sanoi
Hiitolan tupaan tultuaan isännän kuul­len
miehilleen: ^'Olette viikkokauden
valittaneet nälkäänne, kun noissa köy­hissä
talopahasissa ei ole ollut ruokaa
saatavana, mutta nyt ollaan sellaisessa
talossa, josta ei lopu ruoka ferkä raha."
Se oli Antti-isännälle mieluista kuule­mista
ja hän taas -katsoi sopivaksi lau­sua:
"Mikäpä vuoren vyörytti." Sa­malla
hän lisäsi: "Eihän se ruoka syö­den
lopu, mutta saamattomuudella se
loppuu."
Tuossa Antin puheessa näytti olevan
perää, sillä kyllä Hiitolässa oli ama an­tamista.
Eikä siinä sen paremmin isän­tä
kuin emäntäkään pitänyt "kättään
koukussa'. Kyllä Hiitolässa sai ilman
ja rahalla, kunhan vain tunsi talon ta­vat.
Kerran tiedettiin Antin poikenneen
tavallisista tavoistaan. Kaksi rahaton­ta
kulkuria oli poikennut Hiitolaan
pyytämään ruoka-ateriaa ilmaiseksi.
oRhkeampi heistä oli ensiksi kysynyt:
"Olisiko isäntä hyvä ja antaisi ruo­kaa
ilman rahaa?"
"Ainahan^ sitä talonsa vieraanvara
on", oli Antti vastannut.
"Riittäisikö isännältä mimillekin
ruokaa?" oli toinen kulkuri kysynyt.
"Ei riitä ,epäilevälle tuomaalle mu­ruakaan!"
oli Antti tiuskaissut ja niin
sai toinen kulkuri lä^eä täysmäisen ja
-toinen tyhjän vatsan 'kanssa Hiitolasta.
Hiitolaan oli kerran poikennut pose­tiivin
soittaja, jolla oli marakatti muka­na.
Marakatti antoi aina onnenlehden
sille, joka sen osti. Antti-isäntäkin oli
innostunut ostamaan yhden, joka taas
ennusti Antille tuhoa. Tuosta Antti
kimpaantui ja lausui kiroillen tuon sa­man
tutun lauseen.
Eräänä yönä ennen joulua oli Antin
vaimo, Elviira, nähnyt sellaisen unen,
että he olivat niin köyhiä, etteivät
omalta pöydältä syömään kyenneet.
Kerrottuaan unensa miehelleen, sai tä­mä
taas sopivan tilaisuuden sanoa:
"Mikäpä vuoren"vyörytti!"
Joulun aattona kävi Antti-isäntä lä­heisessä
kaupungissa, jouluostoksilla.
Hän osti nim. 10-vuotiaalle Oskari-po­jalleen
kelkan ja 7-vuotiaalle .Aili-tyttä-leUeen
nuken, jotka joulnpuldci sitten
toi lapsHIe. Lasten riemulla ei olhit
rajoja, kun isä lupasi v«dä «ttaa lapset
jouli&irkkoon seuraavana aamuna.
Jouluaamuna oli Hiitolässa l^erätty
alkaisin ylös, ^ «lukat täytyi rucfkkia
ennen kirkkoon lähtöä. Jonne oli 8 kilo­metrin
matka ja kirkonmenot aikoivat
jo Itello 6 jouluaahiuna. JumalanpjaU
velus oli erittäin Juhlallmen ja sen lu­moissa
seurakuntalaiset vielä kirkosta
poistuessaankin olivat herkällä tuulel­la,
toivottivat toisilleen hauskaa: joulua
ja onnellista uutta vuotta. Kukaan ei
silloin vielä tiennyt, että Hiitolan talo
oli palanut poroksi. Karkki toiset oli­vat
talosta kirkossa paitsi isännän äiti
ja keskenkasvuinen piika I.iisa. Toisten
lähdettyä oli iLusa mennyt vielä nukku­maan,
mutta mummoa ei enää nukutta­nut.
Pian alkoi hänen korviinsa kuulua
kohinaa ulkoa ja hän herätti Liisan, ke-hoittaen
tätä katsomaan, mikä ulkona
niin kohisee. Liisa näki heti ovelle
päästyään, että navetan katto oli tules­sa.
Hän juoksi yöpukunissaan ja pal­jain
jaloin navettaan, päästi kaikki
elukat irti ja ajoin ne ulos. Kohta sen
Jälkeen välikatto romahti alas.
A^suinrakennuksen, joka dli vastak­kaisella
puolella pihamaata ja tuulen al­la,
katto oli myöskin jo tulessa. Liisa
juoksi pelastamaan mummoa ja saikin
puolittain sokean mummon ja vähän
vaatteita pelastetuksi. Kaikki muu pa-loi,
kaikki ^rahavaratkin, paitsi riil
sauna ja jyväaitta, jot3ca olivat ulör
paha kartanosta. Riihestä tehtiin eläi-''
mille suoja ja saunasta aikuisille ihmi­sille.
Lapset ja mummo saivat suojan
naapureissa.
Nyt täytyi .Antin myydä eläimiä saa­dakseen
ruokaa, vaatteita, työkaluja ja
taloustarvikkeita. Onneksi jyväaitta
ja perunakdl^ eivät palaneet. On­nettomuuden,
kuultuaan^ Antin velka-miehet
ikäänkuin kilvalla panivat saata­vansa
uloshakuun ja niin joutui maa ja
jälelle jääneet rakennukset pakkohuu­tokaupalla
myytäviksi. Niistä tuli juu­ri
sen verran, että velkojat saivat oman­sa.:
Tällä tavalla julma kohtalo tuhosi
Hiitolan talon, eli toisin sanoen vuoren
vyörytti.
Laiha, sovinto on parempi kuin lihava
riita.
Jos sinulla on hyvä mies, peitä toinen
silmä, jos on paha, peitä molemmat.
Joka vanhaa muistaa sitä tikulla sil­mään.
CSJ:n Vancouverin osaston näyttelijät esittävät
suurta suosiota saavuttaneen näytelmän
"ENTÄS NYT, NISKAVUORI"
Kaksi näytöksirtsn - Viisi kuvaelmaa
Kirj. Juhani Tervapää - Ohjaus: Vilho Nyberg
Clinton-haalilla, Vancouverissa, B. C.
Suiinuntaina, jouliikuun 27 p:nä Mo 7 ip.
HENKILÖT: ESITTÄJÄT:
Niskavuoren vanha emäntä • • .Ivy Kasper
Hona • Elsi Belgn
Juhani, Malviinan poika • • .Matti Saari
S v o }Aarnen ja Donan lapset..... j SOMSS
Kaarle Niskavuori, ministeri . . .Benjam Gestrin
Anna-Liisa • • •.AnJa^SoMKMien
Saima, lehtorska Saima l ^ ^ i n
Pr«lrik-Niskavuori, professori ....John Luntala
Martta, Aamen ensimmäinen vaimo Kaisa Gestrin
Tohtori Santala, Martan nykyinen mies .Armas Roos
Telefooni-Sandra - • .P^nny_Lind,
Apteekkari, kotijoukkojen päälikkö Arvo Nurmi
Vouti Rissanen • Utine
Sisäk£ö-Eeva S?*tr?Sfi
Jokinen iL^r^S?
Salminen .MattlVartla
Karjakko-Miina . • • Aino IK^imaa
Rovasti • • - • • ?5ff
Pikku-Marttl Antti Kotila
Tapahtuu Niskavuorella sodan aikana, viimeinen kuvaelma
sodan jälkeen.
TERVETULOA SEURAAMAAN HYVÄÄ NÄYTELMÄÄ!
Raylntolalippn etnkäfeea 75c - ovella $1.00
Lippuja saatavana Hastings Bakerysta, Siminonsonin KeUosepän
liikkeestä sekä jokaiselta näytteUjältä.
; l<auaiitaina. jpulukuim 10 päivänä, 1953
ti- - ^ A -"
••"''.3