Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 19, 1953

              rt; "4-- •
}wS
IPieni, pimeä vai&ikoppv
X^alm sairaalasi silnettiin, oli likamen:
ja pahanliajuinen. Rautaristikot i ^ u -
xiassä; tekfvät tatfc^^ «vaikutukseh.
Minä olen syytön. Miksi pitää
minuii joutua tänne ikuiseen vankeu­teen
>^voih?^. J^^ tunsi päätänsä
iiuHnaavan,---Miksi eivät he antaaieet
•minun kuolla? Tuhatkertaa parempi
tiäfnärän kätköissä
Kirj. ANNIE RUISSALO
olisi kuolema, kuin olla vankeudessa
sySrttömänä. Hän istuu matalalle tuo-läle,
jossa ei ole
:tett varassa kyynärpäillää^^ _sama; yksitoikkoisuus; kuten aina
koilee kärsivä äiti polvistuneena kirkon
lattialle. Mutta sellainen ihme ei ta­pahdu,
sillä hän on vanki. Jumalanpal­veluksen
loputtua marssivat vangit pää
painuksissa vankikoppiinsa jälleen. Ja
*viinsa, ajattelee hän kaikenlaista. Lap­set
ovat mielessä aina. Hän uneksii
Iheistä silloin, kun ummistaa silmänsä
"uneen. Hän näkee poikansa niin terä­vänä
ja miehekkäänä ja hän kuulee kun
"lapsi kuiskaa:
äiti: Sinä istut vankilassa
syyttömänä. Mutta minä vielä pelas­tan
sinut! Ja vanki heräsi todellisuu­teen.
— E i ollut rakas pojuni siinä. Un-lako
se vain oli. Ja hän huokaa ras-
Scaasti. Itkeä ei jaksa enää. Täytyy
tyytyä kohtaloonsa. Pikkutyttöään
rHelenaa, hän kyllä muisteli yhtä usein
"kuin poikaansaklh, mutta ei usein näh­nyt
unta hänestä. — Missä lienevät pie-
•aiokaiseni?. Ehkäpä ovat kylän kujia
-kiertelemässä ja kerjäämässä leipäpa-laa?
Voi pientä poloa lasta tuskailee
rakastava äiti.
• On sunnuntai-aamu. Päivänvalo pil­kistää
sisään ristikkojen takaa. Kirkko-
•jen kellot kumahitelevat. Ne kaikuvat
vangin korviin kuin tuomion pasuunat.
Minä olen syytön, lausuu hän kuin
vastatakseen kellojen soittoon, jotka,
tuntuvat tuomion julistamiselta.
Rautaiset tangot putoavat helisten
ovien edestä. Ovet avataan ja vangit
•saavat käskyn meimä jumalanpaiyeluk-seen
vankilan kirkkoori.
Maria Palm pyytää jotakin käsitöitä
tehtäväkseen, että kuluisi aika parem-mm
istuessaan kopissaan. Sitä luva­taan.
Ja hän saa kutoa sukkia ja käsi­neitä.
"Kirjoja saa hän myös luettavak­seen,
mutta ne ovat kaikki uskonnolli­sia.
Hän kyllä lukee niitä ajatuksella
ja miettien. Mutta mitään "aFmonlah-jaa"
ei vain kuulu, vaikka kuinka har­taasti
Jukisi ja tutkisi. Ja hän saa tyy­tyä
siihen, mitä ajanmittari tuo tulles­saan.
Maria oli pureskellut kyntensäkin
niin tarkoin sormien päästä, että veri
niistä tihkui. Mutta se ei tehnyt kipeää
niin ,että olisi sitä huomannut. Mutta
sydänhaavöja kirveli niin- sanomatto­masti.
Väliin tuntui hänestä siltä, kun
menettäisi järkensä, sillä niin vapisutti
hermoja. Hän saattoi kävellä edes ja
takaisin koppinsa lattialla tuntikausia,
huomaamatta sitkä itse, että käveli.
Hän repi tukkaansa, eikä tiennyt niin
tekevänsä, kunnes väsymys ja uni hä­net
vapautti. Tuli taas aika, jolloin hän
käsitti ja tunsi kaiken. "
IX. LUKU
Amerikassa
. Sekin tuo edes jotain vaihtelua^ ;tähän
kaameaan, vankilan yksitoikkoisuu­teen.
Kirkko tekee myös jylhän vaiku­tuksen
— se muistuttaa vankilaa. Ja
aina vain vankilaa. Kirkon ikkunat
ovat ylhäällä, lähellä katon rajaa. Kivi­nen
lattia kumahtelee niin omituisesti,
kun vangit rantakorkoisilla kengillään
asituvat kirkkoon. Alkaa virrenveisuu.
Se on tarkotettu vangille. Se on tuo-mion
julistamista. Ja että iankaikki­nen
kadotus odottaa sinua kuolemasi
ijäikeen. Anteeksiantoa ei tunnu ole­nhan.
Se painaa vankien pään kumar­ruksiin.
Häjainen kysymys herää heis­sä:
— Enkö ole siitenkään kelvollinen
taivaan valtakuntaan, vaikka sovitan
rikokseni vankeudella?
' Pappi alkaa saarnata. Mutta saar­na
on yhtä ainoata tuomion julistamis­ta.
Ei armon, ei IohduJ:uksen sanaa
kuulu.
Käsketään rukoilemaan. Auttaako
se? Eil Jumala ei kuule vangin har­taita
ja armoa anovia rukouksia. Hän
on kuuro ja mykkä osattomille. — An­na
minun nähdä rakkaat lapseni — edes
kerran, ainoastaan yhden kerran, ru-toon.
Joululeikit jatkuivat- eri taloissa
^joka ilta aina loppiaiseen ja hiiva-Nuut­tiin
asti. Suosittuja joululeikkejä olivat
erilaiset mellekkäät seuraleikit ja draa­malliset
laululeikit. Kun niihin oli vä­sytty,
leikittiin piirileikkejä ja jos soit­ata
ja sattui paikalle, tanssittiinkin. Van­hempaakin
viikeä kerääntyi usein leik-kipirttiin
seuraamaan nuorten" ilonpi­toa
ja pitämään yllä vanhoja joululeik-kiperinteitä-
Etelä-Karjalassa on vie­lä
verraten myöhään näissä leikkitilai-suuksissa
esitetty ikivanhoja näytehnä-leikkejäkin.
Näin kuluivat , joulun pitkät ^ pyhät
nopeasti riemukkaassa ilonpidossa. Vä­hitellen
leikkijät väsyivät, olut loppui
tynnyreistä, ja paha hiiva-Nuutti, jota
oli toivoteltu hirteen, saapui kaieksta
iiuolhnatta, alkmvat "härkäviikot ja
• i«ikäleivät'\
Sivu 4
Kun Tavasti vainionsa ja Voitto
Palmin - kanssa saajJui perille, oli aika
paljon muuttunut sillä aikaa kuin he
olivat Suomessa. Liike-elämä oli la­maannuksissa!.
Työnsaanti vaikeata,
niin että paljon työttömiä oli kaikkialla.
Erkki Tavastilla oli vielä jonkunverran
; säästöjä, joten heillä ei ollut hätää ta-
. loudellisesti. Ja hän päätti odotella
parempia aikoja.
Voitto Palm sai nyt "Tavaäti"-nimen
itselleen ja omistettiin nyt täydellisesti
heidän lapsekseen. Voitto sai käydä
pientenlasten koulua. Hän oU hyvin
vaatetettu. .Leikkikaluja sai hän kai­kenlaisia,
leikkipyssyistä alkaen. Mut­ta
vaikeata oli taivuttaa poikaa. Hän
omasi erittäin paljon päättäväisyyttä
ja seurasi omaa mielijohdettaan. Siitä
pahasta rangaistiin poikaa hyvinkin ko-vakouraiseslti.
Sillä menettelyllä luul­tiin
pojka saatavan tottelevaiseksi ja
että rakkaus Hasyatusvanhempiaan koh­taan
syntyisi«.<Mutt^ se oli suuri ereh­dys.
Voitto pakotettiin vitsan avulla
kutsumaan isäkseen ja äidikseen kas-vattajiaan.
Sen hän kyllä tekikin.
Mutta rakkautta ei hän tuntenut hei­tä
kohtaan. Täti oli karkea ja ilkeä-luontoinen.
Eikä sitä voitu pojalta sa­lata.
Hän sen vaistomaisesti tunsi sil­loinkin,
kun oli "sovinnossa" kasvatta-jiensa
kanssa. Äiti ja sisko sitävastoiru-olivat
aina hänen mielessään. Ja mel­kein
joka yö näki Voitta äidin unis­saan.
Mutta kun hän oli lähestyvinään ^
äitiä, ja heittäytyä äidin avonaiseen sy­liin,
tuli aina joku este väliin. — Lap-~
seni! Minä olen syytön, kuuli hän
äidin sanovan. Ja taas äidin kuva ka­tosi.
Kun Voitto heräsi, tunsi hän petty-mystä,
ettei äitiä olekaan siinä hänen
vierellään. Hän ajatteli äidin sanoja
"minä olen syytön", mutta hän ei kä­sittänyt
sanojen merkitystä. ^ Voitto "
kertoi unensa tädilleen. Mutta täti eli
"äiti'' kivenkovaa kielsi mainitsemasta
äHinsä nimeä ja unohtamaan hänet tyk­känään.
Vaan tämä varoitus oli turha.
Se oli kuin kielletyn puun hedelmä, jo­ka
houkuttelee luokseen. Niin oli täs­säkin
asiassa. Mitä enempi häntä
roitettiin, sitä enempi hän muisteli äi­tiään
ajatuksissaan.
Kerran leikki Voitto erään.pikkupo­jan
kalissa toisessa huoneessa, kun tä­tinsä
joi kahvia ystävättärensä kanssa
keittiössä. Naiset puhuivat salaisuuk­siaan
toisilleen. Ovi oli raollaan sii­hen
huoneeseen, jossa poikaset leikki­vät,
joten saattoi kuulla naisten puheen.
Kun rouva Tayastin puhe kääntyi
veljensä, Otto_ Palmin kupljemaar», ja
että vaimo oli ilkeyksissään tyrkännyt
miehensä myllyn hammasrattaisiin, jos­ta
kuolema seurasi, ja että vaimo on
saanut elinkautisen vankilatuomion j .
n.e., tuli Voitto iieti, kun kuuli puheen
-jatkuvan hänen vanhemmistaan, esille
ja oikaisi tätinsä sanoja tähän tapaan:
— Minun äitini ei tyrkännyt isää
myllyn rattaisiin, vaan isä plutosi sinne
itsestään kun aikoi lyödä äitiä päähän
-puukangella. Minä näin sen, lopetti
poika.
Rouva Tavastin silmät salamoivat..
Mutta ei uskaltanut kajota poikaan täl-läkertaa,
mutta sen sijaan tiuskasi: —
Lasten ei tarvitse puuttua aikuisten pu­heisiin
ja asioihin, mene tiehesi siitä
senkin! Ja hän paiskasi oven kiinni, is­tuen
jälleen kahvipöytään.
Voittoa'harrrjitti tuollainen. Eikä
leikkiminenkään enää sujunut, vaan
hän istui lattialla ja katseli miten hä­nen
toverinsa ratsasti keinuhevosella.
Kun Simolan emäntä meni kotiinsa
Tavastilta, kertoi hän miehelleen mitä
oli kuullut, ja miten rouva Tavasti suut­tui
kasvatilleen tämän yrittäessä oikais­ta
puhetta, mikä koski hänen vanhem­piaan.
• '
Tuomas Simola oli uskonnollinen ja
ahkera kirkossa, kävijä. 'Muuten rehti
ja rehellinen kansan mies. Eikä hän
koskaan iialunnut totuutta kiertää,
vaan etsi sitä. Siksi häntä kunnioitet-tiinkin.
Hänen sanansa olivat luotetta­via.
Ja ennenkaikkea oli hän avulias
kaikille, kuka vain hänen puoleensa
kääntyi.
Kun Simola sai kuulla vaimonsa pu­heen,
alkoi hän miettiä. Hän arveli,
esttä^ vaimo, jota syytetään miehensä
murhasta, on mahdollisesti syyiön. Ja
-hän päätti ottaa selkoa sikäli kuin lap­sen
puheista oli mahdollisuus saada.
.Vahnoltaan otti hän lupauksen, ettei tä­mä
saanut ilmaista hänen aikeitaan Ta­vastilla,
vaan puhutella Tavastin vai­moa
ja ottaa tietoonsa kaikki asiaa kos­kevat
seikat.
Erään kerran tuli Voitto Simolaan.
Hän oli itkeneen näköinen, sillä täti, eli
• • - K '
"äiti'' oli lyönyt häntä.
Miksikä itket, lapsi? j ^ ^ j
taa~ JV' Äoiitttoi ». on niin pah^a "inin^oB1^i
— Teitkö sinä jotakin pahaa<
si"? kysyy emäntä.
— En. Mutta kun täti -
noo kaikille ,että minun äiti'^^
isän myllyn rattaisiin, ^ ^ •
sanonut, ettei se niin ollut
ama lyö minua.
Simola alkaa nyt kysellä pojulJ
asiaa ja saa sen tietää niinkuin/
tapahtunut. Hän otti pienen
jansa ja merkitsi pojun selosta
'Muistaako Voitto, mikä sen
nimi on, jossa isäsi kuoli?
: Uununkosken mylly se oli,,
-poju varmana. Ja Simola merkka
men paperiin. Eikä hän enää k
mitään lapselta, vaan meni omiin;
huihinsa.
Simola ja Tavasti olivat hyvät i
purukset keskenään. Multa Tara
vaimoa Simola oikein .kammoi,
hän oli melkein varma siitä, ettäi
vaimo salaa totuuden ja että viafa
kärsimässä. Vaan lapsen puhdas i
antanut ilmi totuuden langan pä„
siitän on pidettävä kiinni, kunnes;
kasvaa ymmärtäväksi mieheksi
ajatus -r-etsiä totuutta, oli ilmei<
helliselle miehelle . . .
Kun talvi oli kulunut 'ja keä
pui, paranivat työolot hiukan. MJ
liflce-elämä oli hiljaista siihen ve
mitä se ennen^li ollut. Tavasti,
ka olikin ollut "liikemiehenä"
min, nimittäin kapakoitsijana,
alottaa nyt sitä hommaa, epäillen |
menestymistä. Ja siksipä hän
rhennä työhön kaivantoon. Se oli i
tua työtä. 'Ehkäpä tuonnempana
pi laatuun, alottaa liikehomnia. Rö
Tavasti alkoi pitää "poortihon
sälä hänkin tahtoi yrittää jotaikin.
Simola ja Tavasti joutuivat tyot<
reiksi toisilleen. Heille sukeutui
ta juttua kaikenlaisista asioista,
väittelivätkin, kun ei asia saanut]
keaa ratkaisua muuten. Mutta sov
silti vallitsi heidän välillään.
Voitto sai olla paljon yksin, ja •
onnensa nojassa, sillä "äidillä"
nyt aikaa tuhlata kasvattinsa hy
Mutta Voitto oli iloinen tuoli
asian käänteestä. "Äiti" unohti ny
lukuisat selkäsaunat, jotka olivat
seent kohdistetut. Ei tarvinnut
aina, vaikka muisteli äitiraukkaa ja |
ku siskoa siellä "vanhassa
Usein poiju heitä muistelikin ja
heistä "poortareille". Puhui siitä
tavasta koskesta, jonka rannaflaj
asunut. Muisteli, miten monta i
oli ongella saanut, savipuUia "1<
ja paistanut". — Miksi ei täällä <
laista koskea? kyseli poju.
Täällä ei ole sellaista pail
ei
Art MorroTv on Canadan Yleisradion palveluksessa oleva musitk-kijöhtaja
jakanen johtamaansa musiikkia kuullaan monissa ijf^^'
radion ohjelmissa, kuten "Fiddle Joe's Yarns*\ "Songs dc tnez
^pus'', "A Date itnthFred HilT^^^
laulajatar-näyttelijä Joyce Hahnin kanssa.
riTÄHÄX, jc
nienisi ajass
s^länmaan i
a rannoaie, joss
jjta kaunista lai
^ nyt vasta, t
atuisi olevan pi
[j/fl oUti viaton
\iub pilven Päl
Huoleton "tinku
[kun kastefielme>
tuskan.
\ Kaikissa näytti:
[ja järven laineet
Hoisna lasna leit
Um pian kato
\itsyiameeni eni
\ Uudestaan kukki
Idommevaan ei k
Katosi pilvet, jc
jäi paljon, jota f)
iivän
Lauanifiliia, Jotdukuun 19 päiyanä. |d53
Surkastuneille au
m kaikki kylmää
häipyy.
jEfik^äsiksi mom
Ijat ottavat aiheen
lutensa muistoista,
muistin pohjal
, jolloin liian mo
iltaneet ajatuki
i tahdo: pysyä eni
[Xiin, jouluhan se
irin kautta aikoje.
Nykyään siitä a:
biisiness-sesottki,
alistakin juhlapäivis
. vähänkin voi ih;
Ennen vanhaan,
itee^ meidän per
joulua ehkä enemii
oli enernmäri
jasyksytyöt ja i
suunniteltu tehtäv
ffl siiliä vuoden jan
lä omallatunnolla. •
— -vaikkapa
vain sellaiset työ
tarve vaatii, kuten
mokaa jo ennen
telusta ruoasta. Siihi
t varmaan juli
vielä äikeellisi.
maata ja sen lisä
kotona, mitä:talou<
diet kutoivat nuotta
»tekivät rekensä ja a
ipa nrkkafeita, jotka
3ta kaappeja ja keinu
^ saisin sellaisia, eri
|rtaisi niitä tämän pär
ei tiedä joka ei o
• työ siinä on, kun %
ja pellava ennenki
a, käsipelissä. Saa
auttaa ja valkaista,
'nustä tulikin lakana,
i niitä ikimuistoisia k:
^kestivät pitoa ja pc
»attiin lankaa, josta
Ma.yfllakangasta. Niin
_ muistan, näin
^'Ö, karstaamista ja su
Jounin korvalla lämpii
|^i«ivat^ helposti läng
^lämpimiä. Lasten työn
^ vesi virtaisi, silla
^ov^t vaan täällä rii
^ "poortareista".
. , ' uintyi tuo
S ^ f e mitä kuiloi
^iset eivät välitt
''jvaan iskivät kort
: ^S2in kiipesi i
ja pyysi ki
muisteli aii
ei midllytt
g^*si olikin hän
seulanaan.^
Jatkuu
is J