Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 4, 1953

              '> I
1x4
ii'"'?
«•tl ' 1;
\ ' Ja^oa
. Päästiin taas teväääeen. Maa alkoi
firilieitää kuten ennei^in. Aurinko be-
: ]otti jo länorpiniästi ja pitiden Id oli­vat
hiiren korvaa alkoi
virota Hallanevankin kartanossa. Ihmi-
Set siellä allujiyat ja liskätautua ulos
taJon ii&opiiolelle.
Kes^iiussa tulivat taloon virkamie-ihet.
INimianies avasi emännän lukitut
laatäiot. Joka nurkkaa 'ksetseltitn, kaa­pit
avattiin ja etsittiin tuota yhtä ai-noaa>
^testainefl^;^ ei löy-t3aiytv
*ÖMneteWiih löytyi
jokinMrje. Siinä ihheni/että k
lanevan talo oli kiinnitetty veloista v^^^
meistä! ovenisaranaa myöten jollekin
suurelle yhti<aie, jolÄ on lupa myydä
huutokaupalla koko talo t a i lohkoa Se
pieniksi tiloiksi tahtonsa mukaan.
Emännän omakätinen kirje löytyi ja
se kuului seuraavasti:
• •
"Olen laittanut 'kaikki valmiiksi.
\ Olen nähnjrt parhaaksi tehdä näin,
ettei teille, rakkaat sukulaiset, jää
; mitpn riidanaihetta. Kaikki pal­velijain
pailkat ovat vuosia sitten bl-i
leet suunnilleen puolta suuremmat
kuin muualla ja kaikilla on ollut oma
; V vapautensa^ Olemme olleet kuin
yhtä perhettä. Kaikki on^^^ö^
miina vuosia minun vränseistä mat­kaani
myöten. Olen itse tilannut
kukkaa | a ksMkki vklniiiksi^ ^
hyvästi,^uktilaiseni, jotka olette toi-yon^
inä bdottäri^
västil"
uuteen kotiin. Itse ei nuoriherra ollut "Antakaa minun olla mma me-vielä
«tullut, hän oli ulkomaamatkalla ja nen
kotiutuisi vasta syksyllä. Rolf tyynnytteli..^ntä. "Älä mene,
Arvosltellen kävi emäntä läpi kaikki meillä on paljon aikaa — v a i etkö pidä
oven, sitten «teisen poikki ja 4Qf„^
avautui hänefle, Rolfin seisoessa
«Mies veti hänet sisälle huoneesg*n
fcien flonan ^yhnät kädet
sui tytön kengät ja veti ^
vuodeverhojöi taakse
Puolenyön jälkeen poislui floaa
neUisena - vielä kuumien suud^
pdttaessa hänen huulillani, ®
'hän hiipi omaan vuoteeseensa. Elsa
huoneet.—- Tuo näyttää kolkolta. Tuo
salin viereinen k^nari on limn suuri,
tämä peräkamari^iiian valoton. Yksi
huone oli eigä-itarkasfamatta^ Jlonan
valoisa etelänpuoiella oleva kamari.' ^
Uskon, että ^il^t^me tämän hänen
huon€!e:kseen,j sanoi äiti. — Täällä on
valoa. Tähäii{sijoitamme Rolfin vuo­teen
j a huonekah|t .
minusta?" Hän hyväili tytön pyöreää
KaHöki; o l i v i i m ^ Upeat pautuu irti, juosten huoneesta. .
r e ^ vuoteessa Kikahti, J
kui heti uudelleen. Pian vaipui C
povea ja vyötäisiä. _ "Pieni, kultainen kin rauhalliseen uneen.
lumöoja", kuiskasi iäÄ' käheästi. * - • Aamulla kokoili Ilona Rollin w .
nöna kavahti 'ylös, ei hän ole öiin ta matkalaukkuun, sillä Rotf ^
vain otettavissa. Mntta Rolf oH^varuil^ jatkamaan lukujaan kaupunkiin T5
laan ja painoi tytön lujemmin, nhtaan- kerran hän veti tytön syliinäsuiM
sa vasten. "No, älä pelkää^:, :sUostutteli häntä rajusti. SHten otti matkal^
hän. Viimein tyttö suutelee hänffö;kiih- kunsa ja oli valmis hyvästelemään vat
keästi ^huumaantuneena" ja sitte^^^^^^
1'-
Rolf jäi yksin. Dpihen,
vän mielen tunne tuntui hän^n sydä­messään.
(Mäin on varoen aletta^
sitten, kun marja on kypsä, voi sen vai­vatta
poimia. Pian hän heittäytyi vuo­teelle.
Tuollaista tunnetta hän ei ole kos­kaan
tuntenut, tuumi Ilona yksin huo­neessaan.
^^^Hyyä jumala, oKsiBJ toivo­nut
hänen väkisin ottavan imriiiit! Niin
autuaalta tuntuivat hänen suudelman­sa.
Mutta 'näin on parempi, eh ole
c*r vi- i . . . i * vielä hänen vallassaan. Rolf, Rolf rak-
'Kyliahan se kuluu. No, menemme , i . o , - « > r . o « ; i r « ; ^ i r « ^; äaixiialseiie " ' kaimpani, kuiskasi han pimenevään yo-
Ilqna oli kattanut pöydän ja klesän
vuodeverhot t;öK>.<e«iäntä vielä laittanut
vuoteen suojaksi. Kas siinä on pojan
hyvä levätä!
Saapui sitten Rolf. Hän oli kaunis
kuin /nuori jumala. Äitiä hän suuteli
ensimmäisenä, isälle ojensi kätensä har­tioille^
taputtaen. Vai tämä se uusi
kotimme sitten on. Kuinkahan 6aan
kiilifmaan? , >
Täällä metsästelet ja
antaudut töillesf', sanoi äiti. Isä my­häili;
ti^yvaisöiä.
än se.
«1
hön.
1'
t.
Pari isäntämiestä ^ m
nousi kuin sähköi^un saaneina j a ptois-tiiivart.
Läki joitain pienempiä talolli­sia
myös. Heillä ei ollut enää mitään
kiinnostusta. Ei taloa kuitenkaan niin
vähällä myydä, että kannattaisi yrittää
Ihuutaa sitä. - • 'V/
Parin viiköh perästä öli laiilii^h 'huu-tokäuK>
ä; ja tilah osti etäS naapuripitä­jänä
kotoisin oleva perine. Pian perhe
muuttikin uuteen kdtiinsa.
Öii sfinä järjestätiUstä^ Ä
pyydettiin jäämäam paikoilleen • ainakin
kiireimmäfcsi k e ^ j a k s i ; sitten tehtäi­siin
uudet sitoumukset. Perheeseen kuu-kauneimmat
kukkaseJt oli tuonut koris­teeksi.
Katsaji^ettuaan mieheen, oli
Hona ihan pyörtyä. J^^^ eivät tahto­neet
Icannattaa. 'EnÄtä esteli:
"Täss£^ on sisäkkömme, jos haluat tu­tustua
häneen, nimensä on Ilona. Täs­sä
poikamme Rolf." .
"Hauska \tutustuia", nauroi nuoru-kain
«^i?;i^kein htanpain. "Uskon viih­tyväni,
.tääjlä, jos, kaikki työväki on
noin- puibidasrotuista ja valikoitua."
Ensimmäiset:päivät menivät kuin sii­villä.
Itolf käyi onkimassa pikku jär­vellä,
.milloin loikoi kirja kädessä ve­rannalla,
yerkkokiikussa suurten piha­koivujen
välissä, lurheili lyhyissä urhei­luhousuissa
pihamaalla, tai 'kujeiH pal-
Kului kesä ja syksy. Joitain onnen
'hetkiä oli Tlonalla. Pieni suudelma jos­sain
salaa, kuuma syleily milloin ulkona
pihamaalla, milloin aamuisin Rolfin
huoneessa. Salaa kaikki. "OEriime saa
antaa äidin vielä huomata", selitti pöi-
Tulivat pimeät syysillat. Jo uskalsi
Ilona pii jahtaa iilos määrätylle-kohtaus-
Helinä oli ollut vihne kesän ulkomail.
la ja nyt hänkm oli jälleen aloittanet
koulunsa. Koko kesänä hänellä ei olhjt
minkäänlaista yhteyttä Donan kansa
— joitain maisemakortteja hän oli nm.
koiltaari lähettänyt. "En usb, että
tulen jouluksikaan kotiin", oli Mn sa-nonut;
viime kerran klrjöfttae^saaa.
Nyt hän oli sitten viimein jrienÄ ka-reellisen
kirjeen pistänyt.''"^-^ ' "
Ilona istui lukemaan kirjettä, I i ^
lauseen s i d t ä täältä: .1
"Et lisko, miten elämä on ihafiaal
Olen tanssinut paljon, kiitos •sinuBe,
siäko, että olit opettajanani. On ät-tehkin
toista tanssia liukkaalla paikietti-lattialla
kuin sieHä karkealla puufe-tialla.
Vanhempani haluavat, että njt:
otan osani huveista. Sitten kaa ökn
valihis, menen naimisiin miniille^naanlr
tyn miehen kanssa . . . "
— Voi Helinä, jospa tietäisit) itiitä^
olla onnellinen, rakastaa, puheli llofia
ihäh ääneen. — Niin, jospa tietäisit, a-i&
va&lödöta*'Vidä. . Miriä^^oIeiP^tiHt.
paikalle. Maria katselee vähäii htkdes- töllit "jo4sii&eä raldiäiiden pÄit
tuneena tyttöä. Eihän vamtuoirjoitti- ^fjö^c^i^n;iuliSfe^
laan^herrah p e r ä ^ j u o k ^ JbiUiii^i taas tulossa. Ihmiset 1^^
kaanoUutvanna,eripprtaita^ ruhtk^ joiihiöäto^iUeenv^^^^
' ' • - . : la valmistetaan niyöskin joulua. "Emme
aämyöhäisempään viipyi Ilona Tet- paljon juhli, vain kotoisissa oloi^,
ään; Pimeässä pihamaalla odotti "l^nlfkin menee erään
tivät. -
lui emäntä, isäntä ja;aikuinen poika, ei yelustyttöjen jkaiiSsa, Ilonaa hän ei b^^
muita. (Poika, oli kaiken keskipiste, lut huomaavmaaitem, vaikka joskus
E n ^ n ä n huolena oli se, että miten si­joittaisi
tuon kalleimman aarteeiisa
killään;
tuttu hahmo aina hänen-ulostujoaan.
Yhdessä sitten lähtivät paratiisiinsa^ on­nen
ja.tuskan luvattuun masdian. Iloi-kuitenkiiis^
aa tarkasteli t3rttöä,^^^^j^
polttavin poskk palvoi i ä n t ä ; "Poimin
sitteii, kun hedelmä on^^kypsä, käden
puolin sanotuksi sellaista, mikä tähä ulottuvilla, olet", aiatteli Rolf.
kaus löi hänen kasvoilleen kuin puhdis-jtetuh
h3rmyn. Päivisin Rolf 'katseli
sanoi emäntä. Rolfkin menee erään
tuttavansa luo jouluksi." ilona kuuli
tuon sivusta, kun emäntä puheli "Ma­rialle.
Ei ole kuulunut riviäkään Rol­fista
sen jälkeen kuin hän lähti, fliljai-nen
huokaus rioiisi Ilonan rinnasti
"Yksinkö jäin, yfcsm, kaiken sen onnen
koko elinaikaisen ystävyyden aikana oli
jäänyt sanomatta. T u l i tyhjennetyksi
pohjaa myöten kaikki se kauna, mikä
oli -niin monasti tehnyt kiiinmankin
elämän tuskalliseksi ja katkeraksi.
'Kaalimaa oli kuin taist(äutanner, jos­sa
pitkäaikainen hermosota oli räjäh­tänyt.
Eeva^KaroIiina siinä ensiksi pillahti
itktiun ja nöyrtyi pyytämään antee^i,
sillä'Olihan hänet tavattu itse teosta,
Emäntä ja isäntä olivat kerran men­neet
kirkonkylään ja Rolf jäänyt iltaa
viettämään * huoneeseensa. Äidilleen
hän p)i s ^ enää ulos,
häntä. «'Voitan sinut: vielä, <>dota^^^^ jälkeen, mitä säin tuntea . . .
hän aikaa^ poltat siipesi sinäkin."
Yön tullen oli 'Rolf rakastunut into­himoisesti.
Jumaloivin >käsin hän kan­toi
tytön pehmeimmälle sanunaJniät-jos^
ryitsee jotain, onh^ täalle, hyväili ja kääri tatkkinsa Ilonan
ko|on% Emsj^^^^ ympärille, puhuen helliä sanoja. Pian
nall^,^ varoitti, c^ttä Ilona muistaa olla tyttö oli voitettu . , . .
Päivisin ilona muisteli, mitä Rolf
Honä oli aavistanut odottavansa: la«-
ta. Kukaan tosin ei sitä vielä huonafl-nut.
Mutta entä sitten, kuii ihmbet
sen huomaavat? Pois hän joutuu ai-loin
; paikastaan, maailman jalkoihin.
Pareinpi olisi kuolla . . .
saapuvilla, jos Rolf jotain tarvitsee.
Siinä Ilona sitten istua nyhjötti keit­tiössä
toisten nuorten mentyä naapurim
faiissdhin; m ^heräsi mietteistään
Joulu meni taas iloineen ja suruineen.
helliä sanoja. Joillekin se toi onnea, toisille toiv-eitaja
puuttui: ei mitään jjuolia. Ilonalle se toi uutta petoja
vaikka hän olikin vanna siitä, että toi- ylttäy:ia''Rolfin seisoessa ovella.
«ien o l i tehnyt aivan samoin. Tästä hel­tyneenä
istutti Aima- Stiina Eeva-Ka­roliinan
vieieyeeh pellonpientareelle
(tunnustaen tehneensä samoin. Nyt tuix-liusti
Eeva-Karoliina, miteii häh öli sil-
"Haluaisin, 6tta tulisit sulkemaan ik-kuiiaii'*;
7sänbi Röif käske^^
. Horjutuin fK)lvin höusi Ilona ja astui
miehen ohi.' Häh sulki ikkunan ja siir­si
Vi*ot ^^ikoill^^^ Oltuaan aikeissa
oli sanonut. Kauniita,
Mutta yksi sana
avioliitosta, ja sitä hän," Ilona, oli odot­tanut,
t^iyonut, rukoillut salaa itsek­seen,
mutta tuloksetta. Nyt se on jo
myöhäistä, ajatteli Ilona, i^itä voisin
vaatia enää, eihän minulla ole mitään
antaa vastaan, olen hänen ilman mi­tään
lupauksia
pettymystä. ,.
Uuden vuoden jälkeen käski emäntä
nönan puheilleen. iPelosta vavisten a^
tui Ilona kum tuomarin eteen.
"Tule lähemmäksi", komenäi emari-tä,
tahtoen katseellaan ikäänkuin lä­vistää
työtn. "Sanopa totuus, odotat-iöin**
nuorena, kuVi KaUe oli hänetf ni- l ^ f e ^ j j ö i s ^ ^ ^Rol! häri- , y<]^iii^g^^ Il-^ns^, ko^Iast^ Kuulhi navettatyttöjen xd^
inistään'siirtvnvt'iÄnna-'5Mih^l^^^^^ tjiiic l#»;etiVi»ö«^« . , - ^tx^flifJ»
Mikr^fiun
inistään' siirtynyt Anna-Stiinälle, kait- i i t ^ ***ruteliä4 tänne
^onut monta kekaä Kallen'AjonarStii- _
»alle antamasta ruusunoksasta juuret =l^i^>"^
Tuli siinä sitten naisten kesken selÄ^- Ildha^^i t i i l i n n ^ kituluville.
tetyksi että sekä Kallella etm Jussilla «NJih;^
oli kummanakin oniat pahat puolensa iäiän lähemmäfei", kiusasi Rolf häntä
vaikka ei niitä vieraan siinä eroitta- kuin kissa hiirtä: Ilonaii kasvot pai­nut.
Samanlaisia oliv^, ei ollut toinen jastnnat häneii tukteeiigä. Kevyesti ot-toistaan
kadehtimista tässäkään asi- ti Rolf hänet s y l i i n i , ojentaen jälleen
!5^T;safi[ör;5^^ |?a^R;!pi^i^Ö9^.^&^ l( » t e n ja^vanfsiitä.ja sUten atoin jo itsekia
iun nimesi taas oli- heljin; kääiR.hän k^ -htionika;^- Sänopeittdemättä
detta, palveli ja passaat Tyytyväisei^ lapsen isä. On suorastaan hävytöntä
elää tuolla tavalla, noin sii\T)ttoniasti,
nuoren tytön. iLuulin tullessamme täo-että
voisit -vietellä Rolfin, mutt»
assa;
Koko elämä oli kuin kaalimaa> jossa
toisinaan vihecioivät parkumin toisen
Ja toisinaan taas toisen taimet.
^ Tämän todettuaan nousivat nuoret
Vaimot p|»!itareeita itkettynein silmin
mutta kevein sydäiniii. Istuttivat revi­tyt
kaalintaimet uudelleen, kastelivat
ne huoldlisestt j a jättivät ^ ne sitten o-maan
huomaansa.
käsivarren mitan 'päähän, katseU^i ja
punnitai; «^täen viimein lähdleen ja
otti x)oika vastaan nuo rakkaudenosoi­tukset.
Nehän kihiluivat hänelle luon­nostaan.
,
Alkoivat jo ensimmäiset lumihiuta­leet
pudota maahan. 'Hiljaisessa lumi­sateessa
seisoi Ilona odottaen. Kun •
sammuisivat valot isäntäväen huonees­ta,
menisi hän Rolfin luo. -Enää ei so-ne.
ei läö
suudeUen tytön puumia huulm tult^^ pinut mennä ulos, on liian kylmää ja
nyt jäishrät jäljet luiiieen. ">Meidän
täytyy olla varovaisia, emme kerro ke-
"Oletko kokenut ennen^ tällaista?"
Piaaenä painaiitui Ilona mi^i^en rin­taa
vasiten, tuntien autuutta. Käväisi
mielesi pastorin anteina ensimmäinen
suudefanai. Tämäkö "ia nyt sitä viettele­mistä?
tuli mideen.- Tusfciaisena hän
huoliQtt]^ mutta poistua ei voinut.
Kellekään", oli Rolf sanonut. Jo mo­nena
yönä oli hän ollut Rolfin huo­neessa
. . .
Jo sammiu valo ja siHoin H o i ^
varoen poxtaille. Hiljaa Jiän avad
Sivu 4 IJiiirälftiii*;;^!!*!^^
hän on sentään kunnon mies,
alentuisi sellaiseen. MsksBn sinu^
kahden vi&on palkan etukäteen, satf
muuttaa heti. On parempi, että eaaoe
joudu häpeään." - i -
Hona otti rahat. Kuhnn silmin hafl
lähti huoneesta. Keittiöön tuUessaao
hän kohtasi Marian osaaottavan kat-seai.
Maria laittoi hänelle mokaa mo­kaan.
^*Voit viedä vaiösa jsisarellesi", san»
hän. "Kovin kävi sinulle huono^^
luulisi ' meikäläisten vKtsiv^n