Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 4, 1953

              LAINE:
^erron pienen kalajutun ^^a,
JO hyvin -v^nha, mutta
^feita oli seitsemän lasta k J ^
/ ä h e l l ä koli^
% joka e, ollut kovin iso,X
le pieneen tuhatjärvien 1*
»ta feoa järveä mahtuisikai.
I ehdimme sen kiertämään kimb
öie matkaan siinä kolmen
ivällä. Toisella puolella
tuliUa keskiyö ja päiv^^^^^
lähdettiin toista sivua kot
kohti jälleen.
eitä .veljeksiä oli aina pari ^
lila,, riippuen siitä, kuinka m
lähtijää oli.kulloinkin.'
herrat kesän kuluessa tuo"
in^ •' ' ' • •
aan ;^erran iltasella värp^iaa"^
läp^, emin hienostif j ^ ^ ^
bän, sillä siinä järv^oliialä'
^oja. Jo alkoi Ä l l k oJ
.veti .ongen ylös ja.suaä qli
, piem* valkokylkinen sarkj jaA^
ikems^ joksi me siö
i^i ensin ottanut koukimjal'
li tulhit leukapieltä .^^Aä
li kai ^oettanut saatfci sijaa '
Bsa, mutta-: takertunut
mne. arkoja, emmekä uskalu^
ankeriasta pois koukusta, PdS
^-että se on käärme, p ä Ä ^
ykpinen se oH Kat^iinm£^
ftö-sainmie siihen uudeniod^
•mime . ankeriasta siimasta, a®
mutinune paikkaa ja köyt
hontkin puun risuuEj kiinni
kun^siirÄ paikassa pog^^
llessamme keskiyöllä k ö j ^
>alan ve^silätäkön reunalle,
iinni,-sillä ei tullut mieleejra^
sitä, -koska emme ti&Dneet,Ä
tat^kääime.
; kalansyönti . lalkoi. äamu§(|i^
ne ^kaartamaan, järven^ lairtat
obtiii Ankerias ^ot^tUininuia»
)Ii yhtä virkeä kxiim Olailalcä,
särki oli Jo aikoja,kuollut.^
irantaa oli märkä luhta ja ^
"juoksi laaja puro, jonka yir|t
caadettu puu ylikäyntiä vartot
sta,^jucdssiko puro jätyKta^j
^utta niin siinä kävi, etö^i
o&a tahtoi ankeriasta, lui^^
pääi^ipufoon ja ankerias^'
. - Se^sukelsi heti, vaflcka Ä
uollut kala. Sen p^vätÄ
a luetut, sillä se l ö j Ä i f j
trköoHeeha ajalehtinem
ALIK^XAXÖlit'
ituksen, jonka nkni oli"^
it ristettävät
luontoisia, kirkassilinäi^
ja terveitä tyttöjä. Heosö-i
sakkia, paikata vaatteitani»-
a ja pannuja, antaa pois#j
Tjsää lehmiä, piMoa pinta,^|
löä. kanssa, mutta jotka ^1
iavat käyttäytyä hyvin sOtil
i tyttö, jonka-vaimokseen sö-j
tyy jokaisen viisaan 3^^l
sn miehen pitää kunniana J»
mo lörpöttelevät,
oivat, laiskat, joita ei oleojfr;
i tekemään, heistä 'Kalevala-;
taan sattuvasti: '^^i^^
a maata ja kapaloida kan»»
nkuin tuollaista tytärtä- ^
jatkan tuon englantilaki
ua. Koska tytöt olkt^ j
pitäisi olla vyötäröltä t?»-^
ettu puna kasvoUlaan^ j
alttiita pianonräaköaP'
nielijöitä, muotinukla^^
m näkee. Sdlaiset^t^?
avi<rfuttoon eneinp*!»^:
enten^ saanut ^^^^^^1
petftettä, Jossa on zqp^
>;TTI KAIHO oli Etdäpohj^
maalla pikku palstatilan, poika,
^iisa Orres oli naapurin tyttö ja he^-
^vät koulua yhdessä pari talvea, kun-es
Antti lopetti koulun, sillä hän oli
^iisaa pari vuotta vanhempi. Antin
toti oli vähän varakkaanq>i ja hän sai
lila kotona'auttelemassa i^iäiisä. Aina
»\-aisLn Antti kävi uitoissa jo poika-esta
saakka ja uittohonuna oli hänen
lieiityötään. /Mutta Liisjin täytyi heti
insakduiun' ^ t e t t y ä ä h lähteä katse-emaan
leiiiäansä kodin ul^
lä kotonaT öli naonta veljeä ja
kaikille tahtonut pila ruokaa.
Ensio aliissa Liisa" me^ Vierimaa-jimiseen
tak»ri ^pz^luikä^
^an nimälC M Ä ^ssa loy-:
yi työtä.
ia, että eÄti melkein yhtaikaa käs-
^teen en pa^kjöOi- ' i s ^ t ä Erto
snastl niiöinättttikin, että eihä»^ Liisa
idi käiiteba paikka^ yaik-hän
n<^)öi ^nkin. Talossa
enki, isorenfci ja yaniirai]^r^uie^^^ '
>iti karjanhOTdosto )i!ttblie^ ^l*yi^intt'ai-ina
oli eniäntä. apuha ja ^j^urenki
irjan ruokinnassa. 4
Talossa oli pumfipu feaiVds&a^ imutta
Uvella kaivo icuivui ja v^i oli haettaii^
stai joki ei Ollut oikein lähellä jä
likka vettä hevoseiläajetUih, tahtoi
olla aina icaiÖi ja usein L i i ^
sifaevoseksi. jloelta öli ensin jjrrkkä
)usu ja kyilä siinä Liisan ja pikkii-llen
polvet monadi yapisi\at fcim
sikuormaa kiskoivat ja toisinaan oli.
»llle tulla rutakin kun voimat loppui-
Mutta tulihan sitä kevätkin ja kesä.
Pari viikkoa Liisa oli kotona ja meni
sitten taas Vierimaahan tiaisin pik-
Ikupiiaksn' enenimän navetan puolelle.
ISeäraavan^^^laivena ei enää oUiit veden-
Ivetoa; sillä kaivo oli korjattu ja pufadis-itettu.
Jos näVetassa sattui jokin vahin-
|ko, oli emäntä hetl>^almis siitä huo-iauttairjaan,~
Tnutta "isäntä huomautti,
seeUj O l i isäntä pahoOIaanj^ sanoen, että
kyllä hänkin olisi liisaii^^i^
rottanut. Liisa oli kuitenkin jo luvan­nut
tuomarin rouvalle ja i^ntä antoi;
hänelle pukukankaan hx-västäpalveluk-
^sesta. . .
, Liisa oli «vähän aikaa kotona, laitteli
vaatteita. Äiti oli pahoillaan että kau­punkilainenko
piti vanhimnaasta t y t t är
resta tulla^ Mutta isä oli toista mieltä,
sanoi, että voi olla Liisalle pnndcsikin.
Anttr lähd saattamaan Liisaa asemaalle
ja lupasi *ke^lä myöskin tiiUaL kaupun­kiin
etsraiääilti^tä,Ant^^^ sai Liisalta
;heU«iokäi^puristuk
Liisa nicini ensin sukulaisensa luokse
joka sitten lähti
Ackermanilfe. " Lii-
S2um,^ näytti^^iti^ kehoitti
ö^maan aivan^ ^otönaanV Roux^a
neuvoi ja totiitli Liisaa I^^Jceen, oli"
mukana pyykii^ussa ja
T u ^ ^ oli ^virtateirtavisisää^
{x>ika oli paäkaup koulussa,
. . ^ t t i in«w
toön, miAta ke%^k hän mennyt
uittoon, yaikka^tultiin kotoa hakemaan-kiin.
Sanoi isaUeen,. että kunhan tästä
on kiireemmistä töistä selvitty, aikoo
hän lähträ kaupunkiin työtä etsimään,
minkä hän tÄikin-fHän^
lä tiilirakennuksella ensm tiäenottaja-
.na, mutta piafi hän pisteli tiiliä äehiään
ja palkkakin kerhosi huojnattavasti.
Kerran ulkona ollessaan sanoi Antti
Liisalle^ että h^^ on aikonut lähteä
Amerikkaan^ Liisa esteli ensin, nultta
kun Antti ehdotti, että jos.siellä näyttää
'hyvältä> <voisi Liisakin tulla sinne. Lii-
^adpksissuhkc(toq(iffWfnm^ 22 p:siä
saakka, l^tQ-jf^kti^^^^
kanssa f Mn tytm: vaimfmmai 'janioiimt luvatf, että tyttö saa
»nen»e Mmol^ Mtttta tutkimuksfssa on
todettu, em^kMfamk^ole WniQssakaa».Jayökmm9»
mbketaaki etfS-JJ^ jä i^ö^oit^*WydMy*rV
kauempaakin, [ niutta - s0^; ^äsinunäihien
miellytti pairhaitei^^ sitten
Antti osti taimin^ osti parf^felii|l^-|iii-taah
kaatuisi, niin .tuhoa tekisi.
<kukkape0kissani on auennut tay-l^
nP oraansa joku English Däisy, ^iio
ri sianporsasta ja l^&lä Ä > i oUi? Piti :i»vaäh ensNi^^ kukat^jotka jö lieti
korjata ailoja,^ttojiai sm
rappiolla. Laskuoja piti kalvaaivsiUäpä- ' ä a h kauniilla vaaleanpunaiseUa pikku
ras maa karsi liiasta kosteudesta.Mut- lEtikaliaan;
ta Antilla oli hy^ä innostus ja toisi- 'Viheriäisen pihanurmen yksttoikkoi-naan
hän lähti vielä illalliseHkia jälkeen ' söiideii rikkoo siellä täällä auennut voi-ojalle
Liisa ja Oi\^ mukanaan, iv <
Antti lähU taas syksyttä ^ k S ^
Juuri joulun edellä tafSah^i -onnetto­muus.
Puuta 'kaataessaan' tarttui puu
toiseen, heitti sivuttain ja.katkaisi An-kukka
ja sireeni^ latvat näyttävät tä-iia
keväänä olevan yhä täyteläisenipiä
^i^an nupputerttuja.
Osuu siinä silmäni veräjään. Koetin
korjailla yhtä paaluistasi. Onkin jo
tilta molemmat jalat. Ensiavun hän^i ' alkaa kulunut pitkälti, kuri sinut pysty-eräässä
pienessä kaupungissa, josta sit- tettiin ensimmäisen kerran, vaikka on-ten
vietiin isomman kaupungin -sairaa- han* asussasi tehty uudistuksia jö jäl-laan,
jossa 4K>h'ea paikattiin; luulla ja 'keenkin 'päin. Kolntessakymmenessä
sa innostui ja käsitti, ett§ jos ei siellä hopealla. Lääkärit ^sanöivat^ flrabdessa chUi jo useampikin w
[ettei se aiaä ole palvelijain syy, vahinko
[ön vähinkö. ' ;
Antin ja Liisan välillä kehittyi ystä-
[vyy^suhde; • Pistettiui toisinaan kirje,
ä siten oli knmpikin rohkeampi il-
I maisemaan ajatuksiaan. Syksyllä Jahti
Antti pohjoiseen tiikkimetsäaui ja palasi
[taas keväällä uittoon. Häm oli kiiim
^•ntynvi suman aukaisijai^KesisUi hän
autteli isäänsä ja oli vähän rakennuk-
[silla:kin oppknassa, /
Kaupungissa oli joku kihlakunnan
ftuomarin rouva Liisan sukulaiselta tie-
I dustellut palvelijaa, mieluummin maa-.,
^laistyttöä. Sukulainen esiUi Liisaa ja.
[rouva kirjoitti hänelle. "K»in Liisa
epäröi, mutta rouva varoitti, ettei pel­jätä,
hän opettaa^töihin ja tehdään en­sin
vaikka yhdessä. Palkkakin oli puol­ta
parempi kuin Vierunaassa ja Liisa
kirjoitti, että hän tulee niin pian kuin
voi. Kun Imn sitten Vierimaassa il-nioitti
lähtevänsä kaöpunkiin palveluk-tea..
^
Nuoret naiset tarvitsevat vapautta,
vähemmän sovinnaisuutta, enemmän
oleskelua keittiössä ja urheilua raittiis­sa
ibnassa, enemmän luonnollisuutta ja
vähenunän teeskenneltyä häveliäisyyttä,
enemmän ravintoa. Polta, kureliivisi,
JOS sinulla sellainen on, hengkä vapau­den
puhdistavaa ilmaa, ole suoramieli-nen.
luonaollmen ja työteliäs, niin sinä
tulet kauniiksi ja rakastettavaksi iliin-kuin
luormon luoja on tarkoittanutkin
sinut olemaan.
Onhan siinä epistolaa, Isoi^. Ei luu­lisi,
että papiH olisi vaivautunut sitä
«irjohtarnaan, mutta niin se vain on.
lioytääfiäa sokea kanakin jo^us' jy-
. . : . . . . „ : • , : , - , : : , . . ^ :
ole hyvä olla, niin pääseehän sieltä ta­kaisin,
; Kotona asiansa esitettyäa^ tuumi
isä, että kyllä täälläkin Antin kaltaisella
miehellä aina leipää olisi. Äitikin pani
vastaan, sillä vieraalla maalla on aina
montaX vaaraa. Miitta Antti järjesti
passi- ja muut asiansa kuntoon "ja kun
kotiväki ja morsian oli hys^telty, nou­si
Antti laivaan rpäämääränään ollen
Montreal. Sinne saavuttuaan välitti
työttv*äIit3i^öimisto miehiä pohjoiseen
tufckimetsiin ja smne lähti Antti tois­ten
suomalaisten miesten kanssa.-^Ko-vaa
oli työ, mutta rahaa näytU tulevan
paremmm kum Suomen pohjoisen tiik-kimetsissä.
Liisan ja Antin kirjeenvaihto jatkui.
Päätökse-ksi tuli, että Liisa lähtee ke­väällä
Canadaah. Töiden Ippiittiia
Antti lähetti mat^ipun Liisalle jä tar­peelliset
ohjeet mukana^ Hän jäi uit­toon
ja hänen työtään kelpasi katsella.
'Häh teki tukm
Antille jalat tulevat ja kajhde^^ kuu­kauden
päästä liän pääsi ~ kotiin, Hän
teki k^otitöitä, varasi taipeita isoa ajan­mukaista
navettaa varten. '
Seuraavana kesänä Anttia- haluttiin
uittoon läheiselle joelle, jonka varrella
oli paperitehdas ja saha. Antti innostui
heti, mutta Liisa koetti estellä että hän­kin
kun odottaa toista perillistä jä An­tinkaan
jalat eivät ole enää yhtä not­keat
kum ennen, sattuisi vielä tulemaan
vahinko. Antti lupasi ollarvarovainen.
Toista yiikk(^ Antti ehti pila uitossa.
Hän oli erään toisen miehen kanssa vie­mässä
dynamiittipanosta: ^umaii räjäyt­in
lahota.
'Huomaan tässä 'kaikkia farkkaille^-
ni, että siinä on neljä riukua ja ylin'oit
aikoinaan olltit ka>k'kein tukevin, VaUi-riu'ut
taas ovat^ nuorta, solakkaa puu­ta,
alivan melkein yhtä hentoisia. Alim-n^
ainen taas on tukevampi, vaikka la-hoa
on jo senkin pinnalla.
Kuinka oniituista, että niitä on nd'
jä. Ne aivahkuin muistuttavat tämän
kodin asujia. Mettäkin oli aikoihäao
neljä. Tuo ylimmäinen, hän oli käi£>
kien tuki, vaah nyt nukkuu nurmen al­la.
Xuo kaksi, ne ovat solakoita, nuoria
puita. iNe ovat lapsemme, jotka oyät
tämiseksi, kuÄ suma alkoi liikkua; W ? ? > ^
la mita temppuja
tahansa ja oli aina ensimmäisenä su-maa
avaamassa. Kun-uitto saatiin sa­halle,
lähti .\ntti Montrealim ja parin
viikon odotusajan jälkeen Liisa saapui
ja kaikki oli kunnossa. Alkoivat ku-hemisviikot,
joiden loputtua Antfi me--
ni tehdasrakennukselle työhön. Liisa
kävi konttorira&erinuksia puhdistamas­sa
ja "syksymmällä työnv^itystoimis-
-tosta välitettiin molemmat kämpälle.
Liisa" laittoi ruoan ja pesi miesten pyy­kit.
.
Keväällä* ei Antti jäänyt uittoon.
Pysähd3rttim erääseen pikku kaupun­kiin,
josta Antti osti talon, sillä Liisa
oli tulossa äidiksi.
healla vounalla. -Toinen lOiies-pelastui,
mutta Antti jäi jalastaan, kiinni' ja^ su­ma
nieli hänet koskeen. UiJ.
Kun Liisa sai tiedon .^tin kpbtalos-'
tay oli hänen hermonsa pettää^, H ^ sa­unoi,
että ellei Oivaa olisi,,lähtisi hän
isän mukaan . ^ 4 ,
Pian sen jälkeen synnytti ;Liisa toisen
pojan, jonka'nimeksi annettiin. Antti,
muisto isästä. •
ANOPPI:
K O T I V E F ^ A ^
ISTL1X verannallani, josta näköala
laajenee länttä ja etelää kohti. Aurin­ko
laskeutuu juuri loistavin värein'tai­vaan
rannalle.
Katseeni yhtyy tyyneen järvien pin­taan,
joka aivan kuin huoahtelee moni-f^
iväisen myrskyn jälkeen.
' Pihakoivut seisovat kauniina, vaflkea-
Antti kävi pikku runkoisina puolikasvuisme lehtineen ja
rakennuksilla työssä. Seuraavana kesä­nä
syntyi perillinen, jolle annettim ni­meksi
Oiva Olavi. Kaikki näytti hy­vältä.
Syksyllä taas .\ntti lähti tukinkaa-toon
ja kävi joulun aikaan kotona. Ke-i-
ät meni matossa ja kesällä piti \'ähän
ke^lomaa. Mutta molempien rupesi te- •
kemään mieli farmia, joka oli jonkin
myöskin kuuset soman kodikkaina ai­dan
varrella. Olette tuttuja, sillä tal­ven
ja kesän on asunne aina melkein
sama.
Joitain vuosia sitten isfuttamani Ca-lifomian
haapa on kasvanut nopeasti. •
Se on korkein puu kothmne ympärillä -
ja siksi se aivan kuin J^lpeillen nostaa -
latvaansa yli tobteh. ^^oskiö^^^^^^^t^^
mailin päässä kaupungista myytävänä, vinhassa se näjrttaä aivan'peIoitt»vä!ia.
Antti-kävi katsomassa sitä ja katseli Ajattelen usein, että jöspa se^-^j^
saan jatkamassa tätä yhtä muuttuvaa
elämän monimutkaista kulkua. Heillä
ph jo omat lapsensa huollettavinaan.
^' En voi olla ajattelematta aikaa, jol­loin
kaikki olimme vielä yhdessä, ihe-kin
vielä isän kanssa nuoria ja työkun­toisia.
Kuinka Usein siitä ^
ylös ja alas kuljiihihe, sillä kotini si­jaitsee
mäen töyräällä. Huolettomina
siitä juoksentelivat lapsernme, ensin pie­noisina,
sitten kouluiässä ja kun olivat
varttuneet aikuisiksi, sen kautta kijilki
tienne ulos maailmaan tulevaisuuttanne
kohti.
; Lapsina heillä pii aina hauskaa juos­ta
m ä k ^ alas ja helpompaahan se on
vanhemmillekin astua alamäkeä. Miit­ta
jo muutamina viime vuosina, ennen­kuin
luotamme erkani, seisahtui isä ko­tiin
tullessaan puolitiessä, katseli ympä­ristöä
aivan kuin olisi nähnyt sen ensi
kerran, «ai aivan kuin jotain suunnitte­lisi.
Väsymys painoi jo silloin jalkoja­si
ja rintasi tuntui yhä raskaammalta.
Et halunnut sanoa mitään, et valittaa,
tulit kotiin iloisin ilmein. Et silloin
tiranyt ,että olin salaa seurannut siniia
odottaessani jo pitkän matkan katseilla-iii,
ennenkuin ehdit astua sisälle kotive-räjästä^
Pian utrvuit, et koskaan itseksi
säästellyt. Olit terve ja vounakas ai­koinasi
ja nyt on vain muistosi minulla
seuranani. - "
Siinä veräjän viinieisessa fiu^usäa 1na^
kyy jo myös lahon merkkejä. Kovaa,
H.
— . • « . - - 19S3