Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 27, 1951

              Sulosi. Xo ei tirjoiteta ^ mitään." • Hy-
2n3n[llea taputti Sanni Leika» tyttöä.
Kauan ei ottanut kun Pelastusarmei­jasta
tiedoitettiin etsityn löytyminen ja
vihdoinkin, yli kolme vuotta kestäneen
odotuksen jälkeen pitelivät tytön kiih­kolta
vapisevat sormet pientä elonmerk­kiä
rakastetustaan, paperilappua, jossa
oli Erkin nitni ja osoite.
".Lähden viemään sinut autolla, että
varmasti löydät pa&an", lupasi täti ja
€yttö hymyUi kiitollisena.
Halvan täysihoitolan porrasaskeimat
marahteltvat ilkeästi tytön noustessa mi­tä
pamppailevin sydämin. Kultainen
täti oli tässäkin tasoittannt tietä ja jois­sakin
sekunneissa hän olisi Erkin sylis­sä."
Huone II, Varovaisesti koputti
tyttö ja vastaiiäta odottamatta äastui si-
, saan.
Kapealla vuoteella makasi mies. Oli­ko
*luö'nsaisest? puettu sameasilmäihen
snies Erkki? Ei, ei tässä on e^rehdys.
Mies vuoteella tuijotti tyttöä ja sitten
hätien fiu^liltaah kiiului Mmmastyiii3rt
limidahdus: "Elli!"jä hah nousi horjah-delieh^
ylös.
"Erkki 1/* Tytön sanaan sisältyi haa-
•^itetiin eläkae;» tuskaa.
''Niin^ tkijainen^ m^
ääni oli töykeä. Tällainen kurjimus
inin.ustal on tullut. Luulin olevani mies,
mutta olin heikkoi selkärangaton raukka,
^ils ei ollut voimaa taistella viettelyksiä
vastaan."
"Erkki, minä en odottanut tätä. Luu­lin
kirjeiden kadonneen matkalla ja sii-tä
johtuneen väärinymmärryksen mut­ta
. . ." tyttö peitti kasvot käsillään ja
ankara nyyhkytys puistatti häntä. "Mik­si
sinä teit noin?" hän nyyhkytti.
"Se on selvitetty muutamila sanoilla.
Minä olin liian heikko. Tämä maa ei ole
sellainen paratiisi, miksi kuvittelin; Rä­ihä
on kovan työn takana, etenkin vasta-tulkelle,
joka ei osaa kieltä. Kun oma-icoti-
r^aa ei näyttänyt kasautuvan aloin
ajatella: Turha rehkiä, ei minusta kui­tenkaan
koskaan tule Konttilan tyttären
arvoista ja niin annoin pahalle pik^usor-sneni
ja ny t se on saanut minut kok<Hiaan
valtoihinsa^ olen täysi romukasa." Mie-
Sieii; nauru kiiri kö&kona huoneessa.
"Kim sinä et tulUit keväällä muutto*
lintujen saapru^äsa lähdin minä luok^si
syksyllä, siiloin -kun ne lauloivat hyväsv
tijättöään. Erkki; minä blen luonasi |a
ikalkesta fattblimatta olen valmis jaka-
<maan kanssasi elämän ht»>Iet ja liskon,.^
<sttä yhteisviäimih pöhinstellen kykenem-öne
k^diottamaan sinut, sillä rakastat*
tian minua vieläkin?'* Tytön äänessä oK
rukousta.
Miehen silmät katsoivat rakkauden
nälkäisenä ja helana tyttöä, mutta sit-
•ten hänen piirteensä tmuiittuivat koviksi
ja tylyn raa'alla äänellä hän melkein
"£n rakasta sinua enääl Miksi tulit
lui^sesi,^^ vaikka en vuosiin kirjoittanut
sinuUe.j^kkaat saavat kulkea omia tei­tään,
kidkuri kuille <^ Joko nyt
ymmärrät poistua?"
T u o ^ seisoi tyttö liikähUmatta ja
sitten hän kääntyi, avaten kuin unessa
0ven, laskeutuen portaat raskain van-iiuksen
askelin.
Oven sulkeuduttua lysähti mies vuo-
•teelleea ja kyyneleet valuivat monipäi-väisen
parran peittämHle poskille.
"Voi sinua kultainen, jalosydämiiien
tyttö. Minkä aarteen SiuUussa herkkou-dessani
menetin, mutta näin on parem­pi.
Tuo. minulle ikuisesti rakas tyttö
löytää vielä onnen toisen rinnalla mut­ta
minun junallani häQen elämänsä oli­si
helvettiä, sillä olen vajonnut liian sy­välle
kohotakseni Jälleen raittiiseen ja
terveeseen elämään. Hyvästi rs&as, \'ii-meisellä
hengen vedoUanikin rakastan si­nua,
mutta sitä et tule koskaan tietä­mään
. , , Hyvästi, rakas, sinä öitteni
unelma ja päivien! po-ttava kaipuu . . .
iHj'västi,hiirasti,..»
' 7 o
'JUSSt^ KÖNGÄSy ]o harmaantunut
«J miehenrumilus sujautteli sivakoillaan
pitkin Ravakkavaaran kitukasvuista lou-h^
ikkoista kuvetta. ,Vaikka kevätaurin­ko
ei vielä pystynytkään lämmittämään
täydellä terällänsä, oli se jo kumminkin
ehtinjTt paljastaa suuren osan Ravakka­vaaran
ja sen naapureiden rinteiKä talvi-,
untaan lojuvien hallayapartaisten kiven-turilaiden
otsaluita.
Sukset sihahtelivat verkkaisesti mä­rässä
ja upottavassa lumaisohkanassa.
Jussi ei pitänyt kiirettä. J ^ n k ä p äs
tässä, valmiissa maailmassa. Jia jollei
nyt aivan v^miissakaan, niin-aiiiakin se
jo Jiissin puolesta saisi keskenemiseksi-kin.
jäädä. Jfän pii ani^n omasta
lestään ^rp^ksi r^ikinyt t ^ s ä maan-kolkassa.
Sehkikööt toiset hänenr
•"kin^edesftään, -
Näin tuumien lykkäiU hän lylyjäan.
verkkaisaan-talatiinsa. M
^' tutnnail! .tmia -töitään;: c Oli; sillmnr kun
hän' oii: nmm maSle.mpunuti^oHiat vie-; ,:
lä melkein asumaton tänm seutukunta.
Eikähän tämaxvleEkään -ole liian -tiu­haan
asuttua. -Kymmenkunta mi&ki-pahaista.
vaaiQ:' tönötti •mäen. sateessa.
Kolme samanlaista^ oli vain o!lut hänen
tänne tullessaan. Karhuja oli kyllä ol­lut
Eimsaasti,. enemmän kuin ihmisiä.
Niidenpä vuoksi iiänkin oli innostunut
tänne korven asukkaaksi jäämään. Myö­hemmin
p ä kyllä joskus haluttanut ete­lään,
mutta silloin olikin jo pieksun-vartta
kopeloimassa pari mukulaa ja hy­väntuulinen
muija sulostuttamassa hä­nen
elämäänsä, joten ei siitä ollut niin
vain lähteminen.
Sitten oli Jussi jo asettunut, lopulli­sesti
juurtunut näille maille; Karhun­kaatajana
oli hän saavuttanut kuole­mattoman
maineen. Ainaikin näillä seu­duilla.
Lukemattomat olivat ne otson-turvakot,
jotka olivat henkensä uhran­neet
Jouduttuaan tuon tukevan ukon-juurakon
kianssa vastatusten. Tuima
kamppailu fM käsrty hiljaisessa korvessa
ja sitten oHi^t otson päivät luetut.
Nyt oK Jussi jb laskeutun rinteiltä
atomaiksi ja r5;«nisteli tiheässä närei-kössä
vaii^loi^ti eteehpmn.^^n
vakäl^vWhäitollisiksi. Sitä^^^^ ;
enäähuomamnu^^^^
vahhbSiih '^arhutarihöihin ja oniiin
muistelmiinsa. :
Takakorven ukko, nyt jo muihin maa­ilmoihin
matkustanut, elämäntyönsä
päättän}^ nii^s oli nuoruudessaan ollut
'^^kivahva turpeenpuskija, oikea uros­karhu.
Jo monena yönä oli karhu käy­nyt
hänen lampaittensa kimppuun.
Niinpä oli ukko päättänyt jäädä vatiin,
ettei teurästiis enää jatkuisi. Aamun
sarastaessa olikin tuholainen tapansa
(mukaan sitten rynnännyt lammaslau­maan.
Silloin oli u^kko hypännyt piilo-paikastaati;
myöskin lauman keskel^^
veästi kiroillen ja karjuen. Ensihiäm-mästyksestään
toinnuttuaan oli karhu .
kääntyn}^ odottamattoman häiritsijän
puoleen aikoen rutistaa miehen vahvaan
syleilyynsä. Mutta ukkopa ei ^stä lain­kaan
huokstunut, vaan sai kuin saikin
suuret kouransa karhun korviin kiinni,
jonka jälkeen painoi vastustajansa seläl­leen
tantereeseen luikata: "etpäs, roi­kale,
olekaan pässin kanssa painisilla."
Siihen olivat sitten talosta outoon me­luun
heränneet ja hätään juosseet miehet
karhun lopettaneet. Eil^ lampaita ol­lut
enää ainakaan sama karhu h ä t y 3 ^ -
mäs^. :-, •
Muistuivat siinä räpiköidessä Jussin
mieleen monet tarut, joille hänen huulil­taan
pääsi halveksiva hjrmähdys. Niin­kuin
sekin lapinukpn tapaus: Ukkopar-ka
oli eksynyt lumimyrskyssä ja luullut
jo siihen pmkkaan mendityvansä kun
o
tm
äkkiä oli jostakin ilmestynyt suurikokoi­nen
karhu. Karhu oli siepannut pap-paraiskan
syliinsä kuin pienen lapsen ja
kantanut hänet lähellä sijaitsevaan luo­laansa
lainkaan vahingoittamatta kanta­mustaan.
Siellä he, suuressa luolassa
olivat nukkuneet selät vastatusten koko
yön. Aamulla oli Taj^alainen sitten jat­kanut
seestyneessä säässä matkaansa.
Kotiin tultuaan oli vannonut tehneensä
ikuisen rauhan karhujen "kanssa. Ja va­lansa
<rfi hän myös pitänyt.
Jussi oli päässjTt tiheimmän paikan
lävitse, kun se t^ahtuil Yht^äkkiä hän
huonoasi seisovansa vastattisten suuren
vyötikaulan kanssa! Se seisoi takajal-kojensa
varassa vain metrin päässä hä­nestä
jia tuijotti verestävin silmin vas­taantulijaansa.
- Siinä he seisoivat riio-lemmat.
Vanha k^hunkaatajä ja tänään
^ri^n jälkeläinen tuijottaen hölmisty­neinä
töinen toisimsa. Karhun kuiimä
h^^tys iihösi vasten lUssin pelokkaita :
kasvoja, pelokkaita
m e i ^ :heäLensä^^Ie<en^"^;I^äiö, . a Ä t ^
manako, pystymättä puolustautumaan,
täytyisi hänbn, vanhan k^huhtappajah
joutua sen otuksen revittäväksi,' jonka­laisia
hän oH kymmeidä surmanntit?
Nämä ajatukset ja katkera katumtis-kin
entisistä tapporeisuista' pirahtelivat
salaman nopeasti hänen aivoistaan hä­nen
valmistautuessaan vastaanottamaan
viimeistä, kaikesta vapauttavaa iskua.
Nyt kohosivat karhun suuret etukä­pälät
sen pään tasalle, joka oli paljon
korkeammalla Jussia. Hiki virtasi pit­kin
hänen otsaansa. - {Liikkumattomaksi
jähmettyneenä hän odotti loppuansa.
Karhu nosti käpälänsä, hieraisi niillä
pari kertaa' valoon tottumattomia sil­miänsä
ja — niin; Jussr ei ollut uskoa
näkemäänsä, —- kääntyi, lähtien hitaasti
löntystämään Jussin menosuuntaan, ti­heän
näreikön suojaan. .
Kauan aikaa kiroillen ja siunaillen
seisoi Jussi vielä paikallaan. Katsoi sit­ten
karhun jälkeen sanoen: w
"Kun et sinätninua, en minäkään si- ;
nua; enkä sinun jpk»iki3si."
Sen jälkeen ei Jussi Köngäs ole kar­hua
hätyyttänyt^-
Eikä kai enääijaksaisikaan,smaaika^^/
vierii nopeasti — salomaillakin. .
^^^^ - - V
se ofö isokaan läikkä; minkä voitoms kar­tasta
t<Äleta. Ja onhan ämiskunia tot-ttittut
ikavj/yfeiin.
Mellistä surkeutta väHttcanämmäö
vaaran muodostavat napajäät, joiden en­nustetaan
jälleen lähtevän liikkeelle.
Tarkkojen tutkimusten tuloksena väite­tään
uuden jääkauden olevian odotetta­vissa
niin lähiaikoina kilin viidenkym-imensen
tuäiianhen vuoden kuluttua. Vii-"
meinen jääkatisi oli nimittäin noin
2Sv<KK) vuotta sitten^ jä viiiiieisten 250,-
OOO-vuodeh aikana; on maapallo kokeniit
viisi faäkaiitta. Vuosien 50,000 j.Kr.
ja 90,000 j . Krl piföisi laskelmien mu-kaaö
öDä jälleen- suotuisia napajmtten
vaellukselle, ja silloin tarvitaan turkik­sia
jälleen? Keski-Eurc^ässakin. "Poh-joisemthaissa
ei niistä sen sijaan ole vä­liä,
sillä jäät peittävät maapallon poh-joi^
uoliskon Berlunin leveysasteelle
saakka, eikä jää ole-koskaan pitänyt
elollisesta elämästä.
Ennen tätä jääkautta, suunnilleen
noin 25,000 vuoden kuluttua vallitsee
maapallolla kuitenkin puoikkeuksellisen
lämmin aika. Silloin lakkautetaan var­masti
Suomessakin kansahhuolt<Hninis-teriö,
silla emme tarvitsfe paitoja sen
enemmän kuin neekerit nykyisin ja
o^uskäuppojen tndla kasvaa joka ky­lässä
leif^- ja- banaanipuita, joita saa
maksutta ja korteitta &äydä kohiamas-
Tässäm kaikille radioimtisten ktimte-
Iijoille tuttu *mies, ainakin nimeltään.
Hän ou Earl Carmerön ja hänet ktmU
taan usein Ykssradion iltatmti^ten-hm^
htttdjana. Mäm alkm uransa radiossa vuotta sitten Moose Jawissa Sask:.ja
liittyi CBCm pidvelukse^n v, 1944.
sa. kahvipi^näkitt kukkii jpbisen
mun^^Q' l^unan. alla. _ Vahinko, etta
me tnskin enää silHn olemme edossa
Jos silmäileinme vi^ kauemm^
m^pall^n tti^ev^ näemme sen
kaisvpt :\^rihe sileämpinä jä
. sileämpinä. Mateet jä ilman vaäuttia
, tasoittavat seQ rypyt ja^^l^ on maa­pato:
ellei aivan niin sileä kuin bil-jaridtipallo
niin kuitenkin pelkkää laakea»
ta Pohjanmaata. Ilmastokin on silloin
. muuttimut melkein troopilliseksi kaikil­la
levej^asteilla ja ihminen on-kasvanut
isommaksi. Äijän kuin äijän Alitetaan
niihin arkoihin'kasvan 3—S metrin mit­taiseksi,
ja kun tuollaiset ulkot katsele­vat,
sanokaamme nyt vaikka v. 80,00,-
000 j.Kr. museossa meikä'äistä pääkal­loa,
luulevat he sen kuuluneen korkein­taan
koiran kokoiselle ja tapaiselle oli­olle,
— Mutta palatkaamme fälleen itse
maapalloon.
Tieteelliset tutkimukset ovat johta­neet
sellaiseen ällistyttävään tulokseen,
että kuu on aliin perin ollut maapallos­sa
vain tavallista suurempi pullistuma,
joka sitten on irtautunut siitä ja lähte-nyt
taivaltamaan kehäänsä maapallon
ympäri, niin kuin uskollisen tyttären so­piikin.
Samalla on kuu jarruttanut
maapailtmkiertolirkettäi jotta päätämme
ei liikaa huomaisi. Silloin kun kuu vielä
oU enipssaan kunni, oK vuorokausi vain
neljäi^vtunninpituinen, mutta kunseli-.
iastlv,ffl3^yi;^lle- etäis^^
kilometrin päähäni piteni vuorokausi 24-
tuntis^si.
:Kuti etääntyy edelleenkin maasta ja
laiskelmien imuhan'tämä vierottuminea
loj^un vasta noin 20—^0 miljardinvuo-den
killuttua. Maapallon vuor<^ausi on
silloin? 47 nykyistä vuorokautta. Silloin
on vählunisimmankin heittäydyttävä jo
päivälläkin pitkäkseen silloin tällöin.
Mutta auringon vetovoimasta johtuen
pitenee vuorokausi lopulta yhden nykyi­sen
vuoden mittaiseksi, minkä jälkeen
kuu alkaa jäUeen hitaasti lähest>^ maa­ta.
Paluumatka tapahtuu kuitenkin huo­mattavasti
pienemmällä nopeudella kuin
menömatlca ja-vasta 100 miljardin vuo­den
kuluttua on kuu min lähellä maa­ta,
että se kiukusta — piti sanoman
eräistä painovoHualaeista johtuen — ra-jähtää^
kappal^^^^ muodostaa maan
ympärflle samantapaisen kehän kuin nyt
näenuns Saturnuksella.
S ^ maapallon, että kaiken sillä ole­van
elollisen äiti on kuiterfiin aurinko.
Sen vetovoima ja sen valo ja lämpö ovat
ne tekijät, jothä pitävät koko aurinko-kuntai3ime
kurissa ja nuhteessa. A^""'
^ n energia «on aina oUut tiedemiföten
kiihkeän tutkimuksai ja uteliaisuuden
kohteena, jäsen wrran on päästykin se -
viHe, että auringon valo ja lämpö jo -
tuvat jatkuvista kemiallisista muutoi-sfeta,
mitkä tapahtuvat auringon sulas­sa
massassa. Tämä automaattisesh toi­miva
laboratoria synnyttää sen ifcu»-^
alkemistisen tulen, jota saamme kuttaa
tai syyttää elämästämme.