Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 18, 1939

              suudellut h ä n t ä . Mutta sitten eräs
ajatus iski häneen. Oliko A-armaa,
että suutelo merkitsi tytölle samaa
kuinhänenekin? Hänhän ei tuntenut
tyttöä... Malmihan oli kaupunki­laistyttö,
jolla oli varmasti ollut ja
vieläkin oli monta ihailijaa. Kenties
häntä oli jo moni poika suudellut, eikä
hän ollut siitä sen enempää välittä­nyt-
Eräänä päivänä Toivo huomasi
paikkakunnan sanomalehdessä, että
kaupungin hotellissa oli iltama seu­raavana
sunnuntaina. Silloin hän
soitti puhelimella pankkiin Malmille
ja kysyi, lähtisikö tyttö hänen seu­rassaan
tuohon iltamaan. Tyttö
vastasi heti myöntävästi ja niin heillä
oli jälleen tilaisuus yhdessä oloon.
Ilta olikin Toivon mielestä hänen
elämänsä hauskin ilta. Ennen eroa­mistaan
hän sanoi Malmille, että hän
oli rakastanut häntä ensi hetkestä
alkaen ja kysyi halusiko Malmi tulla
hänen vaimokseen.
— En tule koskaan välittämään
kenestäkään toisesta kuin sinusta,
Toivo sanoi. -—Menemme nyt heti
kihloihin ja sitten naimisiin niin pian
kuin voimme.
— Oh, meillähän ei ole mitään kii­rettä,
Malmi sanoi. — Minähän olen
vielä niin nuori... Muuten voin sa­noa
sinulle, että minulla on melko hy­vä
palkka, josta voin tehdä säästöjä,
jotta en olisi aivan rahaton omaa
kotia perustaessani. Ja tuskinpa si­nulla
itselläsikään on vielä aivan var­ma
tulevaisuus...
— Minähän perin tailon vanhem­pieni
kuoltua.
— Mutta hehän eiv^t ole vielä pit­kään
aikaan mitään ikäloppuja.
Toivo koetti suostutella kaikin kei­noin
Malmia. Mutta tyttö ei myön­tynyt,
sillä hänen mielestään ei heillä
ollut mitään kiirettä. Mihinkään tu­lokseen
ei asiassa sillä kertaa päästy.
Mutta Toivo ei silti menettänyt
mielenmalttiaan. He kyllä vähitel­len
pääsivät yhteisymmärrykseen,
antaapa ajan vain kulua. Vuoden
kuluttua he jo ovat v^arniasti naimi­sissa,
niin Toivo Vankasti iiskoi.
Toivo teki usein tikustakin asiaa
kaupunkiin, yksinomaan vain siitä
s\7stä, että hän olisi tilaisuudessa
näkemään Malmin. Ja jokaisessa
iltamassa he olivat aina yhdessä.
Mutta Toi^lla oli kuitenkin hämärä
aavistus siitä, että Malmi oli joskus
toistenkin poikien kanssa huvittele­massa.
Malmi asui eräässä täysi-hoitolassa,
missä asui paljon nuorta
väkeä. Mutta Toiv-oa ei kutsuttu
yhteenkään tilaisuuteen tai huvuret-kelle,
joita täysihoitolan seurue pani
toimeen.
Hän kuuli puhuttavaan, että Malmi
oli joskus nähty yhdessä erään rau­tatien
virkamiehen kanssa, mutta Toi­vo
ei kiinnittänyt asiaan sen enem­pää
huomiota. Elsa Lehto piti sitten
taas pienet pirakat kotonaan, nuhin
myöskin ToiTO ja Malmi saivat kut­sun.
Toivo oli jo ennakolta iloinen
tästä illasta, sillä hän toivoi toistu­vaan
samat tapaukset kuin heidän en­simmäisenäkin
yhdessii olonsa iltana
oli sattunut.
Kun hän saapui Lehdon taloon,
hän huomasi 3klalmin olevan vilk­kaassa
keskustelussa erään komean
nuorukaisen kanssa. He näyttivät
olevan erittäin hyvät ystävät keske­nään;
Toivo kysyi enmltä tuttaval­taan,
kuka tuö Malmin seurassa ole­va
nuorukainen oli.
— Hän on nykyisin täällä rauta*
tieaseman konttorissa ^Uiköttäpnä,
tuttava vastasi. — Hänen sanotaan
olevan hyvin tasmäUiseii ja k^x>
/
• i =
Jälleen — nuorten naisten kevätpukuja. Merkillepantava on tuo pitkä leninki, aivan liian pitkä
käytettäväksi muualla kuin hienoilla^ tomuttomilla lattioilla ja niilläkin hyvin varoen, helmoja nostaen.
KIRJ. SOSTSHENKO
Tästä salaperäisestä tapauksesta
kertoi minulle eräs sisätautien ja las­ten
lääkäri.
Hän oli jo jokseenkin vanha lääkäri
ja aivan harmaa. Oliko hän saanut
harmaat hiuksensa juuri tämän ta­pauksen
johdosta vai muutenko v^in
harmaantunut, sitä en tiedä. Mutta
harmaa hän totisesti vain oli, ja ääni­kin
oli käheä särkynyt. .
Ja äänen laita oli samoin kuin hius­tenkin.
Ei ole tietoa, miten hän sen­kään
oli juonut. Tämän tapauksen
johdostako vai muuten vain yleensä.
iVIutta sehän onkin oikeastaan sa­mantekevä.
Istuipa tämä lääkäri siis kerran
vastaanottohuoneessaan surullisiin
mietteisiin vaipuneena.
Nämä nykyajan potilaat — niin *
hän tuumaili —ov^t semmoisia ja
tämmöisiä, suurimmaksi osaksi aivan
mitätöntä väkeä. Älies kuin mies
jnrittää vain keinotella vakuutuslipul-la
ilmaista hoitoa. Eikä juuri kukaan
haluaisi käyttää yksityislääkäriä. Pa­rasta
kun panisi koko putiikin luk­koon.
Samassa kello yhtäkkiä kilahti.
Huoneeseen astui keski-ikäinen
kansalainen ja alkaa vEditeHalääkä-rille
huonoa vointiaan. Sydän hänel­lä
muka pysähtelee tämän tästä ja
ylimalkaan tuntuu siltä kuin hän
tämän käyimin jälkeen pian kuolisi.
Lääkäri mittaili potilasta kiireestä
kantapäähän — ei mitään erikoista.
Mies terve kuin härkä, punaposkinen
ja viikset ylöspäin kierretyt. Kaikki
aivan täydessä kunnossa.
miehen. Mahni (»täa hänestä pal­j
o n . Ja usein he ovat yhdessäkin.
<J«tinra>
Muodon vuoksi lääkäri kirjoitti
hänelle anistippoja, otti käyimistä
seitsemän riunaa, ja päätään ravistel­len
kehoitti, ammattinsa sääntöjen
mukaisesti, häntä tulemaan huomen­na
uudelleen.
Seuraavana päivänä tuli lääkärin
luo samaan aikaan-eukko, musta liina
päässä. Hän niistelee alinomaa ne­näänsä,
itkee ja puhuu:
—•^ Eilen kävi teidän luonanne —
hän sanoo — rakas veijenpoikani Va­sili
Ledentsov. Hän nimittäin kuoli
tämän päivin vastaisena yönä. Voi­sitteko
antaa hänelle kuolintodistuk­sen?
. Lääkäri sanoo:
— Sepä on kovin' merkillistä, että
hän on kuollut. Harvoinpa anisti-poista
on tapana kuolla, Kuolmto-distusta
en kuitenkaan v^i antaa. Mi­nun
on ensin nähtävä vainaja.
Eukko sanoo:
— Se käy vallan hv^in päinsä, men­nään
yhdessä. Se on tässä ihan lä­hellä.
Lääkäri otti mukaansa työkalut,
pani jalkaansa, huomatkaa tämä, ka­lossit
ja lähti eukon mukana.
Jä niin he nousivat viidenteen ker­rokseen.
x\stuvat ovesta sisään. Ja
tosiaankin, siellä haisee palaneen
kyntilät käry. Ruumis oli asetettu
pöydälle. Kynttilät paloivat vTnpä-rillä.
Ja eukko jossakin surullisesti
vaikerteli.
Lääkärille tuli kankea ja vasten­mielinen
olo.
Olmpa aika pöllö, kun näin perus­teellisesti
erehdyin vainajan suhteen.
Seitsemästä riunasta tällainen harmi.
Hän istuutui pöydän ääreen ja
tyi. nopeasti kirjoittamaan kuolinto-
- distusta. Saatuaan sen .
antoi sen eukolle ja pobtui hyv^ti,
sanomatta. Tuli portille. : Silloin hän
yhtäkkiä muisti, että — voi himpsat-ti,
kalossithan unohtuivat.
Mokoma puiiha seitsemän vaivai­sen
ribnan takia. Täytyy taas kii­vetä
ylös.
Hän nousee ylös portaita. Astuu
huoneeseen. Ovi oli auki. Ja silloin
hän näkee, että vainaja Vasil Leden-sov
on pöydällä ja vetää saapasta jal­kaansa
ja keskustelee eukon kanssa.
Eukko kulkee ympäri pöytää ja sam­muttelee
kynttilöitä sormelleen. Syl­kee
sormeensa ja sammuttiaa.
Kovin oli lääkäri tuosta ihmeis­sään,
vähällä ettei kiljaissut säikäh­dyksestä,
sai kuitenkin itsensä hilli­tyksi
ja kalosseja saamatta — r>Ti-täsi
pois.
Kotiin päästyään hän kaatui soh­valle
hampaat kalisten kauhusta.
Myöhemmin hän kuitenkin otti anis-tippoja,
rauhoittui ja soitti miliisille.
Seuraavana päivänä miliisi selvitti
koko jutun.
Kävi ihni, että. ilmoitusasiamies
Vasili Älitrofanovitsh Ledentsov oli
kavaltanut kolme tuhatta valtion va­roja.
Näiden rahojen kanssa hänen
oli tarkoitus häipyä jäljettömiin ja
"alkaa uusi, loistava elämä.
Riutta se suunnitelma lysähti ko­koon.
~
Kalossit palautettiin lääkärille vas­ta
noin kolmen kuukauden kuluttua.
Suurin piirtein lääkäri kuitenkin
selviytyi jutusta suhteellisen ehjin na­hoin,
ja säikähdystä ja niitä hermo-häiriöitä
lukuunottamatta, jotka oU-vat
aiheutuneet siitäi että kalosseja
ei pitkään aikaan luovutettu, ei hänel­le
tullut siitä muita ikävyj^siä.
" Ja kerrottuaan minulle tämän ju­tun
lääkäri huokaat ja li^i»
— Kolmetuhattataskussa tuo
-lannuppu halusi sdtsenMUKl riun^
häipyä tästä noaailinasta^ mutta lää­ketiede
tuK tielle.:. Mn^uri voi olla
rahanhimo.::