Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 12, 1943

              Sivu 6 LAU.\NTAIXA, KESÄKUUN 12 PÄIVÄNÄ 1943
5'
i i '
^.1
s
i i
2«K f.
' ii,
l i :
f 1
l i
1".
Hi
' Vi.,.V
ilf.l:>
/ l i i '
i-4
f ,
Raskasunisia i'Viälä pitää säästää, että Saaraan
leilien piak^u':. U V H N ;^
TÄSSÄ muistuu miäleen ne monet
keväät siälä Suamessa Etelä-
Pohjanmaalla erään pitäjän larvaky-län
takalistoolla. Siälä oli taloo jos­sa
oli paljon poikakaroota ja minä
olin niistä yksi onnen lapsi. Äitee ja
isä oli uskovaasia, koska äitee sanoo
niin monasti, että joka vitsaa sääs­tää
se kakarootaan vihaa, joten muis­telen
että äitee ei sitä säästänyt, jon-sen
väärin muista.
Jaa ne keväät vielä inu istuu miä­leen,
kun piti muuttaa tuvasta na­vattaan
nukkumaan niin j>iänen a-sian
tähren kun olimma raskasunisia
ja emme huomannut yöllä" "siiloon
kun olis pitänyt, vaan sitten vasta
kun se oli liian myöhäästä", tapas
äitee sanoa.
Talvella kun makasimme tuvassa
niin meitä oli monta yhressä sänkys-sä
ja siälä sänkyn alla oli isoo pan­nu,
justiin kuin kropsupannu mut­ta
paljon suuree ja korkiee ja sen
piti tyhjentää joka pyhäaamu ja
aina siiloon kun k rännin kakarat tu­li
meillen. Meitä neljä otti nurk­kiin
kiinni ja niin sitä mentiin pihal-len,
A'aikka se vähän hävetti, mutta
mikäs autto kun äitee käski ja kep­pi
ei ollu lurjus.
Taas tuli kevät niinkuin monasti
ennenkin. Äitee oli pahalla päällä ja
sanoo isällen:
*'Taas kakarat pitää muuttaa na­vettaan
nukkumaan, kun tämä hai-soo
kun sian karsina."
Isä,koetti puoltaa ja sanoo:
"Sittenhän paremmin kasuaavat."
Mutta äitee sanoo:
" E i ihajussa kasua muuta kun
noukka."
Niin valkes huhtikuun ensimmäi-
Kirj. MOI KERI
nen päivä ja niin myös alkoi muut­to.
Isä teki monta lootaa lauroosta
ja ne pantiin lammaskarsinan paal­ien
nauloolla kiinni ja niihin lootiin
pantiin pitkiä olkia pohjallen, ei la-kanoota,
ty3my vaan ja peitto. Siälä
meitä oli niin monta,ettäm.eöää.i^^^
kuä inuista. Mutta siälä vaan nu­kuttiin
ja voi sitä lammasta tai pikku
kakkua joka sattu niiren lootien al­ien
nukkumaan, ne oli paljon kovem­massa
vaarassa kastua kun kovalla
sateella paljaan taivaan alla. Siälä
navetassa oli myös joku kana ja niis­tä
oli meillen kakaroollen hyvä apu,
joten turhaan paiskattim ne pus­kaan."
Mutta minä olin aivan toista miäl-tä
ja sanoon:
"Kyllä Leena tietää meirän ok)t
hyvin, että äitee säästää voita ja isä
viä kauppaan, että saaraan verora­haa,
kun ne verot on niin isot."
Minä monasti ajattelin, että olem-mekohaiPine
eres taloonpoikia, kun.
ei ole eres niin;paIjoa rahaa että vois
veroja maksaa, miitta äitee sanoo.
päällen."
Se ei mua ja Tatua paljon suretta^
nut ainakaan kesän aikana, sillä tiä
simme aivan hyvin mistä löyrämme
krannin voihulikan.
Niin ttili talvi ja taas talven pe­rästä
kesä ja minun kunniani nousi
vähän enemmällä kuin pualella, sillä
äitee oli pitänyt minun nukkumaloo-taa
silmällä ja kun huamas. että ka­nat
antaa olkien olla rauhassa mun
nukkurhaloorassa, niin se oli sen
merkki,: että huainaatteh jo keskellä
yätä, joten hän sanoi, että "saat
muuttaa tupaan nukkumaan". KvUa
sillä ne pehko oljet kilvan joka aamu,
kait siellä oli aina jotain syömistä '^^^^^ kakaroota,. nUiL mennä vaan
yön nukkumisen jälkeen, jotta oli ne y^^^^^ ^j.
oljet ainakin taas kuivia ehtoolla,
kun menimme yäpuullen.
että |Mtää ainakin niin uskoa, ja.sa- kait se oli jo aikakin, kun karookin
maila meitä syjrtti siitä että meitä on jo mua rupes vihaamaan eikä mei-vain
liikaa — niin kuin me olsimme nnnut päästää Jootaani nukkumaan,
sitä voinu auttaa. Niin ,sain miästen nimen, mutta
Mutta tuli siihenkin kakaraan, pai- sen mukana tuli muutakin — tuli
jouteen pelastus, kun Suamen. halii- . miästen.-kurit, että pitäs ruveta >kat-tus
teki lakipykälän,, että jolla on telohon flikkoja. Äitee sanoo:
pitää minua silmällä. Ikkuna oli ni­mittäin
kaksikymmentä jalkaa kor­kealla
maasta. Katselin ympärilleni "^oi Pysyy kovana.
Muuten me olimme kuuliaasia kar
karoota ainakin kotona. Mutta mi­käs
kumma tua, olimniehan kuris­sa
ja herran nuhteessa kasuatettu,
vaikka se kuri ja nuhre tahtoo jos­kus
unohtua kun pääsimmä ulko­puolelleni
korin. Muistan eräänkin
ehtoon, kun lähärimme mua nuorim­man
veljen kanssa lehmää kotia ha­kemaan.
Minä laitoin puoliskan rei­käleipää
plakkariin ja velii, jonka
nimi oli Tatu — sillä oli joskus niitä
omia oikkuja niinkuu ii5rtkin —
käytti vanhemman veljen karvalak­kia
kesäkuumalla, mutta tällä ker­taa
se oli tarpeen, sillä lähärinmiä
hakemaan lehmää kotia. Tiä kulki
kaharenkin" krannin ohi, mutta en­simmäisen
krannin lähäres oli niit­ten
tupien välillä ja niinpä päätimme
kattua sinne. Ja niinpä olikin kun
jo kotoa lähtiessä ajattelin krannin
emäntä Viänyt sinne voihulikan, että
Minä aukaasin
met,. niin alennetaan sitten veroja.
Se oli äireen ja isän miälehen. Olihan
siitä meillekin ainakin se toivo että
sitten kait saaraan samanmoisia voi-
"Muista nyt, että piiat pitää antaa^
olla rahassa, sinä oot taloonpoika.
ja pitää tuntia arvonsa."
Niin aattelin itteki n.
Tuli niittumaäri ja sen päivän
kunniaksi nuaret oli päättäneet
leipiä kun nekin oli jotka Leenan panna kesäjuhlat pystyj-n. Niin lä-huoneessa,
keksiäkseni syyn ihmeel­liseen
luulooni. Aivan kuin sattu­malta
pysähtyivät silmäni eräälle
seinällä riif^uvalle kartalle. Luulin
nyt päässeeni jälille.
kannen ja Tatu kahren kären paasas
voita karvalakkiin ja sitten lähäret-tiin
kävelemään, Tatu karvalakki
•kainalossa, sen .•Niimmelsen mökin
ohi. jSIutta siälä seisoo akka pihalla
Kahden pienen kartan väritetyssä "^^^ "^"^ ^>*-
kohdassa löytyvän repeytymän kaut- '
ta katseli minua kaksi teräksen har­maata
ilmeetöntä silmää, jotka kään­tyivät
poispäin kun ne kohtasivat
katseeni. Juoksin kartan luo ja tut­kin
sita tarkasti ja — aivan oikein
"Mitäs se Tatu niin varovaasesti
kainalossaan kantaa?"
Minä vastasin hyvin nopiaa:
"Viämmä kissinpoikaa kylään."
Niin päästiin siitä ohi mettääsel-'
kal>si repeytymää löytyikin .kartassa Ien ja väärällen tiällen. Otin reikä-juuri
Mustanmeren kohdalla. Pistin leivän puoliskan plakkaristani ja se
sormeni repeytymään, mutta tunsin pantiin tasan. Tatu avas karva-ainoastaan
kovan kylmän seinän ole- lakkinsa ja otti voin ja niin tehtiin
van vastassa. isoot voilei\^t- Mutta tuskin kerke-
Olin juuri aikeissa ottaa alas kar- simmä kunnolleen haukata viälä kun elävät", sanoo äijä.
tähren piti paiskata puskaan.
•s.
Niin valkes aamu ja isä sanoo, et­tä
nyt hän mänöö ja ilmottaa nua
kakarat. Äitee räknäs meirän kaik­ki
nimet ja iät ja sitten sano, että
"muista nyt". Mutta isä ei luotta­nut
muistiinsa oikein, eikä töytyny
pännää, että olsi saanu paniia pape-rillen
ylös, joten hän sanoo minul-len,
että "otan sun mukaan".
Niin sitä lähäretFiin. IVIinä istuun
isän rinnallen ja isä ajoo komiasti
hevoosen kunnantaloon eteen ja vie­lä
varmuuren vuoksi 'kysyy, että
"mikäs sun nimes taas' olikaan?"
Sanoin nimeni ja niin astuttiin le-viästä
ovesta sisällen. Siällä istuu
kamalan näköönen äijä pöyrän taka­na
ja kysyy hyvin virkaatekevän ää­nellä:
"Mitä sulia on asiaa?"
Isä ei.yhtään hämmästyriy,. vaan
sanoo:
"Moon tuUu nuata kakaroota an­tamaan
ilimi."
Minä vähän pelästyyn, että mitä
me on tehty, ja heti muistui miä-leeni
ne voileivät ja monta muuta
pahaa, jonka herran silmä on voinut
nährä. Mutta äijä katkaasi ajatuk­seni
kun kysyi:
"Montako niitä pahantekijää sul­ia
on?"
Se vaan lisäs pelkoani, että mistä
tuo äijä tiätää kaikki. Isä miättii ja
sitten sanoo:
"Onhan niitä raatoja paljon."
*Ei me raatoja panna ylös, vaan
tan seinältä tutkiakseni seinää, kun väärän tiän takaa ilmesty eteemme
herra Nathanin ääni äkkiä keskeytti kylän juaruakka, jota me nimitettiin CU
aikeeni.
"Jaha, herra kapteeni", sanoi hän
epämiellyttä\-ällä äänellään, *'tutkit-teko
tulevaa matkasuunnitelmaam­me.
Hyvä, N-oittekin pitää päätetty­nä,
että saatte päällikkyyden — jos
Flower-yhtiÖltä saatte suostumuk­sen.
Jos tulette tänne huomenna
Hassu-Leenaksi. Sen nähtyämme
oli enää turhaa vTittää mennä ly-myyn,
vaan heitimme TOileivät met­tään.
Leena ei sitä huamannu, mut­ta
me sotfcimn>e hyx-än asian itte kun
rupesimme hu\in \'uoksi sitä ki\ittä-mään
siitä syistä kun se tuli vastaan
väärän takaa. Mutta ei se ollutkaan
"Minä vain tarkooiin", sanoo isä,
kun niistä on niin paljon vastusta."
Nyt alko nimien ja ikien muistelu.
Isä muisti vanhimman nimen, mutta ka tiäsin ettei siältä mitään löyry. ja
ei ikää, ja nuarimman iän, mutta ei sitten huakaasin ja sanoon:
harin minäkin. Siälä olis ollu kovin
hauskaa, jos olis ollu rahaa plakka­rissa,
mutta sitä ei ollu. Siälä toi­laillessa
näin komian flikan. Aina
salaa kattoon sen päällen. mutta
viimmeen se huamas sen ja alkas li­ruttaa
silmää muhun päin. En tiän-ny
tuloöko se.mullen vai kelien. Kat-.
foon tacdtseni ja siälä ei ollut ketään.
Siiloon. tiäsin, että se tuloo mullen.
Kyllä naamani meni punaaseksi,
mutta\pian. siihen kuitenkm totuin
ja aloon liruttaa vastaan. Ei sitä
kestäny kauaa, kun flikka tuloo mun' c
luo'ja sanoo:
"Päivää!" - .(
En'enää muista jos vastasin, sillä
kaikki oli nyt yhrentekövää, olin
\'iälä niin kovin nuari ja unkoonen.
Mutta flikka puhu ja sano:
"Mun nimi on Miina Repola Tor-nittomalta
kirkolta, mikäs sun nimes
on?"
Sanoin nimeni ja arvoni. JMiina
kysy, että onko paljonkin lehmiä.
Sanoin:
"En räknänny niitä, mutta kun au-kasoo
navetan oven, niin siälä on yk­si
hännän huiske."
Miina kovin näytti ilostuvan ja
heitti. muhun paljon puhuvan kat­seen
ja samalla ehrotti:
"Mennään istumaan jonnekin,
vaikkapa tuanne kaffipöytään." ^
En jaksanut enää ajatella mitään,
vaikka tiäsin että nyt pitäs taas olla
rahaa, mutta sitä ei sattunut nua-rella
miähellä nyt olemaan. Miina
otti kaffia ja käski ottaa munkin.
Tein kaikki kuin unessa. Kaffit
juatiin ja tuli maksoaika. Nousin
ylös ja panin kären plakkariin, vaik-
4iello kymmenen, on minulla kaikki niin helppo tehtävä kuin luulimme,
järjestyksessä, ja luulen ettette tule Leefia rupes panemaan kamposiin
olemaan tyytymätön ehtoihimme.
Hyvä onneni sai minut unohta­maan
näkemäni tuijottavan silmäpä-rin.
Luulinkin nähneeni harhanäyn
ja unohdin myös amerikalaisen Ken-nardinkin.
Koko sieluni oli \'ain
kiintjTjyt yhteen ajatukseen: tah-ja
siinä nytäkässä nunä ja Ta^u jou-ruumrae
perääntymään liian kauaksi
\x»ilei\-istä- Kuu sota loppu, niin
menimme Leenan vallotetuUen pai-kallen,
mutta voileipiä ei enää nä-kyny
missään. Liäkkö Leena löytä-ny
ja piti ne voitonsaaliina. H\-\'in
doin, että Ahnekin \ioisi jakaa onne- murhemiälellä pani Tatu kar\-aläkin
ni, ja odotin kiihkeästi hetkeä, joi- päähänsä ja tuumas:
loin wisin matkustaa Westendiin.
Jatkuu
mmia, ja samassa kysyj- multa, että
"mikäs sun nimi olikaan?" Sanoin
että en muista, sillä olin saanut täs­tä
hommasta sellaasen käsityksen,
että sitten tämän jälkeen kaikkien
köyhään kakarat myyrään huuto­kaupalla,
josta olin jo niin monasti
kuullut puhutUvan.
Ei päästy asioista selvillen, joten
isä sanoo, että hän tuloo huomenna
takaasin, mutta mänöö ensin puariin
ja ostaa pännän, että äitee saa mer­kata
kakarat ylös.
No niin asiat selves seuraavana
päivänä. Verot myös \-aheni. mutta
"Moon purottanu lompakkoni ja
niin nyt meni mun rahat."
Miina hätäänty ja sano:
"Mennähän kattelohon."
Mutta lÄina sanoin, että taitaa ol­la
turha vaix-a, joten Miinakin rau-haantuu
ja kysyy:
"Oliko paljonkin?"
"En 00 taas räknänny pitkään ai­kaan",
minä sa'noon ja Miina makso
4caffit.
Min'olin siitä kovin pahoollani. ja
sitten taas siitä kun tuli ilta ja ois
pitäny lähtiä kotiin ja jättää rak-kaksi
käytiy Miina. Mutta Miina
"Sattuu ettei Leena olsi tiännyt et- ja kun kysy>-mme siihen sy>-tä, niin'
tei me niin suuria voileipiä saara, äitee sanoo:
\-aheni myös voi siitä entisestäkin, katkaasi ajatukseni ja sano:
"Mennään nyt TalooUen, siäJä on
näytöskappale."