Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 14, 1956

              Il
Mstä
i^y^ FLIKK.\
n taasen
Ikki.
isti ja
kki".
lita mvös
illä. '
zet hyvin
kaikki tuntuu:
laa.
nmia näin
ihlaa.
rheilutkin
assaa,
koissa
a.
Itäällä
irein,
'uarssivat taas
tet "varmaan
rääi
siellä sitten j
a,
sentään aina
enteen. • - •
nääs aina
et^en. :
Ue\ suomme •
ärkää,
itään menkö
arkaa.
ikämitol I
iörvehdys ensiksil
m leskimies, joka j
oyerisi ja, samalla,
Tämä keittohom-ehclle,
kun on pai-ä-
jä tässä on niin
ohat jalat ovatvä-lee,
joten kokitta-hiivitä,
mutta vät-ntoa.
'
;sä talossa on aina
1 keittää. Mutta
jhimojakan tahdon
i l sen kyllä luovut-keittäjälle
riitele-
, heh.
läikille Liekin ystä-e!
Kirjeet terve-ikiltä
ja ikäneidoil-
51 Reedsport, Ore.,
L E S K I M I E S .
sysääsin menemhä.
rlin katumha palle
minen kumminkaa
iään siävää ja siliä-on.
Karvan kiilto,
oka miehessä mak-hun
kelpaasikaan.
tka nyt puolivalu
ipahan vaan viälä
i tulthin ja nähthin
flikan "Emmi R-1
iri on valveellakin
i mä sain sen lopP«'
esin kattelemha, et-joutunut,
niin tuoH
HÖyrän takana nuH
nusilakka. S i l iH
päästä ulos pullah-injusthm
kun kollH
a tuUu vesakkomorj
Mä koitin lempiästi
oma mahani o"
juren piruja tJky^^
HKYLÄN TXTI.
\vs xv»
Ä^täin smmtetus^al^^ Deseronto-Picton Uke, ui matkan loppuun ainoastaan kaksi kllpaiUjaa, t
jaiHinhm kilpaUtjmsta.JB-vuottas^H^ (vas.) BeUevillesta, voitti aj<tUa 12 ja puoli tuntia 35-'^
Dorothy Tremblay selvt&i niatkästa 16 tunnissa 40 minuutissa.
nuorin
uotias
I AILA oli suuressa tavaratalossa
myyjättärenä, oli dllut jo useam­man
vuoden. Hän oli naimisissa, mutta
tavallaan timtui siltä kuin hänellä ei
miestä olisikaan. iHänen miehensä oli,
kauppamatkustaja ja niin ollen oli aina
matkoilla, niin että silloin tällöin vain
piipahti kotona.
Nyt oli taaskin kulunut jo usea viik­ko,
ettei hänen miehensä ollut käynyt­kään
kotona edes- pikipäiden. Se tun­tui
Lailasta Jiiukan kummalliselta, että
miehensä «Ii poiäsa niiri kauan yhteen
Arthurin kmlumisi^
Nyt on matka päättynyt
ja kotona taas ollaan,
juhlat suuret pidetty,
ne kuivuneet ei nollaan.
Laulu- soittojuhlissa
oli suurta arvokkuutta.
Valmistella juhla, moinen
vaatii toimekkuutta.
Kaikui laulut, helkkyi soitto,
juhlapuvut hohti,
ystäväkin ystävältään
muiskun ottaa tohti.
Konsertti ja tanssiaiset
kaikki ktiului juhlaan,
jouduttu ei hetkeäkään
turhuuksihin tuhlaan.
0
Operetti ''Kosijat" se
hyvä todentotta.
Osallansa mainioita
seppä sekä Lotta.
Näyttelijät kaikki siinä
tehnyt työtä tarkkaa.
Mieli teki HelenaUe
ruusukimppu antaa.
Kassu meitä Sudburyssa
kahvinjuontiin pyysi,
muta joukko pelkäsi,
eit' karkaa meiltä kyyti. '
^^'^tos sentään yhteisesti
tulkoon tässä julki, .
•i^armaan kahvit hörpitään,
jos tiemme yhteen kulki.
Kuorot taasen ahertaa,
se oli yhteistuuma.
Kun kaksi vuotta kuluupi
on Arthurissa juhla.
T.
Kirj. HULDA RIVER'
menoon, mutta hän oli tottunut miehen­sä
omituiseen elämään.
Oli väsyttävän kuuma kesäinen päi­vä.
Laila oli saanut koko päivän mit­tailla
pitsejä ja silkkinauhoja, jolla o-sastolla
hän oli myyjättärenä. Ilta;
vihdoinkin saapui ja työläiset kiiruhti­vat
bussipysäkille koteihinsa mennäk-seen.
Bussi saapuikin aivan kohta,
mutta oli jo tupaten täynnä ennestään.
Kuitenkin Laila tuppautui siihen tois­ten
mukana.
Kun bussi lähti liikkeelle, niin Laila
huomasi nipistystä korvassaan ja kun
hän koetti korvaansa, niin toinen korva­rengas
oli kadonnut. Hän koettaa kat­sella
jalkojensa luota tuota kadonnutta
korvarengasta, mutta bussi oli niin
täynnä ettei voinut millään kyyristyä.
Hän yhä vain katselee sitä jalkainsa
luota. Kohta hän huomaakin punaisen,
välkkyvän kiven pikku kenkiensä vie­ressä,
mntta herra armahtakoon, se is­tuu
miehen housunlahkeen käänteessä,
eikä hän millään voi saada itseään ku­martumaan
ahdingon takia.
Laila päätti pitää varansa kun tuo
mies lähtee pois bussista, että silloin
rientää perässä, sillä ei hän millään tah­toisi
kadottaa tuota korvarengastaan,
joka oli kallisarvoinen lahja hänen mie­heltään
kihlausaikana ja sitäpaitsi se
oli kallis esine, kun siinä oli oikein oi­kea
rubiini.
Bussi pysähtyi taaskin, ihmisiä meni
ulos ja toisia tuppautui sisälle, niin etld
Laila joutui aivan taka-osaan ja tuo
mies, jota hän koetti pitää silmällä, jäi
etuosaan. Heti seuraavalla pysäkillä
tuo mies katosi Lailan korvarenkaan
kanssa, eikä hän edes huomannut tun­goksessa
ennenkuin bussi oli jo lähte­nyt
liikkeelle.
John Clark, joka oli tuon tuntematto­man
miehen nimi, kiiruhti kotiinsa tie­tämättä
mitään tuosta kaivatusta kor­varenkaasta.
Mary, hänen vaimonsa,
oli portailla vastassa avosylin, jossa hän
joka ilta odotteli miestään. Illallisen
syötyä heidän piti lähtea vierailulle ja
John muutti toisen puvun päälleen. Ma­ryn
tapana oU joka ilta harjata miehen­sä
puku seuraavaa aamua varten, sillä
miehensä kun oli konttorissa töissä, niin
piti näyttää siistiltä.
Mary harjasi ensin takin ja kun hän
harjasi housuja, niin housun lahkeen
käänteessä oli kirkkaan kimmeltelevä
esine, joka oli tarttunut siihen kiinni.
Mary ottaa sen ja huomaa sen olevan
korvarenkaan. Kimmeltelevan kaunis
rubiini loistaa kirkkaassa ilta-auringon
loisteessa, kun hän kääntelee sitä pikku
kädessään. Sydän alkaa takomaan epä­tasaista
tahtia jä han aivan huutaa:
—(Mikäs se tämä on? Kenenkäs se
tämä on? John, etkö sinä kuule mitä
minä sanon!
John aivan juoksujalassa rientää vai­monsa
luo jä katsoo ihmeissään vaimon­sa
Alhaista muotoa, eikä ymmärrä yh­tään
mitään. Mary pitelee hänen sil­miensä
edessä kiiltävää korua ja lyö
jalkaansa lattiaan, huutaen:
— Missä sinä olet ollut? Tämähän
on naisen korvarengas!
— No niin näyttää olevan, mutta
mistäs sinä olet sen saanut?
— Mistäkö olen sen saanut? Se oli
sinun housunlahkeen käänteessä.
John ottaa käteensä tuon korvaren­kaan
ja katselee ihmeissään sen kau­neutta,
sanoen:
— Nyt kultaseni sinä olet nähnyt un­ta,
että tämä olisi ollut minun housun
lahkeessani. Mistä se sinne olisi men­nyt,
se on enemmän kuin ymmärrän.
— Vai et ymmärrä! Mutta minä
ymmärrän se aivan hyvin. Siellä kont­torissa
on joku istunut polvellasi ja kor­varengas
on tipahtanut housun kään­teeseen.
Siellä on niitä kauniita gnyy-jättäriä,
joita salassa rakastelet, mutta
nyt ovat tulleetkin salat julki.
Vaikka John koetti kuinka itseänsä
puolustella, niin mitään hän ei saanut
\*aimonsa päähän.
Laila vihdoinkin pääsee kotiinsa ja
kaikeksi ihmeekseen hän huomaa suuren
kirjeen postilaatikossa ja kun hän alkaa
sitä katsella, niin se on virallisella lei­malla
varustettu. Hän avaa sen auki
ja lukee, mutta ei ole ollenkaan yllä­tetty
koko uutisesta, vaikka siinä hänen
miehensä vaatii avioeroa lakimiehensä
kautta. Laila oli tuon kymmenen vuo­den
avioliittoaikana tullut tuntemaan
miehensä heikon luonteen, että hän ra­kastuu
joka ainut päivä, kuin vain nä­kee
kauniin naisen. No saakoon ATiin
eron, ehkä se on niin parempi.
Laila alkaa laittamaan itselleen illal­lista
ja tuntuu hiukan omituiselta aja­tella
tuon kirjeen sisältöä, mutta siinä
miettiessähsä pujalitaa mieleen hauska
ajatus: — jospa laitan huomiseen leh­teen
ilmoituksen kadonneesta korvaren­kaasta,
sillä kun hän tarkasteli tuota
miestä, joka tahtomattaan omisti tuon
korvarenkaan, niin hän oli Lailan mie­lestä
hyvin herttaisen^äköinen mies.'
Seuraavana iltana kun John tuli työs­tä
kotiin hän löysi kirjelapun, että Ma­ry
on hänet jättänyt. John istuu rau­hassa
ja ajattelee: — Kyllä' routa por­saan
kotia ajaa., sillä ei kai noin vähär
pätöisen asian tähden kannata eroa otr
taa. John silmäilee iltalehteä ja silmiin
pistää suuri ilmoitus:
'Kadonnut korvarengas, jossa on pu­nainen
rubiini, se putosi bussi numero
22. Rehellistä löytäjää pyydetään tuo­maan
se May komppanian nauha- ja
pitsiosastolle nimimerkille Laila".
John naurahtaa i tseksensä. May
komppaniaan. No voi ihmettä sentään,
sillä samassa paikassa hän itsekin on
töissä, mutta konttorin puolella.
Aamulla heti ensimmäiseksi, kun
myyjättäret olivat paikoillaan, John
meni sille osastolle josta iltalehdessä i l ­moitettiin.
Hän näkee siellä kauniin
ruskeasilmäisen tytön järjestelemässä
pöytäänsii, John ottaa ilmoituksen kä­teensä
ja kysyy: — Mistä voisin löytää
tämän ihmisen?
— Se olen minä. Te siis löysitte kor-varenkaani?
•— Minä sitä en löytänyt, mutta vai­moni
sen löysi housunlahkeen
teestä ja tässä tämä pahanilmanlintu
nyt sitten on.
— Kuinka niin? Miksi sitä niin ni­mitätte?
— Kas, vaimoni sai päähänsä, että
minulla olisi joku nainen, joka on istu­nut
polvellani ja niin on korvarengas ti­pahtanut
housun lahkeen käänteeseen.
— Hah, hah, haa . •. . Suokaa an­teeksi,
että minua naurattaa.: Sitähän
minä ajattelinkin ja siksi laitoin ilmoi­tuksen
lehteen. No nyt on kai kaikki
hyvin ja vaimonne kyllä ymmärtää.
— Ei niinkään hyvin, sillä vaimoni
on lähtenyt pois luotani.
— Hui hai! Kyllä kai siinä on syyt
hiukan syvemmällä.
— Ehkäpä. En ole edes esittänyt it­seäni.
Nimeni on John Clark ja olen
tässä samassa liikkeessä töissä kontto­rin
puolella.
— Mutta sepäs vasta sattuikin. Siis
VÄLITÄMME RÄHÄÄ SUOMEEN
MAKSAMME PÄIVÄN KORKEIMMAN KURSSIN
Pienin summa 5.000 Smk. $18.75 y n n ä lähetyskulut $1.15
Jokainen seuraava LOOO markkaa $3.75
o Rabal&betyksenne toimitetaan vastaanottajalle 10-^14 i^vftn sisällä,
kaiselle lähettäjälle lähetetään vastaanottajan alleUrjoltt&ma InilttL
VAPAUS TRAVEL AGENGY
P . O . B O X 69 S0DBUBY. ONTARIO
i ^liBuanteiaa. heinäkuun 14 paiTina. 1956 SiYU 7 il