Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 7, 1953

              '^'"^^ on keinoteioS
onkin puolustusta
niitten toimeenpaiien
kin perheen äiti, äidit,
yöskin vietävä pienöB-it
palleroiset. ''Babj3-
\e hankittua. tPaartefi-iset
kiintoisasti seurat
ja mamma kallisteleif2|
jvää nestettä, joka niit-rvoittaa.
Puiiafltu«t
aorilla, usein hyvffiil^
stetyt kompasanat I
Ituvat sekä soveltuisi
tkät. KirkassiMin^
ämän kaiken huomiDt-eluun
on painunutl^
tä" I
kiitää nykyisin pyörisj
ä paartikompleisi «I
in laajat mittasuhteä^j
ja sadankin inai&j
on "nothing". Äla^j
artitnttavajoukko sin-j
in paarteja on la^j
on aikaa jo yli pari vuosikymr
. kun olimme vielä nuoria ja m-neita
menemään pitkiäkin matkoja^
«1 vain päästiin Jiaistenpäiväjuh-
Giliten keväiseltä ihnatuntiiikaanv;
kaikkialla oli paljon lun^*
kev-ätaurinko oli teille sulattanut
joka illalla oli hyytynyt jääksi,
oli h>'^'ä rekikeli; Siihen aikaan
Itiin päämaantie auki liikenteelle
rit, jotka metsistään ajoivat
ripuita rautatievaunuihin, pitivät
et kunnossa, suksilla kidjettiin «vain
jitä. 'Matkaa oli ajotien kautta
He nelisen mailia, mutta ei muuta
tiimi eteen ja lev^rekkar rekeen
päälle heiniä ja jf^W«itöt Siihen
sopikin ja usesunnaauii;^^^
olikin lasta ja^tikiii^^i^J^^
, joutui, vaikka hevoset olivatkin
lita työhevosia. Ajotieltä Vhaalflle
rielä matkaa puoli mailia j a aivan
Hevoset peitettun ajotien sir
ja niin tekeniäänj^kiä> isommat
|ä ja pienenunät perässä jaT^^i^
haalin lämmittävän uunin ympä-hjelmaaoli
kaikenlaisto/mm."^^^
iyion laulu". Tyttö oli ^^acannut
Jielmiä koristuksekse^ mutta
la ollakaan,^ kiuklurhdnoiei^^
onneet luniihankeen h a a l^
amme ja niin sai^^fmustdaistyt^
ilman htlmiä. Vasta myöhemmin
lä löytyivät lidmet tieltä Wän_
lauskoja olivat ne juhlat^ vaikka
haalille olikin hankalaa^ Siellä
simme toisiamme, pyörähdettiin
|on tahdissa ja keveästi nousi jalka,
tenpäivä oli ikäänkuin siitä piisi
lut kevät, jota niin innolla ^dotim-
|.ja joka merkitsi niin paljon meille
eudun väestölle. <Nyt, kun pide-sivutietkin
auld ja kaikilla on
)riä kulkuneuvoja, mutta ei ainakaan
paikkakunnalla ole moneen vuo-enää
vietetty naistenpäivää.
Monta on jo siirtynyt tuo^n tuville
dn joukosta, joka ilokesti laulel-
1 hevosreessä meni naistenpäivän viet­in,
yksinpä sen illan mustalaistyttö-
MUMMU.
Minä rakastan ksdivia^ ja se varmaan
staa minua, ko^a me sovimme yh-vaikka
joka viidentoista minuutin
ympäri vuorokauden. Jos mi-menen
kylään, niin mdkeln poik-etta
saan myöskin kupposen, vaik-kotoa
lähtiessäni hörppäänkm, että
|tulisinim pitkä väli, jos ei nmiittäin
puisi kyläreisulla saamaan. Kerran
^oksilta tullessani poikkesin hyvän ys-
*ai luokse ja siinä istuttiin ja jutel-n,
isäntä, emäntä ja minä ja niin
tiäntä alkoi kahvia kaataa, mutta hän
ftsahtikin ovelle päin, ja h^iomasi siel-tulevan
toisen ystävänsä, läheisem-kum
mmä olin, niin hän heU pisti
Qun takaisin tulelle ja sanoi: "Ai-jai,
sekin tulee, minun täytyy kiireesti
frtää kahvikomento ruokailuhuoneen
palle", johon isäntä sanoi, että anna
kun kerran tässä on kaikki jo val-
*j mutta se ei H^inut tapahtua, sil-tämä
jälkinamäineh vieras aina lait­ti
kahm ruokailuhuoneeseen, ja niin
'* ei kauan tohistu kun kaikki oli
etty toiseen huoneeseen.
[Minulla kun ei aihenraikaan olhit
5' ruumaa} ja aina tarjoilin kit>
niin mmuUe tehtiin samoin, ja
r minulla -on nyt tavallista' isompi -
jone, niin sittenkin-ininä al-
\^^ioankahvih kitänlpöy<K!tä,^seon
« ^«»likasta j a maistuu. pa*erra
' ybtä hyvältä.
Ajattelen viemkin,ettäTnistä^^j^^^
^;Juo, kun sien taujöaa':y^
kanssa iörpofa^ a t ä jno-niin-$
e"äntaÄ Usä^^
^«PPösell^
Isoäidin pakinaa
Joulu ön mennyt ja onnellista uutta
vuotta toivotan kaikille Liekin kirjoit­tajille
ja lukijoille,^
Xiaantyi se minunkin sukuni taas,
niinkuin ennen Israelin lapset korvessa.
^ JoulupäK-änä tuli nimittäin neljättä pol­vea
kaksoset,, pojat, nostaen ndjännen
polven luvun jo 15. Pitää koettaa
vanhalla päällään, kovasti pitää laskua,
ettei erehtyisi. Kerran me erään van­han
ystäväni kanssa alettiin laskea hä­nen
neljättä polveaan, eikä yhteisvoi-
Ulinkaan päästy yli kahdeksasta ja 10
piti olla. Hän sanoi viimein, että kai
niitä sitten ei ole enempää, Kymme-nen
niitä sUti oli;
Xuulin jo, että tästä talvesta' tulee
niin leuto kum olivat ensimmäiset tal­vet
50 vuotta sitten. Mutta v kun kat-som
eräänä aamuna ylös, oli maa aivan
valkoinen, lunta aivan polvia myöten
ja toista tulla tuprutti. Oli vielä mää­rä
sinä päivänä naistenklubin kokouk­seen
ja vielä yllättämällä tyclia Puu­perän
uuteen kotiin. Mentiinkm, vaik­ka
vaikeaa pli I^hlata lumessa. Lyy-diUä
on nyt kaunis pieni vanhuuden ko­ti,
jonjsa/tyttärensä pojat tekivät. Iso-
•• isä oli työssä poikia ohjaillut Hyvin
tehty, pojat., Kaksinkertainen hyöty,
oppia teille ^ mummulle rauhallinen
vanhuuden koti.
Kyllä se onkin, siunattu asia, että
meillä vanhoilla yksinjääneillä on jäl­keläisiä.'
MinuUe tässä eräänä Utana
oli suuri hätä. Tuli kova nokivalkea,
enkä itse ehtinyt tehdä mitään, enkä
olisi voinutkaan mitään tehdä. Tytär
poikineen tuli siihen Jiätään, olivat näh­neet,
että savupiipusta suihkusi tuli kor­kealle.
Tuli siihen naapurin isäntäkin
katsomaan, mitä voisivat tehdä. Löivät
karkeaa suolaa savupiippuun ja aamulla
tyttärenpoika tuli ja puhdisti sitten
savupiipun ja niin oli taas asia h3rvin.
Jaa, ennen sitä minäkin tein yhtä ja
toista apua, mutta en. enää voi. Jos­kus
ttintuu elämä ihan joutavalta. Kir­jastoonkin
meno jo tuntuu raskaalta.
Ensin on sinne mäki ja sitten kahdet
pitkät raput, joten tahtoo jo henkeen
ottaa, ennenkuin sinne pääsee. Kirjas­ton
käyttö on viime vuosina pienenty­nyt.
Suomalaista kirjallisuutta lukevat
enemmän vanhat ja heidän lukunsa yhä
harvenee. Nuoret ostavat ja lukevat
paljon englanninkielistä kirjallisuutta,
jota ilmestyy paljon pieninä kirjoina.
Ne eivät taida olla tosin henkisesti e-nempää
kuin tietopuolisestikaan erit­täin
kohottavia. Toiskielisten kirjain
lainaajat ovat näinollen myöskin
hentyneet. Nyt ovat kuitenkin alkaneet
Suomesta tulleet käyttää kirjastoamme.
Nuoremman polvenkin tulisi kuiten­kin
pitää kirjastomme kalliina aartee­na
kun meistä aika jättää, sillä siinä
km'astuu siiomalaisen kirjallisuudien ja
kansan elämän aatteisen kehitys. Siellä
on ihan museotavaraa. Sen oli pastori
Snellmankin huomioinut täällä käydes­sään.
Vaikka nuoremmasta polvesta tu­leekin
canadalaisia, joka on oikein, sillä
sitä kuusta kuuleminen jonka juurella
asunto, niin silti ei pitäisi unohtaa sitä
kansallisuutta, mistä önsynt3asin.
Se Liekin lukija, joka kirjoitti mi­nulle
Oeighton Minelta, Ont. olisi hy­vä
ja kirjoittaisi sekä lähettäisi osoit­teensa,
sillä haluaism kirjoittaa hänelle.
No, Elli-Maria, alahan kriivatä si­näkin.
Minä iiJen taas saanut sen joka
keväisen kirjoitusripulin.
ISOÄITI.
ALPERTTl puhelee
tärkeästä asiasta -
Tekijän käteen kaBcki tulee.
Silloin taitava työn t<*ce kun taita­maton
harkitsee.
SiBohi nMöojn- ömisoaaEa
.sarvet on Savoon i»ln, häntä pitkin
pohjoista.
^un on suuret jutut, niin työt sopi­vat
tuokkoseen.
KyDä niitä töitä pian tekisi, ajatuk­set
ne on kun ajan vie. :
'T^XILIPA tässä päivänä muutamana
-•^vastaani kadulla muiKin naapuri,
pysähdytti minut ja * sen pitemnuttä
esipuheitta sanoa tärskäytti:
— Sanohan sinä, Alpertti, joka olet nii­tä
viimeisen bootin midiiä, Qiitä mieltä
sinä oikeastaan olet?
---Minäkö? Mitäkö mieltä minä o l ^
Sanoppa sinä, hyvä veli, ensiksi, mistä
minun pitäisi olla jotain mieltä. -
—- No siitä,, kun nämä täkäläiset suo­menkieliset
lehdet tämän tästä kirjoit­televat
hiiden tarpeeUisuudesta^(^^
dassa ja Amerikoiffia^
— Hm... Jos sinä, veli hyrvral, olisit ky­synyt,
mitä mieltä minä en ole, olisin
sinulle ehkä* heti vastannut. ^ Mutta
nyt... Kuulehan, kun sinä ensi kerral­la
minulta kyselet tällaisia, niin anns^p-pa
minulle valuin miettimisaikaa 1
—- Mutta sanohan kuitenkin! Mi sinun
tarvitse pitää mitään esitelmää. Riittää,
kim vain muutamin sanoin valaiset
asiaa.:
-—7- Hyvä veli, ennenkuin minä vastaan,
kysyn sinulta ensin muuatta seikkaa.
Tuleeko sinuUe LIEKKI?
— Siitä voit olla varma! Kai minä suo­malaisena
sentin toki ymmärrän pysy­tellä
aikani tasalla ja tilaamalla suo­malaista
LIEKKIÄ haluan omalta osal­tani
olla tukemassa jaloa yritystä säilyt­tää
suomenkieli ja suomalainen mieli
sekä kulttuuri mahdollisimman kauan
tällä mantereella! Kuinkat sinä voit­kaan
esittää noin typerää kysymystä?
— Siinähän se oli, hyvä veli! Sinä it­sehän
vastasit nyt omaan kysymyksee­si!
Tai oikeastaan enemmänkin: iskit
suoraan naulan kantaan! Mutta koska
sinä kysyit minun mielipidettäni, niin
sovitaanpa niin, että seuraat nyt silmä
kovana tulevia LIEKIN numeroita. Eh­kä
Alpertti Ystävien pakinoissa lausuu
omankin mielipiteensä.
— Hyvä ön, Alpertti. Pidetäänpä juttu
mielessä!
Tämä tällainen keskustelu siinä ka­dunkulmassa
siis tapahtui. Ja kun siinä
sitten erosimme, ja minäkin oli/i piirrel­lyt
kotiini, niin eiköpähäh vain tuo kes-kustelunune
jäänyt kiikertelemään ja
kaiverteleniaan mielessäni, jopa niin
tuimasti, ettei auttunut muii kuin päi­vällisen
syötyä kaivaa jälleen tämä
ranska kynänpätkä liivin taskusta ja
ruveta täyttämään naapurille annettua
lupausta. •» » • *
Niinpä niin, Liekin ystävät! Onko
suomenkielmen lehdistö todellakin tar­peellinen
täällä "rapakon" takana? Mi­nulta
on ennenkin kysytty samaa asiaa,
ja' kun olen sitten keskustellut siitä tä­käläisten
siirtosuomalaisten kanssa, olen
saanut sellaisen kuvan, että näin to­siaan
onT «Mutta saadaksemme täyden
varmuuden asiaan, meidän on myöskin
selvitettävä ne syyt, miksi suomenkie­linen
lehdistö on tarpeellinen täälläkin
ja nimenomaan juuri täällä. Ja jos tä­män
pys^mime sitovasti todistamaan,
on itse kysymyksin ratkaistu!
Saksalainen runoilija Goethe (1749 —
1832) sanoo: "Nichts ist drinnen, nich-ts
ist drausseUj deno'was innenj das
aussen", joka suomalaisittain - merkit­see:
Mikään ei ole vain sisimmässä, cika
mikään olevain ulkopuoleBa,^illä mikä
<m sisimmässä, se näkyy myös uIosiKun.
Me voimme- ajatdla samoin, sehntd--
lessämme toisaalta suomenkielisen^ teh^,
diston tarpeelHsnutta ja toisaalta sitä
lukevan yleisön asennoitumista sekä
molempia tutustumista tmsiinsa; On
luonnollista, että jokainen lehti, oli
se sitten uutislehti tai k^molarfal'
Hncn tuote ja oK se mink^ lidl^^
nen tahansa, pyTkii jo ulkonai­selta
asultaan muodostamaan sellaisen
kokonaisuuden, että s i ^ lukeva yleisö
ikäänkuin ""sulautuisi" siihen. Mutta
-valitettavan usein kuitenkin pyritään
tyylitellyllä ulkoasulla peittämään mah«
d<^inen "sisäinen'* vajavaisuus, mutta
joka kuitenkin ennenpitkää paljastuu
tarkkaa\'aiselle lukijalle. Julkaisu,
jonka ulkoasu ja '^sisäinen olemus",
tyyli, ovat sopusoinnussa keskenään,
on parhaiten onnistunut kokonaisuute­na;-
Mutta ei ainoastaan lehden tyyli
tnuad<»sta sen si^istä^^^^^^^h^^
omaa^n'aan ennenkaik!;^ea —- varsinkin
meidän, siirtosuomalaisten tapauksessa
— ne virtaukset ja aatesuunnat, joita
palvelemaan lehti on perustettu ja joi­ta
se käyttää pontenaan. On ilnian
muuta selvää, ettei niikään lehti tai
julkaisu voi tasapuolisesti palvella kaik­kia
lukijoitaan, sillä lukijapiirissähän on
niin monta eri luonteen ja maailman­katsomuksen
omaavaa ihmistä, niinsa-noakseni
monta eri ''ihmistyyppiä'', joi­den
'mfelipiteet' saattavat jo^us vähä-pätöisunmis^
lkin asioissa mennä pahas­ti
ristiin. Jo ikivanha, leikillinen sa-nansutkaus
'^Yksi tykkää pastorskasta,
toinen pastorskan tyttärestä" todistaa
tämän tosiasian.
On myöskin paikallaan huomauttaa
nykyaikaisten sanomalehtien ja aika­kausjulkaisujen
moraalisesta, ^'sivistä­västä"
puolesta. Nehän, kuten kaikki
aikaansa seuraavat lukijat itsekin ovat
jo huomanneet, sisältävät kaikki yhteis­kuntaelämän
alat! Ne suorittavat i l ­moituspalvelua,
ne kertovat uutisia, ne
harrastavat taidetta, kirjallisuutta, mu­siikkia,
ne tarjoavat kevyttä ajanvie­tettä
tai pohtivat elämän vakavia on-gelrnia,
siis yleensä kaikkea sitä, mikä
19-vuosisadan ihmiselle^ on tarpeellista.
Lehdistö ön tänä päivänä maailman-koulu,
todellinen Kadun miehen yliopis­to!
' ^ V
Lähtekäämme nyt edelläselostetun
valossa koskettelemaan itse varsinaista
kysymystä, suotnenkielisten lehtien tar­peellisuutta
täällä. Me, Canadan- ja
Amerikansuomalaiset, asumme tällä
mantereella hajallaan laajalla alueella.
Meillä, kuten kaikilla suomalaisilla, on
ikivanhat perinteenune, tapamme, kult­tuurimme,
suurmiehemme ja historiam­me,
jotka "ulkonaisesti", ovat nyt jää­neet
selkämme taakse "vanhaan maa­han".
Se kosketus, joka vielä biemme
maassa ollessamme oli jokapäiväistä ja
konkreettista, on täällä saanut hiukan
toisenlaisen luonteen. Olemme vallan
toisessa maanosassa, jossa kieli, tavat
ja monet jokapäiväisen elämän pikku
seikatkin ovat erilaisia; meidän on so­peutuminen
nyt niihin.
Silloin, kun ensimmäiset suomalaiset
siirtolaiset muuttivat tänne, kielemme
säilyi melko kauan muuttumattomana.
Mutta sittemmin ajanoloon suomenkie­li
sai vaikutteita maan kielestä, syntyi
uusi sukupolvi, vaikutteet kasvoivat ja
kosketus maan kanta-asukkaisiin IsUieni
lähenemistään ja samalla syntyi myös­kin
vaara, että se lopulta hävittäisi vii­meisetkin
suomalaisuuden rippeet.
Muita jo tällöin, noina varhaisina
aikoina, kuiteiddnonn^i herättiin nä­kemään
tuo uhkaava tHanne, haluttiin
pdastaa: «Hmialaisuus ja ennenkaikkea
suomenkieli hautautumasta unhon yö-höa.
Perustettiin suomenkielinen leh­distö;
pampmusteesta ja paperista ra­kennettiin
tniopylväs, synnytettiin suo^
malaisuuden asetoveri, jonka epSaitaek-kälbi
taistdiin j»unai£s ] e { ^ p ä ä l l^
vielä tänä paivänäkinl Päinvastoin kuin
Kiinan ja kdsariajan JtixMoo^ sanoma­lehdet,
jotka yksinomaan toimivat uu-mm
fr
us Shm 7