Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 25, 1956

              teon jälkeen. Hän oli kuitenkin kova
kuin timantti, kun tuli kysjnmykseeii
torjua tädin aikomus ostaa hänelle hat­tu
houkuttelevaan alennusmyyntihin<
taan.
•j— Minulla on kotona niin monta hat­tua
kuin ikinä tarvitsen, selitti hän, —
ja sitä paitsi tukka sekaantuu koetelles­sa.
. ,
Hänestä kehittyisi sitten pjatti. Ja
levottomuutta herättävä pire oli myös,
että hän oli jättänyt kaikki kääröt ra­vintolan
eteisvahtimestarille.
—Meille kertyy kuitenkin uusia pa­ketteja,
ja nämä haemme sitten vasta
viimeiseksi, selitti hän tädilleen.
Täti ei ollut aivan. rauhallinen. Jota­kin
haihtuu huvista ja viehätyksestä,
kun henkilökohtainen kosketus ostok­siin
riistetään alennusmyynnissä.
— Minä menen taas katsomaan niitä
lautasliinoja, sanoi hän heidän laskeu­tuessaan
pohjakerrokseen. — Ei sinun
tarvitse tulla mukaan, lisäsi hän, kun
uneksiva ilme pojan kasvoilla yaihtui
hetkeksi mykäksi vastalauseeksi. — Ta­paamme
myöhemmin työkaluosastolla.
Muistin juuri, että tarvitsen korkkiruu­via..^
O'' ••
Cypriania ei näkynyt työkaluosastol­la,
kun hänen tätinsä aikanaan saapui
sinne, mutta hätäisten ostajien ja työs­sä
kiinni olevien myyjien hälinässä ka­dotti
helposti toinen toisensa. Nahkata-varaosastolla
neljännestuntia myöhem­min
Adela Chemping vasta näki sisaren­poikansa,
jonka matkalaukkumuuri
erotti hänestä. Poika seisoi tyrkkiväs­sä
ihmislaumassa, ja täti joutui par­haaksi
paikalle nähdäkseen kiusallisen,
joskin anteeksiannettavan erehdyksen,
johon syyllistyi eräs nainen kamppail-tuaan
häikäilemättömästi paljaspäisen
Cyprianin lähelle. Hän näet kysyi hen­gästyneenä
käsilaukun hintaa — hän
oli rakastunut laukkuun.
— Kas niin, sanoi Adela itsekseen.
— Häntä pidetään myyjänä, kun hän
on i)man hattua. Ihme, ettei näin ta­pahtunut
jo aikaisemmin.
Kenties oli tapahtunut, sillä missään
tapauksessa Cyprian ei näyttänyt häm­mentyvän
eikä loukkaantuvan erehdyk­sestä.
Hän tutki laukun hintalappua jä
ilmoitti lujalla kirkkaalla äänellä: —
(Mustaa hyljettä, alkuperäinen hinta 34
shillinkiä, alennushinta 28 shillinkiä,
mutta myymme sen erikoishintaan 26
shillinkiä. Ne menevät kuin kuumille
kiville.
— Minä otan sen, sanoi rouva, pisti
laukun kainaloonsa ja laski rahat Cyp­rianin
kouraan.
Ystävälliset ihmiset auttoivat Adelan
raittiiseen ilmaan.
— Tungos ja kuumuus sen tekee, sa­noi
joku heistä säälivästi. — Kenen ta­hansa
päätä rupeaa pyörryttämään tääl­lä.
Kun rouva Chemping näki seuraavan
kerran Cyprianin, seisoi poika kirja­osastolla
tyrkkivän ja tungeksivan jou­kon
keskellä. Hänen silmiensä uneksi­va
katse oli syvempi kuin konsanaan.
Hän oli juuri myynyt kaksi hartauskir­jaa
eräälle tuomiorovastille.
Kuumuuskio on syynä
murhien lisääntymiseen
saapasvaxsi maassa?
Italian poliisi on kesän kuumimpana
aikana saanut selvitettäväkseen lukuisia
murhia ja muita rikoksia. Roomassa'
sanotaan murhien lisääntymisen johtu­van
kuumista ilmoista ja kovista ukkos-inyrsk3dstä.
Useimpiin' murhiin sano­taan
olleen syynä mustasukkaisuuden,
joka vaivaa pahimmin helteessä.
Italian laissa' oli ennen kohta, jossa
määrätynlaiset sääsuhteet luokiteltiin
VeventMväksi asianhaaraksi. Nykyään
Suuri kala tarttui koukkuun
Kultainen puisto, joka sijaitsee Puget
Soundin rannalla, vilisi kansan paljou­desta,
sillä heinäkuinen päivä oli läm­min,
melkeinpä jo liiankin kuuma, niin
että se jo muistutti etelän auringon alla
oloa . -
Voi kuinka meri kimmelteli kirkkaan
tyynenä ja laskuvesi oli tavallista alem­pana.
Kävelin tuota pehmeätä sannik-korantaa,
sillä santa oli niin kuumaa
ylempänä, ettei siinä voinut loikoilla-
^ kaan. Haeskelin kauniita simpukan­kuoria,
joita tuolta rannikolta usein
löytää aivan ihmeellisen epätavallisia
ja loistavia.
Silmiini pisti tummassa sannassa suu­ri
kermanvärinen kuori, joka aivan sä-w
teili monivärisenä, auringon ja veden
heittäessä siihen säteitään. Koettelin si­tä
vetää ylös, mutta sepäs istuikin lu­jassa.
Kaivoin ja kaivoin, mutta se ei
millään tahtonut sieltä lähteä edes sen
vertaa, että olisin saanut käteni siihen.
Kävin hakennassa vedestä suuren puun
ja sillä aloin tonkia joka puolelta ja
vihdoinkin sain siihen käteni kiinni ja
vedin sen ylös, huomasinkin sen olevan
vaalean kumisaappaan kärjen, johon
moniväriset meren pikku kuoriaiset oli­vat
tarttuneet kiinni. Päästin helakan
naurun niin että koko ranta raikui vas­taan.
Vesi alkoi jo nousta ja poikaset olivat
valmiina onkivapoineen. He hakivat
korkean kiven, jonneka kiipesivätylös
j a odottivat nousuveden tavoittelua ki­ven
ympärille. IC^atselin siinä poikain
.touhua ja ajattelin itsekseni: Voi lapsi
parat, eiiväthän kalat näin rannalle ui.
Mutta erehdyimpä aatoksissani sillä ei
aikaakaan kuin pojat vetelivät pieniä
lohia toisensa perään. Oikein vesi kie­lelle
herahti sitä katsellessa ja päätin
seuraavana aamuna laittaa onkivehkeet
_mukaan.
Seuraavana aamuna olimme jo aikai­seen
liikkeellä, sillä nousuvesi tuli tun­tia
aikaisemmin. Laitoin hyviä puita
valmiiksi pihallamme olevaan tulisian
viereen, että saamme illaksi hiilillä pais­tettua
kalaa.
Laitoimme automme hurisemaan ran­taa
kohden. Aaliiu oli yhtä loistava ja
kuuma kuin edellinenkin. Kun saa­vuimme
rantaan, niin vesi oli jo nousus­sa
päin. Katselin heti sen suuren kiven
josta pojat edellisenä päivänä saivat ka­loja.
Kiipesin sinne istumaan ja odot­telin
kunnes vesi piirittäisi kiven. Lai­toin
onkivehkeeni kuntoon ja kohta al­koikin
kiveni olemaan veden ympäröi­mänä
ja nyt oli aika heittää onki me­reen.
Istua jökötin siinä hiljakseen,
mutta onkeeni ei vaan tuntunut ottavan
mitään. Viereisellä kivellä istui pieni
pojan nalkki ja heti kun hän heitti on-kensa
mereen, niin hän veti pienen ka­lan
ylös, mutta minun onkejii ei vain ot­tanut
nykäistääkseen. Katselin aivan
kaihomielin, kuin poika taaskin vetäsi
onkensa ylös ja siinä oli aikamoinen lo­hi.
Minä päätin istua jököttää niin kau­an
kunnes nykäsee, sillä ei kai minun
onkeni ole kummallisempi kuin noiden
nalkkienkaan. Odotin ja odotin, mutta
ei vain mitään tuntunut. Olin jo tun­nin
verran siinä istunut ja kiveni alkoi
käydä hyvin matalaksi, sillä vesi yhä
vain nousi. Toverini jo rannalla huusi:
. Tul^ pois sieltä, sillä vesi nousee
kohta niin korkealle ettet pääse maihin.
— -lEnkä^ tulei^nenkuin saan kalan,
voimassa olevasta laista on tämä kohta ja gsafinhao .miaä uida rannalle kalan
Jätettyä pois, joien murhaajilla: ^i:oIe^v^canssa yhdessä. >. .* NOj jo se* nykii!
tilaisuus 3re<ik>ta kuumuuteen :: jih"uusin;riemui?ganfe^ * - . . . . . v.
r , . i - 1 1 1 : - -'.KiV';-.- . -Kiebmijä^-timäk^-lankaa^ri^^ . .
-7«.jQs&iii>o^ hauras kuin varjo, - .^^^
vedin, mutta kovimpa se tuntuu paina­valta
Jo, jo se nousee! Olin aivan
riemusta haljeta, kun aallokossa näkyi
suuri hopeanhohtava otus, joka oli lan­kani
päässä. Katselin kuin lumottuna
vasten auringon säteistä merta, että sil­miäni
aivan huikaisi, kun tuo hopealta
hohtava otus läheni kiveäni. Oli alka­nut
ankarasti tuulemaan ja valkopäiset
aallot huuhtelivat kiveäni, mutta nyt
oli kalakin jo kiven vieressä. Kun sain
sen vihdoinkin kiskotuksi kivelle valko-päisten
aaltojen räiskiessä suolaista vet­tä
sihnilleni, repesivät silmäni aivan se­lälleen,
kun lankani päässä koukussa oli
. . . rikkinäinen alumiiniämpäri.
Kiipesin nolona kiveltä mereen ja
uin rannalle, jossa toverini rauhattoma­na
odotteU. Hän katsoi ensin ihmeis­sään,
kun tyhjin käsin uin rannalle ja
kysyi sitten:
—Missäs se kala on? Pääsikö se
sinulta karkuun?
— Joo, joo, karkuun se pääsi, tai oi­keammin
minä heitin sen pois.
—Heitit sen pois, oletko hupsuksi
tullut?
— No en minä nyt oikein hupsukaan
ole, sillä se ei ollutkaan .kala.
— Ei ollut kala? No mikä se sitten
oli?
— Se oli vain rikkinäinen alumiini-ämpäri,
joka auringon paisteessa minua
narrasi ja kiilteli laineilla kalan näköi­senä.
— No johan sitä nyt arvelinkin, ettet
sinä kalaa saa , . . hah, hah, haa . . ,
— Älä siinä naura. Nyt lähdemme
kotiin.
Laitoimme automme hyrryttelemään
kotia • kohdan ja ostinime; puodista
nakkimakkaroita, joita sitten paistoim­me
tulisiassa hiilillä ja minä kuvittelin
mielessäni syöväni onkimaani kalaa.
HULDA RIVER.
Arthurin kuulumisia
Elokuussa lämmintä
ja kuutamoiset illat,
nuorten soma rakennella
rakkauden sillat.
Marja-aika parhaillaan
ja moni metsiin rientää.
Missä parhaat marjapaikat,
harvat sen vain tietää.
Mekin mustikoita poimiin
joukolla ihan mentiin,
mutta arvaa millaisina
takaisin mt tultiin?
Risut siellä raaviskeli,
itikat pisti, puri.
Marthan, Tyynen naama- oli,
kuin pesusieni suuri.
Viikon päivät sirkus täällä
temppujansa näytti, •
monen pojan dollareilla
taskunsa he täytti.
Talkoomiehet puistossamme
taimekkuutta näytti,
sapuskoita naiset keitti,
miehet lapioita käytti.
Aurinkoa paistatteli
rannoilla taas moni,
nähkääs talkootyöt ei sentään
kaikille niin sovi.
Ensi. numerossa, kerro»
kisidmmsen -inidett^
•• - . sOken 4il9ismideni . . - '^v.^
Terwehiys iSSm
Pohjois-AUmt^a
Olen kauan aikonut kirjoittaa tähän
meidän yhteiseen Liekki-lehteemme,
vaan täytyy tunnustaa^ että se on jää­nyt
pääasiassa huolimattbmuussyistä.
Aikaa on minulla aina tarpeeksi, vaan
alku on kovin hankalaa. '
Kerronpa nyt vähän täkäläisistä il­moista.
(Lämmintä ön ollut mdko run-saasti>
mutta paljon on saatu sadetta­kin.
Sateet eivät kuitenkaan jouten
olijaa paljoakaan haittaa, sen kun me­nee
sateen suojaan.
Mutta farmareille aiheuttaa liiallinen
sade tuhoa. ^Rakeet oVat nytkin vieneet
monen viljat. On ikävä juttu kun työn
tulokset menevät näin hukkaan. Mutta
elämän täytyy kuitenkin jatkua.
Yhteispyrinnöistä en tiedä juuri mi­tään
sillä joudun elämään yksin niiden
lehtien ja kirjojen parissa, jotka ovat
minua lähinnä.
Kesälomallakaan en ole pitkään ai-kaan*
käynyt missään. Mutta liikennet­tä
ön täälläkin melko runsaasti sekä ka­duilla
että ilmassa.
Mutta mekin, eristetyissä asemissa
elävät voimme sentään auttaa lehtiäm­me,
siksi kehoitan kaikkia ystäviä nyt
kun alkaa Vapauden häasteryntäys pa­nemaan
roponsa hyvän asiaii edistämi­seksi.
On välttämätöntä, että saamme
pitää Liekin ja Vapauden palvelukses­samme.
Kesäisin tervehdyksin Liekin kaikille
lukijoille,
ELISA.
Mistä nyt aihetta?
Tekee mieleni jotain kirjoittaa,.vaan
mistä, niin mistäkö, pyörii aivokopassa-ni.
Mutta maailmahan on täynnä ai­heita.
• 'r^^/^
Tuossa edessäni on kirja, jpnka kan­nessa
on kuva, harmaapäinen .nainen.
Voisin kirjoittaa vaikkapa haiien elä­mäntarinastaan,
tai hänen,elämäntyös­tään.
Tuossa on pieni sähkölamppu;, jopka
on keksinyt Thomas A. Edison. Kuinka
monta unetonta yötä hän vietti labora­toriossa
tutkiessaan että kuinka ^aisi
sähkövalot?
Tuossa pieni tyttö istuu paljain ja­loin
aidan päällä, syöttää karhua,,joka
seisoo kahdella jalalla hänen edessään
odottaen saavansa jotakin suuhunsa.
Tuossa sitten on kaksi ihmistä saa­nut
toisensa. Ovat hyvin onnellisen
näköisiä. Vaan ovatko he onnellisia tai
ei, se jääköön kertomatta katseeni siii-tyessä
tuohon ihanaan vuoristomaise­maan,
missä on korkeata vuoristoa, se­kä
vesistöä, jonka rannalla seisoo peura,
ehkä miettien että onko mitään vaaraa
lähettyvillä, vai saako rauhassa nauttia
ihanasta luonnosta.
Tuossa sitten istuu nuori tyttö ran­nalla,
jonka lähettyvillä on kaksi pientä
laivaa. Hänkin voi ajatella moneen
suuntaan. Ehkä poikatuttava tulee
häntä noutamaan. Tai sitten on poika­tuttava
voinut lähteä kauaksi merelle
ja tyttö on haikealla mielellä rannalla.
Ehkäpä kyynel vierähtää hänen poskel­leen.
Tuossa pöydällä edessäni pn näkin-kenkä.
Onhan silläkin oma^^rinansa.
Voisinhan kirjoittaa siitäkin kun olin
näkinkenkiä poimimassa. ,
Vaan olkoon sekin asia nyt muistojen
varassa.
Paljon olisi aiheita joista voisi kirjoit­taa,
vaan kun ei ole syntynyt sitä kirjai­lijan
t^toa, niin pitää tyytyä tällaisiin
sepustuksiin vain.
Pian oh taas pitenunät iflat e^
.'.231: