Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 1, 1936

              f -
Sivu 2
l^UANTAINA ELOKLTO 1 £ Ä ^ ^ W36
ynniinniiiinininniitimuiiMiHuiignin^
LIEKIN JATKOKERTOMUS »gniinininmnHtwiriiHtHimiUHiHiimimB»
(MADEMOISELLE ^ÄNS-(^NE)
ROMAANI
Suomennos tianskaÄetesta
i^smuiiiinnBäi] } n l » H i M i i i i i t l i « i l ' ! t ! lUli JTHTMTilTiii»«irrHJiJillHi^^
nilHlT^|lMr.i|UHi«lll|Hin'IM«!it«;»teM»^^^
— Samantekevää. En halua he­rättää
huomiota, kaikkein viimeksi
näin arkaluontoisessa asiassa: Rak­kauden,
vieläpä kahden aviopuolison­kin
välisen-rakkauden, täytyy pysyä
muilta salassa. Peljtään pahoin, että
jos sallisin teidän jakaa höyhenpat-jani
kanssan — se ei ole suinkaan
liian leveä yhdellekään — ei herra
seremoniamestari malttaisi olla pistä­mättä
nenäänsä siihenkin. Marianne
on monessa kohdin liiankin huomaa­vainen.
Seuraavana päivänä Gähylla oli jo
keksitt)mä: uusi veruke.
— Tunnen itseni:min väsyneeksi^..
Ja.tunnustanette-itsekin, etteivättnä-nia
kaiken: maailman vastaanotot ja
juhlapuheet: ole omiaan saattamaan
jhmistävoikeaan^vireeseen.
— Voin vakuuttaa, rakas Gaby...
— Eijiteette varmaaidcaan ole tä^
nään oikein roveissanne. Senvuoksi
minusta on parempi siirtää koko hom­ma
johonkin toiseen iltaan.
sa . . . Pettäkää minua, hyvä ystävä,
pettäkää minua!
Kovaonninen Raffy Dada ei ollut
uskoa korviaan. Hän yritti väittää
vastaan, uhkasipa suuttuakin, mutta
Gaby pyrähti tiehensä kohauttaen ol­kapäitään
ja helähdyttäen iloisen
naurun.
— Jospa voisin edes hylätä hänet!
kuningas huudjditi epätoivoissaan.
Mutta rakastan häntä liiaksi...
Se ei kuitenkaan estänyt häntä
noudattamasta julman ja sydämet­tömän
Gabyn antamaa neuvoa* Mut­ta
vanhana \ parilaisenai hänen ei tar­vinnut
kysellä osoitteita. juMameno-jen
ohjaajalta. Entisenä Maximin
yliviinurina hän tunsi senluohtoiset
asiat kuin: omat; taskunsa^ joten hän
siis läksiihakemaaailöhtuaf nim^Varo­vaisesti
ja salaa- kuin hänen korkea
asemansa JaitummafiihönvärinsäÄSuin.-
kin sallivat^ muutamilta loistolintur
silta, joitaiän oli auttanut "pinnaUe-V
eräitä viisivuotiskausia aikaisemmin.
. Lopulta kuningatar,, joka kieltä­Kaikki
olivat vielä aktiivipalvelukses-mättä
osoitti aivan ilmeistä hyvän sa, eivätkäiheolleetedes-sanottavasti
tahdon puutetta, palautti taaskin muuttuneetkaan, paitsi että olivat
Raffy Dadan mieleen ne kahdeksan- käyneet tavattoman vaaleaverisiksi.
kymmentä puolisoa, jotka olivat en- Kaikki ottivat hänet mitä suopeim-nen
häntä omistaneet Raffy Dadan min vastaan, mutta ainoakaan ei tUn-sydämen.
— Turhaa yrittääkään unohtaa
heitäy hän virkkoi huoaten. Kun
ajattelen, että olette kuiskuttanut jo­kaisen
kahdeksankymmenen korvaan
samalla tavalla kuin iiyt minun sekä
että se hääyö, johon tahdotte minut
tenut häntä. Raffy Dada varoi tieten­kin
visusti herättämästä eloon moisia,
hänen asemalleen ja arvovallalleen
vähemmän imartelevia muistoja, ja
hän kohteli heitä todellisen hallitsijan
tavoin. Hänellä oli taskut täynnä
helmiä, joten hän saattoi antaa heille
mukaan, on teillä jo melkeinpä sadas jo joltakin tuntuvan muistolahjan,
järjestyksessä, niin . . . enpä totisesti Seremoniamestari osoitti olevansa
tunne vähintäkään halua ruveta kil- aikalailla närkästyksissään kuuUes-pailemaan
heidän kanssaan,ajoihin te saan, ettei kuningas ollut huolinut
kuitenkin kaikitenkin, sanokaa mitä kääntyä hänen puoleensa, kysyäk-sanotte,
vertaatte minua samana het- seen neuvoa tilapäissuosikkien valin-kenä,
jona vakuutatte, että olen muka
ainoa nainen teille!
Raffy Dada tokaisi kärsimättö­mästi:
nassa. Ja sen hän lausui julkikin, sa­noa
paukauttaen kuninkaalle aras­telematta
vasten silmiä.
— Sire, vastuunalaisuuteni on suu-
— Ettekö sitten olekaan vaimoni? ri ja tahdon asianhaarojen niin vaa-
— En ole, ennenkuin olette ottanut tiessä turvata itseni... Teidän ma-minut.
jesteettinne on suvainnut järjestää
— -Mutta enhän pyydäkään parem- eräänlaiset huvituksensa omin päin...
paa. Erittäin onnistunut ajatus, mutta luu-
— Niin, mutta pyydätte sitä töy- Ien velvollisuuteni vaativan hupmaut-keällä
tavalla, ottamatta laisinkaan tamaan, ettei niitä asioita hoideta ta-huomioon
kainouttani, naisellista ar- vallisesti sillä tavoin..; On vanha
katuntoisuuttani ja minulle nuorena, traditsioni, että juhlamenojen ohjaa-säädyllisenä
tyttönä luonnostaan ja valvoo joka paikassa ja joka sil-kuuluvaa
epäluuloisuuttani. Ja siksi mänräpäys kruunupäitä vieraitamme,
pyydän teitä jättämään minut rau- Apulaiseni ovat niinmuodoin hankki-haan!
neet erikoisen valiojoukon, joka on
— Mutta miksi te tuolla tavalla, aina valmis pitämään seuraa korkeil-rakas
Gaby? le vieraillemme. Meillä on sekä Suu-
— Itsehän olette saattanut mimit^^Ji&^nä. ^*^MM^Uin{^m^iPn hvU \*
näin ki^\^^&sm5S^- jattariar-Cemedie^-Francaisein näyt-
— Mutta minä olen varmasti pai- telijätt ä r i ä, varieteetaiteilijattaria,
joa hermostuneempi kuin te.
— Minkätähden ette atten kjrey
juhlamenojen ohjaajalta mielenkiin­toisia
osoitteita?
— Mitä? Te, oma vaimoni, neu­votte
minua...?
— No totta kai. Ja miksi en neu­voisi?
Voiko kuvitellakaan, että yksi­kään
kuningas, joka kerran tiilee
käymään Parisissa, tyytyisi omaan
puolisoonsa? Tavallisesti käy aivan
päinvastoin: ruhtinaat ja yksinval­tiaat
käyttävät hyväkseen oleske­luaan
vsuuressa,>kansainväl^ ry-pypaikassa,
pettääkseenkoikeaa puo-hienoh
maaihnan naisia, erittäin kun­nianarvoisia
henkilöitä, jotka tekevät
meille mitä suurimpia palveluksia
näissä arkuluontoisissa asioissa. Meil­lä
on neekerinamenkm...
— Sitä jo odotinkin.
— N i i n f f i n on hyvin kaun^
tyttö, aivan todella, ja hän on herät­tänyt
iiyvm suurta ihastusta parisi-laisissa.
JLuulen muuten hänen ole-
\'an entisiä alamaisianne. Hän on
saavuttanut suurta menestys^ teat­terin,
taiteen» kirjallisuuden ja poli­tiikankin
alalla Ja tullut vardn no-pöasti
kuuluisako ja rikkaaksi. Ha-
Iis6aanitavaIIist&|i; s i i i H ^ kans- . nen ihonväiinsä on oUutdiänelleisuu-reksi
avuksi, musta on tämän vuoden
muotiväri!
— Mahdollista kyllä, hänen majes­teettinsa
tokaisi kuivasti, mutta enpä
huoli tällä kertaa sellaisesta kahvis­ta.
. . Ymmärrättehän, olen kotonani
saanut sitä liiaksikin.
— Voimme suositella teidän ma jes­teettinne
seuraksi vaaleita ja punan-vereviäj
kaikin puolin luotettavia
henkilöitä^ joten siisu..
—^Ei! En-haltia virallista naisseu­raa!
Olen tullut Pärisiin huvitellak-seni
täällä vähän samaan tapaan kuin
muutamat ruhtinaat, joita tulin en­nen
muinoin näkiemään Maximissa
ja jotka antoivat palttua pikku suo­jateillenne.
Nuo kruunupäät nais­kauneuden
tihailijat ovat kuolleet, ja
se on suuri .VahinkoiEiiroopallej aina­kin
sen tällecOsaUe»^ Parisista tun­tuu
puuttuvan jotakin, lain heitä ei
ole enää olemassa. Sallikaa minun
3rrittääikprvata heitä, ^vaikka olenkin
vain' pahainen: neekerikuningasparka,
jolla ei ole käytettä\^nään heidän
suuria mahdollisuufeiaan.
Ja samana^ltana vielä 'RaffyiDada,
jonka helt3miätön Gäbyv oli taaskin
torjunut luotaanä läksi pitämään
hauskaa Montmartrelle,
X IX
.KUNINGATTARELLA ON
IKÄVÄ
Rouva Suzanne — suuri Muotilii­ke,
Hausmann-bulevardi — saapui
esittämään kuningattarelle kunnioit-tavimmat
tervehdyksensä ja onnen­toivotuksensa
sekä viimeiset uutuu­tensa.
— Kas, tekö se olette, johtajatar?
entinen hatuntekijätär virkkoi hä­nelle
tuttavallisesti, ottaessaan arvon
rouvan vastaan ulkoministeriön lois­tavan
komeassa salissa.
— Minä itse Gaby, ja olenpa kel-polailla
hämmästynyt, nähdessäni
teidät täällä. Kuka olisi uskonut!
Mmkälainen asema teillä onkaan! ja
kun ajattelen, että olette majesteet­ti
. ..
«• - JHuihai! Kuumista maista tul­lut
majesteetin. En kuvittele siitä
yhtään enempää kuin mitä se ansait-see.
— Se ei vaikuta asiaan. Te olette,
kertakaikkiaan, onnistunut... Oh!
Enkö aina sanonut, että te kyllä suo­riutuisitte
ja tavoittaisitte jonakm
kauniina p:nä ystävän, aviomiehen,
jonkun vanhan, hienon hran, sanalla
sanoen, jonkun. Minä tuon onnea
•JwMfe-p«iaoka
veluksessani. Niinpä esimerkiksi Ce- '
cile — muistatte kai hänet? Nim,
muuan tehtailija on tarjonnut aivan
äskettäin hänellejiuoneiston ja kalus­ton
ja kaikki. Emilienne joutui nai­misiin
poliisikomissaarion kanssa,
Jeanne lyöstätti itsensä rikkaalla
amerikalaisella ja, Marcdle — tie­dättehän,
se pieni ruskeaverinen? —
menee ensi viikolla naimisiin maan­alaisen
r a u t a t i en-asemajmllikön
kanssa. Mutta te, X5ahyj lyötte sen­tään
kaikki muut laudalta. Se on ai­van
uskomatonta, Eas sitä voi jo
sanoa menes^kseksi! Kuulkaahan,
minun pitäisi pyytää teiltä erästä
asiaa...
— dkaa Jiyväj^uva Suzanne.
— Sallitteko minun maalauttaa liik.
keeniiikkunäan {Vaakunanne sekä kir-joituksen:
"Hänen Majesteettinsa
Tuntemattoman Saarien Kuningatta­ren
Hoyihankkija"?
— Tottahan toki!
— ph! QUn aivan unohtaa,...
Rohkenin ottaa mukaani muutaniia
hattuja... Ehkä saan näyttää...?
— Kyllä, olkaa hyvä vain. En
enää myy, hattuja, vaan ostan niitä.
— Teistä onkin varmasti parempi
niin?
Gaby huokasi, mutta ei vastamiut.
Rouva Suzanne tuoda töytyytti
huoneeseen tusinan verran mahdotto­man
suuria hatturasioita ja oli juuri
aikeissa ruveta availemaan niitä, ja
näjrttämään. eri kuoseja, kun kunin­gatar
lausui välinpitämättömästi ja
hajamielisen - näköisenä:
— Turhaa avata... Otan ne kaik-
. ki.
— Mutta totta kai tahdotte koetella
niitä? Eihän kukaan nainen osta kos­kaan
hattua, koettamatta sitä ensin.
—- .Ne sopivat kyllä minulle, olen
varma siitä. Lähettäkää vain laa-kunne,
se suoritetaan teille oitis.
Suuran modistin lähdettyä kunin­gatar
antoi surumielisen katseensa
siirtyä hatturasiasta toiseen, sitten
kullattuihin huonekaluihin, seiniä
peittäviin gobeliineihin ja kaikkeen
häntä ^3mIpäröivään, upeaan loistoon.
Ja sitten hän huokasi, mutisten hil­jaa
itsekseen:
— Voi kuinka minun on ikävä!
Hän. meni / ikkunaan, josta oli nä­köala
Quai d'Örsaylle, työnsi ikkunaa
peittävät raskaat damastiverhot syr­jään
"ja katseli hetkisen rankkasatees­sa
kiitäviä raitiovaunuja, autobusse-ja
ja vuokra-autoja sekä niiden lo­massa
puikkelehtivia jalankulkijoi­t
a . . . "Tuo on-sittenkin kauniimpaa
kuin Padme Urnih liian huikaisevan
valkeat palatsit ja liian kirkkaan sini­nen
taivas". Hänen silmiinsä osui
pieni naishenkilö, joka asteli reip­paasti-
kosteuttaan kiiltelevällä katu­käytävällä,
ja hän ajatteli itsekseen,
että tämä oli ehkä matkalla sovittuun
kohtauspaikkaan, tai että hän oli ai­nakin
vapaa, niin että sai tarpoa loas-sakin
niin paljon kum ikinä halutti,
tuossa samassa Parisin loassa, jota
mhoaa ja kiroaa ja josta eroaa niin
suurella ilöUa, mutta joka täyttää
mielen niin vienoUa liikutuksella,
kun palaa kaupunkiin takaisin \ie-tettyään
muutamia kuukausia maan­paossa.
^ Kuningattar^„^vdän oli niin rasr
-•kas-.,; fräntttämiJtsekSB^SaE
kemattpmat parsQaiset olivat huuta­neet
hänelle suosiotaan, mutta ettei
se ainoa, joka todella kiinnitti hänen
mieltään, oUut antanut itsestään pie­nintäkään
elonmerkkiä.
VXaSJOSJSES VASTATTU
Kaksi savolaisukkoa on Janassa.
Toinen on kaljupäinen ja toisen njus-set
ovat aivan valkeat, syntyy ««»a
ulÄoJen kesken seuraava keskustdu:
Kaljupää: — Mittees nyt pelia^
maksaa, kun sinulla näkkyy olevan Kas­vamassa?
•Palava^: - Kai i(« I»fe»^
liinnan 4im*ö^ omas iomy»-
Sf
ipaivä kallistui
porolle laskeut
gtniiinanväriset
tamärässä me n
l^^a yksinäisi
lauloivat olalla;
iöi^iät-olivat
syihin ja baml
^essäänkulkevi
miä. Rautatie ki
mansuuntaisesti
^ ja-taivaanrar
lissävilähteli to
ta, muistuttaen
höiBekerroksen
rvä.
Juna kulki a
tä. Sun pimeni
«unumme oven
Pando, ja satui
kasakka — isti
pottaen jalkami
rati, poittelimr
taa tummuutta
tähtiä. Muistos
sen kotimaani
Pohjaan syleille
juttaeri kasakka
mattomassa ruis
na kulkuaan i
syi tunneliin j;
minuutin ajan
läkädellen tuk
Hädin tuskin
kamme vaunuu
taas kiidätti m
lolle ja me ahn
makeaa räikkai
teli päätään ja
sa tunkeutunee
- TäUä tavc
ilmasnkin..,
- Miten niir
- Tiedättek
tonne? Ensim
veturin jälkeen
asteria bentj
ja varten. Kan
tomasti kiinniji
Ne voivat räjäl
tä. Toisessa a\
^janin arsenaf
Ji.vnt on peite
purjekankailla,
apinat eivät
I avonaisilla seu
vaunuihin.
?ando raapi
^timinuun 1
..^itin alistuvasta
^täliän junaaj
laafedenilaisten
parempi.
•~ Onko me
Nta tunneleit
kasakan vihi
leikiUbesti
^ Rautatie
pitkin.
^ Qieidän on
J^20. tunnei
Sodas
^Ja hän ryhty
^ ' ^ r in eläm
«»^talostaan, j
f ^ pai
kerton,
^^den-koh
r ^"^ttua k i
«le läkä
i s