Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 5, 1943

              fr
Keskustelun kestäessä olivat
TTjuut perheen jäsenet saapuneet pai-kaJIe.
Nyt piti metsästäjän vuoros­taan
kertoa heille merkillisen mat­kansa
vaiheet, jota toiset kuuntelivat
vuorostaan henkeään pidättäen.
Hän kertoi kuinka Riettar oli kuol­lut
metsämökkiin, sekä kamppailus­ta
karhun kanssa. Ja sitten tapah­tumat
suolla, aina siihen asti kun
menetti tajuntansa. Hänen piti jo­tain,
vielä jatkaa, mutta ei voinut,
hän menetti uudestaan tajuntansa,
maailma musteni hänen silmis­sään
. . .
Eräänä aamuna väki oli lähtenyt
ulos, Mairi ja Valde olivat taas kah­den
sisällä, keskustellen vill^kaasti.
Äkkiä sanoi Valde osoittaen lauk-kuaan:
— Ole hyvä ja nosta tuo vierelle­ni,
minulla on vielä ostokset jaka­matta
sinulle?
•— Oi, oletko muistanut tuoda mi-,
nulle jotain, mitähän siellä mahtaa
olla?
Metsästäjä kaivoi esille jotain ma­keisia,
joista Mairi osaksi ihastui.
Sitten otti hän rasian, jota hjrmyil-len
alkoi avata. Hän otti esiin kak­si
paksua kirkasta sormusta, jotka
asetti tytön pehmeään pieneen sor­meen.
Sitten hän otti rannerenkaan,
jonka myös asetti tytön käteen.
— Nämä toin sinulle, jos viitsit
samapa se.
Metsästäjä otti kirveen tupestaan
ja alkoi hakata honkaa pieniksi, kar­si
tulipaikan ympäri varpuja ja ha­koja.
Saatuaan kaikki kuntoon, sa­noi
hän kumppanilleen:
— Sytyttääkö lintuili tulen ja" keit­tääkö
kahvin valmiiksi, minä käyn
vähän katsomassa josko voisin löy­tää
lintuja.
— Keitän Valde, lähde vaan,, mut­ta
elä ole kauaji,—etkö?
— En viivy mijuta kuin siksi, että
m B
TARINA
pitää niitä.
_ Voi - en. — Tarkoitan
Kyllä mielelläni. Mutta millä voin
palkita sinut näistä?
— Lupasithan silloin jo kerta en­nen
niistä palkan, jos sen pidät, niin
olen monin kerroin palkittu.
— Minä lupasin ja minä pidän lu­paukseni,
kautta taivaan.
Nyt painautui tyttö alas VaJden
viereen ja kauan oli hän siinä . . .
VI.
On kevätpuoli talvea. Aurinko
paistaa, hanki on kovaa. Lunta on
satanut runsaasti ja suksi luistaa e-rinomaisesti.
Kivilammin jäätikköä
pitkin hiihtää kaksi henkilöä suoraan
itään. Valde ja Mairi, He hiihtä­vät
Nils'in kodalle, viemään Riettar-
Vainajan ostokset hänen morsiamel­leen,
joka ei vielä arvaa kuinka op
käynyt lemmitylleen. Hän kyllä on
käynyt pari kertaa Uulan luona tie­dustelemassa,
jos olisi jotain kuulu­nut
erämiehestä ja Riettarista, vaan
aina on ollut sama vastaus. Viime
aikoina ei hän ole käynyt tiedustele­massa,
hän on vain ajatellut, että
kyllä he palaavat kun ehtivät, ovat­han
molemmat tottuneita kiveliön
kävijöitä.
* * *
Nopeasti edistyy matka hilpeästi
keskustellen ja kilpaa hiihdellen.
Mairf, joka on hyvin iloinen, rupeaa
vähä väliä väittämään, että hän on
parempi hiihtämään kuin Valde ja
taas aletaan koettaa. Väliin ovat
molemmat vaiti ison ajan, katsoen
vain toisiaan silmiin. Eräänä tällai­sena
aikana sattui Mairille se onnet­tomuus,
että hän hiihti suoraan vas­ten
puuta.
— E i lintuni, se on liian vahva, ei
se katkea, vaikka ottaisit etäämpää-kin
vauhtia. Koetappvas. uudelleen!
— Elä naura onnettomuudelle,
taikka minä — sanoi tyttö nauraen,
samalla pistäen sauvansa metsästä­jiin
jalkojen väliin, juuri kun tämä
alkoi potk^iista lujempaa \rauhtia.
Valde oli vähällä kaatua.
— Vai sinä, huudahti Valde ja
hyppäsi pois suksilta ja tarttua tyt-töii
vyötäröiltä ja suuteli häntä tuli­sesti.
— Elähän nyt enää, s^vnoi tyttö
ehdit saada valmiiksi kahvin.
Näin lausuen lähti hän rinnettä a-las.
Hän hiihti, haki silmillään jo­tain
ammuttavaa, mutta ei löytynyt
mitään. Yht'äkkiä hän pysähtyi.
Mitä se oli! Hän kuuli selvään
Mairin avunhuudon. Hän kääntyi
heti takaisin, alkaen voimansa takaa
hiihtää paluumatkalle.
Mairi katsoi metsästäjän jälkeen
siksi kunnes tämä katosi näkyvistä.
Sitten alkoi hän sytyttää tulta ja
keittää kahvia niin kuin oli luvannut.
Vaan äkkiä tunsi hän kahden vah­van
käden tarttuvan häntä takaa­päin
kiinni ja vetävän häntä lumeen.
Hän taisteli voimiensa takaa vastaan,
saaden pienellä puukolla, jonka Val­de
oli hänelle lahjoittartut, haavoite­tuksi
miestä käteen. Karkeasti k i ­roten
väänsi roisto sen häneltä. Nyt
vasta tajusi Mairi mistä oli kysymys.
— Hänelle aiottiin tehdä väkival­taa!
-— E i , ajatteli hän, ei ikinä!
Mutta ihmispeto oli häntä voimak­kaampi
j a pian olisi hänen ollut p ^ -
ko luopua vastarinnasta, ellei hän
juuri sillä hetkellä, kun tuntematon
tarttui häntä niskaan, olisi päästänyt
voimakasta huutoa, jonka Valde kuu­l
i . Nyt ei hän enää voinutkaan huu­taa,
sillä roisto oli sitonut liinan suun
ja nenän eteen.
• * *
Erämies lähestyi huohottaen kuin
susi. Nyrt hän jo voi nähdä tulen
ja sen vierellä taisteltavan. Hän
tunsi heti Oskarin, joka tunnettiin
viinatrokariksi lappalaisten keskuu­dessa
ja jota myös sanottiin ihmis­pedoksi.
Hän näki kuinka peto
n^ursi jonkun pois Mairin kädestä
ja viskasi sen metsään.
Vaan nyt oli hän jo siksi lähellä,
• että voi helposti hypätä taistelupai­kalle.
Hän otti pyssyn selästään,
jonka laski puuta vasten pystyyn.
Nyt kyyristyi hän kokoon kuin'
pantteri, joka hyökkää saaliinsa
kimppuun. Kuului hangen narskah-dus
ja salamana oli hän roiston nis­kassa,
veti hänet pois ja viskasi voi­makkaasti
lumeen.
— Sinä kirottu roisto. Mitä aiot
tehdä, hä!
Vihgsta sähisten hyökkäsi Oskari
ylös, hän tiesi itsensä vahvimmaksiv
koko lähitienoilla. Synkästi kiroten
hyökkäsi hän metsästäjän päälle,
mutta tämä löi hänet uudestaan
maahan niin, että tuohikontti, joka
oli trokarilla selässä, jäi hänen uu­destaan
noustessaan lumelle, hihna
oli siitä katkennut.
Oskari nousi uudelleen ylös ja kun
hän näki metsästäjän kumartuneena
tytön yli ja kiskaisevan siteen pois
hänen suultaan, katsoi peto sopivam­man
ajan olevan hyökkäykselleen.
iVIolemmat \'yöryivät hangella, vä­l
i in toinen ja taas toinen päälläpäin.
Vaan nyt oli Valdenkin maltti lo­pussa,
hänen tummat silmänsä piene­nivät,
hän tarttui vastustajansa
kurkkuun rautaisilla kourillaan.
Hän ummisti silmänsä ja kuristi, hän
kuristi voimansa takaa. Vihdoin
-,^'Päivälahden tarina" on-kertomus karskista kariala^^esta
sepästä ja hänen perheestään, ja sen rinnalla mvöskin e^SJ
tä toisesta, toisenlaisissa oloissa elävästä perheestä. *
Kertomus kahden ihmisen läpi elämän kestävästä rakka-i
desta ja samalla kahdesta rakkaudettomasta avioliitc«*a jä
niiden sxirua tuottavista ritViriidoista. Kenomus se-in
pojasta, joka lähtee köyhDtä kotitanhuiltaan avaraan maa
ilmaan, kulkee meriä ja maita, käs^i kokemassa kultaiaa'
Canadaakin, ja palaa viimein viisastuneena kotiin jatkamaaa
sukunsa ammattiperintöä. • Hänen mukanaan nähdään eri
laisiB työn ja elänxän kuvia sieltä ja täältä.
Kirja on tapausten sarja, eikä suinkaan ikävästi ja pitkä
. vet-eisesti kerrottuna, vaan juuri päinvastoin. Niinpä kirjan
liikeekin jokainen nautinnolla.
KIRJASSA ON 120 SIVUA HINTA 60 SENTTIÄ
VAPAUS PUBLISHING COMPANY LIMITED
BOX 68 SUDBURY, ONTARIO
kun hän aukaisi silmänsä, näki hän
mustansinertävät kasvot, jonka suu
oli ammollaan ja kieli pitkänä ulko­na.
Nyt vasta hän päästi otteensa
j a heitti tukehtuneelta näyttävän
Oskarin makaamaan hangelle. Hän
kiiruhti ottamaan kivääriään, jonka
oli jättänyt hyökkäyspaikalle. Tus­kin
oli hän ehtinyt tämän ottaa kä­teensä,
kun peto jälleen nousi ylös ja
tämä kun ei ensiksi nähn3rt muita
kuin tytön, päästi karkean kirouk­sen,
sanoen:
— Taisi se metsärosvo katsoa par­haaksi
livistää tiehensä.
Samassa oli Valde paikalla, koetti
pyssyään sanoen päättävästi:
— En livistä, ainakaan sinun
mahdistasi ja nyt, jollet lähde heti
paikalla matkoihisi, niin saat her­neen
saastaiseen ruumiiseesi.
— Seis mies, et minua sillä pelol­ta.
— Minä sanon vielä kerran, kum­man
valitset, vapauden vaiko kuu­lan?
^ Jonkun aikaa mutistuaan läksi
mies, aikoen ottaa ylös konttinsa.
Valde kohotti uudestaan luikkunsa
karjaisten:
— Et ota sitä ja jos otatkin, niin
kuolleena. Sinä aijot m5rydä sitä
lappalaisille ja kiskot siitä moninker­taisen
hinnan. Kuten hyvin 3mimär-rät,
otan minä viinasi haltuuni ja
vien ne lappalaisille.
— Alutta tämähän on ainoa omai­suuteni,
et suinkaan aio sitä minulta
ryöstää.
— Tee rehellisesti työtä, eläkä elä
nylkemisellä. — Mutta lähde nyt
paikalla eläkä odota, sillä tiedät hy­vin
että se luoti joka lähtee tästä pii­pusta
ei käy harhaan.
Xyt mies ei enää >Tittänytkään
vastustaa, vaan lähti käydä jalkut-tamaan
poispäin. Metsästäjä seu­rasi
silmillään roiston jälkeen, kun­nes
hän katosi pois näkyvistä. Sit­ten
hän kääntyi Mairin puoleen:
— Tekikö se kirottu sinulle jotain
pahaa, tai saavuinko minä ajoissa?
— Saa\-uit hy\'ään aikaan, en oli­si
enään kauan voinut taistella. Tie­sin
jo aivan hj-vin, että jos olisit vie­lä
viipynyt jonkun aikaa, olisivat mi­nun
voimani loppuneet.
Metsästäjä sulki tytön syliinsä ja
kauan olivat he ääneti. He olivat
molemmat niin kiitollisia vaaran
välttymisestä, etteivät pitkään ai­kaan
puhuneet mitään.
(Jatkuu;
Salasi sukupuolensa
Seitsemän vuotta esiintyä 26 v:o.
tias new-yorkilainen William Richj.
sen-niminen mies naisena, työsken­nellen
hoteilleissa ja kahviloissa ii
vieläpä eräässä sairaalassakin Mäiy
Bakerin nimellä, kunnes joutui erli-seen
rettelöön, jossa hänen sukupu>
lensa tuli ilmi ja hänet tuomitiiia
vankifarmille.
MEKSIKOSSA on käjtämiG^^
mahonkisiltoja. Esim. Rio Michel-joen
yli Chiapasissa johtaa noin löC
jalkaa pitkä valtavista mahonkihir-sistä
tehty siltä, jonka puuaineiden
arvo lasketaan 200,000 dollariksi.
ONNITTELUMME -
KIRSTI JA LAURI
KAUHALALLE
30-vuotishääpäivän
johdosta
Hauska on kahden kulkea siellä,
missä riita ei ole haittana tieu-^
Pitkästi vielä elämän ^^^f.^.
soisimme teidän yhdessä ja.K^;
Kerran kun ehditte elämän iltaa-lehti
niin kaunis Jää muistc.ea
kirjaan,
mi jälkipolvelle oppia an.^a.
surunsakin vaan voi h\-myl-A
kantaa.
MALARTICIN
SUOMALAISET
Quebec
1^3
Malartic
Toukckuun 24 p
Ota hauki, kuh
kala. Yi l^P- ^"s-
«ttä, suolaa, Ikon
jiia tai muuta hy
perataan, avataan
.io pois:etaan.
löisit keitetään su(
meiksi, siihen lisäl
punajuuri. Tällä
feala, ommellaan
voideltuun, korpp
jiuun uuniin paist
ruskistunut, lisätäi
^ ja paistumia
kalaa sillä. Kun 1
tetääa se vadille,
taan pannussa ole"
mällä jauhoja ja \
KALA-HAPANK
Puolitoista kupp
nonnettua kalaa, :
{«lieriä, omenaa ta
lusikallisia etikkai
Den suolaa, neljäsc
nappia, yksi kupp
toa. puoli teelusika
ioita kaia, sipuli
yhteen .etikka, sins
Väreillä on ihi
mielialaan. Vaal
vyet värit tekevä
ia optimistiseksi, 1
mat raskaat \^rit i
kuloiseksi ja synl
toivon väri, sanot
sijaan apeamielisy
den symbooli, jopa
englanninkielessä
(blue) merkitsee ]
kin alakuloista.
Tämän värisyml
la väittää Raymor
tikkien tulisi pui
iloisiin väreihin.
Yorkin väri-iloisin
ättain toimittaa j
^«inimflle suurkau]
ville henroille.
Mies, joka pc
sä-hoomiota, ei va
^Jiseen. Sen, joka
loistavaan pukuta
uskaltaa uhmata i
sä kanariankeltais«
^ i a v a l t i a s räätf
sitä mieltä, että ji
^'eltuu asiakkaar
reä, oranssinkeltain
^ca ja monet eriU
yaiteet ovat Twy<
iä- Hän ei mitenkäi
ja sen\iioksi hi
^mokkipuvun ja fr^
vahteissa, jotka vas
i^uaan ja soveltuva
^Jisä mukaan pan
-uonteelle.
Twyeffort on pi<
kielinen mies. joka
ia leikkiä, kun hi
5aada väittelyä voi>
^'iäkkäänsä ja saa
perinteellisesi