Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 26, 1951

              i l
ii'
in
^ ia njt
- ^ • M
^omailta? \K
Iduistaan
eii hot^:
"M
sa vavi' ||/
innostua,,;
i moraa- '
tta tjts '
»tulisi!.
I^syimies.
päätin vastata sen Liekin kautta ja
7a3 toiitenkin lukijain tietää kirjeeni
Sokin aika sitten kirjoitin Pekkiin
jrtomuksen Suomimaaast^Jfa ol^^^^
' tässä jokin aika sitten kirjeen «j-vin monta vuotta sitten olimme
^ vhalta vstävältäni ja innostuin niin^ saattamassa hautaan naista, äitiä, jonka
. - ^ .^^ tantta ia elämä d öDut käikoskaanote
poiniimistä, n>^ hän sai paljon
kukkia mukaansa viime matkalleen.
Aika ^selMineh, ettäoli paljon luon­non
ki&kiä jä^M siis saatu jäi^estötyksi
paljon ^^^leitä. ^e oli todella kätinis^
jäähyväistilaisuus - paljon kokeneelle^ ja
kärsineelle. Eräs vanha mummo pyyh­ki
ktrrlluis€aia:käddiäänVb
posk^äiltäan jä^ fiÄasi: ^^iy jösj^
tuo äiti oHsi edes yhden osan noista ku­kista
paanut .^nhen kuölemaarisa."
Me, jotka tuon kuulimme, nyökkä-
Aiiin Vi-ensapit^:-'
ikätfien-tolähtia.'
lotaanji /
p*ääsiOT
taii,etti '
ole Rfr-'
eno mies;'
nkädes-i'
uhnm
»mies ja
sn.
ilke^
)i .
olemaaa
nlnua^ei
ää sinua
rmenni
[jiniimB
uiiäises-"
li^nak}'-':
oli U'^
iömuus.
än sj-n-iii
Penns\^vaniassa Yhdysvalloissa jä
H sain kirjeen mieheltä, joka oli *?peti-lanÄ"
37 vuotta sitten. Nähkääs,
?eäi kulkee Daisy towniinkin, ¥eflnsyl-iniaan;
Kaveri oli Hekis^ä^keim^
'^nitun kertomuksen ja sanonut-emä^^
)HKÖ, «ttä hän tietää, kuka tämän
irtomiiksen on kirjoittanut, mutta
iäntä oli vain nauranut ja sanonut, et- : simme myönnytykseksi > vanhukselle*,
i mistä sinä sen tiedät^ eihän siinä oi- jonka silmien haaleus todisti illan saa-t
muuta nimeä kuin Farmari ja ethän puneeksi. elämän monivaiheisella saral-k
Canadan farmareita .tunne, kun'et Ia. • ^
e edes Canadassa koskaan käynyt- : Elin tuon hetken uudelleen viime sun-
JMutta kaveri sanoi, että h|m on,ku^l-_ val^gtid5ses5a|n ^ t i kutsiikirjein^ ^
\ tämah kertomuksen petikavenltaa
i vuotta sitten ja hän koettaa ottaa tejä. Juhlatunnelma saavutti huippun-jrtojasta
tietoa. Koska Sudbury on /*sa kun .pikku Sally ja Helle> saapuvat
ison kukkavihkptarjottimen kanssa ja
alkoivat kiinnittää tuoksuvia ruusuja
rintpihiinme. Saavuttuaan minun.koh­dalleni,
sanoi Helle: "Tädille sopii pa­remmin
tuo tumma ruusu tuohon tuöi-
»mansiniseen pukuun," Sain vaivalla
uistia, kun muistaa henkilön nimen Ja - vaiettua. Mielelläni olisin kuiskannut
pikku Helielle, että ''tädille sopisi par­haiten
musta ruusii, jos niitä vain olisi",
mutta ieh pahoittanut lapsen mieltä, sillä
hän oli työssään niin sanomattoman on­nellinen
ja varsinkin, kun sai kiinnittää
ruusun iso-isoäitinsä rintaan.
Eräs mieshenkilö piti pietien puheen
meillfe ja se oli kauniisti tehty. Jos vie­lä
jokö*töifieh^6s olisi läulähut, kbliäas
vähän soittanut jä yksi lasten ohjelma­numero
vielä täydentänyt juhlaa, niin
vielä fikkäattipina olisimme palanneet
kotdhimttne.-
Sänotaan, että lahja on velka ja nyt
mietin, mitä olen tehnyt arisaitakseiii
tällaisen kuhmah ja lahjan. Kiitos jär­jestöt
toiminnastanne ja Sinulle, joka
olet roposi uhrannut ruusuuni. Se ön
tallella ja säiljr^.
••'^^••^ -\-:''^'"MÄS^MUMMO."
t l ' '
:ek!n kotikaupunki, niin ehkä farmari-
D on siinä Fähellä. Ja vaikka Farmari
uukin 35 mailin päässä -Sudburysta,
in sain kuin sainkin Sudburyyn ösoite-n
kirjeen häneltä.
Ihmettelen suuresti pojan
laikku Jmn RUVUtie, Blythessa Oht. oli DaMllä joutua ukeen alle,
ktiirhänenismsähevoset piUastmvat pdiplla. Jeasi4)Uläiiellä, mtstia
sai vain pienempiä Vammoja. Kuvassa hän on toipumassa.
•o'- sotamies
irtomuksen, jonka on kuullut 37 vuöt-
'i sit ten. Samalla kirjeen perilletulo oli
yöskin ihmeellinen.
Olen kyllä monasti ajatellut petikave-ani,
mutta en ikinä osannut toivoa
arani häneltä kirjettä. (No, terveiset
as petikaveri ja nyt voit ^anoä emän^
aiesikin kuka tämän on kirjoittanut.
it . . . ja portaalla oli matkalaukku,
uri ruskea matkalaukku, jonka kyljis-ioisti
jo kauaksi leimoja. Aili oli lyy-styä
tieUe. Hiljaa, äänettömästi.hän
jlki rakennusta kohden. Ei kuulunut
itään, ei mitään.
, jflän pysähtyi rakennuksen nurkkauk-l
en jäädeii siihen kuin naulautuneena.
. 5kii oli mennyt sisään . . . Joku oH
f P • V • Mutta hän ei voinut jalko-
. an liikuttaa. Tämä tieto oli viedä hä-t
suunniltaan. , ' : • v
\ jViimein hän hiipi akkunaa kohden,
V Jtsoi sisään. Sisällä oli hiljaista ja
KOSTEAA multaa
auringoti kultaa,
lintujen laulua, purojen pauhua,
saapuissa kevätinen.
— Leikkiä, riemua, naurua, laulua
keväässä lapsuuden.
Toivdta^ fmaveita, hehkua lemmen
keväässä sydämen.
A voimin silmin, ; •
aistimin herkin
tajuat, havaat, voit kuulia
Nythän oti kevät — katsokaa!
IVyttapähtutt jotain suuria^
nyt syntyy, nyt itää,
nyt työntyy juurta, .
silmuja aukee, versoo vartta,
kummulla hehkuu jo keväimen kukka,
sä ^^hreä nurmen nukka.
1
1 n
Ensi kerran Beaver Laken historiassa
Oi riemua, oi
mikä ilntassa soi! . , .
Jo perhokin kiitää ja teijää
' ja iftetsässäiubkstiu^
ja^. inettinen kukcissd heijaa.
Kevät smpui toistavin^ lyhiiyin
} m^ silrm^ät. t^otftu^iv^at^ hrä^m'ä^r äS, että pen- äJ; t h »späidit. .sUari.v, atr ^o..s.ra.^kis^ei^en^^ äidin- aurtnkp yhtyt.
feaivan-akkunan ääressä, istui mies rPäi^äjuhlan. Se on kaunista ja viehät-
^ näki vain niäjän, vMäkkaän;
tiimman tukan kaunis niskaviivä PMiöa pai^^aku"^^^ on jo monina./
' * ' vuosina vietetty äidinp^^
Lontoossa asteli eräänä päivänä eräs
S2-vuötias mies, monien sotien veteraa­ni,
lääkärin vastaanottohuoneeseen
puukko iskettynä leuan läpi.
Juttu on sellainen, että miehen 75-
vuotias vaimo on hyökännyt midhensä
kimppuun teräasein joka viikko koImiBB
vuoden ajan ja s j ^ ä on se, että axio-mies
teki harha-askeleen erään toisen
naisen kanssa SO nruotta sitten. •
Aviomiehen kädet ja* käsivarret 4i^'at
arpia täynnä ja arvet eivät ole Sodissa
saatuja, vaan rakkaan aviovaimonsa' is-kemiäi
Huolimatta saamastaan kurjas­ta
kohtelusta vanha sotamies palasi si­dottuna
tiudelleeii taistelurintamalle —^
kotiinsa.
Sun täytyy pistä, parsia, neidöaf
keittää, paistaa ja välii^ seuloa,
ohjata ioneita keskeltä jyfyn,
kahlktp seassa jpiakkasen^p^
inyrskyksä met^n^kuopm
kuohtijen keskeltä ^^!^^^
Sun täytyy voimasi käyU
paikkaasi tayHäq . f
ahjossa vdlidvan^^^
josta ösä olet stfia —
j. ' i 1 •
li:-'
,an toi- : : ja tukan lainehtivat ääriviivat,
[jkjlta: ' ^en sylissään lepäsi Anriö-Marie; pää
i : | P * « nojaten, suljetuin sUmin.
, toimat ripset loivat pitkän varjon hä-äedes-
^ f Po^pSUeen ja hänen suunsa oli
lessääa if^?^- raukeassa, oniiekkaassahy-
Nyt: ovet on dukij
nyt ih minen itautt:
Kerran sun täytyy osasi täyttää.
llekääa
jHe, et­si
luic,
iän löi
: vali­men,
oikeas-iilni35-
Dalvl-ie-
M>
^ «Il Sylvester. Ailin sydäntä riipai-suuren
omien synnyttämä tUs-
; ttan nojasi seinustaan kädet pai-l^^
inasydämelle ja katseli kesäistäaa^
r «än ei tohtinut mennä sisään, ei
e^Vmm suuri oli tämä aamuyön
_ «an ei ajatellut Sylvesterin syi-l^^^^
e vuotta oli pois pyyhkäisty,
lakin ^'"^ ihmeeUisempi . . . ^^g*.taoli Anne.MarieUan
^^«i myxiskään ajatellut Anne-Ma-eOgTf^
rakastetun aniehen syHs-
;^S3^teroUut kertonut. .Hän
_ mtanyt: Anna minun olla näin^
ole IttK^annut^ että isoaHl^
neetenkpasta huomiot^ osakseen. Ta^^ jly,yf%^^^ päivässä, yössä,
^ '"S^^^?"^^'^^ t?™ ^^"'^ ^«^^^ rakennustyössä:
p^ai^&k^ak^un^na^l lapaljon, joitakin perheitä /r^/t'^A^^/3^/.//a./...-,
jp neljännessä polvessa, mikä on jo suu­ri
saavutus ihmiselämässä.
Ihminen, joka saavuttaa vanhuuten-sa>
tietää elämänsä kokemukset tarkal­leen.
<^ Eivät ple olleet ilot suuret, mutta
murheet ja kärsimykset sitä suuremmat
ja niistä emme yli pääse. Se on työläis-äidin
osa. "Monetkin meistä nuorena
haaveilivat suuria pilvilinnoja, -jotka koskaan takaisin, ei hartain toivomuk-koskaan
eivät toteutuneet, vaan hajosi- sinkaan. Täytyy vain tyytyä osaansa,
mitata, leikata, latoa, nitoa,
kirvein ja sahoin metsiä raivata,
takoa, sonjaia, reikiä kairata,
vuorisia kaivaa kultaa ja vaskea,
vetää, työntää, nostaa ja laskea,
kantaa painavaa rakennusrautaa,
iskeä, naulata lankkua, lautaa.
Olet ihminen^
vaikka et sama nyt
kuin olU keväässä kerta^
Ön askele raskas — hiljennyt,
jo hyytää suonissa verta. ,
Olet ihminen,
et enää keväinen kukka,'
povella kaipaus tuska,
kalpea, fiannennut tukka,
etsit jo lohdutusta.
Olet ihminen,
mitä — kun taittuu elämän nauha,
vainko multaa — multaa?
Kun alkaa uni ja rauha,
työ tehty jää—- Het tuhkaa — ~
tai kalliimpi kultaa.
vat olemattomiin. Eletty elämä ei tule
hen, että Sylvester oli polvillaan hänen
vuoteensa vierellä. Se, että Sylvester oU
tullut, riitti koko lopuksi elämää. Siihen,
että Hän oli viipyhji: poissa, oli omat
\v^^' ja -^eJMarie lepäsi siinä
painavat syynsä, mutta ne olivat hänel-
«uQfiUeejj-^^ . . . • , , 1-.^ - ;,myos&m^UUt€sta vaitrannaoSta.
^ " ^ Ä b o H . ^ ^ ^ * ^ ^ ^ " ^ josk«s;4un he ohvat kahden. > ..^^:^c:r.^,^rr^M:.M^
mut unestaan sii- Jatkuu.
siis kohtalon sallimukseen ja niin lopul­ta
meistä oh tullut isoäitejä, joiden kun- Olet ihminen,
niaksi nämä juhlat oli. järjestetty. elä ja nduti,
Kiitos suuri, kerhon naiset, olittepa elä aikasi keväinen
meUIe.huomaavaiset. Me isoäidit teitä kun ovet onmiki.'
tästä kiitämme ja muistokomeroomme Olet'ihminen,.
tämän, illan liitäi9me.-''Kiitos kutsukir- /nemuHse,'naura- lapnen innoin,
;jeestä~ sekä kalmsta-ja kaakuista, ja usko 'ptrakasta'täysik-finnoin"-
• -.] ^' .^kun-onik&stmä-m^aa, "
it '«["'«.iKs, .
'vi'- i '••uh '.