Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 26, 1951

              Jatkoa
"Rakas Eero. — Uskallan sanoa niin
koska se on totta, koska se oli totta sil­loin
kerran kun sinulta kirjeen sain ja
painoin rintaani vasten ja koska se oli
totta silloin kun Haukankalliölla sinulle
selkäni käänsin sen toisen miehen vie­rellä
jota en rakastanut. Minä raukka
menettelin tyhmässä ylpeydessäni niin
raukkamaisesti. Olen sitä katkerasti ka­tunut,
mutta ne ajat eivät tule: enää ta­kaisin
itkemälläkään. En uskalla enää
toivoa ^inuu rakkauttasi enkä minä ole
enää sen arvoinenkaan, mutta jotakin
vielä toivon — sinun ^teeksiantoasi jä
hivenen sinun ystävyyttäsi,^ sen "yerran
että luet minun seuraavan kirjeeni, jon­ka
sinulle sitten Jähetän kun saan sinul-arvaamatta
riisikourallissen vasten kas­vojaan.
Mutta ennen aikaan riisi oli
myöskin hedelmällisyyden merkki. Veh­nää
ja ohraa myöskin käytettiin samaan
tarkoitukseen. Nykyinen kukkätyttö
sirotteli ennen aikaan riisiä ja vehnää
maahan sille paikalle, missä morsian ja
sulhanen, kävelivät. Astiallinen jyviä
merkitsi myöskin jotain hääyönäi Jos
se oli syoi.tetti| yuoteen^ Jalkap^olejle,
merkitsi se sitä, että aviopari tojvoi esi­koisestaan
poikaa ja pääpuolella tyttöä.
Suuteleminen on vanha tapa,, mutta
se merkitsi ennen vanhaan kunnioitusta
ja alamaisuuden osoitusta. Alamainen
suuteli kunnioittavasti kuninkaansa kät­tä
tai papin jalkoja. Äidit hellivät la^
siaan, antaen heille pikku suudelmia.
Mutta suudelma mieUymyksen tai "yer
tovoiman" merkkinä miehen ja naisen
välillä ei ollut tunnettu ennenkuin eräs
roomalainen, joka epäili vaimonsa käy­vän
hänen viinivarastollaan, painoi huu­lensa
vaimonsa huulille saadakseen sel­ville,
oliko yaimo verottanut hänen vii-oiivarastoaän.
Tämä roomalainen tunsi
ihmeellisen tunnun tässä suudelmassa.
Näin sai suuteleminen rakkaudellisessa
tmieless'4 all^Liinsa •-T--jä siitä saamme kiit­tää
' yliäinäinittu^^ ropma-laista.
Tänäpäiv^nä kuherruskuukausi mer­kitsee
etupäässä aikaa, jolloin nuoripari
sovittautuu avioelämän todellisuuteen,
kun kaikki' riiausajan ja häähumun aika
on ohi. Silloin ehkä nuori aviovaimo
näkee mihensä. eusi kerran parrällisena
ja mies ensi kerran vaimonsa käherrys-laitteet
päässä. Mutta silloin, kuii luo­lamies
r>'östi tulevan yainionsa j^ pakeni
tämän kanssa vuorille, silloiri oli ^^^k
ruskiiukäusi vähän toisenlainen. 'Koto­na
mies yritti kaikkensa, voittäakseeii
tulevan, vaimonsa suosion. . Tois^
miehen; oli ladottava kaikki - inisiallineh
omaisuutensa naisensa.jalkojen; juur^
1 IJos nainen ^i^htyi siuoj^a^tinä^^^
oniehen leijonai^ampaat,^^ kariimiii^at
ja kälansilmät, öU nmmiskau|>pä v^^
Tällaisia esivalmisteluja kait tekivät en­tisajan
miehet vain harvemmin, sillä ta­vallisesti
naisen ryöstömerkltsiMtä, et­tä
asia oU sillä jjöatetty^
Toisinaan luolaihmisen. morsian teki
muitakin ^emj^uja;;^
tunut iiiart {>iäh, olisi mies arvellut, et­tei
hänen saaliinsa ollut ryöstämisen ar­voinen.
Jos nainen sai tilaisuuden, läh­ti
hän miehen luolasta^ otti suunnan ko­tiinsa
päin, mutta useinkin hän piti va­ran,
että hän matkasi kiertoteitä, näh­däkseen
matkan pitkäksi, eika liioin pi-täiiyt
kovaa kiirettä, että miehellä oli
mahdollisuus takaa-ajoon. Jos mies kat­soi
maksavaa^ «vaivan ryhtyä ajamaan
naista takaa, raahasi hän naisen luolaan,
kieputti muutaman . ken^ tukasta,
näyttääkseen, kuka oli isäntä talossa —
luolassa. Silloin tavallisesti nainen an-tm
periksi ja,kaikki oli hyvin. .
Ideat ovat muuttuneet sen jälkeen
paljon, kun luolpMues löysiJtsdleenv^^
mon. Tänä päivänä meillä on käytän­nössä
häätapoja, jotka rluolamiÄestä
tuntuisivat hassuilta, onutt^ me ^ t e^
©e omaksuneet.Ja;pidäaii^-iJii!stä,;^ z -
F LENAN ' Ib
Liekille kirjoittanut AKU PÄIVIÖ '
ta siihen luvan. Sitten kerron senkin
miten olen Joutunut tänne sairaalaan.
Voi kuinka hartaasti minä odotan! —
Helena."
"Hyvä, nyt voit puhua, minäkin olen
utelias kuulemaan", virkkoi Eero ja is­tui
sängyn vierelle.
Henkeään vetäisten Helena alkoi ja
kertoi surullisen elämänsä tarinan tä­hän
viimeiseen asti. Kertoi sen kyynel­silmin
aivan rehellisesti. Synkän surul­linen
ilme kasvoillaan Eero kuunteli si­tä
jännittyneenä.
"Nyt kun tämän kaiken olet kuullut",
jatkoi Helena;^ "taidat hävetä minua
etkä milloihkaari tavata, vielä vähem­min
olla ystäväni."
"Ei niin, vaan päinvastoin, hyvässä
tarkoituksessa."
"Niin, hyvässä tarkoituksessahan sinä
'^o keftan" näytit ol#fä^ jmmiihTvy^t^
^ ja o l^t^öttävaii käkesi;' m^
surkeasti. Vieläkö; tämän jälkeen ah­taisit
miiiuHe tukea, jos sitä joskus pyy­täisin,
esimerkiksi täältä sairaalasta
jpäästyähi. Kuinka monta kertaa olisin­kaan
slnutmöistaien halunnut tarttua si­nun
kätesi niinkuin hukkuva oljen kor­teen
— tai ei niin, yaan niinkuin hukku-
• va peiästajahsa vahvaan käteen."
"Öien valmis tekemään hyväksesi mi­tä
voin, milloin sitä pyydät."
• " Voi kiiinka sinä olet hyvä I Siis an­nat
minulle* osoitteesi, jos sattuisin sitä
tarvitsemaari täältä päästyäni."
"kyliä, iriutta minä tulen vielä sinua
katsomaan erään hyvän ystäväni kans­sa,
jos ei sinulla ole mitään sitä vastaan
että hän tulee
- "Eihaii toki, kuri se on sinun ystävän
SI
"Niin^ katsos, hän on minun vaimp-
•^•hi." ;" • y::-:.' . '
"Vaimoasi!" huudahti Helena, petty-
-myksen vivahdu^^ "Joko sif
nulla ori vaimo. Ja äryaanpa uninkälai-hen
IiänVn: hän oh hyvin kaunis ja hy-
' - v ä . " ^ , . . . . : . ; . . . . , ; " .
• ' "K)Siä;;si^,i^^ , ; \'
Keskustelu täj^yi lopettaa, sillä vie-laihiaS^
Jj^^ '
"Tulkaa hyvin pian!" kuiskasi Hele-
-na^punsteessajui koitta. ,
y-- ;• . -xvrV^-yr
;; , Eero oli kertonut (Hiljalle lldenasta
; kaikfn ^^«laitä. Ijänesfö liesi,: Jopa. hoi^n
'yäliliääUTM^^äÄ^^^r^
Nyt hänellä oli sellainen jalko,^ joka sai
13 il jae lietkm aikaa sanattomana miet-
*rtimägn.Tuo.kaikki oli häneMe-lJlim-
> mästyttävän outoa.' 'Mutta pian hän sii­tä
selviytyi, hyvä naisellinen tunne voit­ti.
Hän- halusi auttaa ^ tisoSa onnetonta
tyttöS sslvai^^^€äil!e ja ehdotti, että.he
ottaisivat IHinet - sairaalasta imstyäan
ainakin joksikin aikaa luokseen.
**»Mitenkähän olisi", tuumi Eero miet­tivänä.
, "Meillä on tässä pienet ti-lat
ja sänkykin olisi hankittava,"
"Niin kyllä se sanlty, mutta kyUähän
me muuten tässä tilan puolesta hyvin
sopisiiame^', puolusteli «Hilja.
"Olkoon menneeksi joksikin aikaa,
jos hän haluaaitulla |a jos ; . . niin, jos
ei hän taas iankea ja saata aikaan ikä­vyyksiä*',
•inyöiisirtEferQ.^;^^^
- "Minä; voin hddella' hänen lastaan, •
- että hän voi kulkea Josöäkin-työsKi tai
; alnakln>' kat^a :.>^E&is'taV tyipa^kaa;
; missäi^it^fel^öttsa^&ai^
.: Hilja/lÄasitsnn^^ '-;r•;r-::
" "S#^ta T:työpai^kaa..d^;-o!e^
^ löytääj. luulen minä, iänm .maailma on
u seilaJnea^V arveU^B^.-^-"
,-yrittii.'», :.••;' . • •,;..... '
Muutamien päivien kuluttua Hilja
Eeron työstä tultua sanoi :
"Minulla on yhtenään mielessä se He­lena,
josta kerroit. Haluaisin hänet
nähdä. Eikö meimäyhdessä.hantä kat­somaan?"
.
*1\Iennään vain, sitä hän; juuri toi^
vookin. Ja arvaappä mitä hän sinusta
•'arveli," ;.;^;""-. -\^-::'r///\::y}'
"Varmaankin että minä olen riima ja
ilkeä", ilyehU Hilja. • , -
"Eihän se s<wi hänen; toivoimtik^nsa
karissa yhteai. Juuri päinvastpii» hän
sama Ja ininä myönsin iettä se ;icm totta.
Mennään-vaan häntä-kat«?mäan; Mutta
ennen sitä . V •" Eero sieppasi :iHiljan
syliinsä ja lähti pyöriskelemään laulaen:
"Hei henttuni sinisillä silmillä
jä poskilla puriasilla,
riiiilä ma itseni ilahdu:fan • ;
kuin rikkaat tuhansilla^ Ä:: vt ^
Tämän leikin jälkeerihe laittauituivat
nopeasti lähtöön ja sinä iltana sai Hele­na
odottamansa vieraat. Hiljan ja. He­lenan
kohtaus oli niin sydämellinen että
Eero sitä liikutettuna katseli, aivan kuin
he olisivat olleet vanhat ystävät, jotka
pitkän ajan jälkeen tapasivat toisensa.
Hilja painautui Helenaa syleilemään ja
Helena veti hänen kasvonsa suudelta-vakseen.
Mutta kohta häneltä pääsi it­ku,
jonka seasta, kuului:
"Voi, että maailmassa on vielä tällais­ta
hyvyyttä!"
Pian kuitenkin itku lakkasi ja alkoi
mitä avomielisin ja herttaisin keskuste­lu,
johon Eeron ei tarvinnut puuttua,
kunnes Helenan puhe ja katse kohiiHstui
häheenkin. V . ;, 5;
"Minä uskon", alkoi Helena vafcayar
na, "että minun elämässäni on nyt ta­pahtunut
todellinen käänne ja pääsen
vapaaksi tuosta, mikä niinun elämäni on
turmellut — väkijuomista. Jos olisin
ollut kuten useimmat tänne tulevat ta­valliset
tytöt, tottunut työhön ja taval­liseen
käytäntiölliseen elämään, eh var­maan
olisi niin onnettonulle teille jou­tunutkaan.
Syytän kotiani, jossa en saa­nut
«ikeaa-kasvatusta ja jossa rranä ipt-
£a puhuen ensimmäiset ryypyt sain. Nyt
t-miimllev;ori hoitajatar^tuonut joltakin
iääliä olevalta potilaalta suomalaisia
lehtiä 'ja erään kirjan, jotka owat äutta-jieet
ajatusteni selvittelysisä. Ne ovat
^öväenaattedlisia lehtiä- samoin kuin
>tuö kirjakin — aatteen/ josta en- ole'en- ^
,E£a "tiennyt föuuta kuin e t e s i t ä on vi­hattava."
^ - ' - - -
• "la t ä s ^ meiUä on sinulle samanta­paista
luettavaa kaunokirjäliisessä muo­dossa'*,
sÄnoi (Eero avaten käärön ]a
ojehtaai Hderialle kaksr kirjaa. *
"Kiitos, kiitos. Olen iloinen näistä,
siUä nyt mintilla on alkaa lukea ja '
viisastua. Jo lukemani on avartanut elä- "
män ete^ aivan uudessa valossa ja saa­nut
ajatukseni selviirtymään oikeille rai­teille.
Viimeinen kolhuni oli sittenkin
onni onnettomuudessa."
"Mutta kuulkaahan nyt", jatkoi He-
-lena, "'minulla on eräs asia, jossa halu­aisin
kuulla teidän mielipiteenne. Se on
niin tark^ ja minua syvästi koskeva
asia, että en tahdo sitä voida ratkaista.
Eilen näet tuli hoitajatar luokseni ja ky­syi
hiljaa vakavasti: V
"Ettekö antaisi lastanne ottolapseksi
Jolleldh,:nyt siihen olisi hyvä tilaisuus.
«•Esäslapseton -••'pariäLUnta;\:i^^ •"•
-Jin oie tuota asiaa ajateUut esk; - I
,voi nyt heti mitään päättää, mntta tr- \ I'
ja päätän jonkun pä!^ g ' ,
""Hyvä. Ajatelkaa^' asia vaka..
Lapsemie varmaan saisi hyv^ f r ^^j^
kasvatuksen, hänestä tulsisivl,t5T.,;:r' w,issa. r
minen. IVIutta teidän pitäisi tehda".s 1 ^aL^
luovutus virallisesU, alR-n-j.•uitt*a.a. l " - paperit
; äsiäri^ sdvitdl^
"Niirik^/ieiti'luovutat häöet?'
, . ' *Wim olen ajäti^^^ -. j
; : • "Vöi,:Ä^ myöhä, i
niin katuisit." ' ^ n
^ '^Sitä;^risin itsdtin epä^ mutta ha '
edelleeri äjättfelin ja tein itselleni kj-^.;
myksiä, niin rauhoituin. Katsokaas, mi.- \
Lapsi tulisi kokonaan heidän omak^ t ^ inmän
Te ette saisi millään tavalla ^^^^ ^s^kin Ti
lapsen elämään, ei pyrkiäviiantä D|J ietti meit
määnkään, sillä läpsikää^ [ paljon
;• tietämään--nutääri." • • • • - ^ S' '^.jraävai
Tänään hän taas kysäisi: ^ jrkuun jo
;; *'roko olette yalmis vasfeamaan?': f ^matkusti
•,,; "En.^era,: .inöttk;;kyilä^;^^ iiu^^ k- i ' F^t neläk
: nonV,;-yäSta^^^ sillä odottelin' taä %, fäädä niit
:mnrie; «^^^^^^ i sähkeen
pbirjos^
IJa'tavara
' itu sanoa.
f i|i; mitääi
/ S haluaisi
' jna-, koski
f^J.Uänv-tj n
;,.Jidessa or
t'^ an tarka*
| j | Yietor ^
|||tiin jätti
Iin. ;Xiin
• 'k
Päivä oli
; 11 vielä ker
^||e: Olisii
r »kstäomaii
, ^ hj^väki
,j ifjksiani
|||-, Ei:kuk
ijikälaista
:lplkän ajan
. . '29 p:n a
; inkkunen
'j;. \\\e: Kyt
,|\iemään
\ I nassa tap
;;.fQi.-: Eräs
"a olevan!
T"f;'i'|neväii^';
' jmatkasei
|t .|t}inhäne
Toijalassa
l|ienkuin-iL
, ,,^?€rini'ei-ö
|„i^'-mekast
Ä^tacvallisl
|l t | aseinän']
i.takan,^hä
r nen 'kerissään taistella eta- 5
: massa" eteeripSin,;^ vöinkö hänet huTn
kasvattaa/voinko hänet kouluuttaa - {
eikö sittenkin olisi parempi että hän ai- (
si ne hjn^yydet ilman kärsimyksiä. B-'
käpä hänet sitten jolloinkin selville sai- \
gn, vaikka se nyt salattaisiinkin, Saian;
sitten^hänet nähdä ja ilmaista itseni.
Noin ajattelin^ j
Hilja näytti vaipuneen ajatuksiinsa, |
miittä Eero sanoi:
"iMiriusta turituii siltä, että tuo on
järkevästi äjateltii."
"Erisin iriihustä tuntui tuo ajatus hy­vin
ikävältä, kuri kohdistin sen itseeni'',
tuuriii HilJä, "rilutta kyim k^^ sinä Hei
lena olet sittenkin oikeassa •— uhraat'
äidin tunteesi ja oikeutesi lapsen oimek-s
i . " : ' - ^ ' ^ ' ~
i1
II
sitäpareB
t'^iiyt;tul
.irään. Olis
Hyvässä keskustelussa kului vierailu-tunti
loppuun ja heidän oli erottava, l
Mutta lähtiessään vierailijat lupasivat
käydä vielä uudestaan ja useammankip
kerran Helenaa katsomassa. Hiljan ja
Helenäri h ^ sydämdli-neh
kuiri heidän ensi kohtauksensakin.
"Teista taitaa^^ ikuiset ystävät',
tuumi £ero iilos ttidtua ja jatkoi: "Enpä
ollut luuUut;Helenaa niin järkeväksien'
kä niin hyväksi kuin^M^ J i^JjenTuoak-van.
fehkäpa,;^^^ eläiiBnsa |f>i sopivaa s
kääntyyÄlä^^^^ .
; Seui^aya]^ viikon pe»
räM, Heleha~ kohta sanoi:
" • ori s ä s i t ö ^ ^ jNM^
ei olife enää 1äÄj'^i^^ viety pöl'.
Minä^^hnyt siis — j^apäatyttö!"H^
lena koe^ihynajriöä.
^^iihkälaisilta lapsen öttovanheni-mat
näyttivät?'^ Hilja kysyi uteliaana.
. "Sjinä|)ä se! Enhän mihäsa^utto-tä
riahdä ^ i e i j c ä ^ ^
reltä^sitä pyysittkin. .^^^
rallisethenHlöt asian, toimittivat ja.pa­perin
aUäirj-bituttivai^^^^M^
sinhän .minä sen hoitajattaren aikaL^tm-masta
puheesta."
"Ja nyt ininä sanon sinulle, Helena,
mitä me olemme Eeron kanssa tuuffl^
neet — että sinä tulet
^kunnon ,i|iiBi!siä,--- ovat .nähi^l-.rlapseriine
;:|aiia!uai^vat;;s^ .-.:; -^^r^:.
- OK tuokin ajatus joskus niieleeni tul- '
lut enl^vsiK koi)in iia^ vaan -
•väsfösiii: •,- •;-• -
joksikin aikaa meidän luoksemme' • sa­noi
Hilja. .
"Oi kiitos, kiitos. Tiedättekös, etta
juuri sitä olen kaiken aikaa ajateDutja
olisin sitä teiltä kysynyt, vaikka hp^
olisi ollut mukanani. Mikä onniJ' «f
muitsi Helena. "Mikä onni saada
edes joitakin päiviä todellisten ystävien
luona, lukuskella vapaana, ^^^'T^ .
parilleen ja totuttautua uuteen e l i ^
Elfei sattuma olisi tuonut-sinua,
-näkyviini tällä mantereella, niin flHij^
takaista- eiiininulle ^lisi täUä koh^^'
kaallaiajalla Umaaritunut. Jos saflJ^^^
on olanassa; jota ininä en usko,^ °-
mutta b
^p3ssa,-en^
|Olin iloine
aammatka;
inmuutto.
l^siö yhden
^toverilleni
\'|unQsta."
iiTiärtyvään
)^ liuntoon l
'ani, äitiä,
än/ >Muist
h sitä taa
'P-Iin enner
^•^s^iä. ett£
i^ä muista.
p2an ia sa
rikastu
pJieleni aa
}^ aillään .
•^••^ minulle
'••^-^a kaikin
^•'frailuaik;
Vp-f^uhoitt
l f^^^ jäi -K
f p silmänsä
f^intiusi sit
^eilisessä 1
-'^ Onninen