Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 10, 1952

              I Saaliai^^^^^ ohjelmaii välillä
d i a k i n / jbten mennaäri väin sinne,"
•Jos jään tänne jaoksi, on minun sit-soitettava
kotini, etteivät turhaan
jjjttaisi. Kä%:|B:Mli»ten j a lääkärisi
nyt ei siis feöTOBta tehtävää ku^n
otella vastausta Tukholmasta."
Eihän tässä muuta ole. iAIinäkin
nin samalla asialla päivällä, joten sa-jiaikaiseseti
paperönme lähtex^ät. ISle-n
muuten ensi viikolla työhön, lomani
opuu. EÄän t^ssä käimäta jöiiteh-gn
olla, kun niäikakin tulee rriaksa-aan
P^U?^* jr -
SamassaÄtiJ^ubkk tuU sisään kah-tarjottinimeäQr
*'Anteekä:iiy*; etta vieraat yk-
. mutta; nytJSit!^^^ on aikaa pu-
Ua, k u f f ^ ^ ^ ^ Ä ^ valmiiksi- Juo-
_ nyt R^ncraf od<rteUessa. hy-t.
Oletteko jo päättäneet, mihin men-än
iltaa viettämääa?"
Kyllä me so^^imme, että tulemme
ukaanne Fenniaan", vastasi Syhri.
•'Sehän on hauskaa. Kyllä meille t u ­kin
n3Tt hauska J l t a . Sinunkin kans-
«i^ Sylvi,. sa^u» nykyisin olla niin har-^
in, Ottaka^ nyt kahvia," ennen kuin
jäähtyy. .Olisihan' tässä ^ a n u t olla
etille. y ^ h ^ - ^ ^ t ä - väkevani^>ääkin,
ttt^ei nyt satubleinaan kotona, kun
niin^ hajrvQin käytetään tässä talos-
'Kiitos, kyllä kah\d on aivan tarpeek-hj^
x-ää, etenkin näin hyvin valmistet-
V kiitteli Raiino kahviaan ma^stel-vikellon
soitto kutsui neiti Tuokon
iseen ja palatessaan hänen seuras-ti
oli miesh<|nkilö^ joka sisään astues-ja
Raiman nähdessään heti huu­ti:-
: / . • _
Raimo! Minäkö se oletkin! Ter\^e,
tuU kätteiemääA Raimoa, huu­taen
Syhille: " H e i , hei, S y l v i ! "
Viola soittl:.p4iyalIä j a kertoi Sylvin
t'an täällä i a Tukholman matkaseura-ensa
tulevan illalla, mutta en osan-kuntellakaan,
että se sinä o l i s i t"
Xo, niinpä saU^i. Olen yhtä häm-t}
iiyt kuin sinäkin, Reino. Kyllä
sinki on sentään pieni. Tapasinhan
:t tässä keväällä, mutta etkö silloin
niitkin jossaifl maasetiduUa?"
Muutin: tänne l^eti ^ j ä l k e e n kuin
sitfime ja olfen nyt cillut täällä pari-kuukautta..
ViOlaja4:uns&i jo ennes-ja
Sylvin olen nä!äiyt usein tääl-kertoi
Reino ParMä jä lisäsi tyt-pupleen
• ^äntyen: *'Me olemme
ääs lapsuuden^ pwfeitä Viipurista,
N^oitte kuvitella hammastystäm-tavatessamme
toisemme täällä."
Maailma ön pieni, Eskoseni", sitee-neiti
^\K>k^
haii^kasti sattui", Sylvikin ih-eii.
' _. .
Ja h>t te siis aiotte molemmin C a -
i?" Reino kysyi,
fumeiian tuö veri nyt vetää. Voihan
P^t: samalla siirtyä 'vähan kaueni'
% kun Viip^iiriin ei kmtenkaäb ta­in
pääse'V Raimo inyona.
Xiinhän se on. ^Kirjoittakaa sitten
Cj kuinka sidtlä rupeaa hifrista-
"j^öiin tiilemme Violan kanssa pe­l
l o t t a nyt meidän oh lähjdettä-jatketaan
juttuamista sitten Feniii-sillä.
nyx ei tule kysymykseenkään,
muualle menisitte."
seurue istiiikin sitten keinon t i -
poydäs^ Fenniassa iloisen
>^itessa, Illoista riautties-
^21ä oli mainio näköala pöydäs-seurata
illan ohjdmaä, joka olikm
-Ja.monipudinMi, o l i liaulajattana,
^Jjapan ja" muuan iiT1r<tmj^Ja1^iTM»h
J^ar, lisäksi ^ yoimisteluesitys ja
hauskaa. VälÖIä tanssimassa
i äta kdulvhupaisesti jä i i j u i s k^
lolla j a ReinoQa o l i p ä i ^
yhteisistä I^jsuiismmstoistä jä
ämmistäkin vaiheista,
minäkin vain istun j a päättä-
MARJATTA: .
\Jatkoa
Peltolan avarat suojat oli^*at parhaim­massa
kesäasussäan. '5u\iri pirtti oli
kaunistettu tuomen ja pihlajan kukkivin
oksin. Suuri, \^inba pihlaja ikkunan ta­kana
karkotteli kukkasiaän avoimesta
ikkuiiasta. Lattia oli sannan kanssa
valkoiseksi hangattu. Keittiössä oli'
ruoka- jä juomapöytä tamtsevia v^arten.
Jokainen sai käj-dä siellä Stiinan kah\*i-pannua
keventäneissä, joka kullankirk-
4jaanä siinä liedellä odotti.
Tanssin aloitti tayan miikaan vanha
emäntä, jonka poNNella konieili kaunis
pihlajankukkä. Isähnän sijaisena Panu
tanssitti nyt r r t i i n ^ vain pari kierros­ta,
jonka jälkeen hän vei mummon pir­tin
pijräöä olevaan keinutiiöiiih. Vanha
emäntä ojensi kukkasen Erikalle ja
myösto Mtoläri ison avainkimpun.
Näin hän oli kaiken ajatellut valniiiksi,
sanoen:
katseli lehmätarhassa tyyl>^'äisi^
kaavia eläimiä, kä\ipä vankimpia niistä
oikein hvvästelemässä, puhuen niille:
"Hyvän huoltajan saitte. Erika ei
ehkä heikompana jaksa aina katsoa, et­tä
kaikki olisi h\^in, mutta Panu on
mies paikallaan, samanlainen kuin puo-lisoni
oli. Hänkin oli, vain torpan poi­ka,
mutta hänen kanssaan nostimme
Peltolan, joka jo monen sukupolven ajan
oli alas päia mennyt. Isäni, vaikka oli­kin
Peltolan oma poika, ei ollut tarmo­kas.
Äidin kuoltua nuorena, jätti isä
talon asiat rempalleen. Velkoja ilmes­tyi
toisensa perään j a siinä olimme aluk­si
kiinni kuin tervassa. Mutta hyvin
on kaikki lopuksi mennyt. Tyytyväise­nä
lähden, kaikki pn h j v i n järjestetty
kaikkien teidän läsnäollessan­ne
annan emännjrydeu huolineen j a iloi­neen,
seka miyöskin suurine toi\^iheen
Erikalla, tyttärehityttareUe. Ö1IM)6EP <m-ni
aina ösahänrie, Peitöläh nuoret huol­tajat"
Sitten sai\-at Erika j a Panu tanssia
ensimmäisen tanssinsa Peltolan arvok-,
kaina perillisinä. Toiset yht^dy^t het­ken
perästä tanssiin, kukin valitseman­sa
paria koissa. \'äliin kä3rtiin aina
keittiön puolella. Hetkisen kuluttua toi­votti
vanha emäntä kaikUIe hyvää yö­tä,
kiitti työväkeä, joista melkein jokai­nen
oli sj-ntynyt ja kasv^anut Peltolan
asunnoissa. Jokainen hj^x^ästeli vedet
silmissä \-aniiaa emäntää. Hän o l i yksi
heistä, hj^väsydäminen ja aina valmis
auttamaan. Vanha K ^ e , emännän lap-suuden
leikkitoveri, piti pienen puheen
ja emäntä, y l i viisikymmentä vuotta
jjaikalläan tarmokkaana seisoneena
siirtyi ansaittuim lepoon.
Toisten jäätyä iloitsemaan kävi vanha
emäntä \ielä läpi kaikki huoneet H i l ­jaisena
hän tassutteli vielä pihamaalle,
mättä on, menenkö junalle vai jäänkö",
sanoi SylvL ^
" E t saa puhuakaan nyt lähtemisestä
Jää luokseni yöksi, ehdithän huomen­nakin
vielä mennä. Meillä on nyt niin
hauskaakin", vastusti \loia Sylvin läh-töaikeita.
. Sylvi vakaisi Raimoon. Tämän katse
tuntui anö\^ jäämään j a Reino vielä
lisäsi:
"Tiet>-sti sinä jäät. Käyn tilaamas­sa
puhelun k o t i i s i " Näin sanottuaan
Reino oli jo menossa eteistä kohti.
"TäytjTiee sitten jäädä, kun nim
kerran kaikki lialuatte", myöntyi S y Ki
j a 3äi Rainaoita hyväksyvän h3'okäyk-sen.
Hati^kakin flta loppuu joskus jä niin­pä
kohta olikin kaksi pariskuntaa käsi-koukkua
kävelen^is^ kohti \161an
asuntoa.
''Voittehan pojat, tulla vielä hetkeksi
sisään. Keitän teetä j a laitan voileipiä,
silla onhan vanha totuus, että ravinto­lasta
tultua nälätfia", esitti Viola.
Ilta vaihtui jo aamuyöksi hauskassa
seurassa ennenkuin pojat nqiesivat te­kemään
lähtöä. Kiitettj'äan iUastä Jä
jatkosta tyttöjä, pojat painuivat kadul­le.
Ramio sai kuitenkin sitä ennen Syl­viltä
Itivaiisoittiaa häaeHe.
Samaa matkaa rinnan kävdlen he s i ­vuuttivat
keskikaupungin j a olivat pian
Eirassa, jossa mofenmiat asuivat. R a i ­mo
antoi Reinolle «isöittecnäi käyntiä
varten- 'Reino tunsi myöskin Raimon ko­tiväen.
Nakennm toytken tMvottaen
kumpfkia läiäntyivat omalle stnmnal-
Icen.
Jatkun
Eniäntä naurahti itsekseen. Kuro-järyeile
pitäisi lähteä lomalle Elinan ja
pastorin kanssa heti juhlan loputtua. £1
tule enää sinne menoa. Emäntä oli jo
monta päi\>ää tuntenut kupleman kut­sun,
vaikka ei ole siitä keneUekään ker­tonut,
duotta nostaa hälinää, antaa
nuorten juhlia j a iloita. Elämiä on
vain niin ^-ähän antaa ihmiselle iloa, v i a ­tonta,
puhdasta iloa työn ja touhun lot­inassa.
Xe ovat unohtumattomia tuol­laiset
pienet ilot.
Ulkoa palattuaan kävi vanha emäntä
vielä katsomassa lapsia. Xe nukkuivat
punaposkin rauhallbina. PikkuuErikal^
le mummo sanoi hy^^ää yötä, suudellen
kevj'esti poskelle. Kauemmin hän v i i ­pyi
Simon vuoteen vierelle, puhellen
nukkuvalle lapselle:
"Sinusta tulee Peltolan uusi isäntä, ei
synny poikaa Erikalle j a Panulle. M u t ­ta
hjn^ä nainkin, smusta kasvaa mies­ten
m i ^ , sellainen, joka ei koskaan sorra
heikompaa. Olen nähn>t unessa jö vuo­sia
sitten kaiken. Näin pienen, vaalea-verisen
tytön kantavan raskasta taak­kaa.
Peltolan ohi aikoi ensin, mutta
sitten kääntyi, tullen hiljaisena piha-maiille.
.\rkana astui sitten sisälle ja
pirtin perälle laski sylistään lapsen ja
itkien pyysi, että saisi jättää hänet,
etemmäksi ei enää jaksaisi. Sanoi ja
hävTsi samassa. Niin se olL Kuoli pois
lapsen äiti. Simosta kasvaa Peltolan
sisukas isäntä Panun jälkeen . . . "
Alummo Hy^^ili poikaa, painoi suu­kon
ruusuiselle poskelle j a meni omaan
huoneeseensa. Vielä hetken hän seisoi
katsellen ikkunasta valkenevaan aa­muun.
Yhtäkkiä hän tunsi huimausta,
mennen Iiiljaa vuoteelleen. Uni tuli he­ti.
Raskas huokaus, lepo j a rauha k u -
N-astui vanhuksen kasvoilla. Hiljainen
mulenhenki toi kuin jostain kaukaa v^^
noa soittoa. N i i n , pirtissähän tanssitaan.
Vanha emäntä ntikkui_ ikiuntaan.
Pirtissä oli jo alkanut tanssi Elisan
j a Simon tullessa, Täysui rauiiÄ(Bna
kumai^si Simo Elisialle. Kevy«ti p,vi
tahssi. Paljon he ei\^t voineet puhua
keskenään, on kuin muuri olisi iaöusiiit
heidän välilleen. Jotenkin kiiiteiikin
tä>it>i seurustella, ettei kukaan näkisi
j a aavistaisi, mitä heidän välillään Öo
tapahtunut.
Erika j a Panu tulivat palavissaan hei­dän
luokseen. Elisa kertoi nauraen hei­dän
eksyneen metsään. Panu käsitti
kyllä, että on jotain, mikä erottaa )Ki-dät
toisistaan. Elisa oli räiskyran iloi­nen,
Simo kartteleva.
Kului yo siinä ilakoidessa aamutun­neille.
PaMustytot joivat aamdkahk
\ ' i n ^ ja lähtivät-aamutöSunsä — sitten
\-asta imsevät lepäämään. Kalkilla öli
ollut hauskaa aivan tarpeeksi ja nuoriBa
oli inukavia m u i ^ j a midessä taas seU"
raavaan juhlaan . . . Kukaan e i aiväa;
että seuraava juhla on arvan edesaSi -
MuttaT^ eidtei ilon ja t a n s ^ ' ^ j f d l l a . : .
Aamupäivä o l i jo vierähtänyt pitkän
matkan. Kasteen jpariskunta oli rauhas-
£a lev^änneenä hoivaimut laqpset Erika,
nuori emäntä, o l i saanut nukkua j a P a ­nu,
aina virkkima, oli mennyt katso­maan
hex^osia. Sellakin o l i täplahtuhut
jotain: pieni A^arsa o l i siellä ottamassa
ensi askeleitaan.
Puolen i>äi\^n tienoissa palasi Panu.
Talossa Ö H kaikki aivan sekaisin. Erika
oli aamulla mennyt viemään kahvia
mummolle ja tavannut hänet kuolleena!
Oli soiteltu tohtori, mutta tämä oli vain
todenut mummon saaneen sydänhal-vauksen.
tai ehkäpä vain nukkunut hil­jaa
iiois. Kasteen vanliuksieh matka
siirtyi taa:^ joksikin aikaa.
\'iela uusi hämmästys kohtasi kaik­kia,
kun huomattiin, että Simo Kaste oli
lähtenyt Völlä mitään selittämättä.
Elisa oli nyt hyvänä apuna Erikalle,
joka oli aivan sekaisin kaiken tapahtu­neen
jälkeen. Tasaantuihan se elamä^
taas entiselleen. Hautajaisten järjeste­llessä
4oimi^tiiiiaetu]^ässäi..
Vanhan emännän pöydän laatikosta
lö>t>i kirje, jossa hän kertoo pian pää­sevänsä
lepoon, ^ K a i k k i on hyvin, äl-kää^^
fiuoleM^ko", kirjoitti tuo kultainen
mummo, ''Jatkakaa siitä, miliin^ minä
jätän., Käykää joskus katsomassa kuk­kia
tuoden, meidän lepopaikkaamme
Suuret hautajaiset pidettiin sitten v i i ­kon
päästä. ICuitais^a vainajaa tulivat
saatta^main kaikki, joitko pääsi­vät.
Onhan miimmo koko pitkän elä­mänsä
asunut Peltolassa, syntynyt ja
kasvanut siellä, elän>^ kultaisen nuoruu­tena,
elänyt huolten ja työn keskellä
aina ahkerana ja auttavana, sekä v i i ­mein
väsyneenä nukkunut pois.
Kauniit kukkaset peittivät vainajan
umpeenlupdun hautakummun. Hiljai­nen
iltasade kylvi ikäänkuin surun kyy­neleitä
poismeniieen kummulle . . .
Peltolan talossa valvottiin myöhään
yöhön vainajan miiiistöä kunhioittaeh.
Erika, nykyinen emäntä, tunsi kuin vuo­sien
painon keräytynieen harteilleen.
Stiiiia, uskollinen emänhöitsijä, lupasi
tukea jä auttaa. "Selviämmehan me
tästä kukin vuorollaan", lohdutti hän
surevia.
Hiljaisena käveli Panu, uusi isäntä.
Tj^önsä ja tarmonsa hän on uhraava tä-mäii
kodin hyväksi.
Iloinen pikku K r i k a ei käsitä vielä
mitään. Jokellellen omaa kieltään hän
kurkotti pulleita käsiään jokaisen syliin.
Pikku Simo oli hiljainen. Suurin, kysy­vin
sUmin hän katseli kaikkea touhua.
Muminoa häh kaipasi. ^Itimmo oli hy­vä
j a poika oli kiint>iiyt häneen. Jokin
ylilitoniiollmen side o l i syntynyt Simon
j a muiäinÖn välillä. Oliko se tuö edes­vastuu
tulevasta työstä Peltolan hyväk­si
. . . ?
H i l j a a vierivät viikot kesäkiireiheen.
T}'ön touhuisa äskancUessä jokainen
muisteli poismenneitä Ooisia v^ihtiksia.
Mutta aika pazantaa h a a v^
Aftöhrat taiais sjrksyiset työt j a talven
vastaanotto kaikkme kiireineen, iökai-nen
tottui siihen, että uusi isäntäväki
nyt ohjasi Peltolaa j ä kaikki p i t i ^t
heistä, samoin kuin ennen vanhuksista.
Odotettiui j a toivottiin kaiken menesty­vän
hyvin.
Pieni, iloinen varsa, emännän kuolin-yönä'syiityhyt,
äal nimen " U s k o " j a pik­ku
Snno omisti sen heti omaksun. Siitä
Panu-eho lupasi kasvattaa Simoiie rat­sun
siksi, kun Simo vähän kasvaisi ja
pääsisi omin apuittsa iss^^
Näin l e t t i i n tiusien Smieiden jä t o i -
\-eiden avulla etee^^in. Kuluisivat p i t ­kät
talvikuukaudet j a vaihtuisivat vuo­d
e t . . .
Jatkuu
T^jykalfet ön paljon työtä, öii suun
snlafitSj vatsan vaali, psenten liierömi-nen.