1951-12-15-06 |
Previous | 6 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
N*>4X^-E totostui. Itse • haikkim--ihmisiin,
ja jblld sattumalta huomannut
sitä tehdä,' oli- iliBBstea puolestaan
mahdotonta olla tatustumatta 'Nan-ueen.
'
— Näyttää minulle sapeliasi, sanoi
hän luutnantti Brjanskille. — Minullakin
oli isän antama sapeli, mutta se
jäi isovanhemmille. Ja se oli vain näin
pikkuinen. — Nanne pani pienet kätensä
hyvin lähetysten.
— iMitä hän sanoo, kysyi luutnantti
rouvaltaan, joka tulkitsi.
Luutnantti oli lyhyehkö, tanakka,
varmapiirteinen ja lupttamusta herättävä.
Hänen harmaat silmänsä katselivat
poikaa totisen ystävällisesti, ja hän
vastasi ihan asiallisesti, että sapelia ei
voinut näyttää täällä hallissa, mutta että
Sianne.saisi tulla heidän huoneeseensa
katsomaan sitä.
oo : .-Sr o
1.
mellia ja kultaa, mutta minä en anna
sinulle!
Vera^ ei heti ymmärtänyt, että Samovaari
se niin puhui Nukelle. Ja nukke
vastasi.. 'Nanne piti nyt nukkea vyötäisistä
kiinni ja tuli itse samalla pieneksi
ja tjjrttömäiseksi.
—- iMinä olen hukannut kauniin rasiani,
sanoi Nukke-Nanne, ainoa, mitä minulle
jäi äidiltäni. Nannen toinen käsi
siirsi kiireesti rasian syrjään samovaarin
taakse.
— Neuvo minulle, missä on rasiani!
Siihen on piilotettu suuri onni. — Nukke
ja Nanne kallistivat päätään sala-
Ja luutnantin kaunis peräisen näköisinä ja tulivat niin lä-suhiseva
venäjänkieli muuttui tumman,
häntä hiukan pitemmän rouvan suussa
soi ise vaksi, hieman vieräsvoittoiseksi
(Pietarin suomeksi. Rouva oli puolisuo-kalaisesta
pietarilaisperheestä.
— On hienoa olla upseeri, sillä upseeri
elää vaarassa, ilmoitti Nanne heidän
noustessaan käytäväaskelmia luutnantin
kaksioon. iSen hän oli kyllä oppinut äidiltä,
minkä hän sanoikin hämmästyneille
kuulijoilleen. Mutta taitelijatkin e l ä - t e k i suurella sapelillaan kunniaa. Nan-
-vät vaarassa, lisäsi hän hieman epä- ne oli niin haltioissaan, että hän olisi puhelle
samovaaria, että Nannen pellavaiset
hiukset valuivat pitkin raskasta hieman
tummunutta pakotettua hopeaa.
Maailma ei koskaan saanut tietää,
saiko paimentyttö Samovaarin piilottaman
rasian. Sillä ikkunasta kuului nyt
lähestyvien marssiaskelten tasainen tahti,
ja 'Vera kiiruhti ikkunaan ja nosti
(Nannen ikkunalaudalle eteensä. Klun
Brjansk ratsasti komppanian edesssä ja
varmana siitä, oliko äiti sanonut senkin,
mutta kuin puolustaakseen omasta mielestään
korkeinta ammattia.
-— Minä en tiedä, tahtoisinko minäol-la
upseeri tai taiteilija, saiioi hän. Univormu
ja miekka kilpailivat jo äidin
näyttelemisen kanssa.
Brjansk oli alkujaan ajatellut tieteellistä
uraa. Mutta Venäjän valtiolliset
olosuhteet tuntuivat yliopistoissa
raskaina. Ja hän oli katkaissut lupaavan
alun, "koska se veisi minut vain
maanpakoon. Pakenen mieluummin
arnxeijaanV. Siellä hän ei kohonnut nopeasti,
häntä pidettiin epäluotettavana,
mutta kun ensimmäinen sortokausi Suomessa
oli päättynyt, oli hän puolisuoma-
Jaisen rouvansa vuoksi satanut nimityksen
Viipuriin sijoitettuihin joukkoihin.
Hän veti suuren raskaan sapelin tupesta.
Se QH Nannen mittainen ja
luutnantti selitti yksityiskohtaisesti,
miksi se oli sellainen, miten ^illä lyötiin
ja taisteltiin, miksi siii)ä oli veri-uurna.
Hän ei tahtonut, että -Nanne
saisi mitään romanttista kuvaa sapelista
ja piti huolta,* että hänen rouvansa
käänsi kaikki selitykset.
Kyllä kai Nanne kuuli. Mutta eivät
ne eronneet hänen mielessään sapelin
väristä, kimaltelevasta, kylmästä harmaasta,
jossa näki oman kuvansa niin
kuin s>-v^llä jäässä.
Luutnantin täytyi lähteä palvelukseen.
Mutta kohta hän marssisi komppaniansa
kanssa juuri heidän ikkunansa
alitse, selitti rouva.
Vera Brjanskilta oli niin tumma tukka,
että Nanne sanoi: '"iMinä en ole koskaan
nähnyt mitään niin mustaa, ei nokikaan
ole niin musta. Mutta sinun otsasi
on niin valkoinen." Vera hymyili ja
nosti pojan syliinsä. Hän olisi niin mielellään
tahtonut lapsen. Mutta Klim
sanoi: "Ei vielä.'' Hän odotti, että
donnut ikkunasta: *'Hän teki kunniaa
meille, hän teki meille miekalla kunniaa!"^
iKaikillie hänen täytyi kertoa, äidille,
rouva Keinäselle, palvelustytöille, kaikille
hän kiiruhti kertomaan, että Br-janskin
setä oli tehnyt heille kunniaa.
Nanne ei sanonut, että pelkästään minulle.
Mutta varmuuden vuoksi hän
vielä kysyi Vera-tädiltä, tekikö Klim-setä
kunniaa myöskin hänelle. /'Hän
teki juuri sinulle", sanoi Vera-täti, ja
he rutistivat toisiaan.
Samana iltana kutsuivat Brjanskit-
Elna-rouvan poikansa kanssa teelle luokseen.
Elnan täytyi vielä mennä teatteriin.
Hänellä oli esitys. Rouva Brjansk
tiedusti, saisiko hänen poikansa
oleskella hänen kanssaan. Hänellä oli
paljon aikaa, ja Naime oli niin hauska
toveri. Totta kai iNarnie sai.
(Heistä tuli hyvät ystävykset. Jos
Vera luki, leiklci Nanne jossakin nurkassa
niillä esineillä, joita hän oli saanut.
(Kaikilla hah saattoi leikkiä, lanka-kerällä,
saksilla, rasialla, nikkelia, lusikalla.
Eikä hän koskaan tarvinnut mitään
muita esineitä. Mutta joskus hän
lainasi muitakin sen verran, että meni
niitten luo. Sillom he puhuivat jotakin
hänefi leikkijöilleen. Mutta hän ei ottanut
niitä eikä koskenut niihin. Tai
sitten hän isUii Veran jalkojen juuressa
tyynyllä ja katseli tämän mustia hiuksia
ja suuria silmiä. Vera kertoi venäläisiä
satuja. Kuinka hän pelkäsikään
Isan Tsarevitsin puolesta ja kuinka hän
hämmästyi, kun pajarin poika sai sammakon
morsiamekseen! " •
Klim Brjansk täytti tehtävänsä yhtä
huolellisesti kum joukko-osaston muut
Upseerit huolimattomasti. Hän piti
komppaniansa miehistöstä hyvää huolta
ja oli usein kasarmilla myöhään. Hän ei
paljoa nauranut, mutta hymyili katsel-
Venäjällä tapahtuisi jotain huolimatta ~1essaan Veraa ja Nannea yhdessä tai
vuoden 1905 vallankumouksen epäonnistumisesta.
Ja kuka tietää, millaiseen
asemaan joutuu armeijassa palveleva
upseeri ! .
Vera toi pöydälle kansallispukuisen
venäläisen nuken ja pienen bmpelura-sinsa,
jossa oli maalattu satuaiheinen
kansi. Ja pöydällä oli ennestään suuri
hopeinen samoN^aari.
— Ha, haa, huusi Nanne ja pyöristi
rintaansa ja pullisti poskiansa vääntäen
käsivartensa kummallisiin asentoihin.
Hän oli todella kuin pilakuva samovaa^
rista. — Ha, haa, sanoi Nanne uudestaan,
<väi tulet sinä tänne paimentyttö?
Ja mitä sinä haet? Minulla on.kara-kuunnellessaan
Veran haltioituneita kertomuksia
Nannen leikeistä. Vera oli niihin
ihastunut, mutta ehka hän myös
itsetiedottomasti puhui sen lapsen puolesta,
jota hän olisi toivonut itselleen.
Nanne oli niin kuin hänen oman lapsensa
lähettiläs.
'Iltaisin \'ei Brjansk heidät usein elokuviin.
Joskus, kun äiti oli \'apaa teatterista,
oli hänkin mukana. Brjansk oli
intohimoinen elokuvissakävijä ja katseli
jokaisen elokuvan, mikä Viipurissa näytettiin.
Nanne oli ainoa neljävuotias
lapsi koko talossa, joka sai käydä elävissä
kuvissa. Eivät kaikki isotkaan
l£^>set niissä vielä käyneet. Mutta Ve-iiii'
oo
ra sai nähdä filmit kahdesti. Ensin ne,
mitä he katselivat yhdessä Klimin ja
Nannen kanssa Nannen pitäessä kiinni
Veran kädestä ja liikkuessa hiljaa aivan
niin kuin filmi olisi kiertänyt hänen
sisällään. Mutta jo aamulla sai
Vera nähdä filmin toiseen kertaan, nyt
niin kuin Naime näytteli sen komentaen
kanssanäyttelijöikseen tuolit, kaapit,
matot jopa Verankin. Heillä oli hauskaa.
Joskus, kun Klim ei ollut kotona,
kampasi Vera pitkiä mustia hiuksiaan,
suloin tahtoi Nanne leikkiä niölä. Hän
leikki "meidän huoneessamme" äidinkin
hiuksilla. 'Mutta Veran tukalla täytyi
leikkiä aivan erilaisia leikkejä, se oli
niin toisenlainen, kertoi Nanne. Nyt oli
Vemm -siiisla-, tuMm. koskena, • ja kaU
M B S S S Ä !iÄm\-af-sinne! Voi
tm hätäliiiut©|a!Vam yksi hiusne;
• pelastui, •msistatrlaineet -heittivät s
valkoiseHe kivdle, se on Veran kädensi
kä, mutta se oli ihan kuollut. Ja pig
aurmgonsäde tuli ja herätti sen hei
kiin. Mutta kaikkem hauskin leikki oi
lämmin yö tulee maailmaan! ^laafln,
oli Veran kasvot, hänen kaunis nenäi
sä oli oma maansa, otsa oli oma, samoi
huulet, ohimot ja leuka, ja Nanne leviti
hiljaa mustia kiharoita, jotka olivat pai
jon karheammat kuin Nannen omat ta
Nannen äidin hiukset, maasta maahan
Kunnes koko maailmassa oli lämmii
musta yö.
— (Ethän sinä .pelkää, kysyi Nanne
hellästi, kumartui nukkuvan maailman
yli kuiskasi hiljaa hyvänyön koko maa-ihnan
pieneen valkoiseen korvaan Ve^
ra kertoi sen leikin illalla Klimille —
joka hymyili leveästi. Kuinka paljon
onnea koko maailma pyysi ja sai!
Sohvi:
AUTOILIJA oli pysäköinyrt autonsa
kadulle selaillen papereitaan. Kaupunginosa
oli hienoston aittamaa ja
siellähän harvoin liiikkuu jalankulkijoita.
Mutta nyt kuitenkin riuhtaistiin
auton ovi kiireesti auki ja nuori nainen
hätäisesti sanoi:
"Auttakaa minua, olkaa niin kiltti,
ja ajakaa kulman ympäri jos se suinkin
on teille mahdollista."
Autoilija vilkaisi naista. Tämä oli
hyvin puettu ja nuori, ehkä hän oli kauniskin
imutta tällä hetkellä hän oli niin
liikutettu, että tuskin sai itkultaan mitään
sanotuksi ja silti hän koetti saada
kasvoilleen jotakin hymyn tapaista. Autoilija
viittasi naista istumaan ja mitään
sanomatta ajoi kulman ympäri ja
pysähtyi seuraavalle kadulle. Istuudut-tuaan
autoon nainen aivan lysähti kasaan
ja valtavat nyyhkytykset puistattivat
hänen hentoa olemustaan. Rauhoituttuaan
hiukan hän huomasi auton
pysäihtyneen sekä autoilijan istuvan
rauhallisena paikallaan puhumatta mitään
tai häiritsemättä häntä kyselyllään.
Nainen koetti Mllitä itseään sanoessaan:
"Suokaa minulle anteeksi, "mutta en
voinut hillitä itseäni ja nyt on hiukan
helpompi olla. Saanko tehdä teille muutamia
henkilökohtaisia kysymyksiä?"
"Olkaa hyvä."
. "Oletteko naimisissa?"
"Olen."
"Oletteko paha vaimollenne?"
"Meillä ei olla pahoja kenellekään,
-vaan koetetaan elää sovussa ja auttaa
toisiakin voittamaan ristiriidat".
"Että te ymmärtäisitte sopimattoman "
käytökseni niin minun on nyt kerrottava
itsestäni. Olen ollut pari vuotta naimisissa
vanhemman miehen kanssa. Tämä
"on jo toinen kerta kun hän lyö minua
siksi kun en ole ottanut vastaan hänen
hyväilyjään. Olen ollut sairas ja hän
tietää sen kyllä, mutta hän juo itsensä
Näin viattomiUa näyttävät kaksi
Canadaiu-r^mkalaista nunnaa, jotka
on Miinassa tuomittu viiden
vuoden vankeus rangaistukseen
syytettynä yli 2fi00 kiinalaisen
lapsen murhaamisesta ylläpUämäs-sään
orpokodissa. Kolme muuta
canadfdaista nunnaa määrättiin
tarkoitettavaksi Kiinasta,
humalaan kehdatakseen paremmin minua
kurittaa. Edellisellä kerralla menin
vanhempieni kotiinv mutta he pitivät sitä
aivan luonnollisena, etenkin isäni, ja
ajoivat minut takaisin mieheni luo. Katsokaa
minun sääriäni, ja käsivarsiani
minkälaiset jäljet niissä ovat."
Naisen ihossa oli korkeat sinipunaiset
lyönnin jäljet ja vaatteet olivat revitty,
nä.
"Mitä te neuvoisitte minun tekevän?
Kun te ette kerran ole vaimollen-
• ne paha niin silloin ette varmasti hyväksy
muiltakaan näin raakaa käsittelyä."
"Alinun neuvoni on tämä: Ottakaa
avioero. Tämä on vapaa maa ja jokaisella
on oikeus saada elää ihmisarvoista
elämää. Te olette nuori vielä, eikä teillä
ole lapsia joiden takia haluaisitte uhrautua
säilyttämällä koti ehjänä. Menkää
aivan ensiksi lääkärille ja antakaa
hänen tutkia teidät. Sitten käytte asianajajan
puheilla ja kun teillä on nämä
kaksi vaikutusvaltaista todistajaa niin
voitto mennä rauhallisesti kotiaj sillä jos
hän teitä sen jälkeen vielä kurittaa niin
saatte eron helposti. Ei teillä ole mi-tään
hävettävää. Joka päivä saavat viranomaiset
ja lääkärit tutustua merkillisiin
ihmiskohtaloihin. Ja omaa onneanne
olette ajamassa takaa. Joko miehenne
katuu ja muuttuu paremmaksi,
tai sitten saatte eron ja voitte alkaa elämänne
alusta vapaana ilman kurituksen
pelkoa. Kävi kununin päin hy\'änsä niin
elämänne ön jokatapauksessa parempaa
kuin ainainen riita ja tora."
"Kuinka voisinkaan kiittää teitä neuvoistanne:
Nyt näen itsefkin tulevaisuuden
parempana. En ole kehdannut tuttavilleni
elämästäni kertoa, ja ne taas
jotka sen tietävät, pitävät sitä niin luonnollisena,
etten ole nähnyt minkäänlaista
muutoksen mahdollisuutta, vaan
olen pelännyt kaiken jatkuvan sekä pahenevan."
Autoilija ajoi naisen lääkärin oven
eteen ja kaiken hyvän toivotuksin jätti
hänet siihen.
"Rohkeutta vain ja pää pyst}-}"!!', sa-noi
hän viimeksi ja sai naiselta kiitollisen
hymyn.
"Voi jos kaikki ihmiset olisivat teidän
kaltaisianne, kuinka helppo silloin
olisikaan elää", sai nainea vielä sanotuksi
ennenkuin kääntyi menemään
rin ovelle.
Kynttilätahra vaatteesta poistetaan
silittämällä imupaperin läpi. Värjätystä
steariiniste jäänyt tahra saadaan
pois alkoholilla.
Pidä kurissa intohimosi, muuten ne
niäärämiät elämäsi ja toimintasi.
Sivu 6 Lauantaina, joidukutin, 15 päivänä, .1951,
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 15, 1951 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1951-12-15 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki511215 |
Description
| Title | 1951-12-15-06 |
| OCR text |
N*>4X^-E totostui. Itse • haikkim--ihmisiin,
ja jblld sattumalta huomannut
sitä tehdä,' oli- iliBBstea puolestaan
mahdotonta olla tatustumatta 'Nan-ueen.
'
— Näyttää minulle sapeliasi, sanoi
hän luutnantti Brjanskille. — Minullakin
oli isän antama sapeli, mutta se
jäi isovanhemmille. Ja se oli vain näin
pikkuinen. — Nanne pani pienet kätensä
hyvin lähetysten.
— iMitä hän sanoo, kysyi luutnantti
rouvaltaan, joka tulkitsi.
Luutnantti oli lyhyehkö, tanakka,
varmapiirteinen ja lupttamusta herättävä.
Hänen harmaat silmänsä katselivat
poikaa totisen ystävällisesti, ja hän
vastasi ihan asiallisesti, että sapelia ei
voinut näyttää täällä hallissa, mutta että
Sianne.saisi tulla heidän huoneeseensa
katsomaan sitä.
oo : .-Sr o
1.
mellia ja kultaa, mutta minä en anna
sinulle!
Vera^ ei heti ymmärtänyt, että Samovaari
se niin puhui Nukelle. Ja nukke
vastasi.. 'Nanne piti nyt nukkea vyötäisistä
kiinni ja tuli itse samalla pieneksi
ja tjjrttömäiseksi.
—- iMinä olen hukannut kauniin rasiani,
sanoi Nukke-Nanne, ainoa, mitä minulle
jäi äidiltäni. Nannen toinen käsi
siirsi kiireesti rasian syrjään samovaarin
taakse.
— Neuvo minulle, missä on rasiani!
Siihen on piilotettu suuri onni. — Nukke
ja Nanne kallistivat päätään sala-
Ja luutnantin kaunis peräisen näköisinä ja tulivat niin lä-suhiseva
venäjänkieli muuttui tumman,
häntä hiukan pitemmän rouvan suussa
soi ise vaksi, hieman vieräsvoittoiseksi
(Pietarin suomeksi. Rouva oli puolisuo-kalaisesta
pietarilaisperheestä.
— On hienoa olla upseeri, sillä upseeri
elää vaarassa, ilmoitti Nanne heidän
noustessaan käytäväaskelmia luutnantin
kaksioon. iSen hän oli kyllä oppinut äidiltä,
minkä hän sanoikin hämmästyneille
kuulijoilleen. Mutta taitelijatkin e l ä - t e k i suurella sapelillaan kunniaa. Nan-
-vät vaarassa, lisäsi hän hieman epä- ne oli niin haltioissaan, että hän olisi puhelle
samovaaria, että Nannen pellavaiset
hiukset valuivat pitkin raskasta hieman
tummunutta pakotettua hopeaa.
Maailma ei koskaan saanut tietää,
saiko paimentyttö Samovaarin piilottaman
rasian. Sillä ikkunasta kuului nyt
lähestyvien marssiaskelten tasainen tahti,
ja 'Vera kiiruhti ikkunaan ja nosti
(Nannen ikkunalaudalle eteensä. Klun
Brjansk ratsasti komppanian edesssä ja
varmana siitä, oliko äiti sanonut senkin,
mutta kuin puolustaakseen omasta mielestään
korkeinta ammattia.
-— Minä en tiedä, tahtoisinko minäol-la
upseeri tai taiteilija, saiioi hän. Univormu
ja miekka kilpailivat jo äidin
näyttelemisen kanssa.
Brjansk oli alkujaan ajatellut tieteellistä
uraa. Mutta Venäjän valtiolliset
olosuhteet tuntuivat yliopistoissa
raskaina. Ja hän oli katkaissut lupaavan
alun, "koska se veisi minut vain
maanpakoon. Pakenen mieluummin
arnxeijaanV. Siellä hän ei kohonnut nopeasti,
häntä pidettiin epäluotettavana,
mutta kun ensimmäinen sortokausi Suomessa
oli päättynyt, oli hän puolisuoma-
Jaisen rouvansa vuoksi satanut nimityksen
Viipuriin sijoitettuihin joukkoihin.
Hän veti suuren raskaan sapelin tupesta.
Se QH Nannen mittainen ja
luutnantti selitti yksityiskohtaisesti,
miksi se oli sellainen, miten ^illä lyötiin
ja taisteltiin, miksi siii)ä oli veri-uurna.
Hän ei tahtonut, että -Nanne
saisi mitään romanttista kuvaa sapelista
ja piti huolta,* että hänen rouvansa
käänsi kaikki selitykset.
Kyllä kai Nanne kuuli. Mutta eivät
ne eronneet hänen mielessään sapelin
väristä, kimaltelevasta, kylmästä harmaasta,
jossa näki oman kuvansa niin
kuin s>-v^llä jäässä.
Luutnantin täytyi lähteä palvelukseen.
Mutta kohta hän marssisi komppaniansa
kanssa juuri heidän ikkunansa
alitse, selitti rouva.
Vera Brjanskilta oli niin tumma tukka,
että Nanne sanoi: '"iMinä en ole koskaan
nähnyt mitään niin mustaa, ei nokikaan
ole niin musta. Mutta sinun otsasi
on niin valkoinen." Vera hymyili ja
nosti pojan syliinsä. Hän olisi niin mielellään
tahtonut lapsen. Mutta Klim
sanoi: "Ei vielä.'' Hän odotti, että
donnut ikkunasta: *'Hän teki kunniaa
meille, hän teki meille miekalla kunniaa!"^
iKaikillie hänen täytyi kertoa, äidille,
rouva Keinäselle, palvelustytöille, kaikille
hän kiiruhti kertomaan, että Br-janskin
setä oli tehnyt heille kunniaa.
Nanne ei sanonut, että pelkästään minulle.
Mutta varmuuden vuoksi hän
vielä kysyi Vera-tädiltä, tekikö Klim-setä
kunniaa myöskin hänelle. /'Hän
teki juuri sinulle", sanoi Vera-täti, ja
he rutistivat toisiaan.
Samana iltana kutsuivat Brjanskit-
Elna-rouvan poikansa kanssa teelle luokseen.
Elnan täytyi vielä mennä teatteriin.
Hänellä oli esitys. Rouva Brjansk
tiedusti, saisiko hänen poikansa
oleskella hänen kanssaan. Hänellä oli
paljon aikaa, ja Naime oli niin hauska
toveri. Totta kai iNarnie sai.
(Heistä tuli hyvät ystävykset. Jos
Vera luki, leiklci Nanne jossakin nurkassa
niillä esineillä, joita hän oli saanut.
(Kaikilla hah saattoi leikkiä, lanka-kerällä,
saksilla, rasialla, nikkelia, lusikalla.
Eikä hän koskaan tarvinnut mitään
muita esineitä. Mutta joskus hän
lainasi muitakin sen verran, että meni
niitten luo. Sillom he puhuivat jotakin
hänefi leikkijöilleen. Mutta hän ei ottanut
niitä eikä koskenut niihin. Tai
sitten hän isUii Veran jalkojen juuressa
tyynyllä ja katseli tämän mustia hiuksia
ja suuria silmiä. Vera kertoi venäläisiä
satuja. Kuinka hän pelkäsikään
Isan Tsarevitsin puolesta ja kuinka hän
hämmästyi, kun pajarin poika sai sammakon
morsiamekseen! " •
Klim Brjansk täytti tehtävänsä yhtä
huolellisesti kum joukko-osaston muut
Upseerit huolimattomasti. Hän piti
komppaniansa miehistöstä hyvää huolta
ja oli usein kasarmilla myöhään. Hän ei
paljoa nauranut, mutta hymyili katsel-
Venäjällä tapahtuisi jotain huolimatta ~1essaan Veraa ja Nannea yhdessä tai
vuoden 1905 vallankumouksen epäonnistumisesta.
Ja kuka tietää, millaiseen
asemaan joutuu armeijassa palveleva
upseeri ! .
Vera toi pöydälle kansallispukuisen
venäläisen nuken ja pienen bmpelura-sinsa,
jossa oli maalattu satuaiheinen
kansi. Ja pöydällä oli ennestään suuri
hopeinen samoN^aari.
— Ha, haa, huusi Nanne ja pyöristi
rintaansa ja pullisti poskiansa vääntäen
käsivartensa kummallisiin asentoihin.
Hän oli todella kuin pilakuva samovaa^
rista. — Ha, haa, sanoi Nanne uudestaan,
|
Tags
Comments
Post a Comment for 1951-12-15-06
