Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 19, 1946

              LAUANTAINA, IXDKAKUUN 19 I ^ I V Ä ^
mimw
I kaunis kesäkuun päivä Hel­singin^
saaristossa. Minä ajoin
polkupyörällä pitkin rantaa — olin
ylioppilas, joka vietin lomaa ja pala­sin
juuri maalaiskauppiaan luota.
hengissä, enkä minä koskaan tule tä­tä
unohtamaan."
Minä olin itsekin hieman hämillä­ni
— minä en päivän kuluessa ollut
ollenkaan ajatellut tätä seikkailua
jossa olin tehnyt ostoksia ja hakenut ' niin vakavasti, kaikkihan oli käynyt
postin. Minulla ei ollut mitään kii­rettä,
mutta olin päättänyt ajaa pyö­rällä
rantaa pitkin, joka oli oikotie.
Silloin kuulin äkkiä tytön äänen, jo­ka
huusi epätoivoisesti: ^'Apua! A-pua!
Maija hukkuu . . . Maija hvek.-
k u u . ^ . . "
Minä heittäydyin pyörältä ja
juoksin pensaiden läpi alas uimapai­kalle.
Siellä seisoi seitsenvuotias
pikku tyttönen paitasillaan j ä huusi
epätoivoissaan ja osoitti merelle. A i - '
rbpari oli näkyvissä vedenpinnalla.
* Vesi p o r e i l i . . . jasitten olin huomaa­vinani
pään, joka nousi vedenpinnal­le.
Minä olin kevyesti puettu ja i l ­man
muita toimenpiteitä heittäydyin
veteen ja uin ulapalle, sukelsin ja
tunsin jotain, joka kietoutui sormieni
ympärille . . . se oli Maijan pitkä,
hajallaan oleva tukka . . . seuraavas­sa
silmänräpäyksessä olin saanut hä­nen
päänsä veden pinnalle. ^lihä
tartuin häneen takaapäin, heittay-nira
yksinkertaisesti. Mul^a kun
nyt ajattelin, että tytön oli minua
kiittäminen hengestään, tuntui asia
todella hiukan omituiselta.
Äitini tarjosi mehua ja leivoksia.
Kuii tyttö aikoi poistua, sanoin äidil­leni,
että lähtism saattamaan — mi-
Kyllä minä ajattelin Maijaa use­astikin
sen jälkeen, katuifiuksella ja
syyllisyyden timtein, mutta vasta
eräänä {»ivänä paljon myöhemmin,
kun istuin kotonani tutkintoani luke­massa,
sain itselleni selväksi, miten
suuri minun kev3rtmielisyydessä te­kemäni
onnettomuus todellisuudessa
oli. Ovikello soi, äiti meni ulos avaa­maan
ja minä kuulin hänen puhuvan
jonkun kanssa eteisessä. Hän huusi
minua ja kun minä menin eteiseen,
näin siellä maakauppiaan seisovan.
»t n-.enevät^yin
^iriaHijat"
nun savukkeeni olivat lopussa, ku- ojentaen minulle kirjettä,
ten tavallisesti ja minun täytyi men­nä
kauppiaan luo täyttämään varas­toani.
Maijahan voisi mennä sisään
kaidan puolelle hakemaan pari laa­tikkoa
savukkeita, vaikka kauppa jo
olisikin suljettu. Oli pimeä ilta, ei
kuutakaan näkynyt. Maija oli koko
illan vapaa, eikä meillä niin ollen
ollut mitään kiirettä. Me istuimme
Nylkyään, (kun^Kl
faiumille k i y i U ^ ^ ^ x.x.janrjar' 05.
tavat aiheita, |ottä kansaa lukutarve
saataisiin tyydytetyksi, Henee paikal­laan
antaa arv. kirjailijoille ohjeita
siitä, miten: menekkikirjoja kirjoite-taan.
Tapahtukoon se Gunnar
Brandellin suulla hauska^iti täihän
tapaan;
1. Kicja on kirjoitettava naisille.
Lukijain louk<)ssa muodostavat nai.
-set musertavan enemmistön.
on kadonnut", sanoi hän. "Hän on
jättänyt jälkeensä kirjeen, joka on
osoitettu kandidaatille. Kuoressa
oli, että minun tuli viedä se kaiidi-daatille
henkilökohtaisesti."^
Pikku Maija parka. Hän tietysti
pelkäsi, että minä lähettäism tämän­kin
kirjeen avaamattomana ta*:aisin!
rannalla ja kuulimme veden liplatte- Sillä^aikaa ,kun l^uppias meni sisäl-levan
palkojemme alla jä mepuhuim- le arkihuorieeseeri; menin mi^^
me siitä, miten omituista o l i , että mi- huonees^ni ja avasin kirjeen.* Se
nä juuri satuin ajamaan siitä ohi pol- oli tervehdys tuolta puolen . . . mut-kupyörällä,
kun Maija kadotti ai- ta se ei ollut mikään pitkä eikä tun-ronsa.
Minulle eivät tytöt suinkaan teileva, oli vain ilmoitus lyhyesti, et-olleet
vieraita, mutta tällaista pientä tei hän enää ja^ksanut kantaa onnet-
,.. 2. K i r j a n on esitettäpä tMä "Matja, se meidän palvelijamme, „ i ^ , i „ : t ^ t ä . K A I <I
dyi^ selälleni ja uin pitkin, rauhalli- viatonta tyttölasta kuin Maija oli, tomuuttaan. Hän tiesi tulevansa äi-sin
vedoin rantaa kohti. Eikä kulu­nutkaan
kuin pari minuuttia, niin o-l
in jo matalassa vedessä ja rannalla.
Maija makasi hietikolla arvan taju-tönna,
mutta vähitellen hän virkis­tyi.
Hän levähti pari minuuttia, sil­lä
aikaa, kun minä puristin veden
vaatteistani
"Mitä nyt kuuluu?" sanoin miriä.
en ollut ennen tavannut, hänen kiitol- diksi, mutta ei ollut sitä sanonut ke-lisuutensa
oli liikuttavaa ja minulla nellekään ja pyysi, etten minäkään
oli täysi syy pitää itseäni sankarina. siitä puhuisi. Koska minä oUn lähet-
Mutta onnelliset kesäkuukaudet tän3rt hänen kirjeensä lukemattoma-olivat
ohi. Pian tulisi aika, jolloin na takaism, ymmärsi hän, etten enää
emme enää tapaisi noilla rantakalli- tahtoisi olla hänen kanssaan missään
oilla — minä matkustaisin takaisin
kaupunkiin jatkamaan opintojani,
eikä minulla totta puhuakseni enää
"Olisi voinut käydä aika huonosti äs- ollut haluakaan viipyä täällä kauem-kenl"
Hän tuli aivan punaiseksi ja hämil­leen,
sillä hänellä ei ollut uimapu­kuakaan
päällään ja rupesi äkkiä pu­keutumaan
vaatteisiinsa, jotka olivat
siinä rannalla meidän kohdallamme.
"Minä . . . minä opettelen uimaan,
tekemisissä. Häntä voitafeiin hakea
uimarannalta vedestä.
MrnuUahan ei ollut aavistustakaan
paa, sillä tällainen idyllikin voi'tulla . . J a hän oli etsiiiyt kuolemaa siltä
yksitoikkoiseksi. Mutta Maija tuli paikalta, jossa minä hänet olin pe-yhä
levottomammaksi, kuta lähem­mäksi
minun lähtöaikani tuli. Minun
täytyi luvata hänelle kirjoittaa ja lo­pulta
suunnittelimme jo, että hän'
koettaisi hankkia itselleen toimen
sanoi hän änkyttäen. "Minä käytin kaupungissa, että voisimme tavata
airoja uimatyyn3mä . . . jouduin sy­välle
ja kadotin airot."
Nyt minä tunsinkin hänet. Sehän
oli maakauppiaan ^-talousapulainen,
joka samalla auttoi kaupanteossakin
kauppiasta. Ja tuo pikku seitsen­vuotias
oli kauppiaan pienin tytiir,
"Olipa onni, että tuo pienokainen
huusi niin lujaa, että minä kuulin hä­nen
huutonsa", sanoin minä. "Nyt
luulen, että minun on parasta itsekin
lähteä uimaan ja panen paitani ja
housut tähän rannalle kuivumaan." \
Tytöt lähtivät. Minä riisuuduin
ja asetuin hietikolle aurinkoon ma­kaamaan,
asettaen vaatteeni vierel­leni.
Kun sitten jatkoin matkaa ko­tiin,
olivat vaatteeni jo aivan kuivat,
mutta hiukan rypistjmcet.
"Missä sinä olet ollut?" kysyi äi­tini
minulta ihmetellen.
"Kauppiaan palvelustyttö oli vä­hällä
hukkua heidän uimarannas­saan",
sanoin minä,. "Minun täytyi
mennä veteen vaatteet päällä ja vetää
hänet kuivalle."
" N i i n , ihmiset täällä saaristossa­han
eivät osaa uida'*, sanoi äitmi,
eikä siitä sitten seji enempää jutcl-tu.
Mutta illalla tuli Maija meille ko­tiin.
Hän oli hirvittävän hämillään
ja sanoi asiansa kuin ulkolukua lu­kien.
Hänen puheestaan hyvrn kuuli,
että hänen isäntänsä oli hänelle pan­nut
sanat suuhun: "Minä pyydän
saada kiittää kandidaattia sydämelli-simmm,
että kandidaatti pelasti
henkeni tuolla uimarannalla. Se on
kandidaatin ansio, että minä olen
toisemme siellä. Minä puoleksi lu­pasin
hankkiakin hänelle paikan, en­hän
tietystikään sillä lupauksella mi­tään
tarkoittanut, voisihan hän itse­kin
itselleen hankkia paikan kaupun­gissa.
Mutta kuten sanottu, joka ta­pauksessa
minä kirjoittaism hänelle.
En ollut kaupungissa vielä viikkoa,
kaan, kun jo sain Maijalta kirjeen,
liikuttavan pienen kirjeen, jossa hän
kirjoitti, miten paljon hän minua k a i^
pasi. Minä vastasin hänelle hiukan
tylysti, että oliii jo aloittanut opinto-lastanut
hukkumasta? Vaivoin saa­toin
hfllitä itseni.
"Hän pyytää kirjeessään sano­maan,
että hän on hypännyt veteen
uimarannalla", sanoin mmä tullessa­ni
äitini ja kauppiaan luo arkihuo-neeseen.
".Aivan kuten luulimmekin", sanoi
siihen kauppias. "Hän on ollut koko
syksyn niin omituinen, Maija raukka
. . . e i k ä hänen tuulensa parantunut"*
siitäkään, vaikka me laskimme leik­kiä
hänen kanssaan siitä, että hän
muka oli onnettomasti rakastunut
kandidaattiin. Niin, niin . . . eihän
kandidaatti sille mitään mahda . . .
tyttöhän oli aina niin lapsellinen . . .
ja hän kiintyi kandidaattiin niin ko­vasti
sen jälkeen, kun kandidaatti pe-mielipiteitä.
Kailklki «uusi 'kohtaa
vastustusta.
3. Kirjan on annettava "jotakin
uutta/'. Se 'kirjoitetaan sellaisia ih-misiä
varten, jotka eivät viihdy ym.
paristossaan.
4. Juonen tulee olla vaihteleva. U-seimmat
elävät yksitoikkoista elä-mää.
'S. iietikilökuvaukseen tulee olla
m.usta-valkoista. Sankarin tulee ol­la
säuikari koko ajan.
6. Lisää sankarista: Hänei\- tulee
olla yli-ihminen ja hämärien voi-mien,
joita ei lähemmin selitetä, tu-lee
ajaa (häntä merkittäviin tekoihin.
7. Hieman salaoi^ia ei ole palhit-teeiksi.
Petterson, joika on ollul mu­kana
pöytäistunnoissa, tietää enem­män
kuin Einstera tai muut tieteel-lä
keikaroijat.
8. Kirjan tyylin on oltavan yksin,
kertainen^ mutta myös Ihämärä.
Liian tarkat viittaukset saavat luki­jan
huonolle tuulelle.
9. Lopun on oltava onnellinen,
muuten tuntee lukija itsensä pete­tyksi.
'
10. Bestsellerin pitää tapahtua 18-
vuosisadan puvuissa, mutta /puvuis-sa,
jotka tunnetaan. Sen teknillinen
termi on ferinoliiniromaani.
11. Best seller ei toisin sanoen
saa olla siellainen kuin ihmiset yleen-sä
ovat. . -
ni ja että minulla oli kovin paljon lasti hänen henkensä . .
työtä. Parin viikon kuluttua sain jo
toisen kirjeen ja minä istuin kauan
ja punnitsin sitä kädessäni . .^minä
ajattelin: miksi minä oikeastaan a-vaan
tätä kirjettä . . . jos avaan, niin
minun tä)rtyy vastata myöskin sii­hen,
sillä tässä kirjeessään hän kai sisällöstä mitään,
kysyy, joko minä olen löytänyt hä­nelle
työpaikan. Parasta on, että
lähetän kirjeen avaamattomana ta­kaisin,
siitä hänen pitäisi ymmärtää,
etten enää tahdo olla missään tekemi­sissä
hänen kanssaan. Häntä käy
vain sääliksi, kun hän siellä maalla
kulkee haaveilemassa kaupunkipai-kasta,
jotta hänestä voisi tulla hieno
nainen ja että minä sitten vähitellen
menisin hänen kanssaan naimisiin.
" N i - i n " , sanoin itsekseni, "tytön
Kaikesta huomasi, että kauppias ei
aavistanut oikeata asianlaitaa.
Mutta äitini ehkä aavisti . . . hän
pyysi, että polttaisin kirjeen, en­nenkuin
joku muu saisi lukea sitä,
mutta hän ei itse kysynyt kirjeen
Reumatismiyhdistys
perustettiin äskettäin Helsingin Työ­väentalossa.
Kokoukseen oli saapu­nut
väkieä salin täydeltä. Ylidistys,
jonka tarkoituksena on toimia ym­päri
maata perustettavien reumatis-miyhdistysten
_ keskusyhdlstyksenä,
on-tarpeellinen sen vuoksi, että reu-
~_maatikot muodostavat oman erikoi­sen
ryhmänsä, jota ei vaukeudetta
voi yhdistää olemassaoleviin invalidi-järjestöihin.
X Yhdistykselle valittiin
keskustoimikunta ja toimihenkilöt.
Maija parka!
Miten monta kertaa olen syyttä­nyt
itseäni I Minä en olisi jättänyt
häntä, jos olisin aavistanut asian o i ­kean
laidan . . . ja äitini on ennakko-iuuloton
ihminen, jonka puoleen täl­laisessa
tapauksessa olisin varsin hy­vin
voinut kääntyä luottamuksellises­t
i : Monta vuotta on sirtä kuluniit,
mutta tämä surunvoittoinen nuoruus-muistelmani
on jättänyt elämääni
M E T S Ä T Y Ö T pysähtyivät viime
lauantaina pohjois-Ontarion sekä
Thunder'Bayi) alueen työmailla, jol­loin
Lumber and Sawmill Workers
Union 12,000 jäsentä ryhtyi lak­koon.
Lakkovahteja ryhdyttiin jär­jestämään
rautatieasemille Port Ar­thurin,
Nipigonin, Geraldtonin Cocb-ranen,
Sudburyn ja Tim-Tiinsin lähis­töllä
.
-hetän kirjeen avaamattomana takai­sm.'
Minä kirjoitin kuoreen " \ ^ a a n -
ottajan palauttafaia" ja panin kirjeen
postibatikkoon j a ajattelin ,cttä nyt
se tarina oli lopussa.
että mmussa oh' syytä Ja kuitenkin
sanon itselleni: miten voi onnetto­muus
seurata hyvää työtä? Sen i h -
mishengen, jonka pelastin, sain sit­tenkin
omalletunnolleni.
Ei silti, että tahtoisin itseäni puh-
L I K A N ja teuraskarjan hintakon-troUi
on lojpetettu Yhdysvalloissa.
distaa, taikHa tehdä itseni parem­maksi,
kuin mitä olen, mutta joskus
tunnen kuin olisin ollut vain aseena
kohtalolle. Mutta miksi elämiin piti
olla niin tarkoituksettoman julma ja
antaa minun ensin pelastaa ihmishen­gen,
joka sitten minun tähteni kuiten-kin
joutui hukkaan ja tuhoutui?
Se vaikuttaa sokealta kohtalon oi­kulta.