1943-02-27-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
1945 LAUAXTAiyA, HELMIKUU>C 27 PÄI\ ÄNÄ Sivu 3
T rruuRi
eenä
Venäläinen taiteilija Helena Stepa-nova
on todella patriootti. Sen jälkeen
kun hän hyvästeli poikimn, heidän
lähtiessään rintamalle, on fiän
pyhittänyt kaikki taiteelliset lahjansa
ja vapaa-aikansa Punaiselle armeijalle.
Jo 35 vuoden ajan ott hän laulanut
Moskovan' Bokhol:nimisessä
teatterissa. Hänen kaunis koloratuu-ra
sopraanonsa on lunnettu kaikkialla
Neuvostoliitossa.
Sota-aikana on Helena- Stepanovä
suunnitellut konserttiohjelmansa, lisäämällä
siihen ajanmukaisia ja klac-sillisia
kappaleita, jotka hyvin sovellutettuina
ovat mainioita esitettäväksi
armeijan leireissä ja sairaaloissa.
Hän on vieraillut Punainen armeijan
klubeissa ja maalaismajoissa, joihin
joukot ovat sijoittautuneet, armeijan
teltoissa, cekä ensiapuasemilla.
"Minun koko elämäni on tätäny-kyä
sidottuna rintamaan", sanoi hän.
"Me saamme voiniaa auttamalla toinen
toistamme kaikilla mahdollisilla
keinoilla, ja jokainen pieninkin teko
nopeistuttaa voiton saamista saksalaisista.
Kun minulla vaiti on vähänkin
vapaata aikaa, niin menen sairaa-aan
hoitamaan Jtaavöittuneita.
"Joku aika sitten istuin erään Armeniasta
kotoisin olevan.puna-armei-daisen
nmtrukaisen vuoteen vieres-ä.
Hän pyysi mintia laulamaan jo- .
iin hänen omasta kansakaan. Hy-in
hiljaisella äänellä tauloin: Arnie-ian
serenaadin. Hän piti siitä niin
2l}on, että kutsui minua sen jälkeen
idiksecn'. .Ajattelin bmaapdikaa-
', Nikolaita, joka oli^thyöskih haa-yittunut
ja oli sijoitettuna Lenin-adin
sairaalaan. Toivoin, että jo-t
hyväntahtoinen nainen istuisi hä-mkin
vuoteensa vieressä. Ja sitten
sainkin kutdla pojaltani, että eräs leningradilainen
tyttö on vieraillut hänen
luonaan säännöllisesti, eikä hän
tulisi koskaan hänen hyvyyttään u-nohtamaan.
"Nikolai on tankki joukkueen johtaja.
Hän haluaisi pikaisesti parantua
päästäkseen takaisin joukkojen
mukaan. Minun nuorempi poikani,
Georgi, taistelee Kaukaasiassa. Viimeisessä
kirjeessään hän kielsi minua
suremasta liiaksi, jollei hän voisikaan
kirjoittaa kovin säännöllisesti — hänellä
on kiirettä rintamalla, eikä niin
ollen ole paljonkaan aikaa kirjoittamiseen.
Tietenkin minä, kuten moni
muukin äiti, olen. huolissani pojistani,
mutta sittenkin minä uskon, että poikani
— yksi pohjoisesta ja toinen ete-tulevat
vielä kerran takaisin.^
Ja kiiruhtaakseni tuota kohtaamisen
hetkeä,.meidän poikiemme, miestemme,
isiemvie jälleennäkemisen taivaallista
lioa, koetan työskennellä siinä
samassa hengessä kuin minun poi-kanikin
taistellessaan siellä etulinjoilla.
"Viimeisessä kirjeessään Georgi
mainitsi nähneensä minut valkoisella
kankaalla uutisfilmissä toisten näyt-
Telijättärien kanssa. Hän oli siitä
kovin mielissään, ja tietystikin, sillä
minä ja poikamme olemme hyviä ys-
_ tavm.
"Minä olen koettanut kasvattaa
heistä hyväntahtoisia, ymmärtäväisiä
miehiä ja velvollisuutensa tuntevia
neuvostokansalaisia.
"Vahva vakaumus velvollisuudesta
toisiamme kohtaan ja hyvän toveruuden
tunne kansantme keskuudessa
saattaa minut vakuutetuksi siitä, että
me kestämme tämän sodan ja selviydymme
lopulta voittajana."
omaisena työtoverina, joka neuvoi ja
innostutti mtorta kesätoimittaja-alokasta,
Noihin aikoihin kierteli Linnankoski
juuri palkupyörällään ympäri
Uiatamaata kaikenlaisissa yhteiskunnallisissa
ja yleishyödyllisissä
puuhissa^ joten lehden toimittaminen
— niin päätyönä kuin tse olikin — jäi
varsinkin kesäisin Eemil* Lassisen
huoleksi.
— Niihin aikoihin, kun Linnan-kpski-
Pcltonen saneli suomalaisuutta
Uudellamaalla, oli han vihatuista
vi hait uin porvoolaisten ja ympäristön
ruotsia puhuvien keskuudessa,
kertoo haasteltava. ..Muistan elävästi,
kiiinka porvoolaiset ruotsikot o-pettivat
koiransakin haukkumaan
kun hän kulki kadnlla.
— Voi teko kertoa jotain henkilökohtaista
hänestä.^
— Voin — ja en voi— ^oastaa toimittaja
Lassinen . Minä olin silloin
nuori ja paljon on unohtunut menneinä
vuosikymmeninä. ..Joka tuli-mainen
aamu hän nousi jo ennen neljää
työhön ja vaati työtovereiltaan-kin
samaa. Monina kesäaamuina
\Au\stem id Linndnkoskestd
Onko kesätoimittaja tehnyt käval-hia?
— puuskahti Johannes Lin-nkoski-
Peltonen tuiskahtaessaan
iällä elokuun aamuna vuonna 1897
rvoolaisen sanomalehden "Uusi-m"
toimitukseen.
Kesätoimittajana työskennellyt
wl Loisinen, joka häitä Linnan-
^ki-muistojaan kertoilee ja joka
'i vuotta ahersi Linnankosken
issa sa viassa lehdessä, saman pöy-t
äärcsiä, ei ehtinyt vastata tuo-
» puuskahdukseen mitään. Silloin
•tui Linnankoski puhelimentor-n
ja soitti lehden konttoriin ja
ti saman kysymyksen.
- Sieltä vastattiin — niin — mi-
'^enee vastattu, mutta Linnankoski
Selittänytkään vähällä. — "No,
^ta mitä sitten merkitfee "Uusi-
'^sa" jjdkaistu, rahalähetyksiä
S-eiff ilmoitus?" lisäsi Unnankhs-
^ircällä äänellä. — "Jaa, — jaa
sellainen ajattelemattomuus on
n käsittämätöntä**, hän lopetti
puhelimen kiinni
udan aiheutti nimittäin muuan
^tus, jorsa lehden konttori tiedoteta
rahalähetykset oli lähetettävä
toriin eikä toimitukseen, kuten
aikaisemmin oli sattunut,
itus alkoi vielä tuohon hieman
'tuksclli^^cen sävyyn: "Sattunees-
''ystä huomautamme . . . jne.*
—^ Tämä pieni muistelma linnankoskesta
on pysynyt mielessäni neljäkymmentä
kulunutta vuotta kenties
juuri sen tähden, ^ttä se selvemmin
kuin mitkään muut muistoni osoittaa
Johannes Linnankosken temperamen-
Jin tulimaita, mainitsee hänen vanha
toimittajatoverinsa Eemil Lassinen.
— Minä -r- Mn jatkaa — sain tietenkin
asianomaisen ripityksen päälle
päätteeksi. "Sinun vallassasi on
jokainen rivi tässä sanomalehdessä",
torui Linnankoski. "Sinä painatat
sen, mikä sopii ja jätät painattamatta
sen, joka ei sitä tee", Itän neuvoi.
Kukaan muun et saanut Linnankosken
sanojen mukaan määrätä sanomalehden
sisältöä kuin )ten toimittaja.
Joka onkin selvää.
— Mihin tämä pikkuinen riita sitten
päättyi?
Se päättyi siihen, että lehden
johtokunta julkaisi aikanaan uuden
ilmoituksen, jossa kumosi aikaisemman,
ja tiedotti, että oli aivan sama,
tulivatko nuo kiistanalaiset rahalähetykset
toimitukcelle tai konttorille
— kunhan vain tulivat perille.
Monia henkilöitä, jotka tunsivat
Johannes Linnankosken, on vielä e-lossa,
mutta useimmat hänen työto-
^verinsa ovat jo nurmen alla. Toimittaja
Eemil Lassinen on eräs heistä.
Hän muistaa Linnankosken erin-iyöskentelimme
tohniiukse^sa ja
tcimmu hiki Jtatusisa juttuja lehteen.
Sitten, kun alkoi jo tulla päivä, hyp-päsi'Unttankoski
polkupyöralleen ja
lähti nostattamaan, kehittämään ja
kasvattamaan Uudenmaan suoma^
laisia kansaa. Hän oli uupumaton
työssään, ei hän suinkaan lepoa vaatinut
itselleen — josko lienee: kaivannutkaan.
Ikäänktiin jonkinlainen
sisäinen tunne, että työ jää kes-ken,
pakotti hänet aina liikkeelle.
~ Milloin tapasitte Linnankosken
ensimmäisen kerran ja minkälaisen
vaikutuksen hän teihin teki? J
— Ensi kohtaaminen tapahtui
Mäntäsälän kunnantalossa kesällä
vuonna 1894. Havaitsin silloin heti,
että nyt alkaa Uudellamaalla toinen
elämä — alkaa kuulua jotain ihmeitä.
Hänen olemuksensa oli sellainen, että
se herätti heti kaikissa aivan erikoista
huomiota. Ja kun Linnankoski
ryhtyi puhumaan, innostui jokainen
sydän. — Ajatelkaahan vain — jatkaa
toimittaja Ijisksinen muisteloita a n
— että mies joka puutteellisista oloista
lähteneenä nousee omakohtaisella
Stalingrad
LYYLI HURME
A'v/ tuho niille, jotka hävittivät, polttivat
kaupungin känniin, armaan,
jättäen jälkeensä rauniot,
savun-harmaan.
Te luulitte, jo sortui, kuoli
puolmtukses henki ylpee,
nöyränä jo sankarisi kyynelissä kylpee.
Vaan ei! Tulenkeskeltä, savun seasta
kohoo kaupungin raunio ylväs
ja selvemmin ilmaa vasten piirtyy pylväs,
missä liehuu punalippu,
sirpin ja vasaran lippu.
Ja kaupungin yllä vieläkin viipyy
niiden tuhansien ja tuhansien sankarien Jienki,
jotka kalleimman, kaikkensa antoi
kaatuen Stalingradin raunioissa
ennenkuin tahtoi taipua olemaan natsien renki.
Ja siimat kuollessakin luottaen katsoo,
uskoen katsoo pylvääseen,
missä liehuu punalippu,
sirpin ja vasaran lippu.
Mutta maine taisteluista Stalingradin raunioissa
korkealle koltoo.
Ei lehdet historian kertoneet lie
koskaan kauniimpaa.
Niin suurta uskoa, niin rakkautta pyhää
lehdet historian meille jotka
jälkeen jäimme tarjoo—
muiston sankareista, joita
Stalingradin rauniot nyt varjoa,
joiden hautain yllä
yhä seisoo pylväs,
mi^sä liehuu punalippu,
sirpin ja vasarcjn lippu.
I
Ja kerran taaäen raunioistaan
nousee Stalingrad, siinä missä tänään
on vain tuhkäkosa, sorakuoppa. -
Ei sankarisi puolustaneet suotta.
Ei lehdiltä historian sua vihollinen ole lyönyt,
kerskuri kurja, monet kerrat sanansa syönyt.
A jansylistä sä korkeellc kasvat
jälleen kaupunki ylväs,
vaan silloinkin selvemmin ilmaa vasten
piirtyy pylväs,
missä liehuu punalippu,
sirpin ja vasaran lippu.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 27, 1943 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1943-02-27 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki430227 |
Description
| Title | 1943-02-27-03 |
| OCR text | 1945 LAUAXTAiyA, HELMIKUU>C 27 PÄI\ ÄNÄ Sivu 3 T rruuRi eenä Venäläinen taiteilija Helena Stepa-nova on todella patriootti. Sen jälkeen kun hän hyvästeli poikimn, heidän lähtiessään rintamalle, on fiän pyhittänyt kaikki taiteelliset lahjansa ja vapaa-aikansa Punaiselle armeijalle. Jo 35 vuoden ajan ott hän laulanut Moskovan' Bokhol:nimisessä teatterissa. Hänen kaunis koloratuu-ra sopraanonsa on lunnettu kaikkialla Neuvostoliitossa. Sota-aikana on Helena- Stepanovä suunnitellut konserttiohjelmansa, lisäämällä siihen ajanmukaisia ja klac-sillisia kappaleita, jotka hyvin sovellutettuina ovat mainioita esitettäväksi armeijan leireissä ja sairaaloissa. Hän on vieraillut Punainen armeijan klubeissa ja maalaismajoissa, joihin joukot ovat sijoittautuneet, armeijan teltoissa, cekä ensiapuasemilla. "Minun koko elämäni on tätäny-kyä sidottuna rintamaan", sanoi hän. "Me saamme voiniaa auttamalla toinen toistamme kaikilla mahdollisilla keinoilla, ja jokainen pieninkin teko nopeistuttaa voiton saamista saksalaisista. Kun minulla vaiti on vähänkin vapaata aikaa, niin menen sairaa-aan hoitamaan Jtaavöittuneita. "Joku aika sitten istuin erään Armeniasta kotoisin olevan.puna-armei-daisen nmtrukaisen vuoteen vieres-ä. Hän pyysi mintia laulamaan jo- . iin hänen omasta kansakaan. Hy-in hiljaisella äänellä tauloin: Arnie-ian serenaadin. Hän piti siitä niin 2l}on, että kutsui minua sen jälkeen idiksecn'. .Ajattelin bmaapdikaa- ', Nikolaita, joka oli^thyöskih haa-yittunut ja oli sijoitettuna Lenin-adin sairaalaan. Toivoin, että jo-t hyväntahtoinen nainen istuisi hä-mkin vuoteensa vieressä. Ja sitten sainkin kutdla pojaltani, että eräs leningradilainen tyttö on vieraillut hänen luonaan säännöllisesti, eikä hän tulisi koskaan hänen hyvyyttään u-nohtamaan. "Nikolai on tankki joukkueen johtaja. Hän haluaisi pikaisesti parantua päästäkseen takaisin joukkojen mukaan. Minun nuorempi poikani, Georgi, taistelee Kaukaasiassa. Viimeisessä kirjeessään hän kielsi minua suremasta liiaksi, jollei hän voisikaan kirjoittaa kovin säännöllisesti — hänellä on kiirettä rintamalla, eikä niin ollen ole paljonkaan aikaa kirjoittamiseen. Tietenkin minä, kuten moni muukin äiti, olen. huolissani pojistani, mutta sittenkin minä uskon, että poikani — yksi pohjoisesta ja toinen ete-tulevat vielä kerran takaisin.^ Ja kiiruhtaakseni tuota kohtaamisen hetkeä,.meidän poikiemme, miestemme, isiemvie jälleennäkemisen taivaallista lioa, koetan työskennellä siinä samassa hengessä kuin minun poi-kanikin taistellessaan siellä etulinjoilla. "Viimeisessä kirjeessään Georgi mainitsi nähneensä minut valkoisella kankaalla uutisfilmissä toisten näyt- Telijättärien kanssa. Hän oli siitä kovin mielissään, ja tietystikin, sillä minä ja poikamme olemme hyviä ys- _ tavm. "Minä olen koettanut kasvattaa heistä hyväntahtoisia, ymmärtäväisiä miehiä ja velvollisuutensa tuntevia neuvostokansalaisia. "Vahva vakaumus velvollisuudesta toisiamme kohtaan ja hyvän toveruuden tunne kansantme keskuudessa saattaa minut vakuutetuksi siitä, että me kestämme tämän sodan ja selviydymme lopulta voittajana." omaisena työtoverina, joka neuvoi ja innostutti mtorta kesätoimittaja-alokasta, Noihin aikoihin kierteli Linnankoski juuri palkupyörällään ympäri Uiatamaata kaikenlaisissa yhteiskunnallisissa ja yleishyödyllisissä puuhissa^ joten lehden toimittaminen — niin päätyönä kuin tse olikin — jäi varsinkin kesäisin Eemil* Lassisen huoleksi. — Niihin aikoihin, kun Linnan-kpski- Pcltonen saneli suomalaisuutta Uudellamaalla, oli han vihatuista vi hait uin porvoolaisten ja ympäristön ruotsia puhuvien keskuudessa, kertoo haasteltava. ..Muistan elävästi, kiiinka porvoolaiset ruotsikot o-pettivat koiransakin haukkumaan kun hän kulki kadnlla. — Voi teko kertoa jotain henkilökohtaista hänestä.^ — Voin — ja en voi— ^oastaa toimittaja Lassinen . Minä olin silloin nuori ja paljon on unohtunut menneinä vuosikymmeninä. ..Joka tuli-mainen aamu hän nousi jo ennen neljää työhön ja vaati työtovereiltaan-kin samaa. Monina kesäaamuina \Au\stem id Linndnkoskestd Onko kesätoimittaja tehnyt käval-hia? — puuskahti Johannes Lin-nkoski- Peltonen tuiskahtaessaan iällä elokuun aamuna vuonna 1897 rvoolaisen sanomalehden "Uusi-m" toimitukseen. Kesätoimittajana työskennellyt wl Loisinen, joka häitä Linnan- ^ki-muistojaan kertoilee ja joka 'i vuotta ahersi Linnankosken issa sa viassa lehdessä, saman pöy-t äärcsiä, ei ehtinyt vastata tuo- » puuskahdukseen mitään. Silloin •tui Linnankoski puhelimentor-n ja soitti lehden konttoriin ja ti saman kysymyksen. - Sieltä vastattiin — niin — mi- '^enee vastattu, mutta Linnankoski Selittänytkään vähällä. — "No, ^ta mitä sitten merkitfee "Uusi- '^sa" jjdkaistu, rahalähetyksiä S-eiff ilmoitus?" lisäsi Unnankhs- ^ircällä äänellä. — "Jaa, — jaa sellainen ajattelemattomuus on n käsittämätöntä**, hän lopetti puhelimen kiinni udan aiheutti nimittäin muuan ^tus, jorsa lehden konttori tiedoteta rahalähetykset oli lähetettävä toriin eikä toimitukseen, kuten aikaisemmin oli sattunut, itus alkoi vielä tuohon hieman 'tuksclli^^cen sävyyn: "Sattunees- ''ystä huomautamme . . . jne.* —^ Tämä pieni muistelma linnankoskesta on pysynyt mielessäni neljäkymmentä kulunutta vuotta kenties juuri sen tähden, ^ttä se selvemmin kuin mitkään muut muistoni osoittaa Johannes Linnankosken temperamen- Jin tulimaita, mainitsee hänen vanha toimittajatoverinsa Eemil Lassinen. — Minä -r- Mn jatkaa — sain tietenkin asianomaisen ripityksen päälle päätteeksi. "Sinun vallassasi on jokainen rivi tässä sanomalehdessä", torui Linnankoski. "Sinä painatat sen, mikä sopii ja jätät painattamatta sen, joka ei sitä tee", Itän neuvoi. Kukaan muun et saanut Linnankosken sanojen mukaan määrätä sanomalehden sisältöä kuin )ten toimittaja. Joka onkin selvää. — Mihin tämä pikkuinen riita sitten päättyi? Se päättyi siihen, että lehden johtokunta julkaisi aikanaan uuden ilmoituksen, jossa kumosi aikaisemman, ja tiedotti, että oli aivan sama, tulivatko nuo kiistanalaiset rahalähetykset toimitukcelle tai konttorille — kunhan vain tulivat perille. Monia henkilöitä, jotka tunsivat Johannes Linnankosken, on vielä e-lossa, mutta useimmat hänen työto- ^verinsa ovat jo nurmen alla. Toimittaja Eemil Lassinen on eräs heistä. Hän muistaa Linnankosken erin-iyöskentelimme tohniiukse^sa ja tcimmu hiki Jtatusisa juttuja lehteen. Sitten, kun alkoi jo tulla päivä, hyp-päsi'Unttankoski polkupyöralleen ja lähti nostattamaan, kehittämään ja kasvattamaan Uudenmaan suoma^ laisia kansaa. Hän oli uupumaton työssään, ei hän suinkaan lepoa vaatinut itselleen — josko lienee: kaivannutkaan. Ikäänktiin jonkinlainen sisäinen tunne, että työ jää kes-ken, pakotti hänet aina liikkeelle. ~ Milloin tapasitte Linnankosken ensimmäisen kerran ja minkälaisen vaikutuksen hän teihin teki? J — Ensi kohtaaminen tapahtui Mäntäsälän kunnantalossa kesällä vuonna 1894. Havaitsin silloin heti, että nyt alkaa Uudellamaalla toinen elämä — alkaa kuulua jotain ihmeitä. Hänen olemuksensa oli sellainen, että se herätti heti kaikissa aivan erikoista huomiota. Ja kun Linnankoski ryhtyi puhumaan, innostui jokainen sydän. — Ajatelkaahan vain — jatkaa toimittaja Ijisksinen muisteloita a n — että mies joka puutteellisista oloista lähteneenä nousee omakohtaisella Stalingrad LYYLI HURME A'v/ tuho niille, jotka hävittivät, polttivat kaupungin känniin, armaan, jättäen jälkeensä rauniot, savun-harmaan. Te luulitte, jo sortui, kuoli puolmtukses henki ylpee, nöyränä jo sankarisi kyynelissä kylpee. Vaan ei! Tulenkeskeltä, savun seasta kohoo kaupungin raunio ylväs ja selvemmin ilmaa vasten piirtyy pylväs, missä liehuu punalippu, sirpin ja vasaran lippu. Ja kaupungin yllä vieläkin viipyy niiden tuhansien ja tuhansien sankarien Jienki, jotka kalleimman, kaikkensa antoi kaatuen Stalingradin raunioissa ennenkuin tahtoi taipua olemaan natsien renki. Ja siimat kuollessakin luottaen katsoo, uskoen katsoo pylvääseen, missä liehuu punalippu, sirpin ja vasaran lippu. Mutta maine taisteluista Stalingradin raunioissa korkealle koltoo. Ei lehdet historian kertoneet lie koskaan kauniimpaa. Niin suurta uskoa, niin rakkautta pyhää lehdet historian meille jotka jälkeen jäimme tarjoo— muiston sankareista, joita Stalingradin rauniot nyt varjoa, joiden hautain yllä yhä seisoo pylväs, mi^sä liehuu punalippu, sirpin ja vasarcjn lippu. I Ja kerran taaäen raunioistaan nousee Stalingrad, siinä missä tänään on vain tuhkäkosa, sorakuoppa. - Ei sankarisi puolustaneet suotta. Ei lehdiltä historian sua vihollinen ole lyönyt, kerskuri kurja, monet kerrat sanansa syönyt. A jansylistä sä korkeellc kasvat jälleen kaupunki ylväs, vaan silloinkin selvemmin ilmaa vasten piirtyy pylväs, missä liehuu punalippu, sirpin ja vasaran lippu. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1943-02-27-03
