Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 21, 1946

              I
f ^1
$1 >1
L A U A N T A I N A , S Y Y S K U U N 21 PÄIVÄNÄ
uumuiuDaaHi &
Kki toisiamme kuin eksynJistä pelä­ten.
Ikkunat olivat pieniä. Tummat
seinät kretoivat omaa salaperäistä ta­rinaansa,
jota emme käsittäneet. Py­häinkuvia
riippui seinillä -siellä tääl-sasta
kuin on meitäkin."
S3nntyi siinä naurua, jota sika ko­vin
oudoksui ja sanoi: " N o h ! " Hyök­käsi
ylös ja lähti meitä kohti juokse­maan
porsaat perässä. Ei mekään
1ä. Neitsyt Maria poikansa kanssa jahkailtu, vaan juostiin rantaan ja
katseli meitä kullatuista raameistaan.
Heidän edessään paloi pieni lamppu.
Kuva oli huoneen nurkkauksessa, ja
Isä teki ristinmerkin rintaansa si­vu
uttaessaan kuvan.
Jouduimme isoon munkkien ruo­kailuhuoneeseen;
sekin hämärä pieni-ne
ikkunoineen,Ta nurkassa paloi pie­ni
lamppu kuvan edessä kuten äsken­kin.
Munkki avasi oven, josta menim­me
valoisaan huoneeseen. Siellä oli
pitkät tuolit ja isonlainen pöytä kes­kellä.
Siis ruokailuhuone sekin. Isä
kehoitti riisuman päällysvaatteet ja
asettamaan naulaan. Sitten hän näyt­ti
pesuhuoneen, tytöille ja pojille
erikseen, käskien pesemään kasvot ja
kädet. Puhtaisiin hurstipyyhkeisiin
sai kuivata — ja hän poistui.
Äskeinen munkki kantoi astioita
pöytään ja asetteli tuolit pöydän ym­pärille.
Ovenpielessä oli astiahylly
..ja pieni pöytä. Kaksi munkkia toi
ruokaa ja ison röykkiön ruisleipää.
Samovaari ja keittopata tuotiin pie­nelle
pöydälle.
Oppaamme kuiskasi toverilleen:
"Saamme varmasti hapankaalia
syödä, pidätkö siitä?'*
"Kyllä. Sotaväessä ollessani to­tuin
syömään sitä."
Ruoka-astioina ja välineinä oli,-5y-vä,
pyöreä puinen lusikka ja pieni,
noin puolen litran savikuppi. Mei­dät
käskettiin istumaan, ja joka ha­lusi
keittoa, sai antaa kuppinsa, jon­ka
munkki täytti kaalisopalla. Val­koisiin
posliinimukeihin laskivat tee­tä.
Toinen munkki pudotti saksilla
sokeripalan mukiin ja tarjosi. Tee­lusikat
olivat lautasella pöydällä.
Yksinkertaista siis.' Mutta me
lapset olimme tyytyväisiä. Saada
ruokaa, oli pääasia, Leipäkasa lop­pui,
vaan sitä tuotiin lisää ja kehoi-lettiin
syömään. Soppaa ja teetä saf-myös
kyllikseen.
Munkki saattoi meidät ulos. Pal­jon
oli katseltavaa täällä jylhässä yk­sinäisyydessä.
Päivä Oli lämmin.
Aurinko valaisi ihanaa vihreyttä, jo­ka
oli hyvin mehevän näköistä.
Kävelimme sannoitettua polkua
meren eli järven rantaan, vaan yhtäk­kiä
nousi tie pystyyn, sillä iso sika
nousi etujaloilleen ja oli vihaisen nä­köinen.
Sillä oli kaksitoista porsasta,
joita oli imettämässä,
"Relanderin Lasse" sanoi:
"Tuolla sialla on yhtä monta por-kiivettiin
kivien päälle turvaan, op­paamme
j a Isä seurassa.
Munkki ajoi sian perheineen karsi­na-
aitaukseen ja me saimme rau­hassa
ihailla kaikkia nähtävyyksiä.
Julhältä vaikutti rannaton järvi. Tu­li
mieleen, miten voisi tottua tällai­seen
yksinäisyyteen. Vaan vastaus
oli: E i milloinkaan! Kuolemantuo­mio
tuskin Ijerättäisi enemmän pel­koa
kuin tämä hyljätyn yksinäis}^-
den ajatus. Tahdoimme olla j a elää
yhteydessä muun maailman kanssa.
Toivoimme Pietarista tulevaa laivaa,
"Aleksanteria", joka kuljettaisi mei­dät
pois täältä. Mutta tiesimme, et­tä
^aiva saapuu vasta huomenna, jo­ten
nveidän täytyy olla yötä luostaris­sa.
_ '
Oppaamme haki -meidät' jä vei
luostarin kylkirakerinuksen edustal­le.
Siellä Isä oli odottamassa iso a-vain
kädessään. Hän aukaisi oven
pieneen taidekalleriaan ja kehoitti tu­lemaan
sisälle. Veti ylös tiiviin ik-.
kunakaihtimen ja eteemme avautui
taiteen ihana maailma. Siellä oli
puu- ja kivi veistoksia, kaiverruksia,
kuvamaalauksia, ihmisiä luonnollises-sa
koossaan eri aikakausilta, ja kaik­ki
tämä ihana nähtävyys oli munk­kien
työtä.
Se todisti sitä, että sivistyneestä i l ­mapiiristä
oli lähtenj^t mies, jolla oli
jalo sielu, mutta S3rystä tai toisesta oli
paennut tänne ikuiseen yksinäisyy­teen
viettääkseen lopun elämäänsä
täällä. Oli kenties raskaan rikoksen
tekijöitä, jotka etsivät sielullensa
rauhaa ja anteeksiantoa rukouksien
ja paaston kautta. Ruoskivat ja kiu­sasivat
lihaansa tullakseen utuaak-si
. . .
Huolella Isä Jegor lukitsi oven ja
vei meidät suureen munkkien työ­huoneeseen.
Siellä harjoitettiin käsi­teollisuutta.
Useita munkkeja oli
työssä. He eivät luoneet katsettaan
meihin. Ei kysytty mitään, joten ei
ollut vastaamistakaan.
Siellä seisoi leveät kangaspuut,
jossa oli tekeillä käsinpujoteltava
villamatto. TelujS itse ei ollut pai­kalla,
joten saimme tarkastaa kau­nista
käsityötä. Lausuimme omia a-jatuksiamme
julki, sillä työ oli var­masti
hidasta, joka vaatii tekijältään
kärsi vällisy)rttä.
Vastakkaisella seinustalla oli usei­ta
työpöytiä, kuten suutarin j a räätä­lin
sekä nikkarin, joka valmisti sop­pakauhoja
ja lusikoita. Hänell» oli
apunaan sorvi, jolla koristeli lusik-kain
varr-et, pöydänjalat yms. :
Helmien tekijä herätti huomiota,
sillä hänen kovaääninen sorvinsa piti
hirveää rätinää. Hän valmisti hel­miä
monenvärisistä kivistä. Jalal­laan
polki konetta kuin rukkia, mut­ta
paksu rautainen hammasratas
pyöri hitaasti, kuin ei tahtoisi to­tella
käyttäjäänsä. Pyöreäksi hiot-
^ meiiä seuraa
maan jumalanpalvelusta. Seuraa
mr häntä ja toveriaan tirkkoon^a^
rittam. Ovenvartija osoitti paikan
johon asetuimme.
"Taivas oli laskeutunut maan
päälle" kaikessa kuvitellussa ihanuu­dessaan.
Niin ihmeelliseltä kaikki
näytti, kullan, hopean ja hiottujen
lasien välke kaikkialla.
Isä Jegorin pitkä tukka ja parta oli
tu kivipuikko asetettiin pystysuoraan tuttu, mutta muuta tutunomaista ei
toiseen'koneeseen, jossa porattiin rei- -näkynyt. Hän oli puettu vaaleansi-kä
puikon sisään. Tälle koneelle tu­li
voima paksusta hammasrattaasta,
joka pyöritti nopeasti pieniä ham­masrattaita
samanaikaisesti, ja pora,
kuten parsineula, mursi reiän, joskin
niseen silkkikauhtanaan, joka oli ko­ristettu
kullalla, pitseillä ja loistavil-la
helmillä, ja pukua täydensi loista­va
kruunu hänen päässään. Hän las-keuti^
i^ifsemän askelmaa alas iha-hitaasti.
Kun tämä työ oli suoritet- nasta pyhätöstään, syntejään katu-tu,
asetettiin puikko vaakasuoraan
asentoon. Toinen munkki käjrtti ja-lallapolettavaa
sorvia, jossa ne muo­vattiin
pyöreiksi ja sileiksi ja katkot­tiin
helmiksi.
Sitten pujottivat hienon messinki-ketjun
helmien läpC erpUiyat he ai­nakin
tuurnan päähän toisistaan ja
niittasivat jonkunlaisen solmun, ettei
helmet luista . Noin 12 helmeä oli
ketjussa, johon kiinnitettiin pieni ris­tiinnaulitun
kuva. Mustutti rukous­nauhaa.
Luostarissa vierailijat osti­vat
fielmiä'"muistoksi käynnistään.
Paljon olisi ollut katseltavaa, mut­ta
päivä oli illassa ja muhkit vapau­tuivat
työstään. Sivuutimme. pöy-diin,
jolla oli valmiita ja puolivalmii­ta
tuohisia nuuskarasioita. Ne olivat
hyvin sirot ekoisia.
Munkit menivät illalliselle. Me^
jäimme ulos istumaan ja meille tar­jottiin
mukillinen lämmintä maitoa
ja palanen valkoista leipää. Otimme
vastaan tarjouksen, vaikka meillä
ei ollutkaan nälkä, sillä puolisen o-limme
syöneet myöhään.
Huomiomme kohdistui täyden
kuun nousuun — merestä, j o k a teki
oudon vaikutuksen, sillä kotoinen
kuu nousi metsän takaa. Mieli paloi
kotiin. Yön läheisyys pelotti aavan
meren sylissä.
Alkoi kuulua mahtava- kirkonkel­lon
soitto, ensin harvakseen, vaan ti­heni
tuokiossa, sillä kuoroon ylityi
monta pienempiä kelloa. Ne pauj:.
hasivat tahdikkaasti ja soittivat
"Hospodi bomiIuu'ita". Koti-ikävä
kaikkosi, sillä soitto vallan lumosi
meidät.
Alkoi iltajumalanpalvelus. Uusiin
kaapuihinsa pukeutuneet munkit kä­velivät
parittain kirkkoon, pää katu­vassa
kumarassa ja kädet rinnalla ris­tissä.
Kellot yhä pauhasivat. Kun
nämä katuvat uskonveljet olivat kir­kossa,
soitto lakkasi.
^^^'''I^^J ^'"""^"Z-^"^ f"^ ^«^^c«m,/«*3^men<^/aWe,te naisesta, jotka äskettäin kokivat
pcBkkaa Ckicagon polttsiiaUoksessa, näyltSä JysHkanopettah NisivacoUe miten hän voi painoja käsi-vien
veljien eteen, ja alkoi messuta.
' Munkit olivat polvistuneena marmo-
. rilattialle, - kumartaen ja rukoillen.
Emme ymmärtäneet heidän ''-pater
nosteriaan", mutta seurasimme kui­tenkin
hartaina kirkonmenoja.
Jälleen soivat kellot. Pappi suit-sutti
pyhää savua kulkien kirkon kes­kilattiaa,
joka oli peitetty sametti-'
sella matolla. Toimitus vaikutti
juhlalliselta ja sitä täydensi mahtava
kuorolaulu.
Onko sitten ihme, että kiriiko kuo­roineen
ja muine juhlallisine toinii-tuksineen
lumoaa ihmiset? Ei ole.
Meidät tytöt saatettiin makuu-kammioon,
jossa oii kapeat rauta-sängyt.
Hurstilakanat ja tyjmyn-päälliset
olivat ' puhtaat, kiiltäen
mankelin jäleltä. Harmaat villav-il-tit
oli peitteenä. Ikkuna oli katonra­jassa,
josta kuu tirkisti sisiUln kuin
ollakseen varma että olemme tur­vassa
— kuten olimmekin, sillä ovi
väännettien lukkoon ulkopuolelta.
Pojat oli saatett^u omalle puolel­leen,
opas- mukanaan.
Aamiaiseksi saimme tattaripuuroa,
maitoa, teetä ja lämpöisiä vehnapul-lia,
— olivat näet leiponeet ennen aa­miaista
nuorille vierailleen, osoittaak­seen
ystävyyttään ja vieraanvarai­suuttaan
meille "maailman lapsille".
Saapui laiva rantaan. Pietarista
tulevat matkustajat olivat \nelä nuk­kumassa
kun laiva kiinnitettiin laitu­riin.
Munkki saatteli joukkomme ran-nanpuoleiselle
ov^elle, toivotti juma­lan
siunausta ja poistui. Astuttuam-
^me ulkorappujen alimmal.^elle por­taalle,
ojensi "köyhä poika" eteemme
mustunutta puista kuppia mumisten
jotakin. Hän oli köyhästi puettu
luostarin kerjäläinen. Oppaamme ja
hänen toverinsa*laskivat setelirahoja
kerjäHäisen kuppiin ja k^hoittivat
meitä lahjoittamaan vointimme mu­kaan.
. Seteleitä ei meillä ollut an­taa,'
vaan olihan kullakin joku hopea­raha
ja annoimme lahjamme ilomie­lin,
sillä vieraanvaraisia oltiin luosta­rissakin
meitä kohtaan. Luostarissa
ei oteta maksua juuasta eikä kort­teerista,
mutta edellämainltulla ta­valla
pakottavat antamaan lahjoi­tuksia.
N i i n toi laiva meidät taas kotiran­taan
ja mielenkiintoinen matka o l i '
päättynyt.
R-ALTIANKONFEREXSSTN n e
komiteat, jotka ovat käsitelleet Suo­men
ja Rumanian rauhansopimusten
poliittisia jä taloudenisia kohtia, ovat
iloppuun.cidflf.-^ittaneet työnsä paljoa
ennen määräaikaa, joka oli l?!:nk- 5 p.
LIUNAKENTÄT ovat edelleen­k
i n vaarana Suomen Lapissa. Kun
äskettäin porolauma joutui miinakcn-lälle
Ivalossa, aiheutti se räjähdyl^-
sen, jossa 9^ poroa loukkaantui kuo-kttavasti.
ED6ARW
'^Kyllä va:
ihmetellen t
tarkoitusta,
läiempänä r
lakin näyttä;
koska muisti
neen syrjään
erään nuore
saan jälkans;
sama kukka
manlainen, j
tuttamit sen
Hän viitta
suurta päätä
"'Tämä OE
hän, kävellei
tupuu oli k;
valehtelevan'
'Te ette vo;
ollenkaan, l
neensä isänr
silloin kun h
ja alussa sai
isänne oli oI
osoittamaans
Hän kerto
kustelusta, j(
lix Marlin k;
lemaa.
- "Minä oli:
sanoi Jack.
koko aamun
kennuksesta,
me penkeree
Parr piirs:
paikasta mui:
semmalla pu(
iso pääraken
sään oli puut
huet rautais
pääsisi kukk;
portti, jonka
tynyt kulkea
muudan pen
näkyi kirkk
katto.
*'Isä piti h
saikosta", sei
lee melko ko­vina
ja pen
Hän istuskel
sia lukemassa
Parr käänt
päillään pair
laa jokaisen
sen kuluttua
''Olen nyt
'ien sen, mit
liin'', sanoi hi
Heidän pj
loon rupesi
sydäaöisestä
^ Jackin här
"Tuo oli ai
nainen Ympy
sen suurimma
jostakin jälk
Vaikka vanno
alkuperäinen
Hän istuul
tuijottaen ma
^ut muuta k
kiiloinkaan c
niin lai
^liin Parria.
P>*öreytensä,
l^as^onsa eivä
"^'Jodostamaa