Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 11, 1938

              Sivu 8 LAUANTAINA; KESÄKUUN 11 PÄIVÄNÄ 1938
Kirj. Emil Virtanen
Neuvosto-Karu
Pihapihjala kadulle kurkistaa —
se on joukkoja tulvillaan.
Uus-aikaisen sankarin synnyinmaa
on täysissä voimissaan.
Kuin virran vuolle, mi murtaa voi
min tahansa Ateen vyöryllään,
on kulkuevuo — sen laulussa soi
sävel voittajan miljoonapään.
Pihapihlajan Oksaset värisevät
kuin liikutus valtaisi sen;
ovat silmunsa nuoret ja vihreät,
vain runko on raihnainen.
Mut eipä se kaihoa nuoruuttaan,
oli toinen se aika kuin nyt.
Ei silloin raataja milloinkaan
näin riemusta säihkyillyt.
Pihapihlajan runko on raihnainen,
se kerran haavansa sai.
Oli aikaa se rintamataistelujen.
Oli herrojen helluntai....
Ja interventtien laumoja maa
koki lyödä ja häätää pois.
Ken raskaat vuodet ne unhoittaa
ikipäivinä mielestä voisi
On helluntai.
On kuutamayö.
Esikunnassa valkoisten
sotaherrat inässäten juo sekä syö,
rikostöistänsä kerskaillen.
Pihapihlajan juurelle saattue saa.
Mies runkoa vasten jää.
Ja yhteislaukaus paukahtaa.
Oli murskana rinta ja pää . . .
fiäin kaatui partioretkellään
punasoturi pihlajan luo.
Vaan urheesti ryhtyen hyökkäämään
Puna-armeija uljahin tuo
taas interventtieniaumoja löi;
pakomatkalle pötkivät ne.
Ties missä taas herrat mässätensöi.
Pois ajettiin neuvostomaaltamme/
Pihapihlaja kadulle kurkistaa,
se on punaista tulvillaan,
Uus-aikaisen sankarin synnymmaa
on valmiina vartiossaan,
Kuin virran vuolle, mi murtaa voi
mm tahansa esteen vyöryllään, ~
on joukkojen vuoksen laulussa soi
sävel voittajan miljoonapään.
tensä ylös.
Katselin hämmastjTieenä näytel-mää.
—-Herra Gaserta, olkaa hyvä ja
johdattakaa nämä herrat poliisiase­malle.
Nostin silmäni ymmällä madejTioi-sellen
puoleen: — Saanko vetää asee­ni
esille?
— Jos katsotte sen tarpeelliseksi,
olkaa hy\?ä. Ääni oli rauhallinen ja
helkkyvän kaunis. Minusta tuntui
se omituisen tutulta.
Saatuani pistoolin käteeni olin jäl­leen
oma itseni. — Entä Te, made­moiselle,
seuraatteko minua. Saan
kyllä kiittää Teitii hengestähi, niutta
luullakseoi meillä on seivittiimät to­inia
asioita välillämme.
Taisin heilautba hieman pistoöli-iriakin.
— Kuka Te olette? Olen varmasti
ejmeh kuullut äänenne ja nauiriinnie.
En vain muista, missä.
— Oletteko todellakin niin iite-lias?
Mademoisellen ääni oli kiusoit-tava.
Ei minulla ole mitään esittäy­tymistä
vastaan. Näin sanoen hän
^ heitti kasvoiltaan mustan sil^iunaa-miön.
-—Etkö tunne?!
— : Mitä ihmettä? Lisa! Moisia-meni!
Mitä tämä merkitsa
Lisa näytti vieläkin suuttunedta.
Kirj, PETER CARTWRIGHT
"AN H A Jed Gameron istui työn-tötuolissaan
Horseshoen karjati­lan
päärakennuksen takakuistilla» ja
katseli, miten sheriffi ja hänen kolme
apulaistaan lähestyivät taloa kapeaa
laakSöa pitkin. Vanhan karjamiehen
tiukka katse ei kuvastanut mitään
tunteita. Kasvot olivat liikkumat­tomat.
Sheriffi^ pitkä, ja laiha mies,
lähestyi, laskeutui ratsulta, tervehti
iyh-yesti ja kysyi, miten hän voi.
— Huomenta, sheriffi.
— Kiiule nyt, Jed, sanoi sheriffi ja
koetti näjrttää välinpitämättömän nä­köiseltä.
Ei kannata kierrellä. Missä
on Cal?
:-^Mitä?-.. ,
— Niin, missä? Sheriffin ruskei­siin
silmiirt ilmestyi huolestunut ilme.
Hän otti hatun päästään ja sormeiH
harmaantunutta tukkaansa. — Si­nähän
tiedät, miksi kysyn. JessHay-den
kertoi minulle, että hän soitti
sinulle eilisaamuna ja kertoi juna-ryöstöstä
ja murhista lähellä Bur-tonia.
— Hän soitti minulle, sanoi Jed il­mettäkään
muuttamatta, että joku
pysäytti Missouri - t - Pacific-junan
Burtonin ja Hamiltonin välillä. Hän
sanoi, että pysäyttäjä tappoi posti-ekspeditöörin
ja hänen apulaisensa
ja pääsi pakenemaan mukanaan kak-sikimimentätuhatta
dollaria.
—- No niin. Katso, Cal sen teki
ja sen takia me nyt...
— Sheriffi, minä puhun myös suo­raan,
keskeytti hänet Jed. Me'.tar-
_vitsinmie rahaa sen myönnän. Ja
Jess kertoi minulle, että roiston naa­mio
oh luiskahtanut ja että veturin­kuljettaja
oli tuntenut Calin ryöstön
toimeenpanijaksi. Mutta ennen kuin
poikani tulee kotiin ja kertoo sen
itse minulle, väitän, että se veturin­kuljettaja
oli joko päissään tai sit­ten
hän on hullu, •
— Vai niin. No, enhän minä sinua
syytä, Jed. Mutta kyllä se mies vain
oli Cal. Lämmittäjäkin tunsi hänet.
Sitä paitsi seurasinmie hänen hevo­sensa
jälkiä tännepäin, k u n i ^ ne sit­ten
katosivat Bald Knobin luona.
Vanhan Jedin kädet kalpenivat lu­jasta
puristuksesta, mutta hän ei >Tit-tänytkään
nousta, sillä vanhan Jedin .
koko alaruumis oli halvaantunut.
Kolme apulaista olivat pysyneet
liikkumatta ratsujensa selässä. Kaksi
heistä oli höi^fefeaa, kolmas oli lyhyt­kasvuinen,
paksu mies. Hän sanoi
hitaasti;.
— Kuule, sheriffi. Varmaankin
Jed tahtoo juoda vettä.
Sheriffin katse kiintyi jedin kas­voihin.
Jedin kieli hipoi huulia.
Sheriffi kiipesi kuistille. Hän astui
Jedin takana olevaan epäsiistiin huo­neeseen.
Sheriffi pysähtyi hetkeksi, näki pö­lyisen
lattian jä murahti. Keittiössä
näki hän astiakaapin, kurkisti siihen
ja toi sitten Jedille lasillisen vettä.
. ^— Kuule, Jed. Sinä et ole syönyt
sitten kun Jess soitti sinulle, sanoi
-r-- Sinät.oli,eräiin-neidin kanssa tois
sa-iltana tanssimassa, olen kuullut!
Mutta, rakas Lisa, hänhän oli
ammattitoyed ^ ja. olimme varjosta­massa
erästä pankkivarasta!
—-Ja tämä oli salapoliisin morsiar
men varöitus uskottomuudesta aul-häsdleen.
Miitta älähän sentään ka^
dota Smaragdi^mia silmistäsi!
hän syyttävästi.
— Mitä sitten. Usein olen päiviä
syömättä.
— Minä tiedän, mitä puhun, sa­noi
sheriffi kiivaasti. Keittiössä on
paljon ruokatarpeita, mutta sinä et
ole pyörätuolillasi jättänyt tomuun
mitään merkkejä. Sinä tulit tähän
kuistille heti, kun Jess oli soittanut
sinulle ja tässä kuistilla olet istunut
siitä lähtien.
— Eikö se ole minun asiani, she­riffi?'
-'V-
— Ei ole ja ikävää on riidellä
vanhan ystävän kanssa. Vaikka me
haluammekin pidättää Calin ja meil­lä
ön paljon miehiä tätä taloa pii­rittämässä,
niin emme sittenkään ha­lua
nähdä sinun kuolevan nälkään.
Sitä paitsi sinä istut tässä häntä vain
varoittaaksesi.
— Sheriff, s^noi Jed hiljaa. Mol­lyllä
ja minulla oli neljä poikaa.
Molly on ollut kuolleena jo kaksi­kymmentä
vuotta, Bill ja Sam me­nivät
suureen sotaan ja saivat sur­mansa.
Henry palasi elävänä kor-tiin,
mutta hänen hevosensa tappoi
hänet hänen 5rrittäessään estää pil­lastunutta
karjalaumaa hajoamasta.
Nämä olivat kaikki kunniallisia kuo­lemia
minun mielestäni. CaHsta olen
ollut huolissani, myönnän sen. Hän
kasvoi siihen aikaan, jolloin helppoa
rahaa tehtiin ja hän oli silloin juuri
vaaralliset iässä. Silla, olethan si­näkin
sita mieltä, että jos karjamies
on jotain ansainnut näinä kolmena
viime vuotena, on hän joko varas tai
valehtelija. Arvattavasti ryösti Cal
sen junan.
Sitten kai kerrot, missä hän
— Tarkoitat siis, ettei hän näyi-täydy
niin kauan kuin niiehet var­tioivat
lähivuorilla?
— Ei niin kauan kuin joku teisiä
on kilometriä lähempänä tätä taloa.
Minä ilmotaii.teille, kuten saaoin
jos asiat ovat nim kuin väitätte.
Sheriffi mietti hetkisen. — Luc-tamme
sinun Sanaasi, Jed.
Jed katsoi, miten neljä miestä rat­sasti
pois. Hän istui koko aamupäi.
vän kuistiUa, vielä iltapäivälläkin.
Juuri auringonlaskun aikoina ilmestyi
olento kuistin viereen.
— Hyvää iltaa, poikani, sanoi Jed.
— Terve, isä. Luulit kai jo, etten
koskaan enää tulisi takaisin.
— Tiesin, että sinä palaisit. Je­din
äänessä oli vieras kaiku, joka
jäykisti Calin. Vai niin. Siis sinun
nenäliinasi lipui alas. Eikö niin, poj.
kani? Vanhan miehen ääni ei ^va­pissut.
Cal tuijotti häneen hetkisen. —
Niin teki, isä, sanoi hän sitten Iiii-jaa.
Oletko ollut kovin ^nälissäsi?
— En ole voinut syödä ennen en­kä
nytkään ole nälissani. Tule lä­hemmäksi,
Cal. Haluan katsoa sinua
tarkasti.
Cal käveli lähemmäksi. Vain kuis­tin
kaide oli Calin ja Jedin välillä.
Vanhan Jedin katse tarkasteli poikaa
joka puolelta. Katseesta kuvastui
hellyys.
— Näytäpä minulle hetkeksi re­volveriasi,
poikani.
. Cal ojensi revolverinsa kuistin kai­teen
yli. Vanha mies avasi sen, kur­kisti
piippuun ja katsoi pyörökam-miota.
— Aivan niin, sillä on am­muttu
kaksi kertaa.
Hän käänsi kammion paikoilleen ja
sanoi pojalleen: ,
— Sinähän tiedät, Cal, miten kolme
veljeäsi kuolivat. Minä olen aina sää­linyt
niitä vanhempia, joiden poika
on hirtetty. Minä en juuri osaa ru­koilla,
poikani, en ole koskaan ru-nyt
piileskelee? kysyi sheriffi toivo- koiiksista erikoisesti välittänyt. Mut-rikkaana.
ta lue sinä nyt yksi, Cal.
— Minä en tiedä hänen olinpaik- Poika hätkähti ja katsahti isään-kaansa
paremmin kuin tekään. Mutta
hän ön varmaan tulossa tännepäin.
Siitä olen varma. Hän koettaa pääs­tä
kotiin. Hän tietää, että olen yksin
j ^ tarvitsen häntä. Kun hän tulee
sa. Vanha Jed oli kohottanut revol­verin
suoraan häntä kohden.
— Isä, luulen sinun todella tar­koittavan
sitä. Cal nosti sihnänsä il­lan
hämärään ja sanoi kömpelösti:
kotiin ja jos hän tunnustaa suorit- Jumala, anna minulle anteeksi!
taneensa tuon rikoksen, niin soitan
teille Burtoniin. Cal tuntee tämän
maaston paljon paremmin kuin yksi­kään
teistä. Olen varma siitä, että
hän on nähn)^ kaikki vartijat. Tur­haan
te häntä koetatte kiinni saada.
Revolverista leimahti lyhyt punai­nen
lieska. Kuistin partaalla oleva
nuorukainen horjahti lysähtäen maa­han.
Vanha Jed asetti aseen kuistin
lattialle jä vyörytti sitten itsensä tuo­leineen
puhelinta kohden.
•mia bdtin tuiKJuit ja viinat jo l o l f f i i k y ^^
''Aiotko^ nyt jahlia hopeahäitäsi?''