Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 18, 1947

              (jatioa ensimmäiseltä sivulta)
{^n jä kohosi jo esimmäisinä vuosina
johtavaksi runoilijaksi, jonka tuliset
jjäkeet ja mahtava ääni sytyttivät ihmi­siä
kirjaliisissa tilaisuuksissa. Hän kir­joitti
kuuluisan runonsa "ISO aniljoo-naa'
ja vielä kuuluisamman runelman-
53 Valdimir Iljits Lenin" (1925). Hä­nellä
oli jo silloin suunnaton vaikutus
ersinkin nuoreen polveen eräänä kan-sanomaisimpana
vallankumousrunoilija­na,
joka loi ajan runoudelle uuden suu­ren
tyjlin. Hänestä tuli edelläkulkija,
suunnannäyttäjä, jonka vaikutus Neu-vDstoliiton
runouteen oli tavaton.
UUSIA SUUNTIA JA
"KIRJALUXEN VAPAUS"
Vallankumousrunouden kintereillä al­koi
suuntien taistelu ja samalla uuden,
proletaarisen sisällön löytäminen kirjal­lisuudelle.
Niinkuin lokakuu oli teh­nyt
lopun vanhasta järjestelmästä, niin
tahdottiin vetää lopullisesti risti myös
kaiken vanhan, menneisyyteen kuulu­en
sivistyksen ja Jtirjallisuuden ylitse.
Tämä aikaisemman kirjallisen perin­nön
täydellinen kieltäminen oli ominais­ta
jo v. 1918 syntyneelle Proletkult-liikkeelle,
joka N EP: n vuosina esiintyi
vaikutusxaltaisesti proletaariromaanin
luojana ja teoreettisena suumiannäyt-täjänä,
kuten myöhemmin Rapp (Venä­läinen
proletaarikirjailijain liitto). Eri-tjTsesti
jälkimmäisen yhtenäistäniispyr-kimys
tyrannisoi. 1930-luyulla saakka
kirjallista elämää vaientaen ankaran oi­keaoppisella
krititkiliään. monta etsijää
ja mukanakulkijaa ja luoden kirjallisen
hierarkian uusien tunnusten ja arvo­jen
mukaan.
XEP-kausi oli kuitenkin taloudelli­sella
vapaudellaan antanut vallan myös
kirjalliselle vapahdelle ja uusia suuntia
ja kirjailijayhtymiä syntyi kuin sieniä
sateella. Tuskin missään: maassa on
samanaikaisesti esiintynyt niin paljon
ajallisia ryhmiä ja yhdistyksiä kuin
KEP-vuosien Neuvostoliitossa.;- Siellä
esiintyi paitsi Rappia "Neuvostokirjai-iiiainJiitto",
"Leningradin proletaarikir-jaaijain
yhtymä:', ^*Punaisen• .armeijan,
ia laivaston kirjaUinen yhtymä", "Yleis-venäläinen
talonpoikaiskirjailijain yhr
t}inä'V "Serapionin veljekset'^ ^'Nuori
J^rti", -Lokakuu", "Vartiomiehet",
"Pereval'' ja *'Sepät". Nimitykset i l -
^^•at kirjallisten pyrkimysten laa­tua.
, ,. . -
Tyypillisiä näille 'vuösUle jä .näille
sommille olivat ns. mukana-kulkija-kir-
J^jat, jotka tavaUisesti ^ustivat val-
J^umouksen hyväksyneitä'älymystön
««lustajia ja talonpoikaiskirjailijoita, ei
sj-nnj-nnäisiä proletaareja. Ensimmäi-huomattavimmat
proosan edustajat
^920-luvulla olivat • mukanakuHdjöita,
jO|^ta monet rappilaisuus kymmenluvun
'^^puun mennessä työnsi syrjään. Tun-ja
tunnustetuin oli ensiromäisi-
XEP-vuosina Odessan-juutalainen
^edemieskirjailija Isak IBabel, tyypilli-sotaan
osallistunut intellektuelli, jo-kirjoitti
vain har\'oja novellfeja, mut-sai
arvostelun ja lukijat puoIeUeen.
^a johti hänen aiheittensa häikäise­viä
reaijs^^j^^^ novelleissa, jotka i l -
^i>*ivai kokoelmana nim^ä "Ratsu-r^
plf: ^"^Jyn^ystöä edustiSnyös Bo-
W ' Jonka romaani "Alaston
' lapahtumainsa ja ajatustensa
jottisuudessa on kuin aika itse: kir-
W ei vielä,tied$,oU^ko myötä tai
"^^^ Se puhii-i^|h®i^:^Säglia
muullakin mukanakulkijalla. Monet
tyytyivät vain kuvaamaan näkemäänsä
ja kokemaansa ilman omaa tendenssiä,
seikka johon rappilaisuus ankarimmin
kävi kiinni. Tällaisia / objektiivisia"
kuvaajia olivat hienostuneen novellitai­teen
edustaja Vera Inber ja uuden mo­raalin
kuvaaja Panteleimon Romanov
sekä talonpoikaiskirjailijat Aleksander
Neverov ja Leonid Leonov (v. 1899).
Edellisen "Seppiin" lukeutuneen kirjai­lijan
tunnetuin teos on ''Taskent — le­veän
leivän kaupunki" (suom. 1929).
Leonovin tunnetuimmat teokset tällä
kaudella olivat "Metsäsiat" (1925) ja
"Varas" (1927), joissa hän osoittautui
ei vain objektiiviseksi ajankuvaajafei,
vaan myös j)sykologiksi, joka jatkoi
. klassillisen venäläisen kuvauksen linjaa.
Leonovin merkittävin tuotanto jää kui­tenkin
seuraavalle kymmenluvulle.
NEP-kauden huumoria sekä leppoisan
h3^äntahtoisessa että purevan satiirin
muodossa edustivat Mihail Zostsenko
(s. 1895) ja Ilja Ehrenburg (s. 1897).
Heidän ivannuolensa kohdistuivat kaik­keen
siihen matalaan ja epäaitoon, joka
aina seuraa suurten muutosten kintereil­lä.
• Edellisen jutuissa saa tuomionsa
mateleva "mukautuja". Ehrenburgin
satiirisista romaaneista 1920-luvulla on
tunnetuin "Julio Jurenito". Ehrenburg
Oli niitä älymystöön lukeutuvia, jotka
osittainen pettymys vallankumouksen
tuloksiin ajoi moniksi vuosiksi matkus-teleniaan
ympäri Eurooppaa palatakseen
jälleen rakentamaan yhteistä maataan.
Suuren isänmaallisen sodan aikana Eh­renburgin
sotareportaasit olivat lois­tavaa
Neuvostoliiton puolustusta..
KANSALAISSODAN HEROISMI
' Samaan aikaan kuin niukanakulkija-kirjailijat
kuvasivat huomioitaan uudes­ta
järjestelmästä ja uusista ihmisistä,
kehittyi varsinainen proletaarinen ro­maani.
Vanhan ja uuden kirjallisuuden
yhdistäjän, ensimmäisen suuren prole-taarikirjailijan
Maksim Gorkin romaa­nit
ja näytelmät syntyivät 1920-luvulla,
vaikka ulkopuolella kotimaan. Mutta
nopeassa tahdissa nousi myÖs uusia ni­miä,
jotka edustavat herännyttä kansaa,
sen taistelua ja voittoja. Tämän kau­den
parhaissa tuotteissa puhuukin kan­salaissodan
sankari-runous. Tunnetuim­pia
"näistä ovat Furmanovin (s. 1891)
romaani "Tsapajev" ja A. S. Serafimo-vitsin
(s. 1863) "Rautavyöry" (1923).
Jälkimmäinen kirjailija oli niitä, jotka jo
vanhemman polven akateemikkoina oli­vat
omaksuneet proletariaatin asian o-makseen.
Hänen kuvauksestaan Ku-banin
talonpojista, jotka marssivat De-nikinin
joukkojen piirityksestä 4commu-nistien
hallitsemaan Kaukasiaan suo­rittaen
sankarillisen, epäinhimmillisiä
voimia vaativan retken, tuli kansalais­sodan
heroismin tunnetuin eepos.
Samaan aihepiiriin ja romanttiseen
suuntaan kuuluvat myös Vsevolod Ivan­ovin
"Partisaaniktrtomuksia" ja "Pans­sarijuna",
Konstantin Fedinin "Kau­punkeja
ja vuosia", Fadejevin ""Tuho",
Visnjevskin "Ensimmäinen ratsuprikaa-t
i " ja Lydia Seifullinan, tataarilaisen
naiskirjailijan "Virineja". Näissä teok­sissa
kuvastuu myös kaikessa koristele-mattomuudessaan
ajan vielä kaaosmai­set
olot, elämän usein epäinhimillinen
ankaruus ja ihmisten kärsimykset.
Kaaos, suuntien taistelu, Pröletkult
ja Rapp lyövät leimansa vallankumouk­sen,
jälkeiseen ensimmäiseen kymmen­lukuun.
Mutta se kirjailijahahmo, joka
kohoaa kaiken, sen .yläpuolelle hallitse-vani
jtf'siiuntaa nayttäv-ätiä, oli kul- ^
tenkin neuvostokirjallisuuden proletaa­reista
suurin, neuvostokirjallbuuden
varsinainen aloittaja
MAKSIM GORKI (1868-1936)
Tämä vallankumouksen sanasaattaja
neuvostokirjallisuudessa oli Jo 50-vuo-tias,
kun suuri muutos tapahtui. Mer­kittävä
osa hänen tuotannostaan syntyi
jo ennen vallankumousta, klassillisen ve­näläisen
realismin elimellisenä jatkona.
Kirjailija joutui seisomaan merkkipaa­luna
vedenjakajalla, siltana vanhan ja
uuden välillä. Mutta koko hänen elä­mänsä
ja työnsä oli vallankumouksen
valmistamista ja sen saavutusten tuke­mista.
Maksim Gorki syntyi Nizni-Novgoro-dissa
verhoilijan poikana. Jäätyään
orvoksi vanhemmistaan hän työskenteli
juoksupoikana, piirtäjänapulaisena, kok­kina,
astiainpesijänä, leipurlnsällinä,
maalarinapulaisena, satamatyöläisenä,
kirjanpitäjänä — mitä moninaisimmissa
ammateissa ja mitä vaihtelevimmissa e-lämänkditaloissa.
Tämä kirjava elä­mä
herätti hänessä sammumattoman lu­kuhalun,
ja tiedonnälässään hän saapui
Kasaaniin, jonka yliopistossa hän toi­voi
saavansa opiskella. Siellä hän tutus­tui
vallankumouksellisiin ylioppilaihin
ja joutui mukaan salaiseen^ toimintaan.
Hän oli silloin 16-vuotias,
<5orkin kirjallinen toiminta alkoi v.
1892, jolloin Triflisissä ilmestynyt "Kav-kas",
lehti julkaisi hänen romanttisen
mustalaiskertomuksensa "Makar Tsud-ra".
Kolme vuotta myöhemmin ilmes­tynyt
talonpoikaisnovelli "Tselkas" teki
jo Gorkin kuuluisaksi. Hänen uransa
vallankumoukseUisena kansankirjailija-na
kohosi nopeasti, mutta samalla hän
eli vainotun ja lainsuojattoman elämää
vankiloineen ja karkoituksineen, joista
hän aina palasi kansan pariin. Varhai­simpia
noellikokoelmia* vuosisadan en­simmäisellä
kymmenluvulla ^ seurasivat
romaanit "Foma Gordejev", "I-Col-me",
"Rippi" (Suom.), vallankumouk­sellista
työväenliikettä kuvaava '*.\iti"
(Suom.), venäläisen pikkuporvariston e-lämää
kuvaava "Pikkukaupunki Oku-rov"
ja ".Andrei Kozemjakinin elämä".
.Seuraavalla kymmenluvulla Gorki kir-,
joitti omaelämäkerrallisen trilogiansa
kaksi ensimmäbtä osaa "Lapsuuteni"
(1913, suom.) ja "Maailmalla" (1916);
toimitti omaa aikakauslehteään ja otti
vatkutusvaltaisesti osaa kirjallisen elä­män
johtoon. Vallankumouksen jälkei-**
sinä kuohuvina vuosina Gorki oleskeli
terveyttään hoitamassa Italiassa. Täällä
syntyivät hänen suuret eepilliset teok­sensa,
ensiksi trilogian kolmas osa "Nuo­ruuteni
yliopistot" (1923, suom.) ja sit­ten
"Artamonovit" (1925), romaani
Venäjän teollisuuskapitalismin kukois­tuksen
ja rappion kaudesta, ja "Klim
Samginin elämä" (1927), kuvaus Venä­jän
keskiluokan ja älymystön elämästä.
Vuosisadan alussa CorkK oli kirjoitta­nut
näytelmänsä "Pohjalla" ja "Pikku­porvarit".
Nyt seurasivat "Jegor Bul-ytsev"
ja "Dostigajev ja muut".
Vuona 1928 Gorki palasi kotimaahan­sa
ja sai heti keskeisen aseman maansa
kirjallisessa elämässä. Hän perustaa
uusia aikakauslehtiä, ryhtyy neuvomaan
ja ohjaamaan nuorten kirjailijain kehi­tystä.
Siten hänestä tulee johtava kir­jailijapersoonallisuus,
innostaja, herät­täjä
ja opelUja, kasvattaja, jonka^sa-nat
kaikuvat kauas yli oman maan ra­jojen.
Neuvostokirjallisuus kulkee koh­ti
fiutta rakentavaa vaihctta.
*'Sipif sipi säkkiin, kana meni
häkkiin, älä puhu kctlekkään:'
Huhu ön sitten ihmeellinen asia. Ru*
nollisesti sanoen: se on kuin salaperäi­nen,
näkymätön lintu, joka milloin mis­säkin
levittää äänettömät siipensä, le­hahtaa
lentoon ja liitelee sinne tänne,
istahtaa milloin kenenkin olkapäälle ja
kuiskaa hänen korvaansa suuren salai­suuden:
"Tiedätkö mitä . . , että se ja
se on tehnyt sitä ja sitä . . . Ajattele
. . . Mutta älä puhu kenellekkään . ,
Tietenkään ei uhottu puhu kenellek­kään
— sehän on selvä asia.
Hän vain kuiskaa siitä hiukan^ par*
haimmalle ystävälleen, visun vaikene­misen
nimenomaisella ehdolla. Salai­suutta
o» niin vaikea yksinään säilyttää.
Ja parhain ystävä tietysti pitää suunsa
kiinni.
Mutta parhaimmalla ystävällä on
myöskin paras ystävä . . .
Ja jonakin päivänä sitten asianomais­ta
vastaan kadulla tai jossakin muualla
tulee kerrassaan eriskummallinen juttu,
jossa hän itse on päähenkilönä. Sankari­na
tai" narrina — mieluummin narrin»
Icuin sankariiui. Kansa nauraa ja iskee
silmää — asianomainen ihmettelee ja
yrittää inttää vastaan, — mutta kansa
ei usko. Kansa "tietää" kyllä — ei sitä
petetä. Ei, e i . . .
Eikä asianomaisen auta muu kuin
Rikkiä tiehensä yksinäiseen soppeen
miettimään, että mistä ihmeestä on mo­koma
hyhu saanut alkunsa. Hän tuu­mii
ja tuumii — käy kymmenesti synti-luettelonsa
läpi — täydentää sitä muu­tamilla
uusimmilla aikaansaannoksillaan
—-mutta ei, ei löydy sellaista mikä opas­taisi
oikeille jäljille. Narrina hän kyl­lä
— sen nyt huomaa — on milloin
missäkin tilanteessa ollut, mutta ei juu­ri
sellaisessa ja sillä tavalla kuin vii­meksi
väitetään.
Vihdoin viimein hän pääsee perille;
kerran taisi hänellä olla liivit siten, että
ylhäältä puuttui nappi ja alhaalla oli
yksi liikaa — kukas sitä kiireessä kaik-kea^
huomaa — tai sitten hän on tungok­sessa
tullut pukanneeksi jotakin neitos­ta,
hymyillyt tälle anteeksipyytävästi
jä neitonen on. hymyillyt lakaisin hert­taisen
anteeksiantavasti. Siinä kaikki,
mutta huhu on lehahtanut lentoon; ja
hänet on tavattu ja liisteröity ja kieri-telty
höyhenissä — ja sellaisena hän sit­ten
saa aikansa kumniitella ihmisten kä­sityksissä
kaikkien "vilpittömän" jä hU-peän
mielenkiinnon kohtetena.
Kunnes häneen viimein kyllästytään
höyhenten kuluttua kutittamattomiksi
ja huhu saa muuta hommaa —- niin että
hän lopultakin pääsee peseytymään
(Jatkuu.)
puhtaaksi liisteristä ja tervasta.
Missä tämä ihmeellinen lintu pesii?
Sitä on vaikea mennä sanomaan. Mut­ta
naisväkeä epäillään vakavasti ja väi­tetään,
että huhu kaikkein m'eluimmin
valitsee pcsimispaikakscen heidän kah-vikekkerinsä.
Epäilemättä tässä väit­teessä
onkin perää, sillä monet merkit
viittaavat siihen, että mainittua lintusta
niissä lämpimästi suksitaan — se on nim
soma ja herttaisen hauska — ja totta
kai huhu parhaiten viihtyy siellä, mistä
sitä ei häpeällä karkoiteta, <missä sitä
pidetään kuin kukkaa kämmenellä. —
Mutta tuntuu kuitenkin siltä, kuin nais­väkeä
sorrettaisiin liikaa: huomataan
usein, että huhu viihtyy myöskin mies­ten
tupakkaillatsuissa, että se sielläkin
' saattaa virkeästi lentää liihojtella-7^ ja
stel^ lähteä avaraan inaailmaan iloisena '
LAUANTAINA, l-OKAKUim 18 PÄJVÄNÄ, 1047 Sivu:a