Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 2, 1947

              ? '* - ' H l '•
t / l i
« t
l i
' h l
Vii '
Kirj. Della
LAlTANTATNfA BLOKUUN 2 PÄIVÄNÄ
1947
kuiske ita
Oli kylinä, tuulinen maaliskuun
päi\^. Taivas oli IyiJ3rnhannaan
pilven peitossa. Maa oli vapautunut
talvisesta vaipastaan. Vain siellä
täällä näkyi jäännöksiä lumikinöksis>
ta. '. . . '
Karen seisoi Kuusikkokukkuhdla/
kasvot päin tuulta, katsellen järven
ryöppyaaltoja. Hänen tumma tuk-^
kansa hulmusi hänen takanaan.: Hä-^
nen hoikka, pitkä vartalonsa huojui
tuulen voiman.edessä kuin.metsän
nuori puu.
Kädet syvällä takkinsa taskussa
hän seisoi siinä, tuulen humina kor­vissaan,
tuntien luonnonvoimien'uh­kaukset
ja lupaukset. Nyt niin kyl­mää
. ja koleaa, että ihmissydänkin
tuntee vain ikävää eikä näe kirkkaut­ta
missään. Mutta pian —- pian he­rää
jä lämpenee luonto kevään voi­masta
ja ihminenkin herl^ uuteen ja
toivorikkaaseen elämään. Koeta
löytää pykyhetkestäkin jotain.ij Jo-
. kainen päivä, jokainen hetki on kal­lis
elämän päivien ketjussa. Joskus
muistat tätäkin päivää kaihoten. Nyt
sinulla on nuoruus. Päivä päivältä
se kuluu, jää taaksesi eikä koskaan
tule takaisin. Älä anna sen kulua
tyhjästi. Löydä onnesi jokapäiväi­sestä
elämästä. Joskus tulee aika et­tei
ole .unelmia eikä kaipauksia, eikä
tulevaisuuden utukuvia. Nyt niitä
on sinulla. Avaa portit toiseen maa­ilmaan
— haaveiden maailmaan, jos­sa
kaikki kaunis on suotua, jossa su­ru
ja ikävä on kaunista. Liitele siis,
j » unohda hetkeksi todellisuus. Se on
nuoruuden lahja sinuUekin.s. . . .
Niin timtui kuusikko kuiskivan.
Martha katsoi ikkunasta ulos. Siir­tyi
toisen ikkunan luo j a katsoi siitä­kin.
Suuttumuksen puna Jevisi hänen
kasvoilleen.
. "Minne ihmeelle se Karen meni!
Tuossa pyykin silitys keskea ja na-vetaUekin
pitää jo pian kiirehtiä",
tuskitteli Martha.
"Ehkä minun on parasta jo l ä h t^
Olenhan tässä jo istunutkin."
"Älä nyt vielä, Olga", pyysi Mart­ha.
"Puhellaan nyt vielä jotain.. Ky] -
lä kai se tyttö huolehtii töistään ja
palaa ajoissa. Eh vaan^ ymmärrä,
niinne hän lähd."
"Minusta tuntui että hän ei tah­tonut
kuulla Alicen, ahoista", hymyi­li
Olga. "Näytti että häntä aivan it­ketti
kuii kerroin miten Alice edistyy-kaupungin
koulussa ja miten hauskaa
hänellä siellä ön."
"Voi olla niin. Hän . usein käy^
niin murehtivaksi ja vaitäiäaksi .kun
kouluasioista on puhetta. Ifänellä
oli joutavia ajatuksia omasta koulun-käynnistään.
Kuvitteli että hän fää-
" ' • " I . . . •
tärkeänä, ja tiedemiehet arvelevat
sen antavan vahvistusta olettamuk^
selle, e t t ä ^ osa Appatadiian vuoris-tosu,
missä lö>rto on tapahtunut, on
aikoineen ollut aarniometsäin^ alan­komaa.
Luuranko löydettiin sattumalta
luolasta, jonka sisustaa tri McCrary
ja hänen iqpulaisensa olivat menneet
valokuvaamaan. Luurangosta int­täen
oli tiikeri ollut noin 36 tuuman
korkuinen.^
see korkeaan koiduun. Ja sitten sai-raänlioitajattareksi!
Ajatella niitä
mielikuvia. Ei yhtään koeta jrmmär-tää..
asioita, kuvittelee vain kaiken­laisia
mahdottomuuksia.. Ikäänkuin
meillä olisi varaa' häntä köuluuttaa.
Hän saa nyt auttaa minua. Kaiken
sen päälle mitä olen hänelle tehnyt:
on hän velassa minulle sen."
"Kuusi lastat" huokaisi Olga. "Ja
Karen seitsemäs. Minä en ymmär­rä
miten olet jaksanut. Muistatko*
miten puhelit^ ktm Bavia c)dotit ?
Kaksi lasta tahdoit vain. Muistat­k
o ? " . - ' ' '-'//^ \.-
"Kyllä muistan."
Olga nauroi jä silitti valkoisella
kädellään tukkaansa. "Minulla.on
ollut aivan tarpeeksi yksin Alicessa."
Martlia kaatoi kahvia kUf^ihin.
Häntä niin hirmostutti; tuo Olga.
Vaikka hän mitä {>tihui niin aina tun­tui
että hän kiu^tarantain tahtoi huo­mauttaa
miten h3^n: hänen elämän­sä
oli mennyt, miten hyvä koti hä­nellä
oli, miten hyvinkasvatettu tyt­tö
Alice oli, miten hänen miehensä
pitää hänestä. Ja kaikkea sellaista.
Olga sai toiset tuntemaan itsensä
kehnoiksi, ja ihailemaan hänen saa­vutuksiaan
vasten tahtoaan.
"Davie poikasi jo työskentelee myl­lyllä,
niinkö?" ^
"Niin, siellä löytji hänelle sopiva
työ."
"Ja vasta neljäntoista! Hänen pi­täisi
vielä istua koulun penkillä. Mut­ta
eihän sille taida mitään voida."
" E i sUle mitään voi", sanoi Martha
tylsästi ja katsoi ikkunasta ulos^
«Luulisin e t t ä olisi sflti eduUisem-paa
jpäästää Karenkin ansiotöihin."
"Tarvitsen häntä kotona. Kun
tuo tyttökin vic^. tuli ja sairastelen
niin paljon. Kyllä Karen saa ainakin
vielä vuoden olla tässä.* Hän tulee
toukokuulla kahdeksantoista vasta.
Ehtii. vielä kyllin kauan. töissä. ole­maan."
"Kyllä hän • maailmalle- saisi jou­tua.
Hän on niiri ujo ja kömpelö..
Maailmalla ujous ja arkuus häviäisi
pakostakin. Ja eikö hän sitten mms-tuta
Juliaa aika paljon?"
"Olisitpa ollut näkemässä miteq
Edward säihkähti nähdessään hä­net!
»^
"Arvaan sen. Yhdennäköisyys on
niin huomattavaa. Karen on vain
— no, Karen ei ole läheskään niin
kaunis kuin Julia o l i ."
" E i , ei hän ole", myönsi Martha,
"mutta hänestä voi vielä tulla."
"Oletko kuuEut että Edward on
elänyt sdlaista r^uelämiää viime vuo­sien
kuliressä, huhujen mukaan? En
tiedä sitten' paljonko huhuisssf on
perää. Mutta nyt hän on taas muut­tanut
tapojaan ja siksi kai tulee tän­ne
takaisin, — elämään siivoa ja kil­jaisu
^mää:.kuten me toisetkin."
Taaskin Olga nauroi ja silitti tuk-
Icaansa.
Marthan silmien eteen nousi-Jkuva
I>avidtstä, juopuneena hoiperellen
kylän kadulla..
"Edward ehkä aikoo uusiin naimi-
...»
siin", arveli Olga, maistellen kahvi­aan.
"Miksi häh muuten olisi pitä-n3rt
talonsa, kun kerta ostajiakin olisi
<dlut."
''Ehkä. Mutta hän sanoi, käydes­sään
tässä meillä, että hän tahtoi
päästä takaisin entiseen .työhönsä
myUylle." '
Toisesta huoneesta kuului lapsen
äännähtelyä. Olga suoristautui ja
kuunteli,'jä Martha astui ovelle kat-
- somaan. Mutta hän tuli takaisin ja
sanoi:
"Unissaan Prinsessa vain s i e l l ä . . ."
"Prinsessa?*' Olga nosti hiehoja
kulmiaan. Hän oli hyvin utelias tie^
tämään lapsesta ja näkem sen.
'K>dällä puhuttiin että se ei ole kuin
toiset lapset. Hän ollvut^lisd^utehsa
tyydyttämiseksi uhränbut koko ilta­päivän
täsi^ onnettoman ktirjassa ko­dissa.
Ja MaZrthan seurassa. Ja lap^
si vain nukkui j ä nukkui!'
"Helen hänen nithehsä Ön. Mutta
Karen ja pojat alkoivat kutsua häntä
Prinsessaksi heti alusta;" v
"Jo^o hän kävelee?'^ kysyi Olga.
' ' E i " , vastasi Martha hiljaa.
•-"Kyllä se oli öimi että tuota myl-lyji
ei sulettu! Mihin tekin e l i t te
joutuneet lastenne kanssa? I>avid
isai tuon lii^yksen tuöho^ rakenne­tuksi
ajalla jolloin tofeillä ei oUut ra­haa
\>llenkaan . . . Mitä hulluttelua
se oli siihen aikaan kim myllyä ensi
kerran aiottiin sulkea? Minä en kos­kaan
ole sitä ymmärtyhyt. Mutta
kuulee, tuon tuostakin miesten sa­novan
jotain katkeraa Davidista ja
niistä toisista jotka silloin jäivät työ­hön.
Tiedätkö sinä Martha?"
"En täydellisesti. David ei tah-.
do puhua siitä. Ja minulla on huol­ta
ja vaivaa tässä muutenkin."
Olga katsoi rannekelloaan, Hä­nen
^täytjd läliteä. Oli jo niin myö­häinen.
Ja se läpsi yhä nukkuu!
"Mistäjhmeellä piisaa teillä rahaa
Davidin juomiseen ? Hän on jo pi­temmän
aikaa juonut hurjasti, eikö?",
" E i siihen niin paljon rahaa tarvit­se,
kun itse valmistaa juomisensa",
sanoi Martha katkerasti.
"Kyllä .se on ikärää. Ajatella, niin
monta lasta . . . No, kuten jo sa­noin,
minä en ymmärrä miten kestät
kaiken, MarAa." Olga noust ja- ot­ti
takkinsa naulasta. -"Kyllä minä
nyt' lähden ilman enem;^^ viiv3rtte-lyä.'^-
Hän meni makuuhuoneen ovel­le.
Kurkisti nukkuvaa lasta. Kat-.
soi ympäri q>äjärjestyksessä olevaa
huonetta. Kääntyi sitten Marthaan
ja sanoi: "Enkä minä ymmärrä mi­ten
voitte kaikin asua näin vähissä
tilfjissa. -Meillä on viisi huonetta ja
kolme henkeä, eikä sittenkään ole ti­la
sitä kauppiaan rouvana sUU kan­nattaa!
: Mutte —olihan se silti mukavaa
piihella Olgan kanssa taas pitkästä
aikaa. Ja mitähän kaikkea sitä tuli
sanotuksikaan? Olga ei kovin use.
assa talossa käy kylässä. On vain
joitakin perheitä joissa hän pens.
taa käydä, niin hän kertoi. Taitaa
vaUta viihtyisämmät paikat. Mitä-hän
kylällä sanotaan kun ilmenee et­t
ä Olga täällä nyt kävi! Ihmettele
vät varnfiaankin, ja kadehtivatkin;
On se silti jotain kun kylän
kain emäntä käy vierailemassal
l^iin, mitä minä suotta hennosti
Tiedänhän ennestään että Olgan pu­hetapa
on tuollainen. Ei hän siDä
loukata tarkoita. -
- Martha meni toiseen huoneeseen
ja pysähtyi peflikaapin eteen. • ffin
katsoi kauan , itseään kuvastimessi
Ei — ei luulisi että Olga on hanfi
vuotta vanhempi! Olga oli niin BU(^
rekas. Hänen silmänsä olivat doi-sat
ja tanssivat, hänen ihonsa niin
pehmeä ja. puhdas. Vartalo niin not­kea
ja hoikka, tukka niin kiiltävija'
muodikkaasti, kammattu.
, Ja hän, Martha, oli tuollaineni
Vanha, lihava ja väsynyt, tukka ^
loton, huolettomasti kammattu. Voi­sivatko
hänen silmänsä vielä kirkas­tua?
"Ja voisiko tuo suu, joka nur­kista
painuu noin alas, - voisiko se
kaareutua hymyyn vielä?
Prinsessa heräsi vuoteella hänäi
takanaan. Kohotti kätensä ja ään-teli
unisena.
Martha käänsi selkänsä peiliDe.
Otti lapsen syliinsä ja kulki sen kans­sa
keittiöön, pysähtyi ikkunan luo ja
jäi katselernaan ulos. Hän ei nähn^
tuttua pihaa. Hän näki kaksi vaa­leatukkaista
nuorta vuosia ja vuosia
sitten. Kaksi nauravaa, tanssivaa
nuorta, joiden jalka nousi niin keve­ästi,
joille elämä lupasi niin paljon.
"David <rfi komea poika. Prinsessa,
Ja minäkin olin kaunis silloin'!, .kuis­kasi
hän lapsen korvaan.
Kevään kuluessa kävi. Edvrard
sein Marthan ja Davidin luona iltaa
istumassa; -He-pelasivat-korttia. iCar
ren tarjoili kahvin ja voileivät,;puet-
-tuna ainoaan hyvään pukuunsa. Se­kin
oli joJiian pieni, ja se oli niskea.
Mutta tuntui juhlalliselta kun.tiesi
että se oli kuitenkin hänen hyvä pu­kunsa.
Hän nautti Edwardin .kes­kustelutavasta.
He puhuivat paljoa
laa liikaa." sellaistakin jota hän ei ollut koskaan
".Ahdasta on", myönsi Martha, kuullut. Martha ja David nauroivat
"mutta meidän on tultava toimeen näinä iltoina ja puhuivat leikkiä h^
näin." kin. •
"Toivotaan ainakin että 'Prinses- Edward ei ollut paljon muuttunut,
sa' on viimeinen lapsi sinulla. Mutta vaikka hän oli ollut pois niin kauan,
ehkä nyt tykkäät .saada useamman Hän oli yhtä iloinen ja ystävällinen,
tytön, kun alkuun pääsit?" ja Olga yhtä komea kuin ennenkin. Tuskin­pa
muuta muutosta Karen h ä »^
huomasikaan kuin
hymyili.
Vieraan lähdettyä Martha tunsi-itsensä
hermostuneeksi, aivan niin et­tä
piti kädet puristaa nyrkkeihin ja
purra hampaita yhteen. Muuten hän
olisi huutanut ja huitonut, siltä tun­tui.
Kaikenlaisia sitä pitää ollakin!
Tuollainen itsestään pitävä, hienos­televa
rouva! Tuolla hän myt kulkee
veräjälle päin, astellen keveästi kuin
tytöt. Niin hyvin puettu hän on, ja
vartatonsa on pysynyt hoikkana ja
hyvänmuotoisena. Kyllä sitä ollaan
olevinaan tavallisia ihnusci:parempia
heti kun on joku satanen säästössä ja
lapsi kouhiutettavana oikein kaupun­gissa.
Hm! Mokoouitkint Ja kuinka
monta matkaa vuodessa on Olga teh­nytkään-
Aliceo-lua kaupimkiinJj K y l - .
hänen sihniei»
nmeen. Se oli vierasta. Jakunhan
katsoi häneen, nousi kuuma polt^
hänen poskilleen ja hiin muisti, etu
hän oH jo kohta kahdeksantoista.
minua vaivaa,1!» ' tuskitlcl'
Karen itsekeen: "Ikäänkuin Edt»3W
mitään tarkoittaisi tuolla katseellaan-
Hän on lähes kyllin vanha oUaksö»
sanattom*»
-isam.
Mutta eräänä buantai-iltana^
kokuuUa Edward tuli p y y t ää
häntä tansseihin kanssaan,
hämnkastyi nOn että jäi
katsomaan häneen. Sittenhän^
soi säikähtäneen lapsen tavoxn^W"
-haan ja Davidiin. •
1947
"Hyvär
palelee! <
Inna, ku
ajoiheidä
«Mitä 1
. liikkua Iät
jaäkuning
littavät",
käy tuuli
heistä oliv
Saavat, ra
koillaan, i
«Maksa
hiukan, ei
me Kulu
kuumaa!"
mä täs^
"Mainic
huuh — j
Mutta ]
kaan saac
taatikulki
tua, ja ki
riviytynee
katselema
Jokupi
tönnyyden
rettäväähs
set olivat
la ne aino
vää^vaan
tä. Jos he
kueen, nii
neliäkään
"Mehär
laiselle hc
nläsäa.'
"Sieltä i
ta koko k;
"Tuumj
Minun pi
tässä nyt
kään ole. <
- "Se-tefc<
vidkin.
: "Mitä «
fflyiHen.
. "En mi
nuUa ole
kääntyi p
kasvonsa
"Se rus
vasti.
"En mt
Edward
luokseen,
dotuksesti
kin menne
vun ja he
Karen ]
kun hän n
katsoi D;
vältti kohi
Karen sai
jotain oli
nyt ja jok
seään.
Kului \
kuin häne:
kylvetti p;
muna. ii
reensä ja
"Kyllä!
%. kun
Karen
sessaa.
"Oletko
Hän kysyy
"Kun k
"Älä ny