Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 2, 1947

              LAUANTAINA EM>KUUN 2 FÄIVÄNÄ
ma
«Taivaan pybät! S^Ijä» p^ qhurc-jjifliläinen
lähetyssaarnaaja!"
gän käänsi miehen toiseDekyJjd-le
ja näki kuulansa kulkeneen rin-
^ läpi, mennen toisesta kainalosta
ja tullen toisesta. Ei näkynyt pie­nintäkään
elonkipinää. Mies oli
kuollut. "
«Churchilliläinen lähetyssaariKjaa-ja!"
ihmetteli hän uuddUeen. ^
Hän katsahti lämpiniasti paistavaa
aurinkoa ja potkasi suJsya^ lunta
mokkasiininsa kärjellä.
"Alkaa sulattaa hyyin pian/'virk­koi
hän itsekseen ja katsahti jijjleen
kuoUutta. "Hän painuu siitä jär^
veen.
Hän käänsi koiransa metsään, päin.
Sitten hän juoksi toiselle ^^jakolle,
katkoi uupuneitten koirien lubpat ja
ajoi ne hajalleen järven jääll*»,.
"Painukaa sutten pariin!^' huiisi
hän cri-kielellä. "Ym>}m M^^^
ta asemalle tai Jean de Grayjoi^ leik­kaa
kielet suustanne ja.pyllaje nah­kanne
e l ä y ä l t ä j " ^ ^ - ; : i
, Tullessaan takaisini,; y3uorie4
Jean tapasi Iowakan laktamass^kuu-maa
kahvia- Jan pH tur^eihjn kaär ^
rittynä nuotion vieressä, ^
"Olin oikeassa," sancii loffaka,
"Hän on hengissä." ^
Näin tuli Jean de Graypis^n-pa­luusta
kauppa-asemaSterj^äljbn draa*
mallisempi kuin hän oli: osannut ku­vitellakaan.
Hänliäjft- tpi JtuU^
kauniin vaimon Churchillista ja hen-^.
kitoreissaan olevan Jan Thoreaun
barjnita. Hän juhli^in;:^ta|>ah^umaa.
kaksi päivää. Mutta m e t i ^ alla ble-~
van järven jäältä tapa^umästaaQ kuol­leesta
miehestä hän ei piihunut sa­naakaan,
eivätkä susik,oiratkaan pei­lanneet
muistuttamaan kadonneesta
lähetyssaarnaajasta.
X
Karibou-pitpja seuraavasta päiväs­tä
lähtien tm-ki^yydystäjät alkoivat
hajaantua. Eskimot läksjyät seuraa­vana
aamuna. Toisena päivänä me­nivät
Mukeen heimolaiset tundrojen
laiteille. Useammat nauut taivalsivat
yksiteUen tai kaksittain etelän ja idän
erämaita kohti.
Kymmenkunta heistä jäi aina myö- /
häiseenkevätpyydystykseen saakka.
Niitten joukossa oi; Jean de Gravois '
vaimoineen. Jean odotti kolmanteen
päivään. Sitten hän mcnj katsoniaan
Jania. Poika lojui patjojen varassa
lavitsallaan, ja Cummins kiikutti pik-ku-
Melissea vuoteen reimalla hänen
tullessaan. ' "
Hetkisen Jean katseli hjitä ääne-.
ti- Sitten viittasi hän Cumminsia tu­lemaan
ovelle.
"Lähden tänään Athabascaan
päin," virkkoi hän. "Haluan puhu­tella
sitä ennen poikaa. Minulla on
^ e l l e sanottavaa pari sanaa kah­denkeskistä.
Kai saanen tehdä sen?»
"Puhu hänen kanssaan niin kauan
kuin. haluat, mutta älä puhu lähe­tyssaarnaajasta,
Saipip et saa sa-
°^akaan vastaukseksi."
Janin silmissä kuvastui kiitollisuus,
suurempi kuin sanoin voi lausua Jean
de Gravois'n tullessa hänen luoksen­sa
ja istuutuessa vuoteen viereen. Hän
t^esi Jeanin tuoneen hänet hengissä
^"lalle. Ranskalaisen merkitsevä ,
virnistys ja tapa, millä hän katsahti
olkansa yli kuin epäiUsi seinillä ole­van
korvat, saivat pojan sydämen
lyömään nopeammin, JLuln miettisi
J^an mitä Jeanilla oli sanomista.
Hetkisen Jean katseli poikaa sil-räpäyttämättä
laihat, tummat
Ivonsa kädeg varassa ja huulilla
lystikäs hynfiy. Hän väänsi kasvon­sa
kymmeneen e^i ilmeeseen. Np
olivat yhtä puheliaat kuin hänen k^^^^
lensakin. Hän kohotti olkapäänsä
korviin saakka, virnisti Janille j a nau­rahti
virnistystensä välistä.
"Oi, se oli i-i-hana ottelu!" virk­koi
hän hiljaa. '•Olet urhea poika,
Jan Thoreau."
.^^Ettehän nähnyt sjtä?^' kysyi Jan;
^ Vaistomaisesti lausui hän sen rans­kaksi.
Jean tarttui hänen laihaan
käteensä ja nauroi hilpeästi. Hän oli
mieleltään ranskajainen sielunsa poh­jaan
saakka.
*'Is[äh^ytkö? En, en minä eikä
Iowaka nähnyt sitä. Mutta se oli sel­västi
piirrettynä lum^n. Ja enkös
seurannut al?is vyoren kuyetta kulke­via
jälk|ä sillä aik^a kujn loy^al^
lo^JtismuunhenJ|en jälleen? Ja tul­lessani
joille — mitäs arvelet minim
5pJieen siellä? Niin Se oli k ^ n hiil-t3njyt
hij-si. Mutta kun -menin lä­hemmäs
niin siipä makasikin churc-hjflflainai
läh^etj^&s^n^a rui^mujna.
Mitäs sanot, Jay» Thoreau?^*' •
Jan lipusi istymaan ja huudahti.
"Sh-h-h!" rahoitti j i ^ p^paen
häojtä h ^ ä s t i takaisin, '*Ei tarvitse
l^rtoa näitä on järven jääjlä! Pyl?ä
I^eitsyt sanoi mipjulle v ^ vijinie yönä
unessa, lettäli^uaisit omin silmisi
n ä h ^ lähetyssaania^tjajj oleyap vai-najap.
Jäät lähtevät parissa päiväs-jiiliiiuu4est^
Quehedni Amossa oli äskettäin Mrs.
Jean Martel syytettynä k^den lap­sensa,
7-vuotiaaQ pojan ja 5^vuöti-aan
tytön pahpmpHeJys^, j a iuol<^^^
pidon laiminlyönnistä' (perhoa on
yhteensä 1.5 l^st^). Foika todistajan
paikalla Ifcertpi, ^ttä hänet oU patko-tettu
talvipa|^ai£^ nul^umaan ui?
lakolla, elämään vedellä^ leivällä. J9
puurolla ja että hänet on josku$^dot-t
a sein^m. Oikeuspaikalla ol^ keppi,
jollai poika. sapoi äitinsä häntä piek­säneen
aipa sataan kertaan asti; Ki^n
pojalta kysyttiin, o s ^ p hän l^e^
sajtaan, niin hän vastasi "ei", mutta
sapoi sen t i e t ä ^ n ^ siitä, kun äiti
lyö<jessään^ . 1 ^ sataan. Tä­mä
oli^paht^itmut aina isän poissa ol­lessa.
Oikeudessa kerrottiin, että po|an
.kän pyyhnöstähäpeasetän», vei po?
Jaij pois kotoaap.
Jutun käsittely siirrettiin elpkuun
W y ••••
26 p:aan,
Clevejtodissa satanut
lunta
Tiistaina heinäkuun 22 p:nä sa­toi
Clevelandissa ja sen laitakaupun­geissa
lunta. Samaan aikaan kautta
keskivaitioiden vallitsi harvinaisen
kylniää sää> jopa kylmin niitä tiede­tään
koskaan olleen hjuimkuussa. Chi­cagossa
osoitti läinpötnittari mainl'
tun päivän aamiina 49 astetta, mut­ta
Cand OXakesissa, AVis., f a i n 33
astejtta, siis l ä h t i ä jäätyn^pistettä
(mikä Fahrepheitin n^uks^^ pn 32
lämpöasteessa).
Tij^kimykset pspittayat, että en-siniinälpen
)[a^o Vakennusalalla Yh­dysvalloissa
tapi^tui v. 1799, jpUpin
kirvesmie)>et OPhila^pjhiassa v a a t i^
12-tnntistai t y ö p ä i ^ el| päivää, nn-säf
Siilpin i ä n painuu pohj^. Ja ^ kello kuusi aamuUa ja päät-
- » Jean pälyih-jälleen ympärilleen tyisikdlo kuusi UlaUa, eikä "aurin-ennehkijin
kuiskasi hiljaa: 1'joUet ym- gonnoususta auringonlaskuun.»
märrä jotakin seikkaa kuölle«a IShe^ ' : - ' 'TT'"""
. . ,. ... : ^ ^ CHIGAGOLAINEN Mrs. Mary
tyssaamaajan suhteen, mm v - ^ ^ - ^^
Kelly on nostanut ^SjOQO vahmgon-korvausvaa^
niuksen erästä hammas-lääk.
äriä ^^taan, v^^ttäftn t ^ ä n ve­täneen
hänen suusta^ terveen ham­paan
kipeän asemasta.
Väkeyli ryyppy
Äskettäin ^räs kolmen hengen seu­rue,
joista yksi nainen, tilasi eräässä
Chicagon laitakaupi}n]^n kapakassa
"Tom Collins"-nimisen ryypyn. En­siksi
maistoi sitä nainen, ja* valitti
ryypyn maistuvan kovin katkeralta.
Maistoi sitten nnehet ja maistoipä
Vakuudeksi eras k^>akan tärjöilij^-
kvf!^* sQlä • seurai^kselia, että k l i
nuutin kuluttua kaikki olivat tynnot-tpmia
kidettä va^pu^iin saakka. V i ­ranomaisten
toimesta ryyppyjen Ipr
put ovat nyt keini^tl^^n tutkittavana,
että saa<3laan tietää, mikä aihieiitti
neljän henl^ilön tilapäisen ^alvautii-misen.
,
tele Veände Gravöisfäf^
Hän npusi seisomaan ja kumartui
Janin valkoisten kasvojen pijpleen.
"Lähden tänään Apiäbascan-tietä,"
sanoi hän lopuksi. "Ehkäpä p i ^ kuu­let,
Jan Thoreau, että Jean de Gra-vpis'n
olisi parasta olla koskaan pa­laamatta
Lac de Bainiin. Jos niin
käy,, tapaat hänet Fond du Lacip ja
Beaver Kiverin välimailta. ,Teet
inatkan neljäsi päivässä, jos ajat
aivan tundran varvikkoreunaa pysy­tellen
aina siellä missä näet myski-häfön
poloisessa." Hän-meni ovel­la,
jossa; viivähti hjTnyillen ja ko­hautellen
olkapäitään. "Onkohan Jan
Thpreau ymniärtäpyt Jean de Gra-vois'n?"
virkkoi hän ja meni.
Palatessaan Cummins Uq>asi pojan'
täydessä kuumeessa posket poltta­vina.
"Piru periköön tuon Gravois'n,"
murisi hän.
"Hän pn ojlut kuin veli minulle,"
virkkoi Jan yksinkertaisesti. "Pidän
hänestä."
Toisena päivänä ranskalaisen läh­döstä
Jeanilta oli kuume poissa, ja
hän nousi vuoteesta. Iltapäivällä hän
valxasti Cumminsin koirat. Viimei­set
turkismetsästäjät pliyat lähteneet
asemalta siiiä aajtnima; niitten re^t ja
koirat olivat uponneet syvälle lumi-sohjuun.
Jan läksi matkaan Fort
Churchilliin palanneen yhtiön asia­miehen
tekemiä tasaisia tobogganin
jälkiä myöten.
Se kulki läheltä vuoren juurta, jon­ka
huipulla Jan ja saarnaaja olivat
kamppailleet. Etempänä se yhtyi
Jean de ,Gravois'n jälkiin. Jan kii­pesi
rinnettä ylös. Siltä paikalta,
missä oli hyökännyt miehen kimp­puun
hän seuraa ranskalaisen ja hä­nen
koirainsa melkein hävinneitä jäl­kiä
järvelle. Siellä hän näki Jean de
Gravois'n puhuneen totta, sillä hän
löysi lähetyssaarnaajan ruumiin jääl­tä
kasvot lumisohjoon painuneina.
Hän^n ei tarvinnut eneinpää ar­vailla
Jeanin puhuneen merkitystä.
Kuolleen kainalossa oleva kuulanrei-kä
oli liian suuri välttääkseen niin te­räviä
silnjlä ki^n Janin. Pieneen sa­laisen
maailmaan, jota hän säilytti
sydämessään, tulivat uudet kasvot
ja jäivät sinne ainiaaksi — rohkean
pienen erämaankeikarin, joj^ kiisi
morsiamineen takaisin Athabascan
seuduille.
Jatkuu.
Wdter Näyhin
On yupsi umpeen ktdftnut,
kutt ummistit silmfl^ kuolon uneen
fcotpnaatf White LakeUtf,
heitiäkum 13 pn4 kello 8 aamulla.
SuTfji suuri mieleen jäi,
iki elon ajoksemme.
Mielestämme liian varkain
kuolon kutsu häUe soi.
Miehuus iällä parJiaammalla
pfmtuttavq^ oli. ppis.
Isä, äiti, sisaret ja veli.
Npt(Jt Mm, B. C.
Täten lausumme ^sydämelliset kiitojcset kaUclHe teiJJe. 7Qb^v)|t ja tove­rit,
silt& muistQzikkaasta illanvietosta. Jonka Järjestitte meidän Suomeen
laittomme i^iiistol;si. Elitios runosta, lauluista Ja rahalahjasta myte
maukkaasta kahvitarjoilusta. Erikoisesti klijt&mme tijf^suudeh Järjestä-
Jiä-
/ TostenmdcUa,
A N N A J A JUSSI L E H TO
Elaministiquia Pntarip
Kiitos
Sydämelliset kiitokset kaikille tovereille siitä tosiyllätyksestä, Jonka
Järjestitte meille toukokuim 22 p:nä p«ls muuttamisemme Johdosta.
Kaunis kiitos arvokkaasta lahjasta Ja herkullisesta kahvipöydästä.
Erikoinen kiitos homman alkuunpanijoille mrs. Mansikalle, mrs. Luomal­le,
mvs. Stenbackalle Ja mrs. Blonqvistille. kun niin paljon vaivaa näptte.
Kiitos illan ahkerille emännille. jBIiitos myös nllHe. Jotka ottivat os^,
vaan eivät voineet saapua. Kiitos myös yksityisistä lahjoista.
Teitä kiitollisuudella muistaen, - .
MIL J A MRS. T. POROMXA
XIOCBIY MOUNTAIN HOUSE ALBERTA