1945-11-03-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Pohjola— ja namen
giiiiiiiiiiijiiiiiiiiiiiii>iiii>ii>i>i>i<<"<>>">><>>>>>""<""^
ADARE.X KARTAXO .
Philip tunsi hieman pelkäävänsä
astuessaan kanootistaan hänen luokseen.
Hän ei ollut kuullut Crois-setin
maihinnousua ja hetkisen hänestä
tuntui aivan sil'iä, kuin hän harkitusti
olisi antautunut susilauman armoille.
Mutta Josephine oli ehkä arvannut,
millaisen vaikuituksen hurja
iiäytelmä^oli tehnyt kanootistaan katsovaan
Philipiin, koska hän„oli tullut
aivan veden rajaan ottamaan häxtä
vastaan. Hän sanoi jotakin ja pilkkopimeässä
Philip ojensi hänelle kätensä.
Josephinen käsi hapuili hänen
kättään ja löydettyään sen puristau-
. tuivat hänen sormensa lujasti sen ympärille.
" X e ovat henkivartijoitani, olen
harjoittanut ne penikasta alkaen",
selitti hän. "Xe eivät pidä vieraista,
vaan taistelevat kyllä jokaisen sellaisen
henkilön puolesta, jota ne näkevät
minun suosivan. Senvuoksi aion
tvaluttaa teitä." Hän kääntyi Philipin
kanssa laumaan päin ja huusi kirkkaalla
komentavalla äänellään: ' ' Xo
nyt matkaanne, pojat! Tyr, Kapteeni,
Thor, alkakaahan painual Soh,
veitikat, tarhaanne!"
Xäytti aivan siltä kuin. sata silmää
olisi hehkunut heitä vastaan pimeästä,
sitten alkoi kuulua likeihtimis-tä,
vikinää, nurinaa, leukojen loksah-telua,
''kiertämistä, ja kun he kiipesivät
törmälle ja sieltä kapealle
tielle, kuuli Philip lauman hajautuvan
heidän sivuilleen ja taakseen. Hän
tiesi senkin,-että Jean oli heidän e-dellään
nyt. Hän ei puhunut eikä
Josephinekaan näyttänyt haluavan
rikkoa hiljaisuutta enää. 'Iroitta-matta
kättään Philipin kädestä hän
kulki polkua aivan sekarotuisen kintereillä.
Hänen kätensä oli niin kylmä,
että Philip tahtomattaan puristi
sen omaansa lujemmin kuin lämmit-tääkseen
sitä. Hän tunsi, miten Jose-phinea
värisytti, mutta jo-kin ilmaisi
hänelle, ettei se, mitä Josephine tunsi
pimeässä, johtunut ainoastaan kylmästä.
Hänen sormensa kiertyivät
useammin kuin kerran vapisten Philipin
käden ympärille.
Käveltyään noin parisataa metriä
he pääsivät pois metsätieltä kierrettyään
erään mutkan, ja heidän edessään
olevan pimeyden rikkoi yksinäinen
valo, muudan synkeyden keskelt
ä häämöttävä himmeästi valaistu ikkuna.
•Olarja ei odota meitä tänä ilta-na'",
sanoi tyttö anteeksipyytävästi ja
hermostuneesti. "Tämä on Adaren
kartano."
Paikan yksinäisyys, sen silmään-pistävä
elämän puute ja hiljaisuus,
paitsi heidän ympärillään olevien pe^
tojen nuskintaa ja vikinää, synnyttivät
Philipissä omituisen pelon tunteen.
Hän oli ainakin odottanut näkevänsä
. Adaren kartanossa elämää
ja valoa, mutta täällähän oli vain pimeyden
salaperäisyyttä ja kuoleman
hiljaisuutta, Ainoa, näkyvissä oleva
valokin näytti hyvin heikolta. Kun
he etenivät sitä kohti- erkani muudan
suuri varjo pimeydestä ja silloin
tuntui äkkiä ^iltä kuin metsän verho,
olisi vedetty syrjään,, ja kaukana
uhkaavan varjon takana Philip, näki
leirinuotion kajastuksen. • Sieltä kuului
uhmaavaa koiranhaukuntaa, johon
heti heidän ympärillään pyörivät elukat
hurjasti vastasivat.: Kun Joscr
phine kohotti äänensä vaimentaak-seen
hälinän, muuttui ikkunasta nä^
kyvä valo äkkiä kirkkaammaksi. Sit-
Kului puolituntinen eikä hänen toverinsa
sinä aikana liikahtanut eikä
lausunut sanaakaan.. Hän kuuli ihei'k-koa
kaukaista surullista ulvontaa ja
tunsi äänen. Suderi ulvontaa se ei
ollut, vaan koiran. Hänestä näytti
silloin kuin tyttö olisi liikahtanut ja
tarttunut kanootin laitoihin käsillään.
Xvt ei kuulunut neljännestuntiin muita
ääniä kuin melojen loiskaihtelua ja
tuulen yksitoikkoista huminaa.puiden
latvoissa. Skten koira ulvoi jälleen
paljon lähempänä ja tällä kertaa siihen
yhtyi toinen, kolmas ja neljäs,
kunnes yön täytti sellainen meln, että
Philip tuijotti ihmetellen pimeään.
•Tuossa haukkuvassaul^rovassa laumassa
on varmasti viisikymmentä koiraa,^
jos siinä nyt on ainoatakaan",
sanoi hän itselleen, lauman tullessa
nopeasti kuin tuuli heitä kohti.
CToisset rikkoi hiljaisuuden sanoen
kanootistaan:
"Xe ovat vainunneet meidät tuulesta,
Josephine,- ja nyt ne ovat tulossa
teitä vastaan."
Tyttö ei vastannut, mutta, Philip
huomasi hänen istuvan jännittyneenä
ja suorana. Ulvominen laklkasi yhtä
nopeasti kuin se oli alkanutkin; Lauma
oli päässyt rannalle ja odotti.
Vasta sitten kun Jean käänsi ka-noottinsa
maata i o h t i ja sen keula
raapi sorarantaa, rupesivat ne haukkumaan
jälleen, mutta nyt niin lähellä
ja hurjasti, että Philip tahtomattaankin
pysäytti kanoottinsa. - Josephine
kiipesi kuitenkin heti kevyesti sen
laidan yli jalan syvyiseen veteen.
Philip ei voinut nähdä, mitä silloin
tapahtui,.,paitsi sitä, että ranta oli
aivan täynnä hyppiviä, ryömiviä ja
haukkuvia petoja, joiden keskellä Ja-sephine
oli. Hän kuuli Josephinen
kirkkaan komentavan äänen huutelevan
koirille — Tyr, Kapteeni, Bruno,
Thor. \Vamba — kunnes niiden lukumäärä
tuntui loppumattomalta. Hän
kuuli torahampaiden metallinheleät
nopsahdukset, nopeata huohottavaa
hengitystä ja pehmeiden jalkojen
kapsetta. Vihdoin muuttui t y t ö n ääni
yhä kirkkaammaksi ja Jcoirien ulvominen
hiljemmäksi, kunnes hän ei
kuullut muuta kuin lauman pidätettyä
hengitystä ja hiljaista vaimennettua
vikinää.
Samalla ilmestyi tuulen kiidättä-mien
pilvien vähiin taivaalle kapea
rako. josta kuu pääsi.hetkiseksi pilkistämään
esille. Se, mitä hän silloin
näki. niuutti Philipin hengityksen ihmetteleväksi
huudahdukseksi.
Josephine. seisoi valkoisella hiekkarannalla.
Järvellä puhaltanut tuuli
f-i irroittanut hänen pitkän palmikkonsa
säikeet niin, että hänen märkä
^^likeutunut tukkansa ulottui lanteille
H ä n katsoi kuin sanoakseen jotakin,
mutta. Philip ei voinut muuta
kuin tuijottaa, laumaan. Suuri kar-
"^aisista päistä ja kyyristyneistä ruu-
Jiiiista muodostunut meri ympäröi tyt-t"
ä. Xuo hurjat keltaiset viheriäsil-niäi.^
et elukat olivat laskeutuneet
maahan kuin niitä olisi vain yksi ja
kääntäneet päänsä Josephinea kohti.
^"iiden kurkut kohoilivat ja.silmät
5o!>iivat Josephinen palaamisen tuoi-
Janiasta kiihkeästä ilosta. Tätä omituista
lumoavaa näkyä kesti vain hetkisen
ja yö muuttui jälleen pimeäksi,
"^-^ttö kuului sanovan jotakin hiljaa,
•koirat siirtyivät syrjään hänen deltaan
ja sitten hän sanoi aivan Philipin
vieressä:
Oletteko jo tulossa, Philip?"
ien aukeni mugdan ovi ja aukkoon
ilmestyivät mies jä nainen. Mies-sei-soi
naisen takana katsoen hänen olkansa
yli ja Philip näki lampun va-lossii
vilahduksen pyssy n piipusta.
Josephine pysähtyi.
•'Suotte- kai minulle anteeksi, että
menen edellä yksinäni, j a käsken teidän
tulla sitten Jeanin kanssa?" kuiskasi
hän. "Koetan tavata teitä vielä
tänä iltana pukeuduttuani ja päästyäni
parempaan kuntoon vojdakseni
osoittaa teille vieraanvaraisuutta."
Jean oli niin lähellä, että hän kuuli
Josephinen s.anat.
\NIe-seuraämme teitä*. s;moi hän
hiljaa. "Menkää . vain edellä, rakkaani."
Hänen äänensä kuulosti äärettömän
hellää, melkeinpä sääliväiseltä,
ja kun. Josephine irroitti kätensä
Philipin kädestä,' mennen heidän e-delleen,
peräytyi hän aivan toverinsa
viereen,
"Jotakin tapahtuu piakkoin, mikä
ehkä muuttaa sydämenne kiveksi tahi
jääksi, m'sieur", sanoi hän melkein
kuiskaten. "Halusin, että hän
olisi kertonut sen teille pari päivää
sitten tuolla, mutta hänestä tuntui
koettelemus silloin liian vaikealta.
Mutta tänä yönä se tapahtuu. Ja
kuinka se teihin vaikuttaneekin, m'-
sieur, pyydän, ettette kauhistuisi
vaan säälisitte häntä. Olette kenties
tuntenut montakin naista, mutta ette
milloinkaan meidän Josephinen ver-aista.
Hänen sielussaan on sinisen
t-aivaan puhtautta, villien kukkien
suloa ja siunatun neitsyemme, Kristuksen
äidin, hyvyyttä. Voitte ehkä
epäillä .ja tulevat asiat voivat ehkä
jäytää sydänjuurianne, kuten ne ovat
katkoit taneet elämän ja onnen minunkin
sydämestäni, mutta te tulette
rakastamaan 'enkeliämme, Josephinea
mme, kaikesta huolimatta,"
Vaikka Jean Croissetin sanat vä-risyttivätkin
kun-tmallisesti, vastasi
Philip:
"Aina, Jean. Vannon sen."
Josephine ole pysähtynyt auki olevalle
ovelle hetkiseksi ja katsoi ny^
taakseen. Sitten hän katosi.
'-Tulkaa", sanoi Jean. "Ja olkoon
Jumala teille armollinen, ellette
pysy kaikissa lupauksissanne, m'-
sieur Philip Darcambal. Sillä tästä
hetkestä alkaen olette Philip Darcambal,
:Montrealista, Josephine
Adaren. rakastamamme metsien immen,
mies. Tulkaa, m'sieur!"
JOSEPIIIXE PALJASTAA
SALAISUUTENSA
Sanomatta enää mitään Jean käveli
edellä ovelle, joka oli painunut
melkein kiinni Josephinen mentyä
siitä. Hetkiseksi hän pysähtyi nojaten
kädellään siihen ja meni sitten
sisään. Philip oli aivan hänen kintereillään.
Ensi työkseen hän tarkasteli
huonetta etsien tyttöä, mutta
hän oli kadonnut jonnekin tovereineen,
-Ääniä kuului kyllä erään hänen
edessään olevan toisen oven takaa,
mutta hetkisen kuluttua nekin
vaikenivat.
Hän tuijotti ihmetellen ympärilleen
eikä Jean keskeyttänyt hänen
katsomistaan. Hän oli suuressa huoneessa,
jonka seinät olivat hirsisiä
Ja kirveellä veistetyistä laudoista.
Huone oli. noin neljäkymmentä jalkaa
pitkä ja parikymmentä . jalkaa leveä,
suurenmoinen jylhä sali, jonka
seinät ja katto oli maalattu tummanruskeaksi.*
Sen toisessa- päässä oli
niin suuri takka, että siihen, helposti
voitiin latoa pinollinen kuuden jalan
pituisia jalkoja. Xyt siinä lehnah-teli
pieni valkea. Huoneen keskellä
oli pitkä jykevä pöytä, jonka laudat
oli veistetty. Pöydällä olevassa lampussa
oli tuli. Lattialla oli eläinten
taljoja j a seiniit olivat täynnä^
täytettyjä petojen fiäitä. Xämä seikat
kiinnittivät ensiksi Philipin huo-^
mion puoleensa. Hänestä tuntui aivan
siltä,, kuin hän olisi äkkiä poistunut
siitä maailmastav jossa hän -oli
elänyt, vanhanaikaiseen halliin jonkun
villin ja raa\an anglosaksilaisen
aatelismiehen luo, jonka luut ovat
muuttuneet tomuksi jo satoja vuosia
sitten.
Vasta .sitten kun Jean puhui hänelle
ja opasti hänet huoneen poikki,
haihtui hänen ensi vaikutelmansa,,
kun hän rupesi nopeasti tarkastele-maaan
huonetta yksityiskohtaisemr
nYrn^ Menneet ajat oli. täällä kum-malisesti
sekoitettu nykyisiin. Hau.
pidät ti hengitystään, h uomatessaan -
kaukaisimman seinän vieressä pianon
ja sen yläpuolelle seinään kiinnitetj-^n
pronssisen lampjun. Seinien viereltä
hääniötti kirjoja täynnä olevia kirgat
hyllyjä, takan läheisyydessä oli Jevel-tä
ja» matalia. pieluksien peitlämiä.f
sohvia ja sen oven yläpuolella, josta-he
olivat tulleet huoneeäeen, oli kehyksiin
pantu jäljesnnös Vincin " L a .
Joqonde" eli Hymyilevä nainen-nir
misestä niestarimaälauksesta.
Hän seurasi Jeania heikosti valaistuun
halliin, jossa J^an hetkisen kuluttua,
pysähtyi erään toisen oven
edustalle avaten sen. Philip odotti,
kunnes hän raapaisi tulen, tikkuun ja
sytytti lampun. Hän tiesi heti kat-sahdettuaan
ympärilleen sen tulevaksi
makuuhuoneekseen, ja kun hän las-laski
k a t s e i l l a a n sen monia
mukavuuksia — -^'anhanaikaisten.
verhojen takana olevaa leveää matalaa
vuodelta, mukavia tuoleja, pientä
kirjojen ja kuvalukemistojen täyttämää
pöytää ja lattialle levittyjä
tuuheakarvaisia nahkoja — tunsi hän
mielensä täyttyvän jostakin uudesta
ja kummallisesta levon ja ilon tunteesta,
mikä hetkiseksi varjosi hänen
kiihkeämmät vaikutelmansa. Jean
oli jo polvillaan takan ääressä koettaen
sytyttää tulitikulla uuniin työnnettyjä
koivuhalkoja palamaan. Kun
helposti syttyvä tuohi alkoi leimahdella
ja pienet halot alkoivat palaa
rätisten, nousi hän seisolleen ja kääntyi
Philipiin päin. He olivat molemmat
kastuneet ihoa myöten. Jeanin
tukka riippui suorana ja märkänä
hänen kasvojensa ympärillä, ja hänen
sisään'painuneet poskensa olivat kalmankalpeat.
Huolimatta hetkestä ja
paikasta Philip ei voinut olla nauramalta.
"Olen iloinen, että Josephine oli
tarpeeksi vii.sas tullakseen tänne edellämme,
Jean", sanoi hän nauraa hihittäen.
"Olemme molemmat kuin hukkuneita
vesirottial"
"Tuon heti tavaranne tänne,
m"sieur", vastasi Jean. "Ellei teillä
ole omassa varastossanne kuivia vaatteita,
löydätte, sellaisia .verhojen takaa.
Muutamat niistä sopivat luullakseni
teillekin. Lämmiteltyämme,
ja kuivailtuamme itseämme syömme-illalJista;'
Muutamia minuutteja myöhemmin
Jeanin poistumisesta muudan intiaaninainen
loi hänelle vadilli.sen kuumaa
vettä. Hän riisuutui puolek.si ja
nautti suuresti hieroessaan ruumistaan
kuumaan veteen ka.sletulia sienellä.
Samalla Jeankin palasi luoden
hänen tavaralaukkunsa. Pohjola ei-ollut
jättänyt hänelle-paljon valitsemisen
var^a,-mutta Jeanin viittaamien-verhojen
takana oli hyvin varustettUi
vaatekomero. Hän aivan hehkui lämpimästä
ja mukavuudesta, lopetettuaan
pukeutumisensa. Kylmyys oli
haihtunut hänen verestään. Käsivar-
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 3, 1945 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1945-11-03 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki451103 |
Description
| Title | 1945-11-03-05 |
| OCR text | Pohjola— ja namen giiiiiiiiiiijiiiiiiiiiiiii>iiii>ii>i>i>i<<"<>>">><>>>>>""<""^ ADARE.X KARTAXO . Philip tunsi hieman pelkäävänsä astuessaan kanootistaan hänen luokseen. Hän ei ollut kuullut Crois-setin maihinnousua ja hetkisen hänestä tuntui aivan sil'iä, kuin hän harkitusti olisi antautunut susilauman armoille. Mutta Josephine oli ehkä arvannut, millaisen vaikuituksen hurja iiäytelmä^oli tehnyt kanootistaan katsovaan Philipiin, koska hän„oli tullut aivan veden rajaan ottamaan häxtä vastaan. Hän sanoi jotakin ja pilkkopimeässä Philip ojensi hänelle kätensä. Josephinen käsi hapuili hänen kättään ja löydettyään sen puristau- . tuivat hänen sormensa lujasti sen ympärille. " X e ovat henkivartijoitani, olen harjoittanut ne penikasta alkaen", selitti hän. "Xe eivät pidä vieraista, vaan taistelevat kyllä jokaisen sellaisen henkilön puolesta, jota ne näkevät minun suosivan. Senvuoksi aion tvaluttaa teitä." Hän kääntyi Philipin kanssa laumaan päin ja huusi kirkkaalla komentavalla äänellään: ' ' Xo nyt matkaanne, pojat! Tyr, Kapteeni, Thor, alkakaahan painual Soh, veitikat, tarhaanne!" Xäytti aivan siltä kuin. sata silmää olisi hehkunut heitä vastaan pimeästä, sitten alkoi kuulua likeihtimis-tä, vikinää, nurinaa, leukojen loksah-telua, ''kiertämistä, ja kun he kiipesivät törmälle ja sieltä kapealle tielle, kuuli Philip lauman hajautuvan heidän sivuilleen ja taakseen. Hän tiesi senkin,-että Jean oli heidän e-dellään nyt. Hän ei puhunut eikä Josephinekaan näyttänyt haluavan rikkoa hiljaisuutta enää. 'Iroitta-matta kättään Philipin kädestä hän kulki polkua aivan sekarotuisen kintereillä. Hänen kätensä oli niin kylmä, että Philip tahtomattaan puristi sen omaansa lujemmin kuin lämmit-tääkseen sitä. Hän tunsi, miten Jose-phinea värisytti, mutta jo-kin ilmaisi hänelle, ettei se, mitä Josephine tunsi pimeässä, johtunut ainoastaan kylmästä. Hänen sormensa kiertyivät useammin kuin kerran vapisten Philipin käden ympärille. Käveltyään noin parisataa metriä he pääsivät pois metsätieltä kierrettyään erään mutkan, ja heidän edessään olevan pimeyden rikkoi yksinäinen valo, muudan synkeyden keskelt ä häämöttävä himmeästi valaistu ikkuna. •Olarja ei odota meitä tänä ilta-na'", sanoi tyttö anteeksipyytävästi ja hermostuneesti. "Tämä on Adaren kartano." Paikan yksinäisyys, sen silmään-pistävä elämän puute ja hiljaisuus, paitsi heidän ympärillään olevien pe^ tojen nuskintaa ja vikinää, synnyttivät Philipissä omituisen pelon tunteen. Hän oli ainakin odottanut näkevänsä . Adaren kartanossa elämää ja valoa, mutta täällähän oli vain pimeyden salaperäisyyttä ja kuoleman hiljaisuutta, Ainoa, näkyvissä oleva valokin näytti hyvin heikolta. Kun he etenivät sitä kohti- erkani muudan suuri varjo pimeydestä ja silloin tuntui äkkiä ^iltä kuin metsän verho, olisi vedetty syrjään,, ja kaukana uhkaavan varjon takana Philip, näki leirinuotion kajastuksen. • Sieltä kuului uhmaavaa koiranhaukuntaa, johon heti heidän ympärillään pyörivät elukat hurjasti vastasivat.: Kun Joscr phine kohotti äänensä vaimentaak-seen hälinän, muuttui ikkunasta nä^ kyvä valo äkkiä kirkkaammaksi. Sit- Kului puolituntinen eikä hänen toverinsa sinä aikana liikahtanut eikä lausunut sanaakaan.. Hän kuuli ihei'k-koa kaukaista surullista ulvontaa ja tunsi äänen. Suderi ulvontaa se ei ollut, vaan koiran. Hänestä näytti silloin kuin tyttö olisi liikahtanut ja tarttunut kanootin laitoihin käsillään. Xvt ei kuulunut neljännestuntiin muita ääniä kuin melojen loiskaihtelua ja tuulen yksitoikkoista huminaa.puiden latvoissa. Skten koira ulvoi jälleen paljon lähempänä ja tällä kertaa siihen yhtyi toinen, kolmas ja neljäs, kunnes yön täytti sellainen meln, että Philip tuijotti ihmetellen pimeään. •Tuossa haukkuvassaul^rovassa laumassa on varmasti viisikymmentä koiraa,^ jos siinä nyt on ainoatakaan", sanoi hän itselleen, lauman tullessa nopeasti kuin tuuli heitä kohti. CToisset rikkoi hiljaisuuden sanoen kanootistaan: "Xe ovat vainunneet meidät tuulesta, Josephine,- ja nyt ne ovat tulossa teitä vastaan." Tyttö ei vastannut, mutta, Philip huomasi hänen istuvan jännittyneenä ja suorana. Ulvominen laklkasi yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin; Lauma oli päässyt rannalle ja odotti. Vasta sitten kun Jean käänsi ka-noottinsa maata i o h t i ja sen keula raapi sorarantaa, rupesivat ne haukkumaan jälleen, mutta nyt niin lähellä ja hurjasti, että Philip tahtomattaankin pysäytti kanoottinsa. - Josephine kiipesi kuitenkin heti kevyesti sen laidan yli jalan syvyiseen veteen. Philip ei voinut nähdä, mitä silloin tapahtui,.,paitsi sitä, että ranta oli aivan täynnä hyppiviä, ryömiviä ja haukkuvia petoja, joiden keskellä Ja-sephine oli. Hän kuuli Josephinen kirkkaan komentavan äänen huutelevan koirille — Tyr, Kapteeni, Bruno, Thor. \Vamba — kunnes niiden lukumäärä tuntui loppumattomalta. Hän kuuli torahampaiden metallinheleät nopsahdukset, nopeata huohottavaa hengitystä ja pehmeiden jalkojen kapsetta. Vihdoin muuttui t y t ö n ääni yhä kirkkaammaksi ja Jcoirien ulvominen hiljemmäksi, kunnes hän ei kuullut muuta kuin lauman pidätettyä hengitystä ja hiljaista vaimennettua vikinää. Samalla ilmestyi tuulen kiidättä-mien pilvien vähiin taivaalle kapea rako. josta kuu pääsi.hetkiseksi pilkistämään esille. Se, mitä hän silloin näki. niuutti Philipin hengityksen ihmetteleväksi huudahdukseksi. Josephine. seisoi valkoisella hiekkarannalla. Järvellä puhaltanut tuuli f-i irroittanut hänen pitkän palmikkonsa säikeet niin, että hänen märkä ^^likeutunut tukkansa ulottui lanteille H ä n katsoi kuin sanoakseen jotakin, mutta. Philip ei voinut muuta kuin tuijottaa, laumaan. Suuri kar- "^aisista päistä ja kyyristyneistä ruu- Jiiiista muodostunut meri ympäröi tyt-t" ä. Xuo hurjat keltaiset viheriäsil-niäi.^ et elukat olivat laskeutuneet maahan kuin niitä olisi vain yksi ja kääntäneet päänsä Josephinea kohti. ^"iiden kurkut kohoilivat ja.silmät 5o!>iivat Josephinen palaamisen tuoi- Janiasta kiihkeästä ilosta. Tätä omituista lumoavaa näkyä kesti vain hetkisen ja yö muuttui jälleen pimeäksi, "^-^ttö kuului sanovan jotakin hiljaa, •koirat siirtyivät syrjään hänen deltaan ja sitten hän sanoi aivan Philipin vieressä: Oletteko jo tulossa, Philip?" ien aukeni mugdan ovi ja aukkoon ilmestyivät mies jä nainen. Mies-sei-soi naisen takana katsoen hänen olkansa yli ja Philip näki lampun va-lossii vilahduksen pyssy n piipusta. Josephine pysähtyi. •'Suotte- kai minulle anteeksi, että menen edellä yksinäni, j a käsken teidän tulla sitten Jeanin kanssa?" kuiskasi hän. "Koetan tavata teitä vielä tänä iltana pukeuduttuani ja päästyäni parempaan kuntoon vojdakseni osoittaa teille vieraanvaraisuutta." Jean oli niin lähellä, että hän kuuli Josephinen s.anat. \NIe-seuraämme teitä*. s;moi hän hiljaa. "Menkää . vain edellä, rakkaani." Hänen äänensä kuulosti äärettömän hellää, melkeinpä sääliväiseltä, ja kun. Josephine irroitti kätensä Philipin kädestä,' mennen heidän e-delleen, peräytyi hän aivan toverinsa viereen, "Jotakin tapahtuu piakkoin, mikä ehkä muuttaa sydämenne kiveksi tahi jääksi, m'sieur", sanoi hän melkein kuiskaten. "Halusin, että hän olisi kertonut sen teille pari päivää sitten tuolla, mutta hänestä tuntui koettelemus silloin liian vaikealta. Mutta tänä yönä se tapahtuu. Ja kuinka se teihin vaikuttaneekin, m'- sieur, pyydän, ettette kauhistuisi vaan säälisitte häntä. Olette kenties tuntenut montakin naista, mutta ette milloinkaan meidän Josephinen ver-aista. Hänen sielussaan on sinisen t-aivaan puhtautta, villien kukkien suloa ja siunatun neitsyemme, Kristuksen äidin, hyvyyttä. Voitte ehkä epäillä .ja tulevat asiat voivat ehkä jäytää sydänjuurianne, kuten ne ovat katkoit taneet elämän ja onnen minunkin sydämestäni, mutta te tulette rakastamaan 'enkeliämme, Josephinea mme, kaikesta huolimatta," Vaikka Jean Croissetin sanat vä-risyttivätkin kun-tmallisesti, vastasi Philip: "Aina, Jean. Vannon sen." Josephine ole pysähtynyt auki olevalle ovelle hetkiseksi ja katsoi ny^ taakseen. Sitten hän katosi. '-Tulkaa", sanoi Jean. "Ja olkoon Jumala teille armollinen, ellette pysy kaikissa lupauksissanne, m'- sieur Philip Darcambal. Sillä tästä hetkestä alkaen olette Philip Darcambal, :Montrealista, Josephine Adaren. rakastamamme metsien immen, mies. Tulkaa, m'sieur!" JOSEPIIIXE PALJASTAA SALAISUUTENSA Sanomatta enää mitään Jean käveli edellä ovelle, joka oli painunut melkein kiinni Josephinen mentyä siitä. Hetkiseksi hän pysähtyi nojaten kädellään siihen ja meni sitten sisään. Philip oli aivan hänen kintereillään. Ensi työkseen hän tarkasteli huonetta etsien tyttöä, mutta hän oli kadonnut jonnekin tovereineen, -Ääniä kuului kyllä erään hänen edessään olevan toisen oven takaa, mutta hetkisen kuluttua nekin vaikenivat. Hän tuijotti ihmetellen ympärilleen eikä Jean keskeyttänyt hänen katsomistaan. Hän oli suuressa huoneessa, jonka seinät olivat hirsisiä Ja kirveellä veistetyistä laudoista. Huone oli. noin neljäkymmentä jalkaa pitkä ja parikymmentä . jalkaa leveä, suurenmoinen jylhä sali, jonka seinät ja katto oli maalattu tummanruskeaksi.* Sen toisessa- päässä oli niin suuri takka, että siihen, helposti voitiin latoa pinollinen kuuden jalan pituisia jalkoja. Xyt siinä lehnah-teli pieni valkea. Huoneen keskellä oli pitkä jykevä pöytä, jonka laudat oli veistetty. Pöydällä olevassa lampussa oli tuli. Lattialla oli eläinten taljoja j a seiniit olivat täynnä^ täytettyjä petojen fiäitä. Xämä seikat kiinnittivät ensiksi Philipin huo-^ mion puoleensa. Hänestä tuntui aivan siltä,, kuin hän olisi äkkiä poistunut siitä maailmastav jossa hän -oli elänyt, vanhanaikaiseen halliin jonkun villin ja raa\an anglosaksilaisen aatelismiehen luo, jonka luut ovat muuttuneet tomuksi jo satoja vuosia sitten. Vasta .sitten kun Jean puhui hänelle ja opasti hänet huoneen poikki, haihtui hänen ensi vaikutelmansa,, kun hän rupesi nopeasti tarkastele-maaan huonetta yksityiskohtaisemr nYrn^ Menneet ajat oli. täällä kum-malisesti sekoitettu nykyisiin. Hau. pidät ti hengitystään, h uomatessaan - kaukaisimman seinän vieressä pianon ja sen yläpuolelle seinään kiinnitetj-^n pronssisen lampjun. Seinien viereltä hääniötti kirjoja täynnä olevia kirgat hyllyjä, takan läheisyydessä oli Jevel-tä ja» matalia. pieluksien peitlämiä.f sohvia ja sen oven yläpuolella, josta-he olivat tulleet huoneeäeen, oli kehyksiin pantu jäljesnnös Vincin " L a . Joqonde" eli Hymyilevä nainen-nir misestä niestarimaälauksesta. Hän seurasi Jeania heikosti valaistuun halliin, jossa J^an hetkisen kuluttua, pysähtyi erään toisen oven edustalle avaten sen. Philip odotti, kunnes hän raapaisi tulen, tikkuun ja sytytti lampun. Hän tiesi heti kat-sahdettuaan ympärilleen sen tulevaksi makuuhuoneekseen, ja kun hän las-laski k a t s e i l l a a n sen monia mukavuuksia — -^'anhanaikaisten. verhojen takana olevaa leveää matalaa vuodelta, mukavia tuoleja, pientä kirjojen ja kuvalukemistojen täyttämää pöytää ja lattialle levittyjä tuuheakarvaisia nahkoja — tunsi hän mielensä täyttyvän jostakin uudesta ja kummallisesta levon ja ilon tunteesta, mikä hetkiseksi varjosi hänen kiihkeämmät vaikutelmansa. Jean oli jo polvillaan takan ääressä koettaen sytyttää tulitikulla uuniin työnnettyjä koivuhalkoja palamaan. Kun helposti syttyvä tuohi alkoi leimahdella ja pienet halot alkoivat palaa rätisten, nousi hän seisolleen ja kääntyi Philipiin päin. He olivat molemmat kastuneet ihoa myöten. Jeanin tukka riippui suorana ja märkänä hänen kasvojensa ympärillä, ja hänen sisään'painuneet poskensa olivat kalmankalpeat. Huolimatta hetkestä ja paikasta Philip ei voinut olla nauramalta. "Olen iloinen, että Josephine oli tarpeeksi vii.sas tullakseen tänne edellämme, Jean", sanoi hän nauraa hihittäen. "Olemme molemmat kuin hukkuneita vesirottial" "Tuon heti tavaranne tänne, m"sieur", vastasi Jean. "Ellei teillä ole omassa varastossanne kuivia vaatteita, löydätte, sellaisia .verhojen takaa. Muutamat niistä sopivat luullakseni teillekin. Lämmiteltyämme, ja kuivailtuamme itseämme syömme-illalJista;' Muutamia minuutteja myöhemmin Jeanin poistumisesta muudan intiaaninainen loi hänelle vadilli.sen kuumaa vettä. Hän riisuutui puolek.si ja nautti suuresti hieroessaan ruumistaan kuumaan veteen ka.sletulia sienellä. Samalla Jeankin palasi luoden hänen tavaralaukkunsa. Pohjola ei-ollut jättänyt hänelle-paljon valitsemisen var^a,-mutta Jeanin viittaamien-verhojen takana oli hyvin varustettUi vaatekomero. Hän aivan hehkui lämpimästä ja mukavuudesta, lopetettuaan pukeutumisensa. Kylmyys oli haihtunut hänen verestään. Käsivar- |
Tags
Comments
Post a Comment for 1945-11-03-05
