Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 10, 1938

              Voittajaa kannetaan
Wembleyssa, Englannissa, pidetyissä umakilpailmssa voitti
{anskalamen neiti Sorenson naisten 200 m. uinnin, josta palk­kioksi
hän sai osakseen kilpailutoveriensa jakamattoman suosion
ja Enwpan mestaruuden.
(Jatkoa kolmannelta sivulta) ^
.Olliin totuttiin pian konttorissa,
kuten muihinkin työläisiin. Hän sai
nenälleen huonosta työstä ja yirheis-tä,
niinkuin kaikki toisetkin kuole­vaiset.
Hän oli nyreä ja pahatuuli-nen,
menetti malttinsa ja unohti ole­vansa
gentlemanni pienimmänkin
vastoinkäymisen sattuessa. Suoraan
sanottuna hän oli aivan tavallinen
ihminen virheineen ja heikkouksi­neen.
Toiset huomasivat tuon asian aika
pian jä suhtautuivat häneen luon­nollisesti,
mutta Maila kärsi kaikista
kovista sanoista ja erehdysten pal­jastumisista
enemmän kuin QUi itse.
Maila suorastaan itki konttoripääl­likön
kiroillessa Ollin törkeistä vir­heistä
ja hän olisi pyörtynyt, jos olisi
uskaltanut, kun johtaja pilkallisesti
kysyi Ollilta, luuliko tämä kynsien-kiilloittamisen
auttavan miestä yh-,
leiskunnan kukkuloille?
Maila oli sokea ja kuuro kaikille
sorean Ollin huonoille puolille. Hän
oli rakastunut silmittömästi, suun­nattomasti,
auttamattomasti, peruut­tamattomasti
— — —- ei löytynyt
sellaista sanaa, joka olisi riittänyt tul­kitsemaan
hänen tunteittensa laajuu-
<ien. Tuohon
suureen suloisuuteen
liittyi kuitenkin kitkerän karvas pil­leri.
Olli ei paljonkaan välittänyt
liänestä. Mies lausui tosin joskus
jonkin leikillisen sanan, kilttipä ker­aan
hänen ruusuista hipiaänsäkin ja
antoi Mailan auttaa itseään ylitöissä,
lieittipä joskus hänelle teht^yansä
i^esken työpäivänkin^ rÄta^^siihen
^sitten loppui. HiUoii^aan^^^^^^
pyytänyt tyttöä elökuviiti eikä kah-
\Tlaan, ei edes saattanut häntä ko-
^^1, vaikka hänellä oli melkein saraa
^tka. Yhden ainoan kadunvälin
O^in vain olisi tarvinnut kiertää sen
i^^dessään.
Lohdutukseksi Mailalle jäi kuiten-l^^
e, ettei Olli kuljeskellut kenen-
^ään muunkaan tytön kanssa. Hän
^asti vain miehisiä huvituksia,
'^^tta se ei millään tavaUa rauhoitta-
Mailaa. Tietysti hän hyvin ym-
11^^; ettei Olli, joka oli kaiken mie-
^^i7den esikuva, välittänyt hänen-
^taan möhkäleestä, jolta puut-bikki
naisellinen sirous ja sulo,
uuri
mutta sittenkin tuntui nöyryyttävältä
ajatella, ettei hänen tunteittensa kuu­ma
palo vaikuttanut yhtään mitään.
Ja kuitenkin hänen sydämessääh roi­husi
rakkauden ikuinen tuli kuin val­tava
juhannuskokko, suurin, hehku­vin
lieskoin.
Maila kulki sen syyskauden kyl­mänäpä
entisestään hiukan ylpeäm-pänä,
mutta sisäisesti onnettomam­pana
kuin koskaan elämässään. Hän
siiri mitättömyyttään ja haaveili iha­nia
Jiääveita, joilla ei ollut pienintä-täkään
täyttymisen mahdollisuutta.
— Maila, Maila, mitä sinä olet
tehnyt itsellesi ? huusi Salli tulles­saan
eräänä päivänä joulun alla häntä
vastaan. — Eii ole nähnyt sinua puo­leen
vuoteen. Kuule, mitä sinä olet
neet tuota hänelle ja hän itse oli vain
surrut suuria muotojaan niin, että ne
hänen huomaamattaan hupenix^at pie­niksi.
—
Älaila oli riemuissaan huomiostaan.
Vihdoinkin oli jotakin toivoa! Nyt
täytyi vain pukeutua kauniisti ja olla
entistään rakastettavampi.
Maila kiinnitti kaiken toivonsa joh­tajan
uudenvuoden kutsuihin. Koko
henkilökunta oli aina siellä. Kenellä-kääii
ei oUiit rohkeutta jäädä niiltä
pois. ' •
Maila oli pukeutunut yU varojensa
ja kohottanut kaiken viehätysvoiman­sa
kasvoilleen. Kun Olli, ensin emän­tää
tanssitettuaan kumarsi hänelle,
tunsi hän saaneensa elämän ihanim­man
lahjan omakseen. Autuaana hän
laski kätensä Ollin olkapäälle, sulki
silmänsä puoliksi ja antautui juma­loimansa
olennon vietäväksi.
— Mitä te oikeastaan olette teh­nyt
itsellenne?? kuului Ollin kuis- .
kaus musiikin keskeltä.
• — Minäkö? kuiskasi Maila takai­sin.
Hän värähti kauttaaltaan.
Nyt se tulee, se ihanista ihaninj ajat­teli
hän hurmaantuneena.
— Juuri te, myönsi Olli ja Mailasta
tuntuij kuin hänen äänessään olisi ol­lut
tyytymätön väre.
— En ymmärrä tarkoitustanne,
huokasi Maila ja katsoi pelästyneepä
ihannettaan.
Pelasti poikansa,
hukkui itse
— Tehnyt? Maila säpsähti kovas­ti
toisen kysymystä.
— Olet laihtunut kamalasti! Sinä­hän
pTet aivan suoralinjaiiien! Mitä
sinä olet käyttänyt? uteli Sälli kiih­keästi.
— En mitään. Oleiiko minä todel­lakin
laihtunut? ihastui Mäilä.
— kovasti. Etkö ole huomannut
sitä? .
— En ole.
Etkö ole käyttänyt mitään hoi­toa?
— Eri ole.
•—Olet varmaan! Ei sitä muuten
ihminen mene noin ohueksi. Kerro
se minulle. Pidän sen varmasti oma­na
salaisuutenani, kerjäsi ja lUpäsi
Salli, eikä hän uskonut Mailan sanoja
sattumanvaraisesta laihtumisesta.
— kyllä minä olen laihtunut inää-rätystä
syystä, myönsi Maila vihdoin
salaperäisesti.
— kerro! kerro! rukoili Salli no-peasti.
~ Rakastu onnettomasti, niin kyl­lä
laihdut! sinkautti Maila ja juoksi
nopeasti kotiin,
maksi.
Hän ei ollut lainkaan huomannut,
että hänen vaatteensa riippuivat —
ainakin kolme senttiä molemmilla
lantioilla hikaa kangasta. Kau-heatal
Oliko sitten ihme, ettei ÖUi
huomannut mokomaa, rääsyniekkaa.
Kateudesta eivät muut olleet sano-
— Kun minä tulin syksyllä tänne,
olitte te ainoa siedettävä liainen kont­torissa,
sanoi Olli kovalla äänellä. —
Teissä oli naiselle kuuluvaa pehmeyt­tä
ja viehkeyttä. Te olitte äidiUisen
pyöreä palleroinen. Ollakseen miel­lyttävä
pitää naisen olla hiukan liha^
vahkö ja veltto ja raskasliikkeinen.
Hyi, kuinka minä inhoan tuollaisia
nykyhetken suoria, muodottomia sei­päitä,
jotka kantavat naisen nimeä.
Vaikka henki menisi, en voi sietää
mokomia luukasoja.
— Olenko minä nyt sitten Hian
laiha? änkytti Maila onnettomana.
— Sitä te olette. Ihan samanlai­nen
kuin nuo kaikki muutkin, tokai­si
Olli suuttuneella äänellä ja oh­jasi
Mailan paikoilleen.— Yksi ai­noa
oikea nainen on koko talossa, l i ­säsi
hän, nyökäytti välinpitämättö­mästi
päätään ja marssi suoraa päätä
johtajan elefanttitautia sairastavan
tyttären luo ja vei hänet tanssimaan.
Kyynelsuraun läpi näki Maila ihan­teensa
raahaavan tuota satakiloista
suurperijätärtä pitkin salin parkettia.
Olli hymyili r^kastuneesti johtajan
tyttärelle, niin rakästurieesti, että
Maila sai kovan sydämentykytyksen
ja hänen täytyi vasten kaikkia tapoja
lähteä kesken jiihlah kotiin.
— Mitä auttoi läittiirniirien ja so­lakat
linjat, kun se airiöa iriies, jota
olisi tahtonut tniellyttää, tahtoo suu­ria,
rasvaisia niässoja ja valtavia mit­toja,
vaikeroi Maila istilessaah huo­neessaan
vuoteerireiraalla. Hän oli
vuosikausia uiiäiiidiiittt ölefVänsä lai­ha
ja nyt, kun se Oli käyiiyt tosiasiak­si,
tahtoikin iöättiie tbiäeniäistä!
— kaikki iäihdiitii^kutiHt oH
olleet turhia jä' rakkaus, jökä teki
sen, mihin eiS^tkuUHt olleet p^ysty-neet,
hyöd3rtön. Nyt Mä liiöritö tfeh-dä
tehtävänsä! Öikööh Käheii piuö-lestaan!
Ei ifciiiä määOiriässa liäh
enää katso peiliin, ä ko'etä Iciiuiiiötää
itseään muiden malliseksi, eikä kiiifiiä
päivänä uhraa jmölta penriia jäiäclli-tusnesteisiin
ja -iilfehetärtiiin j k M liäii
näin hullusti heti Äijmtykse
sa kävi.
— N}^ oli iiiÄjl: iMt jä öiil.
Jos olisi lihat, olisi ö4iflun,Ku^
Maila alistuen kövaii töäellisiiiiäen
alle.
KUN Richmondilainen sähkömont-tööri
P. D. Kelly huomasi 16-vuo-tiaan
poikansa Donaldin olevan huk-kunraisillaan
läheiseen jokeen, hyp­päsi
hän hetkeäkään arvelematta ve­teen,
vaikka hänen toinen jalkansa
olikin kipsisiteessä. Sankarillinen isä
pelastikin poikansa, miitta hukkui it-
; se. •/.. '
Donald Kelly oli ollut ongella joen
rarihalla. Virta sieppasi äkkiä ongen
hänen kädestään ja Donald hyppäsi
jokeen pelastaakseen kallisarvoisen
vapansa. Mutta virta olikin niin vah­va,
ettei hän olisi jaksanut uida vas­tavirtaan.
Hänellä ei ollut voimia
päästä rannalle.
Isä, jonka katkennut jalka oli kip­sissä,
huomasi poikansa kamppaile­van
aalloissa ja hän h3TDpäsi jokeen
ottamatta lainkaan huomioon ras­kasta
kipsisideittään. Kun hän saa­vutti
Donaldin, oli poika jo tiedo­ton.
Vesi oli niin syvää j että se
peitti isäii. Mutta hän painoi kipeän
jalkansa joen pohjaan ja piteli pipi-kaansa
molemmin käsin veden pinnari
yläpuolella, kunnes pelastajat saapui­vat
paikalle veneessä. Döriald ve­dettiin
veneeseen ja hän toipui pian.
Mutta isä oli kuollut. Hän oli huk­kunut
pysytellessään paikallaah ve­den
alla, jotta olisi-voinut kannattaa
poikaansa veden pinnan yläpuolella.
• _—oOo-———. " v ^ , : ',
Insullin testamentti
Aikoinaan arveltiin Samuel Insul­lin
(josta tarina oli lehdessämme)
omaisuuden nousevan sataan miljoo­naan
dollariin. Hänen pesänselvityk­sensä
perintöasiäin oikeudessa Chica­gossa
joitakin päiviä sitten osoitti,
että häneltä oli jäänyt sata dplläria
rahassa ja velkoja 14 miljoonaa. Noin
6 vuotta sitten ilmoitetaan InsiuUin
asettaneen omaisuutensa, noin $2,-
000,000, velkojien huostaan ja täl­löin
hänen velkansa nousivat $16,-
000,000.
• • •: oOo •
On elon matkamiehet niin
monenkaltaiset,
ja monta myöskin määränpäätä
meille käämöittää.
Me tulemme ja menemme kuin kesän
perhoset,
ja moni myöskin tuiskuhun ja
hankeen väsähtää.
ifrj. keUh Mmmgy huomattu
cähaMiuh^JkiirliM joka tnat-kusti
askeitäih Geneveen^ ottaakseen
osaa yhtenä canadälaisena edustaja'
na kansainliiton yleiseen kokoukseen.