Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 2, 1946

              ^ yn enne tuulispäineeii. Mattilan
iytyy tuohtuostatin kumartua kat-
, - omaan vaimoaan. .J$^?^lpe^ on An-
/ikki :ja7toli^^ S^JÖIJ^^
' laihtoi tulla siellä kirkossa?
— Pelojttito siniia siellä? .^kysyy
.lattila.ääneen ajatustensa Jastkoksi.
Annikki säpSÄhtää. • Hänellä on
uuma ja palba olo. Qlisiko sitteitkin
.itänyt kertoa,kaikki .Jaakolle.
— Jaakko! rMn :melk^in5ihu«dah- -^P^^^ea päästyään huoneeseen, mut-
: aa 3*tä3ckiä suurin sihnin. ' ta Josephine oli poistunut. Hän pyö-
«IHIIIiniHllllllilHUIllIUHlHllHlliiiiiiiiiiiiiiiiitiiiiiiiiiiiiiiiiaaiiiHii,^^^
KUOLEmiV VARJO (huojennusta mielellään ruurniinisis-
.Ikkuna oli airki Fhilipin saapu- ta .ponnistuksista. :Hän Ä^^^p^
essa sen luo ja Jean oli odottamassa tcksensä äkkjä ija sammutti tulen,
ojentaakseen hänelle auttavan kä- Sitten hän aukaisi jälleen ikkunan
.den. Philip etsi .katseillaan heti Jo- ja pudottautui ta'kaisin pinicään.
Hän suuntasi jälleen (kulkunsa
metsän laitaan, mutta ei pysähty-vÄ|
ä pelkää;:minua,>Anni^^ rahti silloin melkein aihaisesli se- nynkään tällä kertaa siihen, vaan
_)leu minulle aina'-niin bhyxä Ikujn ^^""^^^^^^en päin, joka oli laskenut tunkeutui 'kauemmaksi sen pimeään ^
^'^ri^-v^r^^^ fy}^^' Kuu ja täihdet alkoivat va- , valii^stanut j J S ^
hänen edessään olevaa valkois- , . . . . . ,
vat ja jhän hengitti^!^^ T«oI«
la leirissä odotti\-at Josephinea ja
Croissetia ne toiset Icaksi, «jotka näyt^
telivät toist a puolta siinä näy tel mas­sa,
jossa hän oli saanut sokean wie-hen
osan. Hän «i ruvennut järkeile-mään-
eikä A^äittämään sitä vastaan,
ya(ah totesi ainpastaari- asiaii olevan
niin, ja epäröimättä enää ollenkaan
hän tarttui pistooliinsa ja läksi seu­raamaan
yopeasti Jösepdiinea ja -se­karotuisia.
•
Hän alkoi jo Ikäsittää J<?anin tar­koituksen.
Jean oli huoneessa vain
verhoa. -Vain ponnistaen voimiaan haista
Ja .Mal;ti^a[^pi'tää 5anans3. JHar- ^ " ^ ' ^ ^ -tukahduttaa,huulillaan pyö ta lumista.lakeutta. Hän tiesi,
.-ista nuocikcsta hhuölehditaan esillä sanat. Jean Jhuomasi sen ja täällä eksyisi, koska hän voi sei
ettei
-asta .nuQt&osta ^huolehditaan -^sUlä sanat, jean ^nupmasi ^aaiia eKsyisi, kosRa nan seurata
aväUaVkllin sAnniÄä. ^kohautti :har:tioit9an Jhyyäksyvästi, omia jälkiään takaisin.: Hän pysäh-
;:,uolehtiminfin^öUUtuttaa. .^^ttlluicfco- "Voitte sy>^ttää siitä ininuäkin,, tyi hetkiseksi iiiuutaman kuusen juu-
Uo mies/^vpltääurwtata • kilin s«e = -ettei; hän.x)Ie täällä. m'sieur", -selitti Tdle täyttääkseen piippunsa ja syty t-
:irkyyää,tastJ3. , ^än. '^Hän,^i olisi-kuitenkaan Jcer- taakseen sen. Sitten hän-jata«)i mat- g. , Teaniin ia hän oäättikin
•äm- 'haansa.. Xvt*kun;h^^^ tjitoon 3a Jeaniin,^ ja^h^^^
luun, \'on ratkaisevin toiminta tu­lisikin
siis tapahtumaan «täällä met­sässä
eikä Ädaren kartanossa.
Philip ei seurannut heitä nyt ute­liaisuudesta.
(Hän oli taipuvaisempi
kuin ntilloinlkaan ennen liuottamaan
— Kunhan Ihän valhvjstuu, puolus-aa
mies. — EtkÖ näe, .miten heikon
läköinen hän on.
. IV.* "I," mainen-oIettomuksensa,;että'Josephi- Aav-a^^u-v^ttu *^.uuu^^xu v^ai^iuu
. mmulle. kirotun vahan -lv - K - Josephinelle eikä seikarotuiselle, hän
•ön.-v nen suurenaV vaarana, oli vjokitt Tuu- • . . . . ' .
-juun m t , sanoi Philip -^.^^ sittenkään ollut P^^^^^' saaimm nuotion täydqlli-
- rSe suo
lohdutusta
puristaen kätensä^ny^kkiin . -Jean^ v"!?*"^'' r'""^' . r - . , , •
- Tekipä tuo tvötä ^Mattilaan olen nyt. valmiS: taistelemaan^ -mutta ^-"^«"^ <"^^^^ta^.^llaineiv oh s,t-ullessaan,
sanoi Saa;a.. . olen.kuin^loukfeuuh joutunut rotta, -ten tuo voima? l^mnkahan voi lut:
"Muistatte kai minun sanoneen
muutamia tunteja sitten, ettei hän
mitenkään voi ^tulla omaksenne täs-. mahdollisen ratkaisun.
Teki, . teki. • Liikaa. teki hei- Minun .on h\ipättävä hyvin pian jo­joilla
voimiiia. I;npi^'llmen vidä oli /honkin suuntaan, tahiniuuten, hal­ia
yätä päivää rehki,-vastaa niie^. . - kean.. ?Tämä.on aivan, niahdotonta,^
— Olisivat ne yöt saaneet ;hyvin- '^ttä
.;in jäädä Tehkimät,tä, huomauttaa Jean .laaki,/kätensä hiljaa hänen
Saara pisteliäästi. : käsivarrelleen.
, Tuo sattuu Mattilaan. Se on kuin "^^M^sieur, tahtoisitte varmaankin
^alainen miekka, joka joskus ilman leikata oikean kätenne 'poi'kki, jos
ivuhuomautuksiakin sydämeen pis- voisin antaa teille Josephinen?"
ää. Monena iltana, kun jiuori An-likki
on nukahtanut hänen käsivar-velleen,
on tuo pistos tuntunut. Kä-iköhän
Sauli useastikin Annikin al­assa?
Ottiko hänet näin käsivar-
.illeen? Suuteliko noita huulia?
Herra Jumala, miten nuo ajatukset
kiusaavat. Joskus on tehnyt mieli
•lerättää Annikki ja kysyä. Kysyä
;itä ja muutakin. Esimerkiksi, että
niksei Annikki lämpöi^emmin kät-ään
hänen kaulaansa kierrä? Eikö
Annikki rakastakaan? Joskus tun-uu
kuin ei rakastaisi. . Ja Annikki
tkee usein, kun hän hänet rinnalleen
.)uristaa. Miksi Annikki itkee? Tuo
ijatus tulee nytkin mieleen ja Saaran
luomautuksen seuraamana, miehen
auhattomana liikkeelle ajaa.
— Anna sinä, Saara, niitten öitten
'lla, sanoo ihän ovessa ,niennessään.
— Eipä noiden sinulle kuuluvan luu-isi.
' ^- (
Tällaisina hetkinä täytyy Mattilan
tää sen Adaren Jkartanossa olevaan
lapseen? "THänen ajatuksensa .kään­tyivät
vaistomaisesti Thoreauhun,
yksityi^auppiaaseen, kuin mahdol­liseen
ratkaisuun, mutta samassa sil-märuräpäykses^
ä hän hylkäsi .oletta­muksensa
luulleen sitä aivan mah­dottomaksi.
Sellaista voimaa vas­taan,
kuin Thoreau miehineen oli,
lähtisi varmaankin Adare itse tahi
Vaikka päänikin!" räjähti Philip. ;,cet5ien asukkaat. Tässä täytyi olla
jotakin enemmän. Philip. . rasitti
turhaan ai voijaan löytääkseen jonkun
sesti niiky\-iinsä ja tarkasti pistoo­linsa.
"Hän näki ihmisiä nuotion ää­ressä.
Siellä oli kolme henkilöä, jois­ta
muudan istui ja toiset seisoivat.
Nuotio oli vain noin sadan metiin
päässä e?kä hän nähnyt 'minkäänlais­ta
telttaa. Hetkistä ^myöhemmin Jo­sephine
ja Jean saapuivat valopiiriin
ja istuva imies hyppäsi seisoalleen.
Tultuaan- lähemmäksi Philip huoma­si
Jeanin seisovan aivan lähellä tove­riaan,
joka nojautui hänen käsrvar-teensa.
Hä_n ei kuullat lausuttavan
sanaakaan ja kuitenkin hän voi näh­dä
sen miehen liikkeistä, joka oli
istunut, että hän antoi määräyksiä
sä maailmassa", muistutti Croisset
häntä yhtä tyynesti. *'Ja nyt kun
sanon teillä olevan toivoa, ettekö voi
toimia niin, että voin luottaa tei­hin,
kuten minun pitää, jos haluam­me
voittaa?"
; Philipin kasvojen jännitys laukesi
ja hän tarttui vaieten Jeanin kä­teen,^
'•Ja nyt aion (kertoa teille erään
asian, 'mitä Josephine ei ilmaisi teil­le,
jos hän olisi täällä, nimittäin ta­mman.
m'sieur", jatkoi Jean. ''En­nenkuin'
poistuitte - luotamme -tästä
huoneesta - e-päilin, mutta nyt olen
saanut ivarmuuden. .Suuri taistelu on
tulossa. Ja siinä taistelussa pitää
kaikkien Kisamuniton henkien olla
kanssamme. Saatte . A-armasti tapel­la
tarpeeksenne, mutta teidän pitää
tovereilleen, jotka niiden johdosta
. Hän käveli (kymmenen minuuttia poistuivat kauemmaksi metsän pi-välittämättä
suunnasta, mutta sitten mentoon.
hän säpsähti ja pysähtyi kuin nau­lattu
paikalleen. Hän kuuli ääniä
läheilestä viidakosta, jonne ei ollut
pariakymmentä askeltakaan. Pii-louduttuaan
erään puun taakse hän
Seitsemänfkymmenen askeleen
päässä tulesta Philip kyyristyi hen­gästyneenä
muutaman seetripölkyn
taakse Ja ojensi käsivartensa sen yli
tukien /sitä siihen. Siinä kimahteli
näki hetkisen kuluttua parin hen- pistooli, jonka hän suuntaisi sitä pi-kilön.
kiiruhtavan chilseen. Hän oli meää kohtaa kohti, jonne nuo mo-vähältä
huudahtaa, mutta hän onnis- lemmat miehet olivat kadonneet. Jos
tui hillitsemään itsensä. Toinen jotakin sattuisi tapahtumaan, oH
noista henkilöistä oli Jean ja toinen hän ainakin valmis.
Josephine. Leimahtelevan tulen valossa hän
Hetkisen hän seisoi paikallaan tul- ei voinut nähdä oikein selvästi kol-jottaen
heidän jälkeensä ja pitäen mannen miehen kasvoja. Mies ei
kiinni puunrungosta. Kun totuus ollut samanlaisissa pUkimissa kuin
selveni hänelle, tunsi hän melkein toiset. Hänellä oli jalassaan leveät
ruumiillista tuskaa. Josephine ei siis polvihousut ja polviin asti pauloi-ollut
mennytkään -huoneeseensa. Hän tetut kengät eikä hänellä ollut par-sännän
iskeytyä ty.öhön. Tehdä niin käyttäytyä entiseen : tapaanne, kun-
-ttä paita.hikisenä selkään tarttuu,
"'e on paras lääke,, siihen hukkuvat
H i l l u i , ajatukset.
nes viimeinen sana. sanotaan ja vii­meinen
hetki koittaa. Toistan sen.
ymmärsi nyt. Josephine oli ehdoin
tahdoin karttanut häntä, ertä voi.-i
päästä metsään \ksin Jeanin kanssa.
Luotatteko minuun tarpeeksi usko- 'Kolme päivää sitten Philip ei olisi
aksenne sen?"
^^•Kyllä". vastasi Philip. "Se tun­tuu
kvilä käsittämättömältä, Jean,
välittänyt tästä niin paljsn, mutta
taa. Paitsi näitä seikkoja Philip "ei
voinut nähdä enempää. Xuo kolme
menivät hyvin lähelle toisiaan ja ai­noastaan
silloin tällöin kantautui
Philipin korviin hiljaista muminaa.
Niin tuUaan hiljalleen talveen,
•^yys on kuin huomaamatta puista
chdet varistellut, maat ruskeiksi teh- mutta uskon sen."
'Vt ia ensilumet sen ruskeuden. ylle Jean meni ovelle,
uin kääriliinoiksi valahtaneet. '•H>-\ää yötä, nVsieur", sanoi hän.
Sellaisena lunta satelevana )auan- ''Hyvää yötä, Jean."
ai-iltana joutuvat kerran Annikki ja Croissetin poistumisen jälkeen
Saara kuin pakosta yhdessä kylpyyn. Philip seisoi hetkisen liikkumatta
Vnnikki on viime aikoina halunnut paikallaan. Sitten nän lukitsi oven.
nyt se pahoitti hänen mieltään. Jo- Jeanin ääntä hän ei kuullut kertaa-sephine
oH lahjoittanut hänelle rak- kaan. Hän pysyi kymmenen mi-kautensa,
mutta siitäkin huolimat- nuuttia liikkumatta paikallaan siir-ta
Josephine luotti enemmän seka­rotuiseen
kuin häneen. Se katke­roitti
Fhilipin 'miellä alussa, mutta
seuraavassa sil.mänräpä3-kses5ä hä­nen
suurenmoinen luottamuksensr.
Josephineen palasi. Oli varmaankin
rellen kat.settaan •kummallisesta ku­vaelmasta
siihen pimeään kohtaan,
jonne toiset miehet olivat piiloutu­neet.
Silloin peräytyi Josephine äk­kiä
kauemmaksi toveristaan, joka
kuitenkin seurasi häntä. PhiHp kuu-ä
ia isäntä pistävtyneet kaupungissa 'littainen lupaus hänen suurimman Silloin hlÄ huomasi vaaleaa kaja..- nen puheesta. Vihdoin Josephine.
a kun he palaavat on väki jo kvl- toiveensa toteutumisesta olivat teh- tusta, jota hän ennen ei ollut näh- lopetti ja Philip näki hänen odot-
, ' ' i^ynet äärettömän levottomaksi, nyt. Siellä oli varmaankin nuotio, tavm'jännittyneenä. Toinen vastasi. *
— Mene sinä vain kylpemään An- Hän tiesi, ettei hän voisi jäädä huo- jonka valo näkyi vain' epäselvästi . Hän teki .sen nähtävästi hyvin lyhy-ikki.
kehoittaa Mattila vaimoaan, neeseensa. ja tunsi, ettei voinut metsän syvyydestä. Josephine ja ^ esti, sillä tuskin hän oli lakannut
- Käyn naapurissa selvittämässä myöskään ni:kkua. Eikä hän ollut Jean kiiruhtivat nähtävästi sitä koh- puhumasta. T.un Josephine 'käänsi