1936-03-07-01 |
Previous | 1 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
"9"
KOKO maailman surut painoivat hänen
kaksikymmenvuptisia härtei-tansa.
Hän kulki kumarassa, kädet
syvällä taskuissa ja katse mustana.
Hän näki, että elämässä kaikki oli
hullusti, eikä salannut sitä näkemystään.
Ja tuttavapiireissä alettiin mainita
kammolla hänen nimeään. Monet
kääntyivät toisaalle, kun näkivät
hänet kaukaakm ja teeskentelivät
poissaolevaa, jos hän soitti heidän
ovellaan. Hän huomasi sen ja hymähti
katkerasti: "He luulevat, että
minä olen jotain, josta voi päästä pakenemalla
tai sulkemalla ovensa, minä
— ääni heidän syvimmästään."
Sitten keksi hän kalastaa heitä julkisista
ravintoloista. Kuin pommi putosi
hän eräänäkin iltana iloiseen pöy-täryhmään,
alkaen kääntää sähkölampun
valoon heidän nurjan puolensa.
Antautui ja innostui. Hänen äänensä
kantautui sivullisiin pöytiin asti,
kohdistaen, vähitellen tuomionsa
myöskin heihin. Ne katsoivat alussa,
toiset kiukkuisina, toiset arkoina vastaan
ja toiset nostivat nenäänsä ja
kohauttelivat olkapäitään — mutta
vähitellen alkoivat kaikki hymyillä,
pidätellen, tirskuen, lopulta joku ääneensä
remahtaen. '"Mitä saatanaa!"
Hän kääntyi omaan ryhmäänsä, "us-kaltavatkohan
nekin?" mutta totisina
katsoivat häntä vastaan ruuanjätteet,
pohjaan juodut lasit — ja tyhjät
tuolit. "Perkele!" Hän huusi tarjoilijaa.
Tyttö tuli pelokkaana, mutta
naurua ripsiensä alle peittäen ja
puisti päätään. Ei, ei hän tiedä, minne
ja milloin. Mies painautui eteiseen.
Vahtimestari ojensi kaukaa hänen
hattunsa. "En minä ole vesikauhuinen",
ärähti hän miehelle. "Mutta
purette joka tapauksessa", vastasi toinen
kumartaen. "Kirottu elämä", kirosi
mies. Painoi hatun syvemmälle
päähänsä ja kädet taskuihinsa ja
syöksyi ulos. Sade pieksi katuja ja
tuuli vinkui kulmissa, ihmiset juoksivat
autojen, porttikäytävien ja kotiensa
turviin, "Mutta oliko hän yksi^
lieistä!" Mitä merkitsi häneUejumä-^
la, paholainen tai luonto! Häh kulki
suoraan väistämättä lammikolta tai
vastaantulijoita pitkin yöllistyviä katalia.
Ja sinä yönä se syntyi. "Pöy-;
dät tyhjentyvät ja kadut autioittavat,
kyn minä vain näyttäydynkin. Hyvä!
Minä heitän kirjan vasten heidäi!
kasvojansa. He ovat pieniä ja uteliaita
ja luulevat, että paperi on vaaratonta
ja vievät sitä pihkan k o t i^
— Minun pinkkani."
Ja kuukauden päiyun ei hän poistunut
huoneestansa. Kauhistunut
^okraemäntä hiijHkeiran päivässä
tuuppasi ruokatarjottimen oven pie-leen
ja juoksi äkkiä pois.
Ja eräänä päivänä se sitten oli
kaikkien kirjaJkauppojenVikkunassa.
Ihmiset tungeskelivat näytelasien takana.
Sillä oli räikeä kansi ja poikkeuksellinen
nimi, siksi se huomattiin.
Monet menivät sisälle ja ostivat
sen. Niin hiipi se kuin käärme ihmisten
iloisille joulupöydille — ja myr-k5(
tti heidäii ruokansa.
Mies hykerteli käsiään yksinäisessä
huoneessaan ja hymyili. Vuokraemäntä
astui pelokkaana sisään.
"Eikö herra lähde jouluksi kotiinsa?"
"Ei minulla ole omaisia."
"Mutta olenhan minä kuullut..."
Kirj, SÄLLI
(Kilpakirjoitus )
SEURASSA vallitsi painostava mier
liala. Sitä ei nautittu samppanjakaan
pystynyt poistamaan. Seuraan
kuului neljä henkilöä. Pankkiiri, öljy-kuningas,
sotatarvetehtailija ja mustapaitainen
mies — diktaattori. Diktaattori
oli kutsunut mainitut henkilöt
keskustelemaan ja samalla kiris-tääkseen
rahaa tiusiinsotataryetilauk-siin
kä)ninissä ole\^a sotaa varten.
Mukanaoleva aina kylmästi harkitseva
pankkiiri oli myöntänyt hy\'in mitättömän
summan ja sen lisäksi oli
arvostellut kä)mnissä olevan valloi-,
tussodan hidasta edistystä ja viime
päivinä tapahtuneita perääntymisiä
rintamalla. Tämä kaikki oli käynyt
diktaattorin sisulle niin, että hän jo
unohti säädyllisyyden ja alkoi per-
SQonällisesti panetella mukana olevia.
"Kyllähän teidän sopii oleilla, kun
olette saaneet miljoonia isänmaan ja
kansan varoja (tarkoittaen heidän so-takeinottel^
aan), mutta mitä olen minä
saanut?"
"Oo! Siltä puoleltako se kenkä pu-ristaakin?"
sanoi tehtailija. "Valmista
kultainen vasikka." .
. "Kultainen vasikka!" huudahtivat
kaikki toiset yhteen ääneen. Mustapaitainen
mies jatkoi katkerana:
"Mitä minä sillä tekisin ja mistä minä
sen tekisin? Nämä pari sormusta ja
muutamat rannerenkaat, mitä on
akalla, pitää kai pian viedä pantti-lainastoon."
"Ei, en minä sitä tarkoittanut",
jatkoi tehtailija. "Minä ajattelin sitä
Aaronin vasikkaa." — Öljykuningas
ja pankkiiri päästivät hörönaurun^
"No selitä tarkemmin mikä se semmoinen
Aaronin vasikka on", sanoi
diktaattori loukkaantuneena.
"Etkö sinä ole lukenut juutalaisten
historiaa, jossa kerrotaan Aaronin vasikasta
ja kerrotaanhan Ranskan historiassakin
samanlainen juttu."
"Eri minä ole mikään juutalainen
enkä ranskalainen. Minä olen lukenut
isänmaan historiaa ja tutkinut
omia kansalaisia ja mittea tapoja,
koska ne ovat minulle rakkaat ja kalliit",
puolusti diktaattori tietämättö-myjrttään.
"Tosiaankin!" sekaantui pankkiiri
puheeseen. — "Aate on pyhä ja kallis.
Sillä tavallahan ne maksoivat
ranskalaiset Saksalle sotakorvauksen,
kun hävisivät. Kerro sinä meidän
rakkaalle diktaattorille koko juttu,
koska hän ei näytä tuntevan sitä."
Puheen aijiana oli diktaattorin mieli
jö lauhtunut, koska kuulij nettä on
suuret summat kysymyksessä ja osoittaakseen
vieraanvaraisuuttaan käski
"palvelijan täyttäniään samppanjalasit,
jotka olivat jo jonkun aikaa olleet
tyhjänä. Lasit tyhjennettiin ja tehtailija
alkoi kertoa, miten veljekset
Mooses ja Aaron olivat keränneet Israelin
lapsilta kaikki kultaesineet ja
sulattaneet niistä vasikan, jota Israelin
lasten piti jumalana kumartaa.
"Me voimme tehdä sodasta jumalan,
jonka uhriarkkuun jokainen fasisti ja
kunnon kansalainen tulee ilolla uhraamaan,
kun se vaan oikein esitetään
heille. Enkä minä epäile etteikö meidän
diktaattorimme pysty viemään
Aaronin osaa. Joka tapauksessa meidän
täytyy vaieta kultaisesta vasikasta
ja Aaronista, jos haluamme
päästä kunnolliseen tulokseen."
"Älinun mielestäni on paras aika
panna toimeksi heti, eikä odottaa, että
häviämme sodan, kuten Ranska
teki. Sitten kerätä ja lähettää kulta
pois kotimaasta", esitti pankkiiri.
"Se sopii vallan mainiosti nyt, kun
kaikki vieraat vallat kieltäytyvät
myymästä muuten kuin kullalla. Eikä
ole yhtään sanottu kuinka kauan
ne myjrvät silläkään, joten täytyy varustautua
kaiken varalta", myönteli-öljykuningas
pankkiirin puheeseen.
Puheen aikana oli diktaattori^ntanut
palvelijalle merkin tä3rttää lasit ja
esitti:
"Maljanne herrat!"
"Diktaattorimme malja!" esitti
tehtailija.^
"Kultaisen vasikan malja!" sanoi
ölJ5rkuningas.
"Kasvakoon se lehmäksi!" toivotti
pankkiiri.
Asia oli päätetty. Seuraavana aa-
>(/atkoa 4:llä sivulla)
"Saatana! Mitä se minuun kuuluu,
jos joku koiras ja naaras on joskus
— — —. Ymmärrettekö?"
"En", huusi rouva vastaan, mutta
painoi samalla oven kiinni ja juoksi
omaan huoneeseensa.
Ja uutena vuotena ei miehellä ollut
edes vuokrarouvaä.
Niin alkoi hänen vaelluksensa
asunnosta asuntoon. Toiset sulkivat
ovensa heti ensinäkemältä ja rohkeammatkin
alkoivat kuukauden ku*
luttua tyntea pelkoa kodissaan. Ja
vierasmajoissa ja hotelleissa toiset vieraat
uhkasivat muuttaa. Yksin portotkin
kaduilla kammoivat hänen ra-haansa,
vain nälkäisimmät heistä hänen
markkansa viekoitteli. — Ja hän
tahtoi vain pelastaa maailman.
Hänen teoksensa ensimmäinen painos
meni muutamassa kuukaudessa,
mutta toista ^i siitä koskaan tullut.
Ja joka vuosi palautti kustantaja hänen
käsikirjoituksensa. Niitä kerääntyi
kokonainen pittö hänen aution r
huoneensa nurkkaan.
Hänen silmistänsä katsoi nälkä ja
vilu ja iho oli pingoittunut keltaisena
pergamenttina luisevien kasvojensa
yli. Eikä hän puhutellut koskaan ketään.
Eivätkä tuttavat tunteneet
häntä enää — edes karttaaksensa.
Mutta eräänä yönä kuului hänen
huoneestansa hirveä melu. Naapurit
mursivat oven ja syöksyivät sisään.
Mies seisoi keskellä huonetta polkien
papereitaan, repi hiuksiaan ja huusi.
Hän kääntyi heihin. Kuin tulikekä-leet
kiiluivat silmät kuopissaan. Sil-,
loin pakenivat kaikki. Mutta hetken
perästä tulivat umpivaunut ja vankat
miehet. Köyttivät hänet ja veivät.
Tohtori puhutteli yksinäistä naista
mielipuolen oven takana:
"Te olette ainoa, joka häntä on
käjmyt kysymässä. Oletteko tuntenut
hänet jo kauankin?"
"Tunsin pienestä ^pitäin."
"Ilmenikö hänessä jo silloin ihmisvihaa,
ärtyisyyttä, elämän kaihtamista."'
. _ •
"Hänessäkö, joka ei olisj vahingoittanut
kärpästäkään! Hän rakasti ihmisiä
enemmä\;i kuin omaa elämään-'
sä. Hän oli täynnä pelkkää hyV3ryttä
ja uhrauksen halua. Vain valhetta
hän vihasi."
"Hm! siis idealisti."
Nainen alkoi nyyhk3^tää hiljaa.
"Miksi sallitte hänen päätyä sellaiseen
katkeruuteen?"
"Hänellä ei ollut aikaa omalle on^
nelleen eikä ihinun pienelle rakkaudelleni
— ja maailma ei ymmärtänyt
hänen suuruuttaan. Kun kuulin siitä
kaukaiseen kotikylääni, matkustin
hän^n luoksensa^ mutta se oli jo siiloin
myöhäistä. Hän epäili minuakin
ja ajoi pois."
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 7, 1936 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1936-03-07 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki360307 |
Description
| Title | 1936-03-07-01 |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| OCR text | "9" KOKO maailman surut painoivat hänen kaksikymmenvuptisia härtei-tansa. Hän kulki kumarassa, kädet syvällä taskuissa ja katse mustana. Hän näki, että elämässä kaikki oli hullusti, eikä salannut sitä näkemystään. Ja tuttavapiireissä alettiin mainita kammolla hänen nimeään. Monet kääntyivät toisaalle, kun näkivät hänet kaukaakm ja teeskentelivät poissaolevaa, jos hän soitti heidän ovellaan. Hän huomasi sen ja hymähti katkerasti: "He luulevat, että minä olen jotain, josta voi päästä pakenemalla tai sulkemalla ovensa, minä — ääni heidän syvimmästään." Sitten keksi hän kalastaa heitä julkisista ravintoloista. Kuin pommi putosi hän eräänäkin iltana iloiseen pöy-täryhmään, alkaen kääntää sähkölampun valoon heidän nurjan puolensa. Antautui ja innostui. Hänen äänensä kantautui sivullisiin pöytiin asti, kohdistaen, vähitellen tuomionsa myöskin heihin. Ne katsoivat alussa, toiset kiukkuisina, toiset arkoina vastaan ja toiset nostivat nenäänsä ja kohauttelivat olkapäitään — mutta vähitellen alkoivat kaikki hymyillä, pidätellen, tirskuen, lopulta joku ääneensä remahtaen. '"Mitä saatanaa!" Hän kääntyi omaan ryhmäänsä, "us-kaltavatkohan nekin?" mutta totisina katsoivat häntä vastaan ruuanjätteet, pohjaan juodut lasit — ja tyhjät tuolit. "Perkele!" Hän huusi tarjoilijaa. Tyttö tuli pelokkaana, mutta naurua ripsiensä alle peittäen ja puisti päätään. Ei, ei hän tiedä, minne ja milloin. Mies painautui eteiseen. Vahtimestari ojensi kaukaa hänen hattunsa. "En minä ole vesikauhuinen", ärähti hän miehelle. "Mutta purette joka tapauksessa", vastasi toinen kumartaen. "Kirottu elämä", kirosi mies. Painoi hatun syvemmälle päähänsä ja kädet taskuihinsa ja syöksyi ulos. Sade pieksi katuja ja tuuli vinkui kulmissa, ihmiset juoksivat autojen, porttikäytävien ja kotiensa turviin, "Mutta oliko hän yksi^ lieistä!" Mitä merkitsi häneUejumä-^ la, paholainen tai luonto! Häh kulki suoraan väistämättä lammikolta tai vastaantulijoita pitkin yöllistyviä katalia. Ja sinä yönä se syntyi. "Pöy-; dät tyhjentyvät ja kadut autioittavat, kyn minä vain näyttäydynkin. Hyvä! Minä heitän kirjan vasten heidäi! kasvojansa. He ovat pieniä ja uteliaita ja luulevat, että paperi on vaaratonta ja vievät sitä pihkan k o t i^ — Minun pinkkani." Ja kuukauden päiyun ei hän poistunut huoneestansa. Kauhistunut ^okraemäntä hiijHkeiran päivässä tuuppasi ruokatarjottimen oven pie-leen ja juoksi äkkiä pois. Ja eräänä päivänä se sitten oli kaikkien kirjaJkauppojenVikkunassa. Ihmiset tungeskelivat näytelasien takana. Sillä oli räikeä kansi ja poikkeuksellinen nimi, siksi se huomattiin. Monet menivät sisälle ja ostivat sen. Niin hiipi se kuin käärme ihmisten iloisille joulupöydille — ja myr-k5( tti heidäii ruokansa. Mies hykerteli käsiään yksinäisessä huoneessaan ja hymyili. Vuokraemäntä astui pelokkaana sisään. "Eikö herra lähde jouluksi kotiinsa?" "Ei minulla ole omaisia." "Mutta olenhan minä kuullut..." Kirj, SÄLLI (Kilpakirjoitus ) SEURASSA vallitsi painostava mier liala. Sitä ei nautittu samppanjakaan pystynyt poistamaan. Seuraan kuului neljä henkilöä. Pankkiiri, öljy-kuningas, sotatarvetehtailija ja mustapaitainen mies — diktaattori. Diktaattori oli kutsunut mainitut henkilöt keskustelemaan ja samalla kiris-tääkseen rahaa tiusiinsotataryetilauk-siin kä)ninissä ole\^a sotaa varten. Mukanaoleva aina kylmästi harkitseva pankkiiri oli myöntänyt hy\'in mitättömän summan ja sen lisäksi oli arvostellut kä)mnissä olevan valloi-, tussodan hidasta edistystä ja viime päivinä tapahtuneita perääntymisiä rintamalla. Tämä kaikki oli käynyt diktaattorin sisulle niin, että hän jo unohti säädyllisyyden ja alkoi per- SQonällisesti panetella mukana olevia. "Kyllähän teidän sopii oleilla, kun olette saaneet miljoonia isänmaan ja kansan varoja (tarkoittaen heidän so-takeinottel^ aan), mutta mitä olen minä saanut?" "Oo! Siltä puoleltako se kenkä pu-ristaakin?" sanoi tehtailija. "Valmista kultainen vasikka." . . "Kultainen vasikka!" huudahtivat kaikki toiset yhteen ääneen. Mustapaitainen mies jatkoi katkerana: "Mitä minä sillä tekisin ja mistä minä sen tekisin? Nämä pari sormusta ja muutamat rannerenkaat, mitä on akalla, pitää kai pian viedä pantti-lainastoon." "Ei, en minä sitä tarkoittanut", jatkoi tehtailija. "Minä ajattelin sitä Aaronin vasikkaa." — Öljykuningas ja pankkiiri päästivät hörönaurun^ "No selitä tarkemmin mikä se semmoinen Aaronin vasikka on", sanoi diktaattori loukkaantuneena. "Etkö sinä ole lukenut juutalaisten historiaa, jossa kerrotaan Aaronin vasikasta ja kerrotaanhan Ranskan historiassakin samanlainen juttu." "Eri minä ole mikään juutalainen enkä ranskalainen. Minä olen lukenut isänmaan historiaa ja tutkinut omia kansalaisia ja mittea tapoja, koska ne ovat minulle rakkaat ja kalliit", puolusti diktaattori tietämättö-myjrttään. "Tosiaankin!" sekaantui pankkiiri puheeseen. — "Aate on pyhä ja kallis. Sillä tavallahan ne maksoivat ranskalaiset Saksalle sotakorvauksen, kun hävisivät. Kerro sinä meidän rakkaalle diktaattorille koko juttu, koska hän ei näytä tuntevan sitä." Puheen aijiana oli diktaattorin mieli jö lauhtunut, koska kuulij nettä on suuret summat kysymyksessä ja osoittaakseen vieraanvaraisuuttaan käski "palvelijan täyttäniään samppanjalasit, jotka olivat jo jonkun aikaa olleet tyhjänä. Lasit tyhjennettiin ja tehtailija alkoi kertoa, miten veljekset Mooses ja Aaron olivat keränneet Israelin lapsilta kaikki kultaesineet ja sulattaneet niistä vasikan, jota Israelin lasten piti jumalana kumartaa. "Me voimme tehdä sodasta jumalan, jonka uhriarkkuun jokainen fasisti ja kunnon kansalainen tulee ilolla uhraamaan, kun se vaan oikein esitetään heille. Enkä minä epäile etteikö meidän diktaattorimme pysty viemään Aaronin osaa. Joka tapauksessa meidän täytyy vaieta kultaisesta vasikasta ja Aaronista, jos haluamme päästä kunnolliseen tulokseen." "Älinun mielestäni on paras aika panna toimeksi heti, eikä odottaa, että häviämme sodan, kuten Ranska teki. Sitten kerätä ja lähettää kulta pois kotimaasta", esitti pankkiiri. "Se sopii vallan mainiosti nyt, kun kaikki vieraat vallat kieltäytyvät myymästä muuten kuin kullalla. Eikä ole yhtään sanottu kuinka kauan ne myjrvät silläkään, joten täytyy varustautua kaiken varalta", myönteli-öljykuningas pankkiirin puheeseen. Puheen aikana oli diktaattori^ntanut palvelijalle merkin tä3rttää lasit ja esitti: "Maljanne herrat!" "Diktaattorimme malja!" esitti tehtailija.^ "Kultaisen vasikan malja!" sanoi ölJ5rkuningas. "Kasvakoon se lehmäksi!" toivotti pankkiiri. Asia oli päätetty. Seuraavana aa- >(/atkoa 4:llä sivulla) "Saatana! Mitä se minuun kuuluu, jos joku koiras ja naaras on joskus — — —. Ymmärrettekö?" "En", huusi rouva vastaan, mutta painoi samalla oven kiinni ja juoksi omaan huoneeseensa. Ja uutena vuotena ei miehellä ollut edes vuokrarouvaä. Niin alkoi hänen vaelluksensa asunnosta asuntoon. Toiset sulkivat ovensa heti ensinäkemältä ja rohkeammatkin alkoivat kuukauden ku* luttua tyntea pelkoa kodissaan. Ja vierasmajoissa ja hotelleissa toiset vieraat uhkasivat muuttaa. Yksin portotkin kaduilla kammoivat hänen ra-haansa, vain nälkäisimmät heistä hänen markkansa viekoitteli. — Ja hän tahtoi vain pelastaa maailman. Hänen teoksensa ensimmäinen painos meni muutamassa kuukaudessa, mutta toista ^i siitä koskaan tullut. Ja joka vuosi palautti kustantaja hänen käsikirjoituksensa. Niitä kerääntyi kokonainen pittö hänen aution r huoneensa nurkkaan. Hänen silmistänsä katsoi nälkä ja vilu ja iho oli pingoittunut keltaisena pergamenttina luisevien kasvojensa yli. Eikä hän puhutellut koskaan ketään. Eivätkä tuttavat tunteneet häntä enää — edes karttaaksensa. Mutta eräänä yönä kuului hänen huoneestansa hirveä melu. Naapurit mursivat oven ja syöksyivät sisään. Mies seisoi keskellä huonetta polkien papereitaan, repi hiuksiaan ja huusi. Hän kääntyi heihin. Kuin tulikekä-leet kiiluivat silmät kuopissaan. Sil-, loin pakenivat kaikki. Mutta hetken perästä tulivat umpivaunut ja vankat miehet. Köyttivät hänet ja veivät. Tohtori puhutteli yksinäistä naista mielipuolen oven takana: "Te olette ainoa, joka häntä on käjmyt kysymässä. Oletteko tuntenut hänet jo kauankin?" "Tunsin pienestä ^pitäin." "Ilmenikö hänessä jo silloin ihmisvihaa, ärtyisyyttä, elämän kaihtamista."' . _ • "Hänessäkö, joka ei olisj vahingoittanut kärpästäkään! Hän rakasti ihmisiä enemmä\;i kuin omaa elämään-' sä. Hän oli täynnä pelkkää hyV3ryttä ja uhrauksen halua. Vain valhetta hän vihasi." "Hm! siis idealisti." Nainen alkoi nyyhk3^tää hiljaa. "Miksi sallitte hänen päätyä sellaiseen katkeruuteen?" "Hänellä ei ollut aikaa omalle on^ nelleen eikä ihinun pienelle rakkaudelleni — ja maailma ei ymmärtänyt hänen suuruuttaan. Kun kuulin siitä kaukaiseen kotikylääni, matkustin hän^n luoksensa^ mutta se oli jo siiloin myöhäistä. Hän epäili minuakin ja ajoi pois." |
Tags
Comments
Post a Comment for 1936-03-07-01
