1936-03-07-04 |
Previous | 4 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Ijl
'ELLO löi vihdoinkin yhdeksän ja
raskas päivätyö oli lopussa. Lee-^
na nousi huoneeseensa "Kivenhakkaajien
hotellin" kolmanteen kerrokseen.
Aamun koitosta asti hän oli
rehkinyt raskaassa pakkotyössä kuin
täysikasvuinen nainen, siivonnut lat-^
tioita, pessyt raskaita, fajanssisia kulhoja
ja vateja, tehnyt vuoteet ja kantanut
kaiken veden ja puut, mitä
tuossa rauhattomassa, synkässä majatalossa
tarvittiin.
Työn melu kivilouhimossa hiljeni.
Ei kuulunut enää räjähdyksiä, ei porien
ja nostokoneiden kirskuntaa eikä
päällysmiesten huutoja. Suuret kalk-kikivimöhkäleet
viruivat paikallaan
louhimon pohjalla kohoamatta enää
maanpinnalle. Alhaalla ravintolan
konttorissa kolme, neljä työmiestä pelasi
tammea kiroillen silloin tällöin.
Palaneen lihan, käristetyn rasvan ja
huonon kahvin katku täytti paksuna
pilvenä ravintolahuoneet.
Leena sytytti kynttilänpätkän ja
vaipui uupuneena kovalle puutuolille.
Hän oli yksitoistavuotias ja näytti
laihalta ja nälistyneeltä. Selkää, kä-oiva
ajatus. Te kun rakastatte tätä
pientä mökkiänne. Ettekö haluaisi
asua täällä ja minä pidän teistä huolta.
Vaikka jo huomenna käsken rengin
tuoda puukuorman ja kaikki mitä
he haluatte."
"Niin tuota — mitäpä tuosta," jos
ei meistä vaan tulisi isännälle liian
suurta rasitusta?"
"Mitä vielä. Olen iloinen, että saan
huolehtia meidän monivuotisesta työ-miehestämme.
Vakuutan vieläkin; että
teillä ei tule olemaan mistään puutetta."
Joonas kierteli hyvillä mielin viik-
.siään, sillä olihan hänen tuumansa
onnistunut. Riikka oli vähän epäilevällä
kannalla, koska hän pelkäsi, että
he mahdollisesti eivät pääsisikään
taivaaseen, jos tällä tavalla elävät
vanhuutensa päivät. Tyyntyi siitä
kuitenkin Riikkakin, kun Joonas selitteli,
ettei sitä parempaa taivasta
taida koskaan löytyäkään kuin mikä
nyt on käsissä, ja että isäntähän itse
ehdotti, eihän hän itse olisi sitä koskaan
pyytänyt.
Joonas ja Riikka elelivät vielä useita
vuosia huolettomina. Isäntä alkoi
jo kyllästyä ja pitkästyä, kunnes eräänä
kesäisenä yönä Joonas nukkui viimeiseen
uneen. Riikka suri miehensä
kuolemaa ja eli vain muutamia viikkoja
Joonaan kuoleman jälkeen.
Riikalle pidettiin komeat hautajaiset.
Kaikki pitäjän rikkaimmat oli
kutsuttu niihin, aina nimismiestä
myöten, sillä nythän avattaisiin Joonaan
ja Riikan jättämä testamentti
— testamentti, jota mielenkiinnolla
odotettiin.
Testamentti avattiin juhlallisessa
järjestyksessä ja kuului se seuraavasti:
'
*'Minä Joonas Äläki ja vaimoni
Riikka, vakuutamme olevamme täydellä
järjellä tätä testamenttia tehdessä.
Koska meillä ei ole läheisiä
sukulaisia, niin annamme kaiken pienen
omaisuutemme, irtaimiston ja
kiinteimistön talolliselle Anttoni Luc)-
malle. Rahaa meillä ei ole muuta kuin
se, mitä löydetään pienestä kukkarosta,
jota Riikka säilyttää tuvan
kaapin hyllyllä,
:n pitäjässä, paiva, kk., vuosi,
jne,
siä ja jalkoja pakotti ja särki, mutta
eniten ahdisti sydäntä. Hänen lap-senhärtioilleen
sälytettyyn kuormaan
oli lisätty viimeinen k i v i : häneltä oli
otettu pois Grimmin sadut! Huolimatta
väsymyksestään oli Leena joka
yö etsinyt niistä lohtua ja toivoa.
Grimmin sadut kuiskivat aina hänelle,
että'prinssi tai haltijatar saapuu
pelastamaan hänet ilkeän noidan
vallasta. Joka yö hän ammensi
Grimmistä uutta voimaa jä kestävyyttä.
Lukemansa sadut sovitti Leena aina
omaan kohtaloonsa. Eksynyt
puunhakkaajan tytär, onneton hanhipaimen,
vainottu tytärpuoli, noidan
vangiksi joutunut tyttö, kaikki kuvasivat
häntä itseään "KivenHS
hotellin" nääntyvää astianpesijää. Ja
vaikeimpina koettelemusten hetkinä
riensi aina apuun joku hyvä haltijatar
tai uljas prinssi;
Eläen ihmissyöjän linnassa häijyn
noidan pauloissa Leena etsi tukea
Grimmistä ja odotti hyvien voimien
voittoa. Mutta eilen Mrs. Melony
löysi kirjasen hänen huoneestaan, otti
sen pois ja ilmoitti jyrkästi, ettei palvelijattarella
ole lupaa öisin lueskella.
He nukkuvat siten vähän, eivätkä
kykene seuraavana päivänä nopeasti
tekemään askareitaan. Mutta voiko
kukaan yksitoistavuotias, joka elää
vieraiden ihmisten luona kaukana
omasta äidistään ja raataa aamusta
iltaan saamatta hetkeäkään leikkiä,
voiko hän elää silloin, kun häneltä on
otettu pois Grimmin sadut? Koetta-kaapa
itse, niin näette, kuinka vaikeata
tuo on.
Leena oli kotoisin pienestä, joki-pahasen
rannalla olevasta Fredriks-burgin
kaupungista Texasista. Kaupungin
asukkaat ovat saksalaisia. I l taisin
he tapaavat istuskella pienten
pöytien ääressä katukäytävällä, juoda
olutta ja pelata binoclea. Kaikki
he ovat hyvin saitoja. Mutta kaikkein
itarin oli Leenan isä Peter H i l -
desmuller. Hän oli lähettänyt Leenan
kolmenkymmenen mailin päähän kotoa
"Kivenhakkaajien hotelliin" saadakseen
lisätä hänen siellä ansaitsemansa
kolme dollaria viikossa perheen
talletuksiin. Peter hautoi kunnianhimoista
toivetta tulla joskus yhtä
rikkaaksi kuin naapurinsa Hugo
Heffelbauer, joka poltti kolmen jalan
pituista merenvahapiippua ja söi joka
päivä vasikanlihaleikkeleitä ja höystettyä
jäniksen lihaa. Kun siis Leena
oli yksitoistavuotias ja kykeni tekemään
työtä, lähetettiin hänet ansaitsemaan
ja osaltaan kartuttamaan perheen
varallisuutta. Mutta ajatelkaa^
mitä merkitsee, että yksitoistavuotiaana
ajetaan kotoa, tuomitaan pakkotyöhön
ihmissyöjän Iinaan! Siellä
saa hääriä, minkä kerkiää, palvella
ihmissyöjiä niiden hotkiessa naudan
ja lampaanlihaa, ihmissyöjiä, jotka
kiljuvat kamalasti ja kuljettavat suurine
saappaineen valkeata kalkinpö-lyä,
minkä sitten pienet, hennot kädet
saavat kaapia ja pyyhkiä permannoista.
Ja kaiken lisäksi otetaan vielä
pois Grimmin sadutl
Leena kohotti vanhan, tyhjän laatikon
kantta ja otti si^tä arkin paperia
ja lyijykynän pätkän. Hän aikoi
kirjoittaa kirjeen äidilleen; Tommy
Ryan oli luvannut panna sen postiin
Bellingerissä. Tonamy öli seitsemäntoistavuotias.
Ifän teki työtä kivi-louhunossa
ja palasi joka ilta kotiansa
Bellingeriin. Nyt hän odotti p i meässä
kirjettä Leenan akkunan alla.
Leena ei voinut muulla tavalla lähettää
kirjettä Fredriksburgiin, sillä
Mrs. Melony ei antanut hänen kirjoittaa
edes kotiansa.
Kynttilän pätkä oli jo palamaisil-laan
loppuun. Leena nakersi hampaillaan
lyijykynää, jotta sillä isaat-toi
kirjoittaa. Kirjeestä tuli seuraavan
sisältöinen:
"Rakas äiti, minä haluan nähdä sinua.
Samoin Greteliä, Klausia, Henrikkiä
ja pikku Adolfia. Olen hirveän
väsynyt. Haluan nähdä teitä. Tänään
Mrs. Melony löi minua ja jätti
minut ilman illallista, Sen vuoksi, etten
jaksanut kantaa kaikkia puita,
kun Jjäöivarteni olivat kipeät. Eilen
otti minun kirjani, Grimmin N o i -
tasatuja, jonka Leo-setä oli minulle
lahjoittanut. Kenellekä minä tein pahaa
lukemalla, sitä? Koetan tehdä
työtä, minkä voin, mutta töitä on
liian paljon. Luin vain vähän joka
yö. Rakas äiti, sanon sinulle, mitä
teei). Jos ette huomenna lähetä ketään
noutamaan minua kotiin, menen
minä syvään paikkaan joen rannalle
ja hukutan itseni. Tiedän, että
on synti hukuttaa itsensä, mutta minulla
on niin ikävä sinua eikä minulla
ole täällä ketään. Olen sangen
väsynyt ja Tommy odottaa kirjettä.
Anna anteeksi, äiti, että niin teen. /
Sinua rakastava ja kunnioittava
tyttäresi LEENA.
Tommy odotti kärsivällisesti, kunnes
kirje oli valmis. Leena pudotti
kirjeen ulos akkunasta ja näki, että
Tommy noppasi sen maasta ja lähti
juoksemaan alas pitkin viettävää
mäen rinnettä. Sen jälkeen Leena
sammutti kynttilän pätkän, heittäytyi
täysissä vaatteissaan lattialla olevalle
patjalleen ja vaipui uneen.
Puoli yhdentoista aikaan illalla ukko
Bellinger meni ulos sukkasillaan.
Nojaten pihaveräjään hän poltteli
piippua ja katseli pitkin suurta, kuun
valaisemaa maantietä. Kihnuttaen
säärtään toisella jalallaan hän odotteli
Fredriksburgin pos^ivaunujen tuloa.
Ukko Bellinger ehti täten seisoskella
vain jonkun minuutin, kun tieltä
alkoi kuulua muuliparin nopsaa ka-vionkopsetta.
Pian pysähtyivät mustien
muulien vetämät rämisevät posti-vaunut
portin eteen ja Frits, jonka
suuret silmälasit välkkyivät kuun valossa,
huusi jylisevällä äänellään postimestarille
hyvää iltaa. Frits hyppäsi
maahan kuskipukilta ja sitoi
muulit portin pieleen. Bellingerin luona
ne tapasivat aina saada kauroja.
Muulien rouskutellessa kaura-annostaan
ukkq Bellinger kantoi ulos
postisäkin ja nosti sen vaunuihm.
Frits Bergmannin rakkaus kohdistui
kolmeen, tarkemmin sanoen neljään
olentoon, koskapa muuleja oli
kaksi. Muulit olivat ensisijassa hänen
huolenpitonsa ja ilonsa esineet.
Kolmannen sijan hänen sydämessään
anasti Saksan keisari, neljännen Leena
Hildesmuller.
— Sanokaapa, — kysyi Frits valmistellen
lähtöä, — onko postin joukossa
kirjettä Frau Hildesmullerille
pikku Leenalta 'Kivenhakkaajien hotellista'?
Viime postissa häneltä saapui
felrje, jossa hän ilmoitti sairastelevansa.
Äitinsä odottaa levottomana
tietoja.
— Jollekin Mrs. Hesterskelterille
on kirje, — vastasi ukko Bellinger.^
Tonuhy Ryan toi sen tänne. Pai^
leeko hänen tyttärensä hotellissa? '
— Palvelee, jyrähti Frits vastaufc.
seksi j a kiristi ohjaksia.-^ Leena oa
yhdentoista yvuöden vanha ja hoikka
kuin frankfurtilainen makkara. Pe.
ter Hildesmuller on tavaton kitupiik,
k i l Kyllä mmä vielä joskus ajank^
pillä älyä hänen tyhmään kalloonsa.
Mahtaakohan Leena nyt kirjoittaa
voivansa paremniin! Kylläpä hänar
äitmsä tulee silloin iloiseksi. A\i{
Wiedersehen,herr Bellinger! Te vi-lustatte
jalkanne yökylmässä.
— Hyvästi, Frits, — sanoi ukko
Bellinger. —-Teidän on miellyttävää
ajaa, kun yö on viileä.
. Pienet muulit alkoivat juosta ta.
saista hölkkää pitkin tietä. Silloin
tällöin Frits kaikuvalla äänellä huuteli
muuleilleen kehoitus- ja hy^<
symissanoja.
Muulit jakoivat" isäntänsä mietteet
siihen asti, kunnes tultiin suureea
tammimetsään kahdeksan mailin pää.
hän Bellingeristä. Siellä nämä miet-teet
katkaisi revolverien räiske ja niin
kamala kiljunta kuin olisi koko in.
tiaanihdmo ollut sotajalalla. Täyttä
neliä kiitävä kentaurijoukkiovyrapä.
röi postivaunut. Eräs ratsastajista
pysähtyi vaunujen eteen, tähtäsi revolverillaan
ajajaa ja käski hänen py.
sähtyä. Toiset tarttuivat "Dunderia"
ja "Blitzeniä" suitsista.
— Donnerwetter! — kiljasi Fritr
minkä jatkoi. —^ Was ist das? Kädet
i^ti muuleista! Tämä on postivaunul
— No, nopsempaan, saksalaistol.
l i k k o T— sanoi matala ääni pitkäveteisesti.
— Etkö äkkää, että olet vanki?
Kääimä muulit ja laskeudu maahani
(Jatkuu)
i
tm
'M
W4
(Jatkuu 1: Itä sivulta)
muna oli maan jokaisessa sanomalehdessä
seuraava ilmoitus:
"Maamme rakastettu diktaattori ja
mustapaitojen urhoollinen johtaja julistaa
kaikille kunnon kansalaisille:
— Maamme on joutunut sotaan le*
vittäessään sivistystä ja uskontoa, sekä
poistaessaan orjuutta pimeästä Afrikasta.
Ottaen huomioon maamme
liikakansoituksen, jota ei voinut poisr
taa viime maailmansodassa voitta-
. mamme tuhansia neliökilometrejä käsittävä
alue, jossa oli ainoastaan kuusikymmentä
asukasta. Myöskin eräitten
hallitusten asettama tiukka boikotti
maamm^tuotteille ja eräille rakkaassa
isänmaassamme käytettäville
sotatarpeille, on saattanut meidät
jonkun verran tukalaan asemaan, joten
vetoamme kaikkiin kunnon kansalaisiin
ja erittäinkin niihin helliin
äidin sydämiin, jotka ovat joutuneet
lähettämään rakkaan poikansa viemään
sivistyksen valoa pimeään Afn-kaan.
Myöskm ne äidit, jotka eiwt
ole sitä uhria joutuneet tekemään,
.ovat erikoisesti velvolUset uhraamaan | ^
isänmaan uhrialttarille. Parhain lah- ^^'^
ja minkä voitte tehdä, on lahjoittaa
kihla- ja vihkisormukset, myöskin
kaikenlaiset jalokivet ovat erikoisen
haluttuja. SamaUa velvoitan kiinnittämään
kaikkien mustapaitajärjesto-jen
ja mihin kuuluvien yksilöitten
huomion siihen, että yUäoleva toivo-mus
tarkasti täytetään."
METS2tSTÄMSSSÄ .
Möhönen: "Sanehan, kaveri,
toinen silmä pitää oUa kiinni kun a»
mutaan?" -ita
Röhönen: "Siksi vannaankin, että J»
panisi molemmat silmät kiinni, rm «
näkisi ampua ollenkaan."
1936
¥HT:
rist
ajan ji
taloa (
joutui
Se
Vähin
syöty.
Sai siii
mihin
kun jc
sitten
vaksi
l e —
nä aj:
ympäi
kun r
tään.
kun t
neita
kin ni
verot,
mässä
kasvo
toa, n
sitä I
tai lie
Vei
Jos ei
väkisi
valaa
Oliha
massa
vouti
kalais
vopäi
mont-i
ian m
tää. /
Nii
rat. ]
tyi oi
kaikk
kaa -
lähes'
tettä,
Men€
sanoa
mä.
ettei
koskz
muut
olisik
jos as
tyi r
muut
täkin
putul
mass
dytä,
yhtei
Jo]
mäss
yhte<
valta
rinsa
että
noillj
keine
kaan
koko
pakk
AI
vaik(
väks
SiUo:
Mut
tulol
Oike
rotti
tai p
kea
N
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 7, 1936 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1936-03-07 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki360307 |
Description
| Title | 1936-03-07-04 |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| OCR text | Ijl 'ELLO löi vihdoinkin yhdeksän ja raskas päivätyö oli lopussa. Lee-^ na nousi huoneeseensa "Kivenhakkaajien hotellin" kolmanteen kerrokseen. Aamun koitosta asti hän oli rehkinyt raskaassa pakkotyössä kuin täysikasvuinen nainen, siivonnut lat-^ tioita, pessyt raskaita, fajanssisia kulhoja ja vateja, tehnyt vuoteet ja kantanut kaiken veden ja puut, mitä tuossa rauhattomassa, synkässä majatalossa tarvittiin. Työn melu kivilouhimossa hiljeni. Ei kuulunut enää räjähdyksiä, ei porien ja nostokoneiden kirskuntaa eikä päällysmiesten huutoja. Suuret kalk-kikivimöhkäleet viruivat paikallaan louhimon pohjalla kohoamatta enää maanpinnalle. Alhaalla ravintolan konttorissa kolme, neljä työmiestä pelasi tammea kiroillen silloin tällöin. Palaneen lihan, käristetyn rasvan ja huonon kahvin katku täytti paksuna pilvenä ravintolahuoneet. Leena sytytti kynttilänpätkän ja vaipui uupuneena kovalle puutuolille. Hän oli yksitoistavuotias ja näytti laihalta ja nälistyneeltä. Selkää, kä-oiva ajatus. Te kun rakastatte tätä pientä mökkiänne. Ettekö haluaisi asua täällä ja minä pidän teistä huolta. Vaikka jo huomenna käsken rengin tuoda puukuorman ja kaikki mitä he haluatte." "Niin tuota — mitäpä tuosta," jos ei meistä vaan tulisi isännälle liian suurta rasitusta?" "Mitä vielä. Olen iloinen, että saan huolehtia meidän monivuotisesta työ-miehestämme. Vakuutan vieläkin; että teillä ei tule olemaan mistään puutetta." Joonas kierteli hyvillä mielin viik- .siään, sillä olihan hänen tuumansa onnistunut. Riikka oli vähän epäilevällä kannalla, koska hän pelkäsi, että he mahdollisesti eivät pääsisikään taivaaseen, jos tällä tavalla elävät vanhuutensa päivät. Tyyntyi siitä kuitenkin Riikkakin, kun Joonas selitteli, ettei sitä parempaa taivasta taida koskaan löytyäkään kuin mikä nyt on käsissä, ja että isäntähän itse ehdotti, eihän hän itse olisi sitä koskaan pyytänyt. Joonas ja Riikka elelivät vielä useita vuosia huolettomina. Isäntä alkoi jo kyllästyä ja pitkästyä, kunnes eräänä kesäisenä yönä Joonas nukkui viimeiseen uneen. Riikka suri miehensä kuolemaa ja eli vain muutamia viikkoja Joonaan kuoleman jälkeen. Riikalle pidettiin komeat hautajaiset. Kaikki pitäjän rikkaimmat oli kutsuttu niihin, aina nimismiestä myöten, sillä nythän avattaisiin Joonaan ja Riikan jättämä testamentti — testamentti, jota mielenkiinnolla odotettiin. Testamentti avattiin juhlallisessa järjestyksessä ja kuului se seuraavasti: ' *'Minä Joonas Äläki ja vaimoni Riikka, vakuutamme olevamme täydellä järjellä tätä testamenttia tehdessä. Koska meillä ei ole läheisiä sukulaisia, niin annamme kaiken pienen omaisuutemme, irtaimiston ja kiinteimistön talolliselle Anttoni Luc)- malle. Rahaa meillä ei ole muuta kuin se, mitä löydetään pienestä kukkarosta, jota Riikka säilyttää tuvan kaapin hyllyllä, :n pitäjässä, paiva, kk., vuosi, jne, siä ja jalkoja pakotti ja särki, mutta eniten ahdisti sydäntä. Hänen lap-senhärtioilleen sälytettyyn kuormaan oli lisätty viimeinen k i v i : häneltä oli otettu pois Grimmin sadut! Huolimatta väsymyksestään oli Leena joka yö etsinyt niistä lohtua ja toivoa. Grimmin sadut kuiskivat aina hänelle, että'prinssi tai haltijatar saapuu pelastamaan hänet ilkeän noidan vallasta. Joka yö hän ammensi Grimmistä uutta voimaa jä kestävyyttä. Lukemansa sadut sovitti Leena aina omaan kohtaloonsa. Eksynyt puunhakkaajan tytär, onneton hanhipaimen, vainottu tytärpuoli, noidan vangiksi joutunut tyttö, kaikki kuvasivat häntä itseään "KivenHS hotellin" nääntyvää astianpesijää. Ja vaikeimpina koettelemusten hetkinä riensi aina apuun joku hyvä haltijatar tai uljas prinssi; Eläen ihmissyöjän linnassa häijyn noidan pauloissa Leena etsi tukea Grimmistä ja odotti hyvien voimien voittoa. Mutta eilen Mrs. Melony löysi kirjasen hänen huoneestaan, otti sen pois ja ilmoitti jyrkästi, ettei palvelijattarella ole lupaa öisin lueskella. He nukkuvat siten vähän, eivätkä kykene seuraavana päivänä nopeasti tekemään askareitaan. Mutta voiko kukaan yksitoistavuotias, joka elää vieraiden ihmisten luona kaukana omasta äidistään ja raataa aamusta iltaan saamatta hetkeäkään leikkiä, voiko hän elää silloin, kun häneltä on otettu pois Grimmin sadut? Koetta-kaapa itse, niin näette, kuinka vaikeata tuo on. Leena oli kotoisin pienestä, joki-pahasen rannalla olevasta Fredriks-burgin kaupungista Texasista. Kaupungin asukkaat ovat saksalaisia. I l taisin he tapaavat istuskella pienten pöytien ääressä katukäytävällä, juoda olutta ja pelata binoclea. Kaikki he ovat hyvin saitoja. Mutta kaikkein itarin oli Leenan isä Peter H i l - desmuller. Hän oli lähettänyt Leenan kolmenkymmenen mailin päähän kotoa "Kivenhakkaajien hotelliin" saadakseen lisätä hänen siellä ansaitsemansa kolme dollaria viikossa perheen talletuksiin. Peter hautoi kunnianhimoista toivetta tulla joskus yhtä rikkaaksi kuin naapurinsa Hugo Heffelbauer, joka poltti kolmen jalan pituista merenvahapiippua ja söi joka päivä vasikanlihaleikkeleitä ja höystettyä jäniksen lihaa. Kun siis Leena oli yksitoistavuotias ja kykeni tekemään työtä, lähetettiin hänet ansaitsemaan ja osaltaan kartuttamaan perheen varallisuutta. Mutta ajatelkaa^ mitä merkitsee, että yksitoistavuotiaana ajetaan kotoa, tuomitaan pakkotyöhön ihmissyöjän Iinaan! Siellä saa hääriä, minkä kerkiää, palvella ihmissyöjiä niiden hotkiessa naudan ja lampaanlihaa, ihmissyöjiä, jotka kiljuvat kamalasti ja kuljettavat suurine saappaineen valkeata kalkinpö-lyä, minkä sitten pienet, hennot kädet saavat kaapia ja pyyhkiä permannoista. Ja kaiken lisäksi otetaan vielä pois Grimmin sadutl Leena kohotti vanhan, tyhjän laatikon kantta ja otti si^tä arkin paperia ja lyijykynän pätkän. Hän aikoi kirjoittaa kirjeen äidilleen; Tommy Ryan oli luvannut panna sen postiin Bellingerissä. Tonamy öli seitsemäntoistavuotias. Ifän teki työtä kivi-louhunossa ja palasi joka ilta kotiansa Bellingeriin. Nyt hän odotti p i meässä kirjettä Leenan akkunan alla. Leena ei voinut muulla tavalla lähettää kirjettä Fredriksburgiin, sillä Mrs. Melony ei antanut hänen kirjoittaa edes kotiansa. Kynttilän pätkä oli jo palamaisil-laan loppuun. Leena nakersi hampaillaan lyijykynää, jotta sillä isaat-toi kirjoittaa. Kirjeestä tuli seuraavan sisältöinen: "Rakas äiti, minä haluan nähdä sinua. Samoin Greteliä, Klausia, Henrikkiä ja pikku Adolfia. Olen hirveän väsynyt. Haluan nähdä teitä. Tänään Mrs. Melony löi minua ja jätti minut ilman illallista, Sen vuoksi, etten jaksanut kantaa kaikkia puita, kun Jjäöivarteni olivat kipeät. Eilen otti minun kirjani, Grimmin N o i - tasatuja, jonka Leo-setä oli minulle lahjoittanut. Kenellekä minä tein pahaa lukemalla, sitä? Koetan tehdä työtä, minkä voin, mutta töitä on liian paljon. Luin vain vähän joka yö. Rakas äiti, sanon sinulle, mitä teei). Jos ette huomenna lähetä ketään noutamaan minua kotiin, menen minä syvään paikkaan joen rannalle ja hukutan itseni. Tiedän, että on synti hukuttaa itsensä, mutta minulla on niin ikävä sinua eikä minulla ole täällä ketään. Olen sangen väsynyt ja Tommy odottaa kirjettä. Anna anteeksi, äiti, että niin teen. / Sinua rakastava ja kunnioittava tyttäresi LEENA. Tommy odotti kärsivällisesti, kunnes kirje oli valmis. Leena pudotti kirjeen ulos akkunasta ja näki, että Tommy noppasi sen maasta ja lähti juoksemaan alas pitkin viettävää mäen rinnettä. Sen jälkeen Leena sammutti kynttilän pätkän, heittäytyi täysissä vaatteissaan lattialla olevalle patjalleen ja vaipui uneen. Puoli yhdentoista aikaan illalla ukko Bellinger meni ulos sukkasillaan. Nojaten pihaveräjään hän poltteli piippua ja katseli pitkin suurta, kuun valaisemaa maantietä. Kihnuttaen säärtään toisella jalallaan hän odotteli Fredriksburgin pos^ivaunujen tuloa. Ukko Bellinger ehti täten seisoskella vain jonkun minuutin, kun tieltä alkoi kuulua muuliparin nopsaa ka-vionkopsetta. Pian pysähtyivät mustien muulien vetämät rämisevät posti-vaunut portin eteen ja Frits, jonka suuret silmälasit välkkyivät kuun valossa, huusi jylisevällä äänellään postimestarille hyvää iltaa. Frits hyppäsi maahan kuskipukilta ja sitoi muulit portin pieleen. Bellingerin luona ne tapasivat aina saada kauroja. Muulien rouskutellessa kaura-annostaan ukkq Bellinger kantoi ulos postisäkin ja nosti sen vaunuihm. Frits Bergmannin rakkaus kohdistui kolmeen, tarkemmin sanoen neljään olentoon, koskapa muuleja oli kaksi. Muulit olivat ensisijassa hänen huolenpitonsa ja ilonsa esineet. Kolmannen sijan hänen sydämessään anasti Saksan keisari, neljännen Leena Hildesmuller. — Sanokaapa, — kysyi Frits valmistellen lähtöä, — onko postin joukossa kirjettä Frau Hildesmullerille pikku Leenalta 'Kivenhakkaajien hotellista'? Viime postissa häneltä saapui felrje, jossa hän ilmoitti sairastelevansa. Äitinsä odottaa levottomana tietoja. — Jollekin Mrs. Hesterskelterille on kirje, — vastasi ukko Bellinger.^ Tonuhy Ryan toi sen tänne. Pai^ leeko hänen tyttärensä hotellissa? ' — Palvelee, jyrähti Frits vastaufc. seksi j a kiristi ohjaksia.-^ Leena oa yhdentoista yvuöden vanha ja hoikka kuin frankfurtilainen makkara. Pe. ter Hildesmuller on tavaton kitupiik, k i l Kyllä mmä vielä joskus ajank^ pillä älyä hänen tyhmään kalloonsa. Mahtaakohan Leena nyt kirjoittaa voivansa paremniin! Kylläpä hänar äitmsä tulee silloin iloiseksi. A\i{ Wiedersehen,herr Bellinger! Te vi-lustatte jalkanne yökylmässä. — Hyvästi, Frits, — sanoi ukko Bellinger. —-Teidän on miellyttävää ajaa, kun yö on viileä. . Pienet muulit alkoivat juosta ta. saista hölkkää pitkin tietä. Silloin tällöin Frits kaikuvalla äänellä huuteli muuleilleen kehoitus- ja hy^< symissanoja. Muulit jakoivat" isäntänsä mietteet siihen asti, kunnes tultiin suureea tammimetsään kahdeksan mailin pää. hän Bellingeristä. Siellä nämä miet-teet katkaisi revolverien räiske ja niin kamala kiljunta kuin olisi koko in. tiaanihdmo ollut sotajalalla. Täyttä neliä kiitävä kentaurijoukkiovyrapä. röi postivaunut. Eräs ratsastajista pysähtyi vaunujen eteen, tähtäsi revolverillaan ajajaa ja käski hänen py. sähtyä. Toiset tarttuivat "Dunderia" ja "Blitzeniä" suitsista. — Donnerwetter! — kiljasi Fritr minkä jatkoi. —^ Was ist das? Kädet i^ti muuleista! Tämä on postivaunul — No, nopsempaan, saksalaistol. l i k k o T— sanoi matala ääni pitkäveteisesti. — Etkö äkkää, että olet vanki? Kääimä muulit ja laskeudu maahani (Jatkuu) i tm 'M W4 (Jatkuu 1: Itä sivulta) muna oli maan jokaisessa sanomalehdessä seuraava ilmoitus: "Maamme rakastettu diktaattori ja mustapaitojen urhoollinen johtaja julistaa kaikille kunnon kansalaisille: — Maamme on joutunut sotaan le* vittäessään sivistystä ja uskontoa, sekä poistaessaan orjuutta pimeästä Afrikasta. Ottaen huomioon maamme liikakansoituksen, jota ei voinut poisr taa viime maailmansodassa voitta- . mamme tuhansia neliökilometrejä käsittävä alue, jossa oli ainoastaan kuusikymmentä asukasta. Myöskin eräitten hallitusten asettama tiukka boikotti maamm^tuotteille ja eräille rakkaassa isänmaassamme käytettäville sotatarpeille, on saattanut meidät jonkun verran tukalaan asemaan, joten vetoamme kaikkiin kunnon kansalaisiin ja erittäinkin niihin helliin äidin sydämiin, jotka ovat joutuneet lähettämään rakkaan poikansa viemään sivistyksen valoa pimeään Afn-kaan. Myöskm ne äidit, jotka eiwt ole sitä uhria joutuneet tekemään, .ovat erikoisesti velvolUset uhraamaan | ^ isänmaan uhrialttarille. Parhain lah- ^^'^ ja minkä voitte tehdä, on lahjoittaa kihla- ja vihkisormukset, myöskin kaikenlaiset jalokivet ovat erikoisen haluttuja. SamaUa velvoitan kiinnittämään kaikkien mustapaitajärjesto-jen ja mihin kuuluvien yksilöitten huomion siihen, että yUäoleva toivo-mus tarkasti täytetään." METS2tSTÄMSSSÄ . Möhönen: "Sanehan, kaveri, toinen silmä pitää oUa kiinni kun a» mutaan?" -ita Röhönen: "Siksi vannaankin, että J» panisi molemmat silmät kiinni, rm « näkisi ampua ollenkaan." 1936 ¥HT: rist ajan ji taloa ( joutui Se Vähin syöty. Sai siii mihin kun jc sitten vaksi l e — nä aj: ympäi kun r tään. kun t neita kin ni verot, mässä kasvo toa, n sitä I tai lie Vei Jos ei väkisi valaa Oliha massa vouti kalais vopäi mont-i ian m tää. / Nii rat. ] tyi oi kaikk kaa - lähes' tettä, Men€ sanoa mä. ettei koskz muut olisik jos as tyi r muut täkin putul mass dytä, yhtei Jo] mäss yhte< valta rinsa että noillj keine kaan koko pakk AI vaik( väks SiUo: Mut tulol Oike rotti tai p kea N |
Tags
Comments
Post a Comment for 1936-03-07-04
