Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 11, 1953

              is^si ymmärtävät k ^ ^ „
Kerroithan itse munt -
n saaneesi isältäsi kirieT?
»ttaa, ettei sinun ^ ]
^ i - k s i huolehtia iSr^^
«aUa mielellä! KvDä
TämäoHv4a»
aluista aina v-ain olevaa
Katnina, sinä olet aina,
II, min hyvä. Minä '
Antti, sanoinhan 15 *
A n t t i / v i i k k o sitten™
oksesi, ja minä lupasin"
5eni sinulle kahden vn
"Antti, vastaa minulle
haluatko sitä vielä>
% t t a , rakas Katriina,,
laö mitään muuta to»
iiartaasti!
W v ä on, Antti. %
siin, ja koetamme yh
1 taistelua. Ja saat'öui
A n t t i , että vielä kerr^
e! I
Katriina rakas, kuten joi
2 koskaan toivonut Wj
saada omistaa sinut kok^
ikka, kun tapasin sinut]
11a tänne, olen rakasfc
n y t . . . ^Katriina,
»Tuodellaaii.. VsiiiaJ».
•iaaa poveen
Äitiä inalsteUeiv
TEJÖ JA PAUL StCtk^
PARHAIMMAT
>NNnTELUMMi
ien earvuotissjut
osa johdosta toiyottal
taOaiset ja tuttavat:]
srt Ikföenpää
ja Olavi Mäenpää
a , S ^ » ja EinoMaddej
fne iAföenpää
I MSenpää
i ja^ÄdexMeri
[& ja Sanni Järvi
Jä Sam Hietikko
Peltoniemi
> ja Viljo
y ja Einari mxaänen
Niemi
Haanpää
THINGTON. O^^^
tAALISK. 23 P.
Jdlle kiaikista
15 ta.
overilKsesti kiittäen,
^-vuotias Mffljtt
jjat)Ien työtön, eikä minulla ole edes
iSöjä. ^ halua, että ioutwJsiö,elä-
ISgjinyn kustannuksellasi* SiksLfol.
I ^ ^ d a n , että sinä odottaisit. K u -
Itffl äsken sanoit, että mii» saan typtä,
fjgatat olla hjvinkin oikeassa. »Siksi r u -
^löien^anna minun ensin yrittää, j a s i t -
ijgi asiat ovat jälteeir s i i n n e e t,
tiJm jäHeen vedota lupaukseesi.
- Antti, sinä olet raihuife yhtsL r ^ a s
rahaa kuin rahojen kanssa!.Mut-
1% JOS se on sinun tahtosi, niin . . . Ant-,
ii ssiä tiedät, että mi»ä olen valmis
odottamaan sinua. Kerro miiurfle k u i -
tenkä, oletkö saanut tiietää jotain uu­desta
ty^aikasta.
_ Katriina, sinä. tiedät Heikin, tuon
naapurin pojan Suomesta, hänet,., joka^
siuli simalla laivaHa' kui» mekin. Hän
m oBat koko ajan mihiinF%Qtoverinani
taälll, ja kun hän sai miilulta kuulla,
kuinia uJiiiun oli käynyt, hänkin sanou­tui
iiti työstään. E n o l i s l f e ö^an, pu-jiuniii^
eUe n n t p n , j<^;<^|siii aavistaa .
nlit Sanen tekevänc tuoiiv y%
Iällä t#a: riita siitä, MEL kiyen^-^
I bvaan " i ^ U " * ^ ^ Ä n : Ältihnut
^dä j*sin^^
sin äimään- lyötsk Äualt^^ ^ Hän ve­tosi
siihen, että yhdessä olinHne Jäfttfe-neet
Äiijni^sta, että yhdessä ofiininife
vminulle tänä yönä antanut.
He oUvat saapuneet tytön asuntota»
lon portaikolle.
— Antti", minä odotan sinua . . . a i ­n
a ! .
— Rakas Katriina, sydämeni on niin
iloinen. Minä . , . Antin lause keskey­t
y i tytögr painautuessa äkkiä hänen sy­liinsä
ja silnrnräpäystä myöhemmin
hän tunsi tyiön väräjävät, kosteat huu
Jet omillaan . . .
Aurinko oli jo korkealla, kun Antti
heräsi. Hän tunsi itsensä reippaaksi ja
pirteäksi. Yön levottomat äänet, veren­himoiset
sudet j a vihreäsilmäisten sa­kaalien
valittava ulvonta olivat unoh
. :tuneet. .perät^tJyään.. kohta puoliyön
jälkeen ystävänsä jatkamaan tulen vär-tioimista
Antti oli nukahtanut onnelli­sen
nuorukaisen rauhalliseen uneen Kat­riinan
kuva sydämessään. Ja kun hän
aamulla avasi silmänsä, oli tuo kuva
ensimmäisenä hänen mielessään.-
bsviä«et ja leikkineet, pikku pojista
saakia, javhän' muistutti m^^^
flmea lähtöämme tänne p l i i ^ luvan-f
Deet|töisili^m^"^>P3%ä ^^hjdessä;
hiinia kävi. Hän on poika ja
päca| ystäväni koko mäailmaSsaV mutta
en sittenkään olisi häiunnUt jhänbrt te­keväin
sitä. . •
'Älä ota sitä niin raskaasti, Antti.
Minäkin tunnen ja tiedän Heikin, ja
•tiedän, että hänelle merkitisee ystävyys
feneminäh kuin peflkkiä sätioja. Mutta
\ . . mitä sinä.täi-koitat, että läliKsit
^ ^ ^ ^ s i i i | ja^Reil^
Z ^^äpasm'HeKifn \ a r i ^
E ja hänellä oli uutisia. H a ^ oli saa­nut
joltakin Huulia,'että R^iding Moun-tainsin
vuorityömaalla tarvitaan.JisHä
tyoräkea' ja me lähdemme ny€ sinne.
Ja siksi, r^kas Katriina, minä pyydän,~
että odottaisit minua uskollisesti. Jos
saamme työtä, jään sinne joiksikin ajak­si,
mutta palaan heti^ kun o l ^ saanut
vähantiokoon. iPaläan sintin Itiöksesi
muistuttariiaan: lupauksestasi, jonka olet
Mukavaa ^ ä l
xnukavuudesiia^ eri-
^ i s t a viihdytyksistä miel-
*yjtavastä ajasta suosituissa
m<»ttorilaivoissa GHIPSHOLM^
« STOCKHOLM. Tilavat, puh-
«aj hytit, erinomainen keittiö
la kohtelias palvelu.
Mukavan, talondelliscn valta-menmatkan
jälkeen viihtyisäs-
*»^"f*'assa seurassa Te saa-
5S Yorkista tai Halifa-
««aGoteborgiini Ruotsiin, jos-
ZL sopivat yhteydet
«n pnoUUe Suomea.
j • • •
^^«unittelette ystävänne tai snkn-
^«o«^e tuomista tänne, meidän toi-
^ m m e faallä ja ulkomailla anta-
* «^aie asiamuntemukseGn perusta-
»kohteliasta apuain.
^ n t y k ä ä matka-asiamiehemme
puoleeiL
c j j o n ^ st, WinBipeff. Mim.
^PPer Water S t . BaHfax N . 8.
smua . . . airial; N i i n ­hän
tyttönen Oli kuiskannut hänen kör
vaahsa. Ja A n t t i t i e s i , että . . .
— Antti, tä
Antti; hätfcähtttahtomattaaii. Heikin
, sanat cjlivat keskeyttäneet hänen suloi­set
ipietteensä Ja muistelonsa. Mutta
; käteahlaen sittenc ystävääni hänrku-martui>
eteenpäin ottaakseen vastaan tä--
män tarjoaman kahvimukin. Iloinen
hjmiyTiväre^oli ilmestynyt h^m^h hiiulilt
"leen. ' ,
— Riitös, Heikki,'hän sanoi sydamel
lisesti. ^ihä>:;senkuin olen vain ^ tägsä
laiskana niaatä röhjöttänyt ja-sillävälirt
sinä o l k k i M t t ^ n y t kahvit ja kattanut
oikeaa juhläjiöydän. Muuten, .fieikki,
'iiiinä oren.kokömatkan ajan ihmeteTllyt>
kuinka paljon rahaa sinä-maliäöitkaan
tuhlata,* näihin ejväjsitmme. ;Mehä;i
^oleqipie,koko ajahrsyöneet kuin^;ruliti-
. n^at eika niinkm rahalöiitä jalr
kamiestä, jotka sainoayat erämaassa;
; ?<^iinkuin nytkin '.. . . ja Antti viittasi
kädellään numiikolie,, johp.n pii Vasotet­t
u iäb, puhdas ja kirja\«a riettäliina ja
sen päälle mitä herkullisimman näköi
siä voileipiä, makkaraa, juustoa, lihaa ja
munia.
Siitä kaikesta saat kiittää Katrii­naa,
Antti!
— Katriinaa! Mutta sinähän . . .
Mitä sinä tarkoitat, Heikki!
Ahtin ääni oli äkkiä käynyt teräväk­si,
miltei pistävän kylmäksi.
' — Katsos, ystäväni, ennen lähtöäm­me
Katriina kävi minun luonani ja suo­rastaan
pakoitti minut ottamaan vas­taan"
erään paketin, jonka sitten hänen
poistuttuaan avasin ja totesin sisältävän
juuri nämä eväät, joitä olemme tämän
matkan aikana saaneet nauttia. Se oli
Katriinan lahja meille!
— Mutta sinähän sanoit, Heikki, et­tä
sinä itse
— Nim,
sentähden sinun täytj^' olla rohkealla
mielellä, .AntU! Saätpa oäbdä, että
kaikki vielä kääntyy hja-äksi, kuten s i ­nulle
jo illalla x^akuöUn. , ^
— Mitään muuta eA toi\'b niin har-taasti!
— Xo niin, Antti, nyt nie ^ömme
ja sitten lähdemme jälleen liikkeelle. Ja
ellen pahasti erehtjme, niin kahden tun­nin
kuluttua olemme perillä . , , '
* * * *
Vuosi oli k u l u m i t , . . . - .
Kaikki oli kä>myt. Heikin vakuutte­lujen
mukaan. - H e olivat saapuneet
yuorityömaalle j a tavanneet täällä suo-:
malaisen aputyönjohtajan. Heikin
. Pauphinissa kuulemajt jLiutiset olivat o i -
i leet totuudenmukaisia, sill^-työmaalla
; oli loskankin suorastaan huutava puute-työvoimasta.
Vielä samana päivänä,
jolloin he olivat saapuneet sinne, he o l i ­vat,
.tarttuneet työhön iäsiksi. Tosin
työ pii kovaa i j a ksÄeraa, Jopa aika
ajoittain Urankin ^rask^sta,^ 10-tuntisin
työpäMn J a 7^{^jrvis^ Mut­ta
he purivat hampaäjnsa yhteen, sillä
kumpikaan* ei-tahtp^ masentua eikä
ahtaa ^periksi, sillä ^ I k k a pH hyvä.
Mutta Antissa o l i i s i ^ t ^ ^ tapahtu­nut
Jonkiiöläin^ hiUiutos. Sen
tekki oli liuomanniiti J a hän^^
hiteiien tuUa levottömaltsi' j ^ ä ^
puolesta; Mitä^ pitemn?ialle älka kului,
sitä hiljaisemriiäksi tämä miUUltXii. Us^in
il^isiUj ^ ^ i v ä n p ä ^ Heikki oli
yllättänyt Antin istumassa yksin mil­loin
missäkin, pää käsien väliin vajon-iife^
nä) älakuloinferi Jte^^^r^ kas­voillaan.
Hän oli ottanut asian monta*
kertaa puheeksi, mutta silloin Antti oli
! vain kohauttanut olkapäitään ja valit­tanut
väsymystä. 'Heikki tiesi kuiten­kin,
että hänen ystävänsä valehteli.
Mttttä. kuitenkaan han ei tahtonut us-koa,
että ylpeys . . .
Sillä hetkellä Heikki oli varma asi-
_astaan. ISIiksi hän ei aikäiselflmin tul­lut
tuota huomanneeksi! Tietysti asian
täytyi olla niin! Hän ymmärsi, että tär
mä pakollinen ero Katriinasta o l i kaiken
katkeruuden alkusyy, ja hän ymmärsi,
että vain Antin' ääretön ylpeys kielsi
häntä jättämäsld ystäväänsä j a lähte­mästä
takaisin Dauphiniin. Hän aa­visti,
että vain j^ksikhi sana, yksikin ke-hoittava
ja lupaava sana hänen puolel­taan,
ja Antti olisi pikamärssissa suo­rittanut
jälleen tuon lähes. 30 • mailin
taipaleen Riding Mountainsin y l i . M u t ­ta
Heikki ei sanonut sitä sanaa — vie­lä.
Hän tahtoi odottaa. IVlitä, sitä
hän ei itsekään varmasti osannut selvit-tää.
JEhkä hän halusi, että- Antti itse ot­taisi
asian puheeksi jä siiloin . . . * ;
minä sanoin, ja nyt saat
suoda minulle tuon pienen valheeni an­teeksi,
Antti. Katsos, tiedän sattumatta
sinun ylpeytesi, ja tiesin, ettei sinulla
ollut rahaa liikaa, mutta tiesin myös­k
i n sen, ettet olisi koskaan suostunut
ottamaan Vastaan tätä kaikkea Katrii­nalta,
ja Heikkikin viittasi .nyt nurmi­kolle
asetettuihin eväisiin. Katriina i t ­se
pyysi minua kertomaan, että nämä
eväät olin minä muka ostanut.
Heikki oli odottanut saavansa sano­jensa
jälkeen kuulla kj^lmällä äänellä
lausutun moitteen. Mutta tällä kertaa
hän kuitenkm erehtyi, sillä katsahtaes­saan
ystäväänsä hän näki tämän kas­voille
ilmestyvän hitaasti lämpimän
ilmeen, ja äskeinen suun kova piirre su­l
i .
— Ah, se rakas tyttö . . .
— Antti, smä rakastat häntä syvästi?
— Nim, Heikki, minä rakastan hän­tä
. . - hyvin paljon.
— Ja hänkin rakastaa sinua, Antti.
Hän itse kertoi seii minulle.
' — J a hän lupasi odottaa minua.
— Minä tiedän sen, ystäväni. Ja
ABtti, älä juo' sitä^vett^! . i ^ ^ ^
Kello öii 4 iltapäivällä. AiVtri' ja
Heikki olivat alhaall^ puhdistamassa
malmivaunuja. Umä oli elokuusta Huo­limatta
helteinen, suorastaan'tokahdnt- '
tavä. Antti oli äkkiä hypännyt vau­nusta
maahan ja laskeutunut työmaan
editse virtaavan pienen, .saraeavetisen
puropahaisen partaalle ja aikoi sam-muttaa
janonsa feit likafsenruskealla
vedellä. j t
— Antti, -älä Juo sitä vettä! hänen
y^stävänsä huudahti toistamiseen.
-r~ M i k s i en? Minulla on niin hirx-eä
jano!
— Sen sanotaan aiheuttavan sairaut-t
a . - «
.— .Ei siinä ole mitään petää, Heik­ki
1 Joinhan eilen^ j a toissapäivänäkin,
j a kuitenkin tunnen itseni ^ivan ter­veeksi
ja reippaaksi. Ja tuskin hän o l i
lopettanut, kun hän^ työnsi kasvonsa ve­den
pintaan Ja hörppi sitä suuhunsa
pitkin siemauksin.
— El se Ivylläkään mitään hyvää o l -
luty hän jatkoi hetkistä myöhemmin
noustessaan jälleen malmivaunuun.
— Miksi rte eivät "voi tuoda tänne
raikasta lähdevettä?
— Täällä ei näy kellään olevan ai-
'kaa, Heikki vastasi hiukan" katkerasti.
M i i t t a sittenkään Anttij sinä et olisi
saanut tehdä sitä!
Oh, Heikki, sinä huolestut nyt a i ­van
syyttä! Öleny nähnyt toistenkin
juovan siitä! Ja odottamatta>enää vas­tausta
Antti käänsi jä ryhlyi jälleen
rtviUCasti t^yöhön.
levoton ilme huolestuneissa kasvoissaan
Heikki seurasi hätien-esimerkki
Kello 6 he lopettivat. Vietj^ään työ­kalut
sitä varten Varattuun Hoppiin ja
käytyään h a l o i t t a s i oli
malssupäivä he lähtivät hiljalleen as­tumaan
parakille, jossa työmjiehille oi i
varattu yhteismajoitus. '
— Heikkiy AnUi puhui heidän kävel­lessään
rinnakkain pairakille! johtavaa
tietäj olen ajatellut, ettäv oikeastaan me
voisimme lähteä täältä takaiiin kotiin.
Mitä sinä sanoisit^ jos ehdottaisin sinul-lie
sitä? 1
Heikki loi pikaisen katseen ystävään­sä.
— Katriina . . . ? hän kukkasi niin
hiljaa, että Antti,.vain.A'aivc|in eroitti
hänen sanansa. P
— Niin, peikki, Katriina ||. . . Ikä­vöin
sanomattomasti häntä! j
'--^/Sinäiiänsail häneltä kirjeen ei­len.
Mitä hän kirjpittaa? , ;
Hän pyytää meitä palaamaan ta­kaisin
kotiin- MeilleX)n kuulemma työ­täkin
luvassa. Siinä: boorditaloSsa, jos­sa
Katriina on t3r.9ssä, asuu joku sikä­läinen
metsätyönjohtaja, ja hänelle
Katriina on puhunut meistä. Tämä on
luvannut järjeestää: meille molemmille
työtä Dauphinissa puutavaran lastauk­sessa.
••
— Mutta, Antti, minä luulin . . .
Antti hymähti puolittain leikillisesti.
— Niin, Heikki, mitä sinä luulit? Ja
kun hänen ystävänsä ei vastannut, iiän
jatkoi hillitymmin r
— Minä ymmärrän kyllä, mitä sinä
luulit. Ajattelit, että olin liian ylpeä
ottaakseni vastaan tätä kaikkea Katrii­na
tacolta. Mutta, Heikki- sinä olet
nyt erehtynyt, tämän puolentoista vuo­den
aikana, minkä olemme täällä raata­neet
kuin orjat, minä olen oppinut ym­märtämään
moniaita asioita.; Ja minä
ÄVKI JfÖftA PÄIVÄ 24 TI?NTIA
; K.*Kärvonen, omistaja
1763 East Hastings S t Vancouver 6, B.C.
T. T. SALO REALTOR
695 B A Y S T R E E T TORONTO. ONTARIO
Toronton, Ontarion ja Canadan Real ^tate Boardin jäsen.
LAAJA VALIKOIMA TALOJA
Runsaslukuinen aisianiiesverkostö
takaa nopean oston tai myynnin.
LAINOJA SAATAVANA: '
Pitkäaikainen kokemuk­semme
takaa palveluk­sen,
joka varmasti teh­dään
asian tuntemuksella
Puhelin kozitlori E M . 6-5858 -
PUHELII4ET i9 LAYIRI L A T VA
24 tuimiit palvelus
• tAliSTO T. S A LO
ML 6$54
m
I
'1
fr-
1- '^^
1 f 5 f
lAOaniaina* hvhlikaun 11 päiviiuu 1953 S I v uU