1944-10-07-02 |
Previous | 2 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sivu 2 LAUANTALXA, SYYSKUUN 30 PÄIVÄNÄ 1944
{Canadan suomalctsten viikkolehti\
Publlshed and printed by the Väpatis
Publishing Company Limited, 100-102
E t o Street West, Sudbury. Ontario.
, Reglstered at the Post Office Dept.,
Ottawa, as second classmatter:
Tilaashinnat:
1 vlt. $2.00 .-•
6 ISkic. . * • . . . . . . . . * . . . . * . . . . . L IO
3 - Idc.' .60
Yhdysvaltoihin:
1 vk. $2.50
Gvrnasttti- Jä- nHraaUft-' olkoxaaiBe?
X v k a • • « • . • • . , • • • • • • • • • • • . $ 3 . 0 0
6 Ibblc^ «•««•»•«•••••*• • • -X*65
Liekki ilmestyy^^jokais«a^yiikon:lau*
antaina 12*sivulsenay s i s ä l t ä en parasta
kaunokirjallista luettavaa kalkilta aloil»
ta.-.
A3iamiehille myöbnnetään 20 prosentin
palkkio.
Pyytäkää asiamiesvälineltä jo t ä nään.
ILMOITUSHINNAT: Yleinen ilmoitushinta
40 s e n t t i ä palstafcuum'alta-'ja
kerralta. Alin ijmoltusblnta'$-l.«h. Alin
maksu kuoliniläioituläsesta $2.€0<>ymfä
60 s e n t t i ä Jokaiselta muistoväarsjitä tai'
kiitoslauseeltaif Epikoiähtönat' pjrs3rvistä
Ilmoituksista,^ Tilai^tsUinoittaJien on .
l ä h e t e t t ä v ä raalcsii etuuteen.
Kaikki Liefeällö- tarkoitetut maksu-osoitukset
on ostettava*kustanta^jan n i meen:
Vapaus I^bllshing^ Coöipany
Limited.
Kustantaja Ja painaja: Vapais Pa1>i
lishing Company Limited^v 100^102 EHnot
Btreet West/SudburyV Ontario
Toimittaja A> Palvia
Liekkiin aijotut kirjoitukset osoitettava:
Onko tämä elämä totta vai vnen-näköäkö
vain? Onikohan ihmisen elämä
ja edeltäpäin määrätty? . . . noita
kysymyksiä, joutuu ihminen joskus
tekemään.
Kuinka ihmeellinen on elämä ja
ihmeellinen on kuolema, mutta kphta-lo
on sittenkin ihmeellisin. Ikäänkuin
kolme sisarta käyvät ne feasi-
Vaiiluiudlesta
/ Kiitän tuntemattomia ystäviäni,
jotka ovat minulle lähettäneet ter-
. vehdyksiä vieraili joitten mukana. Oh
hauskaa kuulla, että "on vielä ihmisiä,
jotka ajattelevat elämästä niinkuin
minäkin. Lähetän sydämelliset^^on-nitteluni
73-vuotiaalle Tiina Besosel-
Moni ihminen ebkä nuorena pelkää
kädessä ja vaihddlenymjjiäTillämme. vanhutitta,^ niutta ei vanhuus ole mi-
P.O. Box'69^>
ToiiiRlMM
Elämä antaa alun, kuolema tekee lopun
ja kohtalo ohjaa vaelluspäiväm^
me: ••'
Ah me ihmislapset, mitä leikkikaluja
me olemme kohtalon käsissä!
Noin kaksikymmentä vuotta sitten
tapahtui F^ohjahmaaHä tapaus, joka
ei koskaan unohdu mielestäni.
Oli helteinen heinäkuun lauantaipäivän.
Ihmiset häärivät ahkerasti ^
lieinäpelloillaan. Riire ,oH senkin^ talon
pellolla, jota kertomukseni'kös-
Icee. OH saatava heinät kopjuuseen
puoliseen mennessäj sittett lopjetettava •
työt" jä' valmistaudöttavai juMakini-toon;'
sillä-^V^äänf oli talon-po/anf hää-päiväv
Ahkerasti > oli Vilhokin, se oli
sulhasen' nimi,^ työntänyt' heinää 'lä-tpon-,^
joten kotiin tullessaan ttmsi
taiVetiaxieötääiveteen'idfW^^
Päivä päivältä seuraamme tark- Aivan hänen kotinsa lähellä vir-kaavaUajänitHykseUä
taistelujen kulkua.
Päivö päivältä odotamme kas-vavallavarmuudeilasodan>
Burqppan
sodan pikaista loppita. Alamme jo
pitää senmahdqiUsehajttriUpir^^ tulla levottomaksi hänen viipymises
kään mun kuin luonnöniäki; kaikilla
on lapsuus, nuoruus, miehuus jä vanhuus.
Jä se useassa tapauksessa riip-
. puu ihmisestä itsestään kuinka hän
vanihtruden ottaa, ajattelen näin.
Ei ole väliä jos tukkani käy harmaaksi,
ruömiini ei ole niin notkea
kuin ennen ja jalkani nousu on raskaampi,
kun vaan sieluni säilytän virkeänä
»' AänritKa auringonnousu ilahduttaa
sydäntäni; Iloitsen kuullessani
lintu^jen lauläyanv Vasta silloin
olen vanha'kun en enää huomaa elämän
"kauneutta, kun ei lähimmäiseni
suFut ja- muiiheet; liikuta sydäntäni,
vaan kuljen kylmänä,- tunteettomana
hänen ohitsensa.'
Niini' Kauaii kuin - rtiinua • kiinnostaa
maällfnantapahttojät' ja voin
nHiöd^ätää^ niistä* ontan käsitykseni,
vertailla mennyttä nykyisyyteen ja
sa — €i niini että' vihollisen mahti
olisi kokonaan murtunut, vaan sillä
järjellisellä oUttamuksella, ettäse näkisi
taistelun jatkamisen hyödyttömäksi
ja ytitmäriäisi säästää itseään
lopulliselta tukolta. Sen kummempaa
varmuutta sodan lopusta ei näytä
kellään olevan. Pääministeri Churc
huikin äskettäin lausui, että se voisi
^ loppua piankin, mutta yhtä hyvin se
vielä voi jatkua useita kuukausia ensi
vuotenakin. Kotkissa tapauksissa
mielemme on valoisampi ja varmempi.
Tiedämme, että missään tapauksessa
ei ole enää kaukana se aika, jolloin
päästäCn korjaamaan sodan hirvittäviä
jälkiä, ponnistelemaan siinä sekä
asettumaan kaikkiin parempaa tulevaisuutta
rakentaviin rauhan töihin.
Ia lisäksi va/mana siitä, että tämän
leikin aikana on jotakin opittu — jotakin
oppineet kaikki, yhteiskunnan
ylimmiltä huipuilta alimmille tasanteille
asti. Siinä, toivoaksemme, onkin
tämän hirveän leikin siunaus.
Niin, rajtha Euroopassa. Mutta sitten
on vielä vihollinen. Japani. Sen
•kukistaminen on myiiskin johdonmukainen
ja "välttämätön asia, ennenkuin
maailma voi rauhaan asettua. Liittolaiset
ovat aikoneet sen tehdä yhteisesti
ja samalla maksaa kunniavelan
Yhdysvalloille, joka Kiinan rinnalla
täsi kauiiis Kyrön joki. Lähtiessään nähdä siinä edistystä, jos joskus näyt-sanoi
hän vain; hetken- viipyvänsä, tää päinvastaiseltakin, niin kauan en
Mutta^ aika kului, Vilhoa ei vaan ol« vanha. Voin nauttia soitosta, lau-kuulufnut-
takaisin.; Jo alkoi kotiväki lusta • ja kirjallisuudesta; ja vieläpä
viipymises- voin pistää näin ajatuksia
tään, varsinkin morsian. Hän tähyili Ja sen kautta löytää niin monta hyvää
ulos ikkunasta^ mutta odotettua^ kaivattua^
ei Irfiultinuti MiksJkä viipyy'
Vilho, onko hänelle jotain tapahtunut?
. . .' Syvä epätoivo valtaa odottajan
mielen, paha aavistus ahdistaa
• « • ' •
Tuolla "jo saapuvat ensimmäiset
'häävieraat. Miksi he seisahtuvat rannalle?
Jotain erikoista on tekeillä,
sen huomaa heidän liikkeistään . . .
Salamana syöksyy tyttö ulos. Puoleksi
kiinnitetty^ huntu hulmuaa i l massa^
kun hän juoksee rannalle . . . -
Siellä rannan uurmikoUa lepäsi Vilho
nukkuen ikuista untaan. Tuskas-tä
parahtaen vaipui morsian kylmenneen
sulhonsa viereen...
Häävieraita saapui yhtenään, kaikki
ihmetellen, miksi ihmiset tuohon
rannalle pysähtyvät. Siihen saavuttua
selvisi kaikille kaamea^ totuus.
Saapui siihen sitten lääkärikin ja tutkittuaan
ilmoitti virallisesti: Sydän-halvaus,
,
* * *
Hiljaa huojuivat kalmiston puut,
soittivat univirttä nuorena nukku-ystäyää,
sieluni sisarusta. Näin ollen
en ole vanhaj vaikka- fyysilliriCTi-ole-mukspi
siltä.näyttääkin.
- Mutta jos en tajuaisi tuota kaikkea
ja henkinen elämäni olisi, köyhää
ja tyhjää, niin' olisin vanha, vaikka
vuoteni olisi 30. Ja kuolemaon tervetullut
lepo, silloin kun se aika tulee,
en pelkää sitä.
Naapurissa asuu vanha pariskunta,
75 vuotta ovat täyttäneet. Emäntä
sanoi minulle äskettäin, että jos hän
ei olisi elänyt niin vanhaksi, el hän
olisi tiennyt että on näin hauska elää.
— Hekin ovat farmilla kasvattaneet
suuren perheen, on aina ollut paljon
työtä, aamusta varhain myöhään yöhön,
mutta nyt kun he ovat asettuneet
vanhuuden lepoon, tekevät he
työtä sen verran että .-'pysyvät vireess
ä ' ; nyt voivat ajatella jo omaa hyvinvointiaan,
on aikaa lueskella ja
pistäytyä naapurissa rupattelemassa.
Eräs 80 vuotta täyttänyt- naapuri
sanoi: ;'En pelkää kuolemaa enkä
myös toivo sitä. Kiitän jokaisesta
päivästä, jonka saan viettää rauhallisessa
kodissani.'' Hänkin on vielä
niin henkisesti virkeä, että kyllä meillä
juttu luistaa, kun tavataan. Puhutaan
menneestä ja nykyisyydestä, arvioidaan
tulevaisuutta.
Kun tässä eräänä päivänä lähdin
pitemmälle matkalle ystäviäni tervehtimään,
olin hyvin reippaalla mielel-nedle.
Hiljaa Hiipi nuori surupukui-nen
nainen hautakummun luo; ikäänkuin
peljäten ^häiritsevänsä nukkujan
rauhaa. - " * ' - "
Jos ken kävi ensi aikoina hautuu-on
Japanin päävihollincn. Meidän, maalla, niin usein näki tuon nuoren
canadalaisten, on vielä osaltamme au- kalpean neitosen lioitelemassa kaunii-tcttava
tätä taistelua ja me teemme ta kukkaistutuksiaan sulhonsa hau-sen
kunnialla. Tämä on välttämätön dalla, eikä kukaan voinut sitä paik- lä: en ajatellut i;mk;:;;'i;;i;uöZnr
kaa sivuuttaa- seisahtumatta hetki- ei vaivannut hiskias, ei reumatismi.'
seksi ihailemaan kukkain kauneutta Ajattelin: niinhän tämä kävely sujuu
ja miettimään tämän elämän katoa- '
vaisuutta.
anotaan, että aika parantaa haavat.
Hukassa me olisimmekin ellei
meiirä oli unhoituksen kallista lahjaa.
Unhoittunut ja ruohottuniit on tuokin
Varotusta miehille
Avattuani puoli vuosisataa vanhat
muistojeni kammiot.tuli sieltä esiin
repaleiset viisut, joissa laulettiin nuor-
_ ten rakkauseikkailiista johtuneet kuo-lematj,
miirhat y.m. sellaiset murhe-
•näytelmät; kaikki ne kannutettiin ^ i ,
suiksi ja niitä sitten itkusilmin laul^-
tiin,kun sattui surun hetki j a tapaiJs
oli niin surua tuottava että sille kannatti
itkeä. Ja kannattihan se itkeä
kuullessaari sellaisenkin surullisen tapauksen
kuin se, jonka tässä a i o n monille
miespoloisille, kohtalotovereiUt-ni,
surun hynininä laulaa; j a varsinkin
rakkaudenhumalassa oleville. Anteeksi,
ikun tuo muistikoppani on niin
rUnsisty;iyt ja.pitkällä elontaipaleella
niin hataraksi käynyt, että sieltä on
matkan varrella tien oheen tipahtanut
muutamia asian alkua selittäviä arvokkaita
värssyjä. Ne ovat menneet
sen-tien. Mutta sinne' kopan lokeroihin
jääneet värssyt kyllä h y v i n selittävät
sen asian sisällön, j a ne k i u lu
vat näin: 4
Tanssikemut huvittivat
nuoren vaimon mieltä
ja pyhäsinä hänen täytyi
tanssiin päästä sieltä.
Vaan kun ei ollut hevosta
ja pitkä oli matka,
ja kävellä ei - viitsinyt
tuo raiavahdin akka.
Niin miehen täytyi kyytiin tulla
häntä kelkan kanssa,
miehen otsa hikoili,,
,kun veti armastansa.
\ Nyt mies taas'nähtiin, kulkemassa
[tiettä kelkatp: kanssa, - ^
tansseista hän hakemahan
. meni vaimoansa.
(Viimeinen värssy sitten on vii=ua-tekijän
kaino anteeksipyyntö.)
Älkää pahaa tykätkö nyt
Suomen naiset tästä,
vaikka laulun kirjoitinkin
siitä emännästä.
Voi kuinka ottaa hermoihin ja tuntuu
niin kummalliselta ajatella ja
laulella tuollaisia lauluja. Olla vanha
ja heikoilla sapuskoilla koko ikänsä
viettänyt, kuten työläinen useimmiten
joutuu viettämään, ja ajatella sitten
sitä, kun kelkalle istahtaa ehkä
kolmattasadän paunan painoinen flik-ka
taikka oma vai,mo ja eikä muuta,
miesparka, kun ota nurkumatta trak-
.siloon ja kisko sitä kuormaa yöllä talvipakkasessa
ja paksussa lumessa —
kisko kultainen tansseihin j a sieltä takaisin—
niin totta totisesti poijat
siinä on sellainen lemmen taakka, ettei
tahdo voida nauraakaan.
Eikä tämä suinkaan ollut nii>tä
vanhoista viisuista surullisimpia, o.en
minä niitä laulaissani nuorena oHesia
itkenytkin.- Ei ole enää n i i n tunteellisia
lauluja, ei.
FAARl.
jokaisen tietää ja kestäS' liittolaisten
mukana kaikissa vaiheissa.
* • ^' *
Kuulimme osoitteiden hoitajaltamme
(kaltvit se tieto kyllä maksoi!)
että lehtemme levikki on kasvanut
edelirselläkin kintkaudella muutamitta
kymmenillä. No, kannattihan
se kahvit, ja jos Mary antaa kuu- hauta jo aikoja sitten. Maailma on
kauden perästä samanlaisen tiedon, \ienyt sen vaalijan mukanaan. Elä-niin
saa taas kupposen, ja niin cdcl- mä kutsuu ja velvoittaa.
Icen; loppumattomiin. — AP. FIIXA
kuin 30 vuotta sitten! Ja siihen luuloon
olisin jäänytkin, ellei perästäni
olisi tullut kahta nuorta miestä. He
kävelivät vain tavallista tahtia, mutta,
sivu menivät, minä jäin kuin seisomaan,
vaikka astelin parhaani mukaan.
Oikein nauroin itselleni, että
köpöttelemistä se vain oli se minun
reipas marssini. Mutta eipä väliä,
olin ottanut aikaa siltä varalta. Vie-
Mittoin on kärsimisen ja koette!^-
muksen aika, siUoin on myöskin aika
mennä eteenpäin.
* * *
Hyvä huumori on verraton scnrs-lainen
elämän monitnutkaisclla po'->'
la.
tin kylässä rattoisan hetken ja kerkesin
aikanaan iltalypsylle.
'•Onhan maailmassa aikaa, ja e.ixi
ole, niin haetaan Naantalista', sanjt-tiin
vanhassa maassa.
ISOÄITI.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 7, 1944 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1944-10-07 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki441007 |
Description
| Title | 1944-10-07-02 |
| OCR text | Sivu 2 LAUANTALXA, SYYSKUUN 30 PÄIVÄNÄ 1944 {Canadan suomalctsten viikkolehti\ Publlshed and printed by the Väpatis Publishing Company Limited, 100-102 E t o Street West, Sudbury. Ontario. , Reglstered at the Post Office Dept., Ottawa, as second classmatter: Tilaashinnat: 1 vlt. $2.00 .-• 6 ISkic. . * • . . . . . . . . * . . . . * . . . . . L IO 3 - Idc.' .60 Yhdysvaltoihin: 1 vk. $2.50 Gvrnasttti- Jä- nHraaUft-' olkoxaaiBe? X v k a • • « • . • • . , • • • • • • • • • • • . $ 3 . 0 0 6 Ibblc^ «•««•»•«•••••*• • • -X*65 Liekki ilmestyy^^jokais«a^yiikon:lau* antaina 12*sivulsenay s i s ä l t ä en parasta kaunokirjallista luettavaa kalkilta aloil» ta.-. A3iamiehille myöbnnetään 20 prosentin palkkio. Pyytäkää asiamiesvälineltä jo t ä nään. ILMOITUSHINNAT: Yleinen ilmoitushinta 40 s e n t t i ä palstafcuum'alta-'ja kerralta. Alin ijmoltusblnta'$-l.«h. Alin maksu kuoliniläioituläsesta $2.€0<>ymfä 60 s e n t t i ä Jokaiselta muistoväarsjitä tai' kiitoslauseeltaif Epikoiähtönat' pjrs3rvistä Ilmoituksista,^ Tilai^tsUinoittaJien on . l ä h e t e t t ä v ä raalcsii etuuteen. Kaikki Liefeällö- tarkoitetut maksu-osoitukset on ostettava*kustanta^jan n i meen: Vapaus I^bllshing^ Coöipany Limited. Kustantaja Ja painaja: Vapais Pa1>i lishing Company Limited^v 100^102 EHnot Btreet West/SudburyV Ontario Toimittaja A> Palvia Liekkiin aijotut kirjoitukset osoitettava: Onko tämä elämä totta vai vnen-näköäkö vain? Onikohan ihmisen elämä ja edeltäpäin määrätty? . . . noita kysymyksiä, joutuu ihminen joskus tekemään. Kuinka ihmeellinen on elämä ja ihmeellinen on kuolema, mutta kphta-lo on sittenkin ihmeellisin. Ikäänkuin kolme sisarta käyvät ne feasi- Vaiiluiudlesta / Kiitän tuntemattomia ystäviäni, jotka ovat minulle lähettäneet ter- . vehdyksiä vieraili joitten mukana. Oh hauskaa kuulla, että "on vielä ihmisiä, jotka ajattelevat elämästä niinkuin minäkin. Lähetän sydämelliset^^on-nitteluni 73-vuotiaalle Tiina Besosel- Moni ihminen ebkä nuorena pelkää kädessä ja vaihddlenymjjiäTillämme. vanhutitta,^ niutta ei vanhuus ole mi- P.O. Box'69^> ToiiiRlMM Elämä antaa alun, kuolema tekee lopun ja kohtalo ohjaa vaelluspäiväm^ me: ••' Ah me ihmislapset, mitä leikkikaluja me olemme kohtalon käsissä! Noin kaksikymmentä vuotta sitten tapahtui F^ohjahmaaHä tapaus, joka ei koskaan unohdu mielestäni. Oli helteinen heinäkuun lauantaipäivän. Ihmiset häärivät ahkerasti ^ lieinäpelloillaan. Riire ,oH senkin^ talon pellolla, jota kertomukseni'kös- Icee. OH saatava heinät kopjuuseen puoliseen mennessäj sittett lopjetettava • työt" jä' valmistaudöttavai juMakini-toon;' sillä-^V^äänf oli talon-po/anf hää-päiväv Ahkerasti > oli Vilhokin, se oli sulhasen' nimi,^ työntänyt' heinää 'lä-tpon-,^ joten kotiin tullessaan ttmsi taiVetiaxieötääiveteen'idfW^^ Päivä päivältä seuraamme tark- Aivan hänen kotinsa lähellä vir-kaavaUajänitHykseUä taistelujen kulkua. Päivö päivältä odotamme kas-vavallavarmuudeilasodan> Burqppan sodan pikaista loppita. Alamme jo pitää senmahdqiUsehajttriUpir^^ tulla levottomaksi hänen viipymises kään mun kuin luonnöniäki; kaikilla on lapsuus, nuoruus, miehuus jä vanhuus. Jä se useassa tapauksessa riip- . puu ihmisestä itsestään kuinka hän vanihtruden ottaa, ajattelen näin. Ei ole väliä jos tukkani käy harmaaksi, ruömiini ei ole niin notkea kuin ennen ja jalkani nousu on raskaampi, kun vaan sieluni säilytän virkeänä »' AänritKa auringonnousu ilahduttaa sydäntäni; Iloitsen kuullessani lintu^jen lauläyanv Vasta silloin olen vanha'kun en enää huomaa elämän "kauneutta, kun ei lähimmäiseni suFut ja- muiiheet; liikuta sydäntäni, vaan kuljen kylmänä,- tunteettomana hänen ohitsensa.' Niini' Kauaii kuin - rtiinua • kiinnostaa maällfnantapahttojät' ja voin nHiöd^ätää^ niistä* ontan käsitykseni, vertailla mennyttä nykyisyyteen ja sa — €i niini että' vihollisen mahti olisi kokonaan murtunut, vaan sillä järjellisellä oUttamuksella, ettäse näkisi taistelun jatkamisen hyödyttömäksi ja ytitmäriäisi säästää itseään lopulliselta tukolta. Sen kummempaa varmuutta sodan lopusta ei näytä kellään olevan. Pääministeri Churc huikin äskettäin lausui, että se voisi ^ loppua piankin, mutta yhtä hyvin se vielä voi jatkua useita kuukausia ensi vuotenakin. Kotkissa tapauksissa mielemme on valoisampi ja varmempi. Tiedämme, että missään tapauksessa ei ole enää kaukana se aika, jolloin päästäCn korjaamaan sodan hirvittäviä jälkiä, ponnistelemaan siinä sekä asettumaan kaikkiin parempaa tulevaisuutta rakentaviin rauhan töihin. Ia lisäksi va/mana siitä, että tämän leikin aikana on jotakin opittu — jotakin oppineet kaikki, yhteiskunnan ylimmiltä huipuilta alimmille tasanteille asti. Siinä, toivoaksemme, onkin tämän hirveän leikin siunaus. Niin, rajtha Euroopassa. Mutta sitten on vielä vihollinen. Japani. Sen •kukistaminen on myiiskin johdonmukainen ja "välttämätön asia, ennenkuin maailma voi rauhaan asettua. Liittolaiset ovat aikoneet sen tehdä yhteisesti ja samalla maksaa kunniavelan Yhdysvalloille, joka Kiinan rinnalla täsi kauiiis Kyrön joki. Lähtiessään nähdä siinä edistystä, jos joskus näyt-sanoi hän vain; hetken- viipyvänsä, tää päinvastaiseltakin, niin kauan en Mutta^ aika kului, Vilhoa ei vaan ol« vanha. Voin nauttia soitosta, lau-kuulufnut- takaisin.; Jo alkoi kotiväki lusta • ja kirjallisuudesta; ja vieläpä viipymises- voin pistää näin ajatuksia tään, varsinkin morsian. Hän tähyili Ja sen kautta löytää niin monta hyvää ulos ikkunasta^ mutta odotettua^ kaivattua^ ei Irfiultinuti MiksJkä viipyy' Vilho, onko hänelle jotain tapahtunut? . . .' Syvä epätoivo valtaa odottajan mielen, paha aavistus ahdistaa • « • ' • Tuolla "jo saapuvat ensimmäiset 'häävieraat. Miksi he seisahtuvat rannalle? Jotain erikoista on tekeillä, sen huomaa heidän liikkeistään . . . Salamana syöksyy tyttö ulos. Puoleksi kiinnitetty^ huntu hulmuaa i l massa^ kun hän juoksee rannalle . . . - Siellä rannan uurmikoUa lepäsi Vilho nukkuen ikuista untaan. Tuskas-tä parahtaen vaipui morsian kylmenneen sulhonsa viereen... Häävieraita saapui yhtenään, kaikki ihmetellen, miksi ihmiset tuohon rannalle pysähtyvät. Siihen saavuttua selvisi kaikille kaamea^ totuus. Saapui siihen sitten lääkärikin ja tutkittuaan ilmoitti virallisesti: Sydän-halvaus, , * * * Hiljaa huojuivat kalmiston puut, soittivat univirttä nuorena nukku-ystäyää, sieluni sisarusta. Näin ollen en ole vanhaj vaikka- fyysilliriCTi-ole-mukspi siltä.näyttääkin. - Mutta jos en tajuaisi tuota kaikkea ja henkinen elämäni olisi, köyhää ja tyhjää, niin' olisin vanha, vaikka vuoteni olisi 30. Ja kuolemaon tervetullut lepo, silloin kun se aika tulee, en pelkää sitä. Naapurissa asuu vanha pariskunta, 75 vuotta ovat täyttäneet. Emäntä sanoi minulle äskettäin, että jos hän ei olisi elänyt niin vanhaksi, el hän olisi tiennyt että on näin hauska elää. — Hekin ovat farmilla kasvattaneet suuren perheen, on aina ollut paljon työtä, aamusta varhain myöhään yöhön, mutta nyt kun he ovat asettuneet vanhuuden lepoon, tekevät he työtä sen verran että .-'pysyvät vireess ä ' ; nyt voivat ajatella jo omaa hyvinvointiaan, on aikaa lueskella ja pistäytyä naapurissa rupattelemassa. Eräs 80 vuotta täyttänyt- naapuri sanoi: ;'En pelkää kuolemaa enkä myös toivo sitä. Kiitän jokaisesta päivästä, jonka saan viettää rauhallisessa kodissani.'' Hänkin on vielä niin henkisesti virkeä, että kyllä meillä juttu luistaa, kun tavataan. Puhutaan menneestä ja nykyisyydestä, arvioidaan tulevaisuutta. Kun tässä eräänä päivänä lähdin pitemmälle matkalle ystäviäni tervehtimään, olin hyvin reippaalla mielel-nedle. Hiljaa Hiipi nuori surupukui-nen nainen hautakummun luo; ikäänkuin peljäten ^häiritsevänsä nukkujan rauhaa. - " * ' - " Jos ken kävi ensi aikoina hautuu-on Japanin päävihollincn. Meidän, maalla, niin usein näki tuon nuoren canadalaisten, on vielä osaltamme au- kalpean neitosen lioitelemassa kaunii-tcttava tätä taistelua ja me teemme ta kukkaistutuksiaan sulhonsa hau-sen kunnialla. Tämä on välttämätön dalla, eikä kukaan voinut sitä paik- lä: en ajatellut i;mk;:;;'i;;i;uöZnr kaa sivuuttaa- seisahtumatta hetki- ei vaivannut hiskias, ei reumatismi.' seksi ihailemaan kukkain kauneutta Ajattelin: niinhän tämä kävely sujuu ja miettimään tämän elämän katoa- ' vaisuutta. anotaan, että aika parantaa haavat. Hukassa me olisimmekin ellei meiirä oli unhoituksen kallista lahjaa. Unhoittunut ja ruohottuniit on tuokin Varotusta miehille Avattuani puoli vuosisataa vanhat muistojeni kammiot.tuli sieltä esiin repaleiset viisut, joissa laulettiin nuor- _ ten rakkauseikkailiista johtuneet kuo-lematj, miirhat y.m. sellaiset murhe- •näytelmät; kaikki ne kannutettiin ^ i , suiksi ja niitä sitten itkusilmin laul^- tiin,kun sattui surun hetki j a tapaiJs oli niin surua tuottava että sille kannatti itkeä. Ja kannattihan se itkeä kuullessaari sellaisenkin surullisen tapauksen kuin se, jonka tässä a i o n monille miespoloisille, kohtalotovereiUt-ni, surun hynininä laulaa; j a varsinkin rakkaudenhumalassa oleville. Anteeksi, ikun tuo muistikoppani on niin rUnsisty;iyt ja.pitkällä elontaipaleella niin hataraksi käynyt, että sieltä on matkan varrella tien oheen tipahtanut muutamia asian alkua selittäviä arvokkaita värssyjä. Ne ovat menneet sen-tien. Mutta sinne' kopan lokeroihin jääneet värssyt kyllä h y v i n selittävät sen asian sisällön, j a ne k i u lu vat näin: 4 Tanssikemut huvittivat nuoren vaimon mieltä ja pyhäsinä hänen täytyi tanssiin päästä sieltä. Vaan kun ei ollut hevosta ja pitkä oli matka, ja kävellä ei - viitsinyt tuo raiavahdin akka. Niin miehen täytyi kyytiin tulla häntä kelkan kanssa, miehen otsa hikoili,, ,kun veti armastansa. \ Nyt mies taas'nähtiin, kulkemassa [tiettä kelkatp: kanssa, - ^ tansseista hän hakemahan . meni vaimoansa. (Viimeinen värssy sitten on vii=ua-tekijän kaino anteeksipyyntö.) Älkää pahaa tykätkö nyt Suomen naiset tästä, vaikka laulun kirjoitinkin siitä emännästä. Voi kuinka ottaa hermoihin ja tuntuu niin kummalliselta ajatella ja laulella tuollaisia lauluja. Olla vanha ja heikoilla sapuskoilla koko ikänsä viettänyt, kuten työläinen useimmiten joutuu viettämään, ja ajatella sitten sitä, kun kelkalle istahtaa ehkä kolmattasadän paunan painoinen flik-ka taikka oma vai,mo ja eikä muuta, miesparka, kun ota nurkumatta trak- .siloon ja kisko sitä kuormaa yöllä talvipakkasessa ja paksussa lumessa — kisko kultainen tansseihin j a sieltä takaisin— niin totta totisesti poijat siinä on sellainen lemmen taakka, ettei tahdo voida nauraakaan. Eikä tämä suinkaan ollut nii>tä vanhoista viisuista surullisimpia, o.en minä niitä laulaissani nuorena oHesia itkenytkin.- Ei ole enää n i i n tunteellisia lauluja, ei. FAARl. jokaisen tietää ja kestäS' liittolaisten mukana kaikissa vaiheissa. * • ^' * Kuulimme osoitteiden hoitajaltamme (kaltvit se tieto kyllä maksoi!) että lehtemme levikki on kasvanut edelirselläkin kintkaudella muutamitta kymmenillä. No, kannattihan se kahvit, ja jos Mary antaa kuu- hauta jo aikoja sitten. Maailma on kauden perästä samanlaisen tiedon, \ienyt sen vaalijan mukanaan. Elä-niin saa taas kupposen, ja niin cdcl- mä kutsuu ja velvoittaa. Icen; loppumattomiin. — AP. FIIXA kuin 30 vuotta sitten! Ja siihen luuloon olisin jäänytkin, ellei perästäni olisi tullut kahta nuorta miestä. He kävelivät vain tavallista tahtia, mutta, sivu menivät, minä jäin kuin seisomaan, vaikka astelin parhaani mukaan. Oikein nauroin itselleni, että köpöttelemistä se vain oli se minun reipas marssini. Mutta eipä väliä, olin ottanut aikaa siltä varalta. Vie- Mittoin on kärsimisen ja koette!^- muksen aika, siUoin on myöskin aika mennä eteenpäin. * * * Hyvä huumori on verraton scnrs-lainen elämän monitnutkaisclla po'->' la. tin kylässä rattoisan hetken ja kerkesin aikanaan iltalypsylle. '•Onhan maailmassa aikaa, ja e.ixi ole, niin haetaan Naantalista', sanjt-tiin vanhassa maassa. ISOÄITI. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1944-10-07-02
