Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 19, 1938

              Sivu 8 LAUANTAINA, iMARRASKUUN 19 PÄIVÄNÄ 1938
Kilpakirjoitus
Hei, surut poisf
Kirj. S. W.
EUONE yhä pimeni ja kävi kol­kommaksi,
sillä tuli, joka äsket­täin
riehui uunissa, öli sammunut
mustiksi hiiliksi. '
Tyttö keinutuolissa liikahti
käänsi katseensa ulos ikkunasta. Sä^
dat kaupungin yalot siellä kimalteli­vat
hoiikuttellen.
Nuori tyttö istui yhä haluttomana
hämärässä huoneessaan, ajatuksiinsa .
vaipuneena.
Hän, Sylvia, oli saanut osakseen
särkyneen onnen tänään, sillä hänen
rakastettunsa Harry Anso oli jättä­nyt
hänet uhaten.
Kauemmas ja yh| kauemmas kiiti,
Sylvian ajatukset
Pellinen
siihen aikaan
jolloin hän pH ensikerran tavannut
Harryn sisarensa yllätystansseissa,
Heolivat rakastuneet toisiinsa ensi- -
näkemältä ja siitä lähtien olleet tois­tensa
unelmat.
Nyt, eilen, Sylvia oli tavannut
ventää Ailin surua. "Me tulemme
sinua taas huomenna katsomaan,
koetahan olla itkemättä siihen asti."
"Kiitos teille kaikesta. Voi, en
tiedä mitä olisin tehnyt monta kertaa
jos ei minulla olisi ollut niin kunnon
ystäviä kuin te olette olleet minulle'',
kuiskutti Aili kiitollisena.
Niin ystävykset lähtivät Ailin luo­ta,
Katria häntä suudellessa "näke­miin
huomiseksi".
Samaria iltana elämäni kolhuista
paljon kärsinyt Aili sai ikuisen le­von.
Surullisena, elämään ja rakkau­teen
pettyneenä hän ummisti väsyneet
silmänsä viimeisen kerran. Hänen
ystävänsä olivat surun lyömät, sillä
aivan näin pian he eivät olleet osan­neet
odottaa hänen poismuuttoa. Ai­li
oli saanut ikuisen rauhan.
Hänen ystävänsä ilmoittivat surul­lisen
sanoman Suomeen Ailin van­hemmille
ja lähettivät heidiin pyyn­nöstä
erinäisiä pikku muistoja Ailin
vähäisestä omaisuudesta. Vanhukset
olivat kovin kiitollisia, että heidän
tyttärellään oli niin hyviä ystäviä,
jotka olivat hänen kanssaan melkein
loppuun asti. Eero ei ollut edes vai­monsa
kohtalosta kirjoittanut appi­vanhemmilleen,
joten he jäivät hyvin
huonoon käsitykseen tyttärensä mie-hestä,
huolimatta hyvistä puolista
joita Aili oli kirjeissään tuonut esille.
Vieraalla maalla sai Aili parka köy­hän
hautauksen. Eero ei ollut edeg
hiinen hautajaisiinsa tullut. Vain Kat­ri
ja Walde muutamien toisten ystä­vien
kera olivat saattamassa Ailia
viimeiseen leposijaansa, ja vain Kat­ri
ja Walde vähäisillä \'aroillaah os­tivat
kev^^ällä kukkia, orvokkia, is­tuttaen
ne muistoksi ystävänsä hau­dalle.
He tiesivätj että nämä pienet,
sievät kukat tulisivat aina talven alta
joka vuosi kukittamaan Ailin viimeis­tä
leposijaa kun he ovat kaukana ja
kuka ties kykenemättömiä milloin­kaan
vierailemaan j^tävansä haudal­la.
Tämän viime palveluksen he te-kiv-
ät mielihyvällä, vaikka surulli­sina
, ystävälleen, jonka mies oli niin
julmasti hyljännyt viime hetkillä.
Niin päättyi Ailin elämän ura. Van­han
isä ja äiti jäi suremaan ainoata
lastaan, joka niin nuorena lähti hei­dän
luotaan maailmalle. Jäi myös
ystäviit, jotka usein muistelev-at liian
hvvää Ailia kaihomielin. •
entisen kbuluystävänsä Riku Kaupin.
He qlivat menneet erps kahvilaan
ja puiiiiivat jeniisistä ajoista.
Juuri kun he oiiy^^ kes-kuStduunsa,
oli Harry pistä)rtynyt
kahvilaan ja. huomannut Sylvian ja
Rjkiin. Nähtyään tytön iloiset kas­vot
hänen katsoessa seuralaiseensa
päätti Harry, että Sylvia rakasti tois^
ta ja oli v^iri pitänyt häntä leikkikalu­naan
, Niin sitten tänään tuli Harry Syl­viaa
tapaamaan ja hänen ensisanansa
olivat:
•Sinä olet pettänyt minua!" Sit­ten
hän pii:.heittänyt monta kiusallis­ta
sanaa Sylvialle eikä antanut hä­nelle
puheenvuoroa selittää asiaa.
Tällä tavalla Pii Harry lähtenyt ja
vieläkin kaikui Sylvian korvissa oven-räjähdys,
kun mies oli lyönyt sen
kiinni jälkeensä.
Sylvian silmistä vuoti surunkyy-neleitä,
mutta pudistaen päätänsä
päätti hän — unohtaa ja näyttää
Harrylle ettei hän ollutkaan se yksi
ainoa.
Hiljaa nousi tyttö ja painoi sei­nällä
olevaa sähkönappulaa.
Huone täyttyi kirkkaalla valolla.
Sylvia rupesi pukeutumaan. Hän
etsi komerostaan tulipunaisen lenin­gin,
joka; oli ollut käyttämättä monta
aikaa, sillä Harry ei ollut suvainnut
sitä. "Se on liian julkea. Sinunlai­sesi
kunnon tytön ei pitäisi pitää sel^
Iäistä", oli Harry sanonut kuri Sylyia
oli ostanut sen. Se oli kuitenkin
kaunis.
Nyt se tulee hyvään tarpeeseen,
ajatteli Sylyiä ja veti punaisen, kohi­sevan
silkin keltaisten kiharoitensa
ylitse.
Nyt oli kaikki valmista lähtöä var­ten
. Sylvia veti takkinsa tiukemmal­le
ja näpsähytti valon pois.
Suuri valaistu huone täyttyi jul­keasti
puetuista naisista ja iloisista
miehistä.
Tanssiiisoitto täytti huoneen ja
iloiset tanssijat kiitivät pitkin liukas­ta
lattiaa. '
Useita paria istui pienten pöytien
ääressä, nostaen laseja jotka öli täy­tetty
kimaltelevalla viinillä ja kuohu­valla
samppanialla. Naiset nauroi­vat
ja miehet hymyilivät. Joku lau-
• loi: -
"Heitä §jrf^si sä pois,
sillä parempi niin ois—"
Ovi avautui ja vaalea, solakka tyt­tö
astui sisään, r : -
Hän. katsoi ympärilleen epäröiden
ja sitten aivan kuin rohkaisten itseään
hän käveli yli lattian erään pienen
pöydän luokse.
"Haloo Rauha!" *
No, mutta! Haloo Sylvial Jopas
sinäkin ymmärsit tulla tänne!"
Tummahiuksinen, väsyneen näköi­nen
nainen ojenti Sylville kätensä ja
veti hänet aivan pöydän ääreen.
"Kuinkas tämä nyt kävi että sinä­kin
tulit tänne?" tumma nainen pu­hui,
yhä tarkastellen Sylviaa.
"Miksikö minä tulin? Sehän on
selvä asia — olethan itse kutsunut
minua tänne monta kertaa."
"Niinkin olen . . . Hei, Frank,^u-lepas
tänne ja tanssita Sylviaa!"
Pitkä, hoikka mies, hiukan huma­lainen,
astui Sylvian luo ja veti hä­net
tanssin pyörteisiin.
Tyttöä ällötti tuo elämä, aivan puis-tatutti.
Ilta kului hitaasti aamuun ja tuli
aika lähteä. Sylvia oli juonut hieman
viiniä ja hänen päänsä dli miltei pyö­rällä.-
Noin kului yksi ilta — ja monta
seuraavaa — niin monta, että se tuli
tavaksi. Ei voinut olla pois vaikka
olisi halunnutkiii. Sylyia päätteli
että kuin hän kerran oli alun ottanut
niin lopunkin häh katsoo.
Tämä kaunotar, tämänvuotifien Pariisin kauneuskuningatar.
IJlliane Gilis, luulee Chamberlainia suureksi rauhan sankariksi
ja puuhailee sen mukaäh. Hän on saapunut Englantiin osallistu-tumaan
mitotinäyttclyyn. Ennen lähtöään hän myi autonsa
200,000 Irangiti hinjtasta ja lahjoitti tuon summan rahastoon,
jolla aijotaan ostaa Chambcrlaimile huvila Ranskasta ''palkkioksi
hänen tvöstään rauhan hvväf!si'\
Vuosia jvului Sylvia kuihtui hiljal­leen
kuin kukka. Juoma'teki tehtä­vänsä
— rq)i, murti Sylvian kauniin
sielun. Hän, joka oli ennen ollut
niin luottavainen, ei luottanut keneen­kään.
Puhdas sielu oli kadonnut, si­jalle
oli astunut kylmä, sydämetön
ihminen, jolla ei^ollut halua elää.
Hän vietti aikansa juopuneena iloi­sessa
seurassa. Iloisessa? Ei — ei
siellä ollut oikeata ihmisen iloa...
Näin kului aika.
Sylvia., oli muuttanut pois kaupun­gista,
jossa häneltä oli riistetty onni
ja jossa hänen rakastamansa mies oli
hyljännyt hänet julman mustasukka-suuden
takia. — Hän ei ollut kuullut
mitään puhuttavan Harrystä sen jäl­keen,
ei sanaakaan^ .
Nyt taas vuosien perästä päätti Syl­via
käydä kotikaupungissaan, katso­massa
paikkoja, missä hän oli viettä­nyt
onnellisia hetkiä.
Oli pilvinen yö. Kuu toisinaan pil­kisti
pilvien raosta; mutta vain het-kisesti.
Kaduilla liyöri suuret ihmis­joukot
— joukossa myös Sylvia. Hän
suuntasi askeleensa kohti suurta kuk­katarhaa
laitakaupungilla.
Hän oli kuullut«räältä tuttavaltaan
että Harry Ansio asui suuressa val­koisessa
talossa laita kaupungilla ja
omisti kukkatarhan. Harryllä oli
kuulemma vaimo j a Ä s i pientä lasta.
Hän oli kuulemma onnellinen...
Sylvia asttii pimeän peitossa tarr
haan ja piflotti itsensä erään ruusu­pensaan
suöjäain.
Vielä kerran hän lialusi nähdä mie­hen,
jota, häh rakasti yllä ja jonka ta­kia
hän dli sortunut.
Ikkunoista vilkkui valo ulos yö­hön.
Kuului auton hyrinä talon edus­talla.
Sylvia katsoi yhä tarkemmin.
Tumma mies hyppäsi ulos seisah­tuneesta
autosta ja käveli ylös rap­pusia
valaistulle verannalle. Mies oli
Harry.
Sylvia painoi käden suutaan vas-,
ten ettei uhkaava huuto päässyt esille.
Hän halusi olla niin että ei kukaan,
huomaisi, sillä Harry oli unohtanut
ja jos hän nyt vielä näyttäisi itsen-sä
. . . ei!
Vän ajan kuluttua tuli Harry tallai­sin
lapsi sylissä ja toinen kintereillä.
Hoikka nainen seurasi autoon ja meni
istumaan sinu?.
"Tule nyt Harry itsekin", kuului
kimakka naisen ääni, Harryn vaimon.
Sylviahupmasi että Harryn katseen
oli kiinnittänyt juuri se ruusupensas
jonka suojassa hän piilotteli. Oliko­han
mies nähnyt hänet. Ei, sillä
heti hän meni autoon sanoen:
"Kyllä, Minnie."
, Sitten he ajoivat pois kaupungille
päin. V
Sylvia huokasi syvään ja otti esille
kynän ja palasen paperia. — Ei — ei
täällä! Hän menisi huoneeseensa ja
siellä vasta!
Viimeinkin huoneessa kirjoitti Syl­via
pienen kirjeen Harrylle Ja sitten
etsi esille pienen pullon, jonka sisäl­lön
hän kaatoi vesilasiin.
Hän päätti lopettaa kurjan elä­mänsä
sillä Mnellä ei ollut toivoa.
Hän oli koettanut heittää surut pois
hurjalla elämällä, mutta ne eivät ol­leet
loppuneet, vaan nyt — tällä ta-