Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 28, 1949

              f\Ll kirkas syyskuir pfäivä, joka sa-
\J maila oli merkkipäivä'K: n pitä­jän
S\-nsiön kylän historiassa. Hiljat-r
tain valmistunut kansakoulu alkoi sil­loin
toimintansa ja teki mahdolliseksi
seudun köyhill^in lapsille saada tiedon
murusia, joka tähän asti oli ollut heille
mahdotonta, sillä lähimpään^ kouluun
oli .Tiatkaa 20 kilometriä, joten niiden
lasten, jotka koulua kävivät, täytyi olla
kortteeria kirkon kylässä ja harvat van­hemmat
voivat sellaista kustantaa. Ky­lästä
kylään kulkeva kuusiviikkoa pai­kassaan
toimiva kiertokoulu sai korva­ta
kaiken koulutarpeen. Monet riplpi-kouluikään
ehtineet nuorukaiset kui­tenkin
osasivat sehverlfän Itikea että seri
koulunsa ensikerralla läpäisivät ja sitä­hän
sitä pidettiinkin ainoalla pyrkimyk­senä
opin tiellä. Mutta vaikka yleinen
sivistystaso ei ollutkaan» kovin korkea,
niin sitä jyrkempi» olivat säätyerovair
suudet köyhien ja rikkaiden välillä. Ta­lolliset
muodostivat dman kastinsa ja
mökkiläiset ja rängii jsr piiat omansa
ia tätä säätyrajaa: eit^^idtiiitiyUttä^^ Mut*
t a jos olivat säätyeroituksfeträitLcSt, niin
sitä ankarampia; oltiin ihorjmlikäsittei-den
suhteen, etenkin jos kys3miiykses-sä
sattui olemaan piikaflifcka tai mökki­läisen
tytär. Sikkaite Hairahdukset
painettiin AriUaaSellfe.
JIutta fiaiätfeaaiitöie kötiiUh alkamis­päivään.
Lapset alkoivat saapua Vaikka
oli vielä melkeiin: tunti koulun alkami­seen..
He saapuiyat yksitellen jä ryh­missä.
Useimmat näyttivät hyvin aroil­ta
ja ujostelevilta; toiset taas olivat var­memman
näköisiäv mtitta kömpelöitä
käytökseltään kuten- sygiäkylien lapset
yleensä ovat. Vihdoin koitti aika ja
nuori opettajatar soitti kelloa. Nyt
siis alkoi hänen työsäi-kansa, josta hän
oli niin kauäii uneksinut. Millainen
se tulee olemaan? .Miten, stthtautuvat
lapset ja miten lasten vanhemmat hä­neen?
-— Nämä olivat ajatuksia jotka
askartelivat opettajatar Maria Lehto-lammen
mielessä.
Seurasi tavanmukäineii nimien kir­joitus
ja Qpettajätar asetti lapset pai­koilleen.
M^tta kuh kaikki piti olla
järjestyksessä, niin tiälöllisen tytär Hel­mi
Kankaanpää nousi ylös ja sanoi:
•Kuule, neiti, miflä en istu Selman
vieressä.''
Ja kun opettajatar kysyi, että miksi,
niin Heimi sanoi iiiskdjään nakaten:
Siksi, kun Seliriä oh äpärä."
Nyt selvisi opettäjättäi^Ue ensimmäi­nen
vaikeus hänen elämäntyössään. Hän
puhu: kauniisti lapsille ihmisten yhden-veraiaisuudesta
Jumalan edessä ja ke-hoitt:
Helniiä istumaan. Mutta opetta­jattaren
mielenrauha oli; poissa. Hänen
kaun:it unelmansa hänen elämäntyös­tään
olivat särkyneet kuin saippua­kuplat.
Hän katsoi uudelleen oppilasten
nimiluetteloa, joka samalla oli sääty-
Uieteio. Helmi, talollisen tytär Kan­kaanpää.
Selma, sepän tytär . . . Mutta
mitä ihmettä? Miksi Selniaa sanottiin
äpäräksi vaikka hänellä oli laillinen isä?
\ ai >:ertautuiko tuossa pienessä arannä-kö:
sessä tytössä hänen 'oman elämänsä
salaisuus. Niin, hänenkin äitinsä oli
erehtynyt ja maksoi erehdyksensä ^lä-miillään.
Hyvät ihmiset, lapseton pa­riskunta
oli ottanut hänet lapsekseen ja
oliva: olleet hänelle hyvä isä ja äiti.
Mutta vain teknillisesti. Hän oli "syn­nissä
siinnyt ja syntynyt", merkattuna
ahtaan moralikäsitteeh pdltihmerkillä,
vaikkeivat ihraiset sitä tällä seudulla
tiedäkään, koska papereissa on vanhem-niat
merkittynä säfnoib ktlin on nyt Sel-niallakin.
Päivä iäeni kuitenkin iltaan ja opet­tajattaren
ensimmäinen työpäivä oli
päättynyt. Mutta asia ei loppunut sii­hen,
lilalla k f ^ e t t i i n ovelle ja kun
opettajatar meni avaamaan, niin s i ^ le
työntyi hyvm ruokitun näköinen emän­tä.
Sanoi olevansa Helmin äiti ja ky-
S3fi: ''Miksirei Helmiä muutettu jonkun
toisen tytön kanssa istumaan, vaikka
hän sitä halusi?" —
Opettajatar ^ t t i selittää ihmisten
yhdenvertaisuutta^ mutta turhaan.
Emäntä oli itsepäinen ja sänoi> että on­han
se nyt sentään ero talbntyttärellä ja
mökkiläisellä ja sitä paitsi Selmahan
on isätön.
Opettajatar sanoi, että Selman isäksi
on merkitty Matti Hietaharju, seppä.
Ennäiitä sanoi, että niin on, mutta äsiä
ei kuitenkaan ole aivan järjestyksessä,
köskä tiedetään että tytön isä on eräs
talollinen ja että hän antoi sepälle mö­kin
paikan siitä hyvästä^ että korjasi.Sel-man
äidin ajoissa, ettei tuo talollinen
joutunut huonoon asemaan^ koska oli
juuri nainiisiin menossa erään rikkaan
talollisen tyttären kanssa,
i "Mutta kuinka emäntä tämän var­masti
sitten tietää ?" kysyi opettajatar.
f'^Q,;tottakai minä sen •tiedäh, *k<föka
tuo -kyseessä oleva isaiitä sattui ote-maan
veljeni."
Nyt oli opettajattarella syytä häm­mästyä.
"Selma ja Helmi siis ovat ser-kuksia,
joiden pitäisi olla niinkuin sisa^
ruksia, jfa kuitenkin Hdmi halveksii
Selmaa! No hän ei sitä luonnollisesti
tiedä", arveli opettajatar.
Mutta jos opettajatar oli hämmästy­nyt
lasten sukulaissuhteiden vuoksi), vie'
lä enemmän häntä hänmiästytti emähr
nän julkeu&. Hänhän suorastaan viha­si
veljensä tytärtä vain siitä syystä ettäi
lapsiparka oli syntynyt olosuhteissa jot­ka
ahdasmielinen moraalikäsite tuomit­see.
Opettaja kuitenkin käsitti, että
hän ei voi tilannetta kädenkäänteessä
muuttaa, vaan lujpasi emännälle, että
hän järjestää lapset uudelleen ja aset­taa
Selman jonkun toisen lapsen kanssa
istumaan. Aamulla hän sitten sen teki­kin,
'mutta puhui lapsille uudelleen ih
misten yhdenvertaisuudesta, kuinka tu­lisi
suhtautua ihmisiin kodissa ja kou­lussa
huolimatta siitä ovatka he rikkaita
täi köyhiä, ja ettei pitäisi halveksia ke*
tään syntymänsä takia. Toiset lapset
kuuntelivat tarkkaavaisina opettajatta­ren
kaunista puhetta, mutta Helmillä
oli ivallinen hjnny huulilla ja hän nak
keli niskojaaU) näytti ylimreliseltä.
Niin kului viikko ja seurasi lepopäi­vä.
Mutta tuo lepopäivä muodostui
käänteerttekevj&si Maria Lehtolamhien
elämässä. Sunnuntaina iltapäivällä hä­nelle
näet ilmoitettiin, että koulun joh­tokunta
kokoontuu ja opettajattaren on
oltava mukana. Kello seitsemältä oli
määrä kokouksen alkaa ja'opettajatar
odotti jännit3'ksellä alkamishetkeä. Joh­tokunnan
jäsenet saapuivatkin ajalleen
ja nyt oli opettajattarella tilaisuus heihin
tutustua. Puheenjohtaja Salmela aloit­ti
kokouksen, ja kurkkuansa kakistellen
ja opettajattaren päälle vilkuillen esitti
asian, miksi kokous on kutsuttu koolle*
Kylällä oli levitetty juttua että opetta­jatar
on sosialisti, koska oli puhunut
lapsille ihniisten yhdenvertaisuudesta ja
että muka rikkaat ja köyhät ovat saman
arvoisia — ja koska paikkakunnan rää­täli,
joka on sosialisti, puhuu samalla
tavalla, niin ei ole epäilemistäkään et­teikö
opettajatar olisi myöskin villitsijä
ja tavarantasaajal ,
Opettaja koetti puolustautua, mutta
turhaan. Nuö ihmiset oliyat jo luoneet
omat käsityksensä hänestä ja siinä kaik­ki.
Sanoivat, että opettajattaren on pa-reiÄpi
sanoa itsensä irti toimestaan.
Mutta nyt opettajatar otti puheen­vuoron
ja selöstij että asia ei nyt ole ai-vanu
niin yksinkertainen, että hänen i l ­man
pätevää syytettä voitaisiin erottaa,
"mutta jos teillä sellanien onj niin voit-
NV T oli vain yksi yövuoro jälellä ^— naan o\^ella.
ja sitten olisiloputtoman pitkä lo- ~ — Ake, etkö mene joAmotfieseenPEt-ma
hänen edessään: 14 kokonaista päi- kö ole vasyöyt?
rää. Liisa, kesämökkr, vähän onkimis- — i^yllä Kukan. Yövuoroviikkohan
ta. ja uintiär olisi hauskaa. Äidin sU- kääntää kaiken ylösalaisin, mutta ei kai
mistä hän oli aamukahvia jaoissaan se ole minulle pahempaa kuin muille-huoniannutv
että tämä kai hiukan suri kaan.
\
sitä, että he tämän loman aikana olisivat
erillään. Äiti halusi aina iiähdä heidät
kaikki ympärillään j mutta ei oikeastaan
koskaan rajoittanut kenenkään vapaut­ta-
.
Kapealla puistokaistaleella huvilan ul­kopuolella
ilma ^ jo väreili auringonpais­teessa,
harakka nauroi puusta pilkalli­sesti
naapurin kissalle, keskikesän au­rinko
oli sininen ja kirkas kuin lasimalja,
ja heikko tuulenhenki leikitteli^ pihlajis­sa.
Hän hengitti ilmaa keuhkoihinsa sy-vin
vedoin. Ja^ ajatteli, että raitis ilma
on jotakin aivan toista^ jbtakin> mitä et
voi sanoin kuvata yövuoron jälkeen
k4^tthki>}e^^^^ £uvah: ftökisetf
väristys kulki 1 ^ ruumiin. Häh ajat-
— Aivan niin, «minä en ollut ajatellut
sitä sellaiseksi.
Njrt äiti oli jälleen ikuisessa uftÄas-saan
siitä; että heidän olöhsa olisi muo-dösttinut
töisehläiseksi, jlos he oliäiivat
saaneet käydä koulua ja^ tulla joksikin.
Äkäistöti, ehkä hiukan 11^
hän sanoi:
—- Asioiden nykyistä tilaa ei käy
riitinttatttitteh s^ribilla. Tuleh h y Ä toi-riite.
Mönfet toivoisi^ .
Äiti kfek^ytti hänet väsS^
liikkeellä; torjulhäh^ sanansa it^^^
Hyviä unia! Ja ovi sulkeutui hil­jaa.
•
l ^ t ^ ^ kävl^ kiiltettfö^
häA satsi {>itäa's^^^
ufirfteai Saätfö tittär
yksi vuofo jäleiräc Hauskaa!
Silloiir seisoi äiti äkkiä hänen taka^
teli Liisaa, Liisan aVölmiaslihiiävihl^^^
värähtelyjä tytön suurt ympäriiläi Jä tä päivien ja öiden takana jöMdtihmuu-v
ä r i s ^ muuttui iloksi; Nyt oli vain alle;
LakaHoid^h välissä tult^tö
joka ei koskaan %^iitähyt^h^6istäe^
odotuksista. Siinä oli Liisar. Multia nyt
häh oli Hiäh "rasyhyt;^^^
nettiä Viileä tyhjiö päässä vötivät fiänet
alas syvään, ja avoimen ikkunan kaut­ta
kantautui hähen körViirtsa liniiiihvi-serrys
ennenkitin hän nukahti.
Pölkupyörätelinefen luohatuli Rosberg
hänei^ luokseen ja esitti sen ajatuksen,
jbftkä hän tiesi tulevan ensimmäisenä
tänä iltana.
—^ Oh hiton hauskaa päästä joksikin
aikaa tästä helvetistä. Kokonaista kak­si
viikkoa. Ja sitten saa isännöitsijä
huutaa IconkUrsisista miteh paljon' ha­luaa.
Tiiolläisia herrojay jotka voivat
te v a l i t t i tarkastajalle kun hän tulee."
Ja hiiff a^ia raukesi tähän. Mutta
opettajatar samalla tiibsij ettähan ei ole
piik^ikaineh tällä^ sietldul^ Aamulla,,
kun koulu alkoi, kolme lasta oli poissa^
Hefmi ja kMsiiJöifcaa'jötkakaiyci olivat
johtokunnan jäsenten ja saamalla kylän
rikkaimpien talollisten lapsia. Heidät
oli viety kirkonkylän kotiliiun.
Koulun tarkastaja vihtoih tuli ja oli
hyvin tyytyväinen opettajattaren työ­hön;
Ja nyt opettajatar piihui tarkas­tajalle
avoimesti mitä härtdle oli koh­ta
alussa tapahtttnut ja pyysi että tar­kastaja
olisi läisnä kötdun johtokunnan
kokouksessa. Sen hän tekikin, niutta
kaikki oli turhaa. Ihmisten mielipidettä
ei voitu muuttaa. Ja samalla sdvisi opet­tajattarelle,
että hänen paikkansa ei ole
koulun pöydän takana. Hän tunsi it­sensä
liian heikoksi taistelemaan ihmis­ten
ehhakkoluuiöjä vastaan. Nyt hän
oli kuin eksyhyt. Hähtä suretti ettähä-nen
kasvatusväiihempansa olivat uhran­neet
pienistä varoistaan härten köUlutuk-seilsä
ja nyt hän tuskin onnistuisi valit-seipallaan
alalla.
Kevättalvella eräs hänen koulutove­rinsa
kirjoitti hänelle ja ehdotti että hän
jättäisi koulutyönsä lukukauden loput­tua
ja tulisi kesänajaksi erään hiljat­tain
perustetun työväen sanomalehden
toimitukseen harjoittelijaksi ja jos työ
häntä kiinnostaisi voisi jäädä vakitui­seksi.
Tuo kyyseessä oleva koulutoveri
jo työskenteli sanomalehtialalla. Opet­tajatar
kirjoitti heti ystävälleen, lupasi
ottaa toimen vastaan ja samalla antoi
ymmärtää että hän pitää itseään epäon­nistuneena
opettajan tehtävään.
Keväällä, kun koulu päättyi, opetta­jatar
sulki koulun oven ainaiseksi. Hä­nellä
oli tunne että hän nyt astui alalle
jossa hän voi paremmin palvella kansa-ihmisiään
tiedon levittämiseksi kuin is­tua
kouluhuoneesSa taistelemassa har-hakäsitteitä
vastaan käskijöinään ja
isäntinään ihmiset, jotka eivät tieneet
sosialismin merkitystä muuna kuih sel--
taisena ilmiönä, joka pyrki käytännössä
toteuttamaan niitä kauniita raamatun
oppeja, joista nuot ihmiset kirkoissa ja
seurakttlinan hartatistilaisuukslssa Vatys-telivät,
mutta käytännössä kauhistuivat.
Opettajatar astui uudelle elanmn po-lähteä
ulkomaille, koska päähän
tää, eivätkä milloinkaan ole tehneet kun­non
työtä. Muistan ensimmäisen kerr
ran, jolFoin esitimme vaatimuksen Ibiftien
järjestämisestä. Vanha konsuli tuijotti
niin, että olisi luullut hänen silmiensä
putuoavan pöydälle.
Ei ollut paljoakaan lisättävää. Ros­berg
tavallisesti saattoi lausua kaiken
kaikissa tilaisuuksissa ibikä oikeastaan
koskaan haluhntit saada vastausta.
— Niin,.turee*olemaan hauskaa. Saa
nähdä, millaista hommaa meillä on. -Jos­pa
kuusituumainen kuitenkin olisi lopus­sa.
Se ön niin hiton kuumaa jopia.
Valssilaitos jauhoi tavallista kumeaa
ja jylisevää lauluaan hänen tullessaan
ulos. Toisen vuoron miehet, jotka läh­tisivät
viimeiseltä vuoroltaan, olivat ko­ristaneet
^valssit lehdillä ja sitoneet voi­kukkia
jalustalle laitoksen takapuolella.
Ja sitten oli lattialle liidulla kirjoitettu
tavallinen laulu linnusta, joka istui leh­muksen
oksalla viserrelleen talonpojista,
jotka lopettavat työnsä viimeiseksi.
Asettaja tuli hänen luokseen ja sanoi
pidellen etusormeaan lakin reunassa:
— Saat mennä tänä yönä putkipihtejä
hoitelemaan. Göran on soittanut, ettei
hän voi tulla. Äiti on kai sairaana. Ve­renvuoto
keuhkoissa, luulen.
Ja sitten hän kääntyi puukengillään
ja* meni pois. Ake nieli kiroukseivjoka
oli päästä hänen huuliltaan. Mikään
ei auttanut. Ja sitten tulisi muutamia
äyrejä enemmän. Mutta painavia, kym­menen
kilon kappaleita. Kuinkahan kä­sien
kävisi? Hitto vieköön nuo pienet
haavat, jotka eivät koskaan parantu­neet
putkipoikana vuorotyössä oltua,
kun oli tottumaton. Entä putkesta tule-lulle,
joka on taisteluita täynnä, mutta va lämpö, olla aivan vieressä koko ajan
johtaa ihmiset tosi veljeyden Ja tasaar- eikä rahtustakaan ilmaa pistojen välillä-voisuuden
tielle. . '.* Sitten tuli ensimmäinen palanen kei-
LAUANTAINA,, TÖUKQKmJN 28 .PXTVÄNÄ, 1949 SIVU 9