Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 21, 1936

              Sivu 2
LAUANTAINA MAALISKUUN 21 P:NÄ ^1936
^iiiiuiiuuiuiiiiuuimaiuuuuinaininDuiiaiiiii LIEKIN J ATK O K E RTO M U S •iinnrnnnnnniiiinnoiip^^
(MADEMOISELLE^ S^S-GENE^
: .UOMAANI-Suomennos
J^änskahkiei^tä
SuiniiuiiaiiimiuiiiiiiuuiiiiiiiaiiiiiiiiHantiiiiiiiiiaunimuJiDinuu
i9»]iniuinui Ji tiiiiii!iu7m]iriiiui«iiiiiiMi inäuniidnnaii
(jatkoa)
, ; " E i epäilemistäkään", Gaby tuumi
itsekseen, ''tuossa on joku tämän
maan loistolintuja . . .Luulin aluksi,
ettei myymälä ole edullisella paikalla,
Iriutta ei ole koiraa karvoihin katso-jiiinen;
ehkäpä noiden villien Hauss-mann-
bulevardi on juuri tässä!
Penkille asetetut kolme hattua
näyttivät herättävän neekerinaisessa
mitä vilkkainta mielenkiintoa.. .Hän
ei ollut varmaankaan koskaan näh­nyt
mitään niin kaunista, sillä hänen
kasvonsa kuvastivat vuoroin ihailua,
vuoroin halua päästä noiden ihanuuk­sien
omistajaksi. Hän ojenteli mah­dottoman
suurin ja monilukuisin sor­muksin
koristettuja käsiään noita ih­meitä
kohti, huudahtaen hieman peh­meästi
ääntäen:
—.Oh! Kuinka kaunista! Luulen­pa
löytäväni jotakin, joka sopii mi­nulle
oikein hyvin.
Ja tuittma kaunotar otti nähtävästi
laisinkaan huomaamatta, että neiti
Pommärd oli lähellä, yhden hatuista,
jonka hän asetti villatukalleen sellai­sin
kauniin liikkein, jotka ovat sa­manlaisessa
tilanteessa ominaiset kai­kille
naisille.
Sitten han otti käsilaukustaan —
sillä hänellä oli höyhenistä tehty käsi­laukku
— pienen peilin, tarkastellen
saavutettua vaikutusta. Tarkastelun
tulos ei näyttänyt ilmeisestikään miel­lyttävän
häntä, koska hän siirtyi toi­seen
hattuun. Sama juttu. Kolman-nellakaan
hatulla ei ollut sen parem­paa
onnea. Nähdessään niitä Rohiui
sonin vajassa useampia hän meni
päättäväisesti sisään ja jatkoi kokei-luaan.
Mutta mikään ei tuntunut so­pivan.
Totisena kuin konsanaan tuol­laisia
naisten hienouksia ja hepeniä
osteleva hän koetteli vuoronperään ja
turhia kiirehtimättä kaikkia hattuja,
nyrpistäen sitten joka kerta nenään­sä,
tarkastaessaan itseään terävin sil­mäyksin
pikku peilistään.
Gabya, joka oli hienotunteisesti py­sytellyt
syrjässä, ei tämä ihmetyttä­nyt
vähimmässäkään määrässä. Oli­han
hän ollut Suzannen liikkeessä
my3\iättärenä ja tiesi siis, että monilla
ostajilla on ihmeteltävä taiJ:o koetella
yhteen kyytiin pariatuhattakin mes­tariteosta
voimatta kuitenkaan pääs­tä
päätökseen. Tämänluofitoiscssa
ihanteen etsinnässä nainen saattaa
osoittaa kerrassaan hämmästyttävää,
helittämätöntä uutteruutta...
Loppujen lopuksi Gaby päätti sen­tään
puuttua asiaan. Ja hymyillen
kaikkein kohteliamta hymyään hän
lausui:
— Ettekö löydä mitään, mikä miel­lyttäisi
teitä, hy\ii neiti?
Villinainen, joka luuli olleensa yk­sin,
hypähti taaksepäin kimeästi kir­kaisten.
— Meillä on sentään täällä Parisin
parhaita ja tuoreimpia uutuuksia.
Nöudatanune mitä tarkimmin muodin
vaihteluja, jopa menemme erinäisissä
tapauksissa paljon sen edellekin. Olet­te
muuten koetellut useitakin hgittuja,
jotka pukivat teitä erinomaisesti. Eas
'tässä tämä, jossa on vahakangasnau-ha
ja lastukukkasia; se sopii teille
mainiosti. Entä tämä olkihattu sit­ten,
jossa on nahkareunus? Valitan,
ettei teillä ole tilaisuutta katsella it-
^seänhe oikeasta suuresta kuvastimes-tsL,
sillä olisitte silloin varmasti samaa
mieltä . . . Mutta liike on tänään vas­ta
ensimmäistä päivää avoinna. Ym­märrätte
siis, etten ole vielä ehtinyt
saada kaikkea oikein kuntoon.
Vieras seisoi äimistyksissään, pai­kaltaan
hievahtamatta, mykkänä kuin
kala.
— Ei teidän ole pakko ostaa mi­tään..
.
.Sitten Gaby lisäsi ihan vakavan nä­köisenä:
— Odotan uutta lähetystä Par isis­tä.
Ja kun musta neiti seisoi yhä vain
kuin kielensä pudottaneena, neiti
Pommard alkoi taas puhua:
— Olette ensimmäinen elävä olen­to,
jonka olen tavannut tällä saarella.
Sitäkin suuremmalla S3^11ä pahoitte­len,
etteivät kolmekymmentäkolme
hattuani saavuttaneet sen suurempaa
menestystä, sillä ne kuuluvat sentään
oleellisena osana erikoiseen valtiolli­seen
tehtävään ja ovat Ranskan kan­sallisomaisuutta.
Asetan ne myytä­väksi
ainoastaan senvuoksi, että ajat
ovat niin ahtaat... Eivätkö ne miel­lytä
teitä? Sitä pahempi. Ei kai tä­mä
epäonnistuminen kuitenkaan es­täne
minua tekemästä teille muuta­mia
kysymyksiä? Missä on lähin pos­tikonttori?
— Voiko täältä lähettää sähkösa-nomamääräyksen
Parisiin?
• • • • •
— Onko tällä saarella paljonkin
haaksirikkoisia tällä hetkellä?
— Kuka tuo minulle joka yö seu­raavan
päivän ruuan? En näe kos­kaan
ketään.
Onko täällä lähistöllä muoti­liikkeitä?
— Mistä johtuu, että puhutte rans­kaa
. . . silloin nimittäin, kun suvait­sette
avata suunne?
— Kuka on tämän saaren valtias?
\'ihdoinkin villityttö lopetti äänet­tömyytensä
vastaten:
— RatfyDada
— Onko hän tasavallan president-
-^ti? .
— Hän on kuningas.
— Kuningas? Onko hän naimisissa.
— On.
— Onko hänen vaimonsa kaunis?
— Hänellä on kahdeksankymmen­tä
vaimoa.
. — Voi kox-a onni! Ja minulla on
\'ain kolmekjTnmentäkoIme hattua!
Jospa olisin voinut aavistaa , . .
Neekerinainen hymyili niin, että
molemmat helmen\^lkeat hammas-ri\
it paljastuivat.
— Entä mikä teidän nimenne on?
— Ti Tu.
— TiTu? Sepä erikoinen ja muka­va
nimi. Asuttekö kaukanakin?
— En.
— Missä sitten?
—^ Padme Umissa.
— Onkosekylä?
Kysymys näytti huvittavan T i Tua
aivan tavattomasti.
— Ei, se ei ole kylä, vaan suuri
kaupunki. Siellä on Raffy Dadan pa­latsi,
hallit, teatteri, elokuvat...
— Elokuvat?! No kaikkiakin!
JKuulkaa, neiti Ti Tu, viekää minut
Padme Umiin. Jospa tietäisitte^ luiin-ka
aikani käy pitkäksi täällä Robin-sonili
ja Perjantain seurassa!
Ja hän osoitti Bohriatin oppilaan
maalausta.
Mutta pyyntö näytti tekevän iiee-kerinaiseen
kerrassaan järkyttävän
vaikutuksen. Hän pudisti rajusti pää­tään,
välittämättä siitä, että nenä-rengas
pieksi hänen poskiaan, jopa
hän kääntyi ovelle ikäänkuin lähteäk­seen
suoraa päätä pakoon.
— No, mutta... ettehän toki ai­kone
karata luotani tuolla tavalla.
Jääkää tänne!
Ti Tu näytti oitis myöntyvän sii­hen.
•— Suostutte siis?
— Tietysti.
— Annan teille toimen. Tarvitsen
juuri...
GäbyMtöhtinutsäMa "palvelij
tarta", vaan täydensi lauseensa virk­kaen:
— . . . tarvitsen juuri myyjättären.
Se ajatus näytti suorastaan ihas­tuttavan
T i Tua, joka vastasi:
— Suostun siihen mielelläni, sillä
olen tällä hetkellä vapaana . . .
Ja hän selitti paenneensa Padme
Umista senvuoksi, että halien olisi
täytynyt ruveta kahdenneksikymme-neksiviidenneksi
vaimoksi hirveälle
riiiehelle, äärettömän vastenmieliselle
otukselle, joka oli kiinnitettynä hänen
majesteettinsa Raffy Dadan henkilö­kohtaiseen
palvelukseen kuninkaalli­sessa
pöydässä tarjottujen banaanien
Suur^Kuorijana. ^
— Minäkin riitauduin sulhaseni
kanssa, Gaby virkkoi siihen.
— Montako vaimoa hänellä, on?
— Ei ainoaakaan ..;. Niin ainakin
toivon. Mutta selitän joskus* toiste.
Nyt, pikku Ti Tu, liitän sinut hen­kilökuntaani
vanhimpana myyjättä­renä.
Ah! :Mikä ajatus! Jospa teki­sin
kuin Robinson, jospa . . .
Ja riemuissaan keksinnöstään hän
huudahti:
— En tiedä, mikä viikon päivä on
tänään, mutta se ei haittaa. Ristin
sinut joka tapauksessa Perjantaiksi.
Se nimi näytti suunnattomasti hu­vittavan
mustaihoista kaunotarta, jo­ka
osoittaakseen iloaan loikkasi muu­tamia
hieman uskallettuja harppauk­sia,
ihan aitoeurooppalaisia tanssi-askelia.
•
— ^litä tanssia tuo on? neiti Pom­mard
kysäisi ihmeissään. ^
— Nykyajan muotitanssia, jonka
nimi on "Koko-koko".
— Katsos kummaa... se muistut­taa
shimmyä aivan hämmästyttävästi.
^^^Nhn, en osaa sanoa... "Koko-koko''
tanssi tuli tänne muutamia vuo^
sia sitten eurooppalaisten haaksirik­koisten
mukana. Se on varsm omitui­nen
tanssi, tekisi mieli sanoa sitä köm­pelöksi,
jopa raa'aksikm . . . niin val­koihoisten
tapaista!
Gaby ei huomannut vastauksessa
piUevää kärkeä. Uuden Perjantain
sanat olivat samassa johdattaneet ny­kyhetken
hänen mieleensä, joten hän
kysäisi:
— Eurooppalaisten haaksirikkois­ten?
Missä he ovat?
Menneet inatkoihinsa.
Ja Perjahtai osoitti sormellaäii,]
aavaa meren ulappaa.
Miten he pääsivät lähtemään?
— Ikuriingas panetti heidät venee­seen
ja karkoitti pois koko saaresta. I
He käyttä5rtyivät kovin huonosti.., i
Tietäähän sen, sivistyskansoihin kuu-luvia...
— Entä mihin he joutuivat lopul/l
• ta? ; • :
— Eivätkö jliene krokotiilit syöneet-suuhunsa.
-— Inhoittavia elukoita! Qlea näh­nyt
niitä Parisissa, Boulognen met-san
Eläintieteellisessä laitoksessa. Ja-,
ha; jos mieli jäästä täältä lähtemään,
on pantava toimeän paremmanpuolei­nen
häväistysjuttu, jotta ajamalla
ajetaan pois, ja krokotiilit ovat sitten
suu auki odottamassa. Hauskaa kuul­la!
Mutta eikö tästä kulje koskaan
laivoja ohi? _
— Harvoin.
^ Miteii harvoin...?
— Kerran viiteen, kuuteen vuo­teen
. . . Aluevesillämme on verraten
pieiii liikenfie.
— Mutta tämähän on kauheaa!
Olen yhtä surkeassa asemassa kuin
naisparka, joka odottaa vuokra-autoa
Havfe-torilla rankkasateessa. Mutta
minun kohtaloni on sentään parempi;
viiden, kuuden vuoden perästä —
mahdollisesti —— jokin laiya sattuu
kulkeinaaii tästä, ohi ja ottaa, löinut
mukaansa. Ja siihen mennessä.. .El,
mieluummin olen ajattelematta koko
asiaa!
Perjantai asettui asumaan Robin-,
son-museoon, ja hänestä tuli neiti
Pommardille niin uskollinen palvelija,
ettei moista tapaa enää muualla kuin
tuntemattomilla saarilla. Kun hänellä
ei ollut mitään tekemistä myyjättären
toimessaan, hän kävi noutamassa rai­kasta
vettä lähteestä, piti huolen pe-,
susta — totta puhuen Gabylla ei ollut
liinavaatteita sen enempää kuin paita
ja kombinaatio — poimi hedelmiä
puistay keräsi herkkusimpukoita ran­nalta,
paistoi ampumansa linnut ma­jan
edustalle tekemässään nuotiossa;
hän osasi nimittäin käytellä Robinso­nin
jousta ja nuolia erittäin taitavasti.
Aluksi moiset metsästysharrastuk­set
eivät olleet herkkätuntoisen Ga-byn
mieleen, mutta Perjantain uhreil­la
oli useinkm mitä loistavin höyhen-puku
ja mitä uljaimmat töyhdöt ja
sulat, jotka olisivat sopineet hatun-koristeiksi
herrassaan erinomaisesti.
Ja nim Gaby lakkasi piankin surkut­telemasta
noiden pienten siivekkäiden
kohtaloa, jotka Kaitselmus oli ihnei-sesti
luonut naisten hattujen kauiii5-
tuksiksi.
Gabyn myymälä ei ollut vielä ollut
auki täyttä viikkoakaan, ennenkum
hän jo sai kahdeksankymmentä osta­jaa,
kaikki samalla kertaa.
Nimittäin kaikki kuninkaan kah-deksankymmentä
puolisoa.
{Jiaifetm}
m
fjIPALGC
I* kuun 7
Meksikon i
Hidalgon v
eli hiukan
mara-intiaa
juosta hölk
tissa eivätk
Mutta kun
klubm juoi
ja muutam
kialle tästä
Entisistä
rata vain 1
Saunders 1
riä) 22 tur
hän juoksi
Samana vu
86 1/3 kilo
Jemmat ku
kuolleina V
rille tullessi
kinenäliinal
vat näköjä
kauan.
\'er raton
nuo kaksi
'hM'/' kilpailuun,
etta he par
YUämain
ovatmyöhe
nissa 35 n
yliopiston
meenpannu
Tarahum
niiden nimc
asukkaita, ]
Asuvat Hid
rin vaihtele
nen peitto,
kuvan paah
sydännä,al
sevan jäniki
mon nimen
mtiaanisana
kyisen muo<
esi-isät pai"
Koko heim
Tarahumar
kilometriä)
joidenkin h
metrin) ma
kestäviä ku
Meksikol
ahdistamaa!
tä voi siihen
ajetaan aita
ovat melkei]
tavoin he ju
tajina olless
iÄ;-
'3
M^^UISK
valkeni'
se van kirfc
jolloin kyl
määrätty t
na oli hiihl
Tyttö: i'Jos sinä suutelet minua,
miPnfäO kh&ulu dan wi>aar ti^eta.a^Ks^eiu^ ^
Heti kun
söimme ev
raittiissa S